IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Alkaa olla joulufiilis.Keskiviikko 29.11.2023 06:01

Vauhdikas päivä oli eilenä töissä, kävin kaupassa ja iltapäivällä sählypelit hyvät pelit tein kolme maalia heti alussa ja mun joukkue voitti ylivoimaisesti yli 10 maalilla. Mulla oli todella hauskaa pelata ja hienoja maaleja mun joukkue myös teki noin puolituntia pelasimme siinä ajassa sai juosta mutta teki samalla hyvää sai purettua paineita samalla pois.
Tänään taas salitreenit ja ajattelin silleen että käyn nyt pari kertaa vielä treenaamassa ja aijon pitää pienen tauon siitä kun joulu alkaa lähestyä. Viimeistään tammikuun alussa menen taas salille treenaamaan pidän noin kuukauden tauon sitten kun joulut ja uudet vuodet on vietetty ja vuosi vaihtuu niin kivaa aloittaa treenit kun on saanut levättyä ja kerättyä voimia. Soitin eilenä parhaalle kaverille se on ollut kipeänä korona oli tullut sille nyt onneksi parantunut sovittiin tosiaan että vietetään niitä pikkujouluja sitten ensi viikon lauantaina ellei tule esteitä. Paras kaveri ostaa vähän juomaa meille ja mä ostan meille nuo herkut. Tulee sitten juotua alkoholia mutta ei se haittaa koska mulla on ollut tämä tipaton kuukausi tässä välissä niin on kivaa juoda taas hyvässä seurassa. Joulukuussa tulee nyt otettua vähän enemmän alkoholia mutta ei se mitään pitää vaikka sitten taas tipattoman tammikuun tai sitten ei katsotaan. Olo on ollut hyvä tähän asti ei ole ahdistanut yhtään tai masentanut. Uskon että tulee mukava päivä koska menen tänään töihin nopeasti tää viikko on mennyt kohta taas viikonloppu. Otan aamulääkkeet ja katson nuo vaatteet mitkä puen päälle töihin aijon laittaa mustan hupparin ja farkkulegginsit rennot vaatteet ja laitan yhden kivat jouluaiheiset korvikset mitkä ostin tokmannilta tällä viikolla maksoi vaan 3 euroa todella kivat piristää mieltä. pakko sanoa että mulla alkaa jo olla joulufiilis päällä odotan jo joulua.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.