IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Onneksi on enemmän valoa se piristää.Perjantai 09.02.2024 05:54

No niin, irc galleria toimii vihdoinkin! Sydämet ovat palanneet taas kuviin ihmettelin eilenä miten tää sivu oli ihan sekaisin no onneksi on nyt korjattu. Vihdoinkin perjantai ja viikonloppu alkaa en ole menossa mihinkään olen kotona lepäilen ja kerään voimia ensi viikkoon. Pakko sanoa että tää on ollut todella hyvä viikko pitkästä aikaan jos tarkkaan mietin. Ei ole yhtään ahdistanut, ollut masentavaa oloa tai harhoja olen huomannut että kun on enemmän valoa niin mua se piristää aika paljon.
Eilenäkin oli ihana auringon paiste mutta edelleen kovat pakkaset. Haluan jo että ilmat lämpenee ja että kevät tulee. Mä olen jäänyt koukkuun tuohon House sarjaan mikä on netflixissä eilenäkin kerkesin katsoa kolme jaksoa ja ajattelin viikonloppuna pitää katsomismaratoonin ja animea ajattelin myös katsoa koska mulla on vaan aikaa. Kävin lidlissä eilenä ja ostin herkkuja itselle herkuttelen aina viikonloppuisin ostin suklaata ja sipsiä. Tänään kun on aikaa niin ajattelin nukkua päikkärit ja menen ehkä käymään tokmannilla. Aamu on tänään alkanut kivasti otan kohta aamulääkkeet näen kaveria tänään menen sen luokse kylään katsomme meidän yhteistä lempi sarjaa yhdessä ja se on Lemmen viemää. Olen katsonut sitä sarjaa ihan alusta asti mun mielestä todella hyvä. Musat soimaan nyt, katson tämän päivän vaatteet ja alan fiilistellä perjantai päivää viikon paras päivä! Tulee varmasti mukava viikonloppu. Nautin siitä kun ei ole kiire.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.