IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Nyt alkaa taas viikonloppu :)Perjantai 22.04.2016 07:22

Jee. Perjantai! Oon taas koko viikon odottanut tätä päivää.
Olen lähdössä lomille taas. Poikaystävän luokse. Nyt me vietetään taas aikaa yhdessä koska poikaystävä lähtee varmaan vappuna moikkaamaan muita kavereita ja vappua viettämään. Se sanoi mulle eilenä että haluaa myös nyt tämän viikonlopun olla mun kanssa.
Katsoo sitten vappuna olenko sitä täällä viettämässä vai menenkö perheen luokse viettämään. Mutta no. Vappuun on vielä viikko aikaa.
Ei kannata vielä ihan miettiä sitä. Mutta sitten kun on vappu niin laitan sen mun uuden sinisen peruukin päähän. Nyt pääsee käyttämään sitä.
Vappuna mä juon varmaan sitten vaan simaa. Alkoholia en juo koska en juo enää. Ihan mukava vappu tulee varmasti vaikka olen selvinpäin.
Munkkia pitää ehdottommasti syödä. Se kuuluu vappuun.
Tuore ihana munkki maistuu todella hyvältä.
Mutta koitan olla syömättä kaheasti mitään herkkuja koska jos mä syön liikaa, niin ihan varmana vapun jälkeen tulee se kilo taas.
Tai sitten ei. Mutta. Sen näkee sitten. Nyt en mieti mitään kiloja.
Käyn tänään kylillä asioilla tuossa päivällä tänään. Käyn lidlistä hakemassa hunaja pähkinöitä. Itselle ja ostan poikaystävälle yllätykseksi yhden pussin niitä. Poikaystäväkin tykkää niistä.
Sitten pitää käydä s marketissa ja apteekissa. Apteekista mun pitää hakea yhtä rasvaa. No saan ajan kulumaan taas kun olen kylillä.
Käyn pyörähtämässä seppälässäkin. Aijon olla ostamatta mitään sieltä. Käyn vaan katselemassa.
Tänään on aamulla taas tuo naisten ryhmä. Kuulin että me väritetään taas. Jee. Käy mulle. Saa jatkettua noita kuvia mitä on kesken tällä hetkellä. Ja se on kivaa väritellä kavereiden kanssa.
Siinä se aamu päivä sitten menee.
Laitoin eilenä tallenukseen tuon fitness päiväkirjat. Katson sen tänään tabletilta. Tykkään siitä ohjelmasta. Tosi hyvä.
jaksoin eilenä tehdä illalla taas noi vatsalihas liikkeet. Sitten kun olen poiakystävän luona niin teen ne liikkeet sielläkin.
Nyt olen saanut joka päivä tehtyä ne.
Ja siinäkin kehittyy pikku hiljaa kun niitä tekee päivittäin.
Olin eilenä illalla lenkilläkin. Oli aivan ihana ilma. Aurinko paistoi ja oli lämmin. ulkona oli jotain kymmenen astetta lämmintä.
Aivan ihanaa. Toivon että vappunakin olisi näin ihanat ilmat.
Voi olla vaikka ulkona. Lähden tänään vasta tuossa illalla.
Poikaystävällä on työ päivä tänään niin se hakee mut sen jälkeen.
No mä saan tämän päivän kulutettua katsomalla vaikka tablettia ja olla koneella. Siinä se aika menee sitten mukavasti.
Muutenkin on hyvä olo ja fiilis tällä hetkellä. Ja mulla on ollut poikaystävää kova ikävä taas.
Mutta se on hyvä ettei ahdista tai mitään. Että on hyvä olo nyt.
Pitää nyt nauttia tästä fiiliksestä kun vaan voi. Koska myöhemmin voi tulla aika paskoja päiviä taas. Että ahdistaa taas kaikki.
Tänään aijon maksaa tuon laskun. Maksan sen tässä aamulla kun olen koneella nyt. Rahaa on jo tullut tilille kelalta.
Ihan hyvä vaan niin pystyy ostamaan viikonloppu ruoat tänään kun käydään poikaystävän kanssa kaupassa.
Pitää alkaa pakkailemaan kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Ja kuuntelen musaa samalla. Tulee hyvä perjnatai fiilis kun kuuntelee hyvää musaa. Ja yleensä aamuisin mä kuuntelen musaa.
Päivä lähtee hyvin käyntiin. Join äsken aamu kahvit.
Nyt olen hereillä. Ja heti nousin ylös kun kello soi siinä puoli seitsemän aikaa. Myöhemmin juon tänään teetä.
Tänään pitää pukeutua nätiksi koska on perjantai.
Kun lähden lomille niin korkkarit jalkaan ja Guess laukku käyttöön.
Hiukset ajattelin pitää auki tällä kertaa. Mulla on aina ollut nyt kiinni noi hiukset. Vähän erilalinen lookki tällä kertaa.
Kohta pitää alkaa taas tiskaamaan ja laittaa vähän tätä mun kämppää kuntoon ennen lomille lähtöä.
Sain eilenä pestyä lakanat ja vaatteet aamulla. Nyt on puhtaat lakanat sängyssä. Se on aivan ihanaa päästä aina illalla puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. Jaksoin pestä ne nyt pitkästä aikaan.
Mä pesen aina noi mun lakanat muutaman viikon välein vaikka ne pitäisi pestä joka viikko. Ja mä pesen ne aina silloin kun jaksan.
Nyt pitäisi ensi kerralla pestä kaikki noi mun pyyhkeet. Nekin kannattaa pestä aina välillä.
No katsoo jos jaksaa ensi viikolla pestä.
Onneksi mä pystyn pesemään pyykkiä täällä. Pyykki tupa on mun kämpän ala puolella. Ei ole pitkä matka.
Alkaa olla nälkä taas. Aamupalaan on vielä puolitoista tuntia aikaa.
No mä olen koneella ja kuuntelen musaa.
Eilenä mä katselin taas vähän gossip girel sarjaa.
Tänään mä en varmaan jaksa katsoa sitä. Ei nyt huvita katsoa.
Ihanaa. Nyt kun on viikonloppu niin vois syödä suklaata taas.
Oon odottanut koko viikon että saa taas syödä sitä.
Mulla on syömättä tuo pandan valkosuklaa levy minkä poikaystävä osti mulle. Syön sen tänä viikonloppuna.
Viikonloppu juomaksi ostan varmaan taas alkoholitonta siideriä yhden tölkin ja tavallista kivennäisvettä.
Mä olen siihen todella tyytyväinen etten syö enää sipsiä.
Hyvin olen päässyt siitä eroon. En ole syönyt niitä nyt varmaan kolmeen kuukauteen. Ja aijon olla koskematta niihin.
Niissä on aivan älyttömästi kaloreita. Ja sitten kun aloittaa sipsien syömisen niin siitä syömisestä ei tule loppua.
Niihin jää ihan koukkuun. Ja en ole nyt kolmeen viikkoon juonut mitään mehuja ja limsoja. Niissäkin on sokeria.
Mutta sallin juoda viikonloppuna sen yhden alkoholittoman siiderin.
Enempää sokeri juomia en juo viikolla. Ja mä yritän juoda aina viikolla vaan vettä ja vihreää teetä.
Ja mustaa kahvia sen yhden kupin päivässä. Teetä mä juon useamman kupin päivässä. Mun mielestä vihreä tee on hyvää.
Ja tykkään enemmän juoda sitä kun taas kahvia.
Eikä vihreässä teessä ole ollenkaan kaloreita ellei laita sokeria sekaan. Mä en laita mun teehen mitään. Juon sen aina raakana.
Onneksi on erilaisia vihreä tee makuja niin niitä voi aina vaihdella.
Mun lempi tee maut on: citrus, orient ja intense mint.
Niitä kaikkia mulla on tällä hetkellä. Tänään voisin juoda tuota orient teetä. Mulla on pieni vaate kriisi taas. Mutta sen tiedän että laitan tänään noi mun viimeisimmät farkut mitkä ostin silloin seppälästä viimeksi. Nahkatakin laitan tänään päälle.
ja sen alle joku paita. Ihanaa kun voi pitää nyt nahkatakkia.
Nahkatakki paras takki. Haluaisin kovasti uuden nahkatakin mutta en tarvitse koska mä omistan niitä aika monta tällä hetkellä.
Katsoo sitten jossain vaiheessa taas ostaa vaikka uusi.
Mutta nyt ei ole sen aika vielä. Katsoo jos ostaa sen vaikka tuossa syksyllä. Jos raha tlanne vaan sallii silloin. Mutta sen tiedän että mitään halpaa nahkatakkia en osta.
Sen pitää olla hyvä laatuinen mikä kestää monta vuotta.
Mutta. katsoo sitä sitten syksyllä. Jos vaan löydän sen takin jostain.
Mutta. Nyt voisi alkaa pakkamaan ja tiskaamaan.
Loput kamat mä pakkaan tuossa ennen lähtöä illalla.
Eli kamat mitkä mä pakkaan lopuksi on tää kannettava ja tabletti.

Olisipa jo perjantai.Torstai 21.04.2016 07:32

Eilenä oli aika paska päivä. Aamulla fiilis tuntui loistavalta mutta sitten töissä alkoi taas ahdistamaan. Eikä siellä ollut tällä kertaa mitään hommia mulle. Ihmettelin vaan sitten siellä.
Ja sinnittelin koko päivän töissä etten ottanut rauhottavaa. Kun pääsin töistä pois ja menin kauppaan niin sitten siellä se ahdistus taas iski.
Koko ynpäristö tuntui todella pelottavalta. Otin sen rauhottavan saman tien ja kävelin hurjaa vauhtia kotiin. Kun pääsin tänne niin mä purskahdin itkuun. Juttelin ohjaajan kanssa ja menin lepäämään.
Menin salille illalla mutta siitä ei tullut yhtään mitään koska olin lääke tokkurassa. En jaksanut isoilla painoilla tehdä nyt tällä kertaa. Tein kevyet liikkeet. sain tehtyä sentään salilla jotain. Salin jälkeen soitin poikaystävälle ja kerroin mun paskasta päivästä. Sitten menin suihkuun, iltapalalle ja parhaan kaverin luo viettämään iltaa.
Ilta meni tosi mukavasti. Ja sain nukuttua hyvin viime yön.
Heräsin tänään puoli seitsemältä. Join äsken aamu kahvit. Nyt on taas kahvia kun kävin eilenä töiden jälkeen hakemassa.
Kulta katriina kahvi oli kallistunut. Nyt se oli kolme euroa paketti.
No ihan sama. Kahvia oli pakko saada.
Mutta nyt tällä hetkellä olo tuntuu hyvältä. Ja huomenna on taas ihanaa perjantai. Kysyn poikaystävältä voinko tulla sen luo viikonlopuksi. Varmasti onnistuu. Mulla on taas kauhea ikävä sitä.
Pääsee sen luo taas nukkumaan. Paras kaverikin lähtee lomille huomenna. Toinen kaveri jää viikonlopuksi tänne.
Kohta pitää alkaa siivoamaan. On siivous päivä. Kun olen saanut blogin kirjoitettua niin alan siivoamaan heti. Laitan siivous musat soimaan taas. Mukavampi siivota kun musa soi taustalla.
Mutta se oli vaan hyvä että sain itkettyä eilenä. Itkeminen helpottaa mun oloa aina. Jos itken niin itken. En häpeä sitä.
Se vaan helpottaa oloa. Itkin eilenä jotain tunnin ajan.
Mä sorruin eilenä syömään suklaa patukan kun oli paska olo.
Se lohdutti hetken ajan. Mutta itkin heti sen jälkeen taas kun olin syönyt sen. Vappu alkaa pikku hiljaa lähestymään.
Viikon päästä se on. En vielä tiedä että mitä teen vappuna. vietänkö sen poikaystävän luona vai täällä..no saa nähdä.
Siihen on vielä viikko aikaa. En aijo juoda mitään alkoholia silloin.
Juon taas alkoholtonta siideriä. Nyt voisi maistaa jotain muuta makua välillä. Päärynä voisi olla hyvää. No pitää katsoa.
Tänään on kai tullut sitä rahaa kelalta. Pitää käydä pankin sivuilta katsomassa taas. Se olisi aika kiva jos se raha on tullut.
Pystyy maksamaan sen yhden laskun.
ja rahaa menee taas viikonloppuna ruokaan. Siihen saa mennä sitä rahaa. ja en nyt shoppaile mitään ylimääräistä.
En tarvitse nyt mitään. Huomenna voisi korkkarit jalkaan kun on perjantai. Ja Guess laukun voisi ottaa taas käyttöön.
Ihanaa. Huomenna voi syödä suklaata taas. Olen niin odottanut sitä.
Aijon käydä lidlissä huomenna hakemassa sen hunaja pähkinä pussin. Ne on tosi hyviä ja en ole nyt vähään aikaan syönyt niitä.
Se pähkinä pussi maksaa sen kolme euroa.
Kalliita mutta hyviä. Hyvin olen selvinnyt juomatta ollenkaan mitään mehuja tai limsoja. ja sipsiä en ole kohta syönyt kolmeen kuukauteen. Hyvä minä. Välillä on tullut se sipsin himo, mutta sitten tulee aina mieleen ne kalorit mitä niissä on niin silloin ei tee edes mieli niitä. Kun tajuaa että niissä on kauheasti rasvaa.
Suklaata mä syön vaan. Siinäkin on kaloreita kivasti mutta mielummin syön suklaata kun taas sipsiä.
Ja sallin lomilla juoda vaan sen yhden alkoholittoman siiderin. Se on mun mielestä paljon parempi juoma kun limsa.
Ja sen alkoholittoman siiderin kanssa mulla on iso tavallinen kivennäisvesi pullo. Ne on mun viikonloppu juomat.
Tänään aijon mennä illalla taas lenkille. Pakko päästä lenkille tänään kun eilinen kuntosali tunti meni pieleen.
No jos ensi viikolla olisi sitten vähän enemmän voimia niin teen silloin hyvin ne liikeet taas.
Eilenä mulla ei ollut oikeen voimia.
Aamupala on vasat noin puolentoista tunnin päästä. Hyvin kerkiän siivoamaan. Pitää taas tiskata. Ja ehkä pesen pyykkiä taas tänään.
Voisi pestä kun on semmoinen fiilis. Kysyn vaan ohjaajalta aamupalalla että onko pesukone vapaa.
Kynnet pitää taas lakata. Voisin lakata ne hopean värisiksi.
Nyt mulla on turkoosin väriset kynnet. Lakkasin ne viikko sitten. Yleensä toi lakka kestää mun kynsissä sen viikon ajan.
Sitten lakkaan uudestaan. Mä en osaa olla ilman kynsilakkaa. Mulla pitää olla aina lakkaa kynisssä.
Kesällä lakkailen sitten noita mun varpaan kynsiä.
Ne on sitten nätit kesällä. Sopii hyvin kesä sandaalien kanssa.
Ja sitä odotan että pääsee kesällä pitämään erilaisia mekkoja ja hameita. Ja aijon ostaa uusia kesällä jos löydän jotain kivoja.
Niin silloin täytyy ostaa. Sitten kesällä pitää jatkuvasti ajella kaikki karvat. Se on ärsyttävää mutta en halua olla karvainen.
Ihanaa kun kesä lähestyy. Odotan innolla. Silloin pitää aina välillä syödä jätskiä. Se kuuluu kesään.
Ja kylmää alkoholitonta siideriä. Varmasti maistuu taivaalliselta kesällä kun on kuuma. Kivennäisvettä ja vettä pitää muistaa juoda kesällä paljon. Jos on kauhean kuuma. Silloin mulla on vesipullo aina mukana kaikkialla. Hyvin mahtuu mun laukkuihin se vesipullo.
Tänään pitää tehdä taas illalla noi vastalihas liikkeet.
Teen ne sen jälkeen kun olen skypettänyt poikaystävän kanssa.
Hyvin kerkiää tehdä ennen iltapalaa.
Vartissa ehtii tehdä paljon.
sain eilenä onneksi salilla tehtyä ne vatsalihas liikkeet edes.
tein ne tunnin lopussa. Ne oli mun vikat liikkeet.
Koitan nyt saada mun peppua kiinteämmäksi.
Tiedän miten sen saa. Pitää vaan tehdä aika paljon noita kyykkyyn ylös liikkeitä. Ja sitten oli joku muukin liike miten saa pepun kiinteämmäksi. Tässä on hyvin aikaa treenata ennen kesää.
Vatsa on se tärkein että sen pitää olla litteä. Pystyy pitämään kesällä noita napa paitoja. Tunnen itseni edelleen upeaksi.
Vaikka painan sen 60 kiloa. Mulla on muodot.
Mielummin olen tämmöinen kun taas lauta.
Pitää olla vähän muotoja. Olen seksikäs.
Pitää sitten shoppailla taas uusia alusvaatteita jossain vaiheessa.
Mä haluaisin päästä kovasti shoppailemaan cubus liikkeeseen.
Siellä on aivan ihania alusvaatteita myynnissä.
Sieltä voisi ostaa seuraavat uudet rintaliivit ainakin.
Haluan kovasti uudet pinkin väriset rintaliivit.
Pinkki on mun lempi väri. Ja mä rakastan kaikkia vaatteita missä on pinkkiä tai on pinkin väriset. Pinkki on prinsessa väri.
Mun toinen kaverikin rakastaa kaikkea pinkkiä.
Meillä on jotain yhteistä. Rakastetaan molemmat pinkkiä
Mä olen pitkään haaveillut pinkistä Guess laukusta. Sen mä aijon todellakin ostaa jossain vaiheessa mun elämää.
Sitten kun tulee se mahdollisuus ja raha tilanne sallii ostaa sen.
Mä haluaisin jo taas uuden Guess laukun.
Viimeisen Guess laukun ostin noin vuosi sitten. Nyt haluan uuden taas. Pitää mennä sitten metsästämään sitä jossain vaiheessa.
Mutta jos en löydä ihanaa pinkkiä niin ostan sitten toisen värisen.
Sitten olen taas onnellinen kun on uusi Guess laukku.
Ja käytän sitä kaikkialla. Ja mä muutenkin haaveilen että pääsisi kunnolla shoppailemaan taas. Mutta raha tilanne on tällä hetkellä se että pitää säästää. Kyllä mä pääsen sitten shoppailemaan taas ennemmin tai myöhemmin. Kesällä viimeistään.
Pääsee ostamaan kesä vaatteita.
Seppälään pitää sitten päästä. Siellä on aina ihania kesä vaatteita.
Ei ole kauhean kalliita. ja joskus siellä on alennuksessa jotain.

Työ päivä ja sali illalla.Keskiviikko 20.04.2016 07:19

Eilenä oli mukava päivä. Jaksoin ihan hyvin koko päivän. Ei alkanut ahdistamaan bussissa. Bussi matkat meni hyvin. Enkä joutunut ottamaan sitä rauhottavaa. Kun olin klubitalolla niin mä vaan värittelin siellä. Aloitin värittämään yhtä kukka kuvaa.
Sain silleen ajan kulumaan siellä. Meillä oli ruokana klubitalolla tonnikala kastiketta ja pastaa. Oli todella hyvää. Ja lämpimiä tuoreita sämpylöitä. Maha tuli täyteen. Oli hyvät sähly pelit taas eilenä. Pelattiin miehet vastaan naiset. Me naiset voitettiin muutamalla maalilla.
Siinä sai taas juosta pallon perässä mutta teki tosi hyvää.
Illalla kaveri oli kylässä ja katsottiin lemmen viemää.
Meillä oli taas vähän levottomat jutut kun katsottiin sitä.
Naurettiin taas paljon. Sitten skypetin taas poikaystävän kanssa illalla ja menin parhaan kaverin luokse viettämään loppu iltaa.
Katsottiin taas salkkarit ja uusi päivä. Sekä poliisit. Menin sitten yhdeksän aikaa nukkumaan. Pääsin ylös sängystä tänään.
Oli vähän vaikeuksia mutta pääsin ylös ja join taas kahvit äsken.
Kohta alan syömään aamupalaa. Mulla on taas työ päivä tänään.
Yhdeksältä pitää olla töissä. Ja kahdelta pääsen pois. Saa nähdä mitä pääsen tänään tekemään. Toivottavasti jotain kivaa hommaa.
Pitää taas käydä kaupassa ennen töihin menoa. Eväät pitää hakea.
Aijon tällä kertaa syödä kolmio voileivän ja pasteijan.
En vielä tiedä että ostaisiko tuoremehua siihen päälle.
No katsotaan kaupassa. Positiivisella mielellä menen töihin taas tänään. Uskon että tästä tulee mukava päivä. Kuntosali on taas illalla. Tää on nyt viimeinen ohjattu sali ryhmä ennen kun jää kesä tauolle. Sitten tää ryhmä jatkaa taas syksyllä.
Aijon silti jatkaa salilla käyntiä. kaksi kertaa viikossa. Käyn aina maanantaisin ja keskiviikkoisin. Olen sitten aina sen noin tunnin salilla. Että kaikki lihakset saa vähän liikettä.
Eilenä täällä kotona treenasin vatsalihaksia ja pakaroita.
Teen nyt joka ilta silleen että kun olen skypettänyt poikaystävän kanssa niin sen jälkeen teen noi liikkeet. Mulla on vartti aikaa ennen ilta palaa ja siinä ajassa saa tehtyä ihan hyvin ne liikkeet. Nyt alkuun teen sen 20 toistoa yhdessä liikkeessä. Haluan että mun peppu vähän kiinteämpi. Ja että vatsa ei pömpöttäisi koko aikaa.
Se pysyy vähän litteämpänä kun tekee ne vastalihas liikkeet.
Ja se tekee hyvää vatsa lihaksille kun tekee ne.
Teen nyt iltaisin myös kyykkyyn ylös liikettä.
Tästä tää kuntoilu taas lähtee. Yritän nyt joka päivä kuntoilla jotenkin. Tekee vaan hyvää. Olen lähdössä töihin noin tunnin päästä.
Vielä ei ole mikään kiire. Syön juuri samalla aamupalaa tässä kun kirjoitan. Syön ruisleipää. missä on välissä kinkkua, juustoa ja kurkkua. Se pitää nälän poissa aamun ajan.
Ruokailu on meillä taas siinä yhdeltätoista.
Eväisiin menee varmaan se alle viisi euroa. Ai niin pitää käydä sitten kaupassa taas työ päivän jälkeen. Pitää ostaa kahvia lisää.
Se alkaa olla loppu taas. Ostan taas kulta katriinaa.
Huomenna pitäisi tulla kelalta ne loput rahat. 130 euroa.
Onneksi sillä summalla pärjää ihan hyvin kuun loppuun saakka.
Saan maksettua tuon mun yhden laskun taas mikä tuli tällä viikolla.
Otan töihin mukaan tuon rauhottavan varmuuden vuoksi taas.
Jos tulee huono olo. Mutta mulla on ainakin tällä hetkellä semmoinen tunne ettei se huono olo varmaan iske. Koitan olla nyt vaan iloisella mielellä töissä. Ja ajatella mukavia asioita ettei se huono olo tule.
Onneksi mun kaveri on töissä myös niin mulla on siellä juttu kaveri.
Tänään en näe lemmen viemää. Pitää katsoa se uusinta huomenna aamulla. Jos vaan muistan. Salkkarit on mennyt jännään suuntaan taas. Mutta se jää kohta taas kesä tauolle. Viimeinen jakso on varmaan taas aika dramaattinen. Siinä taas tapahtuu kaikkea ennen taukoa. Sitten sitä odottaa taas että alkaa syksyllä.
Lemmen viemää sarja ei ole koskaan ollut tauolla. Se sarja tulee ympäri vuoden joka päivä. Se on vaan hyvä.
Animea pitäisi katsoa taas. Jos vaikka huomenna katsoisi. Mä en varmaan tänään jaksa katsoa kun tulen töistä. Huomenna on enemmän aikaa taas. Huomenna pitää siivota taas. Ja on toiminta tunti. Vähän rennompi päivä mitä tänään.
Kohta on toukokuu. Ja kohta on se päivä kun ollaan oltu poikaystävän kanssa kuusi vuotta yhdessä.
Ja hyvin menee meillä edelleen. Olemme onnellisia.
Ja rakastetaan yhä toinen toisiamme.
Nää vuodet on menneet hurjaa vauhtia kun olen seurustellut poikasytävän kanssa. Nyt me tunnetaan toinen toisemme aika hyvin.
Huumoria löytyy paljon meidän suhteessa.
Mä haluaisin kovasti ostaa ja tilata uuden seksiasun.
Aijon sen hankkia sitten tuolta pikkutuhma.com sivulta taas.
Sitten kun raha tilanne sallii niin hankin sen uuden asun.
Siellä sivulla on vaan niin ihania asuja että haluaisin ne kaikki.
Pitää vähän kysellä ja ehdotella mistä poikaystävä tykkäisi.
Sille varmaan käy ihan kaikki.
Se asu saa maksaa sen alle 50 euroa. En halua ostaa sen kallimpaa asua. Onneksi noi asut ei maksa liikaa.
Halvalla saa aika hyvän asun kyllä. Jopa alle 30 eurolla saa hyvän asun. Mutta. Pitää nyt katsella niitä asuja ja suunnitella vähän minkä sitten ostaisi. Desucon reissun jälkeen alan vasta katsomaan sitä asua. koska desuconiin uppoaa nyt vähän enemmän rahaa.
Katsoo jos heinäkuussa pystyisi hankkimaan sen asun.
Mutta jos raha tilanne ei vielä salli niin sitten en osta sitä asua silloin.
Aloin keittämään teetä. Alkoi tehdä mieli. Hyvin kerkiää juomaan ennen töihin lähtöä. Tässä on vielä noin tunti aikaa lähtöön.
Pitää alkaa taas tiskaamaan kohta ja katsoa noi vaatteet mitkä pistän töihin. Farkut aijon laittaa ainakin. Mutta paitaa en vielä tiedä.
Hiukset laitan kiinni taas ja en aijo meikata.
Luonnollisella lookilla aijon mennä taas.
Laukun voisi laittaa myös valmiiksi. Alan kohta popittaa musaa.
Tästä tää päivä lähtee. Hyvällä fiiliksellä.
Onneksi ulkona on aika hyvä ilma. Eikä ainakaan tällä hetkellä sada. Mikä on vaan hyväa asia. Koska en omista ehjää sateenvarjoa.
Pitää ihan oikeasti hankkia jossain vaiheessa uusi varjo.
Ai niin aamu lääke pitää ottaa kohta. Otan sen heti kun olen saanut blogin kirjoitettua. Ja pitää muistaa ottaa toi rauhottava mukaan töihin. Pakkaan sen kohta mun laukkuun.
Sänky pitää myös pedata. Nukuin aika hyvin viime yön.
Onneksi mulla ei ole mitään nukkumis vaikeuksia.
Nukun vähintään sen 9 tuntia joka yö.
Ja aina kun menen mun sänkyyn nukkumaan siinä yhdeksän aikaa niin nukahdan aina heti. Nyt jaksaa tämän päivän kun on nukkunut hyvin. Hyvin kerkiää sitten levätä muutaman tunnin tänään kun pääsee töistä. jaksaa sitten salilla illalla.
Olen innoissani menossa salille tänään.
Tulee hyvä tunti varmasti. Ja saan nyt siinäkin liikuntaa tänään kun kävelen töihin. Onneksi saa vähän raitista ilmaa niin herää.
Töihin kävelee siinä vartissa. Ei ole kamalan kaukana.
Laitan tuon yhden mun lämpöisen pitkän takin.
Suojaa hyvin takapuolta ettei se saa kylmää.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan ja kuuntelemaan vähän musiikkia.
Ja katsoa noi vaatteet.

Tänään taas klubitalolle.Tiistai 19.04.2016 07:22

Eilinen päivä oli ihan mukava. Oli kokki ryhmä niin mä tein sitä pizzaa. Siihen tuli salamia,kinkkua,tomaattia,juusto raastetta ja herkku sieniä.
Oli tosi hyvää. Jälki ruoaksi oli köyhät ritarit. Kerma vaahdolla ja hillolla. Siinä oli kyllä kiva kalori pommi. Kokki ryhmän jälkeen menin lenkille. Hyvä lenkki oli. Syke nousi hieamn kun kävelin aika kovaa vauhtia. Mutta teki hyvää. Ompelu ryhmäkin oli eilenä. Sain melkein tehtyä sen kaulahuivin valmiiksi. Ensi kerralla se on valmis.
Oltiin salilla illalla kaverin kanssa. Tosi hyvä ja tehokas tunti oli. Tuli hikoiltua ja tehtyä liikkeet aika hyvin.
Aloin eilenä tekemään kotona noita vatsalihas liikkeitä. Nyt alkuun mä teen sen 40 kertaa päivässä ne vatsalihas liikkeet.
Kaksi erilaista vatsalihas liikettä. Ne oli aika tehokkaita.
Ja onneksi mulla on olo huoneessa tilaa tehdä lattialla ne liikkeet.
Haluan että mun maha on litteä eikä se saa enää pömpöttää.
Vatsa pitää saada kesä kuntoon.
Tänään pitää mennä klubitalolle taas aamulla. Otan noi mun väritys kamat mukaan sinne niin väritän siellä ajan kuluksi.
Aikakin kuluu vähän nopeammin siellä. Saa nyt nähdä miten noi bussi matkat menee. Otan sen rauhottavan mukaan varmuuden vuoksi. Sitä ei voi koskaan tietää että koska se huono olo voi iskeä.
Tänään on sählykin taas iltapäivällä. Pääsee taas pelaamaan.
Saa nyt nähdä millaiset joukkueet on tällä kertaa.
Mutta hyvä peli varmasti tulee. Menen ehkä lenkille taas kun tulen klubitalolta. Jos sataa vettä niin sitten en kyllä mene lenkille.
Huomenna on taas työ päivä. Saa sitten nähdä miten siellä menee.
Toivottavasti hyvin. Ja toivon että siellä olisi jotain hommia taas niin päiväkin kuluisi nopeammin.
Pitää taas ennen töihin menoa hakea noi eväät kaupasta.
En vielä tiedä mitä söisin. Mutta se selviää kaupassa.
Varmaan se alle 5 euroa menee vaan niihin eväisiin.
Huomenna on sitten viimeinen ohjattu kuntosali ryhmä ennen kun se jää kesä tauolle. Mä aijon jatkaa salilla käyntiä yhä.
Käyn samoina päivinä salilla niin kuin aina ennenkin. Eli maanantaisin ja keskiviikkoisin. Tavoite on olla tunti ainakin siellä.
Kaveri tulee mukaan myös sinne. Eilenä mä uskalsin lisätä noita painoja vähän enemmän. Mä teen silleen että nostan aina niitä pikku hiljaa. Ja siinä kehittyy koko ajan. Mä haluan pitää itseni ja vartaloni kunnossa. Että on se hyvä kunto. Ja mä nautin liikkunnasta todella paljon. Mä saan aina hyvän olon siitä.
Ja liikunnalla voi purkaa paineita. Ja se parantaa unen laatuakin.
Suosittelen siis liikkumaan.
Aijon ensi kuussa varmaan ostaa sen kahvakuulan tokmannilta.
Se maksoi jotain 11 euroa. kuuden kilon painoinen kahvakuula.
Onneksi mulla on paljon tilaa olo huoneessa niin pystyy sillä treenaamaan. Mä haluaisin myös käsipainot. Pitää katsoa onko tokmannilla niitäkin. Kohta voisi laittaa musaa soimaan ja kaivamaan vaate kaappia. Mulla on taas pieni vaate kriisi. Mitä pistän päälle tänään. farkut laitan ainakin jalkaan.
Ja joku paita. Onneksi tässä on aikaa miettiä ennen lähtöä.
Sain eilenä pestyä pyykit. Pesin heti kokki ryhmän jälkeen.
Nyt ei taas tarvitse hetkeen pestä.
Mutta. toivon että tänään olisi hyvä päivä. Mutta jos huono olo tulee niin se tulee. Onneksi on toi rauhottava niin otan sen sitten jos täytyy. Koitan silt sinnitellä etten joutuisi ottamaan sitä. Mutta katsotaan miten käy. Tänään kaveri tulee katsomaan lemmen viemää mun luo taas. Ja juodaan teetä siinä samalla.
Mä olen nyt ihan pihalla taas tuossa lemmen viemässä että mitä siinä on tapahtunut. No tänään selviää että mitä on tapahtunut.
Katsottiin parhaan kaverin kanssa salkkarit, uusi päivä ja poliisit eilenä. Tänään menen taas illalla parhaan kaverin luo. Niin kuin joka arki ilta. Siitä on tullut mulle ja parhaalle kaverille tapa että menen katsomaan aina sen luo noi ohjelmat mitä tulee illalla.
salkkarit on aina kiva katsoa yhdessä.
Ja samalla me näemme toinen toisiamme. Mun paras kaveri asuu ihan naapurissa. Ei ole pitkä matka sen luo.
Kohta voisi juoda teetä vaikka. Äsken join kahvit taas kun heräsin.
En meinannut millään jaksaa nousta tänä aamuna sängystä.
Mutta pääsin ylös silti. Sain eilenä taas laskun. Maksan sen tällä viikolla kunhan kelalta on tullut lisää rahaa.
Vielä tulee se 130 euroa. Hyvin pystyn maksamaan sen laskun.
Aamupala on noin puolentoista tunnin päästä. Vielä menee hetki.
No kerkeän katsomaan hyvin noi vaatteet ennen sitä.
Ulkona on aika kolea ilma. Aurinko ei paista.
Saisi paistaa. Varmaan ehkä vettäkin sataa tänään.
Mä toivon että ei sada yhtään vettä aamulla kun menen töihin.
Pitää huomenna aamulla vähän katsoa että miten pukeutuu.
Omistan jonkinlaisen sateen varjon. Mikä on vähän rikki, mutta kyllä se avautuu. Ja se mahtuu hyvin mun laukkuun.
Ei vie kauheasti tilaa onneksi. Animea pitäisi katsoa taas.
Mulla on muutama sarja mitä en ole vielä katsonut. Siis noi uudet anime sarjat mistä on tullut ekat jaksot. Niitä en ole kerennyt vilkaisemaan. Koitan tällä viikolla saada katsotua ne.
Saa nähdä jos ne on hyviä niin alan seuraamaan niitä sarjoja.
Eilenä mä katselin taas gossip girl sarjaa netflxistä.
Ehkä katson tänäänkin taas ennen sähly peliä.
Tai sitten katson jotain muuta sarjaa.
No pitää katsoa. Voisi laittaa laukun kohta valmiiksi. Ja muistaa ottaa kolme euroa mukaan millä pystyn maksamaan klubitalo ruoan.
Ja sinne pitää soittaa ja ilmoittaa että olen tulossa syömään sinne.
Soitan tuossa myöhemmin. Aamupalan jälkeen soitan.
Puhelin pitää muistaa laittaa latautumaan ennen lähtöä. On akku sitten täynnä taas. Ai niin laitan myös tuon mun tabletin latautumaan. Siinäkin oli akku aika lopussa.
Pystyy sitten taas katsomaan sillä.
ihan mukava päivä varmasti tänään. positiivisella asenteella vaan eteenpäin. Sillä pärjää aika pitkälle. Ja kun olen bussissa niin ajattelen vaan mukavia asioita niin ehkä se huono olo ei sitten iske.
Mutta katsotaan. Nyt alan tiskaamaan ja kuuntelemaan musaa.
Tästä tää päivä taas lähtee.
Toivon että on mukava päivä. Elän taas hetken kerrallaan.
En jaksa nyt meikata yhtään tänään. Laitan vaan siistit vaatteet ja hiukset kiinni. Se riittää ihan hyvin. Ja mä tunnen itseni ihan kauniiksi ilman mitää meikkiä. Ihokin saa hengittää kun ei ole kauheaa puuteri kerrosta naamassa. Onneksi mulla on aika hyvä iho niin se ei tarvitse aina meikkiä.
Ja poikaystäväkin on sanonut mulle monta kertaa että näytän ihan hyvältä ilman mitään meikkiä.
Se tuntuu tosi hyvältä kun se on sanonut mulle noin.
Ja se tulee aika paljon halvemmaksi kun ei käytä jatkuvasti mitään meikkiä. Paljon helpompi. Mutta jos meikkaan niin mulle riittää se puuteri ja huulipuna. En laita mitään meikki voiteita. On tullut testattua ja se ei ollut mun juttu oikeen.
Puuteri riittää. Se peittää ihan hyvin noi mun tummat silmänaluset.
Huulipunaa pitää ostaa taas jossain vaiheessa lisää. Nyt voisi kokeilla ihan uutta väriä. Ostan sen huulipunan tokmannilta.
Siellä myydään ihan hyviä huulipunia. Lumenen huulipunat on aika hyviä. Niistä mä tykkään. Maksaa sen kymmenen euroa yli tai alle.
Mutta se kestää sitten aika pitkään. Ensi kuussa ostan sitä sitten.
Varmaankin.

Tänään mä teen pizzaa :)Maanantai 18.04.2016 06:42

Viikonloppu tuli ja meni. Oli erittäin rentouttava viikonloppu poikaystävän luona. Mukavaa oli. Nyt olen saanut taas levättyä samalla.
Nukuin taas viikonloppuna pitkään ja siihen päälle päikkärit.
Nyt on levollinen ja hyvä fiilis nyt. Tästä tää uusi viikko alkaa taas.
En ollut ollenkaan koneella viikonloppuna. Mä katselin sarjoja taas netflixistä. Nyt aloin katsomaan semmoista sarjaa kuin jane the virgin.
Se ei ole ihan mikään paras sarja mutta kyllä sitä huvikseen katsoo.
Olen kerennyt katsomaan sitä 8 jaksoa.
Saunottiin poikaystävän kanssa tuossa perjantai iltana. Oli hyvät löylyt.
Mun oli pakko ostaa sauna juomaksi toi alkoholiton mansikka lime siideri. Se oli ihan pakko saada. Oli tosi hyvää kylmänä kun tulin saunasta. Oli kyllä mukavaa saunoa taas pitkästä aikaan.
Mutta. Nyt alkaa uusi viikko. Aamu on lähtenyt mukavasti käyntiin.
Mä heräsin jo tuossa puoli kuuden aikaa. Heräsin puoli tuntia aikaisemmin mitä yleensä. Ja keitin ja join kahvit äsken.
Nyt on pirteä olo. Ja nyt jaksan kirjoittaa taas tämän blogin. Viikonloppuna mua ei huvittanut kirjoittaa.
Mutta nyt kirjoitan taas joka päivä. Tänään on ohjelmassa kokki ryhmä aamulla. Mä olen pääkokki ja mä teen pizzaa tällä kertaa.
Ihanaa syödä oma tekoista pizzaa. Ja saa valita omat täytteet siihen. Jälki ruoaksi on köyhiä ritareita. Hyvät ruoat taas tänään.
Kokki ryhmän jälkeen lähden kunnon lenkille.
Heitän noin puolen tunnin lenkin taas. Kävelen ripeää vauhtia.
Ja illalla on taas sali. Innolla olen menossa myös sinne.
Nyt mä teen silleen töitä että tulee ainakin hiki ja syke nousee.
Ja kaiken tuon liikunnan jälkeen tulee tosi hyvä fiilis.
Nyt mulla on taas tiukka viikko, että paljon liikuntaa ja eikä yhtään mitään herkkuja ennen viikonloppua.
Mä söin viime vikonloppuna ainakin kaksi suklaa levyä. Vaikka mun piti syödä vaan yksi levy. Mutta ensi viikon viikonloppuna mä yritän vähentää herkkujen syöntiä.
Mä kokeilen miltä se tuntuu. Mä olen päässyt onneksi eroon sipseistä. Niitä mä en syö enää. Niistä oli vaikeaa luopua mutta nyt mä en ole edes ajatellut sipsiä. Ja eikä ole ollut mitään himoja.
Limsaa en ole juonut muutamaan viikkoon.
Paitsi että alkoholitonta siideriä tulee ainakin juotua viikonloppuna se yksi tölkki. Mansikka lime siideristä en aijo luopua koska se on vaan niin hyvää. Parempi kun taas limsa. En juo enää mehuakaan.
Meillä on aina ruokailussa mehua tarjolla mutta sen sijasta olen juonut vaan vettä. Olen päässyt mehustakin eroon.
Nyt mä yritän päivittäin tehdä noi vatsalihas liikkeet.
Mulla on olo huoneessa tilaa missä tehdä ne. Luin netistä yhden helpon vatsalihas liikkeen mitä voi tehdä aina päivittäin.
Ajattelin sitä kokeilla. Mä haluan että mun maha on litteä ennen kesää. Tässä on vielä puolitoista kuukautta treenata vatsalihaksia.
Mun pitäisi hankkia se kahvakuula. Tokmannilla myydään niitä.
Ajattelin ehkä ensi kuussa ostaa sen. Nyt en aijo shoppailla enempää tässä kuussa. Ja koitan ensi kuussakin olla kauheasti shoppailematta. Kesä kuussa sitten taas voi shoppailla.
Pitää ostaa seppälästä ihania kesä vaatteita.
Ja se desucon on myös kesällä niin siihenkin menee aika kivasti rahaa. Mutta onneksi mulla on säästöjä niin voi ottaa käyttö rahaa sieltä. Desuconiin ainakin pitää ottaa jonkin verran sitä rahaa koska se on tärkeä reissu mulle.
Saa nyt sitten nähdä miten tää viikko sujuu. Toivottavasti hyvin.
Nyt aijon pitää taas rauhottavaa mukana kun menen taas klubitalolle ja töihin tällä viikolla.
Toivon että jaksan tämänkin viikon taas. Mutta jos huono olo tulee niin se tulee. Mutta aina olen onneksi selvinnyt siitä.
Se huono olo kestää aina sen hetken ajan. Ja kun on seuraava päivä niin huomaa että elämä hymyilee taas.
Onneksi olen oppinut selviämään aina noista mun huonoista oloista.
Ne ei ole kivoja kun noi harhat tulee välillä ja jähmettymis kohtaus.
Mutta se rauhottava lääke auttaa aina noihin.
Silloin se mieli rauhoittuu eikä silloin ajattele oikeastaan enää mitään kun ottaa sen rauhottavan.
Hyvä lääke. Mutta silleen yritän aina että sitä ei ota aina joka kerta jos alkaa ahdistamaan. Silloin se lääke on pakko ottaa kun harhat tulee tai se jähmettymis kohtaus.
Mutta. Toivon että noi olo tilat ei tulisi tällä viikolla. Mutta ne voi tulla yllätäen myös. Ihan puun takaa. Se on inhottavaa aina jos ne tulee ihan äkkiä. Ei aina osaa varautua.
Olen huomenna menossa taas klubitalolle aamulla. Saa nähdä miten noi bussi matkat menee taas. Toivottavasti hyvin.
Meno matka sinne ei tunnu onneksi pahalta mitä tulo takaisin.
Aina kun tulen takaisin bussilla niin silloin se on aina ihan täynnä.
Ja se tuntuu sitten vielä pahemmalta jos on kauhea meteli bussissa.
Silloin mua alkaa sitten jo ahdistamaan.
Mutta. Nyt keskityn hyvällä fiiliksellä tähän päivään enkä mieti yhtään huomista vielä. kesityn vaan nyt tähän hetkeen ja päivään.
Kohta alan tiskaamaan. Ja kerään noi pyykit kasaan. Aijon pestä pyykkiä tänään kokki ryhmän jälkeen. Pesen noi vaatteet mitä pidin viikonloppuna. Saa ne pestyä. Sitten ei tarvitse miettiä pyykkiä muutamaan päivään. Pitää katsoa jos menen vaikka tänä viikonloppuna kotona käymään. En ole pitkään aikaan käynyt kotona. Ja äiti ilahtuisi jos tulisin käymään.
Pitää katsoa miten tää viikko sujuu ja missä kunnossa olen vaan.
Toivottavasti hyvässä kunnossa. Mutta jos olen huonossa kunnossa enkä voi lähteä lomille niin sitten sille ei voi mitään.
Mutta elän taas tämän viikon hetken ja päivän kerrallaan taas.
Niin silleen tästä viikosta selviää.
Kohta voisi juoda teetä. Alkaa tehdä mieli. Hyvin kerkiää juomaan ennen kokki ryhmää. Aamupalaan on vielä pari tuntia aikaa.
Hyvin kerkiää ennen sitäkin juomaan.
Olen nyt koneella tämän aamun. Hyvin saan ajan kulutettua tälleen.
Kohta voisi kuunnella musiikkia. Viikonloppuna en kuunnellut yhtään musiikkia. Nyt voisi kuunnella taas.
Samalla kun tiskaa. Kohta tulee kelalta vielä se 130 euroa.
Ihan hyvä niin selviää tämän kuun loppuun saakka.
Se raha saa mennä vaan taas ruokaan ja laskuihin.
Mä en ole ihan varma että onko kaikki laskut jo tullut tässä kuussa?
Mutta jos tulee vielä laskuja niin hyvin pystyn maksamaan.
Eilenä käytiin poikaystävän kanssa kaupassa.
Ennen kun se toi mut takaisin tänne.
Ostin puuroa eilenä lisää. Nyt se ei ole ihan heti loppumassa.
Kahvia pitää ostaa taas lähi päivinä lisää taas.
Sekin alkaa olla loppu taas. Teetä on vaikka kuinka paljon.
Se ei ainakaan heti lopu. Ja on monta eri makua.
Mä teen silleen että kun makean himo iskee, niin juon sitten aina kupillisen vihreää teetä. Se voisi auttaa.
Mä kokeilen tehdä silleen. Etten sorru syömään mitään suklaata.
Poikaystävä oli taas ihana ja se osti mulle pari suklaa levyä taas.
Ihan rakkaudella osti ne mulle.
Se ostaa aina mulle suklaata. Heti kun vaan pystyy.
Mä kerkisin syödä toisen niistä suklaa levyistä viikonloppuna.
Toisen levyn syön sitten taas tämän viikon viikonloppuna.
Tai sitten mä yritän säästää sitä levyä myöhemmäksi.
Mä nyt yritän vähentää herkkujen syöntiä viikonloppuisin.
No katsotaan miten käy. Toivottavasti se onnistuu.
Kirjoitan siitä kyllä sitten taas tänne. Että miten menee.

Jos tänään hakisi subit taas ;)Perjantai 15.04.2016 07:26

Jes. perjantai koitti viimein. Oon taas koko viikon odottanut viikonloppua. Olen menossa taas jälleen poikaystävän luokse.
Päästään taas viettämään laatu aikaa. Poikaystävä hakee mut sitten taas illalla vasta kun pääsee töistä. Mä kysyn siltä tänään että haetaanko subit sitten taas subwaysta kun käydään samalla kaupassa.
Nyt maistuisi se subi. En vielä tiedä että minkä subin ottaisin tällä kertaa. Varmaan joku kana versio. Mä tarjoan tällä kertaa subit koska poikaystävä tarjosi viimeksi mulle koti pizzasta sen kotzonen.
Me aina vuorotellaan että jompi kumpi tarjoaa aina.
Se on reilua. Mulla on todella hyvä olo ja fiilis. Eilenä aloin katsomaan noita uusia anime sarjoja, ja tänään jatkuu katsominen.
Mä löysin ainakin kuusi anime sarjaa mitä alan seuraamaan.
Kaikki vaikutti mielenkiintoisilta. Ja se on hyvä että joka viikko tulee aina uusi jakso noista kaikista sarjoista niin on katsottavaa.
Mä olin ensin silleen että ei varmaan ole tullut mitään hyvää anime sarjaa varmaan. Mutta aika monta löytyi. Positiivinen yllätys.
Poikaystäväkin seuraa noita sarjoja myös mitä mäkin katson nyt.
Me aina välillä puhutaan noista anime sarjoista poikaystävän kanssa.
Sitten poikaystävä aina suosittelee jotain sarjaa mikä kannattaa katsoa. Mä odotan jo kovasti desuconia. Alla pari kuukautta.
Niin se on taas. Olen aivan innoissani.
En malta odottaa että pääsen käyttämään sitä mun sinistä peruukkia.
Eilenä oli ihan mukava päivä. Piti siivota ja pyykkiä piti pestä mutta unohdin kokonaan kun aloin katsomaan animea aamulla.
Mutta tänään mä pesen noi mun pyykit. Mulla on koko päivä aikaa ennen kun poikaystävä tulee hakemaan.
Mä kävin eilenä myös tokmannilla. Ja sorruin shoppailemaan.
Mä löysin aivan ihanat olo housut. Semmoiset harmaat missä on pinkkiä. Maksoi vaan 20 euroa. Ja sitten ostin uudet aurinkolasit mitkä maksoi 14 euroa. Nyt pitää olla tosi varovainen etten heti riko niitä laseja. Oli pakko ostaa ne aurinkolasit koska mulla ei ollut mitään laseja sillä hetkellä. Tokmannilla meni siis rahaa se 34 euroa.
Mutta nää olo housut on aivan ihanat. Mä pidän näitä koko päivän päällä. En laita mitään farkkuja. Mä en jaksa mitään farkkuja.
Ja nää olo housut sopii todella hyvin nahkatakin kanssa.
Laitan nahkatakin tänään. Kun lähden lomille. Laukkua en vielä tiedä että minkä otan käyttöön. Mutta se kyllä selviää.
Alan pakkailemaan heti kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Tänään mä kulutan aikaa varmaan koneella tai katson taas tabletilla jotain sarjaa. Kyllä mä saan jotenkin ajan kulumaan.
ihanaa kun on nyt vähän paremassa kunnossa mitä viime viikolla.
Pystyy lähtemään lomille. Ai niin äidille pitää muistaa soittaa tänään.
Mun piti eilenä soittaa mutta unohdin. Soitan sille illalla.
Tänään aamulla on taas naisten ryhmä. Ei ole mitään tietoa että mitä tehdään. Se alkaa kymmeneltä.
Käyn varmaan kaupassa tuossa lounaan jälkeen. Menen sinne kuluttamaan aikaa ja saa samalla raitista ilmaa kun kävelen sinne.
Ulkona on ihana sää taas. Olin eilenä illalla taas lenkillä.
Aivan ihana ilma oli. Ja hiki tuli koska kävelin ripeää tahtia sen puolituntia. Syke nousi vähän. Mutta lenkki teki tosi hyvää.
Tänään ja viikonloppuna saa syödä vähän suklaata taas.
Voi herkutella kun on viikonloppu. Mä en tiedä että mitä suklaata ostan ja kuinka paljon. Ainakin yhden suklaa levyn aijon ostaa.
Koitan olla ostamatta mitää sokeri juomia. Mua kyllä houkuttaa toi alkoholiton mansikka lime siideri. Argh. No katsoo mitä tapahtuu. Varmaan sorrun ostamaan sitä. Mutta jos ostan sitä niin yksi tölkki vaan. Ei sen enempää. Sen juoman kanssa ostan myös yhden ison kivennäisvesi pullon. Siinä on sitten mun viikonloppu juomat.
Ne saa kelvata. Poikaystävä ostaa varmaan itselleen lonkeroa.
Se saa juoda mun puolesta mitä haluaa. Eikä se yhtään häiritse mua että se juo alkoholia. Kunhan mun ei tarvitse juoda sitä.
Hyvin olen pärjännyt tähän asti ilman alkoholia.
Eikä mun edes tee yhtään mieli.
Aamupala on taas noin vähän yli tunnin päästä. Alkaa olla nälkä taas. Syön ruisleipää taas. Heräsin tänään noin puoli seitsemältä.
Ja join hyvät aamu kahvit. Nyt olen hereillä taas.
Kohta pitää tiskata ja laittaa taas vähän tätä mun kämppää kuntoon ennen kun lähden lomille. On sitten siistiä kun palaan takaisin.
Laitan pyykit heti kun olen syönyt aamupalan. Kone on varmasti vapaa. Saan nyt heti tässä aamulla hoidettua pyykit niin niitä ei sitten tarvitse ihmetellä päivällä.
Mutta se on hyvä että ei ole mikään kiire. Saa rauhassa tehdä asiat ennen lomille lähtöä. Pitää ostaa ruokaa taas viikonlopuksi ja me tehdään taas poikaystävän kanssa jotain ruokaa. Katsotaan mitä keksitään syödä. Mutta kana hampurilaisen aijon ostaa ja mä nautin sitä sitten lauantai iltana. Se hampurilainen on pizzan korvike.
Varmaan taas saunotaan viikonloppuna. Pitää muistaa pakata noi shampoot. Pystyy siinä samalla pestä noi hiukset.
Ai niin pitää muistaa ilmoittaa ohjaajalle etten ole tulossa päivälliselle. Koska me haetaan ne subit illalla.
Se subi on mun päivällinen. tai oikeastaan iltapala.
Aijon ottaa sen 15 senttisen subin. Mä en jaksa syödä sitä 30 senttistä subia. Liian iso mulle. Poikaystävä varmaan ottaa sen 30 senttisen subin. Se ottaa sen aina. Poikaystäväkin varmaan ilahtuu kun tarjoan tällä kertaa ne.
Hyvä ruoka parempi mieli. Näin se menee.
En ole nyt väritellyt mitään viime päivinä. Mä värittelin viimeksi tiistaina. Kun olin klubitalolla niin väritin.
No kyllä mä innostun siitäkin sitten taas jossain vaiheessa taas.
Paras kaveri viettää nyt viikonlopun yksin täällä koska mun toinen kaverikin lähtee lomille. Me kaikki kolme ollaan kavereita keskenään. tekstaillaan sitten taas viikonloppuna. Kysellään miten viikonloppu menee. Mä nukun varmaan sitten taas päikkäreitä viikonloppuna. No poikaystävä antaa mun aina nukkua. Se on sanonut mulle että nuku vaan jos tuntuu siltä. ja niin mä sitten nukun. Mutta mä koitan valvoa tänään. Otan noi lääkkeet vähän myöhemmin. Mutta. Varmasti tulee todella mukava viikonloppu.
Pitää vaan nauttia. Ollaan ja ihmetellään.
Eikä ole kiire mihinkään. Ja nyt olen tosi iloinen näistä mun uusista olo housuista. Nää on aivan ihanat.
Mun perjantai asuste. Tänään mulla on rento tyyli. En jaksa nyt mitään meikkejä. Mulle riittää nää olohousut, nahkatakki, aurinkolasit, ja joku laukku. Houkset laitan varmaan tänään nutturalle. Ne on kiinni kumminkin.
Näytän hyvältä silti. Se tärkein asia.
Oma tyyli paras tyyli. Mä puen aina siltä miltä tuntuu. Ja tänään tuntuu siltä että rennosti vaan. Nyt olen siitäkin iloinen että on aurinkolasit. Ei häikäise toi aurinko.
Myöhemmin aijon hankkia kunnon aurinkolasit jostain liikkeestä.
Pitää ottaa säästöistä rahaa niihin. Pitää vähän katsella minkä hintaisia niitä laseja on. Ettei ihan että maksaisi jotain sata euroa.
Jos löytäisi semmoiset aurinkolasit mitkä maksaisi sen 50 euroa vaikka. Se olisi sopiva hinta hyvistä aurinkolaseista.
No katsotaan sitä sitten jossain vaiheessa. Kunhan kerkiää.
Mutta. Nyt alan pakkaamaan ja tiskaamaan. Musat soimaan laitan taustalle. Tulee hyvä perjantai fiilis kun kuuntelee hyvää musaa.
Tästä tää päivä lähtee. Hyvällä fiiliksellä.

Hyvä fiilis ollut koko viikon :)Torstai 14.04.2016 07:25

Eilenä oli todella mukava päivä. Hyvä fiilis oli koko ajan päällä ja jaksoin koko päivän. Työ päiväkin meni äkkiä.
Kävin töiden jälkeen kaupassa. Ostin lisää kahvia ja teetä.
Nyt ei ole ehti ne loppumassa. Kuntosali oli myös hyvä illalla. Tein vaan ne kaikki liikkeet mitä seillä vaan oli. Hiki tuli ainakin.
Tein taas parhaani siellä salilla. Sitten salin jälkeen mä soitin poikaystävälle. Puhuttiin hetken aikaa. Puhelun jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen iltapalalle ja parhaan kaverin luo.
Viettämään iltaa. Nukahdin tuossa vähän ennen yhdeksää. Olin ihan poikki kun pääsin omaan sänkyyn nukkumaan.
Nukuin aika hyvin viime yön. Tänään pitää siivota koska on siivous päivä. Alan heti siivoamaan kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Ei ole mikään kiire vielä. Nyt mä olen kohta ollut pari viikkoa juomatta mitään sokeri juomia. Hyvin on mennyt tähän asti.
Ei ole hirveästi edes tehnyt mieli. Se on vaan hyvä.
Siinäkin säästää rahaa kun se ei mene johonkin limsaan.
Limsassa on tosi paljon sokeria. Ei kiitos. Mielummin juon vaikka vihreää teetä sen sijasta. Ja niin mä olen juonut.
Huomenna on perjantai. Olen menossa poikaystävän luokse varmaan. Pitää kysyä että voiko tulla.
Varmasti onnistuu. Mä lähden lomille koska olin viime viikonlopun täällä. Paras kaveri on täällä viikonlopun.
Mun toinen kaveri lähtee myös lomille.
Tänään ajattelin katsoa animea. Aijon katsoa noi uudet sarjat mitä on nyt tullut. Pitää katsoa onko ne niin hyviä.
Mä kerkiän hyvin katsomaan ennen toiminta tuntia.
Ajattelin mennä illalla lenkille. Päivällisen jälkeen. Siellä on upea ilma. pakko päästä ulkoilemaan.
Lenkin jälkeen menen kaverin luo katsomaan lemmen viemää.
Mä olen ihan pihalla siitäs arjasta mutta uusinta tulee aamulla tänään niin pitää katsoa. Mä kerkiän ihan hyvin katsomaan sen.
Kerkiän siivota ennen sitä.
Mietin että pitäisikö käydä taas kaupassa tänään. Vai sitten huomenna. Varmaan huomenna. En nyt tarvitse oikeastaan mitään.
Nyt kun mä menen lomille, niin mä koitan olla syömättä kauheasti mitään herkkuja. Tottakai mä ostan suklaata mutta en kauheita määriä. Pitää nyt alkaa harjoittelemaan ettei vaan ahda itseään ihan täyteen. Mä sallin syödä viikonlopun aikana vaan yhden kokonaisen suklaa levyn. Ei sen enempää. Mä kokeilen sitä.
Että ostaa vaan sen yhden levyn suklaata.
Siinä on mun viikonloppu herkut. Hunaja pähkinöitä mä en varmaan tällä kertaa osta. Kumminkin mun tekee niitä mieli sitten huomenna ja menen lidliin ostamaan. No saa nähdä. Viikonloppuna mä juon vaan kivennäisvettä. Ostan yhden ison pullon sitä. Sitä on hyvä sitten juoda saunan jälkeen. Kylmänä. Jos me saunotaan poiakystävän kanssa. Varmaan sitten taas nukun viikonloppuna päikkäreitä. Onneksi poikasytävä antaa mun aina nukkua.
Se on sanonut mulle että nuku vaan.
Otetaan sitten ihan rennosti taas viikonloppu. Ollaan ja ihmetellään.
Tulee varmasti mukava viikonloppu.
Mä heräsin tuossa kuuden jälkeen ja join kahvit.
Teetä aijon juoda tässä myöhemmin taas. Musiikkia pitää laittaa soimaan kun alan siivoamaan. Mukavampi siivota.
Mutta ihan ok päivä tänään. On jonkin verran tekemistä.
Tää päivä menee taas äkkiä ja huomenna on perjantai.
Meillä on huomenna taas naisten ryhmä aamulla.
Saa nähdä mitä tehdään. Toivottavasti jotain kivaa.
Siinä sekin aamu sitten menee. Huomenna mä varmaan taas katson ajan kuluksi tabletilla jotain sarjaa tai sitten olen koneella.
Poikaystävä tulee hakemaan mut sitten illalla kun pääsee töistä.
pakkailen sitten huomenna vasta noi tavarat kasaan.
Pakkaan huomenna aamulla osan ja sitten illalla loput.
Otan tabletin ja koneen mukaan lomille.
Katselen sarjoja taas. Poikaystävä varmaan pelailee viikonloppuna.
Mutta ihanaa päästä sen luo. Mulla on ollut kauhea ikävä sitä taas.
Oon koko viikon odottanut viikonloppua että pääsee sen luokse taas.
Tää viikko on mennyt nopeasti taas. On ollut paljon tekemistä.
Ja muutenkin viikko on mennyt hyvin ettei ole ollut mitään ahdistusta tai harhoja. Ja ei ole joutunut ottamaan mitään rauhottavaa. Hyvin olen pärjännyt ilman sitä.
Mun mahakaan ei ole enää kipeä. Se kipu meni onneksi ohitse.
Mä olin ihan varma että ne kivut Kestää sen useamman päivän taas.
Mutta ne kesti vaan pari päivää. Hyvä niin.
Ei ole sitten mitään kipuja kun menen lomille.
Mulla oli särky lääkettä eilenä mukana töissä varmuuden vuoksi.
Ja otn eilenä aamulla sen särky lääkkeen ennen kun menin töihin.
Pitää pestä pyykkiä tänään aamulla. Mulla on taas kiva pyykki vuori.
Toivon että pesukone on vapaa niin saa noi pyykit pestyä.
Olisi sitten puhtaat vaatteet viikonloppua varten.
Mun pitää pestä ainakin noi mun mustat olo housut.
Mitä sitten pidän koko viikonlopun kun olen poikaystävän luona.
Farkut pitää laitttaa taas tänään jalkaan. Mulla oli töissäkin farkut eilenä jalassa. Mä löysin kaapista eilenä noi mun yhdet harmaat farkut mitä en ollut kauheasti käyttänyt.
Olen ne ostanut seppälästä. Nyt siellä seppälässä on aivan ihania farkkuja myynnissä. Tosi hyvännäköisiä. Mä haluaisin kovasti ostaa uudet farkut taas mutta mä ostin jokin aikaa sitten uudet farkut.
Niin nyt en aijo ostaa uusia taas. Koitan taas saada hillittyä tää mun shoppailu himo. Kesäkuu ei ole ihan vielä. Sitten viimeistään aijon shoppailla. Ja menen todellakin seppälään shoppailemaan koska se on yksi mun lempi vaate liike. Tykkään tosi paljon seppälän vaatteista. Todella hyvännäköisiä eikä maksa älyttömästi.
Sitten se on mukavaa kun jotain on välillä alennuksessa.
Silloin tekee halpoja löytöjä. Sekin on ihanaa jos löytää jonkun topin mikä maksaa vaan sen viisi kuusi euroa vaikka. Silloin mä todellakin ostan sen topin.
Tai jos löytyy myös joku kiva t-paita vaikka.
Nyt kun kesä tulee niin pitää shoppailla noita toppeja ja t-paitoja.
Niitä ei ole koskaan liikaa. Ja mä rakastan toppeja ihan kauheasti.
Tykkään kaikista väreistä. Pinkki toppi on paras.
Mä yritän taas löytää sen värisiä toppeja.
Mulla on pari pinkkiä toppia. Ja on hyvässä kunnossa vielä.
Pystyy käyttämään niitä paremmin kesällä.
Odotan jo kovasti desuconia. Tiedän mitä puen päälle sinne.
Mä laitan sen sinisen peruukin minkä ostin silloin paperikuusta.
Kallis peruukki oli mutta todella hyvännäköinen.
Pitää meikata myös. On sitten nättinä desuconissa.
Toivon että aurinko paistaa. Eikä sataisi vettä.
Pitää sitten katsoa se sää mikä on silloin siellä.
Toivon että on hyvä sää. Mutta jos sataa vettä niin mun pitää hankkia se sateenvarjo ennen sitä.
Pitää jostain ostaa se. Ehkä tokmannilta löytyy.
Mulla on kauhea nälkä. Aamupala on noin tunnin päästä.
Mutta jos nyt alkaisi siivoamaan niin saa sen hoidettua pois alta.
Musat vaan soimaan. Mutta aloitan ensin imuroimalla.
Sitten vasta moppaan.

työpäivä.Keskiviikko 13.04.2016 07:17

Keskiviikko. Ja työpäivä. Eilinen päivä meni todella hyvin. Mutta illalla alkoi sitten vähän jo väsyttämään. Olin klubitalolla eilenä. Mä vaan väritin. sain nyt väritettyä yhden kuvan loppuun ja aloitin uutta kuvaa.
Siinä se mun aamu meni klubitalolla. Meillä oli ruokana kanaa ja riisiä.
Oli hyvää. Bussi matkat meni loistavasti. Ei alkanut ahdistamaan.
Hyvä niin. Sählykin oli eilenä. Miehet vastaan naiset. Me naiset voitettiin. Parilla maalilla. Oli tiukka peli. Mutta oli hauskaa pelata.
Tänään illalla taas sitten salille kaverin kanssa. Soitan poikaystävälle sen salin jälkeen. Ei keretä tänään nyt skypettämään illalla.
Mutta huomenna keretään taas skypettämään.
Olo ja fiilis on erittäin loistava tällä hetkellä. Mukavaa mennä töihin. Positiivisella asenteella. Tästä tulee varmasti hyvä päivä.
Pitää käydä kaupassa ennen töihin menoa koska mun pitää hakea eväät sinne. Varmaan otan taas jonkun salaatin, tuoremehua ja pasteijan. Sama ruoka niin kuin aina.
Mutta niillä pärjää ihan hyvin loppu päivän töissä. Ei tule heti nälkä.
Meillä on se ruokailu taas siinä yhdeltätoista.
Mun työpäivä kestää yhdeksästä kahteen asti. Viisi tuntia. Se menee aika äkkiä jos on vaan tekemistä.
Alan kohta syömään mun aamupalaa. Ruisleipää minkä välissä on makkaraa, juustoa ja kurkkua. Sillä pärjää ihan hyvin aamun ajan.
Ei tule ihan heti sitten nälkä. Lähden töihin ja kauppaan tuossa kahdeksan jälkeen. Voi rauhassa kävellä kun ei ole mikään kiire.
Mä heräsin tänään tuossa kuuden jälkeen. Ja keitin kahvia.
Nyt on hyvä ja pirteä fiilis. Onneksi kahvi herättää aina.
Juon sitten teetä taas kun pääsen töistä.
Kaupassa pitää myös käydä työpäivän jälkeen. Mun pitää ostaa lisää kahvia ja teetä. Alkaa olla loppu taas.
Ostan kulta katriina kahvia ja citrus vihreää teetä. Sitten on taas lämmintä juotavaa. Ihana aamu kun ei ole vielä mikään kiire. Kerkiää rauhassa kirjoittaa tämän blogin.
Ja syömään aamupalaa. Mukavaa mennä salille illalla taas.
Syön hyvin ennen sitä niin jaksaa tehdä kaikki liikkeet siellä.
Sitten on taas hyvä ja onnistunut fiilis salin jälkeen.
Katselin eilenä taas gossip girl sarjaa. Katselin sitä siihen asti kun alkoi sähly. Melkein pari tuntia katsoin sitä. Tänään aijon katsoa sitä varmaan lisää. ihanaa kun ei tarvits enää pitää mitään toppahousuja.
Tarkenee farkuissa. Sieltä se kesää alkaa pikku hiljaa tulla.
Ja sitä odotan kovasti että pääsee shoppailemaan kesäkuussa.
Nyt olen hyvin pärjännyt tähän asti olla ostamatta mitään turhaa.
Ruokaan ja laskuihin on mennyt vaan rahaa. Hyvä niin.
Kyllä tää säästäminen välillä onnistuu. Ja että rah asiat on tasapainossa, ja että on sitä rahaa jos tarvitsee.
Aina kun menen poikaystävän luo niin on onneksi sitä rahaa aina ruokaan vaikka. Ja sen olen tajunnut että mä omistan aika monta laukkua, ja kenkiä, niin mä en tarvitse enempää niitä toistaiseksi.
Kun mulla on jo ne. Enkä ole vielä kerennyt kauheasti käyttää niitä. Ja niitä voi sitten aina vaihdella, niin syntyy monta uutta tyyliä.
Takkeja mä omistan myös aika monta niin niitäkään ei tarvitse ostaa. Seuraavan takki minkä aijon ostaa seuraavan kerran on talvitakki. Ensi talveksi ajattelin ostaa uuden ja heittää tuon vanhan menemään. Mutta. talveen on vielä aikaa. Eikä sitä takkia tarvitse ihan heti miettiä vielä. Kohta alan tiskaamaan. Kun olen saanut blogin kirjoitettua. Sänkykin pitää pedata ja kohta pitää pukea päällekkin. Laitan päälle tänään farkut ja pinkin hupparin.
Hiukset laitan kiinni ja en nyt jaksa meikata.
Pää asia on että on siistit vaatteet päällä. Laukun voisi kohta laittaa valmiiksi. Pakkaan mukaan noi mun sisä kengät ja vesipullon.
Jos tulee jano töissä niin se on hyvä että vesipullo on mukana.
Toivon ettei mulle iske sitten huonoa oloa siellä töissä.
Sitä ei koskaan voi tietää. Otan sen rauhottavan mukaan ihan varmuuden vuoksi. Se on hyvä olla mukana. Pyydän sen ohjaajalta ennen kun lähden töihin. Aurinko paistaa taas tänään. Mukavaa kävellä sitten takaisin työpäivän jälkeen kun aurinko paistaa.
Pitää nyt nauttia siitä ennen kun tulee kauheat vesisateet.
Mun pitäisi edelleen hankkia se sateenvarjo.
Kohta alan kuuntelemaan musaa. Hyvin kerkiää vähän kuunnella ennen lähtöä. Tänään en näe taas lemmen viemää kun olen salilla.
Mutta huomenna aamulla se tulee onneksi uusintana niin sitten sen jakson näkee. Huomenna pitää taas siivota koska on siivous päivä.
No ei siinä siivotessa mene kun vaan se puolituntia.
Pyykkiä pesen varmaan taas huomenna. Mun pitäisi pestä taas noi mun lakanat. En ole pessyt niitä aikoihin. Huomenna pesen ne muiden vaatteitten kanssa. Saa kaikki pestyä kerralla.
Toivon että pesukone on vaan vapaa huomenna aamulla.
Alan heti pesemään kun olen saanut syötyä aamupalan. Ja pitää ohjaajalta kysyä että voiko silloin aamulla pestä sitä pyykkiä koska ohjaajat saattaa käyttää sitä pesukonetta aamulla.
No sen näkee huomenna. En ole jaksanut viedä vieläkään noita mun roskia. Ei ole huvittanut. No mä vien ne viimeistään sitten huomenna. Kun siivoaa. Vähän yli tunti lähtöön. Kerkiää olla koneella hetken aikaa. Pitää katsoa kaupassa että maksanko ne mun eväät kortilla vai käteisellä. Mulla on kymmenen euron seteli mitä en ole vielä kerennyt käyttämään.
Mun eväisiin menee se alle neljä euroa tai vähän yli.
Riippuu mitä ostaa. Mun tekee mieli ostaa kivennäsivettä töihin mutta siinäkin säästää sen vähän yli euroan ettei osta sitä.
Täytetty vesipullo riittää. Tulee halvemmaksi.
Mä olen nyt oikeasti alkanut katsomaan mihin sitä rahaa nyt menee.
Sitä on ihan hyvä aina välillä seurata. Tietää missä mennään.
Mulla on alkanut taas noi ala vatsa kivut.
Joudun ottamaan taas särky lääkkeen. Otan sen kohta.
Pystyy olla töissä. Ne kivut on ovulaatio kipuja.
Niitä mulla on aina välillä ennen naisten vaivoja.
se on tosi inhottavaa kipua mikä saattaa kestää useamman päivänkin. Nyt mulla ei ole ollutkaan aikoihin niitä kipuja.
Mutta nyt ne taas alkoi. Toi särky lääke onneksi auttaa vähän noihin kipuihin. Ja nää kivut on mulle tuttuja niin en ole kamalan huolissani.
Kunhan kuume ei nouse tai että on joku tulehdus.
Mutta nää kivut menee ohi sitten jossain vaiheessa.
Sitten on helpompi olo kun ei ole enää kipuja.
Mutta nyt alan pukemaan pikku hiljaa päälle ja tiskaamaan.
Saa tiskit hoidettua ennen töihin menoa.
Pitää muistaa pestä myös tuo kahvi pannukin.
Ettei lika tartu siihen. Ja pystyy keittämään huomenna aamulla hyvää kahvia. Pitää muistaa tänään ostaa sitä kahvia lisää ettei unohdu. Kyllä mä muistan. Mulla on aika hyvä muisti aina.
Ai niin aamulääke pitää muistaa ottaa kohta.
Ettei unohdu. Ja toi särky lääke. aina kun mulla on kipuja tai särkee, niin mä syön aina noita panadol särky lääkettä.
Se on mun mielestä paras särky lääke.
Muita särky lääkkeitä en syö. Onneksi se ei ole kamalan kallistakaan. Hyvin pystyy ostamaan sitä jos tarvitsee.
Onneksi apteekkiin ei ole pitkä matka täältä.
Sinne kävelee aina vartissa. Siellä pitää sitten taas käydä seuraavan kerran kun hakee leponex lääkettä.
Tälle viikolle vielä riittää noi leponexit.

Maha on vähän kipeä.Tiistai 12.04.2016 07:08

Tänään on taas klubitalo päivä. Sinne pitää mennä taas aamusta.
Menen bussilla sinne. Toivon että ne bussi matkat menee hyvin ettei ala ahdistamaan. Otan mukaan sen rauhottavan varmuuden vuoksi.
Jos tulee huono olo niin sitten otan sen. Mutta. Katsotaan.
Eilenä oli tosi mukava päivä. Kävin kylillä asioilla. Pankki automaatilla kävin nostamassa sen 20 euroa ja rikoin sen kaupassa että saisin kolikoita. Pytsyy maksamaan klubitalo ruoan tänään.
Mikä maksaa sen kolme euroa vaan. Kävin kaupassa eilenä. Ja seppälässä kävin huvikseen. En ostanut mitään seppälästä. Katselin vaan. Hyvä minä kun alan osaamaan sen ettei tarvitse aina shoppailla.
Voi sitä aina vaikka katsella. Ja siinä säästää samalla rahaa.
Sain eilenä taas yhden laskun ja sain masettua sen.
Onneksi kelalta tulee tässä kuussa vielä se 130 euroa.
Selviän hyvin tämän kuun loppuun. Eilenä ruoka kaupassa meni rahaa vaan vähän yli neljä euroa.
Oltiin eilenä salilla kaverin kanssa. Hyvä tunti oli. Sitten kun noi kuntosali ryhmät jää kesä tauolle, niin aijon sen jälkeen jatkaa salilla käyntiä. Kysyin eilenä ohjaajalta että onnistuuko se. Ohjaaja sanoi että kyllä onnistuu. Mä yritän sitten aina käydä maanantaisin ja keskiviikkoisin. Eli en aijo lopettaa salilla käyntiä.
Siitä tulee aina hyvä fiilis kun on saanut tehtyä siellä jotain ja hiki tulee. Tänään on sähly iltapäivällä. Kivaa päästä pelaamaan taas.
Aijon mennä lenkille taas tänään kun pääsen klubitalolta.
Pitäisi olla aika upea ilma. Auringon pitäisi paistaa.
Hyvin kerkiän käydä lenkillä ennen sählyä.
Kaveri tulee tänään taas katsomaan mun luo lemmen viemää.
Eilistä jaksoa ei nähty. Saa nyt nähdä mitä kaikkea siinä on sitten tapahtunut. Otan mukaan taas klubitalolle noi mun värityskirjat.
Ajattelin taas väritellä ajan kuluksi taas siellä.
Aikakin kuluu vähän nopeammin kun on jotain tekemistä siellä
Ai niin kohta pitää soittaa ja ilmoittaa että olen tulossa syömään sinne. Soitan sinne kun olen saanut eka syötyä aamupalan.
Puhelimen voisi laittaa taas lataukseen. Mulla on tablettikin latautumassa. Aijon taas tänään katsoa sillä Gossip girl ja O.C sarjaa. Sitten kun olen tullut klubitalolta ja käynyt lenkillä niin sitten niiden jälkeen jatkan niiden sarjojen katsomista.
Olen nyt toisella kaudella O.C sarjassa.
Vielä on tosi paljon katsottavaa. Ei ainakaan katsominen lopu ihan heti kesken. Mutta. Uskon että tästä tulee mukava päivä.
On jonkin verran tekemistä. Illalla taas skypetystä poikaystävän kanssa ja parhaan kaverin luokse illalla taas.
Tänään pitää laittaa farkut jalkaan kun menen klubitalolle.
Ihanaa kun ei tarvitse pukea enää mitään toppahousuja.
tarkenee farkuissa. Ja nahkatakissa.
Eilenäkin oli ihanaa kävellä auringon paisteessa,
Aurinko lämmitti kivasti. Mun pitäisi hankkia uudet aurinkolasit.
Mulla ei ole tällä hetkellä mitään aurinkolaseja. kaikki on menneet rikki. Pitäisi jostain silmälasi liikkeestä ostaa kunnon aurinkolasit mitkä kestää. Ajattelin että ottaisin mun säästö tililtä taas rahaa ja ostaa ne lasit. Niihin menee varmaan alle sata euroa.
Pitää vähän kysellä mitä ne aurinkolasit maksaa.
Halpoja aurinkolaseja en halua enää ostaa koska ne menee heti rikki. Ei tarvitse vieläkään hakea mitään lääkkeitä apteekista. Hyvin riittää vielä toistaiseksi leponexit ja masennus lääkkeet.
Nyt mä olen vissiin maksanut kaikki tämän kuun laskut.
Ei tarvitse hetkeen taas miettiä mitään laskuja. Onneksi mulla on aina rahaa maksaa ne. Olen ottanut nyt käyttöön tuon mun totoro anime laukun. Se on mun kesä laukku.
On vielä aika hyvässä kunnossa. Se on jo monta vuotta vanha mutta kestää edelleen. Aamupalaan on taas tunti aikaa.
Kerkiää hyvin kirjoittaa tämän blogin ja tiskata taas.
En jaksa tänään meikata. Mulle riittää taas että on siistit vaatteet päällä ja hiukset kiinni. ihokin saa vähän hengittää kun ei ole puuteri kerrosta naamassa. Huomenna olisi taas työpäivä. Mä toivon kovasti että huominen päivä menisi mukavasti.
Ettei tule sitä huonoa oloa. Otan töihinkin taas sen rauhottavan mukaan. Saa nähdä mitä mä huomenna pääsen tekemään.
Toivottavasti jotain kivaa hommaa millä saa ajan kulumaan.
Huomenna illalla on taas sali. Ohjattu ryhmä taas.
Tää ja ensi viikko on enää ohjattuja ryhmiä ennen kun ne jää kesä tauolle. Mutta se on hyvä että voin sitten käydä niiden jälkeekin salilla. Ja tuonne urheilu talolle on vaan alle viiden minuutin kävely matka. Ei ole sali kauhean kaukana.
Ajattelin mennä sitten sinne aina päivällisen jälkeen. kerkiää syömään niin jaksaa sitten tehdä liikkeet salilla.
Ja teen silleen että kerkiän takaisin aina skypettämään poikaystävän kanssa aina salin jälkeen.
Huomenna iltana me ei keretä skypettämään koska mulla on se ohjattu sali ryhmä puoli kuudesta puoli seitsemään.
Soitan sitten puhelimen kautta poikaystävälle kun pääsen salilta.
Keretään hetki juttelemaan.
Mulla on maha vähän kipeä. Varmaan johtuu siitä eilisestä puurosta missä oli maitoa. Mun maha ei tykkää maidosta.
Mulle tulee aina maha kivut jos jossakin on paljon maitoa.
No toivon että se alkaa pikku hiljaa paranemaan.
ja helpottamaan. Ei ole kiva tunne.
Pitää sanoa ohjaajille tästä. Etten pysty syömään semmoista ruokaa missä on paljon maitoa. Koitan liikkua jos se maha kipu vähän sitten helpottaisi. Jos se lenkki auttaisi. Ja saan ajatkisa muualle tästä mun mahasta kun menen klubitalolle tänään.
Kyllä tää mun maha paranee. Pikku hiljaa.
Saa tänään nähdä mitä klubialolla on ruokana tänään. Siellä on aina tosi hyvät ruoat. Ne tekee itse ruoat aina siellä.
Sen takia ne on hyviä. Eikä se kolme euroa ole paha hinta siitä ruoasta. Saa sillä rahalla mahan täyteen.
Sitten taas jaksaa. Join äsken aamu kahvit taas. Ajattelin kohta juoda teetä. Hyvin kerkiää juomaan ennen kun lähden klubitalolle.
Pakko saada teetä. Ai niin kun käyn kaupassa seuraavan kerran, niin pitää ostaa sitä citrus vihreää teetä lisää. Se alkaa olla taas lopussa. Eikä se paketti maksa kun alle kolme euroa.
Ja siitä kyllä riittää pitkäksi ajaksi.
Kahviakin pitää ostaa. Sekin alkaa olla loppu.
Jos käy huomenna ostamassa kun pääsee töistä. Ostan sitä citrus teetä ja kahvia. Sitten on niitä taas.
Mutta nyt alan tiskaamaan. Ja siivoan keittiön samalla. Kahvin purujakin on kaikialla. pyyhin kaikki noi tasot samalla.
Sitten on siistiä taas hetken aikaa. Roskat voisi viedä koska mun roskis on aika täynnä. Vien ne roskat kun olen menossa aamupalalle. Ja alan keittämään nyt teetä.
Juon viimeiset cirtus teet loppuun.
Alkaa taas uusi viikko. Hyvä fiilis on tällä hetkellä. Tänään mulla on ohjelmassa kaupassa käynti, ompelu ryhmä ja sali illalla.
Jonkin verran tekemistä taas tänään. Eilenä oli ihanan rento ja hyvä päivä. Mä näin poikaystävää eilenäkin. Käytiin biltemassa koska poikaystävä osti jotain osia sen moottoripyörään.
Nyt poikaystävä on alkanut ajamaan moottoripyörällä.
Pääsen varmaan tällä viikolla sen kyytiin.
Katselin eilenä taas gossip girl sarjaa. Nyt olen neljännellä kaudella.
Olen sarjan puolessa välissä. Vielä on paljon katsottavaa.
Aijon varmaan tänään taas katsoa sitä sarjaa.
Koska en jaksa olla koneella ihan koko aikaa.
Olo on hyvä tällä hetkellä. Ei ole ollut mitään harhoja tai ahdistusta.
Eikä ole joutunut syömään noita rauhottavia onneksi.
Se on vaan nyt hyvä että olen kunnossa taas.
Innolla menen salille taas illalla. Syön tukevan päivällisen niin jaksaa tehdä töitä sitten salilla. Sitten salin jälkeen tulee hyvä ja onnistunut fiilis. Pääsee tänään kunnolla liikkeelle. Ja siinäkin saan liikuntaa kun käyn kaupassa tänään tuossa päivällä.
Ajattelin mennä kauppaan tuossa lounaan jälkeen.
Sain eilenä vähän väriteltyä sitä mosaiikki värityskirjaa.
jatkan sen värittämistä ehkä tänään taas. Jos innostun.
Tänään taas jaetaan noi viikon lääkkeet dosettiin. Samalla näkee tarvitseeko hakea mitään lääkettä. Uskon ettei mun vielä tarvi tällä viikolla hakea varmaan mitään. Mutta no. Sen näkee sitten. Uskon että leponex lääke riittää vielä tälle viikolle.
Näin eilenä illalla parasta kaveria. Oli ihanaa taas nähdä sitä.
Nyt me nähdään taas joka päivä aina illalla. Eilenä katsottiin huippujengi ohjelmaa. Mulla meni se loppu vähän ohi koska nukahdin. Paras kaveri sai mut herätettyä niin menin sitten suoraan vaan nukkumaan. Kun pääsin omaan sänkyyn niin nukahdin heti.
Tänä aamuna ei ollut vaikeaa herätä. Hyvin mä heräsin.
Keitin äsken aamu kahvit taas. Nyt olen täysin hereillä.
Ai niin kahvia voisi ostaa lisää kun käyn kaupassa.
Se pitää muistaa ostaa. Ja ehkä ostan sitä vihreää citrus teetä.
sekin alkaa olla kohta loppu. Käytiin me poikaystävän kanssa eilenä lidlissä pyörimässä. Poikaystävän piti ostaa ruokaa.
Ja mä meinasin ostaa itselle jästkiä mutta sain hillittyä himoni enkä ostanutkaan. Hyvä minä. Tää on hyvää harjoittelua ettei nyt osta mitään herkkuja. Ja mä koitan nyt säästää rahaa parhaani mukaan.
En ostele mitään turhaa mitä en tarvitse.
Ihanaa kun ei tarvitse enää käyttää mitään toppahousuja.
Eilenä oli ihanan lämmin ilma kun käytiin lenkillä kaverin kanssa.
Aijon nyt käydä aina lenkillä kun vaan pystyy.
Joka päivä mä yritän kävellä sen puolen tunnin lenkin.
Se on yksi mun tavoite. Mä aina kävelen aika nopeaa vauhtia.
Mutta se tekee vaan hyvää. Syke nousee hieman kun kävelee kovaa. ja mä osaan sillä hetkekllä hengittää oikein niin jaksaa kävellä kovaa vauhtia. Se on paljon tehokkaampaa kun taas hidas kävely. Ja se puoli tuntia on aina riittänyt mulle.
Mulla on aina hyvät lenkki reitit mitkä kestää hyvin sen puolituntia.
Nyt mä koitan liikkua mahdollisimman paljon taas.
Huomenna meillä on se sählykin taas. Kiva päästä pelaamaan sitä.
Saa nähdä ollaanko mä ja paras kaveri samassa joukkueessa.
Toivon että oltaisiin taas. Me ollaan vaan niin hyviä puolustajia.
Mielummin olen puolustaja kun taas hyökkääjä.
Paras kaveri on välillä hyvä tekemään noita maaleja.
Se pystyy välillä tekemään maalin että se on toisella puolella kenttää ja sitten kun se lyö sitä palloa niin se lentää välillä maaliin asti. Mä saa välillä tuurilla sen pallon maaliin.
Mutta pelissä on tärkeintä että se pelaaminen on hauskaa. Mulle on aina ihan sama kumpi joukkue voittaa.
Sillä voitolla ei ole niin kauheasti väliä. Pää asia on että pelaa. Ja siinä saa samalla hyvää likuntaa.
Kun juoksee sen puolituntia kentällä niin kyllä se syke nousee siinäkin. Juon taas teetä tässä myöhemmin aamulla. Vielä en viitsi juoda koska join äsken sitä kahvia.
Kohta taas tiskaan. Niin kuin joka aamu. Musiikkia laitan soimaan taas. Eilenä mä kuuntelin musaa taas tuossa ennen kun aloin skypettämään poiaksytävän kanssa.
Ja nyt aijon taas kuunnella. Tulee hyvä fiilis siinäkin kun kuuntelee hyvää musiikkia. Tästä tulee hyvä päivä.
Uskon että tää viikko menee taas äkkiä ja sitten on taas viikonloppu.
Aika menee mulla ainakin hurjaa vauhtia. Ainakin on tekemistä.
Enkä aijo valittaa. Ja se on parasta että on noi kaverit.
Vietän joka päivä niiden kanssa aikaa. Vietän aina laatu aikaa parhaan kaverin kanssa aina illalla. Olen aina kaikki illat sen luona.
katsotaan aina yhdessä noi salkkarit ja uusi päivä sarjaa.
Ja poliisit ohjelmaa aina katsotaan. Ja sitten aina siinä yhdeksältä menen aina nukkumaan. olen parhaan kaverin luona sen melkein pari tuntia. ihanaa. Ulkona paistaa aurinko.
Kiva kävellä kauppaan tänään. Aijon huvikseen pyörähtää taas seppälässä samalla. Käyn katsomassa vaan onko sinne tullut mitään uutta. Enkä aijo ostaa mitään. Koitan sinnitellä kesäkuuhun asti että voi shoppailla silloin. En aijo pitää mitään farkkuja tänään.
Olen koko päivän mun olo housuissa. Ja tuolla ulkona tarkenee ihan hyvin niillä. Huomenna laitan farkut taas kun menen klubitalolle huomenna. Sinnekin pitää mennä taas. Tuntuu ihan siltä että olisin ollut siellä hetki sitten. Saa nähdä miten noi bussimatkat menee huomenna. Toivon että hyvin menee eikä iske se ahdistus taas bussissa. Otan taas sen rauhottavan mukaan varmuuden vuoksi taas. Se on hyvä olla mukana.
Mutta koitan sinnitellä etten joudu ottamaan sitä.
Koitan ajatella mukavia asioita bussi matkan ajan. Niin ehkä se huono olo sitten iske. Mä ainakin yritän.
Pankki automaatilla joudun käymään tänään. Pitää nostaa se 20 euroa että pystyy rikkomaan sen niin mulla on sitten kolikoita.
Mä tarvitsen kolikoita huomiselle että pystyn maksamaan klubitalolla sen ruoan mikä maksaa kolme euroa.
Mulla ei ole yhtään kolikoita tällä hetkellä.
No onneksi ei ole mikään kiire kun käyn kylillä.
Hyvin kerkiän käymään kaupassa ennen ompelu ryhmää.
Ohjattu kuntosali tunti on taas varttia vaille viisi mikä kestää varttia vaille kuuteen. Eli sen tunnin. Sen jälkeen käyn suihkussa taas ja hyvin kerkiän skypettämään poikaystävän kanssa.
Olen siinä ennen kuutta takaisin täällä.
Sänkykin pitää pedata kohta. Pyykkiä ei ole kertynyt kauheasti eikä ainakaan nyt tarvitse pestä mitään. Pesen varmaan sitten viimeistään siinä torstaina. Ennen viikonloppua.
Aamupala on noin tunnin päästä. No kyllä tää tunti menee äkkiä.
Alkaakin olla nälkä taas. Mutta. Nyt musat soimaan ja tiskaamaan.
Siivoan samalla keittiön tasot. Kahvi pannu pitää myös pestä kunnolla. Pystyy huomenna aamulla keittää kahvia taas.
Onneksi tee veden keitintä ei tarvitse kauheasti pestä.
Tänään tulee varmasti juotua taas kauheasti teetä.
Eilenä mä join vähintään sen kolme kuppia ainakin.
Varmaan tänään menee saman verran.