IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Flunssa iski.Maanantai 09.05.2016 07:00

Viikonloppu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Mulle iski flunssa.
perjantaina mulla oli kurkku kipeä niin ajattelin vaan että se menee ohi. Menin silti poikaystävän luo viettämään viikonloppua.
Kun heräsin lauantai aamulla niin oli ihan tukossa. Räkää tuli ja paljon.
Mutta kuume ei onneksi iskenyt. Mä sitten olin sängyn pohjalla melkein koko viikonlopun. Toi flunssa vei mun voimat.
Onneksi poikaystävällä oli finrexiä niin join sitten sitä.
Ja olin koko ajan peiton alla. Poikaystävä oli ihana kun se teki mulle italian pataa ruoaksi. Oli hyvää. Ja tulihan tuossa viikonloppuna ainakin nukuttua taas. Saa nyt sitten nähdä saako poikaystävä tämän flunssan.
Toivon ettei. Nyt tää flunssa on alkanut helpottaa pikku hiljaa mutta pikkaisen on räkäinen olo vielä. Aijon tänään jättää kuntosalin väliin
Kun olen vielä kipeä. Aijon käydä silti ulkona.
Käyn kaupassa lounaan jälkeen. Pitää ostaa lisää kahvia ja teetä.
Alkaa olla lopussa. Ja ajattelin illalla mennä lenkille.
Kävelen rauhallisesti. Etten rasita itseäni liikaa.
Tuntuu vähän hassulta että se flunssa iski nyt eikä talvella.
Mulla on kevät flunssa. No täytyyhän sitä aina sairastaa sitten aina jossain vaiheessa. Onneksi tänään on ihana rento päivä. Mun pitää vaan käydä kaupassa tänään ja sitten on ompelu ryhmä iltapäivällä.
Sitten loppu päivän otan ihan rennosti taas.
Kokki ryhmäkin on vasta viikon päästä. Meillä on aina toi kokki ryhmä parin viikon välein.
Mä unohdin mun kämpän avaimet poikaystävän luokse.
Kun palasin takaisin tänne niin ohjaaja antoi mulle käyttöön vara avaimen. Saan sitten mun omat avaimet takaisin kun nähdään seuraavan kerran poikaytävän kanssa.
Poikaystävä haki mut perjantaina moottoripyörällä ja toi mut eilenä takaisin sillä. Oli tosi hauskaa olla sen kyydissä.
Käytiin silloin perjantaina samalla kaupassa kun poikaystävä haki mut. Sain reppuuni pakattua kaikki. Otin vaan tabletin mukaan viikonlopuksi ja vaatteita. En ottanut kannettavaa tällä kertaa.
Sitten poikaystävällä oli reppu mukana niin siien saatiin kaikki ruoat pakattua. Poikaystävä oli ihana taas ja osti mulle suklaata taas.
Sain syötyä sen suklaalevyn minkä se osti mulle.
Nyt on taas herkuteltu ihan tarpeeksi viikonloppuna.
Nyt alkaa arki ja tiukka linja ettei herkuttele viikolla.
Paljon liikuntaa ja terveellistä ruokaa.
Tästä tää viikko taas lähtee. Onneksi tuolla ulkona on ihana lenkkeily
sää. Nyt pitää vaan nauttia täysillä näistä ilmoista kun vaan pystyy ennen kun alkaa taas vesi sateet.
Viime perjantaina kävin apteekissa hakemassa leponexia.
Siellä apteekissa oli silloin kauhea ruuhka. Mä varmaan odotin sen 20 minuuttia ennen kun mä pääsin.
Mutta nyt on taas lääkkeitä joksikin ajaksi taas.
Tänään me taas jaetaan aamulla noi viikon lääkkeet dosettiin.
Nyt mun ei tarvitse vielä hakea mitään.
On kaikkia lääkkeitä. Muuten fiilis on hyvä tällä hetkellä vaikka on tää flunssa. No kyllä mä tästä paranen pikku hiljaa.
Sitten en varmaan ole taas kipeä vähään aikaan taas.
Ai niin pitää tarkistaa kohta tuleeko salkkarit tänään. Salkkarit ei tullut viime torstaina ja perjantaina. Ihan tyhmää. Toivottavasti tulee taas tänään. Olin taas eilen illan parhaan kaverin luona.
Juteltiin viikonlopusta ja muista jutuista. Katsottiin samalla telkkaa.
Tänään menen taas illaksi sen luo. Katsotaan salkkarit jos ne edes tulee. Ja uusi päivä sekä poliisit. Meidän ilta ohjelmat.
Sitten menen taas yhdeksältä nukkumaan niin kuin joka ilta.
Pitää laittaa kaverille muuten viestiä etten tule tänään salille.
Koska olen kipeä. Ettei se ihmettele miksen ole salilla.
Mutta pitää katsoa jos olen keskiviikkona vähän paremassa kunnossa, niin sitten menen salille taas.
Tässä on nyt pari päivää aikaa lepäillä.
Huomenna mun pitää mennä taas klubitalolle. Pitää mennä bussiin taas. Toivon todella että nyt noi bussi matkat menisi loistavasti.
Ettei ala ahdistamaan. No mulla on se rauhottava mukana niin otan sitten sen jos täytyy. Mutta nyt aijon vaan keskittyä tähän hetkeen ja päivään. Enkä aijo miettiä todellakaan huomista.
Join äsken taas kahvia. Olen nyt jotenkin hereillä.
Loput kahvit meni äsken. No ostan tänään taas lisää.
Sitten sitä taas on. Saa taas aamu kahvia.
Odotan yhtä laskua taas ja sitä että saan sen heti maksettua kun se tulee. Se on tämän kuun isoin lasku.
Aina kun olen saanut joka kuun maksettua sen niin tulee helpottunut olo. Sitten sitä ei tarvitse miettiä taas kuukauteen.
Mä onneksi pystyn maksamaan sen joka kuukausi.
Se lasku tulee varmaan tällä viikolla. Saan onneksi vielä tässä kuussa kelalta sen 130 euroa. Sillä pärjää tosi hyvin tämän kuun loppuun. Nyt koitan olla kauheasti shoppailematta mitään.
Ruokaan saa mennä nyt toi raha vaan. Ja laskuihin mitkä tulee.
Yritän taas vähän säästää. Ja pitää shoppailusta vähän taukoa.
Säästäminen tekee välillä hyvää. Ja sitten samalla huomaa että hei mulla on rahaa vielä. Ja mä säästän hurjasti kun en juo mitään alkoholia tai polta tupakkaa.
Mielummin käytän ne rahat shoppailuun.
Tai sitten vaan säästän. Sekin tuo hyvän mielen että raha asiat on tasapainossa. On sitä rahaa. ja että pystyy maksamaan laskut joka kuukausi. Ja jää edes hiukan shoppailu rahaa.
Ja rahat saan joka kuukausi kelalta. Ne on myöntänyt mulle sen rahan. Piti täytellä taas papereita ja saada siihen lisäksi toi lääkärin lausunto. Että kela näkee miten mulla menee nyt.
Ja ovat onneksi myöntäneet että saan rahaa.
Me täytellään aina ohjaajan kanssa aina noi kela paperit koska mä en itse osaa täyttää niitä yksin. Siinä on vaikeita kysymyksiä.
Ja sitten aina ohjaajan kanssa aina mietitään yhdessä miten vastaan noihin kysymyksiin. Onneksi saan ohjaajalta aina apua.
Aamupalaan on vielä puolisentoista tuntia aikaa.
Alkaa olla pikku hiljaa nälkä taas.
Saa nyt nähdä miten tää viikko sujuu. Toivottavasti hyvin.
Mutta jos iskee noi ahdistukset ja huonot olot niin ne sitten tulee.
Sitten pitää taas pysähtyä ja levätä. Jos ei vaan jaksa.
Mutta elän taas hetken ja päivän kerrallaan.
Kyllä se siitä. Aina olen selvinnyt noista huonoista oloista.
Mietin että pitäiskö katsoa nyt animea tässä aamulla.
Voisin katsoa kun kun mulla on aamu aikaa.
Saa vähän katsottua noita uusia jaksoja mitä on tullut.
Taidan tehdä silleen. Lounaaseen mennessä olen kerennyt taas katsomaan muutaman jakson.
Mun tabletti on taas latautumassa. Pystyy sitä käyttämään sitten myöhemmin. Kohta tiskaan taas. Ja voisi katsoa samalla mitä lika pyykkiä on kertynyt jos vaikka pesisi taas pyykkiä tässä aamulla kun on aikaa. Katsotaan. Mutta. Varmasti ihan mukava päivä tiedossa tänään vaikka on flunssa. Kyllä mä paranen tässä pikku hiljaan. Toivon ettei poikaystävä saa tätä mun tautia.
Mutta jos se tulee sille niin tulee. Sille ei voi oikeen mitään.
Mäkin olen aina välillä saanut poikaystävältä näitä tauteja.
Olen aika paljon kuluttanut nenä liinoja.
koko ajan pitää vaan niistää. Ja välillä aivastuttaa.
Sitä se flunssa on. Mutta pystyn onneksi maistamaan ruoan edes.
Ettei maku aisti ole ihan mennyt kun on tää räkäinen olo.
Mutta. jos sitä nyt alkaisi pikku hiljaa tiskamaan.
Musiikkia voisi kuunnella kun on tässä sopivasti aikaa.
Laitan jotain hyvää musiikkia.



'

Perjantai :)Perjantai 06.05.2016 07:10

Ihanaa. perjantai koitti viimein. Oon koko viikon odottanut taas viikonloppua ja sitä että pääsee taas lomille.
Olen menossa taas poikaystävän luokse. Se tulee hakemaan mut moottoripyörällä. Pääsen tänä vuonna ekaa kertaa taas sen kyytiin.
Kiva taas päästä moottoripyörän kyytiin.
Pitää kaivaa taas kypärä esiin. En ole vielä pakannut. Alan pakkamaan kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Otan käyttöön tuon mun repun. Siihen mahtuu vaatteet ja kaikki.
Koitan pakata silleen etten hirevästi ota tavaraa mukaan niin se reppu ei tunnu niin painavalta. Mä en tiedä että ottaisinko mun tietokoneen mukaan vai jätänkö sen tänne. Tabletin aijon ottaa mukaan.
Koska mä katson sillä viikonloppuna taas netfixiä.
Kämppä pitää laittaa taas kuntoon ennen lähtöä. Siivoan vähän ennen kun lähden. On sitten kivempi palata lomilta takaisin siistiin kämppään.
ulkona on aivan ihana ilma. Mun pitää käydä asioilla ennen lomille lähtöä. Pitää käydä apteekissa hakemassa niitä leponex lääkkeitä.
Nyt mä saan niitä varmasti. Resepti on varmasti uusittu jo.
Käyn myös lidlissä tänään. Mun on pakko saada viikonlopuksi noita hunaja pähkinöitä. Mun tekee niitä nyt kauheasti mieli. Syön niitä ja suklaata. Siinä on mun viikonloppu herkut taas.
Me sovittiin poikaystävän kanssa kun päästään sen luokse moottoripyörällä, niin sen jälkeen käydään vasta kaupassa.
Pitää ostaa viikonlopuksi ruokaa. Onneksi rahaa on tullut kelalta taas tänään. Mä voisin kohta mennä katsomaan paljon mulla on nyt tilillä rahaa. Käyn pankin sivuilla. Tässä kuussa tulee vielä laskuja mutta onneksi pystyn maksamaan ne.
Sain eilenä maksettua pari laskua. Vuokran sain eilenä maksettua. Nyt sitä ei tarvitse kuukauteen miettiä taas.
Ai niin mun pitää ostaa lisää teetä. Mun citrus tee ja intense mint tee alkaa olla loppu. Pitää käydä tänään ostamassa lisää.
Otan taas mun omat teet poikasytävän luo.
Mun kurkku on vähän kipeä. En tiedä mistä johtuu.
No kun juo vähän kuumaa teetä niin se voisi auttaa.
Eilinen päivä tuntui siis tosi pitkältä päivältä. Ja tuntui että olisi ollut sunnuntai. Mä nukuin eilenä myös tunnin päikkärit.
Loppu ilta meni skypetellen ja kavereiden kanssa.
Olin toisen kaverin luona taas katsomassa lemmen viemää, skypetin siinä välissä poikaystävän kanssa ja menin taas parhaan kaverin luo loppu illaksi. Salkkareita ei tullut eilenä eikä tule tänäänkään.
Siis ihan tyhmää. Salkkarit saisi tulla. No ensi viikolla sitten taas.
Kävin eilenä lenkilläkin. Kun olin syönyt päivällisen niin menin lenkille. Tuli tosi kuuma kun käveli. Tänäänkin on tulossa aika lämmin päivä. No nyt pitää vaan nauttia kun on näin ihanan lämmin.
Kohta tulee varmasti vaan vettä taas.
Kaivelin eilenä mun vaate kaappia. Otin noita mun kesä vaatteita esille. Jotkut vaatteet meni päälle ja jotkut vaatteet oli jäänyt pienenksi. Mutta aijon tänä kesänä taas shoppailla ihania kesä vaatteita. Joka kesä mä aina ostan uusia vaatteita.
Siitä on tullut tapa. Kohta alan kuuntelemaan musiikkia.
Tulee entistä enemmän perjantai fiilis kun kuuntelee.
Ihanaa nähdä taas poikaystävää. Me ei olla nähty pariin viikkoon.
Ja nyt taas näemme. Ihanaa. Tulee varmasti mukava viikonloppu taas. Päästään taas viettämään laatu aikaa toistemme kanssa.
Tänään meillä on aamulla taas naisten ryhmä.
Ennen kymmentä me lähdetään kylille jätskille.
Ihanaa saada jätskiä. Ohjaaja maksaa. Näen vielä parasta kaveria ennen kun lähden lomille. Sekin tulee naisten ryhmään.
Kyllä jätski maistuu kun on näin ihanan lämmin.
Nyt nautitaan. Tänään ajattelin katsoa tuon fitness päiväkirja jakson
minkä laitoin tallenukseen eilenä.
Mä oon katsonut kaikki jaksot tähän asti. Tykkään tosi paljon siitä ohjelmasta. Sain eilenä pestyä pyykit.
Oli hyvin eilenä aamulla aikaa. Pesen sitten pyykkiä taas ensi viikolla. sain pestyä noi mun uudet olo housut mitkä ajattelin ottaa käyttöön tänä viikonloppuna.
Tiedän suunnilleen mitä ruokaa ostan kaupasta viikonlopuksi.
Mulla on pieni lista päässä.
Varmaan niihin ruokiin menee se vähän yli kymmenen euroa vaan.
Ei onneksi sen enempää.
En jaksanutkaan katsoa animea eilenä. Katselin vaan tablettia taas melkein koko päivän. Mä en kauheasti jaksanut olla koneella eilenä.
Kohta alan tiskaamaan. niin kuin joka aamu.
Pitää aina tiskata puuro lautaset ja kahvikupit mitä olen käyttänyt.
Mulla on pieni vaate kriisi päällä. Mitä pistän päälle ettei tulisi kauhean kuuma tuolla ulkona.
Sen mä tiedän että nahkatakkia en pistä päälle.
Paitsi silloin laitan nahkatakin kun menen moottoripyörän kyytiin.
Varmaan farkut laitan jalkaan. Sitten joku paita ja sen päälle huppari. Tai no. Pitää vähän miettiä vielä.
No tässä on koko aamu aikaa miettiä. Ei ole vielä mikään kiire.
Jaksoin herätä kun kello soi. Mä heräsin jo kuudelta tänään.
Ja keitin vahvat aamukahvit. Nyt olen pirteä uuteen päivään.
Tästä tulee mukava päivä varmasti.
Me sitten taas tekstaillaan parhaan kaverin kanssa viikonloppuna. Niin kuin aina kun ollaan erossa toinen toisistamme.
Aina kun me ei nähdä vaikka pariin päivään niin tulee kauhea ikävä toista. Olen siitä tosi onnellinen että mulla on aivan ihanat kaverit.
Ja se on hyvä että en ole yksin.
Ja se on parasta että mun kaverit asuu ihan naapurissa.
Asutaan kaikki kolme samassa kerroksessa.
Kohta voisi juoda teetä vaikka. Alkaa tehdä pikku hiljaa mieli.
Mä keitän kohta. kerkiää juomaan ennen naisten ryhmää yhden kupillisen. Varmaan juon citrus teetä.
Sitä teetä mä olen juonut jatkuvasti. Se on vaan hyvää.
Kahvikin alkaa olla kohta loppu. Mietin että pitäisikö sitäkin ostaa tänään. No katsotaan. Kahvi ja tee ei saa koskaan olla loppu.
Niitä pitää olla aina. Aamupalaan on vielä puolisentosita tuntia aikaa.
No mä olen koneella tämän aamun.
Saa nyt näin kulutettua tätä aikaa.
kahvipannu pitää muistaa pestä myös.
Teen sen ihan kohta. Samalla kun tiskaan.
Alkaa olla nälkä taas. Syön aamupalalla ruisleipää taas.
Mä syön joka päivä ruisleipää. Aamulla ja illalla. Se on paras leipä.
Hyvin on tää viikko mennyt taas. On ollut hyvä fiilis koko viikon.
Ei ole nyt ollut mitään ahdistusta tai harhoja.
Enkä ole tällä viikolla syönyt ollenkaan rauhottavia.
Saa sitten ensi viikolla nähdä millainen olo ja fiilis on silloin.
Voi olla että ensi viikko menee varmaan huonosti.
Tai no. Elää taas vaan päivän kerrallaan.
Ei ota turhia paineita mistään. Jos tulee taas huono kausi niin se tulee. Mutta aina olen selvinnyt siitä.
Sitten sen huonon kauden jälkeen on taas hyvä fiilis.
Ja hyvä kausi. Jaksaa sitten taas.
Mutta nyt aijon keskittyä vaan tähän viikonloppuun ja poikaystävään.
Nyt pitää nauttia elämästä taas täysillä.
En aijo miettiä ollenkaan vielä ensi viikkoa.
Olen menossa ensi viikolla taas klubitalolle tiistaina.
Saa nähdä miten bussi matkat vaan menee. Toivon että hyvin.
Mutta. Sen näkee sitten. Onneksi mulla on se rauhottava mukana jos huono olo iskee. Otan sen sitten.
Ettei olo vaan pahene. Mutta. Nyt alkaa pakkaaminen ja tiskaaminen.
Musat soimaan. Tästä tää viikonloppu alkaa.
Hyvää viikonloppua kaikille!

Huomenna lomille :)Torstai 05.05.2016 07:24

Se olisi pyhä päivä. Tuntuu ihan joltain lauantai päivältä.
Mulla ei ole mitään erkoista tänään. Paitsi vietän kavereiden kanssa aikaa ja aijon käydä lenkillä päivällisen jälkeen.
Siellä on aivan ihana ilma. Olin töissä eilenä niin siellä ei ollut tälläkään kerralla mitääm hommia. No työ päivä sitten kului työ kavereiden kanssa jutellessa. Juteltiin ajan kuluksi niitä näitä.
Hyvin meni eilinen päivä ei alkanut ahdistamaan. jaksoin hyvin koko päivän. Ja illalla menin salillekkin. Olin salilla noin 45 minuuttia.
Siellä ei ollut kauheasti porukkaa kun olin siellä.
Tein eniten noita vatsa lihas liikkeitä. Mä haluan että mulla on aina litteä vatsa. kaveri ei jaksanut tulla salille eilenä niin menin yksin.
Ei skypetelty poikaystävän kanssa koska sille on iskenyt noi allergiat.
Siite pöly kausi on alkanut. Poikaystävä ei pystynyt puhumaan. Me sitten tekstailtiin. Olen menossa taas varmaan poikasytävän luokse viikonlopuksi. Me ei olla nähty kahteen viikkoon. Mulla on kauhea ikävä sitä. Mutta ihanaa sitten nähdä taas.
Paras kaveri jää tänne viikonlopuksi. Mun toinen kaveri lähtee myös lomille. No me sitten tekstaillaan parhaan kaverin kanssa viikonloppuna. Kun menen taas poikasytävän luo niin varmaan taas nukun vähän väliä. Nukun taas päikkäreitä.
No ihan rennosti otetaan taas viikonloppu. Tehdään mukavia asioita.
Pitää käydä kaupassakin hakemassa viikonloppu ruoat.
Mä ajattelin käydä lidlissä hakemassa noita hunaja pähkinöitä.
Ajattelin niitä syödä viikonloppuna ja nyt saan taas juoda viikonloppuna yhden alkoholttoman siiderin.
Sallin taas juoda sen. Mulla on hyvin mennyt taas tää viikko etten ole sortunut syömään mitään herkkuja. Viikonloppuisin sallin aina herkutella. Tänään meidän ei tarvitse siivota koska siivottiin jo eilenä. Ihana rento päivä tänään. Ei ole mihinkään kiire.
Animea voisi katsoa tässä aamulla kun on aikaa.
taidan tehdä niin. Nyt mua taas huvittaa katsoa animea taas.
On ainakin katsottavaa kun on tullut uusia jaksoja noista uusista sarjoista. Alan katsomaan animea heti aamupalan jälkeen.
pidän pienen maratoonin. Myöhemmin katson taas tabletilla jotain.
Tabletti on nyt taas latautumassa koska akku oli taas loppu siitä.
Kohta alan popittaa musaa taas. Ja ajattelin pestä pyykkiä tässä aamulla taas. Nyt kun on aina hikoillut niin kertyy aika äkkiä likaisia vaatteita. Ai niin laskujakin pitää maksaa. Mä koitan maksaa ne tässä aamun aikana pari laskua mitä on tullut.
Saa ne pois alta. Soitin mun äidillekkin eilenä. Kyseltiin kuulumiset.
sanoin että kaikki on hyvin tällä hetkellä ja että olen jaksanut.
Soitellaan varmaan taas tuossa viikonloppuna uudestaan.
Mä pääsin sängystä onneksi ylös tänään.
Ja keitin vahvat kahvitkin äsken. Nyt olen pirteä.
uni tuli aika äkkiä eilen illalla. Meinasin nukahtaa taas parhaan kaverin sohvalle kun katsottiin poliisit ohjelmaa. Kun pääsin omaan sänkyyn niin nukahdin saman tien.
Apteekissa pitää käydä huomenna. Mun pitää hakea ne leponexit ettei unohdu. Nyt kun menen apteekkiin niin ihan varmasti ovat jo uusineet sen rseptin. Saa sitä lääkettä sitten.
Mulla on onneksi aikaa huomenna hakea ennen kun lähden lomille.
Ihan kivaa taas lähteä lomille. Olen jo odottanut taas pari viikkoa että voi taas lähteä. Ei tarvitse ihan koko aikaa katsoa ohjaajien naamoja. Mulla on nyt tosi paljon energiaa. Johtuu varmaan tuosta kun aurinko paistaa. On paljon pirteämpi. Se on vaan hyvä asia.
Tänään olen taas illalla menossa kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. Me keretään näkemään vielä tänään koska huomenna me ei enää nähdä. Menen myös tänään taas parhaan kaverin luo viettämään iltaa. Tuolla ulkona on ihana lenkkeily sää.
Pakko päästä lenkille tänään ettei ihan homehdu tänne sisä tiloihin.
Mä taas heitän sen puolisen tunnin lenkin taas.
Tiedän minkä reitin aijon kävellä.
Se kestää hyvin sen puolisen tuntia.
Teetä pitää taas keittää tässä aamulla. Tänään kerkiää juomaan vähän enemmän teetä mitä eilenä. Eilenä kerkesin juomaan vaan pari kuppia. Tänään menee varmaan neljä kuppia teetä koska on koko päivä aikaa juoda. kahviakin on vielä onneksi jäljellä.
Ei tarvitse tällä viikolla enää hakea lisää. Riitää hyvin ensi viikon alkuun vielä. Citrus vihreää teetä pitää ostaa kohta lisää taas.
Alkaa olla kohta loppu. Mä olen nyt vaan sitä teetä juonut eniten viime aikoina. Ai niin kun menen lomille niin otan taas mun omat teet mukaan niin pystyy poiakystävän luona sitten juomaan.
Poikaystävä omistaa onneksi veden keittimen.
Niin pystyn keittämään sillä aina kun haluan.
Mä juon viikonloppuna sitten vaan vihreää teetä, sen yhden alkoholittoman siiderin ja sitten sen lisäksi ihan tavallista kivennäisvettä. Ne on olleet mun loma juomat aina.
Poikaystävä juo aina jotain lonkeroa tai sitten se juo alkosta jotain joskus. Hyvin olen pärjännyt tähän asti mitään alkoholia.
Mun ei ole edes pitkään aikaan tehnyt yhtään mieli.
Moneen kuukauteen ne ole juonut ja aijon jatkaa tätä varmaan mun loppu elämäni. Sitä on huomannut että on paljon parempi olo ja fiilis kun ei juo. Ei tule krapulaa.
Kun käytiin siellä pukaron paronissa viime viikonloppuna, niin kerettiin kierellä kaverin kanssa. Mä ostin poikaystävälle tuliaiseksi
salmiakki pääkallo karkkeja.
Niistä poikasytävä tykkää todella paljon. Oli aika kallis karkki pussi mutta ei haitannut. Itselle en ostanut mitään sieltä pukaron paronista. Kohta alan tiskaamaan.
Sänkykin pitää pedata myös. Aijon olla tämän koko päivä taas mun olo housuissa. En nyt jaksa mitään farkkuja. Mulla oli eilenä farkut jalassa kun olin töissä. Mutta ihanaa olla olo housuissa.
Ei purista tai mitään. Ihana kevyet jalassa.
Mä pesen tänään noi mun uusimmat olo housut niin käytän sitten niitä lomilla taas. Kun menen poikaystävän luokse niin pidän koko viikonlopun vaan olo housuja.
Aamupalaan on vielä parisen tuntia aikaa vielä.
No mä olen nyt tämän aamun taas koneella koska en pysty tällä hetkellä katsomaan tablettia koska se on latautumassa.
Alan pesemään heti pyykkiä kun olen saanut blogin kirjoitettua. Nyt kun mä pesen nää pyykit nyt, niin pesen sitten seuraavan kerran ensi viikolla. Pesen noi mun loma vaatteet mitä olen sitten pitänyt viikonloppuna. Kohta katson noi anime jaksot mitä en ole vielä kerennyt katsoa. Olisipa jo se desucon. Aika kuluu nyt tosi hitaasti kun odotan innolla sitä desuconia. Kyllä se sieltä onneksi tulee.
Olisipa silloin näin ihana ilma mitä nyt.
Aurinko saisi paistaa. Eikä olisi kylmä mitä silloin talvella kun oltiin.
Tajusin juuri että tänään tulee lemmen viemää uusinta aamulla subilta. En nähnyt eilistä lemmen viemää jaksoa koska olin salilla.
Se pitää tosiaan katsoa tänään aamulla niin pysyn kärryillä lemmen viemässä. Ja illalla tulee taa uusi jakso.
Lemmen viemää on yksi mun lempi sarjoista. Mä olen katsonut sitä jo monta vuotta. Ja mun kaveri tykkää myös siitä sarjasta niin me katsotaan se aina sitten yhdessä. Sitä on aina kiva katsoa kaverin kanssa. Ja sitten me aina nauretaan jos siinä jaksossa tapahtuu jotain hauskaa. Ollaan ihan lemmen viemää faneja.
Salkkarit pitää katsoa taas tänään.
se on mennyt taas jännään suuntaan.
Mutta. Nyt vien noi pyykit ja alan tiskaamaan. Musat soimaan taustalle. Myöhemmin koitan saada maksettua noi laskut ja samalla näkee paljon tilillä on rahaa. Kun olen saanut maksettua noi laskut.
Mutta huomenna tulee taas lisää rahaa onneksi.

Töihin ja salille illalla.Keskiviikko 04.05.2016 07:34

Aamu on taas lähtenyt käyntiin kahvilla. Mun piti nousta jo kuudelta
ylös mutta nousin vasta ylös puoli seitsemältä. Nyt mä katson kuinka pitkän blogin kierkiän kirjoittamaan nyt. Kirjoitan niin paljon kun vaan pystyy tässä tunnin aikana. Koska noin tunnin päästä mun pitää lähteä töihin. On työ päivä taas tänään. Eilenä oli erittäin mukava päivä.
Mä kävin jopa seppälässä vähän shoppailemassa.
Mä vähän ajattelin eilenä että ei nyt pieni shoppailu haittaa.
Mä löysin t-paidan missä oli kiva teksi ja sitten pitkä hihaisen paidan missä siinäkin oli kiva teksti. Kaikki vaatteet seppälässä oli 30 prosenttia alennuksessa niin ne mun ostokset maksoi yhteensä vaan 27 euroa. Nyt on kivaa kun on uusia vaatteita. Kesällä sitten pitää shoppailla vähän lisää. Mä ajattelin käydä kesän aikana siellä cubus liikkeessä. Siellä on vaan kivoja vaatteita. Se cubus on yksi mun lempi vaate liike. Ja siellä on aika silleen sopivan hintaisia vaatteita.
Ja jotain on sielläkin vähän alennuksessa.
Sitten kun olin käynyt seppälässä niin menin apteekkiin hakemaan sitä leponex lääkettä, mutta sitä ei ollut vielä uusittu niin en saanut sitä vielä. Mä käyn sitten taas loppu viikosta apteekissa taas.
Silloin se lääke on varmasti taas uusittu.
katselin taas tablettia eilenä. Katselin netflixistä ohjelmia.
Sillee sain ajan eilenä kulumaan. Meillä oli se ulko liikunta eilenä.
Mentiin kavereiden kanssa lenkille. Ei todellakaan haluttu pelata pesäpalloa. Me sitten käveltiin se puolen tunnin lenkki.
Lenkin jälkeen oli pakko mennä suihkuun kun oli kamalan kuuma tuolla ulkona. katselin säästä niin koko tämän viikon paistaa aurinko. ihanaa. Nyt se kesä alkoi. Aika jännä että näin toukokuun alussa on jo näin lämmintä. No ihan hyvä vaan. En valita.
On tää paljon parempi sää kun joku vesisade.
Mun pitää käydä kaupassa taas hakemassa eväät töihin. Hyvin kerkiän käymään. Lähden tuossa kahdeksan jälkeen kävelemään.
Tänään olen menossa illalla salille taas. pakko päästä.
En aijo jättää sitä välistä vaikka väsyttäisi.
Se tekee vaan ihan hyvää. Kaveri lähtee myös mukaan.
Saa nähdä onko siellä sitten tänään kuinka paljon porukkaa.
Viimeksi kun oltiin kaverin kanssa niin siellä ei ollut ketään.
Mä syön tässä samalla tätä mun ruisleipää kun kirjoitan.
Aijon laittaa nahkatakin päälle. koska kun pääsen töistä niin on aika lämmin ilma. Varmasti tulee hiki kun kävelen tänne takaisin.
Tänään on tullut kelalta taa rahaa. Ja tämän viikon perjantaina tulee lisää rahaa. Ihan hyvä niin saan maksettua pois alta tuon vuokran ja sitten tuon toisen laskun. Nyt mun vuokra oli laskenut kymmenellä eurolla. Ihan hyvä vaan.
Mitä pienempi summa sitä parempi.
Nyt en shoppaile enempää tässä kuussa. Noista mun uusista paidoista riittää iloa taas joksikin ajaksi.
Kohta pitää pukea päälle. Laitan päälle tänään tuon mun uuden pitkä hihaisen paidan. Piristää mieltä kun on uusi paita.
Laukku pitää myös pakata valmiiksi.
Ja tiskaan taas ennen lähtöä. Musiikkia aijon laittaa kohta soimaan.
Mun pitää siivota tänään koska ohjaajat sanoivat että tänään pitää siivota koska huomenna on pyhä päivä.
Pitää siivota vähän aikaisemmin. Mä aloitan jo vähän siivoamaan kun olen saanut blogin kirjoitettua. Loput siivoan kun pääsen töistä. Kerkiää hyvin siivoamaan loput ennen kun lähden sinne salille.
Nyt koitan taas saada sykkeen nousemaan ja hiki täytyy tulla salilla.
Se on mun tavoite. Tärkeintä on että tulee hyvä fiilis salin jälkeen.
Aijon ottaa töihin mukaan taas tuon rauhottavan. Jos mulle tulee huono olo töissä. Mutta uskon että tää päivä menee varmasti ihan kivasti. Onneksi mun kaveri on myös töissä niin on juttu kaveri.
Voi olla että tänäänkään ei ole ehkä mitään hommia.
Se vaihtelee aina välillä. Viimeksi ei ollut kauheasti mitään.
Mä vaan sitten hengailin siellä ja juttelin muiden työ kavereiden kanssa. Ohjaajat sanoi viimeksi mulle kun olin töissä että aina ei välttämättä ole mitään hommia. Välillä on välillä ei. Se vaihtelee aina välillä. Sille ei voi oikeen mitään. Mutta ihan hyvin mä viihdyn siellä. Välillä saattaa iskeä siellä se huono olo ja välillä koko päivä menee ihan hyvin siellä. Tänään olen taas positiivinen töissä.
Ja on iloinen fiilis. Ihanaa kun olen vähän paremassa kunnossa nyt taas. jaksaa tehdä asioita. Eikä mikään ainakaan nyt ahdista.
Ai niin pitää muistaa ottaa toi masennus lääke kohta. Ettei unohdu.
Mulle riittää että laitan siistit vaatteet päälle ja hiukset poni hännälle.
En jaksa meikata. Nyt mä en kerkiä juomaan teetä. No onneksi sain kahvit juotua. Nyt olen täysin hereillä uuteen päivään.
Eväisiiin menee varmaan se alle neljä euroa. En nyt osta varmaan sitä kivennäisvesi pulloa töihin. tai no. pitää katsoa.
Kumminkin varmaan ostan sitten sen.
Ajattelin taas huomenna katsoa animea kun on aikaa huominen päivä eikä ole kiire. Eilenä mua ei huvittanut katsoa animea.
poikaystävä suositteli taas yhtä anime sarjaa mitä munkin pitää alkaa katsomaan. Aijon huomenna katsoa sitä sitten.
Huomenna kun on pyhä päivä. Niin meillä on sitten aamu pala taas yhdeksältä. Ja ruoka kahdelta.
Tuntuu varmaan aika hassulta. Koska sitten perjantai on ihan kohta.
ja alkaa viikonloppu. Huomenna aijon maksaa noi laskut aamulla kun on aikaa. Saa ne hoidettua posi alta. Ja sitten niitäkään ei tarvitse miettiä kun on maksettu ne. Vuokran aijon maksaa ensin.
Se on se mun tärkein lasku mikä pitää aina maksaa.
Olen siitä erittäin tyytyväinen että saan maksettua aina kaikki laskut joka kuukausi ja että mä saan kelalta sen verran rahaa että mä selviän ihan hyvin joka kuukausi.
Jää myös vähän käyttö rahaa ja tilille jää myös rahaa.
Nyt saa taas raha mennä laskuihin ja ruokaan.
Mihinkään muuhun se ei nyt saa mennä tässä kuussa.
ja ensi kuussa kun on se desucon niin siihen uppoaa aika paljon rahaa. Onneksi mulla on säästöjä niin saan sieltä ne desucon reissu rahat. Desucon alkaa pikku hiljaa lähestymään.
Odotan innolla sitä. Toivon kovasti että silloin aurinko saisi paistaa koko viikonlopun. Olisi täydellinen sää.
Mutta. Sen näkee sitten. Sitä ei voi vielä oikeen tietää millainen sää on silloin. Aijon ennen sitä desuconia hankkia sen uuden sateen varjon. Se on yksi mun tavoite että hankin sen sateen varjon.
Vielä vähän yli puolituntia lähtöön.
Koitan keretä siivoamaan keittiön edes ennen lähtöä.
Mä sitten imuroin ja moppaan kun pääsen töistä.
Tai itse asiassa mä voisin imuroida nyt. Siinä menee vaan viisi minuuttia. Mä taidan alkaa imuroimaan.
Ja sitten moppaan kun tulen töistä. Joo taidan tehdä niin.
Sitten loppu päivälle ei jää kauheasti siivotavaa.
Aina kun siivoan tämän mun kämpän niin siinä menee se puoli tuntia vaan. Ei sen enempää aikaa.
Mutta kerkesin kirjoittamaan taas aika paljon tänne tekstiä.
Olen tyytyväinen. Eka olin silleen että tästä tulee vähän lyhyempi blogi. Mutta aika pitkä taas. Ihan hyvä.
Mutta. Aijon aijon nauttia täysillä tästä ihanan aurinkoisesta päivästä. Kesä on alkanut! Aika hassua että on jo näin lämmin ja puissa ei ole vielä mitään lehtiä. Mutta kyllä nekin alkaa kasvamaan.
Pitää ostaa sitä aurinko rasvaa taas.
Mä ostan aina uuden aurinkorasvan kun alkaa kesä.
Koska noi vanhat aurinko rasvat ei suojaa hyvin välttämättä.
Ja yleensä se yksi purkki aurinko rasvaa on riittänyt koko kesän ajaksi. Mutta. Nyt alkaa imurointi. Ja alkaa valmistautumaan pikku hiljaa lähtöön.

Apteekkiin hakemaan leponexia.Tiistai 03.05.2016 07:24

uusi päivä alkaa :) Tänään on ihanan rento päivä kun ei tarvitse lähteä tänään klubitalolle. Klubitalo on kiinni tänään.
Joten tää aamu menee koneella ollessa, pesen pykkiä ja katson lemmen viemää uusinnan tuossa kymmeneltä.
Sitten on ruoka ja ruoan jälkeen lähden apteekkiin hakemaan lisää lepoenx lääkettä. Eilinen päivä oli mukava. Meillä oli se kokki ryhmä. Mä tein kinkku salaatin, paras kaveri teki banaani muffinsit.
Ja sitten oli pinaatti lettuja. Maha tuli täyteen.
Sitten kokki ryhmän jälkeen lähdin terveys keskukseen verikokeisiin.
Mä pääsin sinne vähän aikaisemmin koska ei ollut ruuhkaa.
Pääsin puolisen tuntia aikaisemmin. Sitten verikokeiden jälkeen menin kauppaan. Ostin kahvia lisää. Kulta katriinaa.
Omeplu ryhmäkin oli eilenä iltapäivällä mutta en jaksanut tehdä sitä mun kaulahuvia. En vaan jotenkin pystynyt keskittymään siihen.
Mä vaan istuin ja ihmettelin. Ompelu ryhmän jälkeen katselin tablettia taas ja päivällisen jälkeen mentiin kaverin kanssa salille.
Me oltiin siellä noin puolisen tuntia. Siinä ajassa sain paljon tehtyä.
Hiki tuli ja syke nousi. Sitten kun tultiin salilta niin kävin suihkussa ja skyeptin poikaystävän kanssa. Loppu ilta meni parhaan kaverin luona. Aika mukava päivä oli eilenä ja oli tekemistä.
Tänään meillä alkaa ulko liikunnat. Kolmelta.
Se on ainoa ryhmä tänään. Onneksi mun kaverit tulee myös siihen ulko liikuntaan. Me mennään lenkille. Niin kuin aina.
Toinen vaihto ehto olisi pesäpallo mutta sitä en todellakaan halua pelata. Eli lenkille siis. Se kestää tunnin se ulkoliikunta.
Tai alle tunnin. Vähän riippuu. Mutta tänään saa onneksi vähän liikuntaa sitten taas. Tulee käveltyä kun kävelen tänään apteekkiin ja sitten myöhemmin se lenkki.
Tuolla ulkona on aivan ihana ilma. Koko viikon pitäisi paistaa aurinko. Ihanaa. Ehdottomasti pitää ja koittaa vaikka mennä lenkille joka päivä. kun on noin upea ilma. Tänään on kyllä ihan mukavaa kävellä sinne apteekkiin. ja eikä ole mikään kiire.
Voi kävellä rauhassa. Tänään mun kaveri tulee taas kylään katsomaan lemmen viemää. Sitten skypetän taas poikaystävän kanssa ja menen parhaan kaverin luo loppu illaksi.
Huomenna on taas työ päivä ja huomenna tulee taas rahaa kelalta.
Hyvä niin saan maksettua tuon yhden laskun.
Saa sitten huomenna nähdä millainen päivä on töissä. Joko hyvä päivä tai huono päivä. Sitä ei voi tietää. Mutta otan taas tuon rauhottavan mukaan jos alkaa ahdistamaan. Jos mua alkaa vähänkin ahdistamaan niin otan sen rauhottavan saman tien ettei olo vaan pahene. Pystyy olla jotenkin sen loppu päivän töissä.
Se meteli siellä voi laukaista tuon mun olo tilan. Siellä on aina välillä kauhea meteli ja se pistää välillä ahdistamaan. Olen sen huomannut.
Mutta menen töihin silti yrittämään.
Onneksi mun kaveri on töissä myös siellä niin on juttu kaveri.
ja muita työ kavereita kenen kanssa jutella siellä.
Ei ole olokaan sitten niin yksinäinen siellä.
Pitää sitten ennen töihin menoa hakea eväät taas kaupasta.
Varmaan ostan taas sen pasteijan, tuoremehun ja salaatin.
Ne on ollut mun ruoat aina siellä töissä. ja ne maksaa yhteensä sen alle neljä euroa. Ja sillä ruoalla jaksaa hyvin loppu päivän.
Mun työ päivä kestää sen viisi tuntia. yhdeksästä kahteen.
lähden jo aamulla tuossa kahdeksan jälkeen kävelemään kauppaan ja töihin. Työ paikalla olen jo ennen yhdeksää niin aika ajoissa olen siellä. Mun kaverilla on vähän pitempi työ päivä. Sillä on puoli kolmeen asti. Mutta. Kohta voisi kerätä noi pyykit kasaan mitkä aijon kohta pestä. ja alkaa tiskaamaan taas kun olen saanut blogin kirjoitettua. Aamupalaan on vielä aikaa.
Alkaa jo olla pikku hiljaa nälkä. Musiikkia pitää kohta soittaa samalla.
Tulee entistä parempi fiilis kun kuuntelee hyvää musaa.
Tästä on tulossa ihanan rento, mukava päivä. Ei ole kiire.
Voi vaan nyt olla. Menen klubitalolle sitten taas ensi viikolla kun se on taas auki. Ihanaa kun ei joudu menemään bussiin tänään.
Saa sitten ensi viikolla nähdä miten bussi matkat sujuu taas kun menen klubitalolle. Toivon ettei ala ahdistamaan.
Mutta mulla on se rauhottava mukana onneksi.
Jos joudun ottamaan sen niin sitten mä otan sen.
Välillä mä joudun syömään noita rauhottavia.
ja välillä on semmoisia kausia ettei tarvitse ottaa rauhottavaa.
Se vaihtelee välillä mulla. Jos olen tosi väsynyt niin sitten se ahdistus alkaa. Ja voi tulla noi harhat tai tuo jähmettymis kohtaus.
Nyt mulla ei ole yli viikkoon ollut noita harhoja. ja jähmettymis kohtausta mulla ei ole nyt ollut onneksi pitkään aikaan.
Noi olo tilat kuuluu tuohon mun sairauteen.
Mä onneksi tunnistan aina koska ne tulee ja eikä ne onneksi enää tunnu pelottavilta. Mutta itse tuhoinen en todellakaan ole.
Mulla ei ole onneksi itse tuhoisia ajatuksia.
Mulla on vaan noi harhat välillä tai tuo jähmettymis kohtaus.
Tää skitsofrenia on vähän tämmöinen sairaus. Onneksi syön lääkkeitä niin pystyn elämään aika hyvää elämää tällä hetkellä.
Olen todella onnellinen tällä hetkellä.
ja mä nautin elämästä täysillä. Mulle on ihan sama mitä ihmiset ajattelee musta. En välitä. Olen semmoinen kun olen.
Aijon ehkä katsoa animea taas tänään. Hyvin on aikaa.
Mulla on nyt katsomatta muutama uusi anime jakso mitkä on tulleet tällä viikolla. Katsoo jos jaksaisi katsoa tänään.
Mutta jos mua ei huvita katsoa niin sitten en katso. katson ne sitten myöhemmin. Niillä ei ole mikään kiire.
Tabletilla ajattelin taas katsoa tänään taas jotain. Nyt se tabletti on latautumassa pikku hiljaa. Laitoin sen latautumaan.
Nyt se saa ladata tämän aamun. Sitten kun tulen apteekista niin alan sitten katsomaan sillä. Onneksi saan sen hyvin ladattua täyteen nyt taas. Ai niin ja uutiset pitää myös katsoa tabletilta tänään.
Mä aina katson iltalehden uutiset aina tabletin kautta.
Joka päivä mä selaan aina iltalehteä. Siitä on tullut mulle tapa. Välillä siellä on aina jotain mielenkiintoisia uutisia.
Puhelimen kautta en kauheasti selaa ilta lehteä koska se syö taas akkua aika paljon lyhyessä ajassa.
Siitä tulikin mieleen että puhelimen voisi laittaa taas lataukseen.
Niin akku on taas täynnä. koko ajan pitää ladata jotain.
Joko puhelinta tai tablettia. Onneksi tuossa mun tabletissa on aika hyvä kestävä akku. Kestää hyvin monta tuntia.
Ja pystyy katsomaan monta tuntia putkeen jotain.
En kadu päiväkään että hankin tuon tabletin.
Se on hyvä jos ei halua olla koneella niin katsoo tabletilla jotain sarjaa vaikka. Saa silleen myös ajan kulumaan. Mä koitan nyt tehdä taas silleen etten istu koko aikaa koneella.
Olen aamulla vaan koneella ja sitten illalla kun skypetän poikaystävän kanssa. Mutta välillä on semmoisia kausia että olen koko aikaa vaan täällä ircissä.
Se vaihtelee välillä. Pää asia on että saan aina blogin kirjoitettua joka päivä. Se on mun tavoite aina. Ja mä tykkään kirjoittaa tänne tätä blogia. Tästä on tullut mulle tapa aina. ja tekstiä kyllä syntyy aina jostain aiheesta mitä mulle tulee mieleen.
Sitten vaan kirjoitan siitä tänne. Mä olen pitänyt tätä blogia kohta täällä neljä vuotta. Ja edelleen kirjoitan.
Enkä aijo lopettaa kirjoittamista tänne.
Aijon jatkaa edelleen. Mutta nyt alan tiskaamaan.
ja kerätä noi mun pyykit mitkä pesen.
Onneksi mulla on koko aamu aikaa pestä noi pyykit.
Pesukone on varmasti vapaana kun olen syönyt ensin aamupalan.
Ai niin onkohan mulla kohta toi punnitus? Varmaan tänään kun kuu on vaihtunut. Kysyn ohjaajalta kun menen aamupalalle.
Jos se punnitus on tänään.

Kokki ryhmä tänään :)Maanantai 02.05.2016 07:23

Eilenä oltiin pukaron paronissa syömässä. Hyvät ruoat oli. Otettiin ruoat nouto pöydästä. Oli ranskalaisia, kanaa, lihapullia, makkaraa, peruna salaattia.. kaikenlaisia ruokia. Söin mahan täyteen.
Matka kesti sinne melkein tunnin. No äkkiä se matka meni.
Kun tultiin takaisin sieltä niin lähdin saman tien lenkille.
Oli pakko päästä liikkumaan. Hyvä lenkki oli ja oli tosi hyvä ilma kävellä. Ei satanut vettä. Tänään olisi ohjelmassa kokki ryhmä aamulla.
Mä teen tällä kertaa kinkku salaatin. Meillä on ruokana tänään pinaatti lettuja, kinkku salaattia ja banaani muffinsit. Paras kaveri tekee ne muffinsit. Sitten kokki ryhmän jälkeen mun pitää lähteä verikokeisiin.
Hyvin kerkiän sinne kokki ryhmän jälkeen. Ja kun tänään on käynyt verikokeissa niin ei tarvitse taas kuukauteen mennä.
Mun pitää käydä aina kerran kuussa verikokeissa koska mulla on tää leponex lääkitys. Ne aina sitten katsoo niistä verikokeista että kaikki on hyvin. Huomenna menen sitten apteekkiin hakemaan sitä leponex lääkettä. Ompelu ryhmäkin on tänään taas. Saan varmaan tänään sen mun kaulahuivin valmiiksi. Sitten ajattelin alkaa tekemään uutta kaulahuivia. Olen menossa sitten illalla salille kaverin kanssa.
Ollaan siellä noin se tunti. Nyt mä haluan ihan oikeasti päästä salille taas koska viime viikkona tuli vähän laiskoteltua. Nyt pitää ihan oikeasti päästä taas liikkeelle. Ettei vaan jää sohvan pohjalle.
Käyn kaupassa kun pääsen verikokeista. Pitää ostaa kahvia lisää.
Se alkaa olla loppu taas. Yli huomenna tulee rahaa. ja perjantaina.
Hyvä niin saa laskuja maksettua. Fiilis on ihan ok tällä hetkellä.
Ei ahdista tai mitään. Luulen että tästä tulee taas ihan mukava päivä.
Ja saan lenkin tehtyä kävelemällä sinne terveys keskukseen ja takaisin. Siinä tulee käveltyä se neljä kilsaa ainakin. Hyöty liikuntaa.
Ja nyt olen taas koko viikon tiukkana etten herkuttele.
Syön taas vaan normaalia ruokaa ja koitan liikkua mahdollisimman paljon. Sitten kun on viikonloppu taas niin vois syödä suklaata taas.
Tänään mä aijon olla vaan olo housuissa. En halua laittaa mitään farkkuja jalkaan. Olo housut on paremmat. Nyt tuolla ulkona on ihanan lämmin. Ainakin vähän yli kymmenen astetta lämmintä.
Sieltä se kesä tulee. Juhannus on kohta taas.
En vielä tiedä että mitä teen juhannuksena. Varmaan olen poikaystävän luona. Oli eilenä mukavaa skypettää poikaystävän kanssa taas. Hyvin oli mennyt sen reissu.
Juteltiin niitä näitä. skypetetään taas illalla.
Olin eilisen illan parhaan kaverin luona. Katsottiin grillit huurussa.
Se oli aika hauska ohjelma. Ekaa kertaa nyt katoin sen.
Tänään illalla taas katsotaan salkkareita ja uusi päivä.
Mä heräsin tänään tuossa kuudelta. Ja join aamu kahvit äsken.
Nyt olen hereillä eikä väsytä yhtään. Aika pirteä fiilis.
Se on vaan hyvä. Valmiina uuteen päivään. Onneksi ulkona paistaa aurinko. Mukavampi liikkua tuolla. Katselin eilenä animea taas.
Pari jaksoa. Ja sitten katselin tabletilla taas gossip girl sarjaa.
Sitä katsoin pari jaksoa. varmaan tänään katson taas lisää sitä.
tabletissa on taas sen verran akkua jäljellä niin sillä pystyy katsomaan vielä. Voisi juoda teetä vielä tässä ennen kokki ryhmää.
Hyvin kerkiää juomaan äkkiä yhden kupillisen.
Sitten kun mä juon sen niin ravaan taas vessassa.
Niin kuin aina jos juon jotain paljon.
Aamupala on taas noin puolisentoista tunnin päästä. Hyvin saan taas tämän blogin kirjoitettua taas. Huomenna ajattelin pestä aamulla pyykkiä koska meillä ei ole klubitaloa huomenna. Se on huomenna kiinni. Ihanan rento aamu sitten huomenna. Ei ole mihinkään kiire.
Olen menossa sitten klubitalolle taas ensi viikolla.
Työ päiväkin on ylihuomenna. Saa nähdä onko siellä sitten ensi kerralla mitään tekemistä. Viime kerralla ei ollut oikeen mitään hommia. Ohjaajat sanoi mulle siellä että aina ei ole välttämättä mitään hommia. No mä sitten vaan juttelin muiden työ kavereiden kanssa. Silleen mä sain sen työ päivän kulumaan.
Aika meni kyllä nopeasti siinä kun jutteli.
Kohta alan tiskaamaan. ja pitää pestä samalla toi kahvi pannu.
Musaa laitan soimaan taas taustalle.
Salkkarit jäi jännään kohtaan viime perjantaina.
Tänään taas katsotaan sitä parhaan kaverin kanssa. Kohta salkkaritkin jää kesä tauolle. Ja sitten se vika jakso on varmaan taas niin jännä. Tapahtuu kaikkea ja sitten odottaa syksyä että se alkaa taas. Tänään mä en näe lemmen viemää koska ollaan kaverin kanssa salilla. Huomenna aamulla tulee sitten uusinta subilta.
Kymmenen aikaa. Ajattelin katsoa sen kun mulla ei ole kiire mihinkään huomenna aamulla.
Hyvin kerkiää näkemään sen ennen ruokalua.
Kuulin että tällä viikolla pitäisi vaan paistaa aurinko. Ihanaa.
Pitää sitten lähteä aina lenkille kun vaan mahdollista.
Sieltä se kesä tulee. ja desucon on kohta taas.
Olen nyt siitä tyytyväinen että olen alkanut taas katsomaan animea.
Tullut taas niin hyvää uutta sarjaa mitä katsoa.
Ja joka viikko tulee sitten aina uusi jakso.
ja nyt on paljon katsottavaa koska seuraan tällä hetkellä monta anime sarjaa. jotkut kaudet on semmoisia ettei välttämättä löydy semmoista mieluista anime sarjaa mitä katsoa.
Mutta nyt on tullut onneksi monta taas.
uudessa anime lehdessä oli tietoa noista uusista sarjoista.
Ja muutenkin se lehti oli hyvä taas.
Mun pitää ostaa aina se anime lehti kun se tulee. Onneksi mulla on varaa aina ostaa se. olen nyt koneella tämän aamun ennen kokki ryhmää. Saa nyt tämän aamun kulumaan näin.
Koitan sitten salilla tehdä mahdollismman paljon noita liikkeitä siellä ja olla kaikissa laitteissa. Isoilla painoilla teen tänään siellä.
pää asia on että tulee vähän hiki ja syke voisi nousta hieman siinä samalla. Pää asia on että tulee hyvä fiilis sen salin jälkeen.
Että on tehnyt jotain siellä.
Meillä on nyt sähly jäänyt kesä tauollle. Huomenna meillä alkaa ulko liikunnat. Mennään kavereiden kanssa lenkille.
Se on yksi liikunta muoto huomenna. Tai sitten toinen vaihto ehto on pesäpallo. Sitä mä en todellakaan aijo pelata.
Menen lenkille mielummin. Paras kaverikaan ei tykkää pesä pallosta.
No saadaan jotain liikuntaa huomenna sitten. Se ulko liikunta kestää sen tunnin. Kolmesta neljään. Sitten neljältä meillä on ruoka.
kerkiän tulla onneksi sitten aina klubitalolta ennen tuota ulko likuntaa. Mä olen aina täällä takaisin siinä puoli kahdelta.
Sähly jatkuu sitten vasta taas syksyllä.
Sitä sitten odotellessa. Sitten on taas kivaa päästä pelamaan sitä.
kesän jälkeen. Ollaan parhaan kaverin kanssa ihan innoisamme kun sähly sitten alkaa. Siinä on kyllä yksi hyvä liikunta muoto. Suosittelen. Sähly on mun mielestä kiva peli.
Se pallo aina lentää mihin sattuu. Ja siinä se syke nousee aika kivasti kun puolustaa. Mielummin olen puolustaja kun taas hyökkääjä. Sitten noi ohjatut kuntosali ryhmätkin alkaa vasta sykysllä. Aijon mennä niihinkin taas.
Koitan päästä niihin. On sitten sykysllä taas liikuntaa.
ja ohjelmaa siinä samalla. Ettei jää ihan sohvan pohjalle kun syksy alkaa. Mutta. Tämmöinen päivä siis tänään.
On jotain ohjelmaa tälle päivälle. Tää päivä menee äkkiä taas.
ja nyt on ihan kiva ilma kävellä sinne terveys keskukseen verikokeisiin. ja kun on syönyt kokki ryhmässä niin jaksaa kävellä sinne. Ja takaisin. Mutta nyt alan tiskmaamaan.
ja kuuntelemaan musaa. Tästä tää päivä lähtee.
Eilenä oli mukava päivä. Vietettiin vähän vappua. Oli hyvät ruoat ja syötiin myös munkkia. Hauskaa oli kaverin kanssa.
Tänään ollaan menossa syömään ulos. Pukaron paroniin ollaan menossa syömään tänään. varmaan hyvät ruoat sitten siellä.
Menen lenkille taas tänään kun ollaan tultu sieltä. Eilenä mä en käynyt lenkillä. Nyt ajattelin mennä taas kun ulkona näyttää olevan noin hyvä ilma. No eilinen loppu ilta meni tablettia katsoessa.
jaksoin katsoa eilenä koko aamun animeakin.
Paljon on katsottavaa kun on alkanut uudet sarjat. Ei lopu katsominen heti kesken. Soiteltiin eilenä poikaystävän kanssa. Se sanoi että ihan mukavasti on mennyt sen kavereiden kanssa.
Tänään sitten skypetellään illalla taas. Paras kaverikin on tulossa tänään lomilta niin mä näen sitäkin myös sitten illalla.
Tosi nopeasti on mennyt tää viikonloppu. Mukavaa on silti ollut.
Ja saanut vähän levättyä samalla. Niin jaksaa taas.
Ensi viikolla en ole menossa klubitalolle koska se on kiinni.
Menen sinne sitten taas vähän yli viikon päästä.
Huomenna on kokki ryhmä taas ja mulla on sen jälkeen verikokeet.
Menen verikokeisiin kokki ryhmän jälkeen.
Hyvin kerkiän sinne sitten. Sitten kun on käynyt verikokeissa niin ei tarvitse taas kuukauteen mennä. Saa nyt sen pois alta huomenna.
Mutta mun olo tila on tosi hyvä tällä hetkellä.
Heräsin tänään myöhemmin mitä yleensä. Join kahvitkin äsken.
Teetä juon sitten taas myöhemmin. Aamupala on taas parin tunnin päästä. Yhden jälkeen ollaan menossa sinne pukaron paroniin.
Sinne on vielä muutama tunti aikaa.
Olen siitä iloinen että nyt on tullut taas pitkästä aikaan uusia hyviä anime sarjoja. Ja katomista riittää joka viikko kun tulee uusi jakso.
Jotkut kaudet on semmoisia ettei oikeen löydy sitten sitä anime sarjaa mitä seurata. Mutta nyt on onneksi tullut monta.
Poikaystäväkin katsoo myös nyt noita sarjoja mitä on tullut.
Puhutaan välillä niistä. Se on kiva kun poikasytäväkin katsoo animea. Kohta tulee rahaa taas. keskiviikkona. Pääsee maksamaan tuon yhden laskun taas. Ja loppu viikosta tulee lisää rahaa.
Ihan hyvä niin saa taas kaikki laskut maksettua.
Mulla on aina muutama lasku joka kuukausi.
On netti lasku, puhelin lasku, vuokra..kaikkia näitä ja sitten muita laskuja. Olen siitä tosi kiitollinen että on rahaa maksaa noi kaikki laskut. Ja mä säästän myös aika paljon kun en juo tai polta tupakkaa. Olen nyt samalla oppinut ja katsonut mihin sitä rahaa aina menee. ja etten shoppaile kauheasti. Koska käyttö rahaa pitää olla kun lähtee lomille. Pystyy ostamaan viikonloppu ruoat sillä rahalla. Ja se on hyvä että olen nyt huoamnnut etten mä tällä hetkellä tarvitse mitään erityistä. Mulla on vaatteita ja kenkiä.
Niitä pystyy yhdistelemään niin tulee monta tyyliä.
Mulla oli eilenä se peruukki päässä. Ihan kiva oli pitää sitä.
Laitan sen myös tuonne desuconiin. Kohta se desucon on taas.
Odotan innolla. Ihanaa. Ulkona paistaa aurinko.
Eilenä satoi vaan vettä. Ja mulla oli käytössä rikkinäinen sateenvarjo. ihan oikeasti pitää ostaa uusi taas.
Se olisi nyt hyvä hankkia. Mutta mä olen aika laiska ostamaan jotain sateenvarjoa. Kohta alan tiskaamaan. ja voisi katsoa noi vaatteet kun ollaan menossa sinne pukaron paroniin.
Pitää laittaa jotkut siistit vaatteet. Nyt en jaksa meikata.
Meikkasin eilenä. Hiukset ajattelin pitää auki. Nyt en laita sitä peruukkia. Tulee aika kuuma kun se on päässä.
kahvia pitää ostaa lisää. Huomenna ajattelin käydä kaupassa
kun pääsen sieltä verikokeista. Saa sen kahvin ostettua ainakin.
Niin sitä sitten on taas. Tee ei ainakaan lopu vielä. On monta pakettia sitä. Kohta voisi kuunnella vähän musiikkia vaikka.
Päivä lähtee sillä käyntiin. Eilenäkin kuuntelin vähän musaa.
Pitää ensi viikon alussa hakea lisää leponex lääkettä.
Ajattelin tiistaina käydä hakemassa apteekista koska mulla ei ole sitä klubitaloa. Hyvin on aikaa hakea ne silloin. Sitten on taas lääkkeitä. Masennus lääkettäkin mulla on vielä reilusti niin sitä ei tarvitse ainakaan hakea vielä. Ja rauhottavia on myös.
Olen kohta syönyt tuota leponex lääkettä yhdeksän vuotta.
Aloin syömään sitä 17 vuotiaana kun olin osastolla.
Olin silloin syksyn osastolla. kaikkia lääkkeitä tuli testattua mutta sitten toi leponex lääke oli se sopiva lääke mulle.
Olen siihen todella tyytyväinen että olen oppinut elämään tämän sairauden kanssa. Ja on huomannut sen että välillä on hyviä päiviä ja välillä huonoja. Ja mä selviän aina noista huonoista päivistä.
Jos joku päivä on ihan perseestä niin sitten vaan ajattelen että ehkä seuraava päivä on vähän parempi.
Mutta olen onnellinen tällä hetkellä. Mulla on ihanat kaverit ja poikaystävä joka rakastaa mua tosi paljon. Ja mä rakastan sitä.
Toukokuun alussa on se päivä kun mä ja poikasytävä alettiin seurustelemaan. Ollaan oltu jo viisi vuotta yhdessä.
Ha hyvin menee edelleen. Mulla on ihana mies.
Mä ja poikaystävä tunnetaan toisemme aika hyvin ja tiedetään heti miltä toisesta tuntuu. Huumoria löytyy paljon meidän suhteesta.
Välillä saatan mököttää tai suuttua poikasytävälle mutta kauaa en ole vihainen. Ja kauaa ei se mökötyskään kestä.
Poikaystävä aina vähän naureskelee jos suutun jostain pienestä.
Mutta tiedän että se vaan vitsailee.
Olen varmaan menossa taas poiaksytävän luo taas ensi viikon viikonloppuna. Päästään sitten viettämään laatu aikaa toistemme kanssa. Kova ikävä on jo nyt sitä. Mutta kiva kun pystytään tänään juttelemaan kunnolla skypessä illalla.
Ja sitten taas koko ensi viikko skypetellään joka ilta.
Me jutellaan aina se tunti. Kuudesta seitsemään.
Siinä ajassa kerkiää hyvin jutella. Ja siitä on tullut meille tapa.
Koska me asutaan erillään niin me skypetetään.
Ja skypetys tulee paljon halvemmaksi.
Ja sitten me soitellaan puhelimella päivällä. Poikaystävä aina soittaa mulle kun sillä on ruokkis. Kysellään miten aamu on lähtenyt käyntiin. Kohta pääsee sitten taas poikaystävän moottoripyörän kyytiin. En ole vielä ollut tänä vuonna sen kyydissä.
Mutta kohta pääsee. Eikä mua enää jännitä mennä sen kyytiin kun on jo tottunut olla sen kyydissä nää vuodet.
ja tiedän miten pitää olla sen kyydissä. Ei saa heilua kauheasti.
ettei pyörä vaan kaadu. Onneksi mä olen pieni niin mahdun sen kyytiin. Mulla on semmoinen sinisen valkoinen kypärä.
Poikaystävä osti sen kypärän muutama vuosi sitten.
Silloin kun se alkoi ajamaan moottoripyörällä.
Hankki sen kortin silloin. Ja oli aivan innoissaan kun pääsi ajamaan.
Poikaystävä rakastaa moottoripyöriä. Ja se aina haaveilee uudesta pyörästä. Saa nähdä ostaako se jossain vaiheessa uuden moottoripyörän. En ihmettele jos ostaa.
Mutta. Se on kyllä kivaa olla moottoripyörän kyydissä.
Tykkään siitä. Kohta pääsee taas sen kyytiin.
ja sitten kun lähden lomille poikaystävän luo niin se hakee mut moottoripyörällä. Aina välillä. Mutta jos sataa vaikka vettä niin sitten se tulee hakemaan mut autolla.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan ja katsoa noi vaatteet mitä laitan päälle tänään.

Hyvää vappua! :)Lauantai 30.04.2016 07:37

Nyt se vappu tuli. Hyvä fiilis tänään. Nyt pitää nauttia tästä vapusta kun vaan pystyy. Meillä on täällä kunnon vappu ruoat ja ihanaa viettää sitä rakkaan ystävän kanssa. Tästä tulee mukava päivä varmasti.
Otin jo eilenä tuon mun sinisen peruukin käyttöön ja laitan sen myös päähän tänään. Vaatteet tiedän suunnilleen mitä puen päälle tänään.
Ei ole pahaa vaate kriisiä onneksi.
Meillä on vappu ruokailu kahdelta. Mennään kaverin kanssa sinne.
Pitää myös meikata vähän.
Eilenä oli tosi mukava päivä. Käytiin naisten ryhmässä yhdessä sisustus liikkeessä. Mä löysin sieltä hienon taulun mikä maksoi vaan kymmenen euroa. Laitoin sen taulun olo huoneeseen.
Ihan kiva oli taas vähän sisustaa kämppää. Ensin olin silleen etten osta mitään. Mutta kun mä näin sen taulun niin heti lähti mukaan.
Kaverit löysi myös jotain sieltä liikkeestä. No ei ollut turha reissu.
Sitten kun tultiin takaisin. Niin olikin lounas ja lounaan jälkeen lähdin sitten kauppaan. Ostin melkein kilon irtokarkkeja.
Mä vaan laitoin niitä karkkeja siihen pussiin ja siitä tuli melkein kilon pussi. maksoi sitten sen vähän yli kuusi euroa.
Olen jo syönyt niitä ja eikä ole vieläkään lopussa se pussi.
syön niitä tänään taas. Ja juomaksi ostin alkoholitonta siideriä yhden tölkin. Mansikka lime makuisen. Poikaystävä lähti sinne reissuun.
Moikkaamaan kavereita. Soitellaan sitten tänään taas.
Poikaystävä oli eilenä laittanut mulle viestiä kun oli päässyt perille.
Katsoin eilenä tabletilla sen fitness päiväkirjat minkä olin tallentanut. oli hyvä jakso. Ensi viikolla pitää sitten taas laittaa seuraava jakso tallenukseen. Kohta alan tiskaamaan taas.
ja alan kuuntelemaan musaa. Aamupala on vasta parin tunnin päästä. Yhdeksältä. Olen nyt koneella tämän aamun koska mun tabletti on latautumassa tällä hetkellä. Katsoisin tabletilla jotain mutta akku oli tyhjä melkein. Nyt se latautuu.
Ihanaa kun ei ole kiire yhtään mihinkään. Voi vaan olla ja ottaa rennosti. Sitten kun on tämän viikonlopun levännyt taas niin jaksaa ensi viikon. Ja ensi viikolla näemme taas poikaystävän kanssa.
Teetä aijon juoda taas tuossa aamupalan jälkeen.
Äsken join kahvia. Vahvaa kahvia. No nyt mä olen hereillä ainakin.
Ajattelin katsoa varmaan animea tänään kun on hyvin aikaa.
Ai niin ostin eilenä uusimman anime lehden. Se oli tullut myyntiin.
Oli hyvä lehti Sain luettua sen. Mä ostan aina uuden anime lehden kun se ilmestyy. Se on aina pakko ostaa.
Mä kerään sitä lehteä. Maksoi mitä maksoi se on aina pakko ostaa.
Mulla on jo aika kiva pino noita anime lehtiä mitä olen kerännyt vuosi kausia. Yli kymmenen vuotta olen kerännyt. Ekasta lehdestä lähtien. Katson varmaan taas sitten tabletilla gossip girl sarjaa.
Eilenä mä katsoin sitä vähän. Sain lakattua mun kynnet eilenä. Nyt ne on pinkit. Mun vappu kynnet. Nätin näköiset.
Ihanaa kun voi nyt puketua nätiksi kun on vappu. Oon niin odottanut tätä. Se on aina kiva puketua nätiksi.
piristää tosi paljon miletä. Mua se ainakin piristää aika paljon.
Eilenäkin mulla oli taas korkkarit jalassa ja guess laukku kainalossa.
Piti laittaa ne koska oli perjantai. Ja aina perjantaina täytyy näyttää hyvältä. Ai niin mä kävin taas huvikseen eilenä seppälässäkin.
Sinne oli tullut myyntiin aivan ihania napatoppeja.
kaikenlaisia. Olin että mä haluan! mutta. Selvisin ostamatta mitään.
Mä hypistelin niitä hetken aikaa ja sitten totesin että en osta.
Ostan niitä sitten vasta kun kesä lähenee.
Ja mä olen päättänyt että kesällä shoppailen vasta seuraavan kerran kun noita kesä vaatteita on tullut myyntiin. Nyt mä en oikeastaan tarvitse yhtään mitään.
Onneksi olen oppinut säästämään ja eikä silleen että kaikki rahat menee shoppailuun. Olen sen oppinut että sitä voi aina shoppailla silloin tällöin. Ja että ostaa vaikka jotain pientä mistä sitten riittää iloa joksikin aikaa. Nyt kun mä ostin silloin seppälästä uudet farkut niin niistä on mulle riittänyt tähän asti iloa.
En ole ostanut uusia farkkuja sen jälkeen.
Mutta pitää ostaa noita uusia alusvaatteita taas jossain vaiheessa.
Mä oikeasti tarvitsen uusia. Rintaliivejä mä en oikeastaan tarvitse.
Mutta jotain alus housuja ja stringejä.
Olisihan jotkut uudet rintaliivit taas kivat. Mutta en tarvitse.
Katsoo jos sitten seppälässä on alennuksessa taas noita alusvaatteita niin sitten ostan. Mä tykkään kaiken värisistä alusvaatteista. Värillä ei ole oiekastaan väliä kunhan ne näyttää hyvältä päällä. Mutta pinkki on mun lempi väri.
Mä haluaisin kovasti pinkin väriset uudet rintaliivit.
Mulla on tällä hetkellä parit pinkit rintaliivit. Mutta ne on aika kuluneet. Katsoo sitten jos löytää jotkut hienot taas.
Mä haluaisin kovasti cubukselle shoppailemaan. Siellä on ihanan iloisia värejä vaatteissa. Piristävän näköisiä.
Siellä on parhaat alusvaatteet mun mielestä.
Ja sopivan hintaisia. Ja siellä voi olla alennuksessa jotain.
Desuconiin on alle pari kuukautta. Ja olen aivan innoissani.
Tulee mukava reissu taas sinne ja sinne on aivan mahtavaa päästä kesällä. On varmasti paljon lämpimämpi.
Ihanaa kun pääsee sitten shoppailemaan anime krääsää.
otan sitten sinne varmaan aika paljon shoppailu rahaa.
Varmaan osta noita figuureja jos siellä on jotain mun lempi anime hahmoja. Julisteita haluaisin kovasti. Viimeksi en oikeen löytänyt mitään hienoa anime julistetta. Jos vaikka tällä kertaa löytyisi joku hieno. Katsotaan. Hinnalla ei ole väliä kunhan se juliste on hieno.
Mutta yksi parhaista ostoksista viime kerralla oli se sephiroth pehmolelu. Se on mun sohvalla tällä hetkellä koristeena.
Mulla on myös toi sephiroth figuuri. Minkä ostin kuusitoista vuotiaana.
Tilasin sen netistä ja nyt se on tuossa mun tv tasolla olohuoneessa
koristeena. Sephiroth on yksi mun lempi hahmo.
Tuli silloin pelattua nuorempana tuota final fantasy 7 peliä.
Se oli ihan paras peli. Alkaa olla pikku hiljaa nälkä. Syön taas tukevan aamupalan niin nälkä ei sitten tule ihan heti.
koska vappu ruokailu on vasta kahdelta. Sinne on vielä monta tuntia aikaa. Eilenä syötiin kaverin kanssa munkit kun katsottiin lemmen viemää samalla. Siinä oli vadelma hillo täyte.
Hyvää munkkia oli. Ja varmaan tänäänkin syödää munkkia taas.
Huomenna me asukkaat ja ohjaajat lähdetään huomenna ulos syömään. Vappu ateria. Ollaan menossa tuonne pukaron paroniin.
Sinne on aika pitkä matka. Mutta ruoka lista näytti hyvältä mitä siellä on tarjolla. Mun kaverikin lähtee syömään sinne.
On sitten seuraa. Pitää sitten puketua taas nätiksi.
Laitan taas korkkarit jalkaan. ja vähän meikkiä. Ajattelin pitää hiuksia auki tällä kertaa. Mulla on tosi harvoin hiukset auki.
Mulla on aina hiukset ponihännällä tai nutturalla.
Arkena etenkin mulla on hiukset aina kiinni.
Mun kasvot tulee hyvin esiin kun mun houkset on kiinni.
Moni on sanonut mulle että mulla on kauniit kasvot.
Itsekin tykkään mun kasvoista. Ja siitä olen iloinen että mulla on kaunis iho. Ei välttämättä tarvitse yhtään meikkiä laittaa.
Mutta jos mulla on tumman silmänaluset niin ne peitän aina joskus puuterilla. Ja toisinaan ne ei häiritse.
Tykkään olla ilman meikkiä välillä. Arkena mä en meikkaa kauheasti. Mutta jos on jotkut juhlat niin sitten pistän vähän meikkiä.
Kuten nyt kun on vappu. Mutta. Tästä tulee mukava päivä varmasti
Aijon vaan nauttia tästä päivästä hyvän ystäväni kanssa.
Hyvää vappua!

'

Kohta on vappu :)Perjantai 29.04.2016 06:57

Nyt se perjantai koitti taas. Hyvä fiilis. Kohta on vappu.
Mukavaa viettää sitä kaverin kanssa viikonloppuna. Poikaystävä lähtee reissuun taas. Moikkaamaan kavereita. Me nähdään sitten seuraavan kerran ensi viikolla. Soitellaan taas tuossa viikonloppuna.
Ikävä o jo sitä. Mutta. Kyllä viikko menee taas äkkiä ja sitten me taas nähdään. Olin psykologin luona eilenä. Puhuttiin mun painosta, miten olen syönyt viime aikoina ja miten muuten olen voinut.
Kerroin psykologille noista ahdistavista tilanteista. Mitä tuolla töissä on ollut ja että olen joutunut ottamaan rauhottavia.
Ja kerroin psykologille että nyt olen vähän paremassa kunnossa.
Jaksaa taas. Juteltiin se puolisen tuntia. Ja seuraavan kerran menen psykologille taas kuukauden Päästä. Toukokuun lopussa.
Muistin sanoa sille että uusii taas tuon leponex lääkkeen että saa sitä sitten haettua ensi viikolla. Eilenä meillä oli toiminta tunti. Pelattiin jalkapalloa. Oli aika hauskaa. Miehet vastaan naiset.
Miehet voitti. Kävin päivällisen jälkeen lenkilläkin.
Oli ihan hyvä ilma niin oli pakko päästä lenkille.
Tänään en varmaan jaksa mennä illalla lenkille. Mutta katsoo fiiliksen mukaan jos vaikka yllättäen haluan mennä lenkille.
Kaupassa pitää käydä tänään. Menen tuossa lounaan jälkeen.
Haluan ostaa noita irtokarkkeja. Niitä mun tekee tosi paljon mieli.
Suklaata ei varmaan tarvitse ostaa lisää. Mutta katsotaan.
Ostan taas sitä alkoholitonta siideriä taas. Mansikka limen makuista.
Ostan sitä yhden tölkin. Kunnon herkut on sitten viikonloppuna.
Aijon käydä lenkillä vappuna. Käyn lauantaina lenkillä ja sunnuntaina lenkillä. Ellei sada pahasti vettä. Sään mukaan.
Heräsin tänään ennen kuutta. Ennen kun herätys kello soi.
No mä nousin ylös ja aloin keittämään kahvia.
Nyt kun juonut aamu kahvin niin on hereillä. Teetä juon taas tässä hetken päästä. Alkaa sitä tehdä taas mieli.
'Tänään on aamulla taas naisten ryhmä. Ollaan menossa taas jonnekkin. Kuulin näin. Näen vielä parasta kaveria aamulla ennen kun se lähtee lomille. tekstaillaan sitten taas vappuna miten menee.
kaveri oli ostanut eilenä mulle ja sille munkit lidlistä. Syödään ne munkit tänään kun katsotaan lemmen viemää. Kaveri tulee mun luo tänään katsomaan lemmen viemää.
Mä olin eilenä sen luona katsomassa lemmen viemää.
Alkaa olla nälkä taas. Aamu pala on noin parin tunnin päästä.
Olen nyt tämän aamun koneella taas. Tänään pitää pukeutua nätiksi koska on perjantai. Otan Guess laukun taas käyttöön ja laitan korkkarit. Jotkut korvikset voisi myös laittaa.
Ihanaa taas pitää korkkareita. Mä tunnen itseni seksikkääksi kun mulla on korkkarit jalassa. Olen myös vähän pitempi.
Tällä kertaa en jaksa laittaa meikkiä. Mutta sitten vappuna pitää laittaa jokin puuteri kerros naamaan. Ja laitan sen sinisen peruukin päähän minkä ostin paperi kuusta.
Kynnet pitää myös lakata taas. Vaikka pinkin väriseksi.
Nyt mulla on hopean väriset kynnet. Mä lakkaan ne kynnet vaikka tässä aamulla kun mulla on aikaa. Hyvä fiilis tällä hetkellä.
Tästä tää viikonloppu ja vappu alkaa. Tulee varmasti hauskaa.
Ja on varmasti hyvät vappu ruoat täällä.
ja mikä parasta. Vietän vappua mun rakkaan ystävän kanssa.
Ei tarvitse olla yksin vappuna. Saa syödä munkkia.
Musta jotenkin tuntuu että syön varmaan useamman munkin viikonloppuna. No pari ajattelin syödä. Mutta menen onneksi lenkille viikonloppuna niin se munkki sulaa vähän.
Nyt en mieti kaloreita ollenkaan vappuna. Nautin ruuasta ja herkuista. Sitten alan hulluna taas liikkumaan vapun jälkeen.
Käyn salilla ja lenkillä. Ja tiukka linja taas etten herkuttele viikolla.
Hyvin olen tämän viikon selvinnyt ilman herkkuja.
Tähän on onneksi tottunut. Ei tunnu musta enää kauhean pahalta.
Ja se olen keksinyt jos makean himo iskee niin juon sillä hetkellä vaikka kupin teetä. Se auttaa mua sillä hetkellä.
Tai alkaa tehdä jotain sillä hetkellä niin se makean himo unohtuu tai häviää. Punnitus on varmaan taas vapun jälkeen. Saa sitten nähdä onko paino noussut kuinka pahasti. Kun on herkutellut vappuna.
Mutta. Nyt en mieti yhtään sitä. Nyt vaan nautin.
Nyt voi hyvällä omalla tunnolla herkutella kun olen liikkunut ja kuntoillut tällä viikolla. Palkitsen itseni.
Kohta alan tiskamaan. Niin kuin joka aamu. Ja laitan musat soimaan taas. Tulee entistä parempi fiilis kun nyt kuuntelee musaa.
Farkut pitää laittaa taas tänään jalkaan.
ulkona näyttää olevan ihan ok keli. Vettä ei varmaan sada.
Ainakin toivon ettei sataisi. No mä pukeudun silleen etten kastu pahasti kun kyn kaupassa. Laitan punaisen hupparin taas takin alle.
Jos alkaa sataa vettä niin laita hupun päähän. Se huppu on niin paksu että suojaa hyvin vedeltä. Pää ei kastu ainakaan.
Ja kun mulla on paksu takki niin vesi ei mene pahasti siitä läpi.
Pesin eilenä pyykkiä. sain pestyä kaikki mun pyyhkeet eilenä.
Totesin vaan että nyt kannattaa pestä ne taas.
En ole aikoihin pessyt niitä niin ajattelin että nyt pesen ne.
Mä omistan tosi monta pyyhettä. Mä olen saanut niitä aina jostain.
Lahjaksi olen saanut osan. No mulla on pyyhkeitä. Eikä tarvitse ostaa uusia. Vielä. Noi pyyhkeet on hyvässä kunnossa vielä.
Tilillä on sen verran rahaa että hyvin pärjään tämän kuun loppuun.
helposti. Kohta sitä rahaa tulee taas alku kuusta.
Pääsee maksamaan taas tuon yhden laskun sitten posi alta.
Maksan sen heti kun rahat on tulleet. Sitten kun maksan sen laskun heti niin sitä ei tarvitse sitten enää miettiä.
Onneksi pystyn maksamaan joka kuukausi noi laskut.
On toi netti ja puhelin lasku. Netistä olen erittäin tyytyväinen mikä mulla on tällä hetkellä. Siitä en luovu. Nopea netti on paras netti.
Laitoin eilenä tallenukseen tuon fitness päiväkirjat. Katson sen jakson tänään. Kun tulen kauppa reissulta niin katson sen jakson.
Hyvin on aikaa katsoa se tuossa päivällä. Ja ehkä katson samalla taas jotain muutakin tabletilla. Tabletissa on vielä onneksi akkua sen verran jäljellä niin pystyy vielä hetken katsomaan sillä.
Mutta sitten laitan sen latautumaan taas huomenna aamulla varmaan taas. Toi tabletti mikä mulla on niin olen tosi tyytyväinen että otin sen silloin kun mulle tarjottiin sitä.
Sillä on tosi mukava katsoa aina netfllixistä jotain.
ja sitten mulla on toi dna matka tv. Millä pystyy tallentamaan ohjelmia. Mun pitäisi sitä käyttää vähän enemmän.
Tänään pitää katsoa salkkarit taas illalla. Se jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan. Nyt joudun yksin katsomaan salkkarit kun paras kaveri on lomilla. No enköhän mä selviä. Ja mulla on taas semmoinen tunne että tänä iltana mä nukahdan sohvalle taas.
No sitten jos herään mun sohvalta niin menen sitten sänkyyn nukkumaan. Olen varmaan koneella illan taas.
koska ei keretä skypettämään poikaystävän kanssa koska se lähtee sinne reissuun töiden jälkeen.
Mutta aina voi onneksi soitella. Animea voisi katsoa taas. Noita uusia jaksoja mitä on nyt tullut noista uusista animeista.
Löysin kyllä useamman sarjan taas mitkä kiinnosti.
Pitää katsoa jos tänään katsoisi animea taas. Sitten jossain vaiheessa. Ehkä tuossa illalla lemmen viemän jälkeen voisi katsoa.
Kerkiää hyvin katsomaan pari jaksoa ennen iltapalaa ja iltapalan jälkeen. Ja onhan mulla koko viikonloppu aikaa katsoa myös animea. Voi että mä odotan sitä desuconia ihan innolla.
Enää alle pari kuukautta niin se on taas.
Tulee hyvä reissu sinne. Nyt aika kuluu vähän hitaammin kun odottaa sitä tapahtumaa. Otan noista mun säästöistä vähän reissu rahaa. shoppailuun, matkoihin ja ruokaan menee sitä rahaa.
En vielä tiedä ihan sitä summaa mikä olisi hyvä. Mutta tässä on vielä aikaa hyvin suunnitella. Ei ole mikään kiire vielä.
Mutta. Nyt musat soimaan ja tiskaamaan.
Ja kohta juomaan teetä. Aijon nyt juoda tuota intense mint teetä. Viime aikoina olen juonut vaan citrus teetä.
Onneksi teetä on vielä jäljellä niin sitä ei tarvitse ostaa tänään kaupasta.

Tänään psykologille aamulla.Torstai 28.04.2016 07:19

Eilenä töissä ei ollut oikeen mitään hommia. Mun kaverillakaan ei ollut mitään hommaa. No me sitten loppu työ päivä vaan oltiin ja juteltiin.
Siinä se työ päivä sitten meni. Mutta ihan mukava päivä oli eilenä.
Hyvä fiilis oli koko päivän. Jaksoi olla.
Oltiin kaverin kanssa eilenä lenkillä. Oli tosi hyvä ilma kävellä illalla.
Aurinko vaan paistoi. Menen taas lenkille tänään illalla.
Pakko saada jotain liikuntaa nyt ennen vappua koska vappuna tulee sitten herkuteltua taas. Tänään mulla on toi psykologi aamulla klo kymmenen aikaa. Lähden puoli kymmeneltä kävelemään sinne niin olen ajoissa. Kerkiän ihan hyvin lounaalle takaisin.
Tänään pitää siivota taas. Alan heti siivoamaan kun olen saanut blogin kirjoitettua. Koitan saada siivottua ennen kun pitää lähteä psykologille.
Laitan musaa taas soimaan taustalle kun alan siivoamaan.
Mutta. Hyvä fiilis tällä hetkellä. Vappua odotellessa. Tulee varmasti mukava vappu. Kiva viettää sitä mun kaverin kanssa.
poikaystävä tosiaan lähtee sitten vappua viettämään sen muiden kaverien kanssa. Keretään ainakin vielä tänään skypettämään
Illalla. ja sitten soitellaan taas viikonloppuna että miten vappu on mennyt. Paras kaveri lähtee sitten huomenna lomille.
Näemme sitten taas sunnuntai iltana. Menen vielä tänään illalla sen luokse. katsotaan taas salkkarit. Nyt ulkona näyttää olevan aika hyvä ilma. Ei ainakaan sada vettä täällä.
Toivon että sitten illalla on ihana keli mennä sinne lenkille.
Ihanaa kun olen taas vähän paremassa kunnossa. Ei ahdista ja olen aika iloinen ja onnellinen tällä hetkellä. Elämä tuntuu ihanalta.
Nautin nyt vaan täysillä kun vaan pystyy.
Sitä ei koskaan tiedä että koska ne huonot olot tulee sitten taas.
Ja ei jaksa tehdä mitään asioita. Ai niin kun menen sinne psykologille niin pitää muistaa sanoa sille että uusii leponex lääkkeen. Haen sitten sitä lääkettä ensi viikolla.
On sitä sitten taas. Pitää tiskata taas kohta.
Ja pestä toi kahvi pannu. Join äsken kahvia taas.
Nyt olen hereillä taas. Teetä juon siten vasta lounaan jälkeen.
Nyt aamulla en juo teetä. Tänään on toiminta tunti taas iltapäivällä.
Saa nähdä mitä tehdään. Toivottavasti jotain mukavaa.
Menen taas kaverin luokse katsomaan lemmen viemää.
Sitten huomenna kaveri tulee mun luokse katsomaan lemmen viemää. Näin me sovittiin. Kaveri sanoi että se ostaa meille munkit huomenna. Syödään niitä sitten.
Huonenna saa syödä taas vähän herkkuja kun on viikonloppu.
Ja viikonloppuna on varmaan kunnon vappu ruoat täällä mitä ohjaajat ovat tehneet. Pelkkää syömistä varmaan koko viikonloppu.
Sitten vapun jälkeen pitää alkaa hulluna liikkumaan että saa noita kaloreita vähän kulutettua. Kaverin kanssa sovittiin että ensi viikolla mennään salille sitten taas. Tällä viikolla ei olla oikeen jaksattu mennä. Mutta ensi viikolla sitten taas. On varmasti sitten vähän enemmän energiaa mitä tällä viikolla.
Aijon katsoa taas tabletilla jotain tänään. Varmaan gossip girl sarjaa.
Eilenä en katsonut tabletilla mitään koska annoin sen latautua rauhassa. Nyt siinä on melkein täysi akku niin pystyy taas katsomaan sillä. Animea pitäisi myös katsoa. Jos huomenna katsoisi jotain anime sarjaa taas. No fiiliksen mukaan.
Kynnet pitää lakata taas. Vapuksi pitää lakata ne. On sitten nätit kynnet. Kun pääsin töistä eilenä niin kävin taas huvikseen seppälässä katselemassa. En ostanut mitään. Katselin vaan.
Siellä oli vaikka mitä ihanaa. Ai niin kaupassa pitää varmaan taas käydä. No jos huomenna vaikka käyn. Tänään en jaksa.
Ainakaan tee tai kahvi ei ole loppumassa. Niitä riittää vielä.
Mulla on yksi kulta katriina kahvi paketti. Mitä en ole vielä avannut.
Tänään sain juotua edelliset kulta katriina kahvit.
Paketti loppui. Onneksi on vielä yksi paketti. Sillä pärjää hyvin vapun yli. Sitten katsoo jos ensi viikolla ostaa lisää kahvia taas.
Teetä on aika paljon vielä. Sitä ei tarvi ainakaan ostaa heti.
Aamupala on taas noin puolentoista tunnin päästä.
Hyvin kerkiää siivoamaan ennen sitä. Aloitan imuroimalla.
Vessan pesen varmaan viimeiseksi. Katsoo jos pesee pyykkiä taas. Tänään tai huomenna. Tänään mä käyn katsomassa että onko se pesukone vapaa tuossa lounaan jälkeen.
Jos on niin sitten pesen pyykkiä. Hyvin kerkiää pesemään ennen toiminta tuntia. Voisi nyt pestä samalla noi mun pyyhkeet. Niitä en ole taas pessyt vähään aikaan. Mä pesen ne tänään.
Sitten on taas puhtaita pyyhkeitä. Niitä kyllä kannattaa aina pestä välillä. Mutta aina välillä sitä ei aina jaksa pestä niitä.
Lakanat voisi myös pestä jossain vaiheessa taas.
Alkaa olla nälkä taas. Syön tukevan aamupalan niin ei tule ihan heti nälkä. Ruisleipää ajattelin syödä.
Ja jaksaa sitten kävellä sinne psykologille. Siinä saa aamu lenkin tehtyä samalla kun kävelen sinne. Hyöty liikuntaa.
Saa nähdä mistä me sitten jutellaan tällä kertaa.
Varmaan enimmäkseen miten olen voinut viime aikoina.
Siitä me jutellaan varmasti. Varmaan se keskustelu kestää sen puolisen tuntia. Yleensä kun olen psykologin luona niin aika menee siellä mun mielestä äkkiä kun juttelee.
Sitten huomaa että puoli tuntia on mennyt taas.
Mä käyn kerran kuussa nyt psykologilla. Ja aijon jatkossa käydä aina kerran kuussa siellä. Siellä on ihan hyvä käydä aina.
Ja nyt mä olen tottunut siihen psykologiin mikä on ollut.
Se mun psykologi vaihtui viime vuonna.
Ja nyt toi psykologi mikä mulla on nyt ollut niin se on ihan mukavan oloinen. Pystyy juttelemaan hyvin sen kanssa.
Toivon että se psykologi ei vaihtuisi taas. Nyt kun olen tottunut tuohon psykologiin. Pystyn kyllä juttelemaan sen kanssa ihan kaikesta. Nää aamu ajat on olleet mun mielestä hyviä koska saa sitten hoidettua sen käynnin nopeammin pois alta.
Ja tykkää mielummin aamulla mennä sinne psykologille kun taas vaikka iltapäivällä. Se on aika hauskaa että mulla ja mun kavereilla on sama psykologi. Mun kaverit käy sillä samalla psykologilla millä mäkin käyn. Sitten me aina kysellään toinen toisiltamme että miten siellä psykologilla meni?
Mutta. Tästä on tulossa varmasti mukava päivä taas.
Mulla on jotenkin koko ajan semmoinen perjantai fiilis päällä.
Eilenä mä sanoin kavereille ja poikaystävälle että tuntuu ihan perjantailta. Vappu fiilis alkaa myös jo olla.
Kohta saa munkkia! se kruunaa sen vapun se munkki.
Eniten odotan vappuna sitä munkkia minkä saa syödä.
Mä syön sen hitaasti. Nautin siitä. Enkä mieti mitään kaloreita mitä siinä munkissa on. Ajattelen vaan että nyt syön tämän munkin.
Mutta koitan käydä vappuna lenkillä.
Saa liikuntaa. Ja ruoka sulaa ja kaloritkin kuluvat pikku hiljaa.
Hyvin olen pärjännyt tähän asti syömättä mitään herkkuja.
Tiukka linja on ollut taas tämän viikon.
Mulle on iskenyt ne makean himot mutta menneet sitten onneksi ohitse. Nyt mä olen tehnyt silleen että kun se makean himo iskee niin juon silloin teetä. Se sitten lievittää sitä makean himoa.
Hyvä keino. Suosittelen.
Kohta saa syödä suklaata taas. Mulla on vielä syömättä ne suklaat mitkä sain poikaystävältä viimeksi.
Ajattelin ostaa irto karkkeja. Niitä en ole syönyt aikoihin.
Katsoo jos huomenna vaikka ostaisi.
Kun silloin ajattelin käydä kaupassa.
Mutta. Nyt alan siivoamaan. Saa sen hoidettua posi alta.
Imuri nyt esiin ja siivoamaan.