IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Aurinko paistaa :)Keskiviikko 21.02.2018 07:45

Keskiviikko. Sieltä se viikonloppu taas pian tulee.
Ihanaa kun on tänään vapaa päivä töistä. Nukuin tunnin pitempään.
Nyt voi taas kirjoittaa rauhassa blogia.
Alku viikko meni todella hyvin. Ei ahdistanut yhtään.
Maanantaina töissä ei ollut hommia. No juttelin ajan kuluksi työkavereiden kanssa.
Niin päivä meni nopeammin. Kävin apteekissa töiden jälkeen hakemassa lisää masennuslääkettä. Kolmeksi kuukaudeksi riittävät taas masennus lääkkeet. Ei tarvitse hetkeen hakea.
En ole joutunut onneksi syömään rauhottavia.
Hyvin olen selvinnyt.
Olen menossa varmaan kotiin lomille tänä viikonloppuna.
Poikaystävällä on muuta menoa niin ei nähdä. Se menee moikkamaan kavereitaan.
No kerkiämme taas näkemään ensi viikolla taas. Kyllä tää aika menee taas äkkiä.
Eilen katsoin muutaman jakso animea. Katselin noita uusia sarjoja mitä on tullut. Aika hauskoja. Tänään jatkuu varmaan taas animen katsominen.
En ole menossa tänään illalla salille, koska me vietämme yhden asukkaan synttäreitä illalla.
Kuudelta on pienet juhlat.
Yksi meidän asukas täyttää 70 vuotta.
No menen lenkille salin sijasta.
Käyn lenkillä ennen niitä juhlia.
Siinä on sitten mun tämän päivän liikunnat.
Eilen oli ihana auringon paiste.
Lämmitti mukavasti.
Nyt taas kylmenee enemmän. Ensi viikolla on kai kovemmat pakkaset mitä tällä viikolla.
Mutta kyllä se kevät sieltä tulee pikku hiljaa.
Kohta voisin vähän siivota tätä kämppää.
Niin huomiselle ei tule sitten niin kauheasti siivottavaa taas.
Kerkiäns hetken siivota ennen aamupalaa.
Netflixiä katson myös ehkä tänään.
Nyt alku viikosta en ole kerennyt katsoa sitä.
Tänään olisi taas aikaa.
Pajatunti on tänään taas.
Päivällä. Ei mitään tietoa vielä että mitä tehdään.
No se selviää kyllä.
Paras kaveri on myös siinä ryhmässä.
Nyt alkoi poliisit ohjelman uusi kausi.
Ollaan katsottu sitä parhaan kaverin kanssa.
Se on nyt hyvä että se kestää tunnin se poliisit ohjelma.
Vähän pitempi.
Enemmän katsottavaa.
Kaupassa pitäisi taas käydä.
Katsoo jos tänään käy tai sitten huomenna.
Huomenna mulla ei ole muuta ohjelmaa kun siivoaminen.
Menen vaikka huomenna.
Lounaan jälkeen.
Kohta vähän musaa soimaan.
Lähtee keskiviikko hyvin käyntiin.
Tulee ihan mukava päivä.
On ohjelmaa jonkin verran.
Pääsee syömään täytekakkua.
Ja ehkä voileipäkakkua.
Mä rakastan voileipäkakkua. Se on vaan niin hyvää.
Syön sitä ison palan tänään kun on tarjolla.
Tiedän jo minkä lenkkireitin aijon heittää.
Se kestää sen 35 minuuttia se lenkki.
Juuri sopiva.
Menen vasta suihkuun synttärijuhlien jälkeen.
Kun pääsee kotiin.
Salkkarit jäi aika hyvään kohtaa eilen. Lari näkyi jakson lopussa.
Mikä ylläri!
Lari on yksi mun lempi salkkari hahmo.
Hyvä että näkee taas tänään salkkarit.
Saa nähdä törmääkö Lari Kalleen vai toisinpäin.
Kohta voisi pukea vaatetta päälle.
Olen vielä mun yöhousuissa ja villatakissa.
Voisin samalla kerätä kaikki likapyykit yhteen kassiin valmiiksi.
Teen silleen huomenna että alan heti huomenna aamulla pesemään pyykkiä kun herään.
Pitää vaan herätä ajoissa huomenna.
Varmaan siinä vähän ennen seitsemää.
Ai niin vesipullon voisi pestä.
Se oli mulla eilen käytössä.
Pesen sen tässä kohta.
Salikamoja ei tarvitse laittaa valmiiksi kun en mene salille tänään.
Toivon että illalla aurinko paistaa kun menee lenkille.
Nyt on tullut paljon enemmän valoa illalla.
Ei ole niin pimeää enää.
Ihanaa.
Kohta on taas kesä.

Elämä tasapainossa.Lauantai 17.02.2018 08:58

Ihana lauantai aamu. Ei ole kiire ja saa nukkua pitkään.
Keitin äsken aamukahvit. Kahvi loppui. Pitää hankkia sitä lisää tänään.
Oli mukava päivä eilen. Naistenryhmässä käytiin megamyynti areenalla.
Jätin lompakon kotiin etten vaan osta sieltä mitään.
Pyörin siellä parhaan kaverin kanssa.
Oltiin jotain 40 minuuttia siellä pyörimässä.
Kun tulimme takaisin, oli jo ruoka. Lounaan jälkeen nukuin kolmen tunnin päikkärit.
Eli nukuin koko iltapäivän.
Kaveri tuli mun luokse kylään taas katsomaan lemmen viemää.
Lemmen viemän jälkeen lähdin lenkille.
Oli hyvä sää kävellä.
Ei ollut kauhean kylmä.
Loppu illan olin parhaan kaverin luona. Katsoimme salkkarit ja voice of finlandin.
Tänään poikaystävä on tulossa käymään.
Vietetään mukava päivä.
Se tulee tuossa päivällä.
Tänään tulee taas putous.
Olen niin odottanut sitä koko viikon taas.
Nyt saa taas nauraa.
Kivaa nähdä taas se tanhupallo.
Paras hahmo.
Kohta on aampala. Meillä on aina puuroa lauantai aamuisin.
Mä rakastan erilaisia puuroja.
Mun mielestä kaurapuuro on paras.
Syön sitä joka päivä. Keitän sen aina tuossa mun mikrossa.
Nopeaa.
Kestää vaan pari minuuttia ja on valmis.
Pitää nälän hyvin poissa.
Parisen tuntia.
Alan kohta pesemään pyykkiä.
Jos pesukone on nyt vaan vapaa.
Kirjoitan eka tämän blogin.
Ai niin laskuja alan kohta maksamaan kun olen nyt koneella.
Tuli se juuri mieleen.
Saa vuokran nyt maksettua pois.
Onneksi mulle tulee vielä tässä kuussa se 146 euroa.
Kelalta.
Muutaman päivän päästä.
Onneksi mulla on säästöjä jos tulee se tilanne ettei rahat riitä.
Mä koitan aina selvitä joka kuukausi kelan rahoilla mitä saan.
Asumistukea en saa vielä, koska siitä puuttui jotain liitteitä.
Katsottiin se ohjaajan kanssa. Nyt vaan odotellaan sitä viestiä kelalta että mitä liitteitä siitä hakemuksesta puutuu.
Niin lähetämme ne sitten kelaan.
Katsotaan miten käy.
Uskon että sitten saan asumistukea.
Viestiä kelalta ei ole vielä tullut.
No täytyy nyt vaan odotella.
Sitten kun se viesti tulee niin näytän sen heti ohjaajalle.
Mitäköhän sitä tänään pukee päälle?
Vaatekriisi iski.
No aijon vielä hetken olla mun yöhousuissa.
Kerkiän katsoa vaatteet pikkasen myöhemmin.
Mutta. Mukava päivä tänään tiedossa.
Aijon nyt nauttia tästä päivästä.
Ja huomisen kerkiää vielä levätä ennen uutta viikkoa.
Aijon huomenna varmaan vaan nukkua.
Kun mulla ei ole muuta ohjelmaa.
Blogia kirjoitan varmaan huomenna aamulla taas.
Ensi viikon maanantaina menen sinne apteekkiin hakemaan lisää masennuslääkettä.
Työpäivän jälkeen kerkiää sitten käydä.
Sitten sitä lääkettä riittää muutamaksi kuukaudeksi.
Voin sanoa että tuo masennuslääke auttaa mun elämässä.
Se lievittää ahdistusta.
Olen syönyt masennuslääkettä Jo monta vuotta.
Paras kaverikin syö masennuslääkettä.
Aloin ekan kerran syödä masennuslääkettä kun olin 14 vuotias.
Mulla oli silloin tosi paha masennus.
Niin mulle sitten määrättiin lääkkeet.
Leponexia aloin syömään 17 vuotiaana.
Kun alkoi kaikki harhat.
Sekä skitsofrenia.
Nyt pystyn tänä päivänä elämään aika normaalia elämää.
Ja se tärkein asia. Olen onnellinen.
Mä olen nyt löytänyt tasapainon mun elämässä.
Kaikki asiat on hyvin nyt.
Nyt pitää vaan nauttia kun pystyy.
Onneksi nuo kaikki lääkkeet mitä syön niin auttaa.
Syön varmaan mun elämän loppuun asti lääkkeitä.
Olen jo hyväksynyt sen asian.

En nyt shoppaile.Perjantai 16.02.2018 08:30

Viikonloppu alkaa taas. Miten nämä viikot menee niin äkkiä?
No selvisin aika hyvin tästä viikosta. Eilen oli jo pikkasen väsynyt olo.
Kävin verikokeissa eilen. Ei ollut kauheaa ruuhkaa siellä ja mä pääsin vähän aikaisemmin sinne. Sieltä menin sitten suoraan kokkiryhmään.
Tein siellä tällä kertaa tonnikalasalaatin. Se oli aika jännä koska siihen tuli juusto kuutioita sekaan.
Siinä piti vaan tehdä silleen että pilkkoi kaikki ainekset ja sekoitti ne keskenään.
Siinä salaatin teossa ei mennyt kauaa. Pääruokana meillä oli jauhelihakeittoa minkä mun kaveri teki ja se oli todella hyvää.
Mausteita oli sopivasti siinä keitossa.
Jälkiruokana oli semmoinen marjakinuski juttu mikä pistettiin laseihin ja syötiin lusikalla.
Kokkiryhmän jälkeen kävin lidlissä. Ostin vähän limua ja suklaata.
Se suklaa meni jo eilen kun katselin salkkareita niin söin sen.
Nyt on tämän viikon suklaat syöty. Enempää en aijo nyt syödä.
Ostin muutaman limutölkin. Colaa, appelsiinia ja sitruuna limsaa.
Se sitruuna limu on mun lemppari niistä. Se on vaan niin hyvää.
Mun piti pestä pyykkiä eilen, mutta pesukone oli koko päivän varattu.
Pesen tänään nuo lakanat ja loput pyykit.
Jos tänään tuo pesukone on vaan vapaa.
Tänään on naistenryhmä taas. Mennään shoppailemaan ja mä en pytsy nyt shoppailemaan kun rahatilanne ei nyt oikeen salli.
Mä aijon nyt vaan katsella. Sekä katson kun kaverit shoppailee.
Shoppailen joskus toiste.
Enkä mä nyt oikeastaaan tarvitse nyt mitään. Mulla kaappi täynnä vaatteita, kenkiä, laukkuja..
Poikaystäväkin sanoi mulle etten tarvitse nyt mitään.
Eilinen ilta meni silleen ett' nukahdin sohvalle.
Ja heräsin aamuyöllä.
Menin sitten sänkyyn nukkumaan.
Olin taas eilisen illan omissa oloissani koska parhaalla kaverilla oli menoa eilen illalla niin ei nähty. Mutta tänään taas menen viettämään iltaa sen luokse.
Katsomme salkkarit ja voice of finlandin.
Eilinen voice on finland meni multa ohi koska nukahdin.
Alkua kerkesin katsomaan ennen kun nukahdin.
Salkkarit on mennyt taas jännäksi.
Pakko katsoa taas tänään.
Saa nähdä mitä siinä taas tapahtuu.
En olisi uskonut että Linda joutuu vankilaan.
Ja että se hahmo poistui salkkareista.
Lemmen viemää näkee taas tänään.
Eilen en nähnyt sitä.
Kaveri tulee taas tänään mun luo kylään katsomaan.
Se lemmen viemää alkaa neljältä.
Kohta aamupalalle. Voisin juoda toisen kupin kahvia vaikka join äsken.
Pysyy ainakin hereillä.
Ihanaa kun ei ole mikään kiire.
Ja viikonloppu aamut on myös mukavia kun voi nukkua vähän pitempään ja kirjoittaa rauhassa blogia.
Poikaystävä on tulossa huomenna taas käymään.
Vietetään kiva päivä.
Ja lauantai iltana katsomme parhaan kaverin kanssa putous.
Tulee hyvät naurut.
Odotan taas että viikon päästä pääsee taas lomille.
No kyllä tää viikko menee taas äkkiä.
En ole vieläkään muistanut hakea niitä masennuslääkkeitä apteekista.
Mä käyn vaikka tuossa ensi viikon maanantaina hakemassa töiden jälkeen.
Mulla riittää vielä tälle viikolle nuo masennuslääkkeet.
Ei ole vielä mikään kiire.
Leponexia on myös vielä.
Mutta sitäkin joutuu taas kohta hakemaan.
Onneksi apteekkiin ei ole pitkä matka täältä.
Aijon nukkua tänään päikkärit lounaan jälkeen jos mua vaan nukuttaa.
Päätin etten nyt lähde mihinkään paitsi ehkä lenkille sitten illalla.
Tuossa lemmen viemän jälkeen ajattelin heittää lenkin.
Tekee ihan hyvää.
Ulkona ei ole onneksi kamalan kylmä, mutta kuulin että kohta tulee taas kovat pakkaset.
Sitten pitää pukeutua taas lämpöisesti. Eli toppahousut vaan jalkaan.
Mutta kyllä se kevät tulee sieltä sitten.
Nyt on kivaa kun illalla on nyt enemmän valoisaa.
Kyllä se kesä sieltä tulee.
Enää muutama kuukausi.
Katsoo jos ensi kesänä uskaltaa mennä uimaan.
Viime kesänä en uinut yhtään.
No katsotaan.
Mutta nyt menen aamupalalle.

Paljon ohjelmaa tänään.Torstai 15.02.2018 08:15

Tänään on aika kivasti ohjelmaa. Menee päivä äkkiä. Pitää siivota, mennä verikokeisiin. Aika on vähän ennen yhtä. Sieltä sitten menen suoraan kokkiryhmään. Teen kokkiryhmässä tällä kertaa salaatin.
Pääruokana meillä on jauhelihakeittoa ja jälkiruoka mitä en nyt muista että mikä se oli. Kokkiryhmän jälkeen aijon käydä kaupassa.
Mukava päivä muuten tiedossa paitsi verikokeet.
No mulla ei ole neula kammoa.
Onneksi niin kyllä mä selviän.
Eilen pajatunnilla käytiin Hyvinkäällä junamuseossa.
Siellä oli vanhoja junia. Pyörin siellä parhaan kaverin kanssa. Juotiin sen jälkeen kahvit ja palattiin takaisin kotiin.
Reissu kesti sen kolmisen tuntia. Nopeasti meni.
Tänään on pyykki päivä. Pitää pestä taas kasa pyykkiä.
Alan heti pesemään kun saan blogin kirjoitettua.
Aamupala ei ole ihan vielä.
Nukuin tänään puoli kahdeksaan asti. Ihana aamu taas kun ei ole kiire ja kerkiää rauhassa nyt siivota.
Lounaan jälkeen lähden kävelemään sinne terveyskeskukseen.
Olen sitten ajoissa siellä.
Hyvä että kerkiää syömään ennen lähtöä.
Katselin eilen melkein 4 tuntia animea. Katselin yhden sarjan loppuun, aloitin katsomaan uutta sarjaa, sekä katselin uusia anime sarjoja mitä oli tullut.
Nyt on taas animea katsottu eteenpäin.
Mietin pitäisikö tänään jatkaa katsomista?
Ehkäpä. Sitten kun on siivonnut niin sen jälkeen voisi katsoa.
Huomenna meillä on se naistenryhmä.
En pysty nyt shoppailemaan.
Meillä on shoppailu reissu.
No siinä säästää kun katselee.
Ei sitä aina tarvitse ostaa mitään.
Enkä mä nyt tarvitse mitään.
Nyt aijon vaan säästää.
Sitten kun rahatilanne sallii niin shoppailen sitten taas.
Hyvää kannattaa aina odottaa.
Eilen oli ystävänpäivä. Sain kavereilta paljon suklaata.
Ja yhden kortin sain.
Oli hyvät salitreenit eilen.
Jaksoi hyvin loppuun asti.
Nopeasti meni se tunti.
Laitoin taas vähän enemmän painoja.
Hiki tuli ja hyvä olo.
Kun on hiihtoloma viikko, niin silloin meillä ei ole noita ohjattuja kuntosaliryhmiä. Ne on tauolla.
Mutta sitten sen hiihtoloma viikon jälkeen taas jatkuu.
Aijon sitten yksin mennä salille kun on se hiihtoloma viikko.
En aijo jättää väliin koska olen tottunut käymään salilla säännöllisesti.
Tekee vaan ihan hyvää kun menee salille.
Nyt kun olen viikonlopun täällä niin aijon lenkkeillä.
Toivottavasti on hyvät lenkkeily säät.
Huomasin että olen laihtunut kilon.
Se on hyvä alku.
Ehkä tää paino alkaa vähän tippumaan jo.
Mutta olen ihan tyytyväinen tähän painoon mikä on nyt.
Eikä se haittaa jos alkaa tippumaan.
Tunnen itseni upeaksi.
Mielummin 74 kiloinen kun alipainoinen.
Jos pitäisi valita.
Kohta laitan musaa soimaan ja alan siivoilemaan.
Sitten kämppä on taas siisti kun on saanut siivottua.
Ai niin mun pitää palauttaa tuo rauhottava mikä mulla on ollut nyt mukana.
Se pitää antaa ohjaajalle takaisin ellei ole joutunut ottamaan sitä.
Annan sen nyt samalla kun menen aamupalalle.
Ettei unohdu.
Voisi pukea vaatteet päälle.
Laitan nyt vaan housut ja jonkun hupparin päälle.
Siinä on mun tämän päivän vaatteet.
Rennot vaatteet.
Laskuja pitää maksaa tänään.
Ajattelin nyt tässä aamun aikana maksaa kun olen koneella.
Yksi lasku pitää maksaa tänään.
Loput sitten myöhemmin.
Mutta. Tästä tää päivä taas lähtee.
Tulee hyvä päivä. Huomenna alkaa taas viikonloppu.
Ja tulee hyvä viikonloppu varmasti.
Pääsee viettämään laatuaikaa rakkaiden ihmisten kanssa.
Poikaystävä tulee taas viikonloppuna käymään.
Haetaan taas hyvää ruokaa ja katsellaan leffoja.
Lauantai iltana katsomme parhaan kaverin kanssa putouksen.
Varmasti hauska taas.
Saa nauraa.
Pitää käydä lidlissä hakemassa vähän limua.
Saa halvalla.
Ostan sitä yhtä sitruuna limua mikä on vaan niin hyvää.
Pari tölkkiä pitää ostaa sitä.
Ja sen lisäksi muuta limsaa.
Mun viikonloppu juomat.
Sitten kun lähden lomille taas niin sitten päärynäviiniä ja siideriä.
En ole nyt juonut kahteen kuukauteen alkoholia.
Ollut nyt pieni tauko.
Viime viikonloppuna en voinut juoda kun maha oli kipeä ja sekaisin.
Mutta nyt olen jo parantunut.

Kevätretki toukokuussa.Keskiviikko 14.02.2018 08:24

Mulla on nyt jonkin aikaa keskiviikko vapaa päivä. Ei tarvitse mennä töihin. Osallistun pitkästä aikaan pajatunnille. Mikä on aina keskiviikkoisin. Paras kaveri on myös siinä pajatunnilla. Me lähetään nyt jonnekkin tänään.
Yhdeltä on lähtö taas. Ihana aamu kun ei ole kiire. Sai nukkua tänään vähän pitempään.
Mä heräsin tuossa puoli kahdeksalta. Join taas aamukahvit.
Nyt kun mulla on aamu vapaa niin ajattelin varmaan katsoa animea.
Eilen mä kävin tokmannilla. Löysin kivan t-paidan mikä maksoi vaan 4 euroa. Ja ostin samalla ystävänpäiväsuklaat kavereille. Ostin pätkis suklaalevyt.
Annan ne sitten tänään illalla.
Kuntosaliryhmä on taas tänään. Mennään illalla taas kaverin kanssa.
Ajattelin laittaa sinne päälle sen mun uuden t-paidan.
Se on hyvä salipaita.
Huomenna mulla on ohjelmassa siivoamista, verikokeet ja kokkiryhmä.
Mulla on vähän ennen yhtä aika verikokeisiin.
Kerkiän hyvin syömään lounaan ennen kun lähden sinne. Ja sieltä suoraan sitten kokkiryhmään.
Kokkiryhmän jälkeen aijon käydä kaupassa.
Vauhdikas päivä huomenna.
Kohta on perjantai ja viikonloppu.
Ajattelin ostaa sipsiä pitkästä aikaan.
Ja vähän limua.
Siinä on taas mun viikonloppu herkut.
Mun pitää käydä taas apteekissa. Masennuslääke on kohta loppu.
Käyn varmaan tällä viikolla.
Hakemassa sitä lääkettä. Leponexia on vielä vaikka kuinka paljon. Sitä ei tarvitse nyt hakea.
Saa nähdä koska tarvitsee hakea rauhottavia.
Jouduin ottamaan maanantai aamuna yhden ennen kun lähdin töihin.
Mulla oli vähän ahdistunut olo maanantai aamuna.
Ja selvisin työpäivästä.
Ei ollut kauheasti hommia.
Ehkä ensi viikolla on taas.
Naistenryhmässä perjantaina mennään vähä shoppailemaan. Mä en pysty nyt ostaa mitään kivaa tällä kertaa.
Rahatilanne ei nyt salli koska en ole vieläkään saanut asumistukipäätöstä. Toivon että saan sen pian.
Niin rahatilanne on taas hyvä.
Meillä on kevätretki toukokuussa.
Mennään katsomaan Moskovan sirkusta mikä on Helsingin Hartawall arenalla.
Ohjaajat maksaa meidän liput.
Paras kaveri lähtee sinne ainakin. Toisesta kaverista en tiedä lähteekö se. Mutta mä aijon lähteä. Kivaa mennä katsomaan sirkusta.
Varmasti hieno esitys.
Se kestää melkein kolme tuntia.
Siinä on tauko välissä.
Se on illalla se esitys.
Lauantai päivänä.
Tulee varmasti hauska ilta.
Käydään varmaan syömässä jossain ennen esitystä.
Ainakin ohjaaja sanoi että mennään jonnekkin sitten syömään.
Mutta. Reissua odotan jo innolla.
Sain eilen kuulla siitä.
Voisin jo tänään vähän siivota tätä kämppää niin huomenna ei ole sitten niin kauheasti siivottavaa.
Pyykkiä pesen taas huomenna aamulla.
Saa salikamat pestyä tämän päivän jälkeen.
Syön hyvin taas niin jaksaa salilla.
Tulee varmasti hyvä tunti.
Kohta alan taas kuunnella vähän musiikkia.
Jotain iloista musiikkia.
Tulee hyvä päivä tänään.
Nopeasti menee varmasti.
No pääasia että on tekemistä.
Odotan innolla taas putousta.
Mikä tulee taas lauantaina. Katsomme sen parhaan kaverin kanssa.
Paras kaveri on myös viikonlopun täällä.
Tanhupallo on vaan paras. Toivon että se voittaa.
Viimeksi kun näin se putouksessa niin mä vaan nauroin.
Oli vaan niin hauska.
Aijon varmaan katsoa noita uusia anime sarjoja mitä on tullut.
Olen alkanut joitakin sarjoja katsomaan.
Vaikuttivat ihan hyviltä.
Aijon juoda teetä samalla kun katson.
Kohta aamupalalle.
Alkaa olla jo nälkä.
Ja pukea vaatteet päälle. Mä olen mun yöhousuissa vielä.
Kiva päivä tulossa kumminkin tänään.

Aikaisin taas hereillä.Maanantai 12.02.2018 05:02

Viikonloppu tuli ja meni. Ihan mukavasti meni viikonloppu mutta maha oli kipeä. En nyt juonut yhtään alkoholia ettei se pahenna sitä.
Mutta nyt alkaa näköjään halpottaa.
Join vaan limua ja teetä viikonloppuna.
Niin ja vettä.
Olen taas saanut levättyä ainakin. Nyt jaksaa taas aloittaa uuden viikon.
Mun unirytmi on taas päin persettä koska mä heräsin taas neljän aikaa tänään. No jos ensi yönä nukkuisi taas normaalisti.
Ja heräisi vähän myöhemmin.
Eilen katsottiin parhaan kaverin kanssa selviytyjät suomi.
Oli aika jännä jakso taas.
Odotan jo innolla seuraavaa jaksoa.
Sampo on mun lemppari siinä ohjelmassa. Toivon että se voittaa.
Vieläkään ei ole tullut asumistukipäätöstä.
Olisi ihan kiva jos kela päättäisi sen jo.
Ja että saisi sitä niin pystyisi maksamaan laskut ja elämään.
Joudun taas varmaan ottaa säästötililtä rahaa niin saa laskut maksettua.
Onneksi mulla on säästöjä. Juuri näitä tilanteita varten.
Käytiin poikaystävän kanssa lidlissä, niin poikaystävä osti mulle ison lämpimän viltin missä lukee i love you.
Se viltti on todella iso mutta lämmin.
Aivan ihana.
Sovittiin että se on ysävänpäivälahja. Mun pitää poikaystävälle keksiä jotain kivaa ystävänpäivänä.
Kavereille ostan ison kasan suklaata ystävänpäivänä.
Ja kortit.
Kaverit sanoi että nekin ostaa mulle suklaata ystävänpäivänä.
Ei ole enää mikään salaisuus.
Sitten kun saan asumistukea ja on rahatilanne hyvä taas, niin aijon ostaa poikaystävälle jotain kivaa.
Ja tarjota ruoat jossain.
Voisi käydä alkossa ostamassa jonkun juoman poikaystävälle.
Tai lonkeroa.
Jompaa kumpaa.
No tässä on aikaa suunnitella.
Mutta. Uusi viikko siis alkaa taas.
Tänään töihin. Poikaystävällä alkaa taas tänään työt.
Se oli viime viikon talvilomalla.
Toivon että se jaksaa taas töissä.
Kaupassa ei tarvitse käydä tänään koska kävimme eilen.
Voin kävellä töistä suoraan kotiin.
Nyt mulla on kunnon kahvia. Juhla mokka tumma paahto.
Join sitä äsken.
Se on tosi vahvaa kahvia mikä pistää kyllä herättämään.
Mulla on taas vaatekriisi. Mitä pukea päälle tänään töihin.
No katson vaatteet taas kohta.
Ainakin on ihana kiireetön aamu.
Lähden vasta kolmen tunnin päästä töihin.
Kerkiää tiskaamaan ennen lähtöä.
Mietin pitäisikö tänään ottaa käyttöön tuo mun uusi laukku?
Piristäisi päivää samalla.
Kun on uusi laukku käytössä.
Tänään mennään illalla kaverin kanssa salille.
On taas ohjattu ryhmä.
Saa taas onko meillä taas sijainen joka pitää sen tunnin.
Viime maanantai saliryhmässä oli sijainen. Joka oli todella huono.
En kauheasti tykännyt siitä.
Yleensä en tuomitse ketään ihmistä mutta tuosta sijaisesta mä en vaan tykännyt.
Jäi huono maku.
Ja se oli 15 minuuttia myöhässä silloin maanantai ryhmässä.
Mutta. Se on ollutta ja mennyttä. Elämä jatkuu.
Uskon että tämän päivän kuntosaliryhmä on taas hyvä.
Ja että meillä on nyt se oikea ohjaaja tänään paikalla.
Olo on nyt ihan ok.
Saa nähdä miten tää viikko sujuu.
No onneksi olen oppinut elämään päivän kerrallaan.
Niin ei ole mitään hätää. En todellakaan aijo miettiä vielä huomista päivää.
Keskityn nyt tähän päivään.
Olisi kiva mennä sinne parturiin.
Mä varaan heti kun rahatilanne vaan sallii.
Saa taas lyhyemmät hiukset.
Se leikkaus ja hiustenpesu samalla maksaa sen 40 euroa.
Samalla ne tekee sen päähieronnan mikä tuntuu niin hyvältä.
Maksan mielelläni siitä muutaman euron lisää.
Sitten on taas kevyt olo sen jälkeen.
Mun yksi kaveri on myös nyt varannut parturi ajan.
Mille olen kateellinen.
No kyllä mä pääsen jossain vaiheessa.
Pitää nyt vaan jaksaa näitä mun hiuksia.
Mitkä peittää kohta mun silmät.
Kohta pitää alkaa käyttää pinnejä että saa otsatukan sivuun.
Nää mun hiukset on kasvaneet kivasti.
Kohta alan kuuntelemaan vähän musiikkia.
Ja katsoa ne vaatteet.
Kello on tulossa viisi.
Tästä tää päivä lähtee.

Nyt menee hyvin!Torstai 08.02.2018 07:42

Tänään pitää siivota kämppä taas kuntoon ennen kun lähden lomille.
Huomenna sitä taas lähetään. Poikaystävän luokse.
Pääsen jo aamupäivällä huomenna lähtemään koska poikaystävällä on loma niin se pystyy hakemaan mut aiemmin.
En ole vielä pakannut. Aloitan tänään jo pakkaamisen.
Kun olen saanut blogin kirjoitettua niin alan siivoamaan.
Heräsin tuossa seitsemältä. Aamukahvit join äsken.
Hommia riitti eilen töissä. Laittelin viinikorkkeja pusseihin.
Nopeasti meni eilinen päivä. Oltiin salilla vielä kaverin kanssa keskiviikko iltana. Oli hyvä tunti. Hiki tuli pintaan ja tunnin jälkeen hyvä olo.
Olin taas eilisen illan parhaan kaverin luona. Katsottiin salkkarit, uusi päivä ja moderni perhe.
Sitten menin yhdeksältä jo nukkumaan.
Tänään en näe parasta kaveria koska sillä on taas menoa illalla.
Mutta huomenna näemme sitten naistenryhmässä. Mä kuulin että me väritellään.
Pitää ottaa taas mukaan oma värityskirja. Voin sanoa etten ole väritellyt pitkään aikaan.
Mun pitäisi jossain vaiheessa ostaa uudet stabilo tussit.
Asumistuesta ei ole vieläkään kuulunut mitään. Toivon että se tulee tässä kuussa. Sain eilen vuokra laskun mikä oli vähän yli 400 euroa.
Erä päivä on 16 päivä tätä kuuta. Toivon että se asumistuki tulee ennen sitä päivää.
Sitten raha tilanne olisi taas kunnossa.
Huomenna menemme alkoon poikaystävän kanssa. Ostan sen päärynäviinipullon.
Ja sen lisäksi pari lonkeroa tai siideriä.
Siinä on mun perjantai juomat. En tiedä ostaako poikaystävä mitään sieltä.
Voi olla että ostaa.
Huomenna varmaan saunotaan illalla. Ai että se viini maistuu saunan jälkeen tai kylmä siideri. Ihanaa. Mä en ole nyt juonut pariin kuukauteen taas.
Niin nyt ajattelin taas juoda.
Otan huomenna käyttöön tuon mun uuden laukun minkä ostin desuconista.
Perjantai laukku.
Kun käydään huomenna kaupassa niin pitää ostaa myös viikonlopuksi pizzaa ja suklaata.
Mietin pitäisikö lidlistä ostaa se pizza.
Tai sitten s marketista.
Aijon ehkä katsoa animea tänään. Kun on aikaa.
En vaan tiedä että mitä sarjaa katsoisin. Niitä on niin monta.
Tänään mun kaveri tulee katsomaan lemmen viemää. Mä olin eilen sen luona katsomassa sitä.
Nyt se lemmen viemää on mennyt taas jännäksi. Pakko katsoa tänään.
Siinä on alkanut taas tapahtumaan.
Viikonloppuna aijon jatkaa kolme miestä ja tyttö sarjan katsomista.
En ihan vielä ole kuudennella kaudella. Olen kohta katsonut sen viidennen kauden.
Se on yksi mun lempi sarjoista.
On vaan hauska.
Kello on vasta puoli kahdeksan.
Hyvin kerkiän aloittaa siivoamisen ennen aamupalaa.
Laitan taas kunnon siivous musat soimaan taustalle.
Alan jo vähän fiilistelemään tulevaa viikonloppua.
Tulee hyvä viikonloppu.
Toi poikaystävän antama kahvinkeitin on ollut hyvä.
Tänäkin aamuna sain hyvät kahvit keitettyä sillä.
Yllättävän nopea keitin.
Se on vähän pienempi mitä se mun edellinen keitin.
No koolla ei ole mitään väliä.
Pääasia että keittää hyvät aamukahvit.
Kohta kerään lakanat ja loput pyykit ja vien ne pesuun.
Sitten kun tulee lomilta niin on ihanaa mennä nukkumaan puhtaisiin lakanoihin.
Onneksi meillä on nopea pesukone ja kuivuri.
Saa nopeasti pestyä kaikki.
Odotan jo innolla seuraavaa selviytyjät suomi jaksoa.
Se tulee taas sunnuntaina.
Katsomme sen taas parhaan kaverin kanssa.
Olen huomannut että mulla on mennyt aika hyvin viime aikoina.
Mulla ei ole pitkään aikaan ollut mitään harhoja tai jähmettymiskohtauksia.
Mä en edes enää muista koska mulla oli niitä viimeksi.
Ahdistusta on silloin tällöin mutta se ei onneksi kestä kauaa.
Onneksi mulla on vaan hyvä lääkitys päällä.
Niin pystyy jotenkin elää tätä elämää.
Välillä on vaikeita kausia mutta kyllä niistä aina sitten selviää.
Nyt olen nauttinut tästä hyvästä olosta.
On ollut monia hyviä päiviä.
Ja aina jos jokin painaa mieltä niin menen juttelemaan ohjaajalle.
Ne osaa auttaa mua siinä tilanteessa.
Nyt on mukavaa mennä lomille taas hyvillä mielin.
Aijon nyt nauttia elämästä.
Unohtaa kaikki ikävät asiat.
Odotan jo kevättä innolla.
Aurinko paistaa ja lumet sulaa.
Kesä lähestyy.
Tulee varmasti mahtava kesä.
Desucon on taas kesäkuun alussa. Kaveri sanoi että liput tulee myyntiin maaliskuussa.
Se tilaa ne sitten.
Päästään taas kesällä desuconiin.
Nyt pitää alkaa säästämään rahaa sinne.
Niin on sitten shoppailu rahaa.
Ja bussimatka rahat.

Nyt saa taas kahvia.Keskiviikko 07.02.2018 07:40

Mun eilinen aamu ei mennyt putkeen. Mun kahvinkeitin hajosi.
En saanut ollenkaan aamukahvia. Mutta poikaystävä onneksi pelasti niin sain siltä vanhan kahvinkeittimen ilmaiseksi.
Olisin mennyt tokmannille ostamaan sitä mutta ei tarvinnut.
Kiitos kovasti! Nyt sain tänä aamuna aamukahvit. Nyt olen pirteä uuteen päivään. Töihin pitää mennä taas.
Lähden tuossa tunnin päästä. Syön aamupalan ja lähden. Mä en vaan tiedä mitä puen tänään päälle.
Katson vaatteet kohta.
Nyt on taas leponexia. Kävin maanantaina töiden jälkeen apteekissa.
Huomasin kun jaoin lääkkeet dosettiin maanantaina että masennus lääke on kohta loppu.
Sitä pitää sitten hakea seuraavaksi.
Mulla on hyvä fiilis päällä. Viikko mennyt yllättävän hyvin. Odotan että pääsee lomille perjantaina.
Poikaystävällä on loma viikko, niin pääsen perjantaina aikaisemmin lähtemään.
Poikaystävä tulee hakemaan.
Mun on pakko saada viiniä perjantaina. Käydään alkossa.
Ajattelin tällä kertaa ehkä maistaa väkevää päärynäviiniä.
Tai sitten se helmeilevä päärynäviini. Jompaa kumpaa.
En ole juonut taas vähään aikaan niin nyt ajattelin juoda.
Mun asmistuki päätöstä ei ole vielä tullut.
Mutta uskon että saan jatkossa asumistukea.
Sitten taas selviää.
Tänään mä voin kävellä töistä suoraan kotiin.
Ei tarvitse käydä kaupassa tai missään.
Katsoo nukunko päikkärit kun pääsee kotiin. Jos vaan nukuttaa.
Tänään salille sitten illalla kaverin kanssa. Ihan mukavaa mennä.
Saa liikuntaa.
Tekee vaan hyvää.
Se selviytyjät suomi oli musta hyvä.
Pakko katsoa taas sunnuntaina.
Parhaan kaverin kanssa katsomme sen taas.
Salkkarit on ollut hauska taas katsoa.
Ulla on vaan paras.
Mutta. Nyt katson vaatteet ja alan vähän siivoamaan tätä keittiötä.
Laitan hyvää musaa taustalle soimaan.
Kerkiää vähän siivota ennen kun menee töihin.
Mutta. Uskon että tästä tulee hyvä päivä. Viikonloppua odotan jo innolla.
Kirjoitan pidemmän blogin ensi kerralla.
Viikonloppu kohta vietetty. Arki alkaa taas jälleen huomenna. Eilen oli erittäin mukava päivä. Sain viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa.
Poikaystävä kävi eilen. Haettiin subit ja ostettiin leffa mässyksi lakuja.
Katsottiin pari leffaa. Netflixiin oli tullut se Paprika niminen anime leffa.
Katsottiin se. Oli aika outo mutta tulipahan katsottua.
Sitten men katsoimme yhden kauhuleffan.
Ei ollut pelottava.
Poikaystävä tykkäsi mun ostamista paidoista.
Sanoi että oli oikea koko.
Hyvä että tykkäsi. Ajattelin ostaa ne paidat sieltä stadium liikkeestä kun halvalla sai. Maksoi vaan 4 euroa kappale.
Ostin pari niitä.
Katsottiin parhaan kaverin kanssa eilen putous. Ei vitsit mä nauroin koko ajan kun katsoin sitä. Oli aivan tajuttoman hauska.
Tanhupallo on vaan paras.
Putous ohjelman jälkeen menin nukkumaan. Tänään illalla alamme parhaan kaverin kanssa katsomaan sitä selviytyjät suomi ohjelmaa.
Ollaan niin odotettu sitä syksystä asti.
Nyt tää eka jakso kestää vissiin puolitoista tuntia.
Varmaan aika hyvä.
Nyt on sunnuntai iltana katsottavaa.
Ennen kun menee nukkumaan.
Huomenna töiden jälkeen käyn siellä apteekissa hakemassa ne leponexit.
En ole vieläkään muistanut hakea niitä. No huomenna kerkiää.
Mulla on nyt ollut todella hyvä olo. Ei ole aikoihin ollut noita harhoja tai pahaa ahdistusta.
Hyvin siis menee nyt.
Katsoo miten ensi viikko sujuu. Toivon että hyvin.
Päivä kerrallaan vaan.
Niin katsoo mitä tulee. Eilen jaksoin katsoa kolme tuntia animea putkeen.
Katselin niitä uusia sarjoja mitä oli tullut. Aika hyviä.
Ehkä jatkuu tänään taas katsominen.
Pitäisi katsoa myös netflixistä sitä kolme miestä ja tyttö sarjaa eteenpäin.
Ehkä tänään katson sitäkin.
Aamupala on kohta. Alkaakin olla jo nälkä.
Join äsken aamukahvit.
Nyt olen hereillä.
Teetä keitän tuossa myöhemmin.
Mä söin eilen koko sen lakupussin minkä poikaystävä osti mulle.
Oli vaan niin hyvää.
Tykkään lakusta. Syön sitä aina välillä suklaan sijasta.
Aina kun ei jaksa syödä suklaata niin syön lakua.
Nyt en sortunut syömään sipsiä tänä viikonloppuna.
Katsoo sitten kun menee lomille niin syökö sitten taas niitä.
Kun menen lomille seuraavan kerran niin käyn alkosta hakemassa varmaan taas sen päärynäviinipullon.
En ole taas juonut pitkään aikaan niin ajattelin nyt taas juoda.
Ostan sen lisäksi pari siideriä.
Päärynäviini on mun lempi alkoholi juoma.
Pystyn juomaan sen koko pullon eikä mulle tule koskaan huono olo siitä.
Humalaan siitä tulee.
Se pullo maksaa vaan sen 7 euroa.
Ei ole kallis.
Hyvin on varaa ostaa se välillä.
Nyt tulee vissiin kovat pakkaset.
Luin uutisista.
No onneksi omistan toppahousut ja kunnon talvitakin.
Saa nähdä kuinka kauan pakkaset kestää.
Varmaan useamman viikon.
Tulisipa jo kevät ja lämpö.
Lumet saisi sulaa ja aurinko paistaa.
Kesää odotan jo kovasti.
Alan jo kyllästyä tähän talveen.
No kyllä se kesä sieltä tulee pikku hiljaa.
Odotan jo että pääsen laittamaan sen mun uuden nahkatakin minkä ostin silloin jumbosta viimeksi.
Se maksoi vaan 30 euroa.
Ja on hieno takki.
Paras kaverikin sanoi sitä takkia silloin hienoksi kun ostin sen.
Sopii hyvin tuon mun uuden laukun kanssa.
Mulla oli eilen se mun uusi laukku käytössä.
Kun käytiin poikaystävän kanssa kaupoilla.
Se on nyt mun lempi laukku.
Ja aijon käyttää sitä jatkuvasti.
Aina kun on hyvä tilaisuus.
Se on kunnon nahkaa se laukku.
Kestää pitkään.
Mun pitäisi viedä jossain vaiheessa tyhjiä pulloja lidliin.
Niitä on taas pikkusen kertynyt.
No mä vien ne sitten kun saan poikaystävältä autokyydin sinne lidliin.
Helpompi viedä.
Join eilen coca colaa kun katsoin putousta.
Coca cola on paras limu.
Toinen mun lempi limu on jaffa tai fanta.
Niin ja nuo lidlin limut on myös hyviä.
Niitä saa halvalla.
Nyt en aijo taas vähään aikaan juoda limsaa.
Pidän taukoa.
Viikonloppuna mä sallin juoda vähän limua mutta ei viikolla.
Viikolla koitan elää terveellisesti.
Juon vaan silloin vettä, kahvia ja teetä.
Huomenna pääsee taas salille pitkästä aikaan taas.
Nyt kun olen terve.
Mukavaa mennä salille sitten huomenna.

Alan olla terve.Lauantai 03.02.2018 07:22

Viikonloppu taas. Olen jo alkanut paranemaan flunssasta. Vielä tulee räkää mutta en ole enää niin tukossa.
Tää flunssa kesti noin viikon verran. Kuumetta ei ollut yhtään onneksi.
Olen nyt viikonlopun taas täällä. Viikon päästä lähden taas lomille.
Nyt saa taas levättyä viikonlopun.
Eilen oli kiva päivä. Naistenryhmässä käytiin stadium liikkeessä.
En löytänyt itselle mitään mutta poikaystävälle löysin pari mustaa paitaa mitkä vaan maksoi 4 euroa kappale.
Hihaton musta paita ja t-paita.
Kaverit löysi vaikka mitä sieltä. Paras kaveri löysi 20 eurolla kengät.
Toinen kaveri löysi pari paitaa.
Pyörittiin siellä ainakin tunti.
Ei ollut mikään kiire onneksi.
Kokkiryhmä meni hyvin torstaina. Tein pääruoaksi kanakiusausta.
Vitsit oli hyvää.
Ja ruoka onnistui.
Ei ollut vaikea.
Eilen aamu meni pieleen koska mä en herännyt kun kello soi.
Mun piti herätä eilen kuuden jälkeen mutta heräsin eilen vähän ennen puolta yhdeksää.
Nyt tänä aamuna mä heräsin jo puoli seitsemän.
Heräsin kun kello soi.
Menin jo eilen nukkumaan yhdeksän aikaa. Katsottiin parhaan kaverin kanssa eilen salkkarit ja voice of finland.
Hyviä laulajia oli voice of finlandissa.
Salkkarit taas nauratti kun Ulla alkoi riehumaan.
Heitteli tavaroita.
Kävin eilen illalla lenkillä.
Lemmen viemän jälkeen. Oli vaan pakko päästä ulkoilemaan. Tuulettamaan ajatuksia. Menen taas tänäänkin lenkille iltapäivällä.
Ruoan jälkeen.
Jee, tänään tulee putous. Katsomme sen parhaan kaverin kanssa illalla. Saadaan kunnon naurut.
Tanhupallo on vaan paras.
Mä toivon että se hahmo voittaa putouksen.
On siinä muitakin hyviä hahmoja.
Netflixiin on nyt tullut uusi kausi kolme miestä ja tyttö.
Kuudes kausi. Mä olen vielä viidennellä kaudella. Ajattelin katsoa sitä sarjaa tänään.
Se on niin hauska.
Hyvät hahmot siinä sarjassa.
Nyt on tullut animeakin netflixiin.
Pitää nekin katsoa jossain vaiheessa.
No mulla on paljon katsottavaa niin ei tule tylsää.
Muistin juuri etten ole vieläkään hakenut leponexia.
Voisin hakea sitä tänään kun on aikaa.
Mä en ole vieläkään saanut asumistuki päätöstä.
On vähän silleen että missä se päätös viipyy?
Noissa kelan asioissa aina kestää.
En yhtään ihmettele.
Joutuu aina odottamaan.
Aamupala on yhdeksältä tänään.
Parin tunnin päästä. Olen koneella siihen asti ainakin. Ja menen aamupalan jälkeen nukkumaan jos nukuttaa.
Ai niin mulla oli punnitus pari päivää sitten. Oli tullut vaan 300 grammaa. Mä painan nyt vähän yli 76 kiloa.
Olen ihan tyytyväinen painooni mutta ei se haittaa vaikka tippuisikin.
Mulla on naiselliset muodot ja olen hyväksynyt vartaloni semmoisena kuin on.
Mielummin olen tämmöinen kun taas alipainoinen.
Ja mulle maistuu ruoka.
Syömisen kanssa ei ole enää ongelmaa.
Kun mulla oli syömishäiriö niin söin todella pieniä annoksia ruokaa.
Ja painoin sen 47 kiloa.
Olin silloin 21 vuotias.
Mutta nyt kaikki on hyvin.
Pitää syödä että jaksaa.
Olen sen tajunnut. Kun on töissä niin pitää syödä että jaksaa.
Aamupala on mulle tosi tärkeä. Ilman aamupalaa en jaksaisi.
Niin ja kahvia on pakko saada ennen kun menee töihin. Mä juon aina se pari kuppia ainakin.
Niin pysyy aamun hereillä.
Teetä pitää muuten kohta ostaa lisää.
Ostan kun menen seuraavan kerran kauppaan.
Kahvia on. Se ei lopu.
Ai niin ja puuroa pitää ostaa tänään koska se on loppu.
Pitää käydä joko tokmannilta hakemassa tai sitten s marketista.
Kävin lidlissä torstaina.
Ostin muutaman limu tölkin.
Suklaata en ostanut koska olen syönyt sitä viime aikoina ihan liikaa.
Mä olen jo syönyt kaikki synttärisuklaat mitä saian.
Nyt pidän tauon suklaan syömisestä.
Lakuja mun tekee mieli kovasti. Mietin pitäiskö ostaa?
No mulla on koko päivä aikaa miettiä.
Haen ne vaikka illalla jos tuntuu siltä. Käyn tokmannilla hakemassa.
Otin eilen käyttöön sen uuden laukun minkä ostin desuconista. Aivan ihana laukku. Nyt en aijo taas vähään aikaan ostaa uutta laukkua. Tuosta laukusta riittää iloa pitkäksi ajaksi.
Koko kevään ajaksi.
Varmaan taas kesällä tulee ostettua uusi laukku taas. En yhtään ihmettele.
Mutta. Nyt voisi kuunnella jotain hyvää musiikkia.
Eilen en kuunnellut ollenkaan musaa niin nyt aijon kuunnella.
Kun on aamu aikaa.
Voisin kohta tiskata samalla.
Kivasti tiskiä kertynyt.