IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Pääsiäinen lähestyy.Maanantai 26.03.2018 05:13

Kotona taas. Loma meni hyvin poikaystävän luona.
Nopeasti meni viikonloppu. Nyt on taas levätty niin jaksaa.
Töihin pitää mennä taas tänään. Neljän tunnin työpäivä. Se menee äkkiä. Tosiaan oltiin kirppiksellä viime perjantaina naistenryhmässä ja mä löysin sielä aidon Guess laukun.
Maksoi vaan 10 euroa ja oli aika hyvässä kunnossa se laukku.
Se on semmoinen pieni ja ruskea laukku, Kätevä. Siihen mahtuu hyvin lompakko, avaimet ja puhelin.
Muuta siihen laukkuun ei mahdu. Mulla oli se nyt viikonloppuna käytössä. Päätin että siitä laukusta tulee mun perjantai laukku.
Hyvä löytö kirppikseltä. Kaverit löysi myös vaikka mitä sieltä.
Ei ollut turha reissu.
Pyörittiin siellä noin puolisen tuntia.
Taas tää aamu meni tälleen että heräsin tuossa vähän ennen neljää enkä saa enää unta. No nyt on hyvin aikaa kirjoittaa tää blogi.
Olen nyt koneella tämän aamun ennen kun menen töihin.
Päätin että olen pääsiäisen täällä.
Haluan nyt levätä ja ottaa rennosti.
Poikaystävä lähtee taas varmaan reissuun.
Kaverit lähtee ainakin lomille.
Saan samalla omaa aikaa. Olla omissa oloissani. Sitten pääsiäisen jälkeen jaksaa olla taas ihmisten keskellä.
Aijon pääsiäisenä nukkua, valvoa, katsoa netflixiä, olla koneella, käydä lenkillä..syödä.
Kaikkea rentoa tekemistä. Niin ja tottakai katson myös animea pääsiäisenä.
Nyt kun olen täällä pääsiäisen niin on varmaan kunnon pääsiäisruoat.
Mä aijon ostaa suklaamunia tällä viikolla.
Pakko syödä vähän suklaamunia kun on pääsiäinen.
Ja mä säästän taas rahaa kun en ole menossa lomille.
Eilen katsottiin parhaan kaverin kanssa napakymppi ja selviytyjät suomi.
Oli kyllä jännittävä jakso eilen selviytyjät suomi.
Siinä saa aina jännittää jakson lopussa että kuka lähtee.
Se aina yllättää se loppu.
Tänään näkee taas salkkarit. En nähnyt viime perjantai jaksoa.
Siinäkin on tapahtunut vaikka mitä. Paras kaveri kertoi kun se oli nähnyt sen perjantai jakson.
Kohta salkkarit ja uusi päivä jää kesätauolle.
Varmaan salkkarit vielä jatkuu ensi kuun ja toukokuun.
Sitten odottaa taas kun salkkarit jatkuu taas syksyllä.
Nyt kun mulla ei ole niin kiire, niin voisin katsoa mitä puen tänään päälle.
Tässä on ainakin kolme tuntia aikaa miettiä.
Mutta. Uni tulee varmasti tänään hyvin illalla.
Mä koitan olla tämän päivän hereillä niin saa ensi yön taas nukuttua hyvin.
Tänään pitää työpäivän jälkeen käydä kaupassa.
Puuro alkaa olla loppu ja kahvia pitää myös ostaa.
Saa sitten taas aamuisin puuroa ja kahvia.
Niillä mun päivä lähtee aina käyntiin.
Aamukahvi on pakko saada joka aamu.
Juon tosi vahvaa kahvia aina aamulla niin enempää en sitten juo päivän aikana. Mulle riittää aina se yksi kuppi kahvia päivässä.
Vihreää teetä tulee juotua paljon enemmän kun kahvia.
Vihreä tee ei onneksi ärsytä vatsaa.
Tänään taas salille illalla.
Kaverin kanssa mennään.
Tulee hyvä tunti.
Mä söin viikonloppuna suklaata ja sipsiä.
Nyt taas koitan olla silleen että herkuttelen seuraavan kerran kun on pääsiäinen.
Eli ei herkkuja viikolla.
Terveellistä ruokaa vaan ja liikuntaa.
Nyt illat on kivoja kun on valoisaa.
Kellojakin siirrettiin viikonloppuna.
Netflixissä on taas katsottavaa.
Aijon varmaan pääsiäisenä katsoa muutaman leffan.
Mitä on tullut netflixiin.
Semmoisia leffoja mitkä kiinnostaa.
Nyt olen alkanut taas katsomaan sitä Terrace housea.
Sitä uutta kautta en ole vielä alkanut katsomaan koska edellinen kausi on vielä kesken.
Katson sen ensin.
Kohta voisin kuunnella vaikka jotain musiikkia.
Sekä tiskata samalla.
Niin ja laittaa laukku valmiiksi.
Pitää pakata töihin vesipullo mukaan.
Hörpin sitten vettä samalla kun teen töitä.
Mulla menee aina töissä pari litraa vettä.
Kolmas litra tulee siitä kun olen salilla. Aina kun olen salilla niin sen tunnin aikana mulla menee litra vettä.
Mulla on semmoinen pinkkivesipullo.
Joskus tokmannilta ostettu.
Ihanaa kun tää viikko on vähän rennompi kun viime viikko.
Mä päätin että mun viikonloppu alkaa jo torstaina.
Meillä ei ole tällä viikolla kokkiryhmää.
Se on ensi viikolla taas.
Eikä meillä ole sitten varmaan naistenryhmää perjantaina.
Pajatunti meillä on keskiviikkona.

Nyt me mennään kirppikselle.Perjantai 23.03.2018 07:38

Se on taas lomille lähtö. Pari viikkoa on mennyt taas niin äkkiä.
Tuntuu että olisin äsken ollut lomilla.
Nopeasti tää aika menee. Poikaystävän luokse olen taas menossa.
Olen melkein pakannut kaiken. Loput tavarat pakkaan vasta ennen lähtöä. Eli tabletin ja kannettavan.
Mä otan aina ne lomille mukaan.
Sain eilen kunnolla siivottua kämpän ja pesin pyykit.
Vaihdoin myös lakanat sänkyyn.
Tänään meillä on naistenryhmä aamupäivällä, niin me lähetään nyt sinne kirppikselle mihin meidän piti jo mennä viime viikolla mutta auto ei käynnistynyt.
Jos nyt tuo auto vaikka toimisi.
Kaverit lähtee myös kirppikselle. Pyörin siellä parhaan kaverin kanssa.
Saa nähdä tekeekö löytöjä.
Tai sitten ei osta mitään.
Säästää rahaa.
Varmaan käydään tänään lidlissä poikaystävän kanssa.
Siellä on halpaa.
Ja käydään hakemassa ruokaa samalla. Mun tekee mieli ehkä rullakebabia,
Katsotaan mitä mun tekee mieli kun mennään hakemaan. Mieli voi muuttua vielä monta kertaa.
Heräsin tänään vähän ennen seitsemää.
Nyt ei ole mikään kiire. Aijon nauttia tästä aamusta.
Me vasta lähetään sinne kirppikselle vasta vähän ennen kymmentä.
Parin tunnin päästä.
Aamupala ei ole ihan vielä. Tunnin päästä.
Kävin eilen lidlissä illalla. Kiva lumimyrsky oli kun kävelin sinne.
Sitten kun tulin takaisin kotiin niin ei satanut enää lunta.
Nyt tuolla ei sada lunta pahasti.
katsoin eilen muutaman jakson animea.
Tänään ajattelin jatkaa katsomista illalla.
Olen kohta saanut katsottua yhden sarjan loppuun.
Vielä kolme jaksoa niin se on katsottu. Kohta alkaa uudet animesarjat.
Siellä on varmasti muutama mitä alan seuraamaan.
Pitää vielä tarkistaa mitä sarjoja tulee.
Odotan innolla jo desuconia.
Vielä pari kuukautta.
Mä niin toivon että on ihana aurinkoinen ilma kun mennään kaverin kanssa sinne eikä sataisi vettä. No sen näkee sitten millainen on sää.
Mä haluaisin uudet yöhousut.
Nää mun edelliset on vähän rikki. Pari reikää tullut.
Pitää mennä varmaan tokmannilta katsomaan jos sieltä löytyisi uudet yöhousut.
Mä pidän niitä aina illalla. Kun olen tullut suihkusta niin laitan ne jalkaan.
Sitten on niin ihanan kevyt olo kun ne on päällä. Ei purista.
Kohta alan kuunnella musiiikkia.
Alan fiilistelemään perjantaita.
Päätin etten nyt aijo juoda lomilla. Mä pidän taas taukoa juomisesta.
Juon vettä tai limua.
Jos juon limua niin ostan vaan semmoisen pikkupullon. Se saa riittää. Ei sen enempää.
Suklaata on pakko saada.
Mä olen koko viikon haaveillut suklaasta. Nyt sitä saa taas syödä. Ihanaa.
En vaan tiedä mitä suklaata aijon ostaa.
No se selviää kun ollaan kaupassa.
Ostan ehkä myös sipsiä.
Ellei mieli muutu.
Niin ja ruokaa aijon ostaa viikonlopulle.
Kun olin eilen lidlissä, niin siellä oli yhtä kahvia mitä haluaisin testaa.
Maksoi vaan alle kolme euroa paketti.
Pitää ostaa sitä jossain vaiheessa.
Jos on vaikka hyvää kahvia.
Kohta puen vaatteet päälle ja mietin minkä laukun aijon ottaa tänään käyttöön.
Mulla on laukkukriisi.
Ehkä sen desuconista ostaman laukun. Se on hyvä. Otan sen.
En ole nyt käyttänyt sitä hetkeen.
Nyt päätin etten aijo ostaa uutta laukkua vähään aikaan.
Seuraavan kerran varmaan desuconissa.
Tulee taas ostettua uusi laukku.
Siellä myydään semmoisia laukkuja mitä ei myydä missään muualla.
Sen takia niitä tulee ostettua.
Ei tule samanlaista laukkua vastaan.
Ne laukut maksaa aina desuconissa vähintään 30 euroa tai enemmän.
Mutta. Nyt puen vaatteet päälle ja jatkan pakkaamista.
Lähden vasta illalla. Kun poikaystävä pääsee töistä niin tulee sitten hakemaan.
Mä kerkiän näkemään lemmen viemää.
Mutta. Aijon nauttia viikonlopusta.

Ihanan rento päivä.Torstai 22.03.2018 08:25

Tänään on aika rento päivä. On vaan siivous ja pyykinpesu.
Nukuin johonkin seitsemään asti. Aamukahvit join äsken.
Nyt on taas kahvia kun kävin eilen tokmannilla hakemassa.
Kulta katriina kahvia.
Huomenna on tarkoitus mennä lomille taas.
Varmaan poikaystävän luokse.
Eilen pajatunnilla mentiin yhteen järvenrantaan paistamaan makkaraa.
Oltiin parisen tuntia ulkona. Oli mukavaa kun ei ollut niin kylmä.
Salilla oltiin taas kaverin kanssa eilen. Meillä on enää muutama ohjattu kuntosaliryhmä ennen kun jää kesätauolle.
Mutta aijon jatkaa sen jälkeen salilla käymistä. Vaikka yksin.
Toi kuntsali on ihan tuossa vieressä ja sinne kävelee viidessä minuutissa.
Siellä on aika hyvät laitteet.
Millä voi sitten tehdä.
Tänään voisin maksaa pari laskua kun olen nyt koneella.
Vuokra ja puhelinlasku.
Aamupala on kohta.
Alan aamupalan jälkeen siivoamaan ja pesemään pyykkiä. Mulla on kiva pyykkivuori.
Pesukone on nyt korjattu.
Pääsee talon pesukoneella pesemään. Kun menen aamupalalle niin juon vielä toisen kupin kahvia.
Mutta sitten on ihan mukavaa kun kämppä on taas siisti.
Menen lenkille tänään illalla.
Lemmen viemän jälkeen.
Pakko päästä vähän ulkoilemaan.
Illalla on hyvin aikaa.
Tänään on tullut kelalta taas rahaa.
146 euroa. Se on aika paljon.
Pärjää ihan hyvin.
Nyt tuo mun netti ja puhelinlasku maksaa yhteensä vaan 38 euroa kuussa.
Ei sen enempää.
Ihan hyvä että otin tuon toisen netin käyttöön.
Tulee halvemmaksi.
Pitää käydä jossain vaiheessa pankkiautomaatilla nostamassa desucon rahastoon 40 euroa.
Sitten ensi kuussa maksan kaverille takaisin siitä desucon lipusta.
Mikä on 30 euroa.
Mutta. Ihan mukava päivä tänään.
Ei ole mikään kiire.
Pitää nyt vaan olla ja nauttia tästä rennosta päivästä.
Näen kavereita taas tänään myöhemmin.
Vietetään aikaa.
Huomenna on taas viikonloppu.
Nopeasti on mennyt tää viikko.
Ja kohta vaihtuu taas kuukausi.
Kesä alkaa lähestyä.
Ihanaa.
Sitten shoppailemaan kesävaatteita.
Kaikkea kivaa.
Rahaa on siihen ihan varmasti. Nyt kun on vaan säästänyt.
Suosittelen säästämään.
Olen sen nyt oppinut vihdoinkin.
Kun olin teini niin tuhlasin aina kaikki rahat johonkin turhaan.
Onneksi ne ajat on ohi.
Minusta on tullut aikuinen ja järkevä.
Mutta. kohta aamupalalle ja sitten kunnolla siivoamaan.

Viikko mennyt hyvin tähän asti.Keskiviikko 21.03.2018 08:18

Nyt taas blogin kirjoittamista. Hyvin on mennyt tämä viikko tähän asti.
Töitä oli tuossa maanantaina. Sai ajan hyvin kulumaan.
Nyt on mukava aamu kun ei ole kiire.
Nukuin vähän pitempään tänään.
Aamukahvit tuli juotua. Kahvi muuten loppui. Pitää käydä ostamassa sitä tänään lisää.
Mua ei ole ahdistanut yhtään vielä tällä viikolla. Eikä ole joutunut ottamaan noita rauhottavia.
Mikä on vaan hyvä juttu. Päivä kerrallaan.
Tänään on ohjelmassa pajatunti ja sali illalla.
Voi ottaa rennosti tämän aamupäivän. Olen varmaan koneella.
Koitan nyt taas pysyä hereillä. Päätin että nyt en nuku päikkäreitä.
Nukahdin eilen illalla mun sohvalle ja nukuin siinä koko yön.
Oli hyvät unet.
Nyt taas jaksaa.
Mä haluaisin niin päästä kunnolla shoppailemaan. Odotan että kesä tulee niin silloin vasta ostan uusia kesävaatteita.
Mekkoja ja toppeja.
Tokmannille tulee varmasti kivoja kesävaatteita.
Pitää silloin sieltä ostaa jotain.
Ja ehkä on alennuksia.
Nyt varmaan tällä viikolla naistenryhmässä mennään perjantaina sinne kirppikselle.
Jos auto lähtee vaan käyntiin. Kyllä se lähtee.
Pääsee sinne sitten pyörimään.
Kavereiden kanssa.
Tulee kiva perjantai aamupäivä.
Pitää ensi kuun alussa hakea lisää e-pillereitä.
Alkaa kohta loppumaan.
Huomenna tulee kelalta taas rahaa.
Rahasiat on kunnossa. Rahaa on. Nyt mä yritän vaan säästää.
En osta mitään turhia juttuja.
Aamupala ei ole ihan vielä.
Alkaa olla jo vähän nälkä.
Teetä aijon juoda tuossa myöhemmin.
Meidän talon pesukone on vieläkin vissiin rikki.
Se on aika rikki usein.
Talon toimistolla on onneksi toinen pesukone niin sillä pystyy sitten pesemään.
Pesen huomenna ellei ole varattu.
Pitäisi taas pestä koska pyykkiä on kertynyt.
Ihanaa. Ulkona paistaa taas aurinko.
Eilen oli kiva lumisade.
Eikä aurinko paistanut yhtään.
Nyt vissiin kylmenee taas ilmat. Näin kuulin. Saa nähdä.
Animea pitäisi taas katsoa eteenpäin. Tänään ehkä katson. Jos ei tänään niin sitten vaikka huomenna. Huomennakin on aikaa.
Mulla on vaan siivous huomenna.
Muuten rento päivä.
Aijon tänään jo alkaa siivoamaan niin huomenna ei ole sitten niin hirveästi siivottavaa.
Aloitan siivoamalla keittiön. Pyyhkiä tasot ja tiskata.
Huomenna vasta imuroin ja moppaan.
Nyt mä olen viime päivinä yrittänyt juoda paljon vettä. Mulla on nyt ollut tuo mun vesipullo käytössä. Maanantaina join kolme litraa ainakin vettä. Töissä pari litraa ja salilla yhden litran.
Eilen meni litra.
Vesi on kyllä paras juoma.
Ei maksa mitään ja siinä ei ole kaloreita.
Koitan taas tänään juoda paljon vettä. Ainakin tänään kun menee salille illalla niin tulee juotua se litra ainakin.
Mulla on pinkinvärinen vesipullo. Ostin sen silloin tokmannilta.
Maksoi vaan 5 euroa.
On ollut hyvä vesipullo.
Ihan mukavaa mennä salille taas illalla.
Kaverin kanssa.
Se on hyvä että kaveri on mukana niin on juttu seuraa salilla.
Höpötellään niitä näitä.
Kerkiää nähdä lemmen viemää ennen kun menee salille.
Salkkarit pitää katsoa tänään.
Siinä alkoi taas tapahtua.
Nyt mä olen netflixissä alkanut katsomaan taas Terrace house ohjelmaa. Katsoin sitä viime sunnuntaina.
Muutaman jakson.
Nyt siitä tuli taas uusi kausi.
Katson eka nuo edelliset jaksot.
Ennen kun alan katsomaan uutta kautta.
Nyt oli tullut taas uusi animesarja tuonne netflixiin.
En ole vielä katsonut.
Pitää vlkaista jossain vaiheessa.
Nyt on animea alkanut tulla tuonne netflixiin.
Pikku hiljaa.
Mutta. Nyt puen päälle vaatteet ja menen kohta aamupalalle.
Tästä tää päivä alkaa.
Tulee hyvä päivä.
Aijon nauttia auringosta.

Löhöily päivä.Sunnuntai 18.03.2018 08:14

Mukavaa kun viikonloppu vielä jatkuu tämän päivän. Tänään ajattelin löhöillä vähän sohvalla.
Nyt ajattelin taas kirjoittaa blogin.
Heräsin tuossa seitsemän jälkeen.
Eilen oli kiva päivä. Poikaystävän kanssa vietettiin mukava päivä. Syötiin hyvää ruokaa ja katseltiin leffoja.
Mässynä meillä oli sipsiä.
Sekä dippiä. Sweet chili makuista dippiä.
Loppu lauantai illan olin parhaan kaverin luona. Katsottiin kingi. Ei ole yhtä hauska kun putous. Putous ohjelma on paljon parempi.
Nyt mä näin ekan kerran sitä Onnela sarjaa. Siis tosi hauska ohjelma.
Menin sen jälkeen nukkumaan.
Huomenna alkaa uusi viikko. Työpäivä on huomenna taas.
Hyvillä mielin olen menossa töihin.
Näkee kaikki työkaverit.
Olin lenkillä taas eilen. Ja aijon tänäänkin mennä taas lenkille.
Ulkona ei paista nyt aurinko mutta ei haittaa.
Kyllä se aurinko paistaa taas jossain vaiheessa.
Menen ehkä vielä nukkumaan aamupalan jälkeen.
Aamupala on vasta tunnin päästä.
Ihanaa kun ei ole mikään kiire.
Aijon nyt nauttia tästä päivästä.
Kohta voisin syödä yhden omenan.
Ostin niitä tällä viikolla kaupasta.
Ne on semmoisia makeita omenoita mitä ostin. Tosi hyviä.
Voin sanoa että auttaa makean himoon tuo omena.
Kannattaa kokeilla.
Pesen varmaan tänään pyykkiä. Mutta en ihan vielä. Iltapäivällä on hyvin aikaa.
Niin huomenna ei tarvitse pestä.
Käytiin subwayssa eilen poikaystävän kanssa. Otin kinkkusubin.
Mun alkoi tekemään sillä hetkellä mieli kinkkua.
Poikaystävä otti yhden kanasubin.
Subway on yksi mun lempi ruoka paikka.
Käydään aika useasti siellä poikaystävän kanssa.
Katsoo jos huomenna töiden jälkeen kävisi ostamassa paketin kahvia.
Niin kahvia olisi taas.
Ostan kulta katriinaa. Mun lempi kahvi. Halvempaa kun joku juhla mokka.
Juhla mokka maksaa nykyään neljä euroa.
Paketti.
Välillä se on tarjouksessa.
Voisin katsoa vaatteet valmiiksi huomiselle.
Niin pukee vaan päälle.
Salikamat pitää myös laittaa valmiiksi.
Huomenna on taas sali.
Illalla.
Kohta on pääsiäinen.
Pakko syödä vähän noita suklaamunia.
Niitä on vaikka mitä.
Syön niitä sitten viikon päästä kun on viikonloppu.
Kun saa taas herkutella.
Huomasin että kohta pitää hakea lisää e-pillereitä.
Kolmen kuukauden annos taas.
Maksaa kivat 40 euroa.
No mulla on rahaa onneksi.
Haen niitä sitten tämän kuun lopussa. Niillä ei ole vielä mikään kiire.
Katsoo sitten koska menemme ohjaajan kanssa katsomaan niitä laseja mulle.
Varmaan alkuun tuntuu oudolta käyttää niitä laseja mutta kyllä siihen tottuu. Niitä ei tarvitse ihan koko aikaa käyttää. Sitten kun katsoo kauas niin pitää olla ne lasit päässä.
Kun olen koneella niin silloin ei tarvitse käyttää tai katsoo telkkaria.
Tänään tulee taas mun ja parhaan kaverin lempi ohjelmat. Napakymppi ja selviytyjät suomi.
Nyt siinä ne heimot vissiin yhdistyy.
Mä näin mainoksen siitä telkkarista.
Saa nähdä kuka tippuu seuraavaksi.
Se voi olla ihan kuka tahansa.
Katsoo jaksanko katsoa sen kokonaan.
Viimeksi en jaksanut katsoa sitä loppuun.
Huomenna tulee taas salkkarit.
Saa nähdä mitä siinä sitten tapahtuu.
Lemmen viemää jää näkemättä huomenna koska on sali siihen aikaan.
Siitä alkaa uusi kausi.
Mutta alan nyt vähän siivoilemaan tätä mun keittiötä.
Pyyhin kaikki tasot ja tiskaan.
Mun piti eilen tiskata mutta se vähän jäi.
Pitää siivota tää keittiön pöytä koska tää on täynnä tavaraa taas.
Laitan vähän musaa soimaan taustalle.
Kivempi siivota.

Saan kaukolasit.Lauantai 17.03.2018 08:51

Ihanaa kun on viikonloppu. Saa nukkua vähän pitempään. Nukuin kahdeksaan asti. Aamukahvit join äsken.
Meidän kirppis reissu ei onnistunutkaan. Talon auto ei käynnistynyt.
Joten me sitten pidettiin naisten kanssa väritys tunti. Väritettiin.
Ja juotiin kahvit. Sitten viikon päästä kun on naistenryhmä niin koitetaan uudestaan mennä sinne kirppikselle.
Jos silloin auto olisi vaikka kunnossa.
Kävin siellä näöntarkastuksessa. Mä saan lasit. Mutta niitä ei tarvitse pitää koko aikaa. Ohjaajan kanssa mennään sitten yhdessä katsomaan niitä laseja jossain vaiheessa. Niillä ei ole mikään kiire.
Sitten kun ohjaajalla on aikaa niin menemme.
Ne on kaukolasit. Mitkä mä saan.
Pääsin etuajassa sinne näöntarkastukseen.
Ja se kesti vaan 10 minuuttia.
Sen jälkeen kävin apteekissa hakemassa lisää leponexia.
Samalla kaupassa. Ostin paljon hedelmiä kaupasta.
Ajattelin että nyt ostan niitä.
Hedelmät ei ole onneksi kalliita.
Ajattelin että alan syömään enemmän hedelmiä.
Kävin eilen lenkillä ja näin poikaystävää eilen. Tänään poikaystävä on tulossa taas käymään.
Haetaan hyvää ruokaa ja katsellaan leffoja.
Illalla sitten parhaan kaverin luokse katsomaan sitä kingi ohjelmaa ja se onnela tulee myös tänään. Pakko nähdä se onnela sarja. Olen kuullut että on aika hauska.
Tänään näkee sen.
Eilen mä katsoin netflixistä huvikseen noita moderni perhe jaksoja.
Se on vaan niin paras ohjelma. En ole vielä nähnyt sitä uutta kautta mikä siitä on tullut. No tulee varmaan netflixiin jossain vaiheessa.
Niin näkee sen sitten.
Salkkarit jäi jännään kohtaan. Aki huomasi Camillan.
Saa nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Nyt lemmen viemästä alkaa kohta uusi kausi.
Katsotaan taas kaverin kanssa sitä.
Siinä tulee taas uusi pariskunta.
Niin kuin aina lemmen viemässä.
Aamupala on kohta.
Puolen tunnin päästä.
Mietin olenko vielä sen jälkeen koneella vai menenkö vielä nukkumaan sohvalle.
No katsotaan. Hyvin kerkiää vähän nukkua ennen kun poikaystävä tulee.
Pitää maksaa vuokra.
En ole vielä kerennyt maksamaan.
Nää mun hiukset on alkaneet kunnolla kasvamaan. Kohta mulla on pitkät hiukset.
Puolen vuoden päästä ne on jo aika pitkät.
Tykkään tästä mun omasta hiusväristä kovasti. Ei tarvitse värjätä yhtään näitä hiuksia. Kun olin nuorempi niin värjäsin jatkuvasti.
Violetin värikseksi aina.
Mulle riittää näille mun hiuksille pesu ja harjaaminen.
Ei muuta.
Joudun nyt käyttämään pinnejä että saan nää mun otsahiukset sivuun.
Ei ole silmillä.
Olen nyt limun sijasta alkanut juomaan kivennäisvettä.
Lidlistä saa halvalla kivennäisvettä.
Ostin sitä taas eilen kun käytiin lidlissä poikaystävän kanssa.
Mä yritän päästä limusta eroon.
Vesi on parempi.
Katsoo joutuuko viikonloppuna pesemään taas pyykkiä.
Huomenna voisi pestä. Kun on aikaa.
Huomenna aijon pitää sohvalla löhöily päivän.
Mutta käyn kyllä lenkillä huomenna.
Ulkona on nyt aivan upea lenkkeily sää.
Kevät tulee.
Liikunta tekee hyvää.
Kynnet pitää lakata.
Väri alkanut kulumaan näistä mun kynsistä.
Pitää ostaa uusia kynsilakkoja taas.
Mulla on nyt vaan pari kynsilakkaa mitä käytän.
Punainen ja violetti.
Nyt mulla on violetin väriset kynnet.
Kohta kuuntelen vähän musaa.
Ja voisin katsoa vaatteet mitä puen tänään päälle.
Vaatekriisi iski taas.
Laukun tiedän minkä otan tänään käyttöön.
Mun aito nahkalaukku minkä ostin silloin sieltä I love me messuilta.
Pinkin värinen.
Varmaan ollaan tänäkin vuonna menossa sille "I love me" messuille.
Jos se vaan on.
Olen käynyt siellä muutaman kerran.
Ihana paikka.
Siellä on paljon noita nahkalaukkuja myynnissä.
Ja niitä saa halvalla sieltä messuilta.
Suosittelen ostamaan.
Ostan uuden laukun taas kun mennään sinne.
Nyt vaan säästämään rahaa.

Kirppikselle.Perjantai 16.03.2018 08:22

Nyt ajattelin kirjoittaa taas blogia. Nyt nämä viimeiset kaksi päivää ovat olleet paljon parempia kun se tiistai päivä. Olo on taas normaali eikä mielikuvitus laukkaa.
Eilen meni mukavasti päivä. Kävin verikokeissa aamulla. Oli vähän ruuhkaa. Mutta pääsin oikeaan kellon aikaan mikä se oli.
Kokkiryhmä oli eilen. Tein seiti kalaa uunissa mihin tuli koskenlaskija juustoa. Semmoinen kastike siihen päälle. Ja sen kanssa pastaa.
Oli kyllä todella hyvää. Jälkiruoaksi kaveri teki lakritsivaahtoa.
Hyvät ruoat oli. Kokkiryhmän jälkeen kävin lidlissä. Ostin hasselpähkinäsuklaata. Ja söin jo sen eilen.
Nyt päätin etten aijo syödä enempää suklaata tällä viikolla.
Mulla on tänään puoli kahdelta se näöntarkastus. Instrumentariumissa.
Se maksaa noin 25 euroa se tarkastus.
Varaudun siihen että saan lasit.
Mulla on onneksi rahaa hankkia ne lasit.
Desucon liput tulee myyntiin ensi viikon maanantaina.
Kaveri tilaa ne heti kun vaan pystyy.
Päästään kesällä taas dsuconiin. Odotan innolla jo.
Animea pitäisi katsoa taas.
Varmaan katson tänään kun on aikaa.
Ihanaa kun aurinko paistaa tuolla ulkona. Kevät alkaa jo pikku hiljaa olla.
Eilen oli mukava kävellä tuolla ulkona.
Mun pitää käydä apteekissa tänään hakemassa leponexia. Piti käydä eilen mutten muistanut.
No tänään on aikaa käydä.
On sitten taas lääkkeitä.
Sain eilen siivottua kämpän ja pestyä pyykit.
Nyt on taas puhtaita vaatteita hetken.
Poikaystävä on tulossa huomenna taas käymään. Haetaan jotain hyvää ruokaa ja katsellaan taas leffoja.
Mukava lauantai päivä ja sitten illalla parhaan kaverin luokse katsomaan sitä uutta kingi ohjelmaa ja onnela sarjaa.
Uskon että viikonloppu menee äkkiä.
Sunnuntaina kerkiää taas levätä.
Aijon lenkkeillä kun ulkona on noin ihana ilma.
Menen varmaan taas tänään illalla lenkille.
Lemmen viemän jälkeen. Sitten lenkin jälkeen soittelen poikaystävän kanssa ja loppu ilta parhaan kaverin luona.
Voi ei kun se Kalle salkkareissa alkoi vissiin taas juomaan.
Pakko katsoa tänään aikooko se juoda.
Toivottavasti ei.
Kalle on yksi mun lempi hahmo salkkareissa. se ja Sami on aika söpö pari.
Meillä on naistenryhmä tässä aamupäivällä niin ollaan menossa yhdelle kirppikselle.
Kavereiden kanssa pyörin siellä sitten.
Mukava aamupäivä tiedossa.
Saa nähdä löytääkö sieltä mitään.
Kaverit löytää varmasti jotain.
Puen kohta vaatteet päälle ja mietin minkä laukun aijon ottaa tänään käyttöön.
Vielä on aikaa miettiä.
Pitkän talvitakin aijon laittaa päälle mutta jätän toppahousut pois.
Tulee muuten lämmin siellä kirpparilla jos mulla on toppahousut jalassa.
Kerkiää kuunnella vielä musiikkia.
Alan fiilistelemään tätä perjantai päivää ja tulevaa viikonloppua.
Aijon vaan nauttia tästä elämästä.
Kaikki on hyvin.
Ei ole mitään stressiä.
Tai murheita.
Elämä hymyilee.
Aamupala on kohta.
Syön hyvin niin jaksaa aamupäivän.
Join aamukahvit äsken.
Aamukahvi herättää aina.
Mä keitän aina joka aamu tosi vahvaa kahvia.
Ja sillä mä selviän koko päivän.
Ei tarvitse enempää kahvia päivän aikana. Juon mielummin vihreää teetä kahvin sijasta.
Olen enemmän tee ihminen.
Kun kävin lidlissä niin en ostanut yhtään limsaa.
Hyvä minä.
Ostin sen sijasta kivennäisvettä yhden pullon.
Koitan sitä juoda limun sijasta. Limussa on niin paljon sokeria.
Vesi tai kivennäisvesi on paljon parempaa.
Ei ole kaloreita.

Näöntarkastus perjantaina.Keskiviikko 14.03.2018 08:07

Eilen mulla oli ahdistava olo. Ympäristö tuntui pelottavalta ja kovat äänet. Kova meteli saattaa laukaista mulle aina tuon ahdistuksen.
No onneksi oli rauhottava lähellä niin otin sen sitten heti kun ahdistus iski. Heti helpotti mun oloa. Loppu ilta meni sitten ihan hyvin. Pikkasen mua väsytti tuossa illalla.
Mutta nyt on ihan ok olo nyt. Nukuin tänään vähän pitempään.
Mulla ei ole nyt tänä aamuna mitään ohjelmaa. Paja tunti on vasta päivällä ja illalla sitten taas salille.
Mennään kaverin kanssa sinne salille.
Pitää taas laittaa salikamat valmiiksi.
Pyykkiä aijon pestä taas huomenna aamulla samalla kun siivoan. Huomenna mulla on sitten verikokeet ja kokkiryhmä.
Verikokeet on tuossa aamulla.
Vähän ennen kymmentä on aika. Lähden jo sitten kävelemään terveyskeskukseen tuossa aamupalan jälkeen niin olen sitten ajoissa siellä.
Mä olen huomenna pääkokki ja teen kalaa ja pastaa pääruoaksi.
Mennään ohjaajan kanssa kauppaan ostamaan tarvikkeet ruokia varten.
Ihan kiva päivä huomenna.
Ja kohta se viikonloppukin on taas tulossa.
Tää alku viikko on mennyt tosi nopeasti.
Pitää hakea sitä leponexia tällä viikolla. Huomenna voisi hakea kokkiryhmän jälkeen ja käydä samalla kaupassa.
Ostan viikonloppu herkkuja. Käyn varmaan lidlistä hakemassa vähän limua kun sieltä saa halvalla. Nyt mä päätin sen etten aijo juoda vähään aikaan yhtään mitään alkoholia. Ainakaan enää tässä kuussa en aijo juoda.
Juon nyt vaikka jaffaa.
Alkoholin sijasta.
Tekee ihan hyvää pitää taukoa alkoholin juomisesta.
Nyt aijon enemmän keskittyä terveelliseen ruokaan ja liikuntaan.
Mä yritin eilen lähteä lenkille mutta olin niin väsynyt etten jaksanut mennä. Lepäsin loppu illan. No tänään jaksaa mennä salille.
Syö hyvin niin jaksaa siellä kuntoilla.
Menen kaverin luokse tänään katsomaan lemmen viemää.
Keritään katsoa ennen salia.
Se on mennyt mielenkiintoiseen suuntaan.
Samoin salkkarit.
Netflixiä en ole katsonut yhtään tällä viikolla. No viikonloppuna on aikaa taas katsoa.
Ja animea kerkiää katsoa.
Ajattelin olla nyt aamun koneella.
Juon vähän teetä tuossa myöhemmin.
Aamupala ei ole ihan vielä.
Olen perjantaina menossa näöntarkastukseen.
Varasin jo ajan maanantaina.
Ihan hyvä mennä tarkistamaan näkö monen vuoden jälkeen.
Voi olla että alan käyttämään laseja.
No se selviää perjantaina. Omasta mielestäni mulla on ihan hyvä näkö.
Mutta voi olla että olen väärässä. Se maksaa se tarkastus 25 euroa.
Hyvin pystyn maksamaan sen.
Se aika on iltapäivästä.
Puoli kahdelta.
Ai niin kuulin että perjantaina naistenryhmässä, ollaan menossa yhdelle kirppikselle.
Ihan kiva mennä sinne. Voi vaan olla etten ehkä löydä sieltä mitään.
Mutta aina voi katsella eikä ostaa mitään.
Säästää siinäkin rahaa.
Voi olla että kaverit löytää sieltä jotain. Paras kaveri löytää aina jotain jos ollaan kirppiksellä.
Me mennään jo heti perjantai aamusta sinne.
Varmaan pyöritään siellä noin tunti.
Harmi kun putous loppui. Aletaan nyt parhaan kaverin kanssa katsomaan sitä Kingi ohjelmaa.
Niin ja se Onnela mikää tulee yhdeksältä lauantaina.
En ole nähnyt vielä siitä ainuttakaan jaksoa.
Paras kaveri sanoi että se on hauska ohjelma.
Odotan innolla että näkee.
On ainakin lauantai iltana katsottavaa.
Kohta alan tiskaamaan.
Mulla on taas kivasti tiskiä kertynyt.
Voisin samalla kerätä kaikki likaiset vaatteet yhteen muovikassiin valmiiksi.
Ja pestä ne huomenna.
Mutta. Onneksi mulla on nyt paljon parempi olo mitä eilen oli.
Ehkä tästä tulee parempi päivä.
En aijo nyt stressata mistään.
Mulla on asiat hyvin nyt.
Tänään näkee parasta kaveria pajalla ja illalla.
Paras kaveri piristää mua aina.
Olen siitä todella iloinen että ollaan parhaat kaverit.
Ollaan tunnettu jo kymmenen vuotta.
Oltiin ihan kakaroita kun tavattiin.
Nyt ollaan ihan parhaat kaverit.
Meillä on samoja onglemia niin me ymmärretään hyvin toinen toisiamme.
On sama sairaus, samat lääkkeet..
Käydään verikokeissa kerran kuussa.
Ja muita juttuja.

Hyvä Tanhupallo!Maanantai 12.03.2018 05:13

Se on taas viikonloppu vietetty. Olin taas lomilla.
Poikaystävän luona. Oli mukava viikonloppu. Katsottiin pari leffaa. Toinen oli Angry birds leffa. Tosi hauska leffa oli. Se oli tullut netflixiin niin katsottiin se.
Käytiin kaupassa ostamassa vähän leffa mässyä sitä varten.
Sipsiä ja chilidippiä. Oli hyvää. Niin ja coca colaa.
Nyt tuonne netflixiin on tullut taas katsottavaa. Alkanut tulla taas uusia leffoja ja sarjoja.
Nyt on animeakin tullut.
Tuli perjantai iltana vähän juotua. Mä ostin alkosta semmoista väkevää päärynäviiniä. Ei ollut yhtä hyvää kun taas se helmeilevä päärynäviini mitä mä yleensä juon.
No koko pullo tuli juotua eikä edes tullut huonoa oloa. Ei ollut krapulaa seuraavana päivänä. Kamala jano vaan.
Ja pikkasen väsytti.
Nukuin lauantaina aika pitkään.
Katselin animeakin vähän viikonloppuna.
Uusi viikko alkaa taas.
Ja heräsin tänään siinä vähän ennen neljää enkä nyt taaskaan saanut enää unta sen jälkeen.
Join äsken aikaiset aamukahvit.
Siitä tulikin mieleen että käytiin eilen lidlissä poikaystävän kanssa. Ostin kulta katriina kahvia kun oli tarjouksessa.
Nyt kahvi ei ole ihan heti loppumassa.
Riittävät hyvin tälle viikolle.
Mulla on vielä jäljellä juhla mokka tumma paahto kahvia.
Se on yksi mun lempi kahvi. Mutta tajuttoman kallista.
Siinä on vaan niin vahva sen kahvin maku.
Ja herättää joka ikinen aamu.
Tänään töihin taas. Neljön tunnin työpäivä. Menee äkkiä.
Toivon että hommia olisi tänään.
Mutta jos ei niin höpötän mun työkavereiden kanssa.
Menee se aika niinkin.
Nyt voin kävellä töistä suoraan kotiin kun ei tarvitse käydä missään.
Ajattelin mennä jossain vaiheessa näöntarkastukseen.
En ole pitkään aikaan käynyt niin sen voisi taas tehdä.
Pyykkiä ajattelin pestä tänään.
Kun pääsee töistä kotiin.
Pesen nuo vaatteet mitä pidin viikonloppuna.
Tänään salille sitten illalla kaverin kanssa.
Huomasin että nyt paino ei ole noussut eikä tippunut.
Kävin poikaystävän vaa´alla.
Niin huomasin tämän.
Nyt mun paino on näköjään pysähtynyt.
On se paljon parempi.
Kun taas se että olisi noussut.
Nyt taas tiukka viikko ettei kauheasti mitään herkkuja.
Mä nyt päätin etten aijo juoda enää tässä kuussa alkoholia.
Katsoo taas ensi kuussa sitten.
On se hyvä pitää välillä taukoa.
Säästää samalla rahaa kun ei juo koko aikaa.
Mitäköhän sitä pukisi tänään päälle?
Vaatekriisi iski.
No katson nuo vaatteet myöhemmin.
Ei ole mikään kiire vielä.
Tällä viikolla pitää varmaan käydä apteekissa hakemassa lisää leponexia.
Sitten on taas lääkkeitä. Mulla on verikokeet taas tämän viikon torstaina.
Joudun käymään niissä aina kerran kuussa.
Onneksi en pelkää neuloja.
Tottunut siihen kun ne pistää.
Eilen illalla katsottiin parhaan kaverin kanssa tuo napakymppi ja melkein jaksoin katsoa sen selviytyjät suomen.
Mua alkoi väsyttää niin oli pakko mennä nukkumaan.
Luin jo uutiset kuka tippui siitä.
Menee aika jännäksi tuo selviytyjät suomi.
Sitä ei aina voi aavistaa kuka aina tippuu vaan se tulee täysin yllätyksenä.
Jännittävä ohjelma.
Salkkarit tulee taas tänään.
En nähnyt perjantain jaksoa.
Mutta tänään näkee mitä siinä on tapahtunut.
Onneksi Tanhupallo voitti putouksen. Mä katoin eilen sen putouksen uusinnan kun launataina en nähnyt.
Odotan jo innolla uutta putous kautta mikä on tulossa.
Siis siinä saa aina nauraa kun katsoo sitä.
Todella hauska ohjelma.
Olen katsonut melkein kaikki kaudet. Ekat kaudet jäi katsomatta.
Mutta nyt olen jäänyt ihan koukkuun tuohon putoukseen.
Eilen oli hyvät naurut kun katsoi.
Saa nähdä tuleeko se uusi putous kausi tänä vuonna vai ensi vuonna.
Nyt alan kuuntelemaan musiikkia.
Alan vähän fiilistelemään tätä päivää.
Tulee hyvä päivä.
Lumet alkaa sulamaan.
Ja alkaa olla enemmän lämmin.
Kevät alkaa tulla.
Ihanaa.
Viikonloppu. Ja lomille lähtö. Lähden vasta illalla kun poikaystävä pääsee töistä niin se tulee hakemaan mut.
Menen sen luokse. Tää irc galleria on mennyt oudoksi.
Etusivu vaan näyttää tyhjää ja kaikki sydämet kuvista ovat hävinneet.
Tätä on jo jatkunut monta päivää. Ehkä tää jossain vaiheessa korjaantuu. Eikä nyt näy sitä että monta käyttäjää seuraa sinua.
Ennen ei ole ollut tämmöistä.
Menemme käydään alkossa tänään poikaystävän kanssa. haetaan vähän juotavaa. Mä ehkä ostan tällä kertaa juomaksi väkevää päärynäviiniä.
Paras kaveri on suositellut sitä mulle että kannattaa maistaa.
Mennään ehkä tänään käymään kärkkäisellä. Tai sitten huomenna.
Mä katson jos sieltä löytyy halvalla jotain kivaa.
Vaikka vaatteita jos saa halvalla.
Tänään on taas naistenryhmä aamulla.
Ei mitään tietoa vielä että mitä me tehdään. No se selviää kyllä.
En ole vielä alkanut pakkaamaan.
Alan pakkaamaan kun saan eka blogin kirjoitettua.
Mulla on nyt hyvä fiilis päällä. Olen odottanut kovasti että pääsee viettämään poikaystävän kanssa aikaa. Olin silloin kotona viimeksi lomilla.
Tänään valvotaan ja nukutaan huomenna pitkään.
Ihanaa kun ei tarvitse huomenna aamulla herätä niin aikaisin.
Voi vaan nukkua.
Pesin eilen pyykkiä. Pesin lakanat ja vaatteet.
Pitää tänään tiskata ennen lähtöä.
Me varmaan käydään tänään subwayssa illalla.
Haetaan subit.
En ole vähään aikaan nyt käynyt subwayssa.
Nyt on taas mukavaa mennä. Poikaystävä varmaan tarjoaa taas.
Viikonloppu herkut pitää ostaa. Ainakin suklaata.
Ja coca colaa mun tekee nyt kauheasti mieli.
Kävin eilen tokmannilla niin sieltä olisi saanut halvalla paljon coca colaa. Mä kävin siellä huvikseen pyörimässä enkä mä ostanut mitään.
Mun pitää kyllä jossain vaiheessa ostaa tokmannilta lisää shampoota.
Mutta ei ihan vielä.
Kohta musaa soimaan ja fiilistelemään tätä päivää.
Sekä tulevaa viikonloppua.
Paras kaveri lähtee myös lomille.
Soitellaan ja tekstaillaan viikonloppuna.
Sitten näemme taas sunnuntaina ja katsomme selviytyjät suomi.
Sekä napakymppi.
Mä olen alkanut tykkämään siitä napakymppi ohjelmasta.
Se on minusta jotenkin hauska.
Ja tulee aina ennen noita selviytyjiä.
Salkkarit menee taas jännään suuntaan.
Pakko katsoa sitä sitten ensi viikolla.
Animea pitää myös katsoa taas.
Ehkä tuossa viikonloppuna katsoisi taas. Kun on aikaa.
Aamupala on kohta. Alkaa olla jo vähän nälkä.
Mulla on vaatekriisi taas.
En tiedä yhtään miten mä pukeudun illalla.
Pitää vielä vähän miettiä sitä.
Onneksi tässä on koko päivä aikaa miettiä.
Pitää myös sekin miettiä minkä laukun otan tänään käyttöön.
Mutta. Alan nyt pakkailemaan ja tiskaamaan.
Loput tavarat pakkaan ennen lähtöä. Eli kannettavan ja mun tabletin.
Blogia kirjoitan seuraavan kerran ensi viikolla.
Eli maanantaina.
Kerron miten mun loma meni.
Ehkä tää irc galleria on sittten kunnossa kun tulen seuraavan kerran tänne.
Katsotaan.