IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Alan parantua.Perjantai 08.03.2019 06:30

Vihdoinkin viikonloppu. Alan paranemaan flunssasta. Vielä on vähän räkäinen olo mutta kuumetta ei onneksi ole. Aijon tänään osallistua naistenryhmään ja tänään on muuten naistenpäivä. Nyt pitää vähän ostaa vaikka kilo irtokarkkeja. Hemmotelen itseäni vähän.
En ole aikoihin nyt syönyt irtokarkkeja. Nyt ajattelin ostaa niitä.
Tänään näkee vihdoinkin kaverit. Näen ne naistenryhmässä enne kun ne lähtee lomille. Mä olen viikonlopun täällä. Saa sitten ainakin levättyä taas. Oikeastaan mä olen vaan levännyt koko viikon.
No jaksaa sitten ensi viikon taas kun on terve. Olen vaan makoillut sohvalla ja katsonut netlflixiä ja katsomoa. sarjoja ja animea.
Mulla oli eilen ne verikokeet ja sydänfilmi. Hyvin ne meni. Nyt ei taas kuukauteen tarvitse mennä verikokeisiin. Ne otti aika paljon tuota verta. Piti olla syömättä ja juomatta 12 tuntiin. Sain onneksi autokyydin ohjaajalta verkokeisiin. Kävelin sitten sieltä kotiin.
Oli ihan mukavaa kävellä ja sai raitista ilmaa. Heräsin tänään vähän ennen kuutta. Aamukahvit join äsken. Nyt olen hereillä ja tästä on tulossa hyvä päivä. Nyt kun ei ole enää kauheasti räkää eikä kuumetta niin voi käydä kaupassa. Pääsee taas kunnolla liikkumaan.
Huomenna ajattelin käyttää kotipizza lahjakortin minkä sain parhaalta kaverilta. Poikaystävä on tulossa huomenna käymään niin haetaan ruokaa taas niin ajattelin että nyt käytän tuon lahjakortin.
Tekee mieli syödä nyt kotzonea. Kana kotzone.
Siivosin eilen kun pääsin verkokeista kotiin sekä pesin pyykkiä.
Iltapäivän nukuin. Päikkärit.
Nyt kun olen ollut sairaana niin olen nukkunut joka päivä päikkärit tuossa mun sohvalla. Siinä on vaan niin hyvä nukkua.
Meinasin eilen illalla taas nukahtaa sohvalle.
No pääsin sänkyyn asti kun alkoi nukuttaa. Heräsin yöllä kyllä siihen kun alkoi kauheasti yskittää.
Yskin jonkin aikaa ja nukahdin uudestaan. Tää flunssa on kestänyt melkein koko viikon. Toivon että tämän flunssan jälkeen ei tule sitten vähään aikaan muita tauteja.
Tää on tätä kevät flunssaa. Mulla on aina joka vuosi flunssa ainakin kerran. Kaverit ei ole vielä sairastuneet.
Mutta tänään aijon nauttia tästä päivästä. Alan kohta kuuntelemaan hyvää musiikkia ja nauttimaan tästä naistenpäivästä.
Coca colaa on pari tölkkiä jääkaapissa. Eiköhän siinä ole sitten mun viikonloppu juomat. En osta enempää limua.
Mä koitan vähentää limun juontia. Viikonloppuna mä sallin aina juoda limua. Coca cola on se paras.
Nyt mun ei ole onneksi tehnyt mieli mitään alkoholia.
Mikä on vaan hyvä juttu. Kun olen menossa taas lomille seuraavan kerran niin en aijo juoda alkoholia. Sitten kun tulee noita reissuja tänä vuonna niin silloin mä sitten varmaan juon.
Laivalla ainakin. Odotan innolla että pääsee taas laivalle.
Kyllä se reissu sieltä tulee pikkuhiljaa. Päästään kavereiden kanssa pitämään hauskaa.
Poikaystävälle pitää sitten ostaa tuliaisia laivalta. Eli varmaan taas viinaa. Sekä vähän karkkia siihen päälle. Hyvä tuliainen.
Mutta nyt katson mitä puen tänään päälle. Vaatekriisi iski.
Jotain rentoa vaatetta.

Flunssa. :(Keskiviikko 06.03.2019 08:07

Nyt se flunssa sitten iski. Olen räkätaudissa ja kuumeessa. En mennyt eilen töihin enkä ole menossa tänäänkään. Nyt pitää vaan olla ja levätä.
Olin koko eilisen päivän sohvalla. Nukuin välillä ja katselin sarjoja.
Tänään sama homma. Animea ajattelin tänään taas katsoa.
Nyt kun on koko päivä vaan aikaa. Voisin jo tänään myös vähän siivota niin huomiselle päivälle ei tule niin kauheasti siivottavaa. Siivoan ainakin nyt keittiön. Tuntunut vähän oudolta kun ei ole nähnyt nyt kavereita kun on ollut kipeä. En halua tartuttaa nyt ketään.
Nyt kaikkia tauteja on liikkeellä. Kaikki ovat kipeitä.
No sitten kun paranee niin flunssa ei sitten iske vähään aikaan taas.
Tää on nyt kevät flunssa. Poikaystävällä oli hetki sitten flunssa myös.
Voisi kohta mitata lämmön. Eka kirjoitan nyt blogin.
En ole nyt päässyt salille tällä viikolla mutta ei se mitään. Sitten kun olen parantunut niin varmasti ensi viikolla pääsee sitten salille.
Jos mulla on viikonloppuna hyvä olo niin aijon mennä lenkille.
Toivon että on hyvä sää. Saa sitten edes vähän liikuntaa.
Ajattelin ostaa irtokarkkeja viikonlopuksi. En ole aikoihin taas syönyt niitä niin nyt ajattelin ostaa. Varmaan sen kilon verran.
Poikaystäväkin saa sitten syödä niitä mun kanssa. Limua mun ei tarvitse nyt ostaa koska mulla on vielä pari tölkkiä coca colaa.
Se riittää ihan hyvin viikonlopuksi. Enempää en aijo juoda.
Mä koitan vähentää limun juontia mutta katsotaan.
Viikonloppuisin tulee aina juotua jonkin verran limsaa.
No onneksi viikolla mä en juo yhtään. Viikolla mä juon vaan kahvia, teetä ja vettä. Enkä lisää noihin yhtään mitään sokeria.
Huomenna mulla on verikokeet. Saa nyt nähdä olenko huomennakin kuumeessa vielä. Sitten näkee saanko mä autokyydin ohjaajalta vai joudunko kävelemään aamulla sinne verikokeisiin.
Pitää puhua tästä ohjaajan kanssa vielä.
En enää muista kellon aikaa koska se oli niin sekin pitää kysyä ohjaajalta. Mulla otetaan samalla tuo sydänfilmi.
Eka multa otetaan ne verikokeet.
Sitten kun on käynyt verikokeissa niin saa taas haettua lääkkeitä.
Leponexia saa taas haettua.
Huomasin että kohta mun masennuslääkkeet on loppu. Pitää niitäkin sitten hakea. Haen niitä vasta ensi viikolla. Niillä ei ole mikään kiire vielä. Kohta on aamupala. Eilen ei ruoka kauheasti maistunut.
Koitan nyt edes vähän syödä.
Jos ruoka maistuisi paremalle tänään. Pitää syödä vaikka on kipeä.
Ajattelin kuunnella vähän musiiikkia.
Jotain semmoista musiikkia mistä tulee hyvä fiilis vaikka on kipeä.
Paranen kyllä. Uskon että perjantaina olen paljon terveempi.
Kaverit lähtee lomille viikonlopuksi.
Poikaystävä lupasi tulla käymään viikonloppuna.
Katsellaan leffoja ja syödään hyvää ruokaa.
Parhaan kaverin näen sitten taas sunnuntaina.
Soitan kohta töihin että en ole tulossa koska olen kipeä edelleen.
Ensi viikolla sitten taas töihin. Olen parantunut varmasti siihen mennessä.

Vähän kipeä olo.Maanantai 04.03.2019 05:24

Tauti meinaa tulla päälle. Kurkku on kipeä ja vähän räkäinen olo.
No jos tulen kipeäksi niin sitten tulen. Kyllä ajattelin mennä töihin tänään koska mulla ei ole kuumetta. Jos mulla olisi kuumetta niin en mene sitten töihin. Mutta seurataan tilannetta.
Viikonloppu meni mukavasti poikaystävän luona. Pääsi kunnolla rentoutumaan. Oli ihanaa kun ei ollut viikonloppuna kiire minnekkään.
Lauantaina käytiin katsomassa porukoiden uutta koiraa.
Sen nimi on Helmi ja se on nyt 11 viikkoa vanha. Aivan ihana. Kasvaa varmasti nopeasti. Pitää varmaan joku viikonloppu mennä taas porukoilla käymään niin näkee taas sen koiran.
Se oli vielä aika pieni. Saunottiin viikonloppuna. Lauantai iltana. Oli hyvät löylyt. Coca cola maistui hyvältä saunan jälkeen. Mä en juonut yhtään alkoholia viikonloppuna. Join vaan coca colaa.
Se on vaan niin paras juoma. Kylmänä se maistuu niin hyvältä.
Poikaystäväkin joi viikonloppuna muutaman lonkeron.
Mun yksi kaveri pitää taas tänä keväänä pippalot.
Mennään sitten kavereiden kanssa sinne. Ajattelin lähteä koska mun rahatilanne on taas se että pystyy maksamaan bussimatkat ja juomat. Juon sitten varmaan siideriä tai limua. Katsoo fiiliksen mukaan.
Ollaan sitten yötä siellä kavereiden kanssa.
Katsotaan miten me mahdutaan nukkua sitten kaverin luona.
Hauska ilta tulee varmasti. Odotan innolla.
Mukavaa päästä viettämään sitten iltaa kavereiden kanssa.
Tänään mä heräsin taas neljän jälkeen. Olin vaan silleen että no alan keittämään kahvia. Heti muuten herätti kun join. Nyt mulla on aika pirteä olo. Töihin pitää mennä taas tänään. Ihan hyvällä mielellä menen töihin. Mukavaa nähdä kaikki työkaverit.
Eilen käytiin poikaystävän kanssa kaupassa niin nyt mun ei tarvitse mennä kauppaan muutamaan päivään.
Pääsee kotiin suoraa töistä. Salille sitten taas illalla kaverin kanssa. Ellei tule kamalan kipeä olo ennen salia.
Katsoo voinnin mukaan. Hyviä uutisia. Mulla oli punnitus viime viikolla niin olin taas laihtunut kilon.
Pääasia ettei ole noussut. Pysynyt aika samana. Paino pysyy kurissa kun liikut ja syöt terveellisesti.
Viikonloppuisin mä sitten aina herkuttelen. Viikolla pystyn hyvin olla ilma karkkia ja limua. Jaksaa aina odottaa viikonloppuun saakka.
Limua mä juon aina viikonloppuna.
Mutta en mitään kauheita määriä. Pari kolme limu tölkkiä.
Ensi viikon viikonlopun olen sitten omissa oloissani.
Kaverit lähtee lomille. Mutta poikaystävä lupasi sitten taas tulla käymään. Katsellaan leffoja. Sekä herkutellaan.
Toivon että ensi viikko menee mukavasti. Lumet saisi jo sulaa pois ja aurinko vaan esiin. Tulee sitte enemmän energiaa kun aurinko paistaa. Sekä on paljon pirteämpi. Olen huomannut tämän.
Pitää sitten ulkoilla viikonloppuna jos on hyvä ilma.
Verkokeet on taas tällä viikolla. Ei saa syödä tai juoda 12 tuntiin. Otan eväät mukaan niin saa sitten syötyä verikokeiden jälkeen.
Sitten saa taas leponexia hakea kun on käynyt verikokeissa.
Tänään sitten näkee joutuuko hakea mitään lääkettä.
Jaan taas lääkkeet dosettiin.

Salaattismoothie.Torstai 28.02.2019 07:22

Viikko mennyt taas hurjaa vauhtia. Nopeasti taas tää aika on mennyt.
Huomenna alkaa taas viikonloppu. Olen lähdössä lomille taas pitkästä aikaan. Tänään mun pitää mennä lääkäriin. Ohjaaja tulee mun kanssa sinne. pitää tehdä c lausunto että saa taas rahaa kelalta.
Sitten tulee lasku siitä c lausunnosta. Se on noin 50 euroa.
Kiva hinta yhdestä lausunnosta. No sitten ei taas vuoteen tarvitse mennä lääkäriin. Heräsin tänään puoli seitsemän. Pitää kohta alkaa siivoilemaan. Kirjoitan eka blogin.
Kerkiän vähän siivota ennen sitä lääkäriä. Sitten jatkan siivouksia sen jälkeen vielä. Olen ollut henkisesti vähän väsynyt tällä viikolla.
Mutta nyt alkaa taas helpottaa eikä ole joutunut syömään onneksi rauhottavia. Selvisin ilman niitä.
Ensi viikolla mulla on syömättä ja juomatta labra aika. Samalla otetaan tuo sydänfilmi. Näkee että kaikki on sitten kunnossa.
Lääkkeitä varmaan haen taas ensi viikolla. Leponexia pitää hakea.
Kohta pitää nuo e-pillerit taas hakea. Maksaa sen noin 40 euroa kolmen kuukauden pillerit. Onneksi e-pillereitä ei tarvitse hakea joka kuukausi.
Tulisi aika kalliiksi. Pitää pestä taas tänään pyykkiä.
Pesen kun pääsen lääkäristä. Toivon että pesukone on vapaa.
Pitää pari koneellista pestä. Vaatteet ja lakanat.
En ole nyt jaksanut käydä salilla tällä viikolla. Mutta lenkille ajattelin tänään mennä illalla. Kokkiryhmä on taas tänään iltapäivällä.
Menen sen jälkeen lenkille. Mä teen tänään kokkiryhmässä tuon salaattismoothien. En ole koskaan tehnyt sitä.
Saa nähdä tuleeko siitä hyvää. No terveellistä se on ainakin.
Tekee vaan hyvää kun juo sen.
Terveellinen juoma. Jaksaa lenkkeillä kun on ottanut sen.
Pääruokana meillä on lasagnettea. Mä tykkään siitä tosi paljon.
Yksi mun lempi ruoka. Kaveri tekee sen kokkiryhmässä.
Jälkiruoaksi oli joku juutsokakku.
Hyvät ruoat tänään tiedossa. Kiva päästä taas tekemään.
Tulee muutenkin ihan kiva päivä.
Ihanaa kun illalla on alkanut olla enemmän valoa.
Sieltä se kesä tulee. Tulee varmasti mukava kesä. Tehdään taas reissuja kesällä. Laivalle pitää päästä kesällä.
Se on nyt kavereiden kanssa päätetty. Sinne me mennään.
Nyt pitää alkaa vaan jo säästämään rahaa laivareissuun.
Koko kevät on aikaa säästää. On sitten juomarahat ja shoppailurahat. Aijon varmaan juoda sitten laivalla siideriä.
Ehkä vähän viiniä siihen päälle. Poikaystävälle pitää ostaa laivalta tuliaisia. Eli varmaan viinaa. Mutta. Nyt siivoilemaan.
Kerkiää ainakin tunnin siivota. Aloitan keittiöstä.

Taas katsottu yksi anime loppuun.Sunnuntai 24.02.2019 08:44

Viikonloppu mennyt erittäin mukavasti. Huomenna se arki sitten taas alkaa mutta ei se mitään. Jaksaa nyt taas kun on levännyt tämän viikonlopun. Sain eilen katsottua yhden anime sarjan loppuun. Sen niminen anime kuin "Relife" Oli vähän tylsä sarja mutta tulipahan katsottua Aijon nyt aloittaa katsomaan "Sword art online" animen toista kautta. Ne jaksot on tuolla netflixissä. Tykkäsin siitä ekasta kaudesta.
Saa nähdä onko toinen kausi sitten hyvä.
Eilen vietettiin poikaystävän kanssa mukava päivä. Käytiin hakemassa kebabia ja pizzaa. Mä otin kebabia. Oli todella hyvää. Kebab on yksi mun lempi ruoka. Ranskalaisten kanssa. Katsottiin pari leffaa netflixistä.
Loppu illan katsoin katsomosta semmoista ohjelmaa kuin radalla. Juna ohjelma. Vaikutti musta ihan hyvältä. Aloin katsomaan ekaa kautta.
Ekan jakson katsoin. Pitää sitten katsoa jossain vaiheessa lisää.
Paras kaveri sanoi mulle että on hyvä ohjelma. Ja niinhän se on.
Katsoo menenkö tänään iltapäivällä lenkille. Ulkona näyttäisi olevan kiva ilma. Jotain liikuntaa tälle päivälle.
Nyt on kahvia taas. Ostin eilen paketin kulta katriinaa. Nyt se kahvi on halvempi. Alle kolme euroa. Ei paha. Mä juon aina kulta katriinaa.
Muita kahvi merkkejä mä en oikeastaan osta.
Kohta voisi kuunnella vähän musiikkia. Jotain iloista musiikkia.
Fiilistelemään tätä päivää kun ei ole kiire minnekkään.
Huomenna on töitä mutta ei saliryhmää. No menen sitten vaikka lenkille. Tai voinhan minä mennä salille myös. Yksin.
Sali on ihan tuossa vieressä. Ei ole pitkä matka.
Mulle on taas tullut pari laskua mitkä pitäisi maksaa.
No maksan ne huomenna kun pääsen töistä.
Lääkkeitä mulla pitäisi olla taas tarpeeksi ettei tarvitse nyt käydä apteekissa. No sen näkee huomenna kun jaan lääkkeet dosettiin.
Tarviiko hakea mitään.
Odotan innolla että pääsee käyttämään tuota mun uutta salikassia.
Se on vaan niin hieno. Se on violetin värinen.
Hyvin mahtuu salikamat siihen. Ei ollut edes mun mielestä kallis.
30 euroa. Siellä XXL liikkeessä oli ihania huppareita.
Hinta oli jotain 50 euroa hupparista.
Aika kallista. Olisin ostanut hupparin ellei se olisi ollut noin kallis.
Aijon ostaa taas jossain vaiheessa taas huppareita.
Semmoisia mitkä ei ole kamalan kalliita.
Tykkään tuolla töissä pitää hupparia.
Hyvä työvaate. Sen kanssa jotkut legginsit. Legginsit on paljon paremmat kun tiukat farkut. Ajattelin farkkuja alkaa sitten pitää kun ilmat lämpenee. Sitten kun ei enää tarvitse pitää toppahousuja.
Mulla on yhdet ihanat farkut mitkä ostin cubus liikkeestä. Maksoi 30 euroa. En ole nyt pitänyt niitä kauheasti.

Uusi salikassi.Lauantai 23.02.2019 06:53

Viikonloppu. Kohta selvitty tästä viikosta mikä on nyt tuntunut vähän rankalta. Ollut kireää oloa mutta ei ole onneksi pahasti ahdistanut.
En ole joutunut ottamaan yhtään rauhottavaa. Mutta nyt on viikonloppu ja voi ottaa rennosti. Mikään ei nyt ahdista. Eilen oltiin naistenryhmässä shoppailemassa. Käytiin XXL urheiluliikkeessä.
Katselin sieltä vähän vaatteita salille mutta ihan tajuttoman kalliita vaatteita oli. Mutta löysin salikassin missä lukee "Just do it".
Violetin värinen ja maksoi 30 euroa. Hyvä löytö.
Nyt sitten saa kaikki salikamat siihen kassiin. Ja sitä voi myös käyttää laukkuna kun lähtee lomille. Kaikki vaatteet mahtuu siihen.
Nyt en sitten enempää shoppaile tässä kuussa. Rahaa on mennyt ihan tarpeeksi. Seuraava hankinta on uusi puhelin. Mennään jossain vaiheessa poikaystävän kanssa katsomaan uutta puhelinta DNA liikkeeseen. En mitään kamalan kallista puhelinta osta. 100 euron puhelin riittää ihan hyvin. Saa nähdä minkä värisen puhelimen haluan. Siellä on sitten eri värejä. Joku pirteän värisen aijon ottaa.
Ostan sen puhelimen sitten kun olen saanut asumistuki rahat.
Niistä rahoista sitten ostan sen puhelimen.
Heräsin tänään jo kuudelta. Eilen mä nukuin pommiin. Mutta kerkesin naistenryhmään onneksi. Paras kaveri ei ollut naistenryhmässä eilen kun sillä oli muuta menoa. Lähti myös lomille. Näemme taas huomenna. Poikaystävä tulee tänään käymään. Pidetään leffa katselu päivä ja syödään hyvää ruokaa.
Mun tekee mieli kebabia. Varmaan otan sitten sitä.
Sipsiä tekee kauheasti mieli dipin kanssa. Ostamme siis sitäkin.
Kunnon mässyt. Tulee mukava päivä. Viikon päästä olen menossa taas poikaystävän luokse. Poikaystävällä on nyt viikon loma.
Pääsee sitten viikon päästä perjantaina aiemmin lähtemään.
Ohjattuja kuntosaliryhmiä ei ole ensi viikolla. Pitää varmaan sitten lenkkeillä. Tai voihan sitä mennä yksin salille. No mä mietin vielä.
Mutta jos aurinko paistaa niin sitten lenkille.
Tein eilen tavallaan lenkin kun kävin kaupassa.
Oli aivan ihana ilma. Kyllä nää ilmat alkaa lämmetä. Kesä lähestyy.
Ihanaa. Sitten shoppailemaan kesävaatteita.
Menen ainakin taas Cubus liikkeeseen shoppailemaan kesävaatteita.
Uusia toppeja ja t-paitoja mä tarvitsen sitten lisää.
Niitä ei ole koskaan liikaa.
Mietin katsonko tänään animea? Voisi aamupäivän taas katsoa kun on aikaa. Teen silleen. Huomenna mä omistan päivän sohvalla löhöilyyn. Käyn lenkillä jos on hyvä sää.
Mukava viikonloppu. Aijon vaan nauttia. Elämä hymyilee!
Olen onnellinen tällä hetkellä ja se on tärkeintä.
kaikki mun asiat on hyvässä tasapainossa.
Ei ole mitään stressin aihetta. Sekin on hyvä että on lääkitys päällä.
Auttaa aika paljon tässä elämässä.
Pystyy elämään. Välillä on vaikeaa mutta niistäkin selviää.
Rauhottavat on mulle määrätty tuohon ahdistukseen ja harhoihin.
Nyt mulla ei ole ollut harhoja. Mikä on vaan hyvä asia.
Niitä kyllä sitten tulee taas jossain vaiheessa.
Mutta en nyt aijo miettiä niitä. Ne sitten tulee kun tulee.
Tämä viikko on tuntunut vähän rankalta. Päätin että olen nyt tämän viikonlopun kotona ja keräilen voimia. Selvisin työviikosta. Hyvin meni töissä. Eilen oltiin kaverin kanssa salilla. Oli hyvä tunti. Tuli hyvä olo kun oli hikoillut tunnin. Nyt jaksoin tänä aamuna herätä aikaisemmin. Viime aamut on olleet yhtä tuskaa nousta ajoissa ylös.
Nyt heräsin heti kun kello herätti. Desucon viikonloppu oli mukava.
Käytiin lauantaina kaverin kanssa hesessä syömässä ja sunnuntaina käytiin kotipizzassa. Hesessä otin kana aterian ja kotipizzassa kotzone.
Rahaa meni aika kivasti desuconissa. Mä ostin sieltä pari animejulistetta, ihanan ison koira pehmolelun, figuurin, pokemon lompakon mikä on tosi hieno. Poikaystävälle ostin tuliaiseksi yhden animemukin, Sekä japanilaisia herkkuja. Suklaaleivoksia.
Parhaalle kaverille löytyi tuliaiseksi pieno koira pehmolelu.
Rahaa meni aika paljon mutta ei se mitään. Rahaa tulee aina lisää ja nyt alan taas säästämään.
sain desuconissa otettua paljon kuvia noista asuista mitä muilla oli päällä. Upeita asuja. Eikä yhtään ahdistanut koko desucon viikonlopun aikana. Olin aika väsynyt vaan sitten alkuviikosta.
Kesällä mennään sitten taas kaverin kanssa desuconiin.
Odotan innolla. Tänään on ohjelmassa siivoamista ja pyykinpesua.
Kaupassa pitää myös käydä. No onneksi ei ole mikään kiire.
Ihan rauhassa siivoilen. Kaverit lähtevät viikonlopuksi lomille.
Poikaystävä lupasi tulla taas käymään. Sanoin eilen poikaystävälle että olen nyt viikonlopun täällä ja viikon päästä menen taas sen luokse. No viikko menee nopeasti.
Nyt kun olen viikonlopun täällä niin katson vaan animea.
Makoilen vaan sohvalla ja katson. Pitää ostaa viikonloppu herkkuja.
Sipsiä mun tekee kauheasti mieli. Niiden kanssa joku dippi.
Viime viikonloppuna en syönyt sipsiä mutta nyt voisi taas syödä.
paha kysymys on että mitä sipsiä tällä kertaa? Tykkään ihan kaikista sipseistä. Limua mulla on muuten pari tölkkiä.
Colaa ja appelsiinia. Juon niitä vaikka jo tänään.
Pepsi limua mun tekee mieli. Kun oltiin kaverin kanssa kotipizzassa niin join pepsiä kotzonen kanssa.
Pepsi on vaan paras. Kello on seitsemän. Menee hetki ennen kun on aamupala. Nälkä alkaa jo vähän olla.
Voisin vaikka aloittaa imuroimalla. Pyykit pitää kerätä valmiiksi.
Vien ne pesuun samalla kun menen aamupalalle. Pitää pestä kaikki vaatteet ja lakanat.
Tulee pari koneellista pyykkiä. Ajattelin varmaan mennä tänään käymään tokmannilla. En ole taas hetkeen käynyt siellä.
Nyt voisi taas mennä. Katsomaan jos siellä on vielä noita farkkuleggins housuja. Omistan niitä pari niin ajattelin ostaa niitä lisää. Ne on niin mukavan kevyet päällä. Mulla oli töissä ne legginsit päällä koko tämän viikon. Paljon paremmat kun taas tiukat farkut.
Sukkia ja alusvaatteita pitää myös ostaa lisää. No onneksi niitä on tokmannilla. Välillä niitä on jopa tarjouksessa.
Ostan ainakin parit legginsit. Ne on vaan hyvät työhousut.
Ja muutenkin niitä on kiva pitää.
Kesällä ainakin. Mutta. Nyt musiikit soimaan taustalle ja siivoilemaan.
Tulee ihan mukava päivä. Huomenna on jo perjantai.

Desucon :)Lauantai 16.02.2019 08:36

Ihanaa. Nyt se päivä koitti. Desucon. Ollaan kaverin kanssa menossa sinne tänään ja huomenna. Pääsee kaverin kanssa viettämään laatuaikaa. Shoppaillaan siellä sitten kunnolla. Ihanaa päästä taas ostamaan animekrääsää. Aijon myös ehkä ostaa desuconista uuden hienon laukun. Jos sieltä löytyy. Maksan sen laukun sitten kortilla. Loput ostokset maksan käteisellä. Mennään burger kingiin eka syömään ennen kun mennään desuconiin. Kävellään sitten sinne.
Ruoka sulaa sopivasti samalla. Eilen oli mukava päivä. Naistenryhmässä käytiin puolen tunnin lenkki. Oli aivan ihana ilma kun käveltiin.
Näin eilen myös poikaystävää. Käytiin ruokakaupassa pyörimässä ja poikaystävä osti mulle Dumle suklaalevyn.
Se on nyt yksi mun lempi suklaa. Ostin eilen muutaman tölkin limua. Juon niitä tänään sitten illalla. Kun ollaan tultu kaverin kanssa desuconista. Laitan nyt sinne desucniin päälle pokemonhupparin ja pokemonlaukun. Ihan hyvät vaatteet. Kohta on aamupala. Alkaa taas olla nälkä. Taidan juoda vielä toisen kupin kahvia. Äsken join kahvia.
Pysyy ainakin hereillä. Puhelimen akku pitää ladata täyteen koska aijon ottaa paljon kuvia desuconista ja videokuvaa.
Muistoksi. Otan rauhottavan lääkkeen mukaan sinne jos alkaa ahdistaa.
Hyvä olla mukana. Kaverilla on myös itsellään rauhottava mukana.
Mutta uskon että kyllä me selvitään ilman rauhottavia.
Iloinen ja positiivinen mieli niin kaikki menee varmasti hyvin.
Sain taas eilen verikoe ajan. Maaliskuun alussa. syömättä ja juomatta labra. Mulla on siinä samalla tuo sydänfilmi.
Se aina otetaan mulla välillä. Se ei tunnu onneksi kauhealta.
Ei satu yhtään. Sitten kun taas käynyt verikokeissa niin saa haettua leponexia. Nyt mulla on tällä hetkellä kaikkia lääkkeitä. Ei tarvitse hakea mitään vielä. Huomenna tulee taas selviytyjät suomi. Katsotaan se parhaan kaverin kanssa.
Se on niin hyvä ohjelma. Odotan jo että tuo big brother alkaa.
Sitten syksyllä. Se on myös mun yksi lempi ohjelma.
Parhaan kaverin kanssa fanitetaan big brotheria.
Olen melkein nähnyt kaikki kaudet.
Mutta. Nyt alan fiilistelemään tätä päivää. Tulossa ihana päivä.
Laitan hyvää musiikkia soimaan taustalle.
Voisin nyt vähän tiskata. Mulla on taas kertynyt tiskiä.
Tiskaan kun on nyt hyvin aikaa ennen aamupalaa.

Vihdoinkin desucon!Perjantai 15.02.2019 07:06

Desucon viikonloppu. Huomenna sitten kaverin kanssa sinne pyörimään. Tulee mukava viikonloppu. Ollaan sitten huomenna menossa burger kingiin syömään ennen kun mennään sibeliustalolle.
Sitten me kävellään sinne. Onneksi ei ole pitkä kävely matka. Sinne kävelee 15 minuutissa. Saa nähdä minkä burger kingi aterian otan huomenna. Todellakin joku hampurilainen ranskalaisilla.
Kun on sen syönyt niin jaksaa. Kaverin kanssa puhuttiin että kun ollaan lähdössä pois sieltä, käydään jossain kahvilla. Ollaan aina menty tuonne sinuhe kahvilaan. Se on rauhallinen kahvi paikka missä ei ole koskaan ruuhkaa. Menemme sinne. Tänään on ohjelmassa naistenryhmä aamulla. Mennään lenkille. Nyt kun on lämmin niin ulkoillaan. Mun pitää tänään käydä nostamassa se desucon raha. Bussimatka rahat ja shoppailu rahat. Menen lounaan jälkeen kylille. Voisin samalla käydä vaikka kaupassa. Ostaa ehkä jotan limua.
Mutta katsotaan. Poikaystävä on sairaana. Sille on iskenyt flunssa. No ihan hyvä että ei nähdä tänä viikonloppuna niin se flunssa ei sitten tartu. Näemme taas viikon päästä viikonloppuna.
Nopeasti tää aika menee niin näemme taas. Pitää muuten ostaa lisää shampoota ja suihkusaippuaa. Huomasin että alkaa loppua. Mä käytän semmoista suihkusaippuaa missä ei ole mitään tuoksuja. Mulla on herkkä iho niin pystyn vaan käyttämään sepamed suihkusaippuaa mitä myydään apteekissa.
Se maksaa jotain 7 euroa. Kallista mutta se on hyvä.
Pystyn onneksi aina ostamaan sitä. Mutta ihan tavallista shampoota pystyn käyttämään. Ajattelin desucon viikonlopun jälkeen katsoa että varaisi parturin. Mun hiukset ovat kasvaneet niin haluaisin vähän siistimmän kampauksen.
Nyt pystyy varmaan jonkun polkkatukan leikauttaa.
Se leikkaus maksaa jotain vähän yli 40 euroa.
Mutta mietin tuota asiaa vähän myöhemmin.
Tänään ajattelin katsoa taas animea. Katsoisin pari sarjaa taas loppuun. Niin voi aloittaa taas uuden sarjan katsomisen.
Sitten kun tulen takaisin kyliltä niin alan katsomaan.
Nyt on hyvä fiilis muutenkin päällä. Ei ole ollut yhtään mitään huonoa oloa eikä ole ahdstanut. Kaikki on taas hyvin.
Otan kyllä sinne desuconiin varmuuden vuoksi rauhottavan mukaan.
Jos iskee huono olo yllättäen. Sitä ei voi koskaan tietää.
Mutta koitan olla iloinen ja positiivinen koko viikonlopun ajan.
Laitan sinne päälle tuon mun pokemonhupparin ja pokemonlaukun.
Fanitan pokemonia desuconissa.
Pitää poikaystävälle ostaa tuliaisia sitten sieltä.
Katsoo mitä löytää. Heräsin tänään jo puoli seitsemän.
Join aamukahvit. Nyt olen täysin pirteä.
Nukuin tosi hyvin viime yön. Eilen kun menin sänkyyn niin nukahdin heti. Onneksi mä nukun tosi hyvin joka yö enkä herää ollenkaan yöllä. Kohta voisi kuunnella vähän musiikkia. Alkaa fiilistelemään.
Tulevaa viikonloppua.
Bussilla joutuu nyt parina päivänä kulkemaan mutta uskon että ne bussimatkat menee hyvin. Onneksi kaveri on mun tukena bussimatkojen ajan. Niin ei sitten kauheasti ala ahdistaa bussissa.
Jutellaan vaikka niitä näitä bussimatkan ajan.
Bussimatkoihin menee noin 25 euroa yhteensä. Näin mä laskin.
Teen vaikka nyt silleen että nostan noin 140 euroa. Eiköhän sillä summalla pärjää koko viikonlopun.
100 euroa on shoppailuun.
Nyt kun olen vaan säästänyt niin hyvin pystyy tuon summan nostaa.
Ei tunnu missään. Rahaa tulee aina lisää.
Mutta. Nyt alan nauttimaan tästä perjantai päivästä ja tulevasta viikonlopusta.

Suunnitellaan laivareissua.Torstai 14.02.2019 07:09

Tämä viikko on mennyt taas hurjaa vauhtia. Viikonloppu on taas kohta.
Desucon viikonloppu. Kaverin kanssa menemme sitten sinne.
Lauantaina vasta mennään. Sekä sunnuntaina.
Ihanaa päästä siellä sitten kunnolla shoppailemaan. Tuhlaan siellä ainakin yli 100 euroa. Osan käteisellä ja osan kortilla.
Mennään sitten lauantaina syömään burger kingiin. Ihanaa päästä syömään kunnon roskaruokaa. Sunnuntaina sitten pizzalle.
Hyvin on mennyt tämä viikko. On ollut koko ajan hyvä olo. Rauhottavia en ole syönyt yhtään. Mua ei ole nyt yhtään ahdistanut.
Mikä on vaan hyvä juttu. Eilen meni työpäivä kivasti ja oltiin kaverin kanssa salilla eilen illalla. Oli tosi hyvä tunti. Hiki tuli pintaan.
Nyt ollaan kavereiden kanssa suunnittelemassa Tallinnan reissua. Että mennään laivalle. Parhaan kaverin ja toisen kaverin kanssa. Teemme varmaan sen reissun kesällä tai syksyllä. Nyt pitää alkaa säästämään rahaa pikku hiljaa siihen reissuun. Odotan jo innolla sitä reissua. Kyllä me pärjätään siellä kolmistaan. Ei tarvita ketään ohjaajia vahtimaan meitä. Mentäisiin bussilla sinne helsinkiin. Lähtee tuolta torilta sopivasti se kuljetus. Tulee varmaan sitten juotua laivalla. Siideriä ja viiniä. Kyllä mä ajattelin silloin juoda.
valvotaan koko yö kavereiden kanssa. Sovittiin jo siitä että menen hytissä yläpetiin nukkumaan. Mä olen meistä se kevyin ja mä pystyn kiipeämään sinne.
Viimeksi kun oltiin laivalla niin nukuin yläpedillä.
Hyvin sain nukuttua kyllä siinä. Varmaan sitten otetaan se buffetpöytä ruokailu. Saa juoda ja syödä niin paljon kun haluaa.
Sitten laivalla tottakai pitää vähän shoppailla. Ostan taas poikaystävälle tuliaisia. Varmaan jonkun viinapullon.
Itselle sitten suklaata ja katsoo jos rahatilanne on hyvä, niin uusi Guess laukku. Viimeksi kun olin laivalla niin ostin Guess laukun.
Nyt voisi taas laivalta ostaa kun menee sinne.
Että tämmöisiä suunnitelmia.
Tänään mulla on ohjelmassa siivousta, pyykinpesua ja kokkiryhmä.
Alan taas siivoilemaan kun saan blogin kirjoitettua.
Pyykkiä pitää myös pestä. Sitä on taas kertynyt kivasti.
Kokkiryhmässä olen taas pääkokki niin teen kanapizzaa.
Olen kyllä tehnyt joskus pizzaa mutta en kanapizzaa. No uusi kokemus sekin. Ihan hyvää siitä varmasti tulee.
Kokkiryhmän jälkeen mun pitää käydä kylillä asioilla. Pitää käydä nostamassa rahaa ja kaupassa. Ostan kavereille ystävänpäivä suklaat. Kavereita pitää muistaa tänään.
Mulla on maailman ihanimmat kaverit. Ilman niitä en pärjäisi.
Poikaystävä sanoi että se ei halua mitään suklaata, niin ostan sitten sille vaikka lonkeron ystävänpäivä lahjaksi.
Sitten vaikka kun olen menossa taas poikaystävän luokse viikonlopuksi. Mutta. Kaikkea kivaa taas tiedossa.
Nyt vaan aijon nauttia. Shoppalua ja ruokaa. Parasta.
Käyn varmaan tänään lidlissä. Ostan vähän limua.
Muutaman tölkin. Viikonlopuksi.
Sitten mun tekee mieli ostaa yhtä teetä. Piparminttu teetä.
Se on tosi hyvää. En ole ostanut sitä taas vähään aikaan niin nyt voisi ostaa. Se ei ole onneksi kamalan kallista.
Maksaa alle pari euroa.
Mutta. Nyt siivoamaan.