IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Eilenä illalla tuli todella huono olo.Sunnuntai 15.01.2023 06:03

Eilenä päivä meni ihan mukavasti mutta illalla sitten iski paha ahdistus ja mä vaan itkin. Kun sain itkettyä niin olo tuntui taas paljon kevyemmältä.
Oli todella lähellä että meinasin ottaa sen rauhoittavan lääkkeen päätin sitten niin että otan eka iltalääkkeet koska nekin rauhoittaa heti oloa kun ne ottaa ja se toimi. Kävin kuumassa suihkussa niin sekin onneksi auttoi tuohon huonoon oloon. Tällä hetkellä olo tuntuu ihan hyvältä sain onneksi nukuttua hyvin viime yönä uskon että tänään tulee varmasti parempi päivä. Kävin eilenä tokmannilla niin ostin pari uutta mukia halusin vähän shoppailla taas. Ne mukit maksoi 3 euroa kappale ostin sinisen ja mustan väriset sitten mun teki mieli tuc suolakeksejä. Katsoin animea eilenä löysin taas hyvän sarjan mitä alan katsomaan odotan innolla että tulee uusia jaksoja. Katsoin myös eilenä teen mom 2 ohjelmaa nyt olen kolmannella kaudella siinä siitä on tullut 11 kautta. Vielä on monta jaksoa muistin juuri etten ole vielä katsonut temppareita mun piti katsoa se jakso yksi päivä mutta unohdin katson sen tänään kun on hyvin aikaa niin tiedän että mitä siinä taas tapahtuu. Huomenna ajattelin käydä apteekissa hakemassa taas lääkkeitä pitää hakea masennuslääkkeet ja karpalokapselit leponexit riittävät vielä pariksi viikoksi. Pitää sitten muistaa uusia se masennuslääke että saa sitä sitten taas. Onneksi syön masennuslääkettä se auttaa mua todella paljon ei onneksi masenna kun syö sitä ja se on samalla hyvä ahdistus lääke. Olen syönyt masennuslääkkeitä 14 vuotiaasta asti kun olin sen ikäinen niin mulle tuli silloin todella paha masennus kun aloin syömään masennuslääkettä niin se sitten alkoi auttamaan. En aijo todellakaan lopettaa masennuslääkeen syömistä se lääke kuuluu mun elämään ja se auttaa todella paljon. Otan aamulääkkeet nyt ja alan vähän siivota koska mun makuuhuone on aika sotkuinen vaatteita on siellä sun täällä pitää laittaa ne vaatekaappiin. Aijon lenkkeillä tänään niin tulee taas liikuntaa tälle päivälle. En eilenä mennyt lenkille koska tuolla ulkona on niin kauhean liukasta tänään uusi yritys.
Oli eilenä ihan kiva perjantai päivä. Nukuin parin tunnin päikkärit tuossa päivällä mikä teki hyvää sai levättyä ja totesin eilenä että en jaksa lähteä lenkille pidän sohvalla löhöilypäivän. Tänään taas lenkkeilen teen aamulenkin ja toisen taas iltapäivällä niin siinä tulee yhteensä ainakin tunti käveltyä tulee kivasti askelia taas. Mä olen jäänyt nyt koukkuun tuohon "Teen mom" ohjelmaan mitä on tuolla ruudussa vielä on monta kautta katsottavaa katsominen ei ihan heti lopu kesken pitää viikonloppuna jatkaa myös the good doctor sarjaa eteenpäin sitä en ole katsonut varmaan taas pariin viikkoon animea ajattelin myös katsoa tänään aloitan taas uuden sarjan. Olo ja fiilis on ollut hyvä edelleen ahdistusta ei ole onneksi silleen ollut. Iloinen ja positiivinen olo semmoinen mä yleensä olen. Ensi viikon tiistaina mulla on aamulla verikokeet ja multa otetaan samalla sydänfilmi se on hyvä että ne on heti aamusta niin saa ne nopeasti pois alta. Toivon että on hyvä sää kävellä sinne terveyskeskukseen ettei olisi kauhea loskakeli sekä että ei sataisi mitään räntää. Mä heräsin jo tänään vähän ennen neljää join äsken aamukahvit nyt ole ihan hereillä. Siitä tulikin mieleen että kahvia pitää ostaa kohta lisää alkaa loppumaan. Käyn lidlistä hakemassa sitä intenso nimistä kahvia mikä on halvinta. Olen todella innoissani uudesta sohvasta minkä aijon ostaa. Saa sitten nähdä koska se tulee kun tilaan sen. Onneksi saan apua että saa sen kasattua ei tarvitse yksin kasata.
Se on niin hienon värinenkin niin hyvin sopii mun olohuoneeseen.
Sitten kun se on vuodesohva niin siinä on kiva sitten makoilla ja katsoa sarjoja ja ohjelmia kivaa myös nukkua päikkäreitä siinä sohvalla.
Onneksi mulla on rahat siihen sohvaan mun budjetti oli vähintään se 500 euroa. Nyt otan aamulääkkeet ja voisi kuunnella hyvää musiikkia.
Muistin juuri että mulla on vielä suklaata se fazerin pullava suklaa oli todella hyvää suosittelen maistamaan!

Ensi viikolla uusi sohva tilaukseen. :)Perjantai 13.01.2023 06:00

Olen hankkimassa uuden sohvan ja löysin sen eilenä jyskin sivuilta pakko ostaa uusi koska tuo mun edellinen sohva on jo niin vanha ja kulunut. Uusi sohva on mustan värinen divaani vuodesohva maksaa 500 euroa se oli halvin minkä löysin muut divaani sohvat oli melkein yli tonnin hintaisia. Laitan sen tilaukseen ensi viikolla ja kotiin kuljetus maksoi noin 50 euroa. Se pitää vaan sitten kasata ja poikaystävä lupasi auttaa siinä olen todella innoissani siitä uudesta sohvasta pystyn hyvin maksamaan sen otan rahat mun säästötililtä
pitää vaan siirtää ne rahat käyttötilille. Säästötilille jää kivasti vielä rahaa ja sinne tulee lisää rahaa kun alan säästämään niin summa taas kasvaa pikkuhiljaa. Se on perjantai taas ja viikonloppu alkaa aijon vaan olla ja levätä viikonlopun. Teen kaikkea rentoa ja mukavaa eli nukun päikkäreitä,
käyn lenkillä, katson sarjoja ja ohjelmia..siinä viikonloppu menee kivasti.
Olo on tuntunut edelleen hyvältä kroppa on ollut vaan vähän kipeä kun olen nyt käynyt salilla ja olin pelaamassa sählyä mutta kyllä se siitä sitten taas. Luulen että ensi viikolla mun kroppa ei ole enää niin kipeä mitä tällä viikolla. Hyvä jos nousen vaikka sohvalta ylös niin mun kroppaan sattuu.
Kävin eilenä tokmannilla niin ostin sitä uutta pullava fazerin suklaata ja pandan uusia karamelli lakuja ne lakut oli todella hyviä! Aijon jatkossakin syödä sitten niitä toivon että tuo fazerin uusi suklaa on myös hyvää.
Muistin juuri etten ole vielä kerennyt katsoa uutta tempparit jaksoa pakko katsoa se tänään kun on hyvin aikaa nyt siinä on alkanut vihdoinkin tapahtua niin on kiva sitten sitä seurata paljon draamaa tiedossa. Putous ohjelma alkaa ensi viikon viikonloppuna ja aijon ehdottomasti katsoa sitä. Olen putous fani olen katsonut kaikki kaudet mitä on tullut siinä saa vaan nauraa kun sitä katsoo ja se on ihan parasta. Salkkarit alkaa sitten taas vähän yli viikon päästä odotan sitä kovasti.

Kivaa kun on liukasta ja loskaa.Torstai 12.01.2023 05:59

Eilenä oli ihan mukava päivä paitsi tuo ulkoilma ei kauheasti kyllä piristä kun aika liukasta ja loskainen keli. Tosi varovasti pitää kävellä tuolla ulkona mä niin odotan että lumet ja jäät sulaa ja tulee kevät.
Olin eilenä salilla treenaamassa illalla ja oli todella hyvät treenit kroppa jaksoi vielä vaikka paikat tuntuivat vähän kipeiltä kyllä se siitä luulen että ensi viikolla kroppa ei ole enää niin kipeä kun tällä viikolla. Alan kohta siivoilemaan ja pesemään pyykkiä hyvin on tämä aamu aikaa tehdä kaikki tänään aijon mennä lenkille sitten iltapäivällä ja teen semmoisen lenkin missä ei ole kauheasti jäätä ja loskaa tiedän yhden reitin missä noita ei ole ja siellä on ihanan rauhallista kävellä. Ahdistusta ei ole ollut ja se on todella hyvä viikko sujunut silleen mukavasti. Olen tämän viikonlopun nyt kotosalla ja ensi viikolla on tarkoitus mennä poikaystävän luokse. Aijon nyt olla ja levätä tämän viikonlopun koska tällä viikolla on ollut vaikka mitä ja että pääsee arkeen taas kiinni tulee se tasapaino en aijo yhtään juoda alkoholia koska mulle tulee siitä jälkeenpäin niin huono olo. Mun ei onneksi edes tee mieli alkoholia ja se on vaan hyvä juttu. Aijon juoda sitten kun vietetään parhaan kaverin kanssa mun synttäreitä ja ystävänpäivää eli ensi kuussa nyt pidän tipattoman tammikuun mikä tekee vaan hyvää ja säästää siinäkin taas sitten rahaa. Aijon varmaan käydä lidlissä viikonloppuna koska siellä on tarjouksessa noita laitilan limuja kuusi tölkkiä saa neljällä eurolla se on yksi mun lempi limu mitä tulee aina juotua. Aijon viikonloppuna katsoa animea eteenpäin olen löytänyt taas muutaman sarjan ja nyt on kivaa kun on innostunut katsomaan animea. Viikonloppuna on desucon ja tavallaan harmittaa kun en ole siellä toivon että kaikille muille tulee kiva desucon viikonloppu. Otan nyt aamulääkkeet ja alan imuroimaan.

Oli hyvät pelit. :)Keskiviikko 11.01.2023 05:59

Eilenä oli hyvät sählypelit pitkästä aikaan tuli tasapeli. Olin taas hyökkääjä melkein koko sen pelin ajan ja pakko sanoa että oli niin parasta pelata ja juosta siellä kentällä sähly on vaan mun juttu missä olen todella hyvä. Se on todella hyvää liikuntaa kun saa vaan juosta ja syke nousee pelatessa samalla siellä kentällä saa purettua hyvin kireää oloa ja vitutusta paljon kevyempi olo on aina sitten pelien jälkeen. Tänään on illalla taas salitreenit ja hyvällä fiiliksellä olen menossa sinne. Aijon tänään taas lisätä painoja ja tehdä enemmän mitä viimeksi maanantaina. Paikat tuli vähän kipeiksi kun kävin maanantaina salilla mutta kyllä kroppa alkaa sitten pikkuhiljaa tottumaan treenaamiseen. Olo ja fiilis on ollut edelleen hyvä tällä viikolla ahdistusta ei ole onneksi silleen ollut eikä väsyttänyt. Huomaa että on enemmän hereillä tällä viikolla kun viime viikolla se on vaan hyvä ja aijon nyt vaan pitää tätä hyvää oloa päällä. Aijon keskittyä nyt paljon tuohon liikuntaan mikä tuo mulle iloa elämään ja se lievittää hyvin ahdistusta ja masennusta. Olen aina tehnyt silleen kun alkaa vaikka ahdistaa niin lähden lenkille tuulettamaan päätä ja se on aina auttanut. Tajusin myös sen etten ole syönyt varmaan rauhoittavia lääkkeitä puoleen vuoteen ja se on todella hyvä juttu. Tiedän paljon paremmat keinot tuohon ahdistukseen ja se ei ole onneksi rauhoittava lääke. Syön rauhoittavia aina siinä vaiheessa kun mikään muu keino ei sitten auta tuohon huonoon oloon. Ajattelin jo tänään siivota kun on hyvin aikaa tässä aamusta niin huomenna pesen sitten pyykkiä
saa kämpän kuntoon taas. Aamukahvi herätti taas minkä join äsken tästä tulee varmasti hyvä päivä näen tänään myös yhtä mun kaveria niin sekin piristää päivää mukavasti.
Eilenä oli mukava päivä sain pestyä pyykit heti aamusta, kävin aamulenkillä ulkona oli aika kylmä tuuli niin tein vähän lyhyemmän lenkin.
Kävin tokmannilla eilenä koska siellä oli alennusmyynnit niin löysin sieltä yhdet oranssin väriset David urheilulegginsit mitkä maksoi vaan 9 euroa hyvä löytö sitten ostin myös hunajaa. Oli eilenä kivat treenit salilla pitkästä aikaan paikat eivät onneksi tulleet kipeiksi koska tein alkuun pienillä painoilla aijon sitten huomenna lisätä niitä kun menen salille taas pikkuhiljaa niin hyvä tulee. Tänään alkaa taas sählypelit mistä olen todella innoissani. Aletaan taas pelata tiistaisin iltapäivällä aijon taas olla alkuun hyökkääjä koska olen siinä aika hyvä. Saa nähdä saanko tehtyä tänään monta maalia. Saa taas ainakin juosta kentällä ihan täysiä mikä tekee vaan hyvää kunnon liikuntaa. Tänään olen menossa aamulla kauppaan ja tiedän mitä teen ruoaksi tänään ja huomenna. Mun tekee mieli tonnikalakastiketta ja riisiä tälle päivälle ja huomenna teen minestronekeittoa. Olo tällä hetkellä tuntuu hyvältä viikko alkanut mukavasti uskon että viikko menee varmasti hyvin taas hetki ja päivä kerrallaan. Mulla on tasan viikon päästä taas verikokeet ja multa otetaan siinä samalla sydänfilmi ne on heti kahdeksan jälkeen aamusta ne verikokeet sitten kun siellä käynyt niin saa taas haettua leponexit.
Ensi viikolla katson jos haen nuo masennuslääkkeet saan kolmeksi kuukaudeksi ne taas niin ei ole ihan heti loppumassa. Aamu alkanut kahvilla mikä herätti. Juon aina kahvin mustana ja sen pitää olla todella vahvaa en laita koskaan kahviin maitoa koska mä en tykkää yhtään maidosta musta kahvi maistuu paljon paremmalta. Nyt otan aamulääkkeet, tiskaan ja kuuntelemaan hyvää musiikkia niin tästä tää uusi päivä taas alkaa.

Kivaa aloittaa salitreenit! :)Maanantai 09.01.2023 05:57

Uusi viikko alkaa hyvällä fiiliksellä aijon aloittaa tämän viikon. Salitreenit alkaa tänään niin alan käymään maanantaisin ja keskiviikkoisin illalla Olen todella innoissani että pääsee treenaamaan täytyy kohta kaivaa treenivaatteet esiin mitä pistän päälle. On vaan vaikea miettiä mitkä koska mulla on treenivaatteita niin paljon. Huomasin että mun vaatekaappi on aika sotkuinen ja mun kyllä pitäisi tehdä silleen että siivoaa sen jossain vaiheessa ja heittää samalla pois semmoisia vaatteita mitä ei tarvitse katsoo jos vaikka joku viikonloppu siivoaa sen vaatekaapin kun tulee semmoinen hyvä hetki. Olo tuntuu nyt ihan hyvältä vielä alan jo toipumaan uudesta vuodesta olin sen jälkeen tosi väsynyt kun tuli juotua alkoholia päätin nyt sen että aijon pitää tipattoman tammikuun pystyn siihen kyllä siinä säästää rahaa kun ei osta alkoholia päätin että juon nyt vaan kahvia, teetä, vettä ja limua. Arki päivinä juon kahvia ja teetä viikonloppuna juon vaan limua. Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin ja ei tarvitse nyt tällä viikolla mennä apteekkiin hakemaan lääkkeitä. Huomasin että masennuslääkkeen resepti pitää kohta uusia saa sitä lääkettä sitten jatkossa. Alan kohta pesemään pyykkiä vien ne hetken päästä. En eilenä jaksanut pestä pyykkiä mutta ei se mitään tänään on aamusta hyvin aikaa. Pitää alkaa kohta suunnitella kauppalappua mitä ostaa kaupasta ja mitä ruokaa tekee tällä viikolla.
Suunnitelen sen tänään ja huomenna menen kauppaan aamusta.
Muistin että mulla on pakkasessa ruokaa niin niitä voisi syödä pois pikkuhiljaa. Nyt alan jakamaan viikonlääkkeitä dosettiin ja kuuntelemaan hyvää musiikkia tästä tulee hyvä päivä innolla sitten salitreeneihin illalla!

Salitreenit alkaa huomenna.Sunnuntai 08.01.2023 06:52

Vielä voi ottaa tämän päivän rennosti ennen kun uusi viikko alkaa ja arki.
Joulut ja uudet vuodet on nyt vietetty niin katse vaan kohti kevättä ja kesää uskon että nää viikot ja kuukaudet menee nopeasti. Huomenna aloitan salitreenit ja aijon treenata pitkälle kevääseen katson myös jos aijon treenata kesälläkin. Vaikka en ole nyt käynyt salilla vähän yli kuukauteen niin mun kroppa on silti pysynyt hyvässä kunnossa kun olen lenkkeillyt joka päivä olen jopa laihtunut taas pari kiloa. Olen innoissani salitreeneistä koska nyt mun kaikki muut lihakset saa liikkeitä mikä tekee todella hyvää. Aloitan pienillä painoilla ensin ja lisäilen niitä pikkuhiljaa.
Paikat tulee alkuun kipeiksi kun ei ole nyt käynyt salilla mutta lihakset kyllä tottuvat nopeasti. Kävin eilenä siellä apteekissa niin nyt on taas muutamaksi viikoksi leponex lääkettä. Seuraava lääke on masennuslääke mitä aijon hakea parin viikon päästä koska lääke riittää sinne asti.
Olo ja fiilis on edelleen hyvä viikonloppu on mennyt mukavasti ja mä olen jäänyt koukkuun noihin "Teen mom" ohjelmiin mitä on ruudussa. Aloin nyt katsomaan "Teen mom 2" mitä on tullut 11 kautta ja nyt olen kaudella kaksi siinä on jotenkin semmoista draamaa mistä mä tykkään ja siinä tapahtuu vaikka mitä niin on kiva katsoa. Odotan salkkareita kovasti ei ala vielä pariin viikkoon mutta sitten kun se alkaa taas niin siinä tapahtuu olen salkkarit fani. Aamulenkille olen menossa tänään ja teen toisen lenkin iltapäivällä tulee paljon askelia tälle päivälle ja ulkona pitäisi olla ihan hyvä lenkkeily sää.
Pyykkiä voisi pestä tänään niin huomenna ei sitten tarvitse sitä on kertynyt taas kiva määrä vien ne hetken päästä pesukone on varmasti vapaa nyt otan aamulääkkeet aamukahvin join äsken mikä herätti.
Eilenä oli mukava päivä kävin aamulenkillä, nukuin päikkärit, sitten menin tekemään toisen lenkin iltapäivällä ja katsoin loppuillan ruudusta "Teen mom the next chapter" ohjelmaa mihin mä olen jäänyt ihan koukkuun ja "jersey shore family vacation." Mä olen jersey shore fani olen katsonut kaikki kaudet mitä siitä on tullut ja ihan alusta asti. Odotan innolla uusia kausia mitä on tulossa siinä tapahtuu vaikka mitä ja on hauska katsoa sitä hyvää viidettä tykkään! En eilenä mennyt apteekkiin koska se meni jo eilenä kahdelta kiinni, mutta tänään se on neljään asti auki niin hyvin kerkiän tänään hakea leponexit. Hyvä olo ja fiilis jatkuu edelleen ja nautin tästä hyvästä olosta ihme mua ei ole yhtään ahdistanut tällä viikolla no se on vaan hyvä asia. Onneksi aamulla menee aina tuo masennuslääke niin sekin lievittää hyvin ahdistusta päivän aikana. Onneksi mulla on kunnon lääkkeet mitä syön ja ne auttaa mua todella paljon elämässä pystyy jotenkin elää tätä elämää.
Ensi viikon viikonloppuna on taas desucon tapahtuma lahdessa mä ja kaveri päätettiin ettei nyt olla menossa sinne koska siihen menee taas niin paljon rahaa. Olen silti iloinen muiden puolesta ketkä sinne tapahtumaan menee siellä on aina niin hyvä meininki ja upeita cosplay asuja mitä muilla on päällä siellä tapahtuma oli loppuunmyyty täytyy katsoa jos kesällä menee taas desuconiin. Olen löytänyt taas pari anime sarjaa mitä voisi katsoa ja netflixissä on lisää animea katsottavaa on.
Aamukahvit join äsken mikä herätti niin nyt otan aamulääkkeet ja siivoilen keittiötä ja tiskaan tästä tulee hyvä päivä. Aamulenkille olen menossa taas tässä aamusta ulkona ei ole onneksi niin kamalan kylmä
kun pukeutuu lämpöisesti niin ei tule kylmä eli toppahousut jalkaan ja kunnon talvitakki mikä lämmittää.
Mukavaa kun alkaa taas viikonloppu kerkiää vielä levätä ennen ensi viikkoa kun arki alkaa. En tee mitään ihmeellistä olen itseni kanssa mikä tekee vaan hyvää. Näen taas paljon tuttuja ensi viikolla niin olen taas sosiaalinen. Mä heräsin tänään vasta kuudelta en herännyt kun kello soi no ei se mitään join äsken aamukahvit mikä herätti. Kävin eilenä lidlissä kaupassa nyt on taas kahvia pari pakettia niin pärjää se intenso kahvi on hyvää ja halpaa maksaa vaan 3 euroa. Ostin myös eilenä lidlistä todella hyvää sitruuna vihreää teetä se tee paketti maksoi alle euron ja siinä maistuu todella vahvasti se sitruuna kun laitoin hunajaa sen teen sekaan niin siis tosi hyvää. Tänään menen käymään siellä apteekissa hakemassa ne leponexit kun on hyvin aikaa sitten on taas kaikkia lääkkeitä mutta mun pitää kohta myös hakea sitä masennuslääkettä. Onneksi sitä saa kolmeksi kuukaudeksi niin sitä lääkettä ei tarvitse ihan heti sitten hakea lisää. Olo tuntuu hyvältä tällä hetkellä eilenä oli todella mukava päivä.
Aurinko paistoi kivasti eilenä niin kävin lenkillä aijon tänäänkin mennä lenkille. Kyllä tuo auringon paiste piristää aina odotan jo kovasti kevättä ja kesää uskon että nää seuraavat pari kuukautta menee nopeasti niin on kevät. Täytyy katsoa jos ensi kuussa kävisi tokmannilla katsomassa noita david urheiluvaatteita. Kun aloitan salitreenit ensi viikolla niin haluaisin uusia treenivaatteita. Tässä kuussa en pysty vielä ostamaan mutta ensi kuussa kun on enemmän rahaa. Kun alan taas treenaamaan niin aloitan alkuun pienillä painoilla ja lisään sitten niitä pikkuhiljaa.
paikat saattaa tulla kipeiksi mutta ei se mitään mun kroppa kyllä tottuu treeneihin. Alan nyt kuunnella hyvää musiikkia ja nauttimaan viikonlopusta. Aijon nukkua päikkäreitä jos vaan nukuttaa sekä katson noita sarjoja ja ohjelmia viikonloppuna niin saa ajan hyvin kulumaan.