IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Otin nahkatakin käyttöön :)Torstai 11.05.2023 05:10

Siivosin jo eilenä osan kämpästä niin tänään enää pitää pestä pyykkiä mulla oli eilenä paljon energiaa niin sen takia jo siivosin oli muutenkin hyvä päivä. Päänsärky on onneksi alkanut helpottaa vielä on pikkasen kireä olo tänään aijon lenkkeillä niin tekee vaan hyvää mielelle ja kropalle. En ole vielä jaksanut lähteä salille treenaamaan ensi viikolla mä aijon yrittää sitten mennä sinne onneksi se kuntosali on kävelymatkan päässä. Ahdistusta ei ole ollut yhtään tällä viikolla ja se on vaan hyvä juttu onneksi kun ottaa aamulääkkeet niin nekin lievittää sitä ahdistusta päivän aikana. Olen ollut aika pirteä tällä viikolla silleen ettei ole ollut mitään väsymystä silloin kun mulla oli se antibioottikuuri niin olin silloin todella väsynyt ja sen kuurin jälkeen vielä se ei ollut kauhean kivaa eikä päässyt kunnolla liikkumaan
nyt se kaikki on takanapäin ja olen tällä hetkellä todella hyvässä kunnossa jaksaa liikkua. Kävin siellä apteekissa eilenä ja samalla kaupassa mun teki mieli coca colaa niin ostin sitä oli niin lämmin päivä niin tuli jano otin eilenä käyttöön tuon mun yhden nahkatakin minkä ostin muutama vuosi sitten takki on vielä hyvässä kunnossa ja kestää vielä monta vuotta haluaisin ostaa taas jossain vaiheessa uuden nahkatakin mä rakastan niitä takkeja näyttää aina kesällä hyvältä päällä. Odotan että tokmannille tulee uusia kesävaatteita mitä voisi ostaa uusia toppeja ja t-paitoja mä ainakin tarvitsen ehkä uusia legginsejä taas kesäksi ne tuntuu hyvältä päällä eikä purista. Tokmannilla myydään välillä noita farkkulegginsejä ne on mun lempparit omistan yhdet semmoiset mitkä sain viimeksi syntymäpäivälahjaksi yhdeltä tutulta haluaisin niitä kovasti lisää toivotaan että tulee tokmannille taas myyntiin heti kun tulee niin ostan. Onneksi on rahaa kesällä niin voi shoppailla jotain kivaa kesävaatetta saan myös säästötilille siirrettyä rahaa pienen summan siitä se vaan sitten kasvaa onneksi mun raha asiat on tasapainossa pystyn maksamaan laskut ja jää rahaa niiden jälkeen niin selviää.
Oli hyvät pelit eilenä sählyssä olin hyökkääjä ja tein ainakin 6 maalia hyvin huomasi että kunto on kohillaan ja jaksoi juosta sen puolisen tuntia kentällä. Sain kuulla eilenä että aletaan kohta pelamaan jalkapalloa sählyn sijasta kesäkuussa mikä on aika kiva. Tykkään jalkapallosta ja mä olen siinäkin aika hyvä. Olo on nyt tuntunut kireänä ja pää ollut kipeä ei ole ahdistanut onneksi kyllä tämä tästä jossain kohtaa helpottaa tänään menen lenkille niin saa sitten raitista ilmaa mikä tekee hyvää saa kunnolla happea. Mun pitää käydä apteekissa tänään täytyy ostaa lisää karpalokapseleita alkaa kohta loppumaan ensi viikolla pitää varmaan sitten taas hakea leponexit masennuslääkkeet riittävät kolmeksi kuukaudeksi mä kävin niitä hakemassa hetki sitten. Rauhoittaviin lääkkeisiin en ole koskenut hyvin olen pärjännyt ilman niitä. Mä teen aina niin että jos mikään muu keino ei auta ahdistukseen tai harhoihin niin sitten otan sen lääkkeen. Mä en edes muista koska viimeksi olen ottanut rauhoittavia? Siitä on aika pitkä aika hyvä etten ole syönyt niitä aikoihin.
Aamu alkanut kivasti onneksi aamukahvi herätti tänä aamuna heräsin tuossa viideltä kivaa kun aurinko paistaa tänään hyvä ulkoilu sää. Ilmat alkaa lämmetä on luvattu viikonlopulle yli 20 astetta lämmintä jee, kesä alkaa nyt! Aijon vaan nauttia koko kesästä ja sitä saa viettää rakkaiden ihmisten kanssa ihan parasta. Olen varmaan sitten kesällä aika paljon poikaystävän luona se on varmaa päästään viettämään laatuaikaa. Otan aamulääkkeet ja alan tiskaamaan. Uskon että tästä tulee hyvä päivä näen kaveria tuossa illalla olen menossa sen luokse kylään on varmasti taas hyvät jutut kun jutellaan.

Aurinko piristää :)Tiistai 09.05.2023 06:12

Selvisin eilisestä päivästä menin verikokeisiin ja pääsin sinne 15 minuuttia etuajassa mikä ei haitannut mua yhtään sen jälkeen menin kauppaan nyt on ruokaa taas hetkeksi. Teen pitkästä aikaan ruoaksi tänään kinkkukiusausta ja huomenna mifukastiketta ja riisiä.
Eilenä oli aivan mahtava ilma niin ihan mukavaa kävellä sinne terveyskeskukseen tuli vähän lämmin mutta ei se onneksi haitannut pääasia että aurinko paistoi siinä tuli samalla tehtyä päivän lenkki yhteensä siitä tuli 6 kilsaa kun kävelin edestakaisin. Olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä viikko alkanut silleen hyvin että ei ole yhtään ahdistanut olen oma itseni tällä hetkellä eli iloinen ja positiivinen nautin tästä hyvästä olosta taas kun pystyy mikään ei onneksi masenna mua tällä hetkellä mulla on kaikki hyvin luulen että tuo huono olo sitten taas tulee kun olen todella väsynyt. Nyt olen aika pirteä eikä mua yhtään väsytä jaksaa tehdä asioita. Tänään on sählypelit iltapäivällä ja olen innolla menossa pelaamaan koitan tehdä maaleja viime peleissä sain tehtyä ainakin 5 maalia. Pääsee samalla juoksemaan taas kentällä ja siitä mä nautin mulla on todella hyvä kunto niin jaksaa juosta tykkään aina kun syke nousee. Siinä pystyy samalla purkamaan vitutusta
onneksi mulla ei ole nyt sitä olotilaa hyvällä fiiliksellä vaan peleihin.
Otan aamulääkkeet kohta ja alan syömään aamupalaa menen aamulenkille tuossa myöhemmin nyt kun aurinko taas paistaa sen jälkeen alan tekemään ruokaa sen kinkkukiusauksen pitää olla tunti uunissa. Alan kuunnella tässä samalla hyvää musiikkia niin päivä lähtee sillä hyvin käyntiin.

Verikokeisiin ja kauppaan.Maanantai 08.05.2023 05:50

Uusi viikko alkaa ja nyt jaksaa taas kun on saanut hyvin levättyä viime viikonloppuna. Tänään on jonkin verran ohjelmaa olen menossa verikokeisiin päivällä, sieltä sitten kauppaan koska mun pitää ostaa ruokaa näen kaveria illalla..ei ole tulossa tylsää maanantai päivää aamu alkanut kahvilla mikä onneksi heti herätti mulla oli taas tänä aamuna semmoinen olo etten olisi jaksanut herätä. Eilenä mä tein tunnin lenkin koska oli aivan mahtava ilma oli pakko päästä ulkoilemaan nyt kunto on hyvä taas niin jaksaa liikkua. Katsoin eilenä netflixistä dokumentin Pamela Andersonista mikä oli aika mielenkiintoinen. Sen dokumentin nimi oli "Rakkaudella Pamela" Olen aina tykännyt siitä ihmisestä ja sain uutta tietoa siitä kun katsoin tuon yllätyin paljon hyvä löytö netflixistä.
Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin ja mun ei tarvitse hakea mitään lääkettä tällä viikolla kaikkia on. Hyvä juttu on se etten ole viime aikoina joutunut syömään rauhoittavia harhoja ei ole ollut hetkeen
voin nyt paljon paremmin ja mä nautin tästä hyvästä olosta kun vaan pystyy elän hetken ja päivän kerrallaan ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu. Salkkarit tulee taas ja innolla haluan taas katsoa sitä siinä varmasti tapahtuu vaikka mitä kohta salkkarit jää kesätauolle sitten taas odottaa kun syksyllä jatkuu. Alan taas kohta pesemään pyykkiä mitä on kertynyt taas kivasti onneksi on tämä aamu aikaa hoitaa ne. Otan nyt aamulääkkeet ja alan jakamaan viikonlääkkeet dosettiin onneksi on hyvä sää kävellä tänään sinne terveyskeskukseen verikokeisiin.

Shoppailua tokmannilla.Sunnuntai 07.05.2023 06:02

Eilenä oli mukava päivä kävin aamulenkillä, nukuin sen jälkeen päikkärit, sitten poikaystävä tuli käymään ja kävin tokmannilla tuli vähän shoppailtua ostin räikeän väriset uhrelulegginsit ja urheilutopin sitten ostin samalla sukkia ja yhden kivan ponnarin mikä oli alennuksessa. Vähän piristystä elämään ja shoppailu on aina mukavaa kun löytää jotain kivaa kun on pelit sitten ensi kerralla tai menen salille niin otan nuo mun uudet urheiluvaatteet sitten käyttöön Legginsit maksoivat 17 euroa ja toppi 15 euroa. Olo tällä hetkellä on ok olen saanut aika hyvin levättyä tässä viikonloppuna eikä ole ollut ahdistusta pariin päivään ja se on hyvä.
Tänään aijon ulkoilla koska on hyvä sää ihanaa kun aurinko paistaa muistan kun viime torstaina satoi lunta se oli vähän outoa. Huomenna mulla on verikokeet taas päivällä piikille niin sen jälkeen saan hakea leponexit. Toivon että huomenna on sitten hyvä sää kävellä sinne terveyskeskukseen sinne on täältä noin 3 kilsaa. Heräsin tänään tuossa viiden jälkeen ja join aamukahvit kahvi herätti onneksi heti niin nyt ei väsytä yhtään on aika pirteä olo nyt kun aurinko myös paistaa niin sekin piristää. Tänään varmaan katson netflixiä jatkan the good doctor sarjaa taas olen kohta neljännellä kaudella siinä on jännittävä. Saa nähdä mitä salkkareissa tapahtuu ensi viikolla siinä on taas tapahtunut paljon pakko sanoa niin on kivaa katsoa sitä. Otan nyt aamulääkkeet, tiskaan ja kuuntelemaan hyvää musaa mistä tulee hyvä fiilis päälle. Nautin tästä päivästä ja siitä kun ei ole mihinkään kiire.

Tapasin mun uuden sossun.Lauantai 06.05.2023 05:58

Eilenä mä tapasin mun uuden sossun se nyt vaihtui mulla oli ihan mukavan oloinen kyseli multa erilaisia kysymyksiä kuten mun elämästä, sairauksista, rahatilanteesta, lääkityksestä..sekä siitä miten mun arki sujuu muuten juteltiin noin tunti ja näemme sitten seuraavan kerran elokuussa. Sain kuulla hyviä uutisia että saatan päästä takaisin mun entiseen työpaikkaan se sossu selvittää asiaa jos pääsisin sinne uudelleen. Jouduin silloin lopettamaan siellä kolme vuotta sitten vähän ennen koronaa ja se harmitti mua todella paljon koska tykkäsin olla siellä ja oli ihan parhaat työkaverit. Olisi ihan kiva jos vaikka pääsisi sinne alkuun vaikka kerran viikossa ja sitten katsoo jos lisää niitä päiviä enemmän pikkuhiljaa. Ihan jaksamisen mukaan silloin olisi vähän erilaisempi arki taas eikä tarvitse olla kotona kun voi mennä töihin näkisi samalla muita ihmisiä siinä menee useampi kuukausi vielä ennen kun selviää pääsenkö sinne koska sossu sanoi että siinä menee jonkin aikaa kun selvittää sitä asiaa. Mä toivon jos sitten jo syksyllä pääsisin se työpaikka on vaan parin kilsan päässä ei ole pitkä matka. Olo tuntuu jo paljon paremmalta mä jännitin tuota sossun tapaamista mutta onneksi meni ihan hyvin. Kävin eilenä lenkillä niin nyt jaksoin hyvin kävellä sen lenkin ei alkanut heikottamaan eli mun kunto alkaa olla taas kunnossa taudin jälkeen mikä mulla oli. Ensi viikolla menen sitten salille taas innolla olen menossa teen kunnon treenit pitkän tauon jälkeen. Tänään pitää käydä tokmannilla mun pitää ostaa uusia sukkia kaikki sukat on joko rikki tai hävinneet johonkin. Ajattelin samalla katsoa jos ostaisi kivaa kynsilakkaa joku pirteä väri. Otan nyt aamulääkkeet ja mietin tässä samalla pesenkö pyykkiä tässä aamusta taas? Voisi vaikka pestä koska en jaksanut pestä silloin torstaina.
Eilenä mulla oli koko päivän semmoinen väsynyt ja ahdistunut olo en jaksanut edes aamulla mennä koneelle nukuin vaan aamulla sitten pitkään kun heräsin eilenä ja olin syönyt aamupalan niin aloin siivota onneksi jaksoin sen edes tehdä. Unohdin eilenä ottaa aamulääkkeet mutta se ei ole onneksi vaarallista jos kerran unohtaa ne nyt kyllä muistan taas ottaa ne tänä aamuna. Onneksi alkaa viikonloppu vihdoinkin huomenna olisi sitten tarkoitus lähteä kaverin kanssa shoppailemaan jos vaan mun olo on hyvä eikä pahasti ahdista en ole vielä ainakaan joutunut ottamaan rauhoittavia otan ne vasta sitten jos mikään muu keino ei auta tuohon ahdistukseen teen noita mindfulness harjoituksia ja meditoin mitkä onneksi lievittää ahdistusta niin ei silloin tarvitse ottaa rauhoittavaa.
Onneksi harhat eivät ole nyt tulleet kun on ahdistanut se olisi silloin huonompi juttu en halua niitä nyt yhtään. Tänään aijon mennä taas lenkille iltapäivällä niin saa happea ja raitista ilmaa sekä tulee askelia
ensi viikolla sitten aloitan pitkästä aikaan salireenit menen varmaan jo sitten maanantaina salille alan taas käymään ainakin pari kertaa viikossa.
Onneksi mä asun ihan tuossa kuntosalin vieressä niin sinne kävelee parissa minuutissa kiva kun on lähellä. Maksan tänään tuon vuokran koska rahaa on tullut taas ja saan siirrettyä myös säästötilille pienen summan. Heräsin jo tänään neljältä heti kun kello soi niin jaksoin nousta ylös olo tuntuu jo paljon paremmalta mitä eilenä nyt jaksaa kun nukuin viime yön todella hyvin pakko sanoa että kyllä tuo uni vaikuttaa aika paljon jaksamiseen onneksi nukun joka yö vähintään sen 8 tuntia. Otan nyt aamulääkkeet ja kuuntelen hyvää musiikkia näen kaveria taas illalla menen sen luokse kylään meillä on varmasti hyvät jutut taas ja nauretaan paljon ihan parasta huumoria pitää olla elämässä.

Olen laihtunut.Keskiviikko 03.05.2023 05:26

Olin eilenä pelaamassa sählyä jaksoin hyvin kentällä ja sain tehtyä jopa 5 maalia kivaa oli pelata pitkästä aikaan taas. Olo tuntuu tällä hetkellä aika hyvältä viikko alkanut hyvin ei ahdista tai masenna mikään pakko taas nauttia tästä hyvästä olosta kun pystyy uskon että tästä tulee hyvä päivä näen kaveria taas illalla olen menossa sen luokse kylään nähtiin eilenäkin. Onneksi kaverin seura piristää aina mun mieltä ja huumoria löytyy kun jutellaan tänään on varmaan taas levottomat jutut ei haittaa tykkään nauraa. En eilenä jaksanut pestä pyykkiä joten tänään uusi yritys eilenä aamulla mua väsytti kauheasti aamulla olin hetken hereillä ja menin takaisin nukkumaan. En oikeen tiedä että mistä tämä väsymys johtuu koska en syö enää antibiootteja join äsken aamukahvit niin herätti ainakin hetkeksi kohta mua alkaa taas väsyttämään. Menen varmaan lenkille tänään tuossa päivällä niin tulee liikuntaa ja askelia pitäisi olla hyvä sää niin on kiva ulkoilla ensi viikolla aloitan taas salitreenit luulen että sitten taas jaksaa treenata tämän taudin jälkeen mikä mulla oli. Huomasin että olen laihtunut yli kilon mikä on hyvä juttu olen onneksi normaalipainoinen tällä hetkellä ja aijon pitää siitä kiinni. Koitan syödä terveellisesti joka päivä sekä herkuttelen vaan viikonloppuisin voin sanoa että toimii ainakin mulla. Mä liikun paljon niin paino pysyy hyvänä liikunta on yksi mun tärkein harrastus ja mä olen siinä hyvä ja se tuo mulle iloa elämään tekee hyvää mielelle ja kropalle. Otan nyt aamulääkkeet, tiskaan ja vien nuo pyykit. Alan myös kuunnella hyvää musiikkia mistä tulee hyvä fiilis päälle.

Oli mukava vappu. :)Tiistai 02.05.2023 06:03

Vappu tuli meni mukavaa oli ei tullut krapulaa tai huonoa oloa kun en juonut yhtään alkoholia onneksi sai edes juoda simaa join eilenäkin sitä Marli merkkistä mikä on mun suosikki sima se pullo oli aika kallis melkein 5 euroa maksoi no onneksi vappuna tulee vaan ostettua sitä. Olo tällä hetkellä on ollut hyvä ei ole onneksi ahdistanut tai ollut mitään masennusta onneksi kun syö noita lääkkeitä niin hyvin lievittävät noita olotiloja olen täysin hyväksynyt sen että syön lääkkeitä elämäni loppuun saakka sain silloin ensimmäisen masennuslääkkeen 14 vuotiaana psyykelääkkeitä aloin sitten syömään 17 vuotiaana kun sairastuin skitsofreniaan onneksi mulla on riittänyt monta vuotta tuo sama leponex annos ettei ole joutunut nostamaan sitä. Otan kohta aamulääkkeet ja alan pesemään hetken päästä pyykkiä mitä on kertynyt kiva määrä viikonlopun jälkeen. Tänään on varmaan taas sählypelit iltapäivällä niin katsoo jos juoksen siellä kentällä ihan rennosti nyt kun olen ollut sairaana niin kunto ei ole silleen vieläkään oikeen hyvä no katsotaan jos mulle vaikka sanotaan ettei mun tarvitse pelata niin sitten en pelaa. Tänään voisi käydä aamulenkillä tuolla pururadalla niin saa raitista ilmaa kävelen rauhallisesti pääasia että tulee edes askelia. Ajattelin mennä taas salille treenaamaan ensi viikolla aijon ottaa tämän viikon silleen rennosti käyn lenkillä saa nyt nähdä millaista säätä se on luvannut tuleville päiville. Uskon että tästä tulee hyvä päivä aamu alkanut hyvin kiitos aamukahvin. Alan kohta kuunnella hyvää musiikkia ja katson youtubesta videoita. Tänään soitan parhaalle kaverille ja kyselen miten sen vappu meni näemme ensi viikolla jos kaikki menee hyvin. Olen menossa sen luokse viettämään iltaa ja olen yötä. Odotan innolla jo että näemme ei olla nähty pitkään aikaan.

Selvinpäin vappuna.Maanantai 01.05.2023 04:44

Olin viikonlopun poikaystävän luona ja vietettiin vähän vappua mä join vaan simaa en yhtään alkoholia koska ei tehnyt yhtään mieli ja mulla oli vielä lauantai päivä antibioottia vappu jatkuu ja aijon olla ihan selvinpäin tämänkin päivän juon vaan simaa erilaisempi vappu kun ei juo yhtään alkoholia mulla on vähän huonoja muistoja vapusta nuorena koska silloin tuli vähän sekoiltua niin en yhtään ihmettele ettei mun tee mieli juoda oli kiva viikonloppu poikaystävän luona valvottiin, kuunneltiin musaa, katsottiin animea käytiin eilenä Biltemassa koska mun piti ostaa uusi hiiri tietokoneeseen mikä vaan maksoi 15 euroa siinä on semmoiset hienot valot kun käyttää sitä hiirtä. Tänään näen kaveria ja vietetään yhdessä vappua mikä on aika kiva syödään hyvää ruokaa ja juodaa simaa
saman kaverin kanssa mennään sitten shoppailemaan tämän viikon viikonloppuna ellei tule esteitä. Tänään aijon mennä lenkille koska en liikkunut yhtään viikonloppuna saa nähdä millainen sää on tänään mun mielestä luvattiin että auringon pitäisi paistaa. Olo tuntuu aika hyvältä tällä hetkellä alan kohta jakamaan taas viikonlääkkeet dosettiin kaikkia lääkkeitä on niin ei tarvitse hakea mitään tällä viikolla verikokeet mulla on sitten taas viikon päästä maanantaina. Toukokuu alkoi nopeasti meni viime kuukausi kesä alkaa lähestyä ja mulle ei ole tulossa todellakaan tylsää kesää vietän vaan sitä sitten rakkaiden ystävien kanssa tehdään kaikkea kivaa sitten kun helteet alkaa ja kuumuus niin mun pitää alkaa sitten käyttämään taas aurinkorasvaa koska mulla on vaalea iho ja muuten palan helposti. Katsoo pesenkö tänään vai huomenna pyykkiä ehkä huomenna vasta aijon ottaa tämän päivän rennosti. Nautin tästä päivästä varmasti tulee mukava päivä vappu jatkuu!