IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Vatsa on onneksi parempi.Sunnuntai 25.02.2024 06:32

ihanaa kun voi vielä ottaa tämän päivän rennommin ennen kun alkaa uusi viikko olen nukkunut paljon ja se on vaan hyvä juttu saanut kunnolla levättyä. Tänään on ohjelmassa pyykinpesua tässä aamusta, aijon katsoa netflixiä, käydä lenkillä päivällä..eilenä oli ihan kauhea sää liukasta ja satoi räntää kävin lidlissä eilenä kaupassa kerkesin onneksi kotiin ennen kun alkoi se räntäsade. Tarkistan kohta paljon mulla on lääkkeitä tällä hetkellä uskon että riittävät vielä ensi viikon aijon maaliskuun alussa hakea sitten leponexit ja kolmen kuukauden masennuslääkkeet. Odotan vieläkin sitä hammaslääkäri laskua ja toivon että tulee jo ensi viikolla niin saisi sen maksettua pois samantien aijon katsoa maaliskuun alussa saanko siirrettyä jonkin verran rahaa tuonne säästötilille. En ole vieläkään päässyt säästämään koska tässä on ollut niin paljon menoja.
Kivaa mennä kahvioon taas töihin ensi viikon tiistaina tulee vähän erilaisempi päivä ja olen iloinen siitä että haluavat mut sinne hommiin. Osaan nyt melkein kaiken siellä kun olen ollut. Mulla menee se päivä nopeasti siellä aina ja on semmoista mukavaa rentoa hommaa. Siihen vaikuttaa myös että on kivat työkaverit siellä niin viihtyy. Tästä tulee mukava päivä nautin siitä kun ei ole kiire minnekkään ja aamukahvi herätti tänä aamuna vatsakin on hyvässä kunnossa mahataudin jälkeen mikä on hyvä kun söin noita maitohappobakteereita. Auttoivat samantien vatsaan. Suosittelen niitä aina syömään jos maha menee ihan sekaisin onneksi se kesti vaan yhden päivän se tauti. Voin kyllä sen sanoa että se vei mun voimat hetkeksi onneksi on parempi olo jo.

Vatsatauti iski.Lauantai 24.02.2024 04:12

Olen ollut vatsataudissa alkoi tuossa torstaina en ihmettele nyt on kaikkia tauteja liikkeellä paljon sain sen joko töistä tai sitten kun olin salilla treenaamassa keskiviikkona. Harvoin olen kipeä ja tuo tauti tuli ihan puun takaa kesti onneksi vaan yhden päivän söin precosa maitohappobakteeria niin rauhoitti heti vatsan. Olen ollut todella väsynyt tuon taudin jälkeen vei kaikki voimat niin nukuin sitten eilenä melkein koko perjantai päivän ja ruoka ei maistunut kauheasti. Yritin silti syödä jotain vähän ehkä tänään maistuu paremmin ruoka taas. Mun piti soittaa töihin tuossa torstaina ja multa kysyttiin haluanko mennä taas kahvioon töihin ensi viikon tiistaina taas olin että tulen tottakai se on kiva huomata että mut haluttaan sinne hommiin. Olen kyllä hyvä ja luotettava työntekijä ovat varmasti monet huomanneet sen. Kävin tokmannilla tällä viikolla niin löysin sieltä todella kivat mustat legginsit mitkä maksoi vaan 20 euroa. Vaatemerkki oli "Björn Borg" Aijon käyttää niitä legginsejä töissä tuntuvat hyvältä päällä sekä hyvää laatua niin varmasti kestävät. Ostan aina uusia legginsejä tai housuja jos on varaa ja löytää hyviä. Onneksi on viikonloppu niin saa kunnolla levättyä ja kerättyä voimia ensi viikkoon. Mulla meinasi tulla paha ahdistus kun olin kipeä oli todella lähellä että olisin ottanut rauhoittavan lääkkeen. Jotenkin tuntui että seinät kaatuvat päälle ja olen kotona neljän seinän sisällä. Olo tuntuu nyt paremmalta kun olen saanut nukuttua ja levättyä ei ahdista onneksi enää. Tänään aijon katsoa varmaan House sarjaa taas eteenpäin kun on aikaa olen siinä vielä ekalla kaudella siitä on tullut nyt mun lempi sarja. Otan aamulääkkkeet ja alan katsoa videoita youtubesta ja kuunnella musiikkia menen ehkä aamulenkille tuossa myöhemmin katsoo vaan onko siellä ulkona millainen sää eilenä oli todella liukasta ja satoi vettä en hirveästi silloin halunnut mennä ulos.
Viikko sujunut ihan mukavasti, mutta pää on ollut vähän kipeä koko viikon yleensä tuo liikunta auttaa tuohon pää kipuun ainakin mulla jos vaikka tekee kovat treenit salilla tai käy lenkillä. Olen todella huono syömään särkylääkkeitä. Nyt pää tuntuu ihan hyvältä kun olen nukkunut yön myös hyvin niin jaksaa taas. Voin sanoa että on ollut vauhdikas viikko työpäivät meni kivasti tällä viikolla olin eilenä kahviossa töissä mut haluttiin sinne taas hommiin mikä tuntui kivalta. Pääsen sinne useammin töihin nyt mikä on todella hyvä juttu! Tykkään olla siellä kivat työkaverit myös niin mukavaa tehdä hommia yhdessä. Eilenä tein leipiä myyntiin ja leivottiin myös pullaa. Meillä meni vaan yksi leipä ja pulla eilenä asiakkaita oli aika vähän. Tuntuu hyvältä se että olen oppinut vaikka mitä siellä kahviossa. Voin sanoa myös että työpäivät menee siellä aika nopeasti ja on mukavaa hommaa aika rentoa. Mulla on aina omat eväät mukana kun on ruokkis tuossa yhdentoista aikaan sitten aina jaksaa loppupäivän kun on syönyt hyvin. Ihanaa kun huomenna on taas perjantai ja viikonloppu alkaa. En ole menossa mihinkään olen kotona ja lepäilen. Viikon päästä olen menossa sitten vanhempien luokse ellei tule esteitä mukavaa nähdä vanhemmat pitkästä aikaan nähtiin viimeksi jouluna. Alan kohta siivota ja pesemään pyykkiä sitten kun ne hommat on tehty, niin loppupäivän voi ottaa rennosti. Menen ehkä lenkille tuossa päivällä ellen nuku päikkäreitä. Tänään on tullut takuueläke niin maksan nyt tuon puhelin laskun pois rahaa jää onneksi sen verran että pärjää kuun loppuun asti.
Odotan innolla sitä hammaslääkäri laskua mikä sitten tulee jossain vaiheessa. Menen taas hammaslääkäriin huhtikuussa paikkaavat sitten sen yhden reiän mikä on tullut mulle ylähampaaseen pääsen onneksi taas tutulle hammaslääkärille jonka luona olin viimeksi. Se osaa hoitaa nuo kaikki hampaat. Käyn varmaan tänään tokmannilla pitää ostaa lisää wc paperia alkaa loppumaan. Onneksi asun tokmannin vieressä pääsee nopeasti sinne. Otan aamulääkkeet ja vien nuo pyykit ennen kun alan siivota. Pesukone on varmasti vapaa tähän aikaan.

Töihin :)Tiistai 20.02.2024 05:51

Työpäivä taas tänään innolla olen menossa sinne viihdyn siellä sen takia koska on ihan parhaat työkaverit joiden kanssa tehdä hommia saa nähdä pääsenkö huomenna taas kahvioon hommiin? Pitää siitä vähän kysellä tänään. Olin eilenä salilla ja tein kunnon treenit yläkorppaa treenasin tällä kertaa hiki tuli ja hyvä olo sen jälkeen. Nukuin hyvin koko viime yön ja heräsin tänään viideltä juon kohta aamukahvit niin herään. Viikko alkanut hyvin ei ole ahdistanut, masentanut tai ollut harhojakaan. Pakko nauttia tästä hyvästä olosta nyt kun pystyy. Hetki ja päivä kerrallaan menen taas tätä viikkoa voi tapahtua vielä ihan mitä tahansa. Tänään on sählypelit iltapäivällä kivaa mennä pelaamaan taas koitan tehdä monta maalia viimeksi tein jopa kolme ja olin hyökkääjä. Se on parasta kentällä kun syke nousee kun juoksee mulla on todella hyvä kunto mistä olen erittäin tyytyväinen. Mulla on vaatekriisi mitä puen tänään päälle? Katson kohta nuo vaatteet ja voisin samalla tarkistaa mitä lääkettä haen seuraavaksi? Leponexia pitää varmaan taas hakea ja tajusin että kohta myös kolmen kuukauden masennuslääkkeet tässä keväällä. Aijon tässä keväällä tai kesällä hommata uudet silmälasit niin näkee taas paremmin mun pitäisi vaan varata aika näöntarkastukseen. Onneksi mulla on rahat säästötilitä niihin laseihin. Sitten on kivaa kun on uusi look ja näkee paremmin.
Otan aamulääkkeet ja alan kuunnella hyvää musiikkia niin päivä lähtee kivasti käyntiin tästä tulee hyvä päivä olen iloisella päällä näen paljon muita ihmisiä tänään mikä on mukavaa. Pääsee juttelemaan niiden kanssa niitä näitä.

Sain hampaan kuntoon.Maanantai 19.02.2024 04:14

Olin viime torstaina siellä hammaslääkärissä hyvin meni ajat vaan oli puolituntia myöhässä laittoivat onneksi uuden paikan mun ylähampaaseen siinä meni melkein tunti ja otin puudutuksen. Pelkäsin sitä että ottavat sen hampaan irti onneksi ei.
Menen sitten seuraavan kerran hammaslääkäriin taas huhtikuussa paikkaavat sitten yhden reiän mikä on tullut enempää ei onneksi ole reikiä. Se menee ihan helposti sitten taas kun ottaa puudutuksen. Onneksi mä en pelkää hammaslääkäriä niin on aina helppo mennä sinne aina. Oli todella kiva viikonloppu poikaystävän kanssa katsottiin paljon animea, valvottiin, saunottiin lauantai iltana..kaikkea rentoa ja mukavaa nyt on kivaa aloittaa uusi viikko koska tuo viikonloppu piristi mua niin paljon. Mä heräsin jo tuntia ennen herätyskelloa aloin vaan keittämään aamukahvia. Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin ja alan pesemään pyykkiä mitä on kertynyt taas kiva määrä no onneksi on aikaa pestä ne tässä aamusta. Olo tuntuu hyvältä ja iloiselta pakko sanoa että tuo valo mitä vaan tulee koko ajan ja joka päivä, niin paljon piristää mun mieltä. Ihanaa kun kevät ja kesä lähestyy. Uskon että nopeasti menee tämä kevät on tuntunut siltä että nää viikot menee äkkiä. Tarkistan kohta mun rahatilanteen paljon mulla meni tuossa viikonloppuna no onneksi takuueläke tulee tämän viikon torstaina niin on rahaa taas. Odotan nyt sitten tuota hammaslääkäri laskua ja mä pelkään että siihen menee taas noin 100 euroa. Koko ajan tulee nyt laskuja en saa vieläkään mitään siirrettyä säästötilille. Viikon päästä saan maksettua isoimman menon vihdoinkin. Mä toivon kovasti että saadaan kaverin kanssa ne desucon liput olisi niin kivaa mennä kesällä taas desuconiin. Aijon varata shoppailuun sitten noin 150-200 euroa. Koitan löytää kivoja figuureja, ehkä uuden laukun tai repun, pehmoleluja, vaatteita, julisteita..animekrääsää siis mitä mulla on kyllä jo ihan tarpeeksi. Pitää sitten miettiä vaatteet mitä pistää sinne päälle ajattelin laittaa jonkun anime t-paidan ja legginsit sekä pokemon olkalaukun minkä ostin silloin vuosia sitten puolenkuun peleistä. Sekä kunnon kengät millä jaksaa liikkua sitten siellä. Mulla on muutama anime sarja mitkä pitäisi saada katsottua jossain vaiheessa varmaan viikonloppuna on sitten aikaa. Olen nyt tämän viikon viikonlopun kotona menen käymään vanhempien luona ensi viikolla olin viimeksi niiden luona jouluna. Haluan nähdä taas mun vanhemmat mukavaa mennä sinne pitkästä aikaan odotan innolla.

Huomenna poikaystävän luokse.Torstai 15.02.2024 05:36

Hammaslääkäri tänään kello 12 sain kuulla että pääsen onneksi tutulle hammaslääkärille olin sen luona viimeksikin. Onneksi ei jännitä yhtään mulla on aika rauhallinen ja hyvä olo ja se helpottaa että saa nyt tämän hoidettua pois alta. Innolla odotan laskua mitä sieltä tulee sitten.
Eilenä oli todella kiva ystävänpäivä sain taas paljon kortteja, suklaata ja poikaystävä kävi eilenä niin se toi mulle myös suklaata ja battery energiajuoman. Olen menossa huomenna sen luokse viettämään viikonloppua mikä on kiva juttu ei olla nähty kunnolla aikoihin koska tässä ollut kailenlaista. Olo tuntuu hyvältä tällä hetkellä viikko mennyt hyvin ilman mitään ahdistusta tai harhoja. Olen nauttinut koko viikon tästä hyvästä olosta ja voin sanoa että tuo valo mikä on tullut niin sekin piristää mun mieltä paljon. Ihanaa kun kevät kohta alkaa ja innolla kesää odotellen. Tänään taas siivotaan ja pestään pyykkiä vien pyykit hetken päästä sitten aloitan imuroimalla sekä moppaan lattiat vessan pesen viimeiseksi. Laitan hyvät siivous musat soimaan taustalle niin on kivempi siivota. Tein eilenä todella hyvää mifukastketta laiton siihen maustettua ruokakermaa ja tomaattimurskaa loput laitoin siitä pakkaseen ja syön myöhemmin sen. Eilenä oli illalla niin väsynyt olo niin tein kevyet treenit salilla ei jaksanut ihan täysiä ei sitä aina jaksa.
Kun pääsen tuolta hammaslääkäristä takaisin kotiin niin juon tuon battery energia juoman. Sen takia että selvisin sieltä hammaslääkäristä. Otan nyt aamulääkkeet ja vien pyykit sekä voisin alkaa pakkailemaan kamoja pikkuhiljaa mitä aijon ottaa poikaystävän luokse mukaan. Kaikkea rentoa vaatetta sitten otan mukaan mun kannettavan ja tabletin voi katsoa niillä animea ja muita sarjoja.

Ystävänpäivä :)Keskiviikko 14.02.2024 05:58

Se on ystävänpäivä vuoden yksi tärkeimmistä päivistä tänään on kivaa mennä töihin ja nähdä kaikki ystävät ja tutut. Voin sanoa että mulla on paljon ystäviä mistä olen todella onnellinen. Näen ja kuulen niitä joka ikinen päivä ja ne antaa mulle todella paljon voimaa jaksaa. Mä olen niiden tukena ja ne tukee minua pystyn puhumaan ihan kaikesta niille.
Olen mun parhaan kaverin tuntenut nyt 15 vuotta ja olemme edelleen hyviä ystäviä tutustuttiin kun olimme molemmat 18 vuotiaita. Soiteltiin eilenä iltapäivällä hyvin menee parhaalla kaverilla niin ei tarvitse olla huolissaan. Tänään on salitreenit illalla teen niin kovat treenit että tuntuu. Puran vähän jännitystä pois koska mulla on huomenna se hammaslääkäri. No onneksi sen saa huomenna hoidettua pois alta hyvin siellä menee. Innolla odotan laskua mikä sieltä sitten tulee jos tulee iso, niin otan säästötililtä rahat siihen mä laskin että saan maaliskuun alussa siirrettyä säästötilille ainakin 70 euroa. Jee, siitä se summa sitten nousee pikkuhiljaa koko kevään kun siirrän säästötilille rahaa joka kuun alussa. Enää yksi iso meno tässä keväällä niin sitten se on hoidettu. Aamukahvi herätti onneksi otan kohta aamulääkkeet vaatteet olen valinnut mitä puen päälle töihin niin ei ole vaatekriisiä. Kun pääsen töistä kotiin niin teen ruoaksi mifukastiketta ja riisiä sillä ruoalla jaksaa sitten salilla treenata se on helppo ja nopea ruoka menee vaan noin puolituntia kun tekee. Olo on ollut koko viikon hyvä ei ole onneksi ollut yhtään mitään ahdistusta tai masennusta huomaa sen kun ei ole juonut alkoholia yli viikkoon, niin olo tuntuu todella hyvältä. Mä päätin että aijon pitää tipattoman kuukauden tässä keväällä mikä tekee todella hyvää ja säästää rahaa. Mun ei edes tee mieli alkoholia ja sekin on vaan hyvä. Haluan olla iloinen ja positiivinen koko ajan koska sellainen mä olen eli oma itseni.

Torstaina hammaslääkäriin.Tiistai 13.02.2024 05:58

No niin sain eilenä hammaslääkäri ajan kun soitin sinne se on tämän viikon torstaina kello 12. Hyvä että sain nyt ja että aika on tällä viikolla. Onneksi mä en pelkää yhtään hammaslääkäriä niin sinne on helppo mennä saa hampaan kuntoon. Eilenä oli tosi hyvä päivä tein ruokaa, näin kaveria, oli salitreenit illalla ja oli hyvät treenit annoin ihan kaikkeni siellä todella isoilla painoilla tein. Kävin verikokeissa ajat eivät onneksi olleet myöhässä siellä ulkona oli aika kiva sää kun kävelin sinne terveyskeskukseen ja takaisin.
Tänään menen töihin taas ja hyvällä fiiliksellä kivaa nähdä kaikki työkaverit taas meille tulee varmasti hyvä päivä töissä. Siellä on monta tuttua ja rakasta kaveria. Join aamukahvit äsken mikä onneksi herätti meinasin tänä aamuna nukkua pommiin sammutin herätyskellon tänä aamuna kun se soi jatkoin vielä hetken nukkumista sitten tajusin että nyt ylös. Tänään on sählypelit iltapäivällä kivaa mennä pelaamaan mulla on pelivaatteet jo valittu samat mitkä mulla oli eilenä salilla päällä. Koitan tehdä monta maalia tänään ja olen koko ajan sitten hyökkääjä. Varmaan pelataan se 40 minuuttia niinkuin viimeksi tai puolisentuntia. Otan kohta aamulääkkeet olen jo valinnut vaatteet mitkä pistän päälle tänään pitkä violetti huppari ja legginsit. Se huppari on ihanan lämmin päällä yksi mun lempi vaate minkä ostin joskus tokmannilta. Oli alennuksessa silloin maksoi vaan 20 euroa. Odotan sitä hetkeä että voi taas shoppailla kaikkea kivaa mutta ei ihan vielä koska tässä on pari menoa vielä mitkä pitää maksaa tässä keväällä toinen on se hammaslääkäri. Innolla odotan laskua sitten kun se tulee. Toivon että ei tule kamalan isoa laskua sieltä. Otan aamulääkkeet ja hyvät musat soimaan tästä tulee hyvä päivä mulla on todella hyvä ja iloinen fiilis päällä olen taas oma itseni. Mikään ei nyt ahdista tai masenna.
Soitan tässä aamusta sinne hammaslääkäriin ja varaan ajan että ne tekee jotain tuolle hampaalle mikä lohkesi tuossa päivä sitten. Ei ole tullut onneksi kipeäksi mikä on hyvä juttu niin pystyy olla tämän hampaan kanssa. En kyllä sitten ylläty jos joudutaan poistamaan ei tunnu missään multa on poistettu kaikki viisauden hampaat muutama vuosi sitten innolla odotan laskua sitten tuosta käynnistä myöhemmin. Jos tulee iso lasku, niin otan säästötililtä rahat siihen niin saa sen heti maksettua pois. Voin sanoa että kyllä mua vituttaa tämä koska olen melkein saanut maksettua kaikki menot mitä on tullut tämän vuoden alussa niin lisää laskuja tulee vaan toivon nyt ettei sitten tuolta hammaslääkäristä tule sitten niin isoa laskua kun käyn nyt siellä. Uusi viikko alkaa ja toivon että kaikki menee hyvin. Olo tuntuu tällä hetkellä todella hyvältä ja pakko nauttia tästä olosta. Viikko menee varmasti äkkiä koska mulla on niin paljon tekemistä tällä viikolla. Jaoin jo eilenä viikonlääkkeet dosettiin ei tarvitse hakea mitään lääkettä tällä viikolla kaikki riittävät ja mulla on verikokeet päivällä niin sinne pitää mennä. Tulee tehtyä lenkki samalla kun kävelen tuonne terveyskeskukseen sinne on noin 3 kilsaa täältä. Onneksi ei ole kamalan kylmä tänään niin on kivempi kävellä. Pesin jo eilenä pyykit niin voi ottaa tämän aamun vähän rennommin. Kävin kaupassa eilenä niin aijon tehdä ruoaksi jauhelihakeiton tänään sen kanssa syön ruisleipää hyvä ja terveellinen ruoka tälle päivälle. Salitreenit on illalla ja innolla menen sinne päätin että aijon koko kesän käydä salilla treenaamassa koska mulla on kesälläkin aikaa käydä siellä ja kuntosali on ihan tuossa vieressä.
Nyt niin paljon liikuntaa elämään kun vaan pystyy kroppa pysyy hyvässä kunnossa ja paino. Liikunta tuo mulle tosi paljon hyvää oloa elämään ja se on mun juttu missä olen hyvä. Otan nyt aamulääkkeet ja alan kuunnella hyvää musiikkia tästä tulee hyvä päivä näen yhtä mun kaveria myös tänään sekin piristää päivää kivasti.

Hammas lohkesi.Sunnuntai 11.02.2024 06:22

Kiva söin eilenä karkkia niin multa lohkesi ylhäältä hammas se tarkoittaa sitä että huomenna pitää soittaa hammaslääkäriin ja varata aika että saa hampaan joko kuntoon tai sitten se voi olla että poistetaan. Ei tunnu onneksi kipeältä ainakaan vielä. En onneksi pelkää yhtään hammaslääkäriä varaudun siihen että hammas ehkä poistetaan onneksi se on ylhäällä takana eikä etuhammas. Päätin että en syö hetkeen mitään karkkia kun noin kävi nyt. Nähtiin eilenä poikaystävän kanssa mikä piristi kivasti lauantai päivää käytiin kaupoilla ja apteekissa koska poikaystävän piti ostaa itselle särkylääkettä. Viikon päästä olisi tarkoitus mennä sen luokse ellei tule esteitä. Olo tuntuu hyvältä tällä hetkellä sen huomaa koska en ole juonut alkoholia viikkoon ja aijon pitää nyt pidemmän tauon juomisesta siinä säästää aika kivasti rahaa. Katsoo jos pystyy pitää tipattoman kuukauden se olisi nyt mun tavoite. Aijon tässä keväällä keskittyä salitreeneihin ja liikuntaan koska ne tuo mulle paljon iloa ja hyvää oloa sekä kunto että paino pysyy hyvänä. Aijon ulkoilla enemmän koska valoa on tullut ja aina kivaa mennä lenkille kun aurinko paistaa se niin piristää mieltä. Aloin katsomaan ruudusta Madventures ohjelmaa ihan alusta olen nähnyt joitakin jaksoja, mutta ekoja jaksoja en ole nähnyt. Olen aina tykännyt siitä ohjelmasta ja se on hauskaa katsoa kun ne syö siinä vaikka mitä ja oksentavat. Otan kohta aamulääkkeet ja kuuntelemaan hyvää musiikkia sillä tää sunnuntai päivä lähtee hyvin käyntiin nautin kun ei ole kiire. Voisin tarkistaa paljon pyykkiä on kertynyt koska niitä pesen viimeistään huomenna tänään en jaksa tehdä sitä.