IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Odotan innolla mun silmälaseja :)Torstai 14.03.2024 05:32

Hyvät salitreenit eilenä illalla treenasin taas jalkoja ja aika paljon tein kyykkyjä olen huomannut sen että mun peppu on aika paljon pienentynyt mistä olen iloinen. Kroppa näyttää muutenkin mun mielestä aika hyvältä ja paino on kohillaan olen normaalipainoinen tällä hetkellä. Monta vuotta tuo paino on pysynyt hyvänä siihen vaikuttaa todella paljon miten syö ja liikkuu. Olen onneksi viikolla päässyt aika hyvin aina sokerista eroon, mutta viikonloppuna tulee sitten syötyä suklaata tai juon alkoholia välillä sekä limua. En ole juonut kohta alkoholia kuukauteen tänä viikonloppuna tulee kuukausi täyteen. Pakko kyllä sanoa että olo on tuntunut aika hyvältä kun en ole juonut ja sekä säästänyt siinä rahaa. Ajattelin seuraavan kerran juoda pääsiäisenä ehkä vähän viiniä ja siideriä. Alan kohta siivota ja pitää pestä pyykkiä koska sitäkin on kertynyt kiva määrä kun olen siivonnut aamulla niin menen päivällä lenkille ja käyn tokmannilla mulla alkaa vessapaperi loppua niin käyn ostamassa sitä lisää kätevää asua ihan tokmannin vieressä kävelee sinne täältä äkkiä. Tarkistan kohta mun rahatilanteen paljon on tilillä rahaa ja kohta aijon siirtää ne silmälasi rahat käyttötilille vielä niistä laseista ei ole kuulunut saan ne varmaan vasta ensi viikolla lähettävät viestin koska on valmiina niin menen sitten hakemaan voin sanoa että olen todella innoissani niistä silmälaseista ihan erinäköinen kun otan ne käyttöön ja näkee sitten paremmin. Onneksi sain kaupan päälle aurinkolasit myös kiva käyttää niitä sitten kesällä kun aurinko paistaa. Otan aamulääkkeet ja alan ekana imuroimaan sitten moppaan ja siivoan vessan onneksi siivotessa ei mene kauaa sitten on kiva kun kämppä on siisti.
Oli vauhdikkaat pelit sählyssä eilenä sain tehtyä maaleja, mutta mun joukkue silti hävisi. Hauskaa oli pelata ja sai juosta kentällä ihan täysiä pelien jälkeen tuli todella hyvä ja onnistunut olo. Annoin siellä ihan kaikkeni pelattiin melkein 40 minuuttia olin koko sen ajan hyökkääjä.
Oli muutenkin hyvä päivä eilenä töissä jonkin verran hommia ja kivaa jutella muiden työkavereiden kanssa siellä. Menen taas tänään töihin ja salitreenit on illalla intoa löytyy nyt siihen teen varmaan taas niin kovat treenit mutta aijon venytellä tunnin lopussa niin paikat eivät tule helposti kipeiksi. Mun kroppa on todella hyvässä kunnossa mikä tuo mulle paljon iloa ja itsevarmuutta. En muuttaisi mitään mun kropasta olen tyytyväinen kun olin teini niin vihasin itseäni silloin ja olin todella masentunut ja ujo. Sairastuin 14 vuotiaana masennukseen ja aloitin syömään ekaa masennuslääkettä se kyllä sitten auttoi. 16 vuotiiana tykkäsin itsestäni enemmän ja olin itsevarmempi seurustelin silloin monen poikaystävän kanssa mulla oli aina kahden kuukauden välein uusi poikaystävä kun suhde loppui niin löysin aina uuden. Se oli silloin mun elämän parasta aikaa kun olin nuori opin samalla paljon kaikkea uutta. Niitä aikoja on hauska muistella ja olen tällä hetkellä aika tyytyväinen mun elämään.
Mulla on ystäviä, pariseuhde, paljon tuttuja ihmisiä joiden kanssa juttelen melkein joka päivä. Mulla on todella hyvä tukiverkosto mikä on myös tärkeää elämässä. Joiden kanssa jakaa kaikki huolet ja murheet tällä hetkellä mulla on kaikki onneksi ihan hyvin ollut hyvä viikko tähän saakka. Otan aamulääkkeet nyt ja alan katsella taas videoita Youtubesta sekä kuuntelen hyvää musiikkia tulee varmasti hyvä päivä! Kiitos aamukahvin joka herätti juon vielä toisen kupin kahvia ennen kun menen töihin.
Kävin verikokeissa eilenä ja pääsin 20 minuuttia etuajassa ei haitannut yhtään. Oli ihana aurinkoinen sää ja todella lämmin kivaa oli kävellä tuolla ulkona kohta pääsee talvivaatteista eroon ja saa puettua kevyempää vaatetta. Olo tuntuu hyvältä edelleen viikko alkanut ihan mukavasti. Olin salilla treenaamassa niin treenasin jalkoja, tein paljon kyykkyjä ja kahvakuulalla siinä meni kivasti noin tunti. Huomenna sitten seuraavat treenit teen silloinkin todella kovaa isoilla painoilla. Töihin taas mennään tänään kivaa nähdä kaikki työkaverit päivä menee siellä sitten kivasti kun on tekemistä ja näkee ihmisiä puen päälle tänään mustat legginsit ja Puma hupparin mitä en ole käyttänyt taas vähään aikaan. Tänään on iltapäivällä taas sählypelit kivaa mennä pelaamaan taas koska siinä olen todella hyvä teen taas monta maalia tänään saa nähdä millaiset joukkueet on tällä kertaa viimeksi oli aika hyvät. Sählyssä se on parasta kun sä pääset juoksemaan ihan täysiä kentällä, syke nousee ja kun tekee maaleja siitä tulee mulle niin hyvä ja onnistunut fiilis Ihan paras tunne pelien jälkeen. Voin sanoa että mulla on todella hyvä kunto koska lenkkeilen todella paljon kroppa voi hyvin kun on paljon liikettä ja askelia. Liikunta on yksi mun elämän tärkeistä asioista se auttaa todella paljon näihin mun sairauksiin lievittää ahdistusta ja masennusta. Painokin on hyvässä kunnossa ja yritän syödä terveellisesti joka päivä. Herkuttelen aina viikonloppuisin silloin mä sallin sen että voi syödä vaikka mitä. Olen nyt ihan hereillä koska join kupin mustaa kahvia otan kohta aamulääkkeet ja tiskaan.
Juon varmaan vielä toisen kupin kahvia ennen kun menen töihin niin on hereillä siellä tästä tulee hyvä päivä. Iloinen fiilis tällä hetkellä semmoinen mä aina olen kun on hyvä olo.

Kivaa oli nähdä kummipoika.Maanantai 11.03.2024 04:35

Eilenä oli kummipojan synttärit täytti kolme vuotta mut ja poikaystävä oli kutsuttu sinne. Kummipoika oli kasvanut kauheasti kun viimeksi sen näin oli todella iloisella päällä kun se leikki. Syötiin kakkua ja juotiin limua parisen tuntia olimme sitten siinä. Uusi viikko alkaa ja tänään mulla on verikokeet päivällä leponex lääkkeen takia joudun joka kuukausi käymään onneksi mulla ei ole neulakammoa. Siinä tulee samalla tehtyä lenkki kun kävelen terveyskeskukseen onneksi on kiva sää tänään. Jaan viikonlääkkeet dosettiin taas ja ei tarvitse hakea mitään lääkettä tällä viikolla kaikki riittävät. Heräsin jo ennen herätyskelloa tänään ja aloin keittämään aamukahvia olo tuntuu hyvältä ja pirteältä uskon että tulee mukava viikko. Tämän viikon viikonloppuna olen menossa poikaystävän luokse pitkästä aikaan. Viikko menee äkkiä koska mulla on töitä ja salitreenejä tänään olen menossa salille illalla teen todella kovat treenit että tuntuu. Sitten tulee niin hyvä ja onnistunut olo sen jälkeen. Todella mukavaa kun kevät alkaa jo pikkuhiljaa tulla ja kesä. Ollut rankka talvi olin todella väsynyt ja aika paljon ahdisti tuntui silloin että mä en selviä nyt on ihan erilainen olo semmoinen että jaksaa taas tätä elämää. Olen oma iloinen itseni ja se on tärkeintä tällä hetkellä. Huomasin ja tajusin etten hirveästi joutunut talvella syömään noita rauhoittavia lääkkeitä onneksi. Ilta ja aamulääkkeet auttoivat paljon siihen oloon rauhoittivat. Saa nähdä mitä tällä viikolla tapahtuu salkkareissa innolla haluan nähdä. Katsoin viikonloppuna House sarjaa muutaman jakson kohta toisella kaudella siinä ihan paras sarja olen jäänyt koukkuun siihen. Animea pitäisi myös katsoa jossain vaiheessa mulla on muutama sarja mitä en ole vielä katsonut. Alan tässä siivota keittiötä mikä on aika sotkuinen katsoo joutuuko pyykkiä pesemään tänään.

Jep jep..Sunnuntai 10.03.2024 15:45

No niin näköjään irc galleria taas toimii aamulla oli jotain häiriötä. Pystyn nyt kirjautumaan ulos.

Sain eilenä paljon suklaata :)Lauantai 09.03.2024 05:57

Oli ihanaa nukkua eilenä kolmen tunnin päikkärit pitkästä aikaan teki todella hyvää nyt olen saanut kunnolla levättyä ja nukuin viime yönkin hyvin. Eilenä oli naistenpäivä sain kavereilta ja poikaystävältä paljon suklaata. Kiva oli nähdä poikaystävä ja huomenna näemme uudestaan kun menemme kummipojan synttäreille. En ole nähnyt kummipoikaa pitkään aikaan varmasti on kasvanut paljon mukavaa nähdä se. Sain uuden pankkikortin unohdin ihan kokonaan että saan sen voin ottaa onneksi heti käyttöön testaan sitä tänään kun menen lidliin kauppaan. Aijon kohta siirtää nuo silmälasi rahat säästötililtä käyttötilille sitten kun saan viestin että silmälasit ovat valmiita. Aijon siirtää sen 464 euroa tulee hyvä fiilis kun on saanut ne maksettua ja saa käyttöön. Olo on ollut hyvä edelleen ja olen nauttinut siitä ei ole ahdistanut, masentanut, tai ollut harhoja. Onneksi syön lääkkeitä niin auttavat todella paljon tuohon oloon. Aamulääkkeet lievittävät ahdistusta ja iltalääkkeet rauhoittaa illalla niin saan yöt hyvin nukuttua. Leponex lääke on samalla hyvä unilääke. Otan sen aina illalla vähän ennen seitsemää ja menen joka ilta nukkumaan jo puoli kahdeksalta. Sitten herään aamulla puoli viisi tai viideltä olen aamuvirkku. Olen koneella aina aamuisin en koskaan päivällä tai illalla. Mulla on parempaa tekemistä kun olla koko ajan koneella. Alan tässä kuuntelemaan musiikkia ja katson youtude videoita. Menen ehkä lenkille tuossa myöhemmin katsoo millainen sää. Tästä tulee hyvä päivä aamu alkanut mukavasti.

Kummipojan synttärit sunnuntaina.Perjantai 08.03.2024 05:23

Kävin siellä näöntarkastuksessa eilenä ja mun näkö oli muuttunut joten valitsin uudet silmä ja aurinkolasit ne on titaanista tehty molemmat ja niiden pitäisi kestää hinnaksi tuli yhteensä 464 euroa ja maksoin eilenä siitä summasta jo 140 euroa loput maksan sitten kun menen hakemaan ne lasit. Valmistuvat parissa viikossa ja saan sitten viestin puhelimeen kun on valmiita. Kiva kun sai samalla aurinkolasit siihen päälle mä en omista tällä hetkellä aurinkolaseja ja valitsin eilenä todella hienot niitä on kiva käyttää sitten kesällä odotan jo innolla että saa mennä hakemaan ne lasit.
Vihdoinkin alkaa taas viikonloppu olen sunnuntaina menossa kummipojan synttäreille minne on kutsuttu mut ja poikaystävä. Täyttää 3 vuotta nopeasti nää vuodet menee tuntuu että olisi syntynyt hetki sitten. Tulee varmasti ihan kiva sunnuntai päivä ja mukavaa nähdä poikaystävä viikon päästä olisi tarkoitus mennä taas sen luokse ellei tule esteitä. Olo tällä hetkellä tuntuu todella hyvältä nyt kun sai papakokeen tulokset eikä siellä ollut onneksi mitään se oli todella stressaavaa odottaa niitä tuloksia.
Tänään on rento päivä ajattelin nukkua varmaan päikkäreitä kun on aikaa, menen lenkille iltapäivällä ja näen yhtä kaveria tuossa myöhemmin menen sen luokse kylään. Ostin eilenä kaupasta vähän sipsiä ja limua herkuttelen niillä viikonloppuna. Pitkästä aikaan ostin pepsi max lime limsaa en olen juonut sitä aikoihin yksi mun lempi limu. Olo tuntuu aika pirteältä nyt kun join aamukahvit otan kohta aamulääkkeet ja alan kuunnella hyvää musiikkia mistä tulee hyvä ja iloinen fiilis. Viikko sitten olin todella stressaantunut vielä ja vähän masentunut. Aijon elää taas hetken ja päivän kerrallaan koska ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu voi tapahtua ihan mitä tahansa.

Papakoe viikko sitten.Torstai 07.03.2024 05:26

Viikko mennyt todella nopeasti nyt on jo torstai. Pakko sanoa että stressiä on ollut aika paljon tällä viikolla, mutta nyt alkaa onneksi jo helpottaa. Yhteen terveyteen liittyään asiaan sain hyviä uutisia eilenä. Olin papakokeessa noin viikko sitten ja tulokset tuli eilenä kaikki ok ei ole syöpää tai mitään muuta olen terve. Se käynti maksoi kivat 86 euroa no onneksi sain sen maksettua heti kun olin käynyt siellä seuraava papakoe on sitten taas 5 vuoden päästä. Olin kahviossa eilenä töissä ja hyvin meni päivä siellä asiakkaita oli jonkin verran ja leivottiin myyntiin mokkapaloja ja mustikkapiirakkaa. Kaikki asiakkaat sanoivat että olivat hyviä ja että olimme keittäneet hyvää kahvia mukavaa saada posittiivista palautetta. Nopeasti meni päivä sitten siellä ja oli kivat työkaverit samalla niin oli juttuseuraa. Harjoittelin kassan käyttöä eilenä meni onneksi ihan hyvin opin aika nopeasti. Hyvät treenit oli eilenä salilla teki todella hyvää lihakset olivat pikkasen kipeät edellisestä treenistä mutta jaksoin ihan hyvin treenata tein aika paljon kyykkyjä. No ehkä ensi viikolla lihakset ovat kunnossa taas kun on levännyt viikonlopun. Alan tässä kohta siivota ja pesemään pyykkiä. Hyvin on aamu aikaa tehdä ne ja myöhemmin olen menossa sinne näöntarkastukseen ja katsoo sitten millaiset silmälasit sitten saan yhdeltä on aika. Uskon että mun näkö on varmasti muuttunut vuosien aikana eli ihan hyvä saada uudet silmälasit. Näkee taas paljon paremmin otan rahat niihin mun säästötililtä ai niin pitää maksaa kohta vuokra rahaa tullut kelalta taas tänään niin pystyy maksamaan sen. Tästä tulee hyvä päivä huomenna on jo perjantai onneksi. Aijon vaan varmaan viikonlopun katsoa vaan netflixä House sarjaa eteenpäin. Olen siinä vielä ekalla kaudella ihan paras sarja.
Olin salilla eilenä illalla ja tein todella kovat treenit että tuntui tuli hyvä ja onnistunut olo sen jälkeen. Tänään on sählypelit iltapäivällä taas mukavaa mennä pelaamaan. Aijon nyt keskittyä liikuntaan enemmän koska se tuo mulle hyvää oloa ja lievittää hyvin ahdistusta ja masennusta. Kunto ja paino on todella hyvä tällä hetkellä olen siitä tyytyväinen. Kävin eilenä apteekissa nyt on kaikkia lääkkeitä ei tarvitse hetkeen hakea mitään masennuslääkkeet riittävät kesään saakka. kävin lidlissä kaupassa niin ostin sieltä yhdet pinkit collegehousut maksoi vaan 11 euroa kiva löytö mä ostan lidlistä välillä vaatteita jos löytyy jotain kivoja ja on mun kokoa. Halusin vähän shoppailla koska olen saanut kaikki laskut ja menot maksettua maksoin eilenä sen hammaslääkäri laskun pois. Seuraava hammaslääkäri käynti on huhtikuussa paikkaavat yhden reiän mikä on tullut ylähampaaseen onneksi pääsen tutulle hammaslääkärille. Työpäivä taas ja katsoo olenko huomenna menossa taas kahvioon hommiin pitää vähän kysellä sitä töissä tänään. Olisi ihan kivaa mennä tykkään siitä hommasta rentoa ja mukavaa. En päässyt pesemään pyykkiä koska talon pesukone oli mennyt rikki se kyllä vissiin korjataan tällä viikolla no pesen vaikka loppuviikosta pyykit. Vaatekriisi iski en tiedä mitä puen päälle tänään katson kohta nuo vaatteet legginsit ainakin laitan ja ehkä sen kanssa joku kiva huppari rennot vaatteet. Otan aamulääkkeet nyt ja alan siivota keittiötä mikä on vähän sotkuinen. Alan tässä samalla kuunnella jotain hyvää musiikkia niin päivä lähtee kivasti käyntiin uskon että tulee mukava päivä koska on ohjelmaa sählypelejä odotan innolla koitan tehdä monta maalia tänään.

Saan kohta uudet silmälasit.Maanantai 04.03.2024 04:50

Ihan mukava viikonloppu vanhempien luona näin myös poikaystävän joka tuli käymään, niin oli sitäkin kiva nähdä. Vähän oli levoton olo yhdessä vaiheessa viikonloppuna ja sitten mulla tuli eilenä lopulta itkupotkuraivarit mä vaan itkin ja itkin kaiken paskan pihalle mitä oli mun sisään kertynyt ja voin sanoa että on paljon kevyempi olo en ole itkenyt pitkään aikaan. Uusi viikko taas alkaa saa nähdä millainen viikko tulee hetki ja päivä kerrallaan taas menen tätä elämää ihan sen takia koska tuo huono olo voi vaan ihan koska vaan tulla. Onneksi pääsee salille treenaamaan illalla niin teen todella kovat treenit että tuntuu nyt taas jaksaa kun olen saanut hyvin levättyä viikonloppuna. Jaan kohta viikonlääkkeet dosettiin ja mun pitää hakea masennuslääkkeet ja leponexit ajattelin jos menen vaikka tänään päivällä tuonne apteekkiin koska on hyvin aikaa käydä asumistuki on tullut tänään niin on rahat lääkkeisiin voisin samalla käydä kaupassa. Mulla on tällä viikolla näöntarkastus torstaina ja saan kohta uudet silmälasit mistä olen innoissani. Rahaa saa mennä ainakin niihin noin 400 euroa. En halua että menee 500 tai 600 liian kalliita silloin. Otan rahat niihin mun säästötililtä hyvin pystyy ottamaan sieltä. Maksan kohta tuon hammaslääkäri laskun pois mikä oli 75 euroa. Onneksi pääsee kohta siitä laskusta eroon hetken päästä. Aijon katsoa saanko jotain siirrettyä sitten säästötilille tällä viikolla kun tulee eläke jos saisi vaikka 60 euroa niin sekin olisi ihan kiva. Alan kohta pesemään pyykkiä koska sitä on kertynyt taas onneksi on tää aamu aikaa pestä ne.
Aamukahvi herätti onneksi ja alan tässä kuuntelemaan vähän musiikkia ja katsomaan youtube videoita. Uskon että tulee ihan kiva päivä olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä aamu alkanut hyvin.