IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

huomenna lomille :)Keskiviikko 01.04.2015 08:01

viikon puoliväli. olen varmaan huomenna lähdössä jo lomille koska on pääsiäinen. ajattelin että menen kotiin yhdeksi yöksi ja poikaystävän luokse perjantaina. pitää soittaa äidille tänään ja kertoa että olen tulossa kotiin. pitää vaan kysyä ohjaajilta että käykö että lähden jo huomenna. tänään on ohjelmassa kokki ryhmä aamulla. mä olen pää kokki. teen ruishampurilaisia. tulee varmasti hyviä. paja on taas tänään eikä mitään tietoa että mitä tehdään. se selviää tuossa aamulla.
kuntosalille taas illalla. olen menossa nyt yksin koska mun kaveri lähtee jo tänään lomille. meillä on sijainen nyt tällä kertaa kuntosalilla. saa nähdä onko millainen. toivottavasti rento. kävin eilenä seppälässä.
löysin ihanat pinkit housut ja valkoisen topin. meni noin 50 euroa. sitten kävin tokmannilla ja ostin huulipunan ja karpalo mehua.
tilille jäi vielä kivasti rahaa. ja rahaa tulee taas kohta.
onneksi. mun piti maksaa pari laskua eilenä mutta unohdin. no. koitan huomenna maksaa ennen kun lähden lomille.
kiva taas lähteä pitkästä aikaan lomille. mun velikin tulee kotiin huomenna. näkee sitäkin. ja äitiä ja isää. pitää vaan sanoa tänään poikaystävälle ettei sen tarvi tulla sitten hakemaan mut perjantaina koska porukat vie mut sen luokse. tulee varmasti mukava loma :) sunnuntaina olen tulossa jo takaisin. nyt on muutenkin hyvä olo ja fiilis. kannatti levätä viime viikonloppu. jaksaa taas lomailla.
syöminen ja ruokailu on mennyt hyvin. tavoite on saada aina vatsa täyteen. katsoo miten noi mun syömiset menee sitten lomilla. varmaan ihan hyvin. en ota nyt paineita siinä. syön mitä pystyn.
en jaksanut eilenä katsoa animea. huomenna voisi katsoa koska on aikaa ennen kun lähden lomille. aijon ottaa kannettavan mukaan lomille. se on mulla aina mukava kun lähden lomille. pystyy olemaan netissä. tänään ajattelin kokeilla noita mun uusia pinkkejä housuja. kiva laittaa ne päälle. pirteän väriset. kannatti ostaa. nyt mun ei tarvi ostaa vähään aikaan housuja. niitä mulla on nyt toistaiseksi ihan tarpeeksi. mutta. oli kiva shoppailla :)
piristi hieman. tässä kuussa shoppaillaan taas uudelleen. jos vaikka jo tässä kuussa mentäisiin kavereiden kanssa shoppailemaan lahteen. pitää vähän kysellä kavereilta mitä ovat mieltä.
tänään voisi jo hieman siivota tätä kämppää koska huomenna on siivouspäivä. ei sitten huomiselle tule kauheasti siivottavaa. en eilenä muistanut pestä edes pyykkiä. no. pesen vaikka sitten kun tulen lomilta. mulla on vaate kaappi täynnä vaatteita. ei lopu kesken.
en muistanut ostaa eilenä puuroa. pitää tänään käydä ostamassa. joko s-marketista tai tokmannilta. ai niin apteekissa pitää myös käydä. käyn tänään tai viimeistään huomenna. on sitten taas lääkkeitä. pitää varmaan tänään jo alkaa pakkailemaan. ja mulla on taas vaate kriisi että mitä laitan huomenna päälle kun lähden lomille. korko kengät ainakin laitan. ehkä ne pinkit housut..no. katsoo sen huomenna. kun menee huomenna kauppaan niin pitää ostaa suklaata. syön sitten perjantaina. ja katson lemmen viemää.
kiva mennä taas kuntosalille tänään :) tosin yksin mutta hyvin se menee. onneksi siellä on muitakin. tulee varmasti hyvä tunti.
ja hyvä olo sen jälkeen. tästä on tulossa ihan kiva päivä :)
puolen tunnin päästä pitää mennä aamupalalle. voisi ennen sitä vähän jo siivota vaikka tuota keittiötä. on sitten siisti. huomenna vasta aijon imuroida ja mopata. ja pestä vessan.
roskat pitää myös viedä. sitten kun tulee lomilta niin on kiva tulla siistiin kämppään :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.