IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

tänään Helsinkiin.Keskiviikko 18.11.2015 08:14

tänään on taas vaihdikas päivä. kokki ryhmä on aamulla ja se alkaa jo puoli kymmeneltä. sen jälkeen me lähdetään paja tunnilla Helsinkiin mielenterveys messuille. ollaan siellä muutama tunti. sitten tullaan sieltä takaisin niin kerkeää hetken levähtää ennen kun pitää lähteä salille kaverin kanssa. huhhuh. no ainakaan ei tule tylsää päivää ja tää päivä menee äkkiä. olin eilenä tosiaan siellä klubitalolla. pääsin tekemään voileipiä ja eväs pusseja. oli ihan mukavaa puuhaa.
sitten söin ruoan siellä ja se maksoi 4 euroa. sitten lähdin ennen yhtä lähtevään bussiin. takaisin kotiin. oli ihan mukavaa. olen sitten taas ensi viikon tiistaina menossa sinne taas. aamulla bussilla.
mä aloitin katsomaan netflixistä frendit sarjaa ihan alusta. päätin taas katsoa kaikki jaksot uudestaan. en ole vuosiin katsonut frendit sarjaa.
siinä on sitten vähän katsottavaa. ei ainakaan katsominen lopu heti kesken. eilenä mä katsoin pari tuntia niitä. makailin vaan sohvalla tabletti sylissä. sähly oli taas eilenä. miehet vastaan naiset me naiset voitettiin yhdellä maalilla miehet. kerrankin taas voitettiin ne. oli hyvä peli. ja hiki tuli juostessa. illalla otin sitten vaan rennosti.
kaveri tuli mun luokse katsomaan lemmen viemää, skypetin poikaystävän kanssa ja menin parhaan kaverin luokse viettämään iltaa.
siinä se loppu ilta meni. nyt taas jaksaa kun on nukkunut hyvin viime yön ja saanut tänä aamuna juotua aamukahvit.
kerkeän hyvin kirjoittaa tämän blogin taas. aamupala on vasta tunnin päästä. mä pääsen kokki ryhmässä tekemään uuni jäätelöä jälkkäriksi. se on tosi hyvää ja helppo tehdä. paras kaveri tekee pää ruoan. kun ollaan menossa tänään sinne mielenterveys messuille, niin otan varmuuden vuoksi rauhottavia mukaan. jos tulee huono olo siellä reissussa. niitä on hyvä olla mukana. sanoin ohjaajille eilenä että otan mukaan niitä reissuun. pitää pyytää ne tässä aamulla kun menen aamupalalle. jos olen kauhean väsynyt tänä iltana, niin otan salilla sitten vähän rennommin.
ettei tule ihan kuollut olo. pitää syödä hyvin taas ennen kun menee salille niin jaksaa olla siellä. poikaystävälle lupasin sitten soitella sen salin jälkeen. voi olla että olen viikonlopun täällä. jos olen kamalan väsynyt niin sitten on vaan hyvä levätä. mutta. nyt on vasta keskiviikko. elän päivän kerrallaan nyt vaan. ja hetken kerrallaan.
mä olen jännittänyt tosi paljon viime aikoina niin se vie yleensä noi mun voimat. olen huomannut sen. mutta kyllä mä selviän tästä päivästä. syö vaan hyvin niin jaksaa. sitten illalla kun tulee salilta niin on ihanaa päästä kuumaan suihkuun ja rentoutumaan loppu illaksi. menen taas parhaan kaverin luokse illalla.
eilenä mä menin jo ennen yhdeksää nukkumaan. alkoi nukuttamaan.
aamulla heräsin hyvin kun kello soi. ei mitään ongelmaa.
onneksi mä nukun hyvin joka yö aina. enkä heräile yöllä koskaan. nukun sikeästi. ja se on hyvä että herää aikaisin aamulla, niin uni tulee nopeammin illalla. ja kun ottaa noi ilta lääkkeet niin nekin pistää nukuttamaan. se on samalla hyvä uni lääke. noi on vahvoja lääkkeitä. nyt ei tarvi onneksi hakea mitään lääkettä vähään aikaan.
riittää hyvin joksikin ajaksi. hyvin on nyt alkanut tämä rahan säästäminen. mun ei ole yhtään tehnyt mieli shoppailla. hyvin menee. loppu viikosta pitää käydä taas kaupassa.
koitan olla ostamatta mitään siellä mielenterveys messuilla. katselen vaan. ajattelin laittaa noi mun uudet farkut mitkä ostin kuukausi sitten, nahkatakin, ja yhden violetit saappaat. ne saappaat on ollut mulla monta vuotta ja ovat vielä hyvässä kunnossa. niillä on mukava kävellä. ja on kevyet jalassa. ajattelin laittaa villa paidan nahkatakin alle. hiukset laitan taas poni hännälle.
en varmaan nyt meikkaa. ei jaksa. olen ihan nätti välillä ilman mitään meikkiä. iho saa nyt hengittää kun ei ole puuteri kerrosta.
hyvä kun ostin kahvia lisää alku viikosta. nyt loppui toi edellinen kahvi paketti. hyvin riitti aamu kahviin. juon edelleen kulta katriinaa. se on mun lempi kahvi. olen juonut sitä pitkään. ja eikä ole kamalan kallista. teetä mulla on myös taas ihan riittävästi.
kerkiän juomaan pika teet tässä aamulla ennen kokki ryhmää.
alan heti keittämään kun olen syönyt aamupalan.
pakko saada teetä tässä aamulla vielä.
syön hyvän aamupalan niin jaksaa kokki ryhmässä.
hyvin keretään tehdä ruoat ennen kun lähdetään helsinkiin.
ollaan aika nopeita tekemään. mutta. ihan mukava päivä tänään taas tiedossa vaikka vähän väsyttää. kyllä me selvitään tästä päivästä parhaan kaverin kanssa. ja pidetään huolta toinen toisistamme kun ollaan hesassa. hyvin se reissu menee varmasti.
ja aika kuluu taas äkkiä. huomenna on jo sitten torstai.
viikonloppu lähenee. tää viikko on mennyt tähän asti taas tosi nopeasti. ei ole ollut ainakaan tylsää. sen voin sanoa.
kohta alan kuuntelemaan musaa. hyvin kerkiää tässä aamulla kuunnella. tulee mukavampi fiilis kun kuuntelee.
mutta. illalla uni tulee sitten taas äkkiä. hyvä vaan. niin saa taas ensi yön nukuttua hyvin. huomenna on sitten taas siivous päivä ja toiminta tunti. saa nähdä mitä tehdään. ja huomenna menen kaverin luokse kylään katsomaan lemmen viemää.
onneksi mun kämppä on aika siisti tällä hetkellä niin huomiselle ei tule kauheasti siivottavaa. hyvin kerkiää aamulla siivota.
ja huomenna aamulla pystyy taas katsomaan emmerdale uusinnat.
katson aina emmerdale sarjaa kun pystyy.
vaikka pari jaksoa jää aina välistä. pysyn jotenkin perässä siinä. tänään en varmaan kerkeä katsomaan frendit sarjaa. no katson vaikka sitten huomenna kun on enemmän aikaa.
kaupassa voisi käydä taas huomenna toiminta tunnin jälkeen.
kerkiää käydä ennen päivällistä.
en vielä tiedä että lähteekö poikaystävä tänä viikonloppuna reissuun. mutta kyllä se selviää. se kyllä ilmoittaa jos lähtee.
olen sitten viikonlopun täällä.
jos olen viikonlopun täällä niin ajattelin taas värittää. hyvin on aikaa. vaikka koko viikonloppu. jos en jaksa olla koneella koko aikaa niin voi vaikka värittää. tai katsoa tabletilla jotain.
lenkillä aijon käydä. kyllä sen viikonlopun saa sitten jotenkin kulutettua. aijon taas herkutella. syödä suklaata taas.
ehkä myös sipisä. katsotaan. mitä mun tekee sitten mieli syödä.
nyt koitan vaan syödä normaalisti. ei vielä mitään herkkuja.
perjantaina sitten vasta. en tiedä että mitä suklaata nyt söisi. mutta kyllä se selviää. ostan sitä suklaata mitä mun tekee sillä hetkellä mieli. limua voisi myös ostaa. varmaan ostan jaffaa.
appelsiinin makuista. se on mun lempi limu. ja fanta on toinen mun lemppari. tai sitten voisi ostaa taas mehukivennäisvettä.
sekin on hyvää. no katsoo sen sitten perjantaina.
ostan ne juomat myös silloin kun noi suklaat. mars jätskiä mulla on vielä pakastimessa. nekin pitäisi saada syötyä niin voisi sitten ostaa lisää jätskiä pakastimeen. täytyy taas kohta tiskata. alan kohta tiskaamaan. pitää pestä taas lautaset ja mukit.
ei sitten jää lojumaan altaseen. mä tiskaan aina joka päivä.
aamulla kun on aikaa. sitten on mukavaa kun ei ole tiskejä lojumassa. ja keittiö on siisti. pyyhin noi tasot myös aina.
on paljon mukavampaa kun on siistiä. eikä sitten huomenna tarvi siivota välttämättä keittiötä. pitää vaan imuroida, mopata, pyyhkiä pölyt ja siivota vessa. siinä se. siihen menee vaan puoli tuntia.
ei onneksi sen kauempaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.