IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Rento sunnuntai päivä. Ei ole kiire.Sunnuntai 31.07.2016 08:12

Sunnuntai. Viikonloppu alkaa olla kohta ohitse.
Mukava päivä oli eilenä kun poikaystävä oli kylässä.
Katseltiin leffoja ja syötiin subit. Kun poikaystävä sitten lähti illalla, niin mä meinasin lähteä lenkille, mutta huomasin ennen lähtöä että kohta alkaa varmaan satamaan. No loppu illan katselin tabletilla kaikki viisi salkkari jaksoa mitkä olin tallentanut.
Menin nukkumaan siinä yhdeksän aikaan illalla.
Ja tänään mä heräsin seitsemältä. Aamukahvit on juotu.
Menen tänään sinne lenkille. Menen varmaan tuossa aamupäivällä.
syön vähän puuroa niin mä jaksan kävellä. En vielä tiedä että minkä lenkki reitin heitän. No se lenkki on joka tapauksessa puolen tunnin mittainen ainakin.
Tänään kaveri on tulossa kylään iltapäivällä. Sovittiin että näemme tänään. Ja illalla mä näen taas parasta kaveria.
Se tulee tänään takaisin lomilta. Eilenä viestiteltiin. Kyselin siltä onko se uinut paljon? Tää aamu menee nyt varmaan koneella ollessa.
Vielä mua ei huvita katsoa tabletilla mitään.
Aamupala on vasta yhdeksältä.
Vielä on sinne aikaa. Ajattelin pestä pyykkiä tänään taas koska sitä on kertynyt. Aijon tässä aamun aikana pestä niin saa sen pois alta.
Huomenna mulla on ne verikokeet yhden jälkeen. Käyn siellä ja sitten kun pääsen sieltä niin käyn samalla kaupassa.
Eilenä kun käytiin poikaystävän kanssa kaupassa niin mä ostin lisää puuroa ja kulta katriina kahvia.
Huomenna pitää ostaa lisää teetä.
Onneksi ensi viikolla tulee rahaa taas.
Eilenä mä en ostanut mitään herkkuja. Mä söin sen subin vaan.
Ja kun katseltiin leffoja poikaystävän kanssa niin mä join siinä samalla vaan kivennäisvettä. Huomenna menen salille varmaan.
Pyydän kaveria mukaan. Jos se haluaa ja jaksaa lähteä.
Huomenna on kivasti sitten liikuntaa kun joudun kävelemään sinne terveyskeskukseen. Sinne on kolmen kilsan matka.
ja viimeinen kilometri sinne on ylämäkeä.
No onneksi kerkiää syömään lounaan ennen kun lähden sinne.
Jaksaa kävellä ja lähden silleen ajoissa kävelemään sinne ettei ole mikään kiire kävellä. Hyöty liikuntaa saa samalla siinä.
Onneksi mulla on aika hyvä kunto tällä hetkellä.
Sitten kun alan käymään salilla taas enemmän niin kunto vaan paranee siinä samalla. Tekee todella hyvää.
Huomenna alkaa sitten elokuu. Tää kesä on mennyt todella nopeasti.
No on ollut ihan kivaa tekemistä koko kesän ajan.
Huomenna meillä on kaikilla asukkailla punnitus aamulla.
Saa nähdä paljon mä painan. Toivon että paino on pysynyt samana.
Ensi viikolla pitää hakea varmaan taas leponexia.
Lääkkeet riittää vielä muistaakseni ensi viikon alkuun.
Käyn hakemassa niitä loppu viikosta.
Niillä ei ole onneksi mikään kiire ja ohjaajat muistuttaa mua kyllä että pitää hakea lisää leponexia.
Mä olen syönyt leponexia jo kymmenen vuotta.
Se on ollut sopiva lääke mulle. Silloin kun sairastuin niin mulle annettiin vaikka millaisia lääkkeitä.
Mutta sitten vihdoin huomattiin että leponex on se paras lääke mulle.
Mun molemmat kaverit syö samaa lääkettä.
Ja tuo masennus lääke mitä mä myös syön niin sekin on ollut hyvä lääke mulle. En aijo lopettaa sen syömistäkään varmaan koskaan.
Mun on pakko syödä noita lääkkeitä niin mä pystyn elämään jotenkin tätä elämää. Välillä on vaikeaa mutta niistä kyllä selviää.
Nyt mulla on tällä hetkellä hyvä olo.
Uusi viikko alkaa huomenna taas ja ensi viikon viikonloppuna mä pääsen taas lomille. Menen varmaan taas poikaystävän luokse.
Täytyy katsoa miten ensi viikko menee. Onko hyvä vai paska viikko.
Sitä ei voi tietää. Pitää elää hetki ja päivä kerrallaan.
Katsoa mitä huominen tuo tullessaan.
Aijon jatkossa tehdä silleen, että jos mua alkaa ahdistaa, vituttaa, tai ärsyttää. Niin lähden heti lenkille vaikka.
Jos mulla on sillä hetkellä aikaa mennä lenkille.
Tuolla ulkona on aika pilvinen ilma.
No tänään ei tarvitse laittaa mitää aurinkorasvaa kun menen tuonne ulos. Pakko päästä tosiaan lenkille tänään. Pääsee vähän tuulettamaan päätä ja ajatuksia kun kävelen.
Sitten kun tulen lenkiltä niin keitän taas teetä varmaan.
Mulle on tullut semmoinen tapa että aina kun tulen lenkiltä niin pitää keittää teetä. Se tee aina maistuu tosi hyvältä lenkin jälkeen.
Tänään pitää laittaa taas salkkarit tallenukseen.
Ettei vaan unohdu. Meillä on ruoka tänään taas vasta kahdelta.
Syön tukevan aamupalan niin ei heti sitten tule nälkä.
Meillä oli eilenä iltapalalla kinuskikakkua. Siis se oli tosi hyvää.
Oli pakko maistaa kun oli tarjolla.
Sitten sen lisäksi söin pari leipää vielä. Mulla oli sillä hetkellä kauhea nälkä. Söin mahan täyteen.
Olen huomannut sen että syöminen on tärkeää.
Kun syö niin jaksaa sitten. Ja mä syön mahan täyteen aina.
Silloin kun mulla oli paha syömishäiriö, niin söin todella pieniä annoksia. ja mä painoin silloin vaan sen 46 kiloa.
Mutta nyt mulla on normaali paino.
Ja en koskaan enää halua palata siihen 46 kiloon.
Olen todella tyytyväinen että mä painan sen 60 kiloa ainakin.
Tunnen itseni upeaksi.
En tunne itseäni todellakaan rumaksi.
Tärkeintä on silti se että olen onnellinen.
Olen tosi tyytyväinen tähän mun elämään tällä hetkellä.
Ja se on parasta että pystyn elämään nyt näiden sairauksien kanssa mitä mulla on. Vaikka mä sairastan skitsofreniaa niin olen silti onnellinen. Mulla on siis aivan ihanat kaverit mun elämässä.
Ja poikaystäväkin hyväksyy mut semmoisena kuin olen.
Tää skitsofrenia sairaus ei häiritse poikaystävää yhtään.
Poikaystävällä ei ole mitään sairauksia. Eikä se syö lääkkeitä.
Me ollaan nyt oltu poikaystävän kanssa jo kuusi vuotta yhdessä.
Ja hyvin meillä menee edelleen.
Mulla on ihana mies.
Rakastan poikasytävää todella paljon.
ja poikaystävä rakastaa mua.
Se sitten aina osoittaa rakkautta mulle ostamalla suklaata.
Se aina kysyy multa että haluanko suklaata kun ollaan kaupassa, tai sitten se ostaa mulle yllätykseksi suklaata.
Poikaystävä tietää että olen hulluna suklaaseen.
Se kysyi eilenäkin multa että haluanko suklaata mutta tällä kertaa en halunnut. Sanoin että joskus toiste.
Koska nyt mä yritän olla taas syömättä mitään herkkuja.
Herkuttelen sitten taas viikon päästä kun on taas viikonloppu.
Sitten on ihanaa syödä taas vähän suklaata.
Suklaa maistuu todella hyvälle aina kun sitä ei ole syönyt viikkoon.
Olen huomannut sen.
Kohta alan pesemään pyykkiä.
Vien pyykit heti kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Ja alan kohta kuuntelemaan musiikkia.
Tästä tulee varmasti mukava päivä taas. Näkee taas kaverit.
Ihanaa kun ei ole kiire minnekkään.
Voi nyt nauttia tästä aamusta.
Aamupalan jälkeen juon taas teetä.
Onneksi tuo aamukahvi aina herättää mut joka aamu.
Aamukahvi on maistuu aina parhaalta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.