IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Huomenna reissuun. Meillä on nyt se kesäretki mitkä ohjaajat on järjestänyt. Me lähetään viroon. Pärnuunseen vai miten se paikka nyt lausuttiin. Ollaan pari päivää siellä. Me mennään laivalla viroon mikä kestää sen muutaman tunnin. Sinne reissuun lähtee muutama ohjaaja ja kaikki me asukkaat. Mun ei tarvitse maksaa mitään tästä reissusta.
Ohjaajat maksavat kaiken. Ruoan ja hotellin.
Parasta on se että kaverit lähtee mukaan reissuun.
Ja me ollaan varmaan kaikki kolme samassa hotellihuoneessa.
Ei vitsit tulee kyllä mahtava reissu.
Aijon nauttia ihan täysillä. Nyt mä alan tänään jo pakkamaan.
Alan jo vaikka tässä aamulla pakkamaan.
Me lähdetään huomenna aikaisin aamulla, ja tullaan takaisin torstaina.
Ollaan pari päivää.
En siis pysty sitten muutamaan päivään kirjoittaa blogia. Kirjoitan sitten taas kun tulen reissusta ja kerron miten reissu meni.
Alkaa olla jo matkajännitystä.
Semmoista iloista jännitystä.
Me lähdetään jo matkaan huomenna seitsemän aikaa aamulla.
Aamupala on huomenna jo puoli seitsemän.
Pitää laittaa sitten kämppää vähän järjestykseen ennen lähtöä.
Tänään pitää pestä nuo farkut mitkä laitan reissuun päälle huomenna. Ja mun pitää nyt muutekin pestä pyykkiä taas tässä aamulla. Sitten mun pitää käydä kylillä asioilla. Pitää nostaa vähän shoppailu rahaa tililtä. En vielä tiedä paljon ottaisin rahaa reissuun.
No se selviää kyllä. Mä oon jo jännittänyt tätä reissua kuukausi tolkulla. Siitä asti kun ohjaajat kertoi että koska tää reissu on.
Mutta. Onneksi on mukana sitten rauhottavia jos iskee reissussa ahdistus. Ja kaverit on mun tukena.
Pidän huolta kavereista ja ne pitää huolta musta.
Kyllä me selviämme. Kavereitakin jo jännittää tää reissu.
En yhtään ihmettele. Saa nähdä millainen se hotelli on sitten.
Kivaa päästä samaan huoneeseen kavereiden kanssa.
Ja pääsee shoppailemaan siellä.
katsotaan löydänkö jotain kivaa ostettavaa sieltä.
Poikaystävälle lupasin jotain tuliaisia.
Ostan joko laivalta tai virosta.
Tuntuu nyt hassulta kun en pysty pariin päivään kirjoittamaan blogia.
No sitten reissun jälkeen. Viimeistään perjantaina kirjoitan taas aamulla. Mä heräsin tänään tuossa puoli seitsemän.
jaksoin nousta ylös. Kahvit on juotu.
Nyt on aika pirteä fiilis. Aamupalaan on vielä aikaa. Alan pesemään pyykkiä kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Huomaa että syksy alkaa jo olla. Ulkona on jo aika viileää.
Ai niin me oltiin eilenä siellä markkinoilla.
Pyörittiin kaverin kanssa siellä. Mä en ostanut mitään. Katselin vaan.
Kaveri osti metrilakua.
Kävin eilenä sitten vielä lenkillä iltapäivällä, skypetin poikaystävän kanssa illalla ja olin parhaan kaverin luona loppu illan.
Menin jo nukkumaan kahdeksan jälkeen. Alkoi nukuttamaan.
Tänään pitää katsoa lemmen viemää. Jäi jännään kohtaan.
Kaveri tulee mun luokse taas tänään katsomaan sitä.
Nyt sitten alkaa lemmen viemän yhdestoista kausi.
Se sarja vaan jatkuu ja jatkuu.
Mutta se on hyvä sarja. Huomenna alkaa salkkareiden uudet jaksot!
Onneksi pystyn laittamaan ne tallenukseen ja katsoa sitten kun tulen reissusta.
Harmittaa vähän kun haluaisin jo huomenna nähdä salkkarit.
Parasta kaveriakin harmittaa kun nyt huomenna me ei nähdä salkkareita. Mutta nyt on sitten taas arki iltoina katsottavaa.
Kohta voisi taas popittaa musiikkia. Alan kohta kuuntelemaan.
Tulee hyvä matka fiilis päälle.
Ruokailu vähän jännittää siellä reissussa.
Millaista ruokaa siellä on ja nyt mä olen tosi neuroottinen veteen missä on jäitä ja lihaan.
Koska en halua enää saada sitä samaa mahatautia mitä sain silloin siitä yhdestä ruoasta. Katson mitä syön siellä reissussa.
Mutta jos maha tulee sekaisin siellä reissussa niin se tulee.
Istun sitten vessassa. Mä en muistanut alkaa syömään ennen reissua noita maitohappobakteereita.
Kaveri alkoi jo symään niitä pari viikkoa sitten.
Pitää muistaa ottaa kaikki shampoot ja suihkusaippuat mukaan jos käy suihkussa siellä.
Mutta ainakaan mulla ei ole vaatekriisiä päällä. Tiedän mitä pistän reissuun päälle. Laitan nuo farkut, hupparin ja nahkatakin.
Hiukset laitan nutturalle tai ponihännälle.
Äidille pitää muuten muistaa soittaa tänään.
Soitan tuossa illalla vaikka.
kerkiää sen kanssa juttelemaan ennen reissua.
Mun pitää sitten huomenna herätä jo viiden aikaan.
Saa kahvit juotua ja kirjoitan sitten huomenna ennen lähtöä lyhyemmän blogin.
En kerkiä kauhean pitkää kirjoittamaan.
No kunhan tulee edes jotain tekstiä.
Pitää sitten ennen lähtöä tarkistaa kämppä että kaikki on järjestyksessä. Olen varmaan huomenna aamulla todella neuroottinen ennen lähtöä.
Pitää tarkistaa sitten sata kertaa kaikki että on mukana tavarat,
lompakko, puhelin, avaimet..
Ohjaajat huolehtii meidän lääkkeistä reissun ajan.
Niillä on sitten meidän kaikkien dosetit.
Saadaan sitten lääkkeet tuossa illalla ennen kun menemme nukkumaan.
Pääsee pitkästä aikaan taas laivaan.
Ihan kivaa. Hengailen siellä sitten kavereiden kanssa.
Juodaa kahvia ajan kuluksi, shoppaillaan ja höpötellään.
Varmaan nauretaan aika paljon koko reissun ajan.
No hyvä että on hauskaa.
Se on pääasia.
Me oltiin silloin muutama vuosi sitten myös virossa reissussa.
Siitä on kolme vuotta aikaa. Silloin oli myös ihan mukavaa.
Ja hyvin sekin reissu meni silloin.
Se on ihan kivaa kun nuo ohjaajat järjestää näitä retkiä välillä.
Tuo vähän vaihtelua tähän elämään. Pääsee näkemään kaikenlaista.
Meillä on aina joka vuosi jokin kesäretki.
Viime vuonna oltiin pari yötä mökillä.
Sekin oli kiva reissu.
Hyviä muistoja.
Ja tästäkin reissusta tulee ikimuistoinen.
Alkaa olla nälkä taas. No aamupala on tuossa tunnin päästä.
Vien kohta pyykit.
mietin pitäisikö käydä kaupassa tänään.
Vissiin kahvi on kohta loppu.
Sitä pitää käydä ostamassa ainakin. Ja mä käyn siellä pankkiautomaatila nostamassa ne matkarahat.
Menen lenkille taas illalla tänään ellei sada pahasti vettä.
Toivottavasti on hyvä keli.
kerkiän käymään ennen lemmen viemää lenkillä.
Mutta. Nyt pesemään pyykkiä ja pakkailemaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.