IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Verikokeet.Torstai 30.01.2020 07:31

Mulla oli sittenkin tänään ne verikokeet eikä huomenna. Olen vähän sekaisin näistä päivistä. Olen kohta lähdössä sinne. Syön vähän ruisleipää niin jaksan kävellä sinne terveyskeskukseen. Sinne oli se kolme kilsaa täältä. Olin eilen salilla. Hyvät treenit oli. Jaksoin hyvin vaikka olin kipeä hetki sitten. Muutenkin on nyt hyvä olo. Sain hyvin nukuttua viime yönä. Kun pääsen kotiin verikokeista, niin alan siivoilemaan ja pesemään pyykkiä. Nyt mulla on taas tänään siivouspäivä. Sitten on mukavaa kun kämppä on taas siisti. Viikonloppuna vietän kavereiden kanssa aikaa. Katsotaan putousta taas kaverin kanssa lauantaina. Parhaan kaverin kanssa katsomme perjantaina possea. Poikaystävästä en vielä tiedä onko tulossa käymään viikonloppuna. Nyt ei ole onneksi ahdistanut. Mikä on vaan hyvä juttu. Olo on taas normaali. Harhoja ei ole ollut nyt vähään aikaan. Mutta ne kyllä sitten tulee taas jossain vaiheessa ja silloin pitää taas ottaa rauhottava että ne harhat sitten häviää.
Sekä olo helpottuu. Onneksi rauhottava on aika vahva lääke.
Uskon että tästä tulee taas hyvä päivä. Nyt on ainakin levätty niin jaksaa taas. Positiivinen ajattelu vaan päälle. Ajattelen positiivisesti.
Olen aika positiivinen ihminen. Minusta kasvoi semmoinen.
Kun olin teini niin kaikki oli silloin ihan perseestä. Pukeuduin aina mustiin vaatteisiin. Olin koko aika masentunut. Silloin 14 vuotiaana aloin syömään masennuslääkkeitä.
Siitä se lääkitys sitten alkoi. Nyt olen tyytyväinen siitä että mulla on hyvä lääkitys päällä. Pystyy jotenkin elää tätä mun elämää.
Päivä kerrallaan aina. Sitä ei voi tietää mitä seuraavana päivänä voi tapahtua. Voi tapahtua ihan mitä tahansa.
Mutta. Nyt alan valmistautua lähtöön. Kerkiää verikokeisiin. Sitten ei taas tarvitse kuukauteen mennä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.