IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Putous tulee taas. :)Lauantai 23.01.2021 06:46

Nyt ollaan taas käyty verikokeissa. Mulla oli aamulla aika sinne. Ne ottivat 5 purkkia verta tällä kertaa. Nyt ei taas kuukauteen tarvitse mennä. Saa taas haettua leponexia. Käyn ensi viikolla sitten hakemassa sitä lääkettä. Ne riittävät vielä tälle viikolle. Olo on ollut vaihteleva. ollut vähän pientä masennusta viime päivinä mutta nyt on parempi fiilis. Ei se masennus kestänyt kun sen pari päivää. Koitan taas olla positiivinen ja ajatella vaan kivoja asioita. Uskon että tästä on tulossa hyvä päivä.
Mä nyt päätin herätä jo kuudelta. Nyt on aamukahvit taas juotu. Aamu lähtenyt hyvin käyntiin. Kävin eilenä tokmannilla. Onneksi menin sinne koska siellä oli David merkkiset urheiluvaatteet alennuksessa. Ostin semmoisen punaisen urheilutopin. Maksoi vaan alle 5 euroa. Hyvä löytö.
Sitten ostin sipsiä kun teki kovasti mieli. Synttärit alkaa lähestyä. Musta tulee taas vanha. 31 vuotta. Varmaan sitten vietän mun synttäreitä ensi viikolla. Yksi mun kavereista on ostanut mulle jo lahjan. Saan sen sitten maanantaina. Paras kaverikin hankkinut mulle lahjan. Jee. Saan paljon lahjoja. Jee. Putous tulee taas tänään! Menen kaverin luokse katsomaan sitä. Katsomme yhdessä sen. Kivempi katsoa sitä kaverin kanssa kun taas yksin. Mun kaverikin fanittaa putousta. Ollaan faneja.
Saadaan kunnon naurut kun katsomme sen. Hyvää viihdettä.
Harmi kun seppo lähti eilenä salkkareista. Toivon kovasti että palaa sitten jossain vaiheessa taas takaisin. Mun lempi salkkarihahmo.
Alusta asti ollut mun suosikki. Paljon on kyllä taas tapahtunut salkkareissa. Saa nähdä mitä sitten ensi viikolla tapahtuu siinä.
Tänään on taas lenkkeilyä. Menen aamulenkille. Olin eilen illalla myös lenkillä. Kiva ilma oli ulkona ja onneksi ei ollut kamalan kylmä.
Kävin kävelemässä puolen tunnin lenkin. Kävely on hyvä liikuntamuoto. Mulla se toimii hyvin. Pakko sanoa että mun kunto on vaan noussut kun olen kävellyt. Se vaikuttaa aika paljon painooni myös. Olen vaan laihtunut. Nyt mä olen normaalipainoinen.
Odotan jo kovasti salille pääsyä. Pääsee kunnolla treenaamaan.
Mennään taas kaverin kanssa salille. Kivempi mennä kaverin kanssa kun taas yksin. Nyt alan kuunnella jotain hyvää musiikkia ja alan tiskaamaan. Tulee kiva päivä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.