IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Tuli tehtyä hieno lyhty. :)Sunnuntai 20.11.2022 05:53

Eilenä mulla oli taas pitkästä aikaan itkupotkuraivari päivä. Koko viikon odotin sitä päivää niin nyt onneksi se tuli ja pakko sanoa että nyt on kevyempi olo kun on saanut itkettyä. Kun itkin niin meinasin ottaa sen rahoittavan lääkkeen mutta selvisin onneksi ilman sitä. Näin eilenä iltapäivällä yhtä mun tuttua niin tehtiin semmoinen hieno joululyhty semmoisesta lasipurkista. Maalasin sen punaiseksi ja sitten maalasin toisen kerroksen siihen semmoisen kultahile pinnan sekä liimasin erivärisiä mosaiikkipaloja. Siinä meni parisen tuntia kun sitä tehtiin ja saan sen lyhdyn itselle huomenna kun se tuttu tuo sen mulle siihen sisälle saa sitten sähkökynttilän. Aijon laittaa sen mun keittiön pöydälle koristeeksi. Tuli todella hyvä mieli kun sen sai tehtyä ja siinä se lauantai iltapäivä meni mukavasti. Tänään on aika rento päivä aijon lenkkeillä tänään eli teen aamulenkin ja toisen lenkin sitten iltapäivällä. Tulee taas kivasti askelia tälle päivälle aijon käydä tänään tokmannilla koska mun pitää ostaa shampoota lisää alkaa kohta loppumaan. Onneksi saa levättyä vielä tämän päivän ennen ensi viikkoa ja huomenna mulla on verikokeet päivällä puoli yhdeltä. Menen taas kävellen sinne niin siinä tulee tehtyä sitten päivän lenkki ja salitreenit on maananatai iltana nyt aijon innolla ja täysiä treenata niin tekee vaan kropalle sitten hyvää. Viikko enää niin big brother loppuu. Saa nähdä kuka voittaa sen mun voittaja suosikit on Laura ja Miikka. Voi olla että Reeo saattaa voittaa big brotherin mutta saa nähdä se voi olla ihan kuka tahansa jännäksi menee. Tänään koitan saada katsottua tempparit niin näkee mitä siinäkin on tapahtunut. Salkkareita odotan innolla koska näköjään ensi viikolla Ulla tulee takaisin ja se on niin mun suoksikki salkkarit hahmo. Nyt otan aamulääkkeet ja voisin tarkistaa mun pyykit mitkä pesen sitten huomenna heti aamusta. Jee, huomasin että mulla on coca colaa mitä aijon juoda nyt tänään samalla kun katson temppareita. Olen ostanut tuota lidlin colaa mulla on niitä vielä neljä tölkkiä jäljellä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.