IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Olen vähän paremassa kunnossa mutta joudun silti syömään noita antibiootteja lauantaihin asti onneksi tuo lääke alkoi nopeasti vaikuttamaan heti parissa päivässä nyt kun olen syönyt sitä lääkettä niin mulla on ollut semmoinen oksettava olo eikä ruoka oikeen maistu siinä lääkkeessä luki että voi aiheuttaa pahoinvointia en ole onneksi oksentanut. Heräsin tänään vasta vähän ennen kuutta en meinannut illalla saada unta en tiedä miksi mutta nukahdin onneksi aamukahvit join äsken ja nyt olen ihan hereillä aijon myöhemmin nukkua taas päikkärit. Kävin apteekissa niin nyt on taas kaikkia lääkkeitä eli leponexit ja masennuslääkkeet ei ollut onneksi mitään ruuhkaa apteekissa niin sain ne lääkkeet heti menin kävellen apteekkiin niin tuli taas vähän käveltyä en todellakaan aijo vielä tehdä mitään hikilenkkejä ennen kun olen täysin terve ja jaksaa taas tänään on sählypelit mutta en pääse pelaamaan koska on lääkekuuri päällä menen kyllä katsomaan kun muut pelaa niin olen siinä sitten vähän mukana kannustamassa. Eilenä tuli itku koska oli niin väsynyt olo mutta helpotti mun oloa viime viikko on ollut todella rankka niin en yhtään ihmettele että itkin.
Otan nyt aamulääkkeet ja hetken päästä antibootin ennen kun otan sen lääkkeen niin syön aamupalan ettei ihan tyhjään vatsaan ota sitä lääkettä.
Uskon että tästä tulee mukava päivä toivon että ruokakin maistuu taas tänään.

Olo alkaa olla jo parempi.Maanantai 24.04.2023 06:08

Antibiootit ovat alkaneet vaikuttamaan kuume on onneksi laskenut ja enää ei onneksi yskitä koko aikaa olen onneksi saanut nyt nukuttua viime yöt ainoa mitä mulla on nyt tällä hetkellä on väsymys mikä johtuu noista antibiooteista. Mulle sanottiin silloin perjantaina että jos olo ei ole parempi maanantaina niin uudestaan lääkäriin. Kävin eilenä pienellä kävelyllä mikä vähän piristi ajattelin tänäänkin mennä. En nyt aijo mennä tällä viikolla salille treenaamaan koska on antibioottikuuri päällä menen sitten ensi viikolla nyt aijon vaan levätä tämän viikon jos sitten vappuna on paremassa kunnossa pääsee silloin vähän juhlimaan. Rankka viikko on takanapäin mutta nyt alkaa vihdoinkin helpottaa en ole moneen vuoteen ollut näin kipeä onneksi mä selvisin nyt kun voimat ovat alkaneet palautua niin alan pesemään kohta mun pyykkejä mitä on kertynyt kiva määrä tässä viikon aikana. Olen huomannut että ruoka on alkanut maistua kun olin todella kipeä niin mulle ei maistunut yhtään ruoka. Aijon varmaan tänään käydä siellä apteekissa hakemassa nuo lääkkeet eli leponexit ja masennuslääkkeet menen taas sähköpotkulaudalla niin ei tarvitse kävellä apteekkiin. Otan kohta aamulääkkeet ja antibiootin sekä alan kohta syömään vähän aamupalaa. Uskon että aamupala taas maistuu viime aamuina se ei ole maistunut. Tästä tulee varmaan ihan mukava päivä
hyvä että jaksaa taas. Hetki ja päivä kerrallaan elän tätä viikkoa en edes mieti yhtään huomista päivää.

Sain antibioottikuurin.Sunnuntai 23.04.2023 05:38

Jouduin perjantaina menemään lääkäriin akuuttiin koska mun vointi huononi mulla oli tulehdusarvot todella korkealla ja kuume ei meinannut laskea odotin akuutissa melkein 7 tuntia ennen kun pääsin lääkärin luokse. Mulle määrättiin antibioottikuuri joudun syömään niitä nyt sitten viikon yksi antibiootti päivässä sain sen nimistä antibioottia kuin "Doximed" 100mg. Kuume on nyt onneksi laskenut vielä on aika räkäinen olo ja mua yskittää sekä väsyttää ei nyt auta mikään muu kuin lepo nuo antibiootit pistää väsyttämään. Poikaystävä kävin eilenä mun puolesta kaupassa kun en itsen pystynyt käymään oli samalla kiva nähdä se toi mulle ylläriksi suklaadonitsin ja limua. Olen vielä hetken hereillä tässä ja menen kohta takaisin nukkumaan. On ollut niin voimaton olo etten olen jaksanut mennä ulkona käymään katsoo jos tänään jaksaisi mennä kävelylle tekisi vaikka pienen lenkin. Aloin katsomaan yle areenasta tuota Uusi päivä sarjaa ihan alusta olen katsonut koko sarjan ja ajattelin katsoa sen uudestaan muistan kun parhaan kaverin kanssa katsottiin sitä arki iltaisin kun se tuli. Voi vaan nyt löhötä sohvalla ja katsoa sitä sarjaa kun ei nyt jaksa oikeen tehdä muutakaan. En ole vieläkään jaksanut siivota tai pestä pyykkiä no katsoo jos ensi viikon alussa olisi sitten voimia ne hoitaa muuten olo on ollut ok ahdistusta ei ole ollut viime päivinä. Otan hetken päästä aamulääkkeet jaksoin onneksi tänä aamuna keittää aamukahvit nyt on kahvia taas kun poikaystävä toi mulle lisää sitä eilenä.

Olen ollut kipeä.Perjantai 21.04.2023 05:43

En ole nyt moneen päivään ollut koneella koska flunssa iski kuumetta, lihassärkyä, kurkku kipeä ja koko ajan tulee limaa kurkusta. Olen vaan maanut kaikki päivät mun sohvalla ja nukkunut eli olen vaan levännyt mikä on auttanut. Kuumetta mulla oli jopa 38 astetta nyt tänä aamuna kun heräsin niin olo ei tuntunut enää niin kauhealta.
kurkku on kipeä ja yskittää vielä jouduin perumaan viikonlopun suunnitelmat koska olen edelleen kipeä soitin eilenä parhaalle kaverille ette pääse tulemaan ei se mitään suunniteltiin sitten että näemme sitten toukokuussa jotain positiiviista tässä on se että pääsen varmasti viettämään vappua eli ihan hyvä että tuo tauti tuli nyt.
Olen menossa viettämään vappua poikaystävän luokse jos kaikki menee vaan hyvin voin sanoa että tuo tauti tuli ihan puun takaa mulla oli viime maanantaina niin hyvä fiilis sitten tiistai aamuna iski tuo tauti. Aina kun kevät tulee niin olen huomannut että mulle tulee silloin tuo flunssa.
Mun kämppä on ihan räjähtänyt koska en ole jaksanut yhtään siivota no onneksi on viikonloppuna aikaa siivota ja pesen silloin myös pyykkiä. Tänään aijon pitää lepopäivän eli varmaan aijon vaan nukkua vaikka olen ollut nyt kipeä niin mua ei ole onneksi masentanut tai ahdistanut mikä on todella hyvä mielummin valitsen väsymyksen kun nuo olotilat. Ensi viikolla olen menossa sinne apteekkiin pitää hakea taas kaikkia lääkkeitä eli leponexit ja masennuslääkkeet lääkkeet onneksi riittävät ensiviikon alkuun. Otan nyt aamulääkkeet ja alan siivota keittiötä ja tiskamaan mulla on kiva tiskivuori koska en ole tiskannut moneen päivään. Roskat pitää muistaa myös viedä niitäkin on kertynyt.
Eilenä oli yllättävän hyvä päivä vaikka oli maanantai olo tuntui aika hyvältä ja olin oma iloinen itseni ei onneksi yhtään ollut mitään huonoa oloa ahdistusta tai masennusta sekin piristi päivää kun kävin lenkillä ja aurinko paistoi. Salitreenit oli eilenä illalla ja menen vasta seuraavan kerran salille vasta ensi viikolla aijon lenkkeillä nyt loppuviikon koska on luvattu hyvää säätä. Sain pestyä eilenä pyykit ja tänään menen aamusta kauppaan aijon tehdä ruoaksi tänään makkarakastiketta ja makaronia huomenna kinkkukiusausta helpot ruoat taas parille päivälle. Menen sähköpotkulaudalla kauppaan niin sillä pääsee nopeasti edestakaisin
otan repun niin saan siihen mun ostokset. Katsoin eilenä salkkarit ja se jäi todella mielenkiintoiseen kohtaan pakko katsoa taas tänään mitä seuraavaksi tapahtuu kohta muuten salkkarit jää kesätauolle saa nähdä millaiseen kohtaan se sitten loppuu varmaan taas aika dramaattisesti sitten odottaa innolla kun se jatkuu syksyllä. Otan kohta aamulääkkeet ja apteekissa pitää käydä tällä viikolla hakemassa ne masennuslääkkeet
saan niitä kolmeksi kuukaudeksi niin ei ihan heti tarvitse hakea sitä lääkettä ensi viikolla käyn varmaan hakemassa nuo leponexit.
Onneksi rauhoittavia lääkkeitä ei joudu hakemaan jatkuvasti koska mä syön niitä todella harvoin. Laitan hetken päästä sähköpotkulaudan lataukseen onneksi se lataa sen aika nopeasti. Haaveilen uudesta sähköpotkulaudasta ja aijon nyt siihen alkaa säästämään rahaa jos sen saisi sitten hankittua ensi vuonna. Ensin alan nyt säästämään rahaa uusiin silmälaseihin jos ne saisi sitten hankittua tuossa syksyllä
sitten on hyvä kun on kunnon silmälasit niin näkee niillä paremmin taas. Edelliset silmälasit hankin vuonna 2018 siitä on jo monta vuotta aikaa ne on jo aika kuluneet.

Koko viikon pitäisi paistaa aurinko :)Maanantai 17.04.2023 05:52

Todella hyvää säätä luvattu tälle viikolle auringon pitäisi paistaa ja lämpö voi nousta 15 asteeseen nautin niin siitä kun ei ole mitään lunta, pakkasta tai loskaa onneksi talvi on ohitse. Uusi viikko alkaa taas ja heräsin tuossa viiden jälkeen uskon että tästä tulee hyvä viikko koska on jotain mitä odottaa eli olen menossa tänä viikonloppuna parhaan kaverin luokse viettämään iltaa ja olen yötä sen luona ei olla nähty pitkään aikaan toivon että ei tule mitään esteitä että pääsen sen luokse meillä on sitten paljon juteltavaa juodaan siinä samalla lupasin ostaa viinipullon ja meillä on muutakin juotavaa. Rahaa tulee sopivasti tämän viikon perjantaina niin pystyy ostamaan juomat ja herkut mulle ja parhaalle kaverille. Olo tuntuu tällä hetkellä aika hyvältä eilenä oli hyvä päivä nähtiin poikaystävän kanssa mikä piristi loppuillan katsoin netflixiä löysin semmoisen sarjan sieltä kuin "Wellmania" aika hauska sitä oli 8 jaksoa saa nähdä tuleeko siitä sitten uusia kausia sain melkein eilenä katsottua koko kauden pidin katsomismaratoonin. Kohta jaan lääkkeet dosettiin ja seuraava lääke mitä pitää hakea on masennuslääke menen tällä viikolla apteekkiin varmaan tuossa keskiviikkona. Tänään aamulenkille tottakai ja salitreenit on illalla nyt liikkeelle taas viikonlopun jälkeen niin kroppa tykkää. Huomasin että mä söin aika paljon tuossa viikonloppuna vaikka mitä herkkuja nyt en herkuttele arkipäivinä yhtään vasta sitten viikonloppuna kun menen parhaan kaverin luokse. Vien hetken päästä pyykit ja alan kuunnella hyvää musiikkia niin maanantai lähtee hyvin käyntiin. Onneksi hyvä olo jatkuu edelleen olen iloinen tällä hetkellä hyvä että ei ahdista tai masenna.
Viikonloppu on mennyt mukavasti tähän asti olen saanut hyvin levättyä taas niin huomenna jaksaa aloittaa uusi viikko. Eilenä oli mukava päivä nukuin päikkärit, kävin lidlissä ja tokmannilla katselin loppuillan ruudusta ohjelmia. Ostin lidlistä uutta keksijäätelöä mitä oli tullut myyntiin neljä kappaletta oli paketissa niin maksoi vaan 3 euroa poikaystävä oli myös ostannut sitä aiemmin ja sanoi mulle että mun on pakko maistaa niitä tykkäsin niistä ja aijon jatkossa kyllä syödä sitten niitä. Aamu alkanut kahvilla tottakai ja nyt on pirteä olo kun on saanut heti aamusta kofeiinia hyvä olo jatkuu edelleen ja mä nautin niin tästä. Otan kohta aamulääkkeet tarkistin mun lääkkeitä kohta mun pitää hakea taas masennuslääkettä. Leponexit riittävät vielä ensi viikolle nyt mä saan taas hakea leponexia kun kävin hetki sitten verikokeissa. Rauhoittavia lääkkeitä mulla on melkein kokonainen paketti onneksi mä syön niitä todella harvoin silloin kun on todella huono olo en huvikseen halua todellakaan syödä niitä. Onneksi jo masennuslääke auttaa paljon koska se on samalla lääke ahdistukseen hyvä että otan sen lääkkeen aina heti aamusta. Tänään aamulenkille pitäisi olla aika hyvä sää tänään aurinko paistaa piristää paljon mieltä. Pitäisi tehdä kauppalappu ja miettiä mitä ruokia tekisi sitten ensi viikolla mun tekee mieli ainakin tehdä kinkkukiusausta ja sitten ehkä jotain jauhelihasta mietin niitä ruokia vaikka vasta huomenna niiden suunnittelussa ei mene kauaa menen sitten sähköpotkulaudalla kauppaan niin sillä pääsee nopeasti laitan sen taas lataukseen niin kulkee taas. Otan aamulääkkeet nyt ja alan tiskaamaan sekä voisin katsoa paljon mulla on kertynyt pyykkiä mitä pesen vasta sitten huomenna aamulla tänään en jaksa pestä mitään pyykkiä aijon ottaa rennosti tämän päivän vielä.
Kohta on kulunut 17 vuotta siitä kun sairastuin skitsofreniaan silloin kaikki meni ihan uusiksi ja kesti monta vuotta että hyväksyin tuon sairauden tänä päivänä mulla on asiat aika hyvin ja olen oppinut elämään sen kanssa ja mulla on hyvät lääkkeet siihen. Lääkkeet auttavat jo siihen ettei tule helposti niitä harhoja yleensä ne harhat tulee sitten siinä vaiheessa kun olen todella ahdistunut ja väsynyt. Onneksi se rauhoittava lääke alkaa aina vaikuttaa jo alle viidessä minuutissa kun sen ottaa niin helpottaa heti oloa ja harhat sitten häviää melkein heti ja saa nukuttua hyvin seuraavan yön.
Olo tällä hetkellä tuntuu hyvältä ja mä nautin siitä kun vaan pystyy pakko sanoa että tuo valo ja aurinko piristää todella paljon mun mieltä jotenkin saan niistä todella paljon voimaa mikä on aika hyvä. Tänään aamulenkille ja aijon nukkua varmaan päikkärit tänään kun on aikaa. Eilenä oli mukava päivä tuli nähtyä yhtä kaveria ja nukuin parin tunnin päikkärit söin myös sipsiä ja suklaata niitä on vielä jäljellä. Eilenä ei tullut salkkareita no ensi viikon maanantaina tulee sitten taas. Olo tuntuu aika pirteältä ei väsytä yhtään alkuviikosta mulla oli todella väsynyt olo. Otan kohta aamulääkkeet ja alan kuunnella jotain hyvää musiikkia niin aamu lähtee hyvin sillä käyntiin ja aijon katsoa taas youtubesta videoita. Syön nyt kunnon aamupalan jaksaa sitten lenkkeillä heti aamusta ulkona on aika kiva ilma. Tänään käyn lidlissä kaupassa pitää ostaa sieltä muutama juttu ehkä ostan samalla jäätelöä
katson fiiliksen mukaan uskon että tästä tulee hyvä päivä.

Onneksi hyvä olo jatkuu :)Perjantai 14.04.2023 06:15

Vauhdikas viikko takanapäin ja viikonloppu onneksi taas alkaa en ole nyt lähdössä mihinkään olen viikonlopun kotona keräilen voimia ensi viikkoon. Viikon päästä viikonloppuna olen menossa sitten parhaan kaverin luokse odotan kovasti että viikko menee äkkiä niin näemme. Aamu alkanut taas kahvilla mikä herätti mut heti kun join sen en herännyt kun kello soi pääsin ylös vasta tuossa puoli kuuden aikoihin. Tänään on aika rento päivä aijon nukkua päikkärit, niiden jälkeen menen iltapäivällä lenkille, kaveri on tulossa kylään illalla kaikkea mukavaa. Olin eilenä paljon pirteämpi mitä viime päivinä ja muutenkin oli hyvä päivä. Kävin kaupassa eilenä niin ostin sitä vanilja coca colaa, sipsiä ja suklaata herkuttelen niillä viikonlopun. Olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä ei ole onneksi ahdistanut yhtään tai ollut harhoja. Elän hetken ja päivän kerrallaan koskaan ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu voi tapahtua ihan mitä vaan ja mä aina elän hetkessä. Otan kohta aamulääkkeet ja alan tiskaamaan sain eilenä siivottua ja pestyä pyykit nyt ei ole enää hiekkaa kämpässä mitä oli tullut paljon tuohon mun eteiseen sitten kun sitä taas kertyy kämppään niin on pakko imuroida. Perjantai musat soimaan ja nauttimaan viikonlopusta toivon että viikonloppuna on hyvä ulkoilu sää niin aijon lenkkeillä haluan kovasti että aurinko vaan paistaa ja on lämmin.

Siivotaan ja pesen pyykkiä.Torstai 13.04.2023 06:13

Oli kunnon treenit eilenä salilla olen ajatellut vaihtaa salitreeni päivää toiseen päivään viikolla vaikka torstaisin niin tulisi vähän vaihtelua ettei olisi aina keskiviikkoisin aijon maanantaisin käydä salilla tai sitten menen liikuntapuistoon treenaamaan nyt kun on paremmat kelit.
Ajattelin ensi viikon pitää taukoa salilla käymisestä ja aijon keskittyä nyt lenkkeilyyn ne kengät mitkä ostin hetki sitten niin ovat todella hyvät jalassa ja niillä on hyvä kävellä. Olo on edelleen tuntunut aika väsyneeltä edelleen pääasia että ei ahdista tai masenna enkä ole nyt onneksi joutunut syömään rauhoittavia koska harhoja ei ole onneksi nyt ollut moneen viikkoon toivon että eivät tule vielä pitkään aikaan. Tänään aijon siivota ja pestä pyykkiä onneksi mulla on koko aamu aikaa tehdä ne.
Ajelin eilenä taas sähköpotkulaudalla ja aijon laittaa sen tänään lataukseen sekä kulkea sillä varmaan taas tänään. Haluaisin niin kovasti uuden sähköpotkulaudan alan siihenkin nyt säästämään jos vaikka sen sitten ostaa tämän vuoden puolella tai ensi vuonna ensin kyllä aijon hankkia ne uudet silmälasit. Ajattelin käydä kaupassa tänään ja ostaa coca cola vanillaa viikonlopuksi olen tämän viikonlopun nyt täällä ja ensi viikon viikonloppuna olisi tarkoitus mennä parhaan kaverin luokse yöksi jos vaan kaikki menee suunnitelmien mukaan odotan jo innolla että näemme ei olla nähty taas hetkeen. Onneksi aamukahvi herätti tänä aamuna niin nyt olen ihan hereillä kahvi ei ole ihan heti loppumassa mulla on sitä pari pakettia vielä. Otan nyt aamulääkkeet ja aloitan imuroimalla kivasti on tullut hiekkaa tuonne eteiseen.