IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Eilenä oli hyvä päivä. Jaksoin koko päivän. Ei tullut huonoa oloa.
Hyvä minä. Töissä ja salilla meni tosi hyvin. Oli todella tehokas sali tunti eilenä. hiki tuli ja hyvä fiilis sen tunnin jälkeen.
Nyt on tosi hyvä fiilis kun on aloittanut kuntosalin taas. Ja että pääsin siihen maanantain naisten kuntosali ryhmään. Hyvä että paikka vapautui sieltä. Mun kaveri on myös siinä kuntosali ryhmässä myös.
Mukavaa kun kaveri on aina mukana kun ollaan salilla.
Tein eilenä silleen että mulla oli huppari päällä koko tunnin ajan kun tein niitä liikkeitä. Hikoilin paljon enemmän.
Se on hyvä että aina tunnin alussa lämmitellään, ja lopuksi venytellään.
Ei tule paikat kipeäksi. Olen iloinen että olen taas innostunut kuntosalista. Tästä se lähtee. Koitan saada itseni bikini kuntoon kesäksi.
Aijon myös aina mennä lenkille kun on mahdollisuus. Ajattelin tänään mennä illalla ehkä taas lenkille. Katsotaan millainen fiilis on vaan illalla.
Että jaksaako. Laitoin kellon herättämään kuudelta, mutta mä heräsin vasta seitsemältä. No ei se mitään. Sain taas äsken kahvit juotua niin olen nyt hereillä taas. Alan siivoamaan heti kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. On siivous päivä, ja mun kämppä on aika räjähtänyt ja sekainen. Hyvä alkaa kohta siivoamaan. Jee tänään on tullut kelalta taas rahaa. Ja huomennakin tulee kelalta rahaa. Pääsee maksamaan laskuja. Niitä on tullut ainakin pari kappaletta. Maksan ne viimeistään huomenna.
Mä yritän olla shoppailematta. Vaikka on tullut rahaa. Täytyy vaan säästää koska olen päättänyt niin. Kaupassa ajattelin käydä vasta huomenna. Tänään en jaksa. Meillä on toiminta tunti taas iltapäivällä.
Saa nähdä mitä tehdään. Onneksi molemmat kaverit tulee myös sinne. On seuraa. Illalla taas menen kaverin luokse katsomaan lemmen viemää ja skypetän poikaystävän kanssa vielä tänä iltana.
Ennen kun poikaystävä lähtee sinne reissuun. Sitten viikonloppuna soitellaan puhelimen kautta. Aijon olla täällä tämän viikonlopun.
Keräilen taas voimia niin jaksaa taas ensi viikolla.
Onneksi mun molemmat kaverit on myös viikonlopun täällä. On seuraa. Ja kyllä mä tekemistä keksin. Olen koneella, katson animea, sarjoja, Käyn lenkillä, menen illalla parhaan kaverin luokse viettämään iltaa. Ja samalla lepäilen. Syön taas vähän pähkinöitä ja suklaata. Mutta en aijo nukkua pitkään aamulla. Mä herään siinä seitsemän aikaan, keitän kahvit ja alan kirjoittamaan blogia.
Ehkä nukun viikonloppuna taas noita päikkäreitä.
Mutta. Mun perjantai alkoi tänään. Olen näin päättänyt. Otan ihan rennosti. Onneksi nyt ei ole kauheasti ohjelmaa. Voi vähän levähtää.
Toi keskiviikko päivä on se rankin päivä viikolla.
Ainakin mulla. Mutta hyvin olen selvinnyt. Mulla ja kaverilla oli taas eilenä vähän levottomat jutut kun oltiin salilla.
Oltiin kummatkin pikkaisen väsyneitä.
Mutta hauskaa oli. Naurettiin paljon. Sitten kun pääsin salilta niin soitin poikaystävälle. Juteltiin hetken aikaan ennen kun menin suihkuun. suihkun jälkeen menin iltapalalle ja parhaan kaverin luokse. Katsottiin taas salkkarit ja poliisit.
Menin sitten siinä yhdeksän aikaan nukkumaan.
Tänään näkee taas lemmen viemää. olen ihan pihalla että mitä siinä on tapahtunut koska eilenä en nähnyt. No tänään sitten selviää että missä mennään. En ole vieläkään saanut ohjaajilta verikoe aikaa.
No se on ehkä sitten ensi viikolla. Toivottavasti. Sen verikokeen jälkeen saan vasta noi lääkkeet. Mun leponex lääkkeet on ihan lopussa. ei enää riitä ensi viikolle. No katsoo miten käy.
Onneksi mulla on riittävästi vielä muita lääkkeitä. Ne ei ole heti loppumassa. Masennus lääkkeitä on ainakin vielä yksi paketti jäljellä.
eikä noi e-pilleritkään ole heti loppumassa.
Aamupala on taas kohta. Alkaa olla pikku hiljaa taas nälkä.
Syön taas ruisleipää. Paras leipä. Teetä aijon juoda taas tässä aamun aikana. Ai niin toi tabletti pitää laittaa latautumaan. Laitan sen kohta niin sillä pystyy taas katsomaan. Olen nyt varmaan tämän aamun koneella kun toi tabletti on latautumassa.
Aijon taas tänään katsoa tuota O.C sarjaa. Ja ehkä gossip girliä.
En ole nyt animea katsonut. Mutta viikonloppuna ajattelin katsoa tuota gintamaa taas. Voisi pitää pienen maratoonin.
Katsoa taas monta jaksoa putkeen. Hyvä anime.
Voisi katsoa samalla myös jotain muutakin sarjaa mikä on kesken.
Herkkuja mun ei tarvi ostaa kaupasta koska mulla on suklaata mitä sain synttäri lahjaksi. Aijon silti olla viikonloppuna syömättä kauheasti herkkuja koska olen päättänyt vähentää sokerin syömistä.
olen huomannut että viikonloppuisin syön ihan liikaa noita herkkuja.
Se on ehkä ihan hyvä vähentää. Olen päättänyt myös sen että aijon vähentää huomattavasti sipsin ja pizzan syöntiä. Niitä en aijo nyt syödä vähään aikaan. Mutta suklaasta en pysty luopumaan. Sitä aijon syödä. Ja sallin myös syödä noita pähkinöitä.
Limsaa aijon kyllä juoda. yhden pikku pullon viikonloppuisin.
Ei sen enempää. Onneksi kivennäisvettä pystyy juomaan niin paljon kun haluaa. Koska siinä ei ole ollenkaan kaloreita.
Aijon sitä juoda myös viikonloppuisin.
yritän elää terveellistä elämää. Ja siitä olen iloinen että olen innostunut liikkumaan paljon. Käydä salilla ja lenkillä.
Pelata sählyä. Siitä tulee aina onnistunut fiilis aina sali tunnin tai sähly pelin jälkeen. On silleen että hyvä minä.
Mielummin liikun kun juon jotain alkoholia.
Se oli erittäin hyvä päätös että lopetin kokonaan juomisen. Mulla on paljon pirteämpi olo, jaksaa tehdä asioita. Ei ole krapulaa tai huonoa oloa. Mä varmaan join silloin sen takia kun halusin siihen humala tilaan. Mutta sitten onneksi tajusin että siinä ei ole mitään järkeä.
Nyt mä olen raitis. Ja aijon jatkaa tälleen.
Paljon parempi olo kun ei juo.
En ole juonut seitsemään kuukauteen. Hyvä minä.
eikä ole edes tehnyt yhtään mieli. Mun paras kaveri ja poikaystävä juo aina välillä. Mutta ei se haittaa mua yhtään. Ne saa juoda niin paljon kun haluaa. Kunhan mun ei tarvi juoda.
Me kaikki ollaan erilaisia. Jotkut tykkää juoda jotkut ei.
Mutta suklaasta en aijo loupua koskaan. Sitä mä syön aina.
Se on mun paheeni se suklaa.
Tykkään ihan kaikesta suklaasta. Kaikki menee kunhan se on suklaata. Ja mulla on nyt sitä aika paljon kun sain synttäri lahjaksi.
Kauhea kasa. Mä syön ne pikku hiljaa pois.
Voisi pestä pyykkiä tänään taas. Tuli semmoinen olo että voisi taas pestä. Sitäkin on kertynyt taas. Katson onko pesukone vapaa kun menen aamupalalle. Voisi aamupalan jälkeen laittaa noi pyykit.
Tai sitten vasta aamu päivällä. Ei sitten viikonloppuna tai alku viikosta tarvi pestä. Onneksi toi pyykki tupa on mun kämpän ala puolella. Ei ole pitkä matka. Kävelee noi rappuset alas.
Asun toisessa kerroksessa. Onneksi olen oppinut pesemään pyykkiä näiden vuosien aikana kun olen asunut täällä.
Ja siitä tulee mulle hyvä fiilis kun on saanut taas pyykit pestyä.
Mä tykkään oikeasti pestä aina pyykkiä.
Se ei tunnu semmoiselta että ei huvita.
Ja toi pesukone on aina useasti aina vapaana aamuisin.
Mikä on vaan hyvä. Ettei se ole koko ajan varattu.
Mutta. Nyt voisin alkaa siivoamaan. Musaa taas soimaan taustalle.
Mukavampi siivota. Aijon aloittaa tiskaamalla.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.