IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

No niin. Nyt pystyy vihdoin kirjoittamaan blogia. Eilenä aamulla en kirjoittanut koska tää irc sivu ei toiminut.
Mutta hyvin on mennyt taas tää viikko. On ollut hyvä fiilis.
Tänään menen töihin taas yhdeksäksi. Pitää käydä taas kaupan kautta hakemassa eväät töihin. Olin eilenä klubitalolla.
Hyvin meni sielläkin. Mulla oli värityskirja mukana niin mä vaan värittelin siellä. Ajan kuluksi. Kahdeltatoista siellä oli ruokailu.
Meillä oli kinkku kiusausta. Oli hyvää.
Bussi matkat meni todella hyvin. Ei ahdistanut. Mulla oli mukana se rauhottava varmuuden vuoksi. Otan sen tänään myös mukaan kun menen töihin. Jos huono olo iskee vaikka töissä.
Eilenä oli todella lämmin päivä. Tänään on onneksi vähän viileämpää.
Laitan nahkatakin tänään päälle.
Eilenä mä tarkenin t-paidassa. Saa nähdä millainen päivä on töissä tänään. Että onko niitä hommia. Jos ei ole mitään niin sitten mä vaan hengailen ja juttelen muiden työ kavereiden kanssa.
Sillee saa sitten loppu päivän kulumaan. Mulla on todella mukavat kaverit tuolla töissä. Mä heräsin tänään jo ennen kuutta.
Join äsken aamu kahvit. Nyt olen hereillä.
Menen salille taas illalla. Pakko päästä koska en ollut maanantaina salilla koska olin vielä kipeä. Mutta alan jo olla terve.
Räkää on vaan ollut vielä. Joutunut niistämään ja yskimään vielä sitä räkää. Kohta alan pikku hiljaa syömään aamupalaa ja ottaa aamu lääke. Mulla on ruisleipää taas aamupalaksi.
Se pitää nyt tuon nälän poissa aamun ajan.
Nyt mulla ei ole vaate kriisiä päällä koska tiedän mitä puen päälle tänään. Hiukset laitan kiinni taas. Ja farkut laitan.
Ja sitten yksi paita mikä mahtuu hyvin tuon nahkatakin alle.
En jaksa laittaa meikkiä. Mulle riittää se että on siistit vaatteet päällä.
Laukun voisi kohta laittaa myös valmiiksi. Pakkaan taas vesipullon ja sisä kengät. Ihanaa kun ei ole vielä mikään kiire. Mä lähden vasta tuossa kahdeksan jälkeen kävelemään kauppaan ja töihin.
Hyvin kerkiää tämän blogin kirjoittaa loppuun.
Alan taas kohta tiskaamaan. Ja kuuntelemaan musiikkia.
Päivä taas lähtee hyvin käyntiin musan kuuntelulla.
Eilenä en kuunnellut ollenkaan musiikkia. Mutta nyt täytyy popittaa.
Uskon että tästä on tulossa mukava päivä.
On ainakin tekemistä ja kivaa mennä salille illalla taas.
Kaverikin on lähdössä salille mukaan. On sitten juttu kaveri siellä.
Mä laskin vähän tuota mun raha tilannetta, niin ajattelin tässä kuussa shoppailla. Menen seppälään katsomaan löytyisikö sieltä jotkut kivat kesä housut. Mä haluaisin semmoiset.
Tai sitten ostan jotain muita kesä vaatteita sieltä.
No täytyy katsoa. Jotain pientä ajattelin shoppailla sieltä.
Nyt kun sinne on alkanut tulla kivoja kesä vaatteita.
Seppälä on yksi mun lempi vaate liikkeistä.
Siellä on mun mielestä sopivat hinnat vaatteille ja jotain on aina alennuksessa. Sieltä tekee välillä halpoja löytöjä.
Onneksi täällä on toi seppälä missä asun.
Ei ole kaukana. Sinne kävelee vartissa täältä.
Ja se on ihan ruokakaupan vieressä.
Mietin tässä juuri että joisiko vielä vaikka teetä ennen kun lähden.
Taidan juoda. Juon vaikka tuossa seitsemän aikaan sen teen.
Samalla kun syön aamupalaa. Juon vaikka tuota citrus teetä.
Nyt ei tarvitse tänään laittaa tuota aurinko rasvaa.
Eilenä ja viime päivinä olen joutunut laittamaan kun on ollut kauhean kuuma. Mun on pakko laittaa aurinkorasvaa koska mä palan helposti. Joudun laittamaan sitä useamman kerroksen päivän aikana. Saa nyt nähdä kuinka paljon mulla menee rahaa tuohon aurinko rasvaan. ja monta purkkia sitä sitten menee kesän aikana.
Mutta tärkeintä on etten pala.
Tuntuu ihan siltä että olisi joku heinäkuu kun on jo näin lämmin.
Viime vuoden toukokuussa ei ollut näin lämmin.
Hassua. Mutta. Pitää nyt vaan nauttia täysillä tästä kesästä ennen kun tulee taas syksy ja talvi.
Sitten pitää pukea taas kauhea kerros vaatteita ettei tule kylmä.
Syksyllä meillä alkaa sitten taas sähly ja ohjatut liikunta ryhmät.
Mä aijon taas hakea noihin ohjattuihin kuntosali ryhmiin taas syksyllä. Koitan taas päästä siihen maanantain ja keskiviikon ryhmiin taas. Kaverikin hakee myös niihin. Ne ohjatut tunnit on todella tehokkaita. Ja käydään monessa laitteessa ja liikkeessä sen tunnin ajan. Me ensin lämmitellään ja venytellään tunnin lopuksi.
Ja ohjaajat ovat olleet todella mukavia.
Sitten on taas tekemistä syksyllä kun menen noihin ohjattuihin ryhmiin taas. Nyt tämän kesän voi ottaa vähän rennommin mutta aijon silti käydä salilla maanantaisin ja keskiviikkoisin.
Joko yksin tai kaverin kanssa.
Toivottavasti ei sada vettä tänään. Aijon varmaan pakata sateenvarjon mukaan varmuuden vuoksi.
Sitä ei koskaan tiedä. Menen salille tänään ennen viittä.
Ruoka on hyvin kerkinyt sulamaan niin jaksaa tehdä sitten salilla.
Ja olen siellä noin 45 minuuttia ainakin.
Koitan saada sykkeen nousemaan taas.
ja treenata taas vatsa lihaksia kaikista eniten.
Tulee varmasti mukava sali käynti. Ja nyt kun taas jaksaa mennä sinne tekemään niin siitä tulee vaan entistä enemmän parempi fiilis.
Ja onnistunut fiilis sen jälkeen.
keretään hyvin skypettämään tänään poikaystävän kanssa illalla kun tulen salilta. Olen jo ennen kuutta takaisin täällä.
Hyvin kerkiää käymään suihkussa ennen skypetystä.
Skype puhelun jälkeen menen taas parhaan kaverin luokse taas illalla. Katsotaan salkkarit ja uusi päivä.
ja poliisit ohjelma. Sitten niiden ohjelmien jälkeen kello on jo yhdeksän ja olen menossa nukkumaan.
Mutta hyvä että jaksoin herätä tänä aamuna.
Eilenä aamulla en meinannut jaksaa herätä.
No onneksi toi aamu kahvi aina herättää mut joka aamu.
Keitän aina aamuisin tosi vahvaa kahvia. Sen kahvin pitää maistua eikä se saa olla semmoista vesi litkua joka ei maistu miltään.
Vahvaa kahvia joka aamu. Siitä se päivä lähtee.
Nyt kahvikaan ei heti ole loppumassa. Riittää hyvin tälle viikolle.
Ensi viikolla varmaan pitää ostaa taas kahvia lisää.
Juon vaan sitä kulta katriinaa. Se on paras kahvi.
Muuta kahvi merkkiä en juo tällä hetkellä.
Mutta kohta juon sen teen. Koska sitten työ päivän jälkeen kerkiän juomaan vasta toisen kupin teetä.
Eilenä mä kerkisin juomaan vaan sen yhden kupin.
Mutta tänään menee se pari kuppia teetä ainakin.
Nyt tee ei ainakaan ole heti loppumassa. Mulla on sitä pari pakettia.
Riittää hyvin pariksi viikoksi.
Onneksi lipton tee ei ole kallista. Se on parasta teetä.
ja monta eri makua. Voi aina vaihdella noita makuja.
Viime maanantaina tuli juotua ainakin neljä kuppia teetä.
Mulla oli vaan aikaa niin kerkisin juomaan niin paljon.
Välillä menee enemmän teetä ja välillä vähemmän.
Se aina vaihtelee. Paljon tulee juotua teetä.
Ja joutuu ravamaan vessassa jos juo paljon. Mutta olen tottunut.
Jos sitä alkaisin kohta tiskaamaan ja pukemaan päälle.
Popit soimaan taas taustalle. Aamu lähtee entistä paremmin käyntiin.
Mutta tästä tulee mukava päivä varmasti.
Mutta jos mulle tulee huono olo niin se sitten tulee. Varaudun siihen.
Onneksi on toi rauhottava mukana niin otan sen saman tien jos alkaa ahdistamaan. Se onneksi auttaa tosi hyvin tuohon ahdistukseen. Ja jos en pysty olla töissä niin mä vaan lähden sitten sieltä. Mutta katsotaan. Miten käy. Koitan ajatella vaan mukavia asioita töissä niin ehkä se huono olo ei tule ja juttelen työ kavereiden kanssa niitä näitä. Saa ajatukset pois siitä ettei ala ahdistamaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.