IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Hyvin meni kurssilla :)Torstai 25.08.2016 07:54

Eilenä oli hyvä päivä. Se kurssi missä mä olin niin siellä oli ihan mukavaa. Meitä on siellä seitsemän muuta ja kaikki olivat naisia.
Ja sitten pari ohjaajaa jotka olivat psykologeja.
Siinä ryhmässä ja kurssissa on tarkoitus tehdä taito-osa-alueita kuten:
mindfulness, ahdingonseto, tunteidensäätely ja tehoka vuorovaikutus.
Näitä asoita me harjoitellaan siinä kurssissa. Ja me saadaan aina kotitehtäviä mitä käydään sitten läpi aina kun on seuraava kurssi kerta.
Se kestää sen pari tuntia. Ja se kurssi on aina kerran viikossa.
Luulin että meitä olisi isompi porukka mutta se on ihan kiva että on vähän pienempi porukka.
Kävin eilenä lenkilläkin illalla. Oli tosi mukava ilma ulkona.
Menen tänäänkin illalla taas lenkille.
Huomenna lomille taas. Menen poikaystävän luokse taas viikonlopuksi.
Ihan mukavaa mennä sinne taas pitkästä aikaan.
En ole käynyt nyt lomilla ainakaan kolmeen viikkoon.
En vielä tiedä tuleeko poikaystävä hakemaan mut autolla vai moottoripyörällä huomenna. No se selviää huomenna.
Pakkaan kaikki tavarat vasta huomenna.
Tänään pitää pestä pyykkiä taas. Sitä on kivasti kertynyt.
Alan pesemään pyykkiä kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Tänään on siivous päivä.
Pitää siis siivota. No onneksi siinä ei mene kauhean kauaa.
Noin puolisentuntia.
No sitten kun on taas siivonnut niin kämppä on siisti taas.
Eilenä ei ollut onneksi mitään huonoa oloa.
Hyvin meni koko päivä. Mua vaan jännitti kauheasti ennen sitä kurssia. Mutta uskon että loppu viikko menee sitten ihan muakavsti taas. Aijon nauttia viikonloppu lomasta. Ja nyt kun viikonloppu alkaa niin saa syödä suklaata.
Olen koko viikon odottanut taas.
Mun tekee mieli noita hunajapähkinöitä tuolta lidlistä.
Mietin pitäisikö käydä tänään tai huomenna hakemassa niitä.
Mä voisin vaikka huomenna käydä koska poikaystävä hakee mut vasta tuossa illalla kun pääsee töistä.
Mulla on koko päivä aikaa käydä lidlissä.
Voisin käydä siellä vaikka lounaan jälkeen.
Saatiin aika paljon noita papereita kurssilta.
Ja ohjaajat sanoi siellä kurssilla että kannattaa hankkia kansio noille kaikille papereille mitä me saadaan.
Kaveri ei tullutkaan mun luokse eilenä kylään koska se on sairastunut. Se laittoi viestiä ettei tule.
Katsoin sitten sen lemmen viemää yksin.
Tänään meillä on iltapäivällä taas toiminta tunti.
Saa nähdä mitä me siellä tehdään.
Paras kaveri tulee ainakin sinne myös.
Toisesta kaverista en tiedä koska se on kipeä.
Mutta. Kohta siivoamaan. Ja aijon laittaa taas musaa soimaan taustalle kun siivoan.
Kivempi siivota kun musa soi taustalla.
No kyllä tää päivä menee varmaan äkkiä mutta huominen päivä voi tuntua aika pitkältä kun odottaa että pääsee lomille.
No mä olen vaikka koneella huomenna ja katson tabletilla jotain ajan kuluksi niin kyllä se ilta sieltä tulee.
Niin pääsee sitten lähtemään.
Menen sitten töihin ensi viikon maanantaina. Mulla on nyt jatkossa työpäivä aina maanantaisin.
Koska mä pääsin sinne kurssille niin se työpäivä vaihtui sen takia.
Mä olen sitten siellä vaan yhdeksästä yhteen asti.
Se on vähän lyhyempi päivä.
Mielummin haluan että työpäivä on alkuviikosta kun taas loppu viikosta. Saa sen päivän heti pois alta.
Se kurssi kestää tuonne joulukuun puoleen väliin asti joulukuun 14 päivä on sitten meidän viimeinen kurssi päivä.
Kyllä tää syksy menee aika äkkiä.
Sitten huomaa että kohta on joulu.
Ensi viikolla ei ala vielä nuo ohjatut kuntosaliryhmät.
Ne alkaa tuossa viides päivä syyskuuta.
Mun paikat on vähän kipeät vielä kun pelattiin silloin tiistaina jalkapalloa. jalat on vähän kipeät.
En tajunnut silloin venytellä yhtään pelin jälkeen.
No alan aina sitten venyttelemään sali tunnin jälkeen.
Niin paikat ei sitten tule pahasti kipeäksi.
Lihaksien pitää vaan nyt alkaa taas totutella siihen kun tekee jotain.
Kohta on aamupala.
Alkaa olla nälkä taas.
Meillä on aina tuo aamupala puoli yhdeksältä.
Viikonloppuisin on sitten yhdeksältä.
Pitää katsoa jos me haetaan poikaystävän kanssa taas subit huomenna. Käydään siinä samalla kaupassa koska pitää ostaa viikonlopuksi ruokaa.
Mulla on kymmenen euron seteli lompakossa niin ajattelin sen käyttää ruokaan ainakin. Jos se ei riitä niin käytän siihen samalla pankkikorttia.
Mukavaa mennä poikaystävän luokse taas pitkästä aikaan.
Varmaan saunotaan taas. Pitää ostaa saunajuomaksi vaikka yksi alkoholiton siideri.
Se on hyvä sauna juoma saunan jälkeen.
Mä koitan valvoa taas viikonloppuna vähän pitempään.
Otan iltalääkkeet taas sitten myöhemmin.
Nukun varmaan viikonloppuna taas päikkäreitä.
Ja mä aijon viikonloppuna nukkua niin pitkään taas kun mahdollista.
En aijo laittaa mitään kelloa herättämään johonkin seitsemän aikaan.
No varmaan mä nukun tuonne kahteentoista asti varmaan ellen yhteen asti. Poikaystävä antaa aina mun nukkua.
Se on aina sanonut mulle että nuku vaan jos nukuttaa.
Se on hassua että aina kun olen lomilla niin nukun aina pitkään,
Mutta sitten kun olen täällä kotona niin pitää herätä joka aamu kuuden jälkeen. Mulla on tää rytmi aina arkena.
Ja mä tykkään herätä joka aamu aina aikaisin.
Ja kirjoittaa aina blogi.
Mun aamut aina lähtee hyvin käyntiin kahvilla ja blogin kirjoittamisella. Olen jo nyt kirjoittanut blogia täällä monta vuotta.
Kohta olen jo neljä vuotta kirjoittanut. Ja ihan joka päivä.
Mulla syntyy aina jotain tekstiä mitä tulee mieleen niin sitten vaan kirjoitan. Jotkut tykkää mun blogista jotkut taas ei.
Mulle on ihan sama mitä ihmiset ajattelee mun blogista.
Mä haluan kirjoittaa täällä.
Eikä ole mikään pakko lukea jos ei tykkää.
No niin. Jos sitä keräisi nuo pyykit ja veisi pyykkituvalle.
Ja alkaisi nyt vaikka siivoamaan.
Saisi siivottua.
Teetä aijon juoda tuossa vähän myöhemmin taas.
Ainakin ennen lounasta ajattelin juoda.
Kaupassa mun ei tarvitse käydä.
Mutta huomenna menen sitten kauppaan kun lähden lomille.
Mutta. perjantaita odotellessa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.