IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Perjantai oli kerrankin hyvä päivä koko viikon aikana nukuin aamupäivän, kävin tokmannilla ostamassa vähän suklaata ja battery energiajuoman, lenkillä tuolla pururadalla siellä oli vielä vähän lunta, mutta pystyin siellä kävelemään siellä oli semmoinen polku. Näin kaveria iltapäivällä olin sen luona kylässä ja sitten illalla mun tukihenkilön jonka kanssa juttelin melkein tunnin. Mulle tuli hyvä ja kevyempi olo kun sain jutella sen kanssa kerroin sille kaikki mun huolet ja murheet illalla ei onneksi tullut huonoa oloa. Viime tiistai iltana jouduin silloin ottamaan sen rauhoittavan lääkkeen kun mikään muu keino ei auttanut ahdistukseen ja harhoihin nyt mulla ei ole ollut pariin päivään harhoja enkä usko että ne tulee nyt tässä viikonloppuna. Heräsin taas ennen herätyskelloa no ei se mitään aloin vaan keittämään kahvia ja aijon nukkua myöhemmin tänään päikkärit. Tästä tulee ihanan rento päivä ei ole kiire aijon katsoa paljon netflixiä tänään House sarjaa eteenpäin olen kohta siinä toisella kaudella ihan paras sarja. Animea voisi myös katsoa pitkästä aikaan taas mulla on muutama sarja katsomatta. En eilenä muistanut maksaa laskuja joten teen sen ihan kohta sekä pesen pyykkiä koska en jaksanut eilenä aamulla pestä. Onneksi talon pesukone on korjattu niin helpottaa paljon pyykinpesua. Tänään menen käymään lidissä pitää ostaa ainakin kahvia lisää koska alkaa loppumaan sitten pari muuta juttua. Odotan kovasti pääsiäistä että pääsee silloin poikaystävän luokse. Ei olla nähty pitkään aikaan koska poikaystävä oli silloin pari viikkoa kipeänä ollaan soiteltu paljon sekä videopuheluita. Toivon että en tule kipeäksi pääsiäisenä voi tapahtua ihan mitä tahansa nyt on paljon norovirusta liikkeellä sekä muita tauteja. Alan nyt tiskaamaan otan aamulääkkeet ja vien pyykit.
Tulee hyvä päivä tänään ja huomenna myös ihanaa kun ei ole kiire.
Alan myös kuunnella hyvää musiikkia mistä tulee hyvä fiilis.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.