IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

väsynyt fiilis.Torstai 25.09.2014 14:56

on vähän väsynyt fiilis. eilenä oli aika vauhdikas päivä. nukahdin melkein heti illalla kun pääsin sänkyyn. jaksoin valvoa yhdeksään asti.
tänään on siivous päivä. nyt mun kämppä on taas siisti. voi alkaa taas sotkemaan. katsoin aamulla lemmen viemää uusinnan. eilenä en nähnyt koska olin salilla. eilinen kuntosali meni hyvin. mun kaveri ei ollut nyt tällä kertaa mukana. mennään taas tänään lenkille kaverin kanssa. satoi tai paistoi. jos sataa otan sateen varjon käyttöön.
viikonlopusta en vielä tiedä että mitä silloin tekisi. se selviää tänään tai huomenna. tämän päivän otan rennosti. toiminta tunti on iltapäivällä. se kestää sen tunnin. eilinen big brother jakso pitää katsoa tänään.
eilenä olin tosi kiukkuinen illalla. olin varmaan vaan väsynyt.
onneksi kohta on viikonloppu niin voi vaan olla. en ole vieläkään maksanut niitä paria laskua. tänään maksan. saa ne pois alta.
huomenna naisten ryhmässä mennään ottamaan maisema kuvia kameralla. päästään ulkoilemaan aamusta. toivottavasti ei ole kamalan kylmä. eilenä tarkenin juuri ja juuri syys retkellä.
animee voisi katsoa tänään. ennen kun menee syömään.
kun on viikonloppu niin silloin tulee enemmän katsottua animee. pidän taas maratooni putken. voisi clannadin toisen kauden katsoa viikonloppuna loppuun. mangaa pitäisi myös lukea.
fiilis on hyvä tällä hetkellä mutta väsyttää hieman. se varmaan johtuu siitä kun on pimeää ja märkää. aurinko saisi enemmän paistaa. saa nähdä millainen ilma on viikonloppuna.
huomenna käyn kaupassa. en jaksa mennä tänään sinne.
huomenna oon varmaan vähän pirteämpi.
mun pitäisi hakea lisää leponexia mutta en ole muistanut uusia reseptiä. pitää soittaa sinne että uusii sen. ensi viikon maanantaina mulla on taas sitten se psykologi. maanantaina ja tiistaina mulla on ruokapäivät. eli teen itse ruoat. ja syön.
en vielä tiedä että mitä ruokia tekisin. sen näkee sitten.
kumminkin teen jotain hyvää.

kivasti ohjelmaa.Keskiviikko 24.09.2014 15:22

tänään oli aamulla kokki ryhmä. tehtiin kalaa ja perunamuussia.
mä tein muta kakun. kohta pitää lähteä sinne syys retkelle. ja sen jälkeen heti kuntosalille. vauhdikas päivä. kerkeän nyt jotain kirjoittaa tänne blogiin. eilenä oli sähly. miehet vastaan naiset. miehet voitti. parilla maalilla. mulla on vatsa lihakset kipeet. johtuu varmaan siitä uudesta laitteesta kuntosalilla. vatsa lihas liike.
mutta no. kyllä siihen tottuu. eilenä syöminen vähän tökki. tänään on vähän maistunut ruoka. eilenä mulla oli ohjaajan kanssa juttu tuokio. siitä miten olen voinut viime aikoina. sanoin että syöminen on joskus vaikeaa ja että nautin siitä kun olen nälässä ja on tyhjä olo.
sitten jos tulee stressiä niin ruoka ei maistu.
eli kauhea taistelu vielä tämän syömishäiriön kanssa.
mutta. päivä kerrallaan mennään. menkat on onneksi ohitse.
ja kohta on taas viikonloppu. en vielä tiedä lähdenkö lomille. saa nähdä. katsoo miten nää päivät menee. mun kaverit on ainakin tämän viikonlopun karissimossa. en näe tänään eilistä bb jaksoa. pitää katsoa se sitten huomenna. silloin mulla on enemmän aikaa.
eilenä olin aika väsynyt. nukahdin jo ennen yhdeksää. meinasin nukahtaa eka kaverin sohvalle. mutta. jaksoin katsoa sentään vielä uusi päivä jakson. sitten kun tulee sieltä syys retkeltä niin voisi ennen kuntosalia hieman siivota kämppää. huomenna on siivous päivä. ei sitten tulisi kauheasti huomiselle siivottavaa.

tiistai :3Tiistai 23.09.2014 15:41

tiistai päivä lähtenyt hyvin käyntiin. kahvin keittoa aamulla ja katsoin lemmen viemää uusinnan. kävin äsken kaupassa. ulkona on kivan viilee. laitoin jo hatun päähän. oli aika kylmä tuuli. keitin äsken teetä ja nyt päivitän blogia. jaksoin mennä eilenä salille. yhdessä vaiheessa tuntui että ruoka nousee ylös. tein tällä kertaa kevyesti. oli vähän heikko olo. mutta. ruoka on tänään taas maistunut. eikä ole oksettanut.
pesen tällä hetkellä pyykkiä. iltapäivällä olisi taas sähly ja kaveri tulee taas illalla katsomaan lemmen viemää mun luokse, skypetystä pikaystävän kanssa, ja sitten menen parhaan kaverin luokse katsomaan telkkua. kohta voisi katsoa big brotherin ja iholla.
kerkeää hyvin katsoa ennen sählyä. fiilis on hyvä tällä hetkellä.
eilenä taas itkin. mutta se helpotti oloa. johtui menkoista.
menkat alkaa olla kohta ohitse. jes. olen sitten taas oma itseni.
voisi kohta siivota vähän kämppää. keittiö ainakin. kahvin puruja joka puolella. laskuja pitää tänään myös maksaa. voisin tehdä sen kun olen kirjoittanut tämän blogin. huomenna on tosi vauhdikas päivä. saa nähdä pystynkö kirjoittaa ollenkaan blogia. huomenna on kokki ryhmä aamulla, mä tapaan yhden naisen jonka kanssa suunnittelen tulevaisuutta. ohjaaja tulee mukaan siihen, sitten meillä on huomenna joku syys retki, ja illalla kuntosalille. huhhuh.
mutta no. kyllä mä selviän huomisesta. torstania ei ole onneksi sitten kauheasti ohjelmaa. lähden ehkä viikonloppuna lomille. pitää katsoa. jos alan väsymään tai tulee huonoja oloja niin olen sitten täällä karissimossa. saa nähdä miten tää viikko menee. päivä kerrallaan. eilenä kun olin kuntosalilla niin sinne oli tullut uusi muutama laite. oli ihan hyviä. ja teki kyllä hyvää lihaksille.
en eilenä jaksanut lähteä lenkille. voimat oli vähissä. mutta tänään sain ulkoiltua kun kävin kaupassa. kävin seppälässäkin pyörähtämässä. mutta en nyt tällä kertaa löytänyt mitään kivaa.

oksentelua :(Maanantai 22.09.2014 13:32

vähän väsynyt olo. viime yö oli ihan kauhea. oksentelin koko ajan :(
tuli varmaan syötyä liikaa viikonloppuna. ja nyt se kostautui.
aamulla sain syötyä puuroa ja jogurttia. ei ainakaan vielä ole tullut ylös.
koitan kohta syödä lisää kun on ruoka. menen sitten lenkille.
ompelyryhmä on taas iltapäivällä ja illalla kuntosali.
olen miettinyt hieman tulevaisuutta. voisi mennä jonnekkin työharjotteluun. katsoisi jos jaksaa. puhuttiin aamulla ohjaajan kanssa että ensi viikolla mulla olisi pari ruoka päivää. tekisin ruoat itse.
voihan sitä kokeilla. sitten puhuttiin siitä että missä asioissa mä tarviin vielä ohjaajien apua. sanoin että tarviin siinä apua että haluan jutella jostain asioista ohjaajien kanssa. mua helpottaa paljon se että voi jutella jonkun kanssa jos on vaikeaa.
sitten tarviin apua ainakin kela papereiden täyttämisessä..ne on ärsyttäviä täyttää. mutta täytyy että saa sitä rahaa.
puhuttiin myös mun syömisistä että on sellaisia päiviä että ruoka maistuu ja joskus taas ei. sanoin ohjaajalle että olen nyt vaan keskittynyt siihen ettei paino saisi tippua. ja että tulee syötyä.
mutta. saa nähdä että miten tää syksy menee. toivottavasti hyvin . mutta jos tulee vaikeaa niin sitten tulee vaikeaa. olen varautunut siihen. tää mun elämä on päivä kerrallaan elämistä.
välillä on hyviä päiviä välillä huonoja.
mutta. onneksi mulla on kavereita jotka tukee mua. ja poikaystävä :) sekä ohjaajat. mulla on hyvä tuki verkosto.
en jaksanut katsoa big brotheria eilenä. katson sen tänään jossain vaiheessa. laitoin sen tallennukseen.
jee salkkarit tulee tänään :) pitää katsoa. täytyy taas tallentaa bb ja iholla mitkä tulee tänään. menkat sitten alkoi. onneksi tänään on kuntosali niin saa purettua tätä kireää oloa. mennään taas kaverin kanssa. ei nähdä lemmen viemää mutta huomenna näkee uusinnan.
huomenna pitää pestä taas pyykkiä. mulla on kiva pyykki vuori.
tänään tai huomenna voisi maksaa tuo puhelin lasku. huomenna pitäisi tulla sitä rahaa. mulla on tilillä nyt aika kivasti. en aijo tuhlata. olen onneksi oppinut säästämään. ja katsoa mihin sitä rahaa menee. välillä kyllä pitää shoppailla. jos löytää jotain kivaa.
yli viikon päästä on taas psykologi. maanantaina. kello yksi.
pääsee sinnekkin taas juttelemaan. pitää sanoa että uusii tuon mun leponexin. ne alkaa taas loppua. riittää vielä tälle viikolle.
masennus lääkkeitä mulla nyt ainakin pariksi kuukaudeksi.
niitä ei ainakaan tarvi vähään aikaan hakea.
tuli juuri mieleen että koska oon viimeksi syönyt rauhottavia?
siitä on ainakin pari viikkoa. aika hyvin oon pärjännyt ilman niitä.
voi olla että tällä viikolla tulee varmaan syötyä niitä.
mä oon ihan varma siitä. aina kun mulla on menkat ja olen juonut niin seuraavalla tulee niin huono olo että pitää ottaa se rauhottava. pahimillaan voin saada sen psykoottisen kohtauksen.
nyt mulla ei ole ainakaan pariin kuukauteen tullut sitä kohtausta. mikä on vaan hyvä. mutta en ylläty yhtään jos se nyt tulee.
päätin että en nyt aijo taas juoda vähään aikaan. pidän taas muutaman viikon tauon. tai parin kuukauden tauon. mä en ole semmoinen ihminen että joka viikonloppu pitää juoda. mulle riittää silloin tällöin. ja eikä mene kauheasti rahaa.

mukava viikonloppu ^_^Sunnuntai 21.09.2014 14:58

viikonloppu on mennyt mukavasti ^^ ollaa vaan oltu. ei olla tehty paljon mitään. ollaa käyty kaupassa, tehty ruokaa, harrastettu seksiä, eilenä katsottiin eka indiana jones leffa.
tuli juotua eilenä. meinasi tulla yhdessä vaiheessa huono olo. pidin juomisesta taukoa ja jatkoin taas hetken päästä.
krapulaa ei mulla ainakaan onneksi ole. vähän väsyttää. aamupalaksi söin ruisleipää ja teetä. heräsin yöllä yhdessä vaiheessa. en meinannut saada unta. mutta nukahdin sitten lopulta.
tänään takaisin karissimoon. viikonloppu on mennyt tosi nopeasti. haluaisin olla pitempään täällä.
tänään näkee sitten parasta kaveria. katsotaan big brother illalla. saa nähdä kuka lähtee talosta. toivon että armi lähtee. mä tykkään markusta ja tuulikista. ja jonathanista. ne on hyviä asukkaita.
huomenna tallennan taas bbn. katson sen sitten seuraavana päivänä.
huomenna on kivasti ohjelmaa. herään aamulla,keitän kahvia ja alan kirjoittaa blogia, menen syömään ja sen jälkeen lenkille.
ompelu ryhmä on iltapäivällä ja kuntosalille taas illalla. ihan hyvä maanantai päivä. huomenna pitää maksaa puhelin lasku.
oli vaan 16 euroo. ensi viikolla tulee taas rahaa. menkat alkaa tänään. en ole onneksi kauheasti kiukutellut poikaystävälle. ensi viikon alussa tulee sitten kivoja olo tiloja. itkuisuutta,ahdistusta,mielikuvitus laukkaa. mä olen syönyt ihan hirveesti suklaata viikonloppuna. kiintiö alkaa olla täynnä. sipsii oon myös syönyt. nyt en aijo herkutella ainakaan viikkoon.
alkaa olla ällö olo. aijon syödä tänään mikro ruokaa. spagettia :D nopea ruoka. aina kun olen poikaystävän luona niin ostan mikro ruokia sen takia koska en jaksa aina tehdä sitä ruokaa. ellei poikaystävä halua tehdä. mulla on pari pulloa kivennäsivettä juomatta. voisi kohta alkaa juomaan niitä :D olen kauhea kivennäisvesi holisti. ne on vaan niin hyviä juomia.
mulla on kanakolmio voileipä jääkaapissa. aijon syöttää sen poikaystävälle. en itse jaksa syödä sitä.
eilenä katsoin muutaman jakson clannad animea. ja gekkan shoujoa.
tänään voisi katsoa lisää. otin manga kirjojakin mukaan mutta en ole lukenut niitä vielä. uusin mirai nikki manga on vielä lukematta.
ja pari taikasoturit mangaa.
aloin eilenä katsomaan taas yhtä animee. love stage. niitä on jotain yli kymmenen jaksoa. katsoin eilenä ensimmäisen jakson. vaikutti hauskalta. pitää katsoa lisää.
jee. ensi kuussakin ilmestyy uusi anime lehti ^^ sitä odotellessa.

heräsin juuri :)Lauantai 20.09.2014 14:58

heräsin äsken. en ole vielä syönyt mitään. kohta voisi syödä jotain. eilenä tuli valvottua yhteentoista asti. katsoin koko illan bbtä. katsoin myös sen juhla lähetyksen. se oli tosi hauska. nauroin aika paljon.
eilenä kun käytiin kaupassa niin mulla meni 50 euroo sinne. sain ostettua uuden anime lehden.
illalla aijon juoda. ostin pari karpalo lonkeroo, up ciderii ja rekorderligiä.
nyt on sitten juotavaa. ostin myös poikaystävälle vähän siiderii.
olo tila on hyvä tällä hetkellä. on ihanaa olla poikaystävän luona <3
varmaan käydään kohta kaupassa. tehdään spagettia ruoaksi.
tänään taas sitten valvotaan. ja huomenna nukun pitkään. ihanaa kun ei ole kiire minnekkään voi vaan olla.
ajattein katsoa tänään vähän animee. clannadia taas.
ja gekkan shoujoa. se on hyvä anime.
kun käydään kaupassa niin aijon ostaa taas sipsii. ja varmaan kivennäisvettä. on sitten illaksi jotain syötävää. suklaatakin on kivasti jäljellä. menkat alkaa huomenna. sitten tulee hyvä olo. itkupotku raivarit. ja varmaan ahdistusta. mutta kyllä mä selviän.
jos tulee oikeen huono olo niin otan sitten rauhottavia.
mutta. nyt me lähetään sinne kauppaan. ^^

vihdoin perjantai :)Perjantai 19.09.2014 13:06

se olisi perjantai :) jee. lähden vasta illalla poikaystävän luokse.
poikaystävä hakee mut kun pääsee töistä. täytyy käydä kaupassa ostamassa ruokaa ja juomaa :) ajattelin juoda muutaman siiderin ja lonkeron. tekee mieli. tänään mulla ei ole mitää ihmeellistä ohjelmaa. naisten ryhmä peruuntui. ei ollut ohjaajaa paikalla. keitin äsken kahvia ja ajattelin tulla päivittämään blogia.
tänään pitää käydä apteekissa hakemassa masennuslääkkeitä. eilenä kävin mutta mun reseptiä ei ollut uusittu. tänään pitäisin saada.
menkat alkaa yli huomenna. mun olo tila on hyvä tällä hetkellä.
oon odottanut kovasti viikonloppua.
ajattelin katsoa animee viikonloppuna. clannadia ainakin. vielä on yli kymmenen jaksoa katsomatta. tänään pitäisi tulla kauppoihin uusin animelehti. pitää ostaa ^^
pitää alkaa pakkailemaan. otan mun oman kannettavan mukaan. pystyy olemaan sitten netissä viikonloppuna.
eilenä käytiin kaverin kanssa lenkillä. tehtiin taas se puolen tunnin lenkki. maanantaina menen seuraavan kerran lenkille. ja sitten on taas illalla kuntosali. tänään pitää taas katsoa eilinen bb jakso. ja iholla.
katson ne ennen kun lähden lomille. mulla on iltapäivä aikaa katsoa.
tänään alkaa se vain elämää kolmas kausi. laitan sen tallennukseen.
katson sen sitten kun kerkiän.
pitää alkaa kohta tiskaamaan. mulla on kiva kahvikuppi vuori odottamassa. pitää myös siivota keittiö. laittaa vähän kämppää kuntoon ennen kun lähtee lomille. sitten kun tulee lomilta niin on kiva tulla siistiin kämppään.
lupasin poikaystävälle että ostan sille jotain juotavaa. sillä on onneksi viikonloppu vapaata. pystyy viettämään nyt aikaa sen kanssa <3 kova ikävä on ollut. tänään pääsee sen kainaloon.
rahaa mulla varmaan menee tänä viikonloppuna varmaan jotain 50 euroo. juomiin menee varmaan se parikymppiä. ja ruokiin yli parikymppiä. no sen näkee sitten.
suklaata täytyy ehdottomasti ostaa. ja paljon.

yay! huomenna perjantai!Torstai 18.09.2014 13:38

jee. huomenna on jo perjantai :) olen menossa taas todennäköisesti poikaystävän luokse viikonlopuksi. ihanaa. odotan innolla. tänään olisi ohjelmassa toiminta tunti iltapäivällä. pitää samalla käydä apteekissa hakemassa masennus lääkkeitä ja kaupassa pitää käydä.
eilenä tuli vähän shoppailtua. :) oltiin yhdessä kynttilä liikkeessä missä oli kaikkea ihanaa sisustus tavaraa. ostin kaksi isoa valkoista kahvi kuppia. maksoi vaan 1,50 e kappale. sitten ostin pinkit pöytä tabletit.
nekin maksoi 1,50 kappale. ostin neljä niitä.
käytiin luhta myyälässä ja sieltä löysin ihanat pinkit verkkari housut. maksoi vaan 9 euroa. oli alennuksessa :) ei ollut turha reissu. kaikkea kivaa löytyi. meni vaan 20 euroa. ei paljoa.
ajattelin juoda tuossa viikonloppuna. mun tekee mieli kauheasti karpalo lonkeroo. en ole varmaan nyt juonut pariin kuukauteen. voisi nyt vaikka taas juoda. :) sitten kadun sitä kun tulee huono olo.
menkat alkaa tänä viikonloppuna. eilenä tuli taas itkettyä. mun tunteet oli taas pinnassa. mutta se helpotti oloa. ja sain nukuttua.
suklaata pitää syödä taas viikonloppuna. ja paljon. :D
menkkojen takii. hyvä fiilis on tällä hetkellä^^odotan innolla viikonloppua. pääsee viettämään aikaa poikaystävän kanssa.
mun paras kaverikin lähtee viikon lopuksi lomille. nähään taas sunnuntaina ja katsotaan illalla bb. saa nähdä kuka lähtee talosta.
nimo saisi lähteä tai armi. en pidä yhtään niistä kahdesta.
ärsyttäviä. jee. rahaa tulee taas ensi viikolla. yli sata euroa.
oon sanu melkein kaikki tän kuun laskut maksettua.
ihan kivasti on jäänyt sen jälkeen rahaa. siitä olen iloinen että mun raha asiat on hyvin. ei tarvi niistä stressata.
ai niin! huomenna tulee uusin anime lehti. pitää ostaa. ja pari manga kirjaa pitää ostaa samalla. uusin mirai nikki manga ainakin.
sitä en ole ostanut vielä. kohta olisi ruoka. meillä on makkaraa. ja perunamuussia. iltapäivällä kana keittoa. mennään taas illalla kaverin kanssa lenkille. heitetään se puolen tunnin lenkki ainakin.
pitää varmaan pikku hiljaa alkaa pakkailemaan. mulla on taas vaate kriisi. pitää katsoa että mitä laittaisi huomenna perjantain kunniaksi päälle. ja laukku. no se selviää sitten. ruoan jälkeen katson tuon eilisen bb jakson. ja iholla. kerkeää hyvin katsoa ennen toimintatuntia. ihan jees päivä tänään tulossa.

vaate kaappi :PKeskiviikko 17.09.2014 13:06

se olisi keskiviikko. tänään karissimo porukan kanssa lahteen ihmettelemään luhta liikkeeseen. käydään myös jossain kynttilä liikkeessä. eilenä pelattiin sählyä. miehet voitti meidät yhdellä maalilla. oli miehet vastaan naiset. mutta. oli kiva pelata :)
tänään sitten taas kuntoilemaan salille illalla. kun tullaan lahdesta niin kerkeän katsoa bbn ennen kun menen salille.
kohta alan siivoamaan. niin huomiselle ei ole sitten kauheasti siivottavaa. onneksi on se kuntosali tänään. saa purettua paineita.
fiilis on ihan hyvä tällä hetkellä. ja se varmasti vielä muuttuu tämän viikon aikana. alkaa kiukuttaa ja suututtaa. itkettää..ahdistaa.
ohjaajat sanoi mulle että mun pitää käydä tällä viikolla apteekissa
hakemassa lisää masennus lääkkeitä. alkaa loppua.
leponexia pitää varmaan sitten hakea seuraavalla viikolla.
eilinen salkkari jakso oli aika hauska. repeilin tuolle ismolle :D
pitää tänään taas katsoa. se jäi aika jännään kohtaan.
tänään en näe taas lemmen viemää. pitää joko laittaa tallenukseen tai katsoa huomen aamulla uusinta.
pitää käydä pankin sivuilla katsomassa että paljon mulla on rahaa tällä hetkellä. en ole ostellut mitään tällä viikolla. rahaa menee sitten taas viikonloppuna. varaudun siihen.
jos lähen lomille. tänään en kerkeä kauheasti katsomaan animee. huomenna on sitten enemmän aikaa. ja viikonloppuna.
voisi käydä joku päivä taas seppälässä. en ole käynyt pitkään aikaan. sinne on varmaan tullut paljon ihania syysvaatteita. tahtoo shoppailla ;D mutta. katsoo tuossa ensi kuussa jos silloin olisi vähän enemmän rahaa mitä tuhlata.
mä haluaisin uudet housut ja jonkun ihanan lämpöisen villa paidan.
lämmittäisi syksyllä. mun pitäisi taas siivota toi mun vaate kaappi. kaivaa kaikki syys/talvi vaatteet esille ja laittaa kesä vaatteet syrjempään. siinä menee varmaan tunti jos siivoan tuon mun kaapin.
siivoan sen sitten kun jaksan :D pitäisi heittää jotain vanhoja kuluneita vaatteita pois. mitä en enää tarvitse.
ja ostaa uusia tilalle. mutta. nyt alan siivota.

lenkillä.Tiistai 16.09.2014 15:11

se olisi tiistai. aamu on lähtenyt käyntiin lakanoiden pesulla. katsoin lemmen viemää uusinnan aamulla. söin ja kävin äsken heittämässä
puolen tunnin lenkin. teki ihan hyvää.
ilta päivällä on vielä sitten sählyä. kaveri tulee taas mun luo katsomaan lemmen viemää. illalla skypetystä poikaystävän kanssa ja sitten parhaan kaverin luokse. katsomaan salkkareita ja uusi päivä.
meillä oli äsken ruokana maksa laatikkoa. mä en tykkää kauheasti siitä ruoasta. söin jonkin verran. kohta katson bbn ja iholla jaksot.
kerkeää hyvin katsoa ennen sählyä.
nyt mulle on taas alkanut maistua ruoka. se on vaan hyvä. :)
mutta tulee vielä varmasti sellaisia päiviä että ei maistu.
eilenä olin kuntosalilla ja oli hyvä tunti :) teki todella hyvää.
huomenna sitten taas. huomenna me ollaan menossa karissimo porukan kanssa lahteen. luhta myymälään. en varmaan osta sieltä mitään koska siellä on aika kallista. voi vaan katsella.
yli viikon päästä tulee lisää rahaa. olo on tällä hetkellä toistaiseksi ihan hyvä. eilenä katsoin clannad animen toista kautta. oon nyt katsonut kymmenen jaksoa. yli puolet vielä jäljellä. hyvä anime ^^
kämppää voisi vähän siivota. eilenä siivosin yhen kaapin. oli sen verran energiaa.