IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

pääsin taas kirjoittamaan blogia.Torstai 16.10.2014 11:24

nyt pääsee taas kirjoittamaan blogia. eilenä en päässyt irciin.
käytiin eilenä fazerin tehtaalla. ostin sieltä melkein 20 eurolla karkkia ja suklaata. piti ostaa kavereille ja poikaystävälle vähän tuliaisia. ja itselle ostin myös. eilenä oli ihan mukava päivä. kävin kuntosalilla eilen illalla vielä. tiistai iltana mulla on oli tosi huono olo. jouduin ottamaan rauhottavan. sain onneksi nukuttua. eilenä olin paljon pirteämpi.
ja iloisempi. tänään pitää siivota. ja katsoa lemmen viemää uusinta.
eilenä en nähnyt sitä. ärsyttää kun kohta alkaa menkat. en vielä edes tiedä että mitä teen viikonloppuna. voi olla että olen karissimossa.
olo tila on ihan ok tällä hetkellä. mun paras kaveri lähtee lomille viikonlopuksi. jos olen karissimossa niin onneksi mun toinen kaveri on maisemissa. voi sen kanssa viettää aikaa.
tänään pitää käydä kaupassa. ja mulla on iltapäivällä taas toiminta tunti. saa nähdä että mitä tehdään.
pitää käydä taas pankin sivuilla katsomassa paljon mulla on sitä rahaa. tai pankki automaatilla. löysin eilenä muutaman anime sarjan mitä alan katsomaan. pidän taas katsomis maratoonin. varmaan tuossa viikonloppuna. kun on aikaa. voisi käydä koti pizzassa viikonloppuna.
jos olen karissimossa ja poikaystävä tulee käymään niin voisi sinne mennä. huomenna syön suklaata perjantain kunniaksi.
limsaakin voisi juoda. pitää ostaa fantaa ja spritea.
pidän taas nyt taukoa alkoholin juomisesta. en nyt juo taas vähään aikaan mitään siiderii tai lonkeroo. mutta silloin tällöin.
menen ehkä lenkille tänään. jos jaksan. pitää katsoa.
mulla on onneksi yksi kivennäisvesi juomatta. juon sen tänään.
teetä pitää ostaa lisää kun käyn kaupassa. pitää muistaa.
yksi ohjaajista sanoi että mun pitää mennä gynekologilla käymään.olin että aha. no kai sinne pitää mennä sitten. onneksi mua ei jännitä se koska olen käynyt siellä muutaman kerran. eikä se satu. tuntuu vaan inhottavalta. e-pillereiden merkkiä en aijo vaihtaa. olen tyytyväinen niihin pillereihin mitä mulla on.
saa nähdä paljon se käynti tulee maksamaan.
tänään pitää katsoa eilinen bb. kohta niille tulee se syysmyrsky juttu.
saa nähdä onko se millainen juttu. se on kuulemma paljon rankempi kun se kiron kivikko juttu. nyt alkaa tapahtua.
saa nähdä että miten ne asukkaat selviytyy.

ihan hereillä.Tiistai 14.10.2014 11:17

tiistai. heräsin tänään taas ennen seitsemää. keitin kahvia.
ajattelin nyt taas päivittää blogia. eilenä oli ihan mukava päivä. vaikka väsytti hieman. mutta piristyin kun kävin kuntosalilla. oli hyvä tunti siellä. tuli hikoiltua. ja sain purettua paineita.
tänään mun pitää käydä robbarissa ja kaupassa. pitää ostaa parhaalle kaverille synttärilahja. ja itselle shampoota ja hoitoainetta.
tänään on taas sähly. miehet vastaan naiset taas. saa nähdä voitetaanko. illalla mun kaveri tulee katsomaan taas lemmen viemää. tänään pitää katsoa uusinta mikä tulee tuossa aamulla.
eilenä en nähnyt kun olin kuntosalilla. eilenä katsoin taas animee. aloitin taas katsomaan uutta sarjaa mikä tuli.
vaikutti hyvältä ^^ sen niminen anime kuin: "Girlfriend kari"
poikaystävä sanoi ettei se pitänyt siitä sarjasta.
huomaa että menakt on alkamassa. mun mielikuvitus laukkaa taas ihan liikaa. koko ajan mietin jotain asiaa. häiritsevää. mutta. sitten kun menkat on ohi niin olen taas oma itseni. vielä en tiedä että mitä tekisi viikonloppuna. saa nähdä. huomenna ollaan menossa sinne fazerin tehtaalle. ihan kiva mennä :) pitää ostaa tuliasia itselle ja kavereille. yritän olla tuhlaamatta kauheasti. pitää muuten käydä pankin sivuilla ja katsoa että paljon mulla on rahaa.
yllätyin että jarno tippui bbstä. armi olisi saanut lähteä. toivottavasti armi lähtee seuraavalla kerralla. nyt bb menee jännäksi kun niille on tulossa se syysmyrsky juttu. pitää seurata ja katsoa.
alkaa taas tapahtua. tänään katson taas eilisen bbn ja iholla. on jotain katsottavaa tänään. mulle varmaan maistuu ruoka tänään.
se on hyvä merkki. odotan taas sitä punnitusta. saa nähdä onko paino tippunu vai noussut. toivon että on pysynyt samana.
menen taas psykologilla käymään loppu kuusta. se on ihan hyvä käydä kuukauden välein. se psykologi on onneksi rento tyyppi.
ihan ok jutella niitä näitä. mä oon vähän miettinyt että kauanko joudun syömään vielä masennus lääkkeitä. mä oon nyt syöny niitä kolme vuotta. mutta. ehkä on parempi että syön niitä edelleen.
tuli vaan äsken mieleen. rauhottavia en ole syönyt vähään aikaan. mikä on hyvä juttu :) olen pärjännyt ilman niitä. pahaa oloa olen saanut purettua itkemällä ja juttelemalla ohjaajien kanssa.
onneksi leponex lääke rauhottaa illalla niin pystyy nukkumaan.
eilenä menin taas yhdeksältä nukkumaan.

maanantai.Maanantai 13.10.2014 13:09

uusi viikko alkaa taas. äsken jaettiin lääkkeet dosetteihin. mulla on nyt kivasti lääkkeitä niin ei tarvi vähääna aikaan hakea.
eilenä olin illalla parhaan kaverin luona. jaksoin valvoa yhdeksään. katsottiin vino show. mä pidän siitä ohjelmasta. on aika hauska. laitoin big brotherin tallennukseen. katson sen tänään. pitää kohta käydä bbn sivuilla katsomassa että kuka tippui talosta. toivon että armi.
join äsken ison kupin mustaa kahvia. alan pikku hiljaa heräilemään. ruoan jälkeen ajattelin lähteä lenkille. heitän puolen tunnin lenkin ainakin. viikonloppuna ei tullut käytyä kauheasti ulkona.
paitsi kaupassa tuli käytyä. tänään taas kuntosalille kaverin kanssa :)
mun verkkarit on jossain täällä kämpässä. en ole edes pessyt niitä. huomenna pesen kun mulla on pyykki vuoro.
salkkarit tulee taas tänään :) ja uusi päivä. pitää katsoa ^^
se on kyllä hyvä että näin syksyllä tulee ohjelmaa telkasta. on iltaisin jotain katsottavaa. mun fiilis on hyvä tällä hetkellä. positiivinen asenne.
tästä viikosta tulee hyvä viikko :) ja tää viikko menee varmaan taas äkkiä. animea voisi katsoa tänään kun on aikaa ennen kuntosalia.
pitää katsoa pari jaksoa noita uusia sarjoja. mun piti katsoa viikonloppuna mutta unohdin. keskiviikosta tulee kiva päivä kun mennään fazerin tehtaalle :) pääsee shoppailemaan suklaata. mun parhaalla kaverilla on synttärit sinä päivänä. aijon ostaa sille suklaata ja uuden muumimukin. käyn varmaan huomenna robbarista ostamassa sen mukin. samalla mun pitä myös ostaa shampoota ja hoito ainetta. alkaa kohta loppua. samalla voi katsoa jos robbarista löytyy jotain kivaa. en ole vähään aikaan käynyt siellä. onneksi tässä kuussa mulle tulee vielä yli sata euroa niin saan maksettua sen yhden laskun. sitten olen maksanut kaikki laskut.
mun ihottuma alkaa parantua. kiitos rasvan minkä lääkäri määräsi.
se on kyllä hyvä että on auttanut. saa ihon kuntoon ennen kesää.
se rasva maksoi melkein 20 euroo. onneksi se on tosi tehokas.
soitin äidille eilenä. juteltiin niitä näitä. sovittiin että soitellaan taas keskiviikkona. kerroin että viikonloppu meni hyvin ja muutenkin on ollut hyvä olo.

sunnuntai.Sunnuntai 12.10.2014 16:11

sunnuntai. käytiin äsken poikaystävän kanssa kaupassa. mä halusin suklaa kakkua niin poikaystävä osti :) oli tosi hyvää.
eilinen ilta meni juodessa. oli ihan kivaa kuoda pitkästä aikaan. pidän nyt siitä taas taukoa. ettei ihan joka viikonloppu juo. katottiin eilenä yksi kauhu leffa. oli ihan hyvä. illalla tuli putous mutta en jaksanut katsoa sitä. big brotherin katsoin. ja menin sen jälkeen nukkumaan. nukahdin melkein heti. ja heräsin tänään puoli kahdeltatoista.
illalla pitää taas palata karissimoon. menen taas parhaan kaverin luokse illalla. katsotaan big brother. huomenna pitää taas illalla mennä kuntosalille :) keskiviikkona ollaan menossa karissimo porukan kanssa fazerin tehtaalle. oon käyny siellä varmaan jo neljä kertaa. pitää ostaa kavereille sieltä tuliaisia. ja itselle tottakai :D
kiva. menkat alkaa taas viikon päästä. niitä odotellessa. silloin pitää syödä paljon suklaata. toivon että ensi viikko menee hyvin. on ainakin kivasti tekemistä ja seuraa :) hyvin se varmasti menee.
syömisestä en tiedä että miten se sitten menee. jos tulee huonoja päiviä että ruoka ei maistu niin sitten tulee.
nyt mulla ei ole nälkä. kauhea jano on kun joi eilenä. mulla on onneksi kivennäisvesi pullo. suklaata tuli syötyä jonkin verran viikonloppuna. päätin etten nyt tällä kertaa syönyt sipsiä.
mä toivon että armi tippuu big brotherista. mä en pidä siitä ihmisestä. saa nähdä mitä viikko tehtäviä niillä on ensi viikolla.
nyt kun Dani ajoi parran ja viikset niin mun mielestä se on paremman näköinen nyt. sopii sille. nyt kun tuli uusia asukkaita niin mä pidän siitä jussista. ihan hyvä tyyppi.

rento olo :)Lauantai 11.10.2014 15:16

rento lauantai aamu. äsken juotiin poikaystävän kanssa teetä.
ja söin ruisleipää. nyt ajattelin päivittää blogia. eilenä jaksoin valvoa ja katsoa big brotherin. tänään ajattelin myös valvoa. eilenä oli ihan mukava ilta. seksiäkin tuli harrastettua. eilenä aloitin taas katsomaan pari uutta anime sarjaa. tänäään illalla ajattelin juoda. ostin rekorderligiä pari tölkkiä,karpalo lonkeroa ja up cider päärynä siiderin.
kiva ilta tiedossa. ;) ajateltiin poikaystävän kanssa katsoa joku leffa.
fiilis on hyvä tällä hetkellä. oli kyllä kiva lähteä lomille pitkästä aikaan.
olen taas syönyt jonkin verran suklaata. en viitsi kamalasti enempää syödä ettei vatsa tule kipeäksi.
tänään taas rasvasin itseni ihottuman takia. se rasva on onneksi alkanut vaikuttaa. mikä on tosi hyvä juttu.
haluan tämän ihottuman pois ennen kesää.
eilenä näin puolet lemmen viemästä. en nähnyt kokonaan koska poikaystävä tuli hakemaan mut puoli kuuden aikaa. pitää maanantaina katsoa uusinta. kohta aki palaa salkkareihin. se on hyvä hahmo.
ruoka on taas maistnut mulle. mikä on tosi hyvä juttu.
illalla aijon syödä kana kiusaus mikro ruoan. mun iltapala. eilenä taas käytin niitä mun uusia farkkuja. ne on niin hyvännäköiset. :)
kohta pitää käydä bbn sivuilla katsomassa viimeisimmät uutiset.
eilenä sain uuden kännykkä kuoren minkä poikaystävä oli ostanut mulle. se on aivan ihana. siinä on perhosia ja väreinä pinkkii,violettii ja mustaa. oon nyt koko ajan hiplannut mun puhelinta. on se vaan hieno ^^ tänään voisi katsoa jotain animee. en vielä tiedä että mitä.
eilenä maistoin tosi hyvää siiderii mitä poikaystävä oli ostanut lidlistä. semmoinen marja siideri. sitä voisi ostaa joskus. oli tosi hyvää. pitäisi kyllä lidlissä käydä taas joskus.
en ole käynyt pitkään aikaan. sieltä saa kaikkea ihania leivonnaisia.
voisi ostaa joskus välipalaksi.

perjantai ^^Perjantai 10.10.2014 11:14

jes. viikonloppu :) olen menossa poikaystävän luokse viettämään viikonloppua. poikaystävä hakee mut illalla kun se pääsee töistä.
käydään varmaan kaupassa ostamassa ruokaa ja juomaa.
siiderii ja lonkeroo aijon ostaa viikonlopuksi. ja ainakin ison kasan suklaata. yllätyin eilenä että kun sain maksettua laskut että mulla on kivasti rahaa viel tilillä. aijon antaa vähän bensa rahaa poikaystävälle.
eilenä mulla oli lääkäri. mulla on paha ihottuma. sain onneksi kunnon rasvat niin eiköhän ne sillä parane. se ihottuma on levinnyt mulla joka paikkaan pitkin kehoa. se alkoi tuossa alku kesästä se ihottuma. ajattelin että se menee ohi mutta se paheni. mun pitää rasvata aamulla ja illalla. ainakin viikon ajan. toivottavasti saan sen ihottuman pois ennen kesää. mä haluan kesällä kulkea topissa ja mini hameessa.
pitää alkaa pakkilemaan. aijon tänään laittaa ne mun uudet farkut jalkaan. pidin niitä myös eilenä. aivan ihanat ^^
otan myös käyttöön mun guess laukun. täytyy koska nyt on perjantai ja mä haluan näyttää hyvältä. eilenä oli ihan hyvä päivä ja nytkin on tosi hyvä fiilis. ihanaa lähteä lomille pitkästä aikaan. ja nähdä poikaystävää. on ollut ikävä sitä <3 meillä on taas naisten ryhmä aamulla. mennään ottamaan taas valokuvia.
tänään pitää katsoa pari anime jaksoa mitkä on tullut. ne on noita uusia sarjoja. viikonloppuna pitää katsoa sitten vähän enemmän animee. kun on aikaa. mun pitää kohta varmaan tiskata. kiva kahvikuppi vuori. pitää laittaa kämppä taas kuntoon kun lähtee lomille. sitten on kiva tulla takaisin kun kämppä on siisti.
tänään pitää katsoa taas eilinen bb jakso ja iholla jaksot. kerkeää hyvin katsomaan ennen kun poikaystävä tulee hakemaan.
lemmen viemää en varmaan näe tänään. mutta salkkarit onneksi näen. big brother pitää katsoa illalla. aijon taas valvoa. ja nukkua pitkään. viikonloppuna ei ole onneksi kiire minnekkään. voi vaan olla. kohta pitää ottaa aamulääkkeet. mun paras kaveri on nyt tämän viikolopun karissimossa. ollaan yhteyksissä viikonlopun aikana. laitetaan toisilemme teksti viestejä.
sunnuntaina sitten taas näemme. katsotaan taas big brotheria.
saa nähdä kuka lähtee talosta.

uudet farkut :)Torstai 09.10.2014 11:03

ihanaa. huomenna alkaa viikonloppu :) odotan kovasti. olen menossa varmaan taas poikaystävän luokse <3 viettämään sen kanssa aikaa.
eilenä oli yllättävän hyvä päivä. pizza onnistui, kävin seppälässä pyörimässä ja mä löysin sieltä 20 euron farkut. aivan ihanat. vaalean sinisen väriset. ostin myös samalla turkoosia kynsilakkaa.
yhteensä maksoi vaan 23 euroa. oli kyllä kiva vähän shoppailla. ;)
kun lähden lomille niin laitan ne mun uudet farkut jalkaan.
eilenä meni kuntosalilla ihan kivasti. ihan ok tunti oli.
kohta alan siivoamaan. pitää imuroida ja pestä lattiat. tänään on siivous päivä. olo tila on hyvä tällä hetkellä. rento fiilis. eikä ahdista mikään. olen vähän paremmassa kunnossa mitä viime viikolla.
ajattelin taas juoda viikonloppuna. on semmoinen fiilis. pitää ostaa pari siiderii ja pari lonkeroo. juon sitten lauantaina. jos mulle tulee huono olo niin sitten tulee huono olo. aijon ostaa rekorderlig siideriä ainakin. se on paras siideri. mutta kallis. mä en tykkää halvoista juomista. pitää olla hyvää ja kallista. mulla menee mun juomiin yleensä rahaa noin yli kymmenen euroo. ei kauheasti. saan ainakin kännit sillä summalla. jos juon viidennen juoman niin silloin mulle tulee huono olo. neljä juomaa pystyn vaan juomaan. suklaata pitää ehdottomasti ostaa viikonlopuksi.
syön sitä samalla kun katson lemmen viemää. aijon valvoa viikonloppuna. ja katsoa big brotherit telkasta. mun poikaystävällä on kivan kokoinen tv mistä katsoa.
olisipa jo huominen. osotan kovasti. ihan kiva on lähteä lomille. oon nyt ollut pari viikkoa täällä karissimossa. eilenä oli alkanut taas uusia anime sarjoja. pitää tänään hieman vilkaista jos siellä olisi jotain hyviä. eilenä en jaksanut katsoa koska olin väsynyt.
eilenä oli aika vauhdikas päivä. mutta selvisin.
tänään voisi mennä lenkille. pitää pyytää kaveria mukaan jos se lähtisi. en mene lenkille jos sataa vettä.
sain eilen haettua e-pillerit apteekista. niihin meni se 40 euroo.
riittää kolmeksi kuukaudeksi. ei tarvi vähään aikaan hakea.
mutta nyt alan siivoamaan.

jauheliha pizza ^^Keskiviikko 08.10.2014 11:15

se olisi keskiviikko. ajattelin tänään nousta aikaisin. join äsken kupin kahvia että heräisin. tänään on vauhdikas päivä. aamupäivällä meillä on kokki ryhmä. missä mä teen jauheliha pizzaa,paja on taas yhdeltä ja illalla pitää mennä kuntosalille. on ainakin ohjelmaa jos ei muuta.
fiilis on hyvä tällä hetkellä. uskon että tästä päivästä tulee hyvä päivä ^^ tänään vissiin sata vettä. pitää ottaa sateen varjo mukaan kun menee ulos. eilenä oli tullut rahaa. enkä ole vielä maksanut laskuja.
salkkarit jäi eilenä jännään kohtaan. tänää pitää katsoa mitä tapahtuu.
aki palaa salkkareihin. :) se on hyvä hahmo.
kerkeän ehkä katsomaan tänään eilisen bb jakson. muutenkaan en kerkeä olla kauheesti koneella. huomenna pitää käydä kaupassa.
mun pitäisi edelleen siivota toi vaatekaappi. laittaa taas kaikki vaatteet järjestykseen. pitää tehdä se sitten kun jaksaa.
eilenä sain pestyä pyykit. nyt ei tarvi taas viikkoon pestä.
lakanat pesin myös. eilenä siivosin vähän jo kämppää. tänään jatkuu ja huomen aamulla. aijon herätä huomenna taas ennen seitsemää niin kuin tänään. musta on näköjään tullut aamu virkku. ennen mä nukuin aina aamupäivän. mutta nyt mä olen alkanut nauttia aamusta ja että on hereillä. rento aamu. blogia on kiva kirjoitella jo tähän aikaan :) ja että saa nauttia aamu kahvista.
jonka juon aina mustana. jee. kohta on viikonloppu ^^
odotan innolla. animea en kerkeä tänään kauheasti katsomaan mutta huomenna on onneksi aikaa. kerkeää myös katsomaan big brotherit ja iholla. mulla on nyt taas vaate kriisi. en tiedä että mitä laittaisi tänään päälle. varmaan farkut ja pitkä hihainen paita.
niillä mä pärjään tämän päivän. pitää kyllä laittaa lämmintä päälle kun menee ulos. teetä pitää juoda tänään. ainakin pari kuppia :D
ennen kun menee salille ja salin jälkeen.
tänään maistuu taas varmasti ruoka. uskoisin näin :) pizza maistuu melkein aina. pitää myös syödä hyvin kun menee kuntosalille.
jaksaa sitten. kun tulee taas viikonloppu niin syön taas suklaata.
ja ehkä sipsii. pitää katsoa.
kohta pitää ottaa aamulääkkeet. ja mennä syömään aamupalaa.

tiistaiTiistai 07.10.2014 14:52

tiistai. katsoin äsken lemmen viemää uusinnan. tänään pitää katsoa se taas illalla kaverin kanssa. jäi jännään kohtaan. aloin nyt pesemään pyykkiä. pesukone oli onneksi vapaana. tänään meillä on taas sähly iltapäivällä. en vielä tiedä tuleeko mun paras kaveri pelaamaan koska sillä on hammaslääkäri tänään. olo tila on hyvä tällä hetkellä ja ruoka on maistunut. eikä mikään ole onneksi ahdistanut.
tänään on aika hyvä päivä :) eilenä lueskelin pari manga kirjaa.
mulla on vielä kiva kasa lukematta. luen kun jaksan. eilenä aloitin katsomaan taas uutta sarjaa.
ei vitsit salkkarit jäi hyvään kohtaan. lari ja kalle suutelivat. saa nähdä mitä sen jälkeen tapahtuu :D mutta vihdoin se tapahtui.
kohta katson eilisen big brotherin. ja iholla jakson.
kerkeää katsoa ne ennen kun menee pelaamaan sählyä.
jee. rahaa tuli tänään :) aijon tänään maksaa pari laskua. saa ne pois alta. eilenä meni hyvin kuntosalilla. oli ihan mukava tunti. sinne oli tullut taas uusi laite. mikä oli aika jees. huomenna taas hikoilemaan sinne. mulla on huomenna kokkiryhmä. teen jauheliha pizzaa. aika hyvä ruoka. eilenä kävin seppälässä pyörimässä. siellä oli kaikkea ihanaa mutta en nyt tällä kertaa ostanut mitään sain hillittyä itseni ajattelin säästää ne rahat juomiin. siideriin ja lonkeroon. jos lomilla tulee taas juotua.
voisi hieman siivota tätä mun kämppää. aika sotkuinen. ei sitten tule kauheasti siivottavaa torstaille.
ai niin pitää muistaa hakea ne e-pillerit tällä viikolla. huomenna tai torstaina voisi käydä hakemassa ettei unohdu.
mun parhaalla kaverilla on ensi viikolla synttärit. pitää keksiä sille joku lahja. ajattelin ostaa sille suklaata ja muuminukin.
se on aika hyvä lahja. mun kaveri pitää muumeista.
itsekin haluaisin uusia muumimukeja. pitää ostaa kun pystyy.
niitä on kiva kerätä. en ole ostanut niitä vähään aikaan.

jes. Nimo lähti.Maanantai 06.10.2014 13:10

se olisi taas maanantai. aamu lähtenyt hyvin käyntiin kahvin juomisella.
tänään on ihan mukava päivä tiedossa. on tekemistä. aijon käydä kaupassa ruoan jälkeen,iltapäivällä on ompeluryhmä. luen varmaan mangaa sen tunnin ajan koska en tee mitään käsitöitä.
illalla sitten taas kuntosalille hikoilemaan. skypetystä poikaystävän kanssa illalla ja sitten parhaan kaverin luokse katsomaan salkkareita ja uusi päivä. jes. nimo onneksi tippui big brotherista. olen tyytyväinen.
jaksoin eilenä katsoa big brotherin. tänään sitten taas tallenukseen. koska en valvo arkena niin myöhään. katson sen sitten seuraavana päivänä kun on aikaa. yritin eilenä pestä pyykkiä mutta pesukone ja kuivuri oli koko ajan varattu. totesin että pesen sitten tiistaina. eli huomenna. mulla on kiva pyykki vuori.
sain eilenä katsottua clannad animen toisen tuotantokauden loppuun.
todella ihana anime. yksi mun suosikeista. sen voisi joku kerta katsoa taas uudestaan. huomasin aamulla kun jaoin lääkkeet dosettiin niin mun e-pillerit alkaa loppua. pitää käydä tällä viikolla apteekista hakemassa lisää. tälle viikolle vielä riittää.
niihin menee taas se 40 euroa. ja ne riittää kolmeksi kuukaudeksi. onneksi huomenna tulee lisää rahaa. ja huomenna varmaan alan maksamaan myös pari laskua mitkä tuli viime viikolla.
olo tila on hyvä tällä hetkellä. ei onneksi ahista mitään. rento fiilis.
kiva mennä taas illalla kuntosalille kaverin kanssa. on juttu seuraa :)
eilenä kävin saman kaverin kanssa lenkillä. oli ihana ilma.
ihan mukava viikonloppu oli. eilen illalla mulla oli kova ikävä poikaystävää. se ikävä tuli yllättäen. oli jotenkin tunteellinen olo.
nukuin viime yönä hyvin. tänään pitää todellakin katsoa salkkarit koska aleksi palasi :)