IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Nyt on hyvä fiilis! :)Maanantai 08.03.2021 07:00

Arki alkaa taas. Sekä uusi viikko. Viikonloppu oli todella mukava. Sain rentoutua ja levätä. Nyt on hyvä fiilis taas päällä. Jaksaa tehdä vaikka mitä. Uskon että on tulossa mukava viikko. Mua ei onneksi ahdista yhtään. Aamukin on lähtenyt hyvin käyntiin. Kahvin voimalla.
Olen suunnitellut ruokia mitä teen tällä viikolla. Aijon tehdä ainakin: Jauhelihakeiton, makkarakastikkeen ja pekonipastaa. Menen kauppaan tänään ostamaan ainekset. Päivällä mulla on aikaa käydä kaupassa.
Kohta pitää jakaa taas viikonlääkkeet dosettiin. Nyt ei tarvitse mennä apteekkiin. Kaikkia lääkkeitä on taas. Menen kyllä sitten jossain vaiheessa tätä kuuta apteekkiin hakemaan leponex lääkettä. Pitää ensin käydä verikokeissa että sitä lääkettä saa. Ovat tosi tarkkoja siitä.
Masennuslääkettä on vielä pariksi kuukaudeksi. Sekä rauhoittavia on vielä vaikka kuinka paljon jäljellä. Mä olen todella hyvin pärännyt ilman rauhoittavia. En ole moneen viikkoon syönyt niitä. Se on sen merkki että pystyn elämään tämän ahdistuksen kanssa mikä välillä tulee. Se kuuluu tähän mun sairauteen. Että välillä ahdistaa. Onneksi masennuslääke aamulla lievittää sitä ahdistusta. Niin aamuisin ei ole huono olo. Yleensä jos mua alkaa ahdistaa niin se tulee päivällä tai illalla. Mutta nyt on onneksi hyvä olo. Aijon tänään maksaa laskuja pois. Pitää tänään maksaa se hammaslääkärilasku ja vuokra. Sitten siinä taas näkee paljon jää tilille rahaa. Pesen pyykkiä tänään. Eka käyn taas aamulenkillä. Sitten sen jälkeen alan pesemään. Ihanaa kun ei ole mikään kiire. Saa asiat tehdä taas rauhassa. Sain eilen katsottua sen selviytyjät jakson. Oli jännittävä. Mä ajattelin että nyt varmaan Niko lähtee mutta ei onneksi lähtenyt! Vielä on onneksi mukana. Salkkarit tulee taas tällä viikolla ja odotan innolla mitä siinä tapahtuu. En muista enää mihin kohtaan se jäi viimeksi mutta tänään se selviää. Nyt alan kuunnella jotain hyvää musiikkia. Ulkona on kiva lenkkeily sää. Mukavaa mennä aamulenkille.

Eilenä oli kiva päivä.Sunnuntai 07.03.2021 06:51

Nähtiin eilenä poikaystävän kanssa. Vietettiin kiva lauantai päivä. Käytiin kaupassa hakemassa vähän leffamässyä ja katsottiin netflixistä pari kauhuleffaa. Subit käytiin myös hakemassa ja mä tarjosin ne.
Olin sitten loppu illan kaverin luona katsomassa putousta. Oli kyllä taas hauska. Nauroin varmaan viiden minuutin välein kun katsoin sitä.
Enää tulee pari jaksoa putousta ja sitten se loppuu. Toivon että putous tulee sitten uudestaan jossain vaiheessa. Uusi kausi. Tänään katson eilisen selviytyjät jakson. Innolla odotan että mitä siinä jaksossa on tapahtunut sekä että kuka tippui tällä kertaa. Kristian ja Niko on mun suosikit. Toivon että jompi kumpi niistä ei ole tippunut.
Innolla odotan ensi viikkoa että mitä salkkareissa alkaa nyt tapahtua.
Varmasti vaikka mitä. Tänään varmaan katson taas jersey shorea. Olen siinä neljännellä kaudella. Ihan mun lempi ohjelma. Siinä on paljon draamaa ja tapahtuu vaikka mitä. Mun suosikki ohjelmat ovat tällä hetkellä: salkkarit, Lemmen viemää, Emmerdale, tempparit, selviytyjät, Rantabaari, Jersehy shore...paljon kaikkea mitä katson tällä hetkellä. Ei tule tylsää kun katsoo noita ohjelmia. Huomenna alkaa uusi viikko. Toivon että ensi viikko menee hyvin taas. Olo on tällä hetkellä aika hyvä. Pitää alkaa suunnitella taas mitä ruokaa teen taas ensi viikolla.
Suunnittelen tänään ne ruoat. Niin menen kauppaan sitten huomenna jossain vaiheessa. Tänään on taas lenkkeilyä. Aamulenkit ja iltapäivällä taas lenkille. Nyt on vaan lenkkeilyä kun ei pääse salille.
No on se lenkkeily parempi kuin ei mitään. On jotain liikuntaa päivällä. Mun kunto on vaan noussut kun olen lenkkeillyt.
Mikä on positiivinen asia. Sekä paino pysynyt hyvänä. Nyt en aijo herkutella taas viikkoon. Eilenä mä söin melkein litran suklaajäätelöä. Mun teki mieli sitä niin ostin. Oli hyvää. Nyt en taas vähään aikaan aijo syödä jäätelöä. Tänään pitää keittää maskit kattilassa että saa ne taas käyttöön. Se on kätevää kun keittää vaan kattilassa. Nopeaa. Sitten laittaa ne kuivumaan. Ensi viikolla mun ei tarvitse hakea mitään lääkettä. Kaikkia riittää vielä ensi viikolle.
Verikokeet mulla on sitten taas 15 päivä tätä kuuta. Soitin eilenä parhaalle kaverille ja kyselin miten sillä menee. Juteltiin puolisen tuntia puhelimessa. Hyvin sillä menee mikä on hyvä niin ei tarvitse olla huolissaan siitä. Ei olla nähty nyt tämän koronan takia. Ikävä on mutta onneksi voi soitella. Kyllä me pian taas sitten näemme.
Tähän koronatilanteeseen on jo tottunut.

Putous tulee tänään. :)Lauantai 06.03.2021 07:19

Tänään ajattelin soittaa poikaystävälle ja kysyä haluaako tulla mun luokse kylään. Mulla ei ole mitään ihmeellistä tälle päivälle paitsi että menen sitten illalla kaverin luokse katsomaan putousta. Keritään hyvin nähdä poikaystävän kanssa. Voidaan taas katsella leffoja netfixistä. Ostetaan samalla jotain leffamässyä. Limua ei tarvitse ostaa koska sitä mulla on. Kun kävin viimeksi kaupassa niin ostin coca colaa. Mulla on sitä vielä 5 tölkkiä jäljellä. Aijon ostaa suklaajäätelöä. Sitä mun tekee nyt kovasti mieli. Ostan sitä kun menen kauppaan. Litran jäätelö maksaa vaan 3 euroa. Ostan sitä halvinta suklaajäätelöä. Hyvin nukuin viime yönä. Heräsin tänään jotain puoli seitsemän aikaa. Nyt taas jaksaa kun on nukkunut hyvin. Eilinen perjantai ilta meni mukavasti. Katsoin salkkarit.
Sain eilenä katsottua molemmat tempparit jaksot. Nyt siinä alkaa jo pikkuhiljaa tapahtua. Vihdoinkin. Odotan jo ensi viikon jaksoja.
Nyt varmaan mennään jo sängyn puolelle siinä. Mielenkiinnolla haluan nähdä selviääkö parit temppareissa. Mitä sen kauden lopussa sitten tapahtuu. Ovatko yhdessä vai eroaako. Tänään tulee selviytyjät. Katson sen jakson sitten vasta huomenna kun on aikaa. Onneksi tuolta ruudusta pystyy aina myöhemmin katsomaan noita ohjelmia ja sarjoja.
Eikä maksa mitään. Katson sieltä aika paljon kaikkea. Sinne aina tulee jotain katsottavaa. Olen ajatellut alkaa katsomaan animea pitkästä aikaan. Nyt kun innostusta on. Mulla on monta sarjaa mitkä pitää katsoa. Katsominen ei lopu ihan heti kesken. Netflixiin on tullut muutama anime. Kyllä jotenkin huomaa sen että nyt on paljon energiaa. Varmaan johtuu siitä että nyt on kevät. Nyt on hyvä fiilis päällä ja mä nautin tästä olosta. Olen menossa aamulenkille tuossa myöhemmin vielä. Käyn kävelemässä puolen tunnin lenkin.
Mutta tästä on tulossa hyvä päivä. Nautin auringosta.
Huomenna aijon taas ulkoilla paljon Kun mulla on hyvin aikaa.
Rento päivä on huomenna. Ihanaa kun ei ole kiire!

Jee! Perjantai. :)Perjantai 05.03.2021 07:10

Viikonloppu alkaa taas. En tee viikonloppuna mitään ihmeellistä paitsi että aijon viettää aikaa mun yhden kaverin kanssa. Näemme tänään ja huomenna. Katsomme putouksen yhdessä. Tulee mukava lauantai ilta. Saadaan kunnon naurut kun katsomme putousta. Hyvää viihdettä. Olo on hyvä tällä hetkellä ja mä nautin siitä. Vielä kun vaan pystyy koska sitä ei voi tietää että koska se huono olo taas iskee. Se voi taas tulla ihan koska vaan. En ole syönyt viime aikoina yhtään rauhoittavia. Mikä on todella hyvä juttu eikä harhoja ole ollut pitkään aikaan. Uskon että tämä kevät menee varmasti hyvin. Että on enemmän hyvä olo kun taas huono olo. Ulkona on todella kiva lenkkeily sää. Menen taas aamulenkille ja illalla vielä toisen kerran lenkille.
Kunnon liikunnat tälle päivälle. En eilenä kerennyt pestä pyykkiä niin tänään uusi yritys. Sain kyllä siivottua eilenä. Nyt on kiva kun on siistiä.
Mietin pitäisikö käydä kaupassa taas tänään. Ajattelin käydä ostamassa lisää teetä. Rahaa on tullut tänään niin saa sitten maksettua pois sen hammaslääkärilaskun. Maksan se tuossa hetken päästä. Tänään mä katson tämän viikon tempparit jaksot. Paljon draamaa varmasti tiedossa niissä jaksoissa. Odotan eniten niitä iltanuotio kohtauksia.
Mitä niissä sitten paljastuu. Huomenna tulee taas selviytyjät. Katson sen jakson sitten ruudusta seuraavana päivänä. Sunnuntaina on aikaa katsoa se. Aijon viikonloppuna jatkaa jersey shoren katsomista.
Mä olen niin jäänyt siihen ohjelmaan koukkuun. Se on vaan niin hyvä. Onneksi tuo aamukahvi herätti mut. Aamu on lähtenyt hyvin käyntiin. Kahvin voimalla. Uskon että tästä tulee hyvä päivä.
Nyt kun on perjantai. Alan kohta kuunnella hyvää musiikkia.
Tulee hyvä fiilis päälle. Tänään tulee viikon vika salkkarit jakso.
Pakko katsoa. Saa nähdä mitä kaikkea siinä sitten tapahtuu ensi viikolla. Odotan innolla. Nyt pitää nauttia vielä kun salkkarit tulee ennen kun jää kesätauolle. Varmaan viimeinen jakso on taas dramaattinen.

Kevät. :)Torstai 04.03.2021 06:51

Torstai. Viikko mennyt todella nopeasti. Huomenna alkaa taas viikonloppu. En tee mitään ihmeellistä viikonloppuna. Aijon vaan olla ja levätä. Aijon ulkoilla viikonloppuna. On varmasti hyvä lenkkeily sää.
Toivon että aurinko paistaa. Olo on ollut vaihteleva mutta nyt alan taas olla oma itseni. Kävin eilenä apteekissa. Nyt on leponexia ja panadolia.
Kaikkia lääkkeitä on taas. Ei taas hetkeen tarvitse mennä apteekkiin.
Apteekissa ei ollut eilenä onneksi ruuhkaa. Sain heti lääkkeet.
Se on aina välillä ärsyttävää apteekissa jos on kauhea ruuhka.
Tänään pitää taas siivota ja pestä pyykkiä. Perinteinen siivouspäivä.
Alan taas siivoilemaan kun saan blogin kirjoitettua. Nyt on innostusta siivota mikä on vaan hyvä asia. Laitan hyvää musiikkia soimaan taustalle kun siivoan. Sitten on kiva kun kämppä on siisti. Viihtyy taas.
Nyt mä olen päässyt jersey shore ohjelmassa neljännelle kaudelle.
Tällä kaudella ne on italiassa. 17 jaksoa. On katsottavaa. Varmaan tuossa viikonloppuna aijon pitää katsomismaratoonin. Ajatella että nyt on jo maaliskuu. Kevät on alkanut. Ihanaa. Kohta se kesäkin sieltä tulee. Menen sitten kesällä käymään tokmannilla katsomassa kivoja kesävaatteita. Shoppailua. Mikä piristää varmasti mieltä. Kun toppeja tulee sinne myyntiin niin ostan niitä heti. Mä en omista tällä hetkellä ainuttakaan toppia. Mulla on vaan t-paitoja. Toppeja haluan pitää taas sitten kesällä. Kevyet päällä. Aijon katsoa jos löydän kivoja mekkoja.
Viime kesänä mä ostin tokmannilta kivan sinisen mekon.
Mikä on vielä hyvässä kunnossa niin sitä voi sitten pitää tänä kesänä taas. Saa nähdä menenkö tänä kesänä uimaan. Viime kesänä mä kävin uimassa. Oli ihanan lämmintä vettä silloin. Menen uimaan jos vesi on lämmintä. Uskon että kesällä alkaa sitten taas helteet.
Niin on kiva pulahtaa silloin järveen. Mutta. Nyt alan siivota.
Pitää vaihtaa myös lakanat sänkyyn. Sekä pestä tänään edelliset lakanat.

Pitää käydä apteekissa.Keskiviikko 03.03.2021 06:55

Viikon puoliväli. Miten nää viikot menee vaan äkkiä? Hetki sitten oli viikonloppu. Heräsin äsken. En heti noussut kuudelta ylös. Makoilin vielä hetken sängyssä. Olen nyt aamulla menossa apteekkiin. Pitää hakea leponexia ja särkylääkettä. Siinä tulee samalla lenkki heitettyä.
Eilenä oli aivan mahtava ilma. Kävin vielä iltapäivällä lenkillä eilenä.
Ihanaa kun aurinko vaan paistaa ja on lämmin. Kevät on tullut.
Tätä olen odottanut. Kyllä se kesäkin tulee sieltä äkkiä. Toi tumma paahto kahvi on nyt mun lempi kahvi. Aijon sitä ostaa jatkossa. Se on hyvä hinta että maksaa vaan sen alle 3 euroa. Lidlistä. Se on hyvänmakuista. Vahva maku siinä Ja se herättää ihan varmasti joka aamu. Mä juon kahvin aina mustana. Mä en lisää siihen yhtään maitoa tai sokeria. Tykkään juoda mustaa kahvia. Musta se on ihan hyvää.
Mutta olen enemmän tee ihminen. Eli juon mielummin teetä kun taas kahvia. Mulle riittää päivän aikana vaan se 1 kuppi kahvia. Mikä menee aina aamulla. Huomenna tulee onneksi taas rahaa. Sekä perjantaina.
Saa maksettua pois hammaslääkärilaskun. Onneksi harvoin tulee käytyä hammaslääkärissä. Mutta mulla ei ole ollenkaan hammaslääkärikammoa. Mikä on vaan hyvä juttu. Niin hyvin pystyn menemään sinne hammaslääkäriin. Tein eilenä todella hyvää kinkkukiusausta. Latoin loput siitä pakkaseen. Ruoanlaitto on sujunut hyvin. Olen jaksanut käydä kaupassa ja tehdä ruokaa.
Mistä mä nyt oikeasti tykkään. Nautin siitä kun tekee ruokaa. Siitä tulee joka kerta hyvää. Tänään tulee tempparit. Katson sen jakson sitten ruudusta. Huomenna varmaan kun on aikaa. Odotan jo kovasti seuraavaa selviytyjät jaksoa. Eka jakso oli jännittävä. Hyvää viihdettä. Putous tulee taas lauantaina. Se pitää katsoa. Saa nähdä kuka hahmoista tippuu seuraavaksi. Pakko kyllä sanoa että on ollut hyvä putous kausi. Paljon olen nauranut kun olen katsonut sitä.
Sitä tulee vielä muutama jakso. Se on hyvä että big brother tulee taas tänä vuonna. Innolla odotan sitä mutta eka vietetään mukava kesä ennen kun se alkaa.

Ostin hyvää kahvia lidlistä.Tiistai 02.03.2021 06:56

Tiistai aamu. En meinannut jaksaa heti nousta ylös mutta pääsin. Ostin lildistä yhtä kahvia mitä en ollut koskaan maistanut. Se oli joku tumma paahto kahvi. Maksoi alle 3 euroa paketti. Pakko sanoa että hyvää oli ja aijon nyt jatkossa ostaa aina sitä. Mä en enää osta mitään kalliita kahveja kuten kulta katriinaa tai presidenttiä. Mulle riittää halvempi kahvi. Tärkeintä on se että on kofeiinia. Että saa sen kofeiini annoksen että herää aamulla. Fiilis on ollut hyvä. Oltiin eilenä kaverin kanssa iltalenkillä. Oli kiva ilma ulkona kun käveltiin. Aika lämmin ilma ulkona. Tänään menen taas aamulenkille. Sitten kun tulen lenkiltä niin alan tehdä ruokaa. Teen ruoaksi kinkkukiusausta. Se on hyvä ja helppo ruoka. Salkkareissa taas tapahtuu. Cindy tuli salkkareihin takaisin. Nyt menee jännäksi. Pakko katsoa taas tänään salkkarit. Että mitä tapahtuu seuraavaksi. Mä luin uutisista että Cindy palaa takaisin salkkareihin.
Se on ollut ihan kiva että vanhoja hahmoja palaa salkkareihin takaisin.
Tulee vaihtelua. Odotan jo kovasti että Seppo tulisi takaisin. Se on mun suosikki salkkarit hahmo. Tällä viikolla pitää käydä apteekissa. Hakemassa lisää leponexia. Niin sitä lääkettä on sitten taas. Kaikkia muita lääkkeitä mulla on vielä. Ylihuomenna tulee rahaa taas. Saa maksettua pois tuon hammaslääkärilaskun. Maksan sen heti kun rahat tulee. Olen menossa sitten hammaslääkäriin seuraavan kerran sitten kesällä. Onneksi ei nyt. Siihen on vielä muutama kuukausi.
Puhuttiin eilenä kaverin kanssa siitä laivareissusta mikä tehdään sitten varmaan kun tämä koronatilanne rauhoittuu.
Mennään sitten laivalle kun tulee sopiva hetki. Odotan jo innolla sitä reissua. Nyt alan siihenkin reissuun säästämään.
On rahat sitten kasassa kun mennään. Tulee varmasti sitten mukava laivareissu. Hyvää kannattaa aina odottaa. Se tapahtuu sitten jossain vaiheessa.

Oli mukava viikonloppu. :)Maanantai 01.03.2021 06:37

Oli todella mukava ja erilainen viikonloppu. Oli kiva nähdä vanhemmat ja poikaystävä. Saa nyt nähdä koska näen sitten vanhemmat seuraavan kerran. Tulee harvoin käytyä nykyään niiden luona. Lauantai päivä meni mukavasti poikaystävän kanssa. Käytiin kaupoilla hakemassa vähän ruokaa ja juotavaa. Katsottiin leffa lauantai iltana. Sekä saunottiin. Poikaystävä osti mulla aika paljon suklaata. Se on sen rakkauden osoitus. Eli sen merkki että se rakastaa mua. Ihana poikaystävä kun ostaa mulle ylläriksi suklaata. Suklaa maistuu mulle aina. Toivon että tästä viikosta tulee hyvä viikko. Aamu on lähtenyt hyvin käyntiin. Heräsin taas kuudelta. Kahvit on juotu. Kävin eilenä kaupassa niin ostin taas muutaman paketin kahvia. Ei heti lopu ainakaan. Kahvi ei koskaan saa olla loppu. Ostin myös teetä. Sekä hunajaa. Jee. Selviytyjät suomi alkoi lauantaina. Oli jännittävä eka jakso. Jännäksi se vaan menee ja mä toivon että Niko ja Kristian ovat pitkään siinä ohjelmassa etteivät ihan heti tipu sieltä. Mun voittaja suosikki on Kristian. Sain eilenä katsottua myös tempparit. Mielenkiintoiseksi sekin ohjelma menee. Innolla odotan tämän viikon jaksoja. Ai niin salkkarit tulee taas tänään. Mä en enää muista mihin kohtaan se jäi viimeksi. No tänään se selviää. On taas katsottavaa mikä on hyvä. Ruudusta mä katson sitä Jersey shorea. Olen kohta neljännellä kaudella siinä. Siinä tapahtuu vaikka mitä. Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin ja pitää tarkistaa paljon mulla on leponexia jäljellä. Pitäisi hyvin vielä riittää tälle viikolle. Masennuslääkettä mulla on vielä pariksi kuukaudeksi.
Sitä ei tarvitse hakea ihan heti. Tänään taas lenkkeilyä. Aamulenkille menen taas ja sitten vielä illalla lenkille. Aijon tällä viikolla ulkoilla paljon. Mikä vaan tekee hyvää. Pääsee kunnolla taas liikkeelle viikonlopun jälkeen. Tuli vähän herkuteltua tuossa viikonloppuna. Nyt alan taas katsomaan mitä syön. Nyt kun arki alkaa taas.
Pesen pyykkiä tänään kun on aikaa. Maanantai on mun pyykkipäivä.
Sekä torstai. Ne on hyvät päivät pestä aina pyykkiä.
Tällä viikolla tulee taas rahaa. Hyvä niin saa maksettua pois tuon hammaslääkärilaskun. Mikä oli 47 euroa.
Sitten sitä ei tarvitse miettiä. Toivon että tänään paistaa aurinko.
Olisi hyvä lenkkeily sää.

Näkee kaikki viikonloppuna. :)Perjantai 26.02.2021 06:47

Viikonloppu alkaa taas. Olen tänä viikonloppuna menossa vanhempien luokse ja poikaystävän luokse. Olen yhden yön porukoilla ja toisen yön poikaystävän luona. Näkee nyt samalla kaikki. Ihan mukavaa päästä vaihtamaan vähän maisemaa. Tulee erilaisempi viikonloppu. Porukat tulee hakemaan mut tuossa neljän aikaa iltapäivällä. Olen melkein pakannut kaikki. Olo on aika hyvä tällä hetkellä ja mä nautin siitä. Luulen että tuskin viikonloppuna alkaa ahdistaa. Mutta sitä ei voi koskaan tietää. Hyvin viikonloppu menee. Uskon nyt vaan siihen.
Heräsin taas kuuden jälkeen ja aamukahvit join äsken. Siitä tulikin mieleen että kahvia pitää käydä ostamassa lisää ensi viikolla. Kun menen kauppaan. Pitää suunnitella samalla mitä ruokaa sitä syö taas ensi viikolla. Voisin jo tänään suunnitella ne ruoat kun mulla on hyvin aikaa tänään. Kävin eilenä tokmannilla. Löysin kivan t-paidan mikä maksoi vaan 6 euroa. Ajattelin vähän piristää itseäni shoppailemalla.
Se oli alennuksessa se paita. Violetin värinen missä on kiva teksti.
Pyörin siellä tokmannilla melkein tunnin. Katselin siellä vaikka mitä.
Meinasin ostaa uusia mukeja mutta sitten päätin että katsoo ensi kuussa jos ostaisi vaikka ne sitten. Sinne oli tullut hienoja koiramukeja. Maksoi vaan alle 3 euroa kappale. Sitten mä melkein ostin sen kynsilakan. Mutta en ostanut. Päätin että mä säästän siinäkin 4 euroa. Sekä että mulla on kynsilakkoja. Mitä voi vielä käyttää. Voisin itse asiassa lakata kynnet tänään. Piristää varmasti. Mulla on edelliset lakat kuluneet kynsistä. En ole vieläkään kerennyt katsoa tämän viikon tempparit jaksoja. Innolla haluan nähdä mitä kaikkea niissä jaksoissa tapahtuu. Ilmat alkaa näköjään lämmetä.
Ihanaa ja auringon pitäisi paistaa. Alkaa olla kevät.
Se on vaan inhottavaa kun lumet alkaa sulaa, niin tulee loskaa.
Sitten on tosi kiva kävellä tuolla ulkona. Toivon että sulaa nopeasti pois. Mutta nyt otan aamulääkkeet ettei unohdu ja alan kuunnella vähän musiikkia. Perjantai fiilis nyt vaan päälle ja nauttimaan viikonlopusta. Pakkaan loput kamat ennen lähtöä.

Parempi päivä.Torstai 25.02.2021 07:16

Ajatella että huomenna on taas perjantai. Nää viikot menee vaan äkkiä.
Kohta vaihtuu kuukausi. Nyt vissiin ilmat alkaa lämmetä pikkuhijlaa mikä sitten tarkoittaa että tulee loskakelit. Ihanaa kävellä sitten tuolla ulkona. Mä toivon että lumi sulaa äkkiä pois. Eilenä olo ei ollut kamalan hyvä. Kaikki vaan jotenkin ahdisti. Nyt kun mä heräsin tänä aamuna, niin olo on paljon parempi ja mä uskon että tänään on paljon parempi päivä. Kyllä se siitä. Jos on paska päivä niin ajattelee että huominen on paljon parempi. Näin se mulla aina menee. Mutta mä selvisin siitä olosta. Oli todella lähellä että olisin ottanut sen rauhoittavan. Luotin sitten onneksi iltalääkkeisiin mitkä rauhoitti mun oloa illalla ja sain taas hyvin nukuttua. Tänään pitää taas siivota. Alan heti siivoilemaan kun saan blogin kirjoitettua. Hyvin on aikaa siivota tämä aamu ja pestä pyykkiä. Menen käymään tänään tokmannilla. Ajattelin ostaa sieltä sitä uutta kynsilakkaa mikä on tullut myyntiin. Muutenkin ajattelin mennä sinne katselemaan ajan kuluksi. En ole taas vähään aikaan käynyt tokmannilla. Vaikka se on ihan tuossa vieressä. Pitää katsoa eilinen tempparit jakso mikä on tullut. Haluan niin kovasti taas nähdä mitä kaikkea siinä on taas tapahtunut. Iltanuotio on tämän päivän jaksossa taas. Tänään aijon taas lenkkeillä. Menen illalla lenkille taas. Luulen ettei koko keväänä ja kesällä pääse tuonne salille. No siihen on nyt tottunut ettei pääse. Olen ihan hyvässä kunnossa niin en välttämättä tarvitse salia. Mulle riittää että pääsee lenkille. Sekin on liikuntaa.
Sekä huomaa että paino pysyy hyvänä kun lenkkeilee. Sekä että on hyvä kunto. Se riittää onneksi mulle. Mutta nyt siivoilemaan ja hetken päästä vien pyykit. Onneksi olo on taas hyvä. Nautin siitä. Kaikki kyllä aina järjestyy. Menee vaan hetki ja päivä kerrallaan.