IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

hyvä maanantai päivä :)Maanantai 29.09.2014 14:29

uusi viikko alkaa taas. käytiin äsken kaupassa ohjaajan kanssa ostamassa mulle pariksi päiväksi ruokaa. tein äsken chili con carnea ja huomenna teen tonnikala kastiketta. ihan kiva tehdä ruokaa ja saa syödä omalla kämpillä. keittiö meni ihan sotkuisesksi kun tein sitä ruokaa. sain siivottua ja tiskattua. jaksoin katsoa eilenä big brotherin.
janne onneksi lähti. mä en tykännyt siitä yhtään. seuraavaksi voisi lähteä nimo. sekin on ärsyttävä. tänään taas tallenukseen bb ja iholla. katson ne sitten taas huomenna kun on aikaa. alle kahden tunnin päästä mulla on psykologi. en vielä tiedä että menenkö kävellen vai pyörällä. sinne ei ole kamalan pitkä matka onneksi.
jos menee kävellen niin siinä saa ainakin liikuntaa.
eilenä katoin animee. clannadin toista kautta. todella hyvä anime
joissakin kohtauksissa mua on alkanut itkettää. aivan ihana. muutama jakso niin olen senkin nähnyt.
en jaksanut pestä pyykkiä eilenä. pesen huomenna. aamulla.
ai niin täytyy sanoa psykologille että uusii tuon mun leponexin. lääkkeitä vielä riittää tälle viikolle ja sitten ne loppuu.
aamulla oli ihan semmoinen olo ettei meinannut jaksaa nousta sängystä. johtuu varmaan siitä kun eilenä tuli valvottua.
jee. salkkarit tulee taas tänään :) ja uusi päivä pitää katsoa ^^
huomenna on taas sähly. saa nähdä että millaiset joukkueet tulee.
mulle ihan sama. pää asia että pelataan. tänään taas kuntoilemaan kuntosalille illalla. :) ihan mukava päivä tänään tiedossa. kivasti ohjelmaa. fiilis on hyvä tällä hetkellä. toivotaan että tästä viikosta tulee hyvä viikko. vielä on hyvät ilmat tällä viikolla. auringon pitäisi paistaa. aijon käydä lenkillä tällä viikolla. eilenä kävin lenkillä. heitin puolen tunnin lenkin. kuuntelin musaa samalla.
mun pitäisi lakata kynnet taas uudestaan. ajattelin lakata ne pinkin värisiksi. tällä hetkellä mulla on violetin väriset kynnet. hieman kuluneet. mä haluaisin ostaa uusia kynsilakkoja. voisi käydä robbarissa ja ostaa pari kivan näköistä väriä :)

jeps :3Sunnuntai 28.09.2014 14:40

eilenä oli mukava päivä. poikaystävä kävi kylässä. oli ihana nähdä sitä.
katottiin pari leffaa. lauantai iltana menin sitten vielä parhaan kaverin luokse viettämään aikaa. katsotiin yksi kotimainen leffa ja big brother.
tänään pitää katsoa bb ja nähdä kuka lähtee talosta. toivon että se janne lähtisi. mä en tykkää siitä yhtään.
tänään voisi käydä ruoan jälkeen lenkillä. pitää kysyä yheltä kaverilta haluaako lähteä mukaan. tai sitten kävelen yksin.
huomenna pitää mennä sinne psykologille. mulla on aika yhdeltä. huomenna on onneksi kuntosali illalla. saa liikuntaa.
huomenna pitäisi tehdä ruokaa. mun tekee mieli tehdä chili con carnea.
se on helppo ruoka. tiistaina teen kanaa ja riisiä.
hyvät ruoat tulossa. kohta mulla on taas verikokeet.
saa nähdä että mikä päivä ja aika. ohjaajat aina soittaa sinne ja antaa mulle sitten sen ajan. se voi olla joko aamusta tai päivällä.
tänään voisi kuunnella musaa. en ole kuunnellut musaa moneen päivään. nyt voisi taas popittaa. taidan pestä pyykkiä tänään jos kone ja kuivuri on vapaina. mutta jos ei niin pesen sitten tiistaina.
mun pitää käydä taas pankin sivuilla katsomassa että paljon mulla on tällä hetkellä rahaa. kohta tulee taas lisää kun kuu vaihtuu.
mikä on aika jees. olo tila on hyvä tällä hetkellä rento meininki.
ei tarvi tehdä kauheasti mitään. voi vaan olla.
huomenna on sitten vähän enemmän ohjelmaa. mikä on ihan hyvä.
huominen päivä menee varmaan aika nopeasti.
sain eilenä tiskattua kuppi vuoren. nyt ei tarvi tiskata vähään aikaan.
meen kohta käymään bbn sivuilla katsomassa viimeisimmät uutiset.
että mitä siellä on tapahtunut. salkkareitten juoni paljastuksia en mene lukemaan. haluan yllättyä että mitä tapahtuu.

rento lauantai päivä :)Lauantai 27.09.2014 14:11

lauantai. ihan mukava päivä tiedossa. poikaystävä on tulossa kylään tänään. kiva nähdä sitä. eilenä oli ihan mukava päivä. illalla olin parhaan kaverin luona ja katsottiin telkkaa. katottiin salkkarit,vain elämää, ja bb. menin niiden jälkeen nukkumaan. menin tänään yhdeksältä aamupalalle ja sitten takaisin nukkumaan hetkeksi.
tänään taas illalla parhaan kaverin luokse viettämään iltaa.
huomenna aijon nukkua pitkään. käyn varmaan lenkillä huomenna.
olen koneella ja katson varmaan animee. eli otan rennosti sunnuntai päivän. mulla on kiva tiski vuori. pitäisi tiskata mutta en jaksa.
huomenna tiskaan viimeistään.
eilinen vain elämää jakso oli hyvä. mä oon pmmp fani. mulla on melkeen kaikki sen levyt. hyviä biisejä. repesin kun loiri lauloi rusketusraidat :D elastisen versio oot siellä jossain mun biisi oli ihan tajuttoman hyvä. odotan kovasti seuraavaa jaksoa.
kuulin että aleksi palaa takaisin salkkareihin. saa nähdä mitä silloin tapahtuu. ei vitsit mä repesin kun helena ja ulla tappeli. se oli aika hauska kohtaus. naurettiin kaverin kanssa kun katsottiin.
en eilenä pystynyt hakemaan lisää lääkkeitä. pitää mennä maanantaina apteekkiin. leponexit loppuu. se resepti pitää myös uusia. maanantaina ajattelin tehdä ruoaksi carbonara kastiketta ja pastaa. tiistaina ajattelin sitten tehdä kanaa ja riisiä. en ole pitkään aikaan syönyt kanaa. ihan jees että mulla alkaa taas nuo ruoka päivät. ohjaajat maksaa ne mun ruoka ostokset. ja me teen itse ruoat. tää kuukausi on mennyt tosi nopeasti. kohta on lokakuu. siinä kuussa on mun parhaan kaverin synttärit. pitää keksiä sille joku hyvä lahja. voisi vaikka ostaa suklaata ja joku muuminuki.
mun kaveri tykkää muumeista. itsekin haluaisin uusia muumi mukeja. omistan yhdeksän muumi mukia tällä hetkellä.
niistä on kiva juoda teetä. haluaisin myös yhen angry birds mukin. se maksaa robbarissa 15 euroo. aijon ostaa sen jossain vaiheessa.
mä tykkään kerätä kaikenlaisia mukeja. mulla on niitä kaapissa tosi paljon ja haluan lisää niitä. mun pitäisi hankkia myös uusi paistin pannu ja pari kattilaa. mulla on tällä hetkellä tosi vanhat kattilat ja paistin pannu. robbarissa voisi käydä katsomassa jos siellä olisi jotain hyviä. mun pitäisi myös hankkia uudet lakanat sänkyyn.
uusi päivä peitto olisi myös kiva. ja uudet verhot keittiöön.
hirveästi kaikkea mitä haluan ostaa. ja täytyy hankkia.
täytyy lähteä sitten joskus shoppailemaan niitä.

perjantai.Perjantai 26.09.2014 13:07

se olisi perjnatai. olen nyt tämän viikonlopun karissimossa. oon ollut aika väsynyt koko viikon. latailen akkuja niin jaksaa sitten mennä taas lomille ensi viikolla. mun kaverit on täällä viikonlopun. vietän niiden kanssa aikaa ja poikaystävä lupasi tulla käymään viikonloppuna.
aijon ottaa rennosti tämän viikonlopun. maanantaina sitten taas psykologin luokse. pääsee sinne juttelemaan. apteekissa pitää myös käydä. hakemassa lisää lääkkeitä.
naisten ryhmä on vasta yhdeltä. mennään valokuvailemaan luontoa. ihan kiva. tulee samalla ulkoiltua. mun pitäisi käydä kaupassakin tänään. menen joko pyörällä tai kävellen. illalla voisi mennä kaverin kanssa lenkille taas ellei sada vettä.
aijon herkutella taas viikonloppuna. suklaata pitää ostaa. ja ehkä sipsii.
huomenna käydään poikaystävän kanssa kaupassa hakemassa leffa mässyy. ja ehkä koti pizzasta pizzat. ihana lauantai päivä tiedossa.
odotan innolla ^^ tänään ja huomen illalla vietän parhaan kaverin kanssa aikaa. valvotaan ja katotaan big brotherii.
aijon ottaa ilta lääkkeet myöhemmin niin jaksaa valvoa.
ja viikonloppuna aijon nukkua pitkään. pyykkiä voisi taas pestä viikonloppuna. jos kone on vapaa.
sain eilenä maksettua pari laskua. nyt tämän kuun kaikki laskut on maksettu. rahaa jäi kivasti jäljelle. mutta en aijo tuhlata. olen alkanut katsoa että mihin mulla menee rahaa kuussa. ja sen olen päättänyt että shoppailen silloin tällöin. jos löydän jotain todella kivaa. se on tosi hyvä juttu että mun raha asiat on kunnossa. ei niistä tarvi stressata. mulla on varmaan kohta taas punnitus. saa nähdä onko paino pysynyt samana. uskoisin että on.
tajusin juuri että selvisin menkoista enkä tarvinut yhtään rauhottavia. :) ajattelin lähteä käymään kaupassa ruoan jälkeen. kerkeää hyvin ennen naisten ryhmää. eikä siellä nyt ainakaan sada vettä. saa samalla liikuntaa. eilenä en käynyt ollenkaan ulkona kun oli huono ilma. aijon ostaa varmaan kivennäisvettä ja suklaata ainakin. viikonloppuna aijon katsella animee.
sunnuntaina ollaan varmaan menossa kaverin kanssa lenkille taas. lauantaina en kerkeä koska poikaystävä on tulossa silloin kylään.
ihan jees viikonloppu tiedossa ^^

väsynyt fiilis.Torstai 25.09.2014 14:56

on vähän väsynyt fiilis. eilenä oli aika vauhdikas päivä. nukahdin melkein heti illalla kun pääsin sänkyyn. jaksoin valvoa yhdeksään asti.
tänään on siivous päivä. nyt mun kämppä on taas siisti. voi alkaa taas sotkemaan. katsoin aamulla lemmen viemää uusinnan. eilenä en nähnyt koska olin salilla. eilinen kuntosali meni hyvin. mun kaveri ei ollut nyt tällä kertaa mukana. mennään taas tänään lenkille kaverin kanssa. satoi tai paistoi. jos sataa otan sateen varjon käyttöön.
viikonlopusta en vielä tiedä että mitä silloin tekisi. se selviää tänään tai huomenna. tämän päivän otan rennosti. toiminta tunti on iltapäivällä. se kestää sen tunnin. eilinen big brother jakso pitää katsoa tänään.
eilenä olin tosi kiukkuinen illalla. olin varmaan vaan väsynyt.
onneksi kohta on viikonloppu niin voi vaan olla. en ole vieläkään maksanut niitä paria laskua. tänään maksan. saa ne pois alta.
huomenna naisten ryhmässä mennään ottamaan maisema kuvia kameralla. päästään ulkoilemaan aamusta. toivottavasti ei ole kamalan kylmä. eilenä tarkenin juuri ja juuri syys retkellä.
animee voisi katsoa tänään. ennen kun menee syömään.
kun on viikonloppu niin silloin tulee enemmän katsottua animee. pidän taas maratooni putken. voisi clannadin toisen kauden katsoa viikonloppuna loppuun. mangaa pitäisi myös lukea.
fiilis on hyvä tällä hetkellä mutta väsyttää hieman. se varmaan johtuu siitä kun on pimeää ja märkää. aurinko saisi enemmän paistaa. saa nähdä millainen ilma on viikonloppuna.
huomenna käyn kaupassa. en jaksa mennä tänään sinne.
huomenna oon varmaan vähän pirteämpi.
mun pitäisi hakea lisää leponexia mutta en ole muistanut uusia reseptiä. pitää soittaa sinne että uusii sen. ensi viikon maanantaina mulla on taas sitten se psykologi. maanantaina ja tiistaina mulla on ruokapäivät. eli teen itse ruoat. ja syön.
en vielä tiedä että mitä ruokia tekisin. sen näkee sitten.
kumminkin teen jotain hyvää.

kivasti ohjelmaa.Keskiviikko 24.09.2014 15:22

tänään oli aamulla kokki ryhmä. tehtiin kalaa ja perunamuussia.
mä tein muta kakun. kohta pitää lähteä sinne syys retkelle. ja sen jälkeen heti kuntosalille. vauhdikas päivä. kerkeän nyt jotain kirjoittaa tänne blogiin. eilenä oli sähly. miehet vastaan naiset. miehet voitti. parilla maalilla. mulla on vatsa lihakset kipeet. johtuu varmaan siitä uudesta laitteesta kuntosalilla. vatsa lihas liike.
mutta no. kyllä siihen tottuu. eilenä syöminen vähän tökki. tänään on vähän maistunut ruoka. eilenä mulla oli ohjaajan kanssa juttu tuokio. siitä miten olen voinut viime aikoina. sanoin että syöminen on joskus vaikeaa ja että nautin siitä kun olen nälässä ja on tyhjä olo.
sitten jos tulee stressiä niin ruoka ei maistu.
eli kauhea taistelu vielä tämän syömishäiriön kanssa.
mutta. päivä kerrallaan mennään. menkat on onneksi ohitse.
ja kohta on taas viikonloppu. en vielä tiedä lähdenkö lomille. saa nähdä. katsoo miten nää päivät menee. mun kaverit on ainakin tämän viikonlopun karissimossa. en näe tänään eilistä bb jaksoa. pitää katsoa se sitten huomenna. silloin mulla on enemmän aikaa.
eilenä olin aika väsynyt. nukahdin jo ennen yhdeksää. meinasin nukahtaa eka kaverin sohvalle. mutta. jaksoin katsoa sentään vielä uusi päivä jakson. sitten kun tulee sieltä syys retkeltä niin voisi ennen kuntosalia hieman siivota kämppää. huomenna on siivous päivä. ei sitten tulisi kauheasti huomiselle siivottavaa.

tiistai :3Tiistai 23.09.2014 15:41

tiistai päivä lähtenyt hyvin käyntiin. kahvin keittoa aamulla ja katsoin lemmen viemää uusinnan. kävin äsken kaupassa. ulkona on kivan viilee. laitoin jo hatun päähän. oli aika kylmä tuuli. keitin äsken teetä ja nyt päivitän blogia. jaksoin mennä eilenä salille. yhdessä vaiheessa tuntui että ruoka nousee ylös. tein tällä kertaa kevyesti. oli vähän heikko olo. mutta. ruoka on tänään taas maistunut. eikä ole oksettanut.
pesen tällä hetkellä pyykkiä. iltapäivällä olisi taas sähly ja kaveri tulee taas illalla katsomaan lemmen viemää mun luokse, skypetystä pikaystävän kanssa, ja sitten menen parhaan kaverin luokse katsomaan telkkua. kohta voisi katsoa big brotherin ja iholla.
kerkeää hyvin katsoa ennen sählyä. fiilis on hyvä tällä hetkellä.
eilenä taas itkin. mutta se helpotti oloa. johtui menkoista.
menkat alkaa olla kohta ohitse. jes. olen sitten taas oma itseni.
voisi kohta siivota vähän kämppää. keittiö ainakin. kahvin puruja joka puolella. laskuja pitää tänään myös maksaa. voisin tehdä sen kun olen kirjoittanut tämän blogin. huomenna on tosi vauhdikas päivä. saa nähdä pystynkö kirjoittaa ollenkaan blogia. huomenna on kokki ryhmä aamulla, mä tapaan yhden naisen jonka kanssa suunnittelen tulevaisuutta. ohjaaja tulee mukaan siihen, sitten meillä on huomenna joku syys retki, ja illalla kuntosalille. huhhuh.
mutta no. kyllä mä selviän huomisesta. torstania ei ole onneksi sitten kauheasti ohjelmaa. lähden ehkä viikonloppuna lomille. pitää katsoa. jos alan väsymään tai tulee huonoja oloja niin olen sitten täällä karissimossa. saa nähdä miten tää viikko menee. päivä kerrallaan. eilenä kun olin kuntosalilla niin sinne oli tullut uusi muutama laite. oli ihan hyviä. ja teki kyllä hyvää lihaksille.
en eilenä jaksanut lähteä lenkille. voimat oli vähissä. mutta tänään sain ulkoiltua kun kävin kaupassa. kävin seppälässäkin pyörähtämässä. mutta en nyt tällä kertaa löytänyt mitään kivaa.

oksentelua :(Maanantai 22.09.2014 13:32

vähän väsynyt olo. viime yö oli ihan kauhea. oksentelin koko ajan :(
tuli varmaan syötyä liikaa viikonloppuna. ja nyt se kostautui.
aamulla sain syötyä puuroa ja jogurttia. ei ainakaan vielä ole tullut ylös.
koitan kohta syödä lisää kun on ruoka. menen sitten lenkille.
ompelyryhmä on taas iltapäivällä ja illalla kuntosali.
olen miettinyt hieman tulevaisuutta. voisi mennä jonnekkin työharjotteluun. katsoisi jos jaksaa. puhuttiin aamulla ohjaajan kanssa että ensi viikolla mulla olisi pari ruoka päivää. tekisin ruoat itse.
voihan sitä kokeilla. sitten puhuttiin siitä että missä asioissa mä tarviin vielä ohjaajien apua. sanoin että tarviin siinä apua että haluan jutella jostain asioista ohjaajien kanssa. mua helpottaa paljon se että voi jutella jonkun kanssa jos on vaikeaa.
sitten tarviin apua ainakin kela papereiden täyttämisessä..ne on ärsyttäviä täyttää. mutta täytyy että saa sitä rahaa.
puhuttiin myös mun syömisistä että on sellaisia päiviä että ruoka maistuu ja joskus taas ei. sanoin ohjaajalle että olen nyt vaan keskittynyt siihen ettei paino saisi tippua. ja että tulee syötyä.
mutta. saa nähdä että miten tää syksy menee. toivottavasti hyvin . mutta jos tulee vaikeaa niin sitten tulee vaikeaa. olen varautunut siihen. tää mun elämä on päivä kerrallaan elämistä.
välillä on hyviä päiviä välillä huonoja.
mutta. onneksi mulla on kavereita jotka tukee mua. ja poikaystävä :) sekä ohjaajat. mulla on hyvä tuki verkosto.
en jaksanut katsoa big brotheria eilenä. katson sen tänään jossain vaiheessa. laitoin sen tallennukseen.
jee salkkarit tulee tänään :) pitää katsoa. täytyy taas tallentaa bb ja iholla mitkä tulee tänään. menkat sitten alkoi. onneksi tänään on kuntosali niin saa purettua tätä kireää oloa. mennään taas kaverin kanssa. ei nähdä lemmen viemää mutta huomenna näkee uusinnan.
huomenna pitää pestä taas pyykkiä. mulla on kiva pyykki vuori.
tänään tai huomenna voisi maksaa tuo puhelin lasku. huomenna pitäisi tulla sitä rahaa. mulla on tilillä nyt aika kivasti. en aijo tuhlata. olen onneksi oppinut säästämään. ja katsoa mihin sitä rahaa menee. välillä kyllä pitää shoppailla. jos löytää jotain kivaa.
yli viikon päästä on taas psykologi. maanantaina. kello yksi.
pääsee sinnekkin taas juttelemaan. pitää sanoa että uusii tuon mun leponexin. ne alkaa taas loppua. riittää vielä tälle viikolle.
masennus lääkkeitä mulla nyt ainakin pariksi kuukaudeksi.
niitä ei ainakaan tarvi vähään aikaan hakea.
tuli juuri mieleen että koska oon viimeksi syönyt rauhottavia?
siitä on ainakin pari viikkoa. aika hyvin oon pärjännyt ilman niitä.
voi olla että tällä viikolla tulee varmaan syötyä niitä.
mä oon ihan varma siitä. aina kun mulla on menkat ja olen juonut niin seuraavalla tulee niin huono olo että pitää ottaa se rauhottava. pahimillaan voin saada sen psykoottisen kohtauksen.
nyt mulla ei ole ainakaan pariin kuukauteen tullut sitä kohtausta. mikä on vaan hyvä. mutta en ylläty yhtään jos se nyt tulee.
päätin että en nyt aijo taas juoda vähään aikaan. pidän taas muutaman viikon tauon. tai parin kuukauden tauon. mä en ole semmoinen ihminen että joka viikonloppu pitää juoda. mulle riittää silloin tällöin. ja eikä mene kauheasti rahaa.

mukava viikonloppu ^_^Sunnuntai 21.09.2014 14:58

viikonloppu on mennyt mukavasti ^^ ollaa vaan oltu. ei olla tehty paljon mitään. ollaa käyty kaupassa, tehty ruokaa, harrastettu seksiä, eilenä katsottiin eka indiana jones leffa.
tuli juotua eilenä. meinasi tulla yhdessä vaiheessa huono olo. pidin juomisesta taukoa ja jatkoin taas hetken päästä.
krapulaa ei mulla ainakaan onneksi ole. vähän väsyttää. aamupalaksi söin ruisleipää ja teetä. heräsin yöllä yhdessä vaiheessa. en meinannut saada unta. mutta nukahdin sitten lopulta.
tänään takaisin karissimoon. viikonloppu on mennyt tosi nopeasti. haluaisin olla pitempään täällä.
tänään näkee sitten parasta kaveria. katsotaan big brother illalla. saa nähdä kuka lähtee talosta. toivon että armi lähtee. mä tykkään markusta ja tuulikista. ja jonathanista. ne on hyviä asukkaita.
huomenna tallennan taas bbn. katson sen sitten seuraavana päivänä.
huomenna on kivasti ohjelmaa. herään aamulla,keitän kahvia ja alan kirjoittaa blogia, menen syömään ja sen jälkeen lenkille.
ompelu ryhmä on iltapäivällä ja kuntosalille taas illalla. ihan hyvä maanantai päivä. huomenna pitää maksaa puhelin lasku.
oli vaan 16 euroo. ensi viikolla tulee taas rahaa. menkat alkaa tänään. en ole onneksi kauheasti kiukutellut poikaystävälle. ensi viikon alussa tulee sitten kivoja olo tiloja. itkuisuutta,ahdistusta,mielikuvitus laukkaa. mä olen syönyt ihan hirveesti suklaata viikonloppuna. kiintiö alkaa olla täynnä. sipsii oon myös syönyt. nyt en aijo herkutella ainakaan viikkoon.
alkaa olla ällö olo. aijon syödä tänään mikro ruokaa. spagettia :D nopea ruoka. aina kun olen poikaystävän luona niin ostan mikro ruokia sen takia koska en jaksa aina tehdä sitä ruokaa. ellei poikaystävä halua tehdä. mulla on pari pulloa kivennäsivettä juomatta. voisi kohta alkaa juomaan niitä :D olen kauhea kivennäisvesi holisti. ne on vaan niin hyviä juomia.
mulla on kanakolmio voileipä jääkaapissa. aijon syöttää sen poikaystävälle. en itse jaksa syödä sitä.
eilenä katsoin muutaman jakson clannad animea. ja gekkan shoujoa.
tänään voisi katsoa lisää. otin manga kirjojakin mukaan mutta en ole lukenut niitä vielä. uusin mirai nikki manga on vielä lukematta.
ja pari taikasoturit mangaa.
aloin eilenä katsomaan taas yhtä animee. love stage. niitä on jotain yli kymmenen jaksoa. katsoin eilenä ensimmäisen jakson. vaikutti hauskalta. pitää katsoa lisää.
jee. ensi kuussakin ilmestyy uusi anime lehti ^^ sitä odotellessa.

heräsin juuri :)Lauantai 20.09.2014 14:58

heräsin äsken. en ole vielä syönyt mitään. kohta voisi syödä jotain. eilenä tuli valvottua yhteentoista asti. katsoin koko illan bbtä. katsoin myös sen juhla lähetyksen. se oli tosi hauska. nauroin aika paljon.
eilenä kun käytiin kaupassa niin mulla meni 50 euroo sinne. sain ostettua uuden anime lehden.
illalla aijon juoda. ostin pari karpalo lonkeroo, up ciderii ja rekorderligiä.
nyt on sitten juotavaa. ostin myös poikaystävälle vähän siiderii.
olo tila on hyvä tällä hetkellä. on ihanaa olla poikaystävän luona <3
varmaan käydään kohta kaupassa. tehdään spagettia ruoaksi.
tänään taas sitten valvotaan. ja huomenna nukun pitkään. ihanaa kun ei ole kiire minnekkään voi vaan olla.
ajattein katsoa tänään vähän animee. clannadia taas.
ja gekkan shoujoa. se on hyvä anime.
kun käydään kaupassa niin aijon ostaa taas sipsii. ja varmaan kivennäisvettä. on sitten illaksi jotain syötävää. suklaatakin on kivasti jäljellä. menkat alkaa huomenna. sitten tulee hyvä olo. itkupotku raivarit. ja varmaan ahdistusta. mutta kyllä mä selviän.
jos tulee oikeen huono olo niin otan sitten rauhottavia.
mutta. nyt me lähetään sinne kauppaan. ^^