IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Vitutti eilinen päivä.Torstai 21.10.2021 06:14

Eilenä mua ärsytti ja vitutti koko päivän. Onneksi pääsi kuntosalille eilenä purkamaan paineita. Teki hyvää. Oli hyvät treenit. Alan kohta siivoilemaan kun saan eka blogin kirjoitettua. Pyykkiä pitää pestä myös tänään. Toivon että tänään on vähän parempi fiilis mitä eilenä. No onneksi kohta alkaa taas viikonloppu niin saa taas olla ja levättyä. En näe kavereita viikonloppuna koska niillä on muuta menoa niin olen itseni kanssa koko viikonlopun. Tekee ihan hyvää välillä olla yksin. Menen huomenna käymään siellä apteekissa. Haen ne leponexit. Niin on sitten sitä lääkettä taas. Verikokeet mulla onkin taas ensi viikon maanantaina puoli yhdeltä. Sitten kun on käynyt verikokeissa niin saa taas haettua leponexit.
Jos ei mene verikokeisiin niin sitten sitä lääkettä ei saa. Ovat tarkkoja siitä. Olen taas pari bb jaksoa jäljessä. No mulla on sitten viikonloppuna hyvin aikaa katsoa kaikki bb jaksot. Pidän katsomismaratoonin. Ajattelin taas ostaa viikonlopuksi herkkuja. Suklaata ja sipsiä. Käyn huomenna kaupassa ostamassa ne samalla kun käyn apteekissa. Rahaa tulee huomenna niin saan maksettua loput laskut heti aamusta. Onneksi mä pystyn joka kuukausi maksamaan kaikki laskut mitä tulee. Sitten on kivaa kun jää vielä rahaa laskujen jälkeen. Mitä en todellakaan tuhlaa.
Menen varmaan taas tänään lenkille. Jos on hyvä ilma. Eilenä satoi vettä koko päivän niin en mennyt lenkille. Onneksi pääsi sentään salille niin tuli jotain liikuntaa keskiviikko päivälle. Mutta nyt alan siivota. Otan eka aamulääkkeet ja imuri käteen. Sitten on taas mukavaa kun on siistiä ja saa pyykit pestyä. Voi viikonlopun ottaa rennosti!
Sählypelit ei oikeen mennyt putkeen. Oli miehet vastaan naiset niin miehet sitten voitti. Mä ja paras kaveri oltiin jotenkin ihan väsyneitä siellä kentällä eikä saatu oikeen tehtyä maaleja. No katsoo sitten millaiset pelit on sitten ensi viikolla. Paras kaveri ei ole tulossa pelaamaan ensi viikolla koska sillä on muuta menoa. Jos ensi viikolla menisi vähän paremmin taas pelit. Keskiviikko. Nopeasti nää päivät menee. Ylihuomenna on taas perjantai. En ole nyt tänä viikonloppuna lähdössä mihinkään. Olen taas itseni kanssa viikonlopun. Ensi viikon viikonloppuna olen menossa taas poikaystävän luokse. Innolla odotan että näemme taas. Ikävä on.
Tänään on taas salitreenit illalla. Innolla olen menossa sinne. Nyt on hyvä että on intoa kuntoilla. Tulee hyvät treenit ja saa samalla vähän purettua tätä kireää oloa. Olo on muuten hyvä. Ei onneksi ahdista yhtään. Mietin sitä että koska viimeksi olen syönyt noita rauhoittavia? On siitä ainakin pari kuukautta aikaa ellei enemmän. Se on vaan hyvä juttu etten ole syönyt niitä. Yleensä jos mua alkaa ahdistaa pahasti niin menen ulkoilemaan. Se helpottaa heti mun oloa. Otan sen rahoittavan vasta siinä vaiheessa jos on niin paha ahdistus ja harhat päällä. Onneksi se lääke alkaa aina heti vaikuttamaan viidessä minuutissa. Se lääke määrä on vaan se 5mg. Mä käyn todella harvoin apteekissa hakemassa noita rauhoittavia. Varmaan kerran vuodessa ellei harvemmin. Käyn tämän viikon perjantaina hakemassa ne leponexit. Mulle tulee rahaa taas silloin. Takuueläke. Pärjää taas loppukuun ja saa loput laskut maksettua. Tänään teen ruoaksi mifu pastavuokaa. Se on yksi mun lempi ruoka mitä teen aina välillä. Eilenä tein nakkikeiton.
Siitäkin tuli hyvää. Pitää taas alkaa suunnitella ensi viikon ruokia.
Onneksi mulla on hyvin aikaa aina suunnitella ne. Olen saanut katsottua kaikki bb jaksot. Hyvin pysyn mukana siinä. Tietää mitä siinä tapahtuu. En eilenä jaksanut katsoa eilistä salkkarit jaksoa. No katson sen tänään illalla kun tulen salilta. Onneksi tuolta mtv palvelusta voi aina koska vaan katsoa ohjelmia ja sarjoja. Eikä maksa mitään.
Aamu lähtenyt hyvin käyntiin. Nyt alan tiskaamaan ja vaihdan puhtaat lakanat sänkyyn. Sekä alan kuunnella hyvää musiikkia. Tästä tulee hyvä päivä.

Sählyä taas tänään. :)Tiistai 19.10.2021 06:21

Tiistai. Tänään on jonkin verran ohjelmaa tälle päivälle niin ei ole tulossa tylsää päivää. Aamulenkille taas tässä aamulla, teen ruoaksi nakkikeiton, aijon katsoa eilisen bb jakson, sählypelit on taas kolmelta, näen yhtä mun kaveria illalla...vauhdikas päivä. Saa nähdä millaiset pelit on tänään. Paras kaveri on tulossa myös pelaamaan niin on kiva nähdä sitäkin. Saa nähdä ollaanko samassa joukkueessa vai eri joukkueessa. Eilenä oli todella hyvät salitreenit. Sai purettua vitutusta mikä mulla oli koko maanantai päivä.
Välillä vituttaa ja ärsyttää. Ei sitä aina jaksa olla iloinen ja positiivinen.
Ehkä tänään olen vähän iloisella tuulella mitä eilenä. Maanantai päivästä selvitty. Nyt alkaa taas viikko helpottaa. Maanantai on viikon paskin päivä.
Kohta se perjantai sieltä sitten taas tulee ja on siitä iloinen! Sain pyykit eilenä pestyä. Pesen taas pyykkiä ylihuomenna. Lakanat ja loput vaatteet. Pesen pyykkiä aina pari kertaa viikossa. Mikä on hyvä niin saa kaikki pestyä. Pitää katsoa koska menen apteekkiin hakemaan leponexit. Loppuviikosta voisin mennä koska mä käyn samalla kaupassa. Sitten on taas kaikkia lääkkeitä. Masennuslääkettä on vielä paljon jäljellä. Se riittää tämän vuoden loppuun. Ai niin pitää ottaa aamulääkkeet kohta. Aamupalaksi syön puuroa niin jaksaa lenkkeillä aamusta. Menen pururadalle taas lenkille. Se on mun lempi lenkkeilypaikka. On ihanan hiljaista ja rauhallista. Siellä on myös kuntoportaat mitä käyn aina välillä testaamassa. Itse asiassa voisin käydä niissä tänään. Tulee taas paljon liikuntaa tälle päivälle mikä vaan tekee hyvää kropalle ja mielelle. Kroppa pysyy hyvässä kunnossa.
Innolla aijon katsoa eilisen bb jakson. Niin haluan jo nähdä millainen viikkotehtävä niillä on. Vissiin joku todella rankka. Näin ymmärsin kun katsoin sunnuntai bb jakson missä sanottiin siitä.

Hyvä että Maiju lähti bb talosta.Maanantai 18.10.2021 05:39

Mukava viikonloppu oli vanhempien luona. Pääsi kunnolla rentoutumaan.
Tehtiin kaikkea rentoa tekemistä. Käytiin äidin kanssa lenkillä, nukuin päikkäreitä, saunottiin..parasta oli se ettei ollut mikään kiire. Pitää alkaa taas useammin käydä vanhempien luona. Se on yksi mun tavoite taas.
Uusi viikko taas alkaa ja olen tänä aamuna herännyt neljän jälkeen.
Heräsin ennen herätyskelloa. Aamukahvit on taas keitetty. Onneksi tuo kofeiini herättää kivasti. Arki alkaa taas ja olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä vielä. Saa nyt nähdä millainen viikko on tästä nyt tulossa. Toivon että on mukava viikko. Varaudun siihen jos alkaa pahasti ahdistamaan.
Mulla on rauhoittavia jos tulee todella huono olo. Se rauhoittaa heti oloa kun sen ottaa. Tänään pitää taas jakaa viikonlääkkeet dosettiin ja mun pitää tällä viikolla hakea leponexit. Verikokeet mulla on sitten viikon päästä päivällä. Pitää mennä piikille. Hyvä että Maiju lähti bb talosta. Pakko sanoa että oli todella hiljainen talossa. Ei tullut yhtään esiin.
Sami ja Jasmiina jäivät onneksi taloon vielä. Mun suosikit. Saa nähdä millainen viikkotehtävä on taas tällä viikolla. Innolla haluan nähdä.
Tänään pitää pestä pyykkiä. Sekä salitreenit taas illalla. Kivaa mennä salille. Nyt on taas intoa liikkua kun sai levättyä viikonloppuna. Kävin eilenä iltapäivällä lenkillä kun aurinko paistoi kivasti. Kaupassa pitää varmaan käydä tänään. No mulla on aamulla aikaa ja saa pyykit myös hoidettua tänä aamuna. Teen ruoaksi ainakin tällä viikolla nakkikeiton.
Toinen ruoka on mifupastavuoka. Se on yksi mun suosikki. Helppo. Pitää olla vaan 20 minuuttia uunissa. Puuroa pitää myös ostaa lisää koska alkaa taas kohta loppumaan. Menen taas pyörällä kauppaan.
Otan repun niin saan siihen pakattua kaikki. Pitää pukeutua lämpöisesti päälle koska tuolla alkaa jo olla aika viileää. Kohta pakkaset tulee ja ehkä se lumi. Onneksi mä omistan monta talvitakkia. Vuosi sitten sain uuden talvitakin minkä äiti osti mulle luhta myymälästä joululahjaksi.
Olo kallis takki mutta se lämmittää. Kestää varmasti useamman vuoden. Onneksi mä omistan hyvät toppahousut mitkä lämmittää.
Ei pitäisi tulla kamalan kylmä talvena kun on tuommoinen vaatetus.
Olen varautunut.
Olen nyt lähdössä viikonlopuksi vanhempien luokse. Ei olla nähty taas vähään aikaan. Olin viimeksi heinäkuussa vanhempien luona. Lähden vasta iltapäivällä. Isä tulee hakemaan mut. Alan kohta pakkailemaan kamoja krjoitan eka blogin. Aamu taas lähtenyt kahvilla hyvin käyntiin. Heräsin taas viiden jälkeen. Olen ihan hereillä. Tästä tulee hyvä päivä koska parhaalla kaverilla on synttärit tänään. Menen sen luokse kahville kaverin kanssa. Ihanaa päästä antamaan synttärilahja. Paras kaveri varmasti tykkää siitä. En ole vielä päättänyt että mitä puen päälle tänään.
Vaatekriisi iski taas pitkästä aikaan. No mulla on kaappi täynnä vaatteita niin löydän kyllä jotain. Fiilis on hyvä tällä hetkellä. Kivaa kun alkaa taas viikonloppu. Pääsee rentoutumaan. Sitten taas jaksaa ensi viikon kun on levännyt. Pakko sanoa että nopeasti tää aika vaan menee. Lokakuun puoliväli on jo nyt! Siitä tulikin mieleen että tänään pitää maksaa pari laskua pois. Maksan ne tässä aamulla ja samalla näkee paljon tilille jää rahaa. Nyt kun on katsonut big brotheria niin voi että sitä Pekkaa kun meni leikkaamaan ne hiukset! Todella järkevä kampaus. Vitsit mä repeilin kun sen hiukset leikattiin. Nauratti vaan se tilanne. Hyvää bb viihdettä taas! Saa nähdä että kumpi joukkue voittaa ja kumpi joutuu häätöäänestykseen. Vielä voi tapahtua ihan mitä vaan. Jännäksi taas menee. Mä toivon että Sami ei lähde talosta vielä. Se on vaan mun lemppari. Olen myös tosiaan alkanut tykätä Jasmiinasta. Sekin on vaan jotenkin huvittava asukas. Sanoo suoraan mitä ajattelee ja on mielipiteitä. Noorasta mä en tykkää yhtään. Saisi lähteä talosta.
Turha asukas. Olen alkanut tykätä myös Samirista. Ihan hyvä tyyppi.
Alkuun olin että tykkäänkö vai ei. Ajatella on että bb on nyt puolivälissä. Tuntuu että se olisi vasta alkanut. On ollut hyvä kausi.
Toivon että ensi vuonna tulee big brother taas. Paras kaverikin on bb fani. Puhutaan aina siitä. Mutta nyt alan pakkailemaan, kuuntelemaan musiikkia ja maksan laskut. Nyt nautin viikonlopusta. Tovottavasti on hyvä sää viikonloppuna niin mennään äidin kanssa lenkkeilemään.

Eilenä oli kiva päivä. :)Torstai 14.10.2021 05:28

Oli eilenä kivaa Keilata. Alkuun en ollut hyvä siinä mutta sitten mä nopeasti opin miten se pallo heitetään. Mä tulin toiseksi siinä. Tunti keilattiin ja oli todella hauskaa. Pakko päästä taas keilaamaan jossain vaiheessa taas. Mä heräsin jo tänään neljän jälkeen. En enää saanut unta. Nyt on juotu aamukahvit. Tänään taas siivotaan. Siivouspäivä. Alan heti siivota kun saan blogin kirjoitettua. Pyykkiä pitää taas pestä. Onneksi mulla on aamulla aikaa tehdä nuo kaikki. Sitten on kivaa kun on siistiä.
Pakko sanoa että tää viikko on sujunut tosi hyvin. Ei ole pahasti ahdistanut. Sekä sekin on ollut hyvä että harhoja ei ole ollut aikoihin.
Hyvin olen taas pystynyt elämään tämän sairauden kanssa. Nyt on hyvä kausi ja mä nautin siitä. Olen menossa vanhempien luokse viikonloppuna. Mukavaa taas nähdä ne pitkästä aikaan. Olin viimeksi kesällä niiden luona. Siitä on pitkä aika. Pääsee lenkkeilemään äidin kanssa, varmasti saunotaan..kaikkea rentoa tekemistä. Aijon vaan ottaa ihan rennosti ja nauttia. Tulee erilaisempi viikonloppu ja maiseman vaihdos tekee vaan hyvää. Tänään ajattelin käydä taas lenkillä. Eilenä oli todella hyvät salitreenit. Hiki tuli ja hyvä olo sen jälkeen. Tuli tehtyä jotain ja hyvä että jaksoi mennä salille vaikka vähän väsytti. Ensi viikolla taas treeneihin.
Pitää taas tänään katsoa kaikki bb jaksot mitä en ole kerennyt vielä katsoa. Pakko sanoa että se Noora on todella ärsyttävä asukas. Se sanoi ennen kun tuli taloon että on koko ajan positiivinen ja iloinen. Paskat. Valittaa vaan koko ajan. Jasmiina on paljon parempi kun Noora. Olen enemmän Jasmiina fani kun Nooran fani. Mun on pakko sanoa että olen alkanut tykätä Jasmiinasta. Alkuun mä en tykännyt siitä yhtään. Mutta nyt kun on seurannut sitä niin on aika värikäs persoona.
Sekä se on oma itsensä siellä ja sanoo asiat suoraan. Toivon että se pääsee pitkälle Big brotherissa. Mun voittaja suosikki on ehdottomasti Sami. Sami on ihana siinä. Sekä Taavia mä fanitan myös. Aki on myös hyvä. Huomenna on parhaan kaverin synttärit. Menen kahville sen luokse mun yhden kaverin kanssa. Pääsee vihdoinkin antamaan synttärilahjan. Minkä ole halunnut jo antaa kauan sitten.
Kivaa taas nähdä paras kaveri. Nähtiin viimeksi sählypeleissä.
Mutta nyt alan imuroimaan ja sen jälkeen pesen vessan. Viimeiseksi moppaan lattiat. Nyt on onneksi intoa siivota. Mikä on vaan hyvä niin saa sen sitten tehtyä.
Oli hyvät sählypelit eilenä. Mä ja paras kaveri oltiin samassa joukkueessa. Olimme molemmat hyökkääjiä saatiin tehtyä monta maalia ja meidän joukkue voitti. Pelasimme puolituntia. Siinä ajassa saa juosta paljon kentällä pallon perässä. No mulla on hyvä kunto niin jaksan juosta. Kyllä siinä hiki tuli mutta hyvä fiilis sen jälkeen. Tänään on taas illalla salitreenit. Olen sinne menossa taas hyvällä fiiliksellä. Intoa löytyy kuntoiluun. Meillä on taas täällä suunnalla tänään muutaman tunnin vesikatko. Kiva. Iltapäivästä alkaa ja kestää iltaan. No ei haittaa yhtään kunhan saa huomenna aamulla taas keitettyä aamukahvit. Tällä on nyt ollut paljon viime aikoina vesikatkoja. Ärsyttävää. No olen tottunut jo siihen. Tänään olen menossa keilaamaan yhden porukan kanssa iltapäivällä. Jee. Mä tykkään siitä vaikka en ole hyvä siinä. Pääasia että on hauskaa. En ole koko korona aikana päässyt keilaamaan. Nyt pääsee ja olen innoissani. Tulee vähän erilaisempi iltapäivä tänään. Parhaan kaverin synttärikahvit on perjantaina kello 12. Mut ja mun toinen kaveri on kutsuttu. Ihanaa taas nähdä paras kaveri ja ihan parasta kun sillä on synttärit. Se pääsee kunnolla juhlimaan. Huomenna pitää taas siivota. Alan taas heti aamusta siivoilemaan. Kirjoitan taas eka blogin niin sen jälkeen. Pyykkiä pitää pestä myös. Mun mielestä torstai on hyvä päivä siivota. Ja on tottunut siihen että siivoaa kerran viikossa ihan kunnolla.
Niin kämppä on kunnossa. Aamuisin siivoilen aina keittiön. Tiskaan ja pyyhin tasot. Niin keittiö on joka päivä kunnossa. Tein eilenä todella hyvää ruokaa. Kanakastiketta ja riisiä. Oli hyvä ruoka eiliselle päivälle.
Lämmitti vaan mikrossa pelien jälkeen. Tästä on tulossa varmasti kiva päivä! Innolla odotan keilaamista.

Tänään taas sählypelit.Tiistai 12.10.2021 06:04

Tiistai. Tänään mulla on ohjelmassa aamulenkki pururadalle. Aijon samalla käydä kuntoportaissa. Sitten teen ruokaa. Kanakastiketta ja riisiä.
Sählypelit on taas iltapäivällä. Saa nähdä millaiset joukkueet meillä on sitten tänään. Innolla olen menossa pelamaan ja aijon olla taas hyökkääjä. Tulee varmasti hyvät pelit. Olin eilenä salilla. Ihan hyvä koska mua alkoi ärsyttää ja vituttaa loppupäivästä. Pääsi sitten purkamaan noita tunteita salille. Tuli heti hyvä olo sen jälkeen. Nyt olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä. Ei nyt yhtään ärsytä. Heräsin jo tänään viiden jälkeen. Mä olen nyt joka aamu herännyt siihen aikaan. Mä vaan olen aamuvirkku. Tykkään näistä aamuista kun ei ole mikään kiire. Kahvilla ja blogilla mun aamut lähtee aina hyvin käyntiin. Eilenä oli taas täällä suunnalla parin tunnin vesikatko. Kiva mun pyykit oli sillä hetkellä pesukoneessa. No sain ne pestyä kun vedet saatiin takaisin. Tänään katson taas eilisen bb jakson. Niillä on taas hyvä viikkotehtävä luin siitä netistä. Harmittaa edelleen se Katjan lähtö. No onneksi mulla on vielä monta suosikkia talossa. Toivon että pääsevät siinä pitkälle. Huomenna taas salille. Nyt on hyvä että olen innostunut käymään salilla. Pari kertaa viikossa riittää nyt ihan hyvin.
Painokin pysyy hyvänä. Olen tällä hetkellä normaalipanoinen. Mistä aijon pitää kiinni. Olen timmissä kunnossa. Ei ole ylimääräisiä kiloja. Koitan viikolla syödä aina terveellistä ruokaa ja paljon kuituja. Olen jättänyt viikolla kokonaan sokerin pois. Aina viikonloppuisin tulee sitten juotua limua tai siideriä. Sekä muita herkkuja. Sallin sen herkuttelupäivän aina viikonloppuna. Viikolla pitää olla yksi herkuttelupäivä. On sitten aina mitä odottaa. Sekä se piristää paljon kun herkuttelee. Nyt viime viikonloppuna söin litran jäätelöä.
Nyt ajattelin tänä viikonloppuna syödä pizzaa ja suklaata. Nyt otan aamulääkkeet ja alan tiskaamaan. Ensi viikolla mun pitää hakea ne leponexit. Ai niin ja mulla on taas verikokeet tämän kuun lopulla. Pitää mennä taas piikille.

Harmi kun Katja lähti bb talosta.Maanantai 11.10.2021 06:47

Jälleen alkaa taas uusi viikko. Viikonloppu meni hyvin ja mukavasti. Olin eilenä siellä liikuntapuistossa. Melkein tunnin. Teki hyvää. Sai raitista ilmaa ja vähän treeniä lihaksille. Olo tällä hetkellä tuntuu ihan hyvältä. Mä heräsin taas tuossa vähän ennen kuutta. Aamukahvit on juotu taas. Aamukahvi on päivän paras juoma. Sillä mun aamut aina lähtee hyvin käyntiin. Kohta jaan taas viikonlääkkeet dosettiin. Seuraava lääke mikä pitää hakea on leponex. Ajattelin hakea sitä sitten taas vasta ensi viikolla koska se lääke riittää vielä tälle viikolle. Kävin eilenä tokmannilla. Nyt parhaan kaverin synttärilahja on valmis. Siinä on se hieno kahvikuppi, suklaata ja kortti. Parhaan kaverin synttärikahvit on sitten perjantaina kello 12. Sinne olen sitten menossa. Odotan jo innolla että pääsee antamaan sen lahjan. Näköjään kaksi asukasta lähti bb talosta. Mua vähän harmitti että Katja lähti koska mä oikeasti tykkäsin siitä asukkaasta. Hyvä että Sanni lähti koska mun mielestä se oli yksi hiljaisista asukkaista. Ei tullut oikeen esiin talossa. Saa nyt nähdä miten Pekka pärjää talossa kun Katja lähti. Romanssi loppui. Haluan taas innolla nähdä millainen viikkotehtävä taas niillä alkaa. Tänään pitää pestä taas pyykkiä. Pesukone on varmasti vapaa tänään. Saa kaikki vaatteet taas pestyä. Alan tuossa aamupäivällä pesemään koska mun pitää aamulla käydä kaupassa. Innolla olen taas menossa tänään salille illalla. Pääsee kunnolla treenaamaan mikä tekee taas todella hyvää. Ai niin kun käyn nyt kaupassa niin pitää ostaa kivennäisvesi sinne salille niin on juomapullo. Lokakuu on mennyt taas nopeasti. Kohta ollaan taas kuun puolivälissä. Miten tää aika menee äkkiä?? Kohta on taas joulu! Pitää alkaa pikkuhiljaa ostella kavereille joululahjoja. Nyt otan aamulääkkeet ja jaan lääkkeet dosettiin. Tästä on tulossa hyvä päivä. Tekemistä on tälle päivälle.

Liikuntapuistoon.Sunnuntai 10.10.2021 06:27

Sunnuntai. Tänään mulla on ohjelmassa aamulenkki, katson big brotheria, sekä aijon mennä iltapäivällä liikuntapuistoon treenaamaan. Ei pitäisi sataa vettä. Olo ja fiilis on edelleen hyvä. Innolla olen menossa tänään sinne liikuntapuistoon. Saa samalla raitista ilmaa kun ulkoilee. Katsoin eilisen Posse jakson. Oli taas hauska. Innolla odotan taas seuraavaa jaksoa. Siinä saa vaan nauraa kun sitä katsoo. Innolla odotan taas seuraavia salkkarit jaksoja. Saa nähdä mitä kaikkea siinä sitten tapahtuu ensi viikolla. Olen pari bb jaksoa jäljessä taas. Ai niin tänään taas joku lähtee bb talosta. Saa nähdä kuka. Aijon sitten huomenna vasta katsoa tämän päivän bb jakson. En jaksa valvoa tänään. Uutisista mä luen huomenna että kuka lähti. Ensi viikon perjantaina parhaalla kaverilla on synttärit. Olen menossa sitten kahville sen luokse perjantaina. Sitten sen jälkeen lähden vanhempien luokse. Mun pitää tänään käydä tokmanilla ostamaan pari juttua parhaan kaverin lahjaan ja kortti. En ole pitkään aikaan käynyt tokmannilla. Voisin käydä sen vaateosaston läpi että onko sinne tullut kivoja syysvaatteita. En aijo ostaa vaan katson huvikseen.
Mä päätin etten enää tänä vuonna osta uusia vaatteita. Katsoo sitten taas ensi vuoden keväällä. Koska mä huomasin että mulla on ihan liikaa vaatteita tällä hetkellä. Siinäkin säästää kivasti kun ei osta nyt mitään.
Alan nyt säästämään uuteen puhelimeen. Koska sen mä tarvitsen.
Mennään sitten poikaystävän kanssa ostamaan se. Varmaan mennään tuonne Dna liikkeeseen niin sen saa sitten sieltä. Aijon nauttia tästä päivästä. Tulee hyvä päivä. Nyt otan aamulääkkeet ja alan kuunnella jotaon hyvää musiikkia.