IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

eilenä oli huono ilta.Maanantai 01.06.2015 08:12

mulla on vähän masentunut olo. eilinen ilta ei ollut kiva. mun mielikuvitus taas laukkasi ja tuli tosi ahdistava olo. itkin silmät päästäni. menin juttelemaan ohjaajien kanssa ja otin rauhottavan. kun olin itkuni itkenyt niin menin parhaan kaverin luokse illalla. en halunnut olla yksin. sain nukuttua hyvin viime yön.
eilinen päivä meni sinkku elämää katselessa ja olin koneella. kävin myös lenkillä eilenä. piti tuulettaa päätä. katsoin animeakin vähän.
tänään mulla on vaan ohjelmassa ompelu ryhmä ja kuntosali. en tiedä menenkö lenkille. pitää katsoa. ehkäpä. kuntosalille on pakko tänään päästä. haluan purkaa pois tätä oloa mikä mulla on tällä hetkellä.
pitäisi maksaa noi hammaslääkäri laskut. koitan tänään maksaa ne.
saa ne pois alta. onneksi tällä viikolla tulee sitä rahaa.
mulla on verikokeet tänään. huomasin äsken kun mulla on siitä muistilappu. luulin että ne olisi ollut huomenna. no menen tänään sinne sitten. onneksi on hyvä ilma kävellä sinne. kerkeän syömään ennen kun menen. no siinä tulee samalla lenkki heitettyä. sinne terveyskeskukseen on kolme kilometriä matkaa.
tänään voisi katsoa taas sinkku elämää. olen neljännessä kaudessa tällä hetkellä. eilenä katsoin sitä neljä tuntia putkeen. en keksinyt muutakaan tekemistä. pitäisi katsoa noi leffat mitkä lainasin kirjastosta. voisi aamulla vaikka katsoa jonkun niistä.
taidan käydä tänään kaupassa samalla kun menen niihin verikokeisiin. jogurtti alkaa kohta loppumaan. sitten ei tarvi huomenna mennä kauppaan. kerkeän hyvin käymään ennen ompelu ryhmää. no. tänään on edes jotain tekemistä. ehkä mulle tulee jossain vaiheessa taas ihan hyvä olo. toivon ainakin.
saa nähdä millainen viikko tästä tulee. toivottavasti ihan hyvä.
koitan olla positiivinen. onneksi mä näen kavereita joka päivä. ilman niitä en selviäisi. onneksi mulla on paras ystävä. se on aina mun tukena. jos on vaikeaa. tänään menen taas sen luokse illalla katsomaan salkkareita. salkkarit jäi viimeksi jännään kohtaan. pitää tänään taas katsoa. lemmen viemää en näe koska olen silloin salilla.
huomenna aamulla katson taas uusinnan.
huomenna alkaa ne ulko liikunnat. aijon mennä lenkille parhaan kaverin kanssa. me ei tykätä yhtään pelata mitään pesäpalloa.
se olisi toinen vaihto ehto. lenkki on ihan hyvä. kestää sen puoli tuntia. tänään pitää taas jakaa lääkkeet dosettiin. on sitten taas viikon lääkkeet. pitää kohta hakea lisää. rauhottavia mulla on vielä paljon jäljellä. niitä en ole syönyt hirveästi. mikä on vaan hyvä juttu. eilenä tuli otettua. aamupala on taas puolen tunnin päästä. aijon syödä ruisleipää. eilenä kun mulla oli huono olo niin en pystynyt syömään oikeen iltapalaa. ei vaan maistunut. mutta sain lopulta sen leivän syötyä. mutta. uskon että ruoka maistuu taas tänään. jaksaa kun on syönyt. ai niin kun menen kauppaan niin pitää ostaa sitä sokeria. muistin juuri. ja teetä pitää ostaa myös lisää. mulla on vaate kriisi taas. en tiedä mitä laitan päälle. ajattelin laittaa farkut ainakin. ja joku toppi vaikka. laukun tiedän mikä otan käyttöön tänään. pitää myös meikata.
haluan näyttää taas hyvältä. se piristää vähän oloa kun tietää että näyttää hyvältä :) voisi myös laittaa taas korvikset.
ja aurinkolasit pitää ehdottomasti olla kun siellä paistaa aurinko.
haluaisin taas käydä seppälässä. mutta päätin että nyt en menen sinne. koitan olla ostamatta sieltä tässä kuussa yhtään mitään.
menen vaan katselemaan. shoppailen sitten vähän enemmän ensi kuussa. voisi silloin mennä kavereiden kanssa shoppailemaan.
joku viikonloppu heinäkuussa. siitä tulee varmasti hauskaa ja löytää kaikkea kivaa :) sitä odotellessa.

rento sunnuntai :)Sunnuntai 31.05.2015 08:25

eilenä oli erittäin mukava päivä. :) olin aamulla koneella ja katselin taas sinkku elämää. poikaystävä tuli eilenä käymään. käytiin moottoripyörällä kärkkäisellä ostamassa mulle uusi langaton hiiri.
maksoi vaan 15 euroa. tää on tosi hyvä. kivempi kun ei ole mitään johtoja. haettiin taas pizzat koti pizzasta ja syötiin. katsottiin leffaa mikä meni vähän ohi kun alettiin harrastaa seksiä mun sohvalla. oikeastaan me vaan paneskeltiin. mikä oli aivan ihanaa. ja hauskaa.
tulipahan liikuntaa. oli hyvät pizzat. otin semmoisen pizzan missä oli kinkkua ja ananasta. oli tosi hyvää. mä tarjosin pizzat. poikaystävä tarjosi sitä edellisellä kerralla. eilen ilta meni koneella ja katsoin pitkästä aikaan l-koodia. aijon tänään jatkaa katsomista.
nukahdin taas sohvalle eilen illalla ja heräsin siinä puoli kahdelta yöllä ja menin omaan sänkyyn nukkumaan. heräsin hetki sitten ja keitin äsken kahvia. tää päivä sitten kuluu koneella ollessa, katson l-koodia, käyn kaverin kanssa lenkillä ellei sada. menen kaverin luokse kylään.
juodaan teetä. ja illalla taas skypetystä poikaystävän kanssa ja parhaan kaverin luokse illalla. on tekemistä tänään taas. päivä menee äkkiä. tänään pitäisi alkaa taas noi naisten vaivat. huomenna menen todellakin salille kuntoilemaan. purkamaan jännitystä ja vitutusta. varmaan itken taas mikä ei yllätä yhtään. alku viikko on se pahin. mutta alkaa helpottaa jo keskiviikkona kun ne loppuu. olen silloin taas oma itseni. nyt on taas herkuteltu. on tullut syötyä jätskiä, suklaata, sipsiä..nyt en syö enempää. vaan alan taas liikkumaan. huomenna menen taas lenkille. ruoan jälkeen.
ensi viikolla tulee taas onneksi rahaa. pystyy maksamaan taas laskuja. tässä kuussa en aijo nyt tuhlata kauheasti rahaa. katson mitä tarvitsen ja mitä en tarvitse. jos mun tekee mieli ostaa laukku niin kiellän sen etten osta. koitan vaan ajatella etten tarvitse.
katsoo sitten heinäkuussa jos silloin taas shoppailisi enemmän. mutta sen seksi asun ostan kyllä kesäkuussa. se on mun ainoa shoppailu ostos. koskakohan on taas punnitus. varmaan kohta taas. saa nähdä paljon painan. toivon että saman verran.
tiistaina verokokeet. sitten kun olen käynyt siellä niin ei tarvi taas kuukauteen käydä. silloin ei pitäisi sataa vettä kun kävelen sinne. pitäisi paistaa aurinko :) hyvä ilma kävellä.
samalla reissulla voisi käydä kaupassa kun tulen sieltä.
en mene vielä huomenna kauppaan. tokmannilla voisi käydä hakemassa lisää sokeria. se alkaa kohta loppumaan.
käyn huomenna vaikka kun on aikaa. huomenna on taas ompelu ryhmä. istutaan varmaan ulkona kun on hyvä ilma. viimeksi istuttiin.
ja neulottiin. oli ihan mukavaa. kiva istua ulkona auringossa.
ensi viikolla pitää varmaan hakea taas lääkkeitä. leponex loppuu kohta. en muista enää että muistinko uusia sen reseptin? pitää soittaa sille psykologille että uusii sen. koitan huomenna aamulla soittaa sille ja sanoa. niin saan ne lääkkeet jo ensi viikolla.
masennus lääkkeitä mulla on viekä paljon jäljellä. ja e-pillereitä.
niitä ei ainakaan tarvi hakea. uskon että ensi viikko on aika mukava :) aurinko paistaa. ja voi nauttia kesästä. syödä vähän jätskiä..
olla auringossa. ja pukeutua mini hameeseen ja shortseihin. ja napa toppiin. pitää vaan laittaa sitten aurinko rasvaa helteillä ettei sitten pala. keskiviikkona menen salille. en viitsi mennä ainakaan lenkille koska silloin on todella kuuma päivä. salilla on vähän viileämpää.

ihana lauantai :)Lauantai 30.05.2015 08:08

rento lauantai aamu. heräsin hetki sitten ja keitin ison kupin mustaa kahvia. nyt olen pirteä uuteen päivään :) eilenä oli todella mukava päivä. naisten ryhmässä istuttiin ulkona syötiin mansikoita suklaata ja vaahto karkkeja. nyt se ryhmä jäi kesä tauolle. jatkuu sitten taas syksyllä. kaverin kanssa mentiin taas päivällä pajalle kuluttamaan aikaa. kun oltiin siellä niin saatiin syödä jätskiä. käytiin sen jälkeen kaupoilla. ostin mulle ja kaverille suklaa donitsit lidlistä perjantain kunniaksi. oli kyllä hyviä. ostin myös uusimman anime lehden ja kivennäisvettä. illalla kaveri tuli mun luokse taas katsomaan lemmen viemää. loppu ilta meni sitten skypetellessä poikaystävän kanssa ja katsoin salkkarit. olin samalla koneella. nukahdin taas sohvalle. heräsin siinä kahdelta ja menin sänkyyn nukkumaan.
poikaystävä on tulossa tänään käymään :) mukavaa. katsotaan taas leffaa, herkutellaan ja harrastetaan seksiä. voisi hakea pizzat koti pizzasta. no pitää vielä miettiä. mutta mukava päivä tänään tiedossa :)
ihanaa taas nähdä poikaystävää <3 ei olla nähty viikkoon.
ensi viikon viikonloppuna olen varmaan menossa taas sen luokse.
aijon silloin ostaa vähän päärynä siideriä. aijon tehdä nyt niin että juon vaan kaksi siideriä. en tee enään silleen että pitäisi olla kamalassa humalassa. kokeilen sitä kahta. tulen pikkuisen humalaan. eilenä katselin kaupassa noita juomia niin karpalo lonkero oli kallistunut. nyt se maksaa yli kolme euroa tölkki. mutta se on todella hyvää. se on yksi mun lempi juomista.
pitää sitäkin juoda jossain vaiheessa. eka juon päärynä siideriä.
up ciderin päärynä siideri on paras. eilenä putsasin pitkästä aikaan mun kahvin keittimen. se oli pikkuisen paskanen. nyt se taas on puhdas. tulee paremman makuista kahvia.
haluaisin hankkia uuden kahvin keittimen. mocca master olisi kiva. kallis mutta hyvä keitin. mun parhaalla kaverilla on se. ja mä olen kateellinen. ei se nyt varmaan maailmaa kaada jos hankkisin sen keittimen. se olisi myös tosi hieno. ja se olisi helppo putsata ja pestä.
mahtuu juuri ja juuri mun keittiöön. prismassa on semmoisia hienon värisiä mocca mastereita. mä haluaisin semmoisen pinkin tai lilan värisen keittimen. maksaa jotain yli 200 euroa värin takia.
en kyllä maksaisi niin paljon siitä. mulla on onneksi säästöjä niin voisin ostaa sen keittimen. en sitä 200 euron vaan sen tavallisen mocca masterin. sen voisi hankkia tuossa syksyllä vaikka. kesällä mulla menee rahaa kaikkeen muuhun. mutta syksyllä voisi ihan hyvin ostaa sen. ensi kuussa teen niin että en osta kauheasti kesä vaatteita. huomasin kun kaivoin mun vaate kaappia niin sieltä löytyi kaikkea kivaa. mitä voi yhdistellä keskenään. saa monta tyyliä. ensi kuussa ostan vaan sen seuraavan seksi asun. mihin saa mennä noin 50 euroa tai alle. pitää kysellä poikaystävältä mistä se tykkäisi. voisi antaa sen valita mun seuraavan asun. mulle käy kaikki.
alan kohta taas siivoamaan mun keittiötä. mulla on kiva tiski vuori.
sain eilenä pestyä pyykkiä. nyt ei tarvi viikonloppuna pestä.
pesen sitten tiistaina lakanat. ensi viikolla alkaa helteet. pitää taas laittaa kilo aurinko rasvaa ettei pala. verikokeet mulla on taas tiistaina. päivällä. kerkeän syömään ennen kun menen sinne.
tiistaina alkaa sitten noi ulko liikunnat. kaksi vaihto ehtoa. joko pesäpalloa tai lenkki. mä valitsen sen lenkin. mun paras kaverikin kävelee. ei silloin tarvi kävellä yksin. sähly jäi nyt kesä tauolle.
huomenna olen menossa kaverin kanssa lenkille. iltapäivällä. voisi mennä samalla vaikka kylään sen luokse. ihmettelemään ja juttelemaan. onneksi mun ei tarvi olla koko viikonloppua yksin :)
näkee poikaystävää ja kaveria. pitää tänään laittaa tekstiviestiä parhaalle kaverille miten viikonloppu on mennyt.
nähdään sitten taas huomenna :) tiedän mitä laitan tänään päälle. farkut ja napa topin. pitää myös meikata. haluan näyttää tänään hyvältä. poikaystävä tulee taas moottoripyörällä tänne. pääsee taas sen kyytiin kun käydään kylillä kaupassa. ei viekä tiedetä että mikä leffa katsotaan tänään. mutta kyllä sekin selviää :)
eilenä katsoin tuon uusimman ore monogatari jakson. oli hyvä.
ajattelin tänä viikonloppuna katsoa vähän enemmän animea. on monta sarjaa taas kesken. mutta katsottavaa on. huomenna voisi sitten katsoa niitä. tai vaikka jo tänään illalla. katsoo fiiliksen mukaan. aamupala on taas tunnin päästä. aijon syödä varmaan vaan ruisleipää. teetä voisi keittää myös kohta. alkaa tehdä mieli.
jippii. perjantai :) viikonloppu alkaa. hyvillä mielin. olen täällä viikonlopun. vietän kaverin kanssa aikaa ja poikaystäväkin tulee käymään viikonloppuna. sitten mulla on muutama leffa mitkä ajattelin katsoa viikonlopun aikana. ja aijon katsoa myös sinkku elämää.
eilenä oli ihan mukava päivä. sain siivottua. oli toiminta tunti iltapäivällä. pelattiin mölkkyä pihalla. kaveri voitti. mä olin toinen. toiminta tunnin jälkeen käytiin kaverin kanssa kaupassa. ostin vähän jätksiä. menin kaverin luokse vielä katsomaan lemmen viemää illalla. söin siinä samalla daim tuutin. tänään on viimeinen naisten ryhmä ennen kun menee kesä tauolle. ollaan tuossa ulkona auringossa istuskellaan. tänään mennään kaverin kanssa päivällä taas pajalle. ja käydään kaupassa. ostan mulle ja kaverille suklaa donitsit.
kaveri tulee tänään taas illalla mun luokse. katsotaan taas lemmen viemää, juodaan teetä ja syödään donitsit. perjantain kunniaksi pitää ostaa suklaa donitsit :D ihan mukava päivä tänään tiedossa :) paras kaveri lähtee lomille tänään. näemme sitten taas sunnuntaina.
eilenä katselin taas muutaman tunnin sinkku elämää. en jaksanut olla eilenä kauheasti koneella. tänään pitäisi vähän katsoa animea. uusi ore monogatari jakso on tullut. pitää katsoa. huomasin yhden asian tässä mikä on vaivannut mua useamman päivän. mun tekee mieli kauheasti siideriä. etenkin päärynä siideriä. en mä pysty olla mikään absolutisti. olen senkin huomannut että tekisi taas mieli olla vähän humalassa. joten. aijon tässä kesän aikana taas juoda.
seuraavan kerran kun menen lomille niin ajattelin ostaa siideriä. voisi tehdä taas niin että juo tässä kesän aikana ja pitää sitten taukoa taas syksyllä. pitää välillä taukoja. ettei juo ihan koko ajan.
sanoin mun kavereille tästä ja poikaystävälle.
johtuu varmaan siitä kun on kesä. ja silloin maistuu todellakin kylmä siideri. sen huomasin etenkin viime kesänä.
aijon tehdä silleen että en juo sitten ihan joka kerta kun menen lomille. pidän aina pari viikkoa taukoa. tai muutaman viikon taukoa.
kaverin bileet lähestyy. juhannuksen jälkeen. sinne pitää mennä taas. pitää alkaa miettiä että mitä sitten joisi. ajattelin juoda rekorderlig siideriä ainakin. ja sitten jotain muuta. no sen näkee mitä ottaa kun käy kaupassa. ihanaa lähteä taas tyttöjen kanssa juhlimaan. tulee varmasti hauskaa ;) sitä odotellessa.
onhan siiderissä ja lonkerossa kaloreita, mutta viikonlopun jälkeen käyn salilla ja lenkillä niin saan ne kulutettua pois.
ajattelin tänään katsoa taas sinkku elämää. nyt aloitin katsomaan kolmatta kautta. olen puolessa välissä sitä sarjaa. se on vaan niin paras. noihin jaksoihin ei ikinä kyllästy. aina yhtä hauskoja.
tunnin päästä on aamupala. voisi kaivaa taas vaate kaappia ja katsoa mitä laittaisi päälle. ulkona on ihana lämmin ilma.
eilenä sain ostettua sen aurinko rasvan. ostin nivea aurinko rasvan. maksoi kympin. sen pitsäisi riittää koko kesän ajaksi.
pitää laittaa ettei pala kun on ulkona. helteet alkaa ensi viikolla. silloin pitää todellakin laittaa sitä aurinko rasvaa. pääsee käyttämään noita uusia farkku shorteja mitkä ostin viime viikolla :)
ja sitä uutta napa toppia. ihanaa kun on kesä <3 tulee varmasti mukava kesä :) hyvä fiilis todellakin tällä hetkellä.
viikonlopustakin tulee varmasti ihan mukava. pitää katsoa tuossa sunnuntaina jos mennään kaverin kanssa taas lenkille.
silloin pitäisi olla hyvä ilma. ai niin kun käy kaupassa niin pitää ostaa kivennäisvettä. tekee mieli sitä. sitä on kiva juoda kun on näin lämmin. suklaata ei tarvi ostaa koska mulla on vielä syömättä se fazerin hasselpähkinä suklaa levy. nams. limua voisi ostaa myös.
vaikka fantaa. sitä en ole juonut vähään aikaan.
tänään voisi pestä pyykkiä. aloitan pesemään kun olen syönyt aamupalan. koneen pitäisi olla vapaa. sitten kun pesen tänään niin viikonloppuna ei tarvi pestä. taidan tehdä niin.

jätskii :)Torstai 28.05.2015 07:45

eilenä oli ihan mukava päivä. oli kokki ryhmä. hyvät ruoat tuli :) pajalla käytiin vääksyssä. syötiin jätskiä. illalla en jaksanut mennä salille niin menin lenkille kaverin kanssa. heitettiin puolen tunnin lenkki. mulla oli vesipullo mukana. oli niin kuuma.
tänään pitää taas siivota. ja toiminta tunti on iltapäivällä. pitää käydä kaupassakin tänään. eilenä katsoin pari jaksoa sinkku elämää. aijon katsoa taas tänään. eielnä mulla oli päällä yksi mekko ja yhdet sukkahousut jalassa. ja sandaalit. useat sanoi mulle että näytän nätiltä :) olin että kiitos. tänään pitää syödä jätskiä. syön samalla kun katson lemmen viemää. menen taas kaverin luokse katsomaan tänään.
huomenna kaveri tulee mun luokse katsomaan. olen nyt viikonlopun täällä. pitää sanoa poikaystävälle siitä. menen sitten taas lomille ensi viikolla. huomenna on jo perjantai :) jee. tänään kun käyn kaupassa niin ostan viikonloppu herkut. limua pitää ostaa. ostan varmaan taas jaffaa. se on paras limu. suklaata mulla on. ostan varmaan mangnum jätskin tänään kaupasta. pitää taas mietiä että miten pukeudun tänään. aloitan kohta siivoamaan kun olen kirjoittanut tämän blogin.
kuuntelen musaa samalla kun siivoan. mulla on aika hyvä olo tällä hetkellä. ei le kireää oloa. vielä. varmasti ensi viikon alku on sitten ikävämpi. kun alkaa ne naisten vaivat. varmasti taas itken ja mökötän. silloin pitää heti maanantaina mennä salille purkamaan sitä vitutusta. tekee ihan hyvää. olen syönyt hyvin taas. eilenä oli ihan hyvät ruoat. saa nähdä mitä on tänään ruokana. syön taas niin että vatsa tulee täyteen. ensi viikolla taas pitää mennä sinne verikokeisiin. muistaakseen se oli tiistaina. silloin paistaa vissiin aurinko :) toivottavasti. menen viikonloppuna taas lenkille jos on hyvä ilma. varmaan taas kaverin kanssa. poikaystävä varmaan tulee käymään sitten lauantaina. ihan mukava viikonloppu tiedossa :) on seuraa eikä tule tylsää. animea voisi katsoa taas pitkästä aikaan. uusi ore monogatari jakso on tullut. pitää katsoa tänään se. varmasti hyvä. rakastan sitä anime sarjaa. onneksi siitä tulee vielä monta jaksoa. 24 jaksoa tulee sitä sarjaa.
mä löysin yhdestä nurkasta yhden mun kengät mitkä olin jo unohtanut. pitää ottaa ne jossain vaiheessa taas käyttöön. iloinen löytö :) ne on semmoiset mustat nilkkurit.
sopii hyvin hameen kanssa vaikka. pitää tänään kaivaa kaapista toi mun farkku hame. sen voisi ottaa käyttöön tänään. jos löydän sen. eilenä kun kävin suihkussa niin ajelin jaloista taas karvat pois. nyt on taas sileät sääret :) hyvältä näyttää.
aamupala on alle tunnin päästä. kerkeää ennen sitä jonkin verran siivoamaan. pyykkiä pitää pestä viikonloppuna.
kivasti taas kertynyt. eilenä käytin yhtä mun guess laukkua kun oltiin vääksyssä. sopi hyvin hameen kanssa.
tästä on tulee kyllä hyvä päivä :) aijon olla positiivinen. ihanaa olla ystävien kanssa. :)

vääksyyn :)Keskiviikko 27.05.2015 08:06

se olisi keskiviikko :) tänään on paljon ohjelmaa. mulla on aamulla kokkiryhmä. olen pää kokki ja teen ruoaksi pihvejä ja ranskalaisia. salaattina on feta salaattia ja jälki ruoaksi mansikka rahkaa. hyvät pöperöt. mun kaverikin on samassa ryhmässä. kiva tehdä sen kanssa ruokaa :) ja ohjaaja avustaa jos tulee ongelmia.
paja tunnilla ollaan menossa vääksyyn hengailemaan. kävellään siellä ja syödään jätskiä. onneksi tänään on hyvä ilma iltapäivällä niin on kiva kävellä siellä. illalla menen taas kuntosalille. jos en jaksa niin lenkille. sen näkee sitten myöhemmin miten jaksaa.
sain eilenä taas hammaslääkäri laskun. kivat 61 euroa. olin että jes. pitää soittaa äidille ja sanoa että siirtää mun säästöistä rahaa tuonne mun käyttö tilille että saan sen laskun maksettua.
onneksi mulla on noita säästöjä. jos tulee tuommoinen hätä tilanne.
eilenä joo kävin kirjastossa,seppälässä ja kaupassa. lainasin taas kolme leffaa kirjastosta kävin seppälässä vähän shoppailemassa. löysin ihanat farkku shortsit ja valkoisen napa paidan. rahaa meni noin 40 euroa. nyt on hitusen ostettu taas kesä vaatteita.
kaupasta ostin yhen paketin teetä. eilenä katsoin taas muutaman jakson sinkku elämää. toinen kausi menossa. hyvä sarja.
mulla on taas vaate kriisi. en tiedä mitä puen tänään päälle. pitää mennä kohta kaivamaan vaate kaappia. pitää myös meikata tässä aamulla vielä. olo on muuten hyvä tällä hetkellä.
ihan mukava päivä taas tänään. aijon vaan nauttia.
syöminen ja ruoka on maistunut. ei ole ahdistanut. mutta uskon että saan ihan varmasti vielä tällä viikolla jonkun itku kohtauksen. en yhtään ihmettele. jos se tulee niin tulee. ainakin itkeminen helpottaa mun oloa. mikä on vaan hyvä. huomenna ajattelin syödä vähän jätskiä. mulla on sitä kivasti pakastimessa jäljellä. ja sitten mulla on syömättä poikaystävän antama suklaa levy. aijon syödä sen tänä viikonloppuna. nams. paras kaveri lähtee lomille. mä ja mun toinen kaveri ollaan viikonloppu täällä. poikaystävä tulee sitten taas käymään viikonloppuna. pitää katsoa jos haetaan koti pizzasta pizzat ;) ja vähän mässyä kun katsotaan taas leffaa.
puolen tunnin päästä on aamupala. ja pitää ottaa aamulääkkeet.
mulla menee masennus lääke aamuisin.
huomenna on aika rento päivä. pitää siivota ja on toiminta tunti iltapäivällä. käyn samalla kaupassa ja ehkä tokmannilla.
pitää ostaa jotain hyvää viikonloppua varten :)
perjantaina ollaan varmaan menossa kaverin kanssa taas pajalle kuluttamaan aikaa. ja käydään lenkillä viikonloppuna. jos on hyvä ilma. viikonlopusta ei tule ainakaan tylsä. menen sitten taas lomille ensi viikon viikonloppuna. varmaan taas poikaystävän luokse.
pitää alkaa suunnitelemaan minkä seksi asun aijon ostaa seuraavaksi. pitää kysyä poikaystävältä mitä se haluaisi mitä mulla on päällä. onhan tässä aikaa miettiä. rahaa tulee taas ensi kuussa niin pystyy ostamaan sen asun. aijon ostaa sen asun ja ehkä shoppailen jotain muutakin vielä kesä kuussa. jos löytyy jotain kivaa. esim lisää kesä vaatteita vaikka :)
uudet kengät haluaisin kovasti. pitää katsoa jos vaikka löytää ne kesän aikana. mutta. nyt menen kaivamaan vaatetta kaapista ja meikkaamaan.

viimeinen sähly.Tiistai 26.05.2015 07:44

eilenä oli ihan mukava päivä :) kävin lenkillä, oli ompelu ryhmä, aloitin taas alusta katsomaan sinkku elämää sarjaa. ja illalla olin noin puolituntia salilla. tuli hiki. eilenä sain liikuntaa noin tunnin. lenkki kesti puolituntia minkä kävelin. tänään pitää käydä kirjastossa. palautan cd:t ja dvd:t mitkä lainasin. ja kaupassa pitää samalla reissulla käydä. mun pitää ostaa lisää teetä. alkaa loppumaan.
tänään on taas sähly iltapäivällä. se on viimeinen sähly. ensi viikolla on sitten sen sijaan lenkkiä tai pesäpalloa. mä aijon mennä lenkille. en aijo pelata pesäpalloa. onneksi ei tarvi. onneksi kävely on toinen vaihto ehto. pitää kaupasta ostaa samalla aurinko rasvaa. kohta alkaa helteet. pitää laittaa etten pala. mulla on tosi herkkä iho.
mun tekisi niin mieli käydä seppälästä ostamassa ne farkku shortsit. aijon tehdä niin, että käyn katsomassa onko mulla tilillä minkä verran rahaa ja katson että ostanko. ne maksaa vaan 20 euroa. ei ole kamalan kalliit. ja nyt on kesä niin voisi ihan hyvin jo ostaa ne.
tänään pitää aamulla katsoa lemmen viemää uusinta. en nähnyt eilenä koska olin salilla. tänään taas näkee illalla ja kaveri tulee taas mun luokse katsomaan. fiilis on hyvä tällä hetkellä. ja ruoka on onneksi maistunut. ei ole ollut nyt mitään ongelmia ruoan kanssa. teen aina niin että syön vatsan täyteen. ja se on hyvä että paino on pysynyt samana. toivottavasti me naiset voitetaan jätkät sählyssä tänään. tulee tiukka matsi. olen taas puolustaja ja mun paras kaveri on myös puolustaja. hiki tulee jos ei muuta.
ei tarvi vielä ainakaan hakea mitään lääkkeitä. riittää vielä tälle viikolle. ensi viikolla pitää taas hakea. leponexia.
huomenna on taas kokki ryhmä aamulla. meillä on hyvät ruoat. mä paistan pihvit ja sen lisäksi on ranskalaisia. jälki ruoaksi on mansikka rahkaa ja feta salaattia. tosi hyvät ruoat. paja tunti on myös huomenna. mennään käymään vääksyssä. kävellään siellä ja syödään jätskiä. onneksi huomenna on ihana ilma. niin on kiva mennä :) menen sen jälkeen joko kuntosalille tai lenkille. katsoo millainen fiilis. jompi kumpi. huomenna on ainakin taas kivasti ohjelmaa. pääsee viettämään kavereiden kanssa aikaa.
kohta se viikonloppukin tulee. tänään aijon pestä pyykkiä. vien pyykit koneeseen kun olen syönyt aamupalan. pesen heti aamulla niin saa nekin pois alta. sitten ei tarvi pestä taas viikkoon.
pitää myös kohta tistaka. mulla on kiva kahvi kuppi vuori.
tänään aijon katsoa taas sinkku elämää. jos en jaksa olla koneella.
pitää tänään katsoa kirjastossa jos löytyisi jotain lainattavaa taas.
leffoja ja levyjä. saa siellä kulutettua aikaa jonkin verran.
toivottavasti löytyy jotain leffoja taas.
mutta. tänään on ihan mukava päivä tiedossa :) nautin kesästä <3
ja auringosta <3 vaate kriisi taas iski. en tiedä mitä laittaisin päälle. varmaan farkut ja joku paita. pitää myös meikata ja laittaa korvikset. hiukset laitan nutturalle. oon sitten taas nättinä.
pitäisi edelleen siivota toi vaate kaappi. voisin siivota sen tänä viikonloppuna kun olen täällä. hyvin on aikaa. pitää katsoa jos silloin jaksaa. pitäisi samalla heittää noita vanhoja vaatteita pois.
jotta mahtuu uusia vaatteita kaappiin.

tänään lenkille ja kuntosalille.Maanantai 25.05.2015 07:53

alkaisi taas uusi viikko. saa nähdä millaisella mielellä olen tämän viikon.
mulla alkaa viikon päästä taas ne ihanat päivät. naisten vaivat.
jos mua kiukututtaa niin kiukututtaa. mielikuvitus varmaan laukkaa taas ja itken silmät päästäni. aijon olla nyt tämän viikonlopun täällä. olen ollut jo kolme viikonloppua putkeen lomilla. olen nyt vaihteeksi täällä. paras kaveri lähtee lomille mutta toinen kaveri on maisemissa.
ehkä se on ihan hyvä vaan olla täällä niin saan kiukutella rauhassa enkä kiukuttele koko aikaa poikakystävälle. poikaystävä tulee sitten käymään taas täällä viikonloppuna. tänään olisi ohjelmassa lenkkeilyä, ompelu ryhmää, kuntosalia. pakko mennä lenkille ja kuntosalille koska tuli herkuteltua aika kivasti viikonloppuna. saa vähän kaloreita pois. teen taas niin että syön normaalia ruokaa taas viikolla. ei mitään herkkuja. sitten taas kun tulee viikonloppu.
mun pitäisi viedä pulloja kauppaan. sitten kun menen sinne seuraavan kerran. mulla on pulloja. ja paljon. vien pari kassillista kerrallaan.
ja kerään niistä rahat johonkin säästöön. se on kyllä hyvä että pulloista saa rahaa. noita pulloja kertyy koska juon paljon kivennäisvettä.
ja limsaa joskus. oli mukava viikonloppu poikaystävän luona :) menen varmaan taas sen luokse parin viikon päästä.
kohta tulee taas rahaa kun kuu vaihtuu. ja on kesä <3 ihanaa. pääsee käyttämään kesä vaatteita. pitää kaupasta ostaa tuota aurinko rasvaa. nyt kun ilmat lämpenee. mun on pakko laittaa aurinko rasvaa etten pala. se aurinko rasva maksaa sen vähän yli 10 euroa. saisi olla halvempi. pakko juoda kohta teetä. en juonut teetä ollenkaan kun olin poikaystävän luona. en vaan jotenkin tajunnut juoda :D oli paljon muuta. tänään taas jaetaan viikon lääkkeet dosettiin. mun pitää varmaan taas kohta hakea leponexia.
alkaa kohta muistaakseen loppumaan. en muista uusinko reseptiä viimeksi kun olin psykologin luona. jos en niin pitää soittaa sinne ja sanoa että uusii sen reseptin niin saan taas lääkkeitä.
saa nähdä koska on taas punnitus. uskon että paino on pysynyt samana. toivon ainakin. mutta näytän kyllä hyvältä tällä hetkellä :)
olen tyytyväinen mun vartaloon. haluan että se pysyy aina samana.
aijon kuunnella taas musiikkia kun menen lenkille. aina kun kuuntelee musaa samalla kun lenkkeilee niin tulee hyvä fiilis. aijon kävellä taas sen puolen tunnin lenkin. kun menen salille niin aijon olla sen 45 minuuttia ainakin siellä. se on ihan hyvä aika olla siellä.
melkein tunti. saa tehtyä liikkeet ihan rauhassa. siellä on välillä porukkaa mutta ei ole onneksi häirinnyt mua.
kerkeän tulla kuudeksi takaisin ja skypetän poikaystävän kanssa.
sitten menen taas illalla parhaan kaverin luokse katsomaan salkkareita. salkkarit tulee vielä ainakin pari viikkoa ennen kun jää tauolle. onneksi ei heti lopu kun alkaa kesä kuu.
tulee vielä monta jaksoa :) lemmen viemää jatkuu koko kesän onneksi. on sitten kesällä jotain katsottavaa mitä tulee telkkarista.
huomenna aijon pestä taas pyykkiä. heti aamusta niin saa sen pois alta. tiistai on aina mun pyykki päivä. silloin ei ole hirveää ruuhkaa kun pesen. pesen lakanat ja vaatteet. kaikki mahtuu hyvin pesukoneeseen. juuri ja juuri. mutta. tästä on tulossa ihan mukava päivä :) aijon nauttia auringosta. ^^

mukavaa on ollut :)Sunnuntai 24.05.2015 11:54

ihanaa kun voi nukkua pitkään. eilenä olin jo niin väsynyt että menin jo yhdeksältä nukkumaan. heräsin jo kymmeneltä. ja söin äsken puoli levyä suklaata. kohta menen syömään sen kana hampurilaisen.
eilenä harrastettiin seksiä poikaystävän kanssa ja se mun ostama asu toimi ;) oli mukavaa. poikaystävä oli tosi innokas.
ensi kuussa sitten uusi asu. varmaan vähän taas vaikea päättää minkä ostaa kun ne kaikki asut näyttää niin hyviltä.
eilenä tehtiin ruoaksi makaroni möössiä. eli makaronia ja jauhelihaa sekaisin. lisukkeena oli kebab kastiketta. oli hyvää se kastike sopi siihen ruokaan hyvin. iltapalaksi söin ostaman tonnikala salaatin. se oli tosi hyvää. söin myös eilenä pussillisen lakuja.
nyt on taas herkuteltu. nyt en herkuttele taas viikkoon.
huomenna menen taas lenkille ja kuntosalille illalla. aijon katsao myös animea. huomenna on myös ompelu ryhmä. teen sitä kaulahuivia.
kohta on kesä kuu. tää kuu on mennyt tosi nopeasti. mutta ihan mukavaa on ollut. odotan innolla kesää :) on varmasti kaikenlaista ohjelmaa. ei tule tylsää. kun olin viimeksi seppälässä niin siellä oli aika kivan näköiset bikinit. ne oli pinkin väriset. pitää käydä jossain vaiheessa sovittamassa niitä ja ostaa jos ne on hyvät.
ei ollut kamalan kalliit. kaikenlaista pitää taas shoppailla ensi kuussa :) ei haittaa mua ainakaan. shoppailen mielelläni.
sitten on taas kiva kun on uusia vaatteita.
olen jo maksanut tässä kuussa kaikki laskut. tässä kuussa meni vähän enemmän rahaa laskuihin kun tuli ne hammaslääkäri laskut.
onneksi niitä ei tule enää. hampaat on taas kunnossa.
pitää varmaan tehdä nyt silleen että kävisi siellä hammaslääkärissä aina kerran vuodessa. ei tule kauheasti sitten niitä reikiä. se on mun yksi tavoite. onneksi en pelkää ollenkaan hammaslääkäriä.
siellä täytyy vaan välillä käydä. kun mä syön noita lääkkeitä niin ne tekee helposti reikiä hampaisiin. mikä on perseestä. reikiä tulee nopeammin. mutta ei voi mitään. niin se on.
ensi kuun alussa mulla on taas verikokeet. sain ohjaajilta jo ajan sinne. ne on onneksi päivällä eikä heti aamusta. kerkeää syömään ennen kun menee sinne. toivottavasti on hyvä ilma kävellä sinne terveys keskukseen. eikä sataisi vettä.
psykologi on myös taas ensi kuussa. en enää muista mikä päivä. mulla on se aika lapulla ja se lappu on jossain. mutta onneksi ohjaajat muistaa sen ajan jos en itse muista. ne on aina niillä se siellä ylhäällä kalenterissa. kaverilla on taas bileet tiedossa. juhannuksen jälkeen. mennään taas tyttöjen kanssa sinne ja ollaan yötä. en aijo juoda alkoholia. juon vaan limua. tai kivennäisvettä.
kyllä ne tytöt ymmärtää sen etten juo enään. olen sanonut niille sen monta kertaa. ainakaan ei tule krapulaa :D
tai pään särkyä. eikä huonoa oloa :) tulee varmasti ihan kivaa.
ja kiva nähdä taas sitä kaveria. ollaan varmaan ulkona ja grillataan.
toivottavasti ei sada silloin vettä jos sataa niin ollaan sisällä.
saa nähdä mihin asti valvotaan taas. yö myöhään taas :D

lähdin sittenkin.Lauantai 23.05.2015 13:29

lähdin sittenkin eilenä poikaystävän luokse. täällä nyt ollaan. heräsin hetki sitten ja käytiin äsken kaupassa. ostin tonnikala salaattia,hampurilaisen, lakuja, sulaata, kivennäisvettä ja yhtä mehua.
poikaystävä osti mulle taas suklaata. ihana.
tänään tehdään taas ruokaa jossain vaiheessa.
eilenä menin jotain kymmenen aikaa nukkumaan.
eilenä oli ihan mukava päivä. katsoin ore monogatari animen uusimman jakson. oli hyvä. kävin seppälässä ja ostin uudet rintaliivit. semmoiset pinkin väriset. maksoi vaan kymmenen euroa. oli alennuksessa. kannati ostaa. sen jälkeen kävin kaupassa.
fiilis on muuten ollut nyt hyvä. ja ruoka on maistunut.
tänään ajattelin valvoa taas. aijon ottaa iltalääkkeet myöhemmin.
ja nukun huomenna pitkään. voisi katsoa animea tänään.
en tiedä vielä mitä katsoisi. eilenä en nähnyt salkkareita.
näen sitten taas maanantaina. lemmen viemää katsoin eilenä.
maha ei ole enään niin kipeä. alkaa paranemaan pikku hiljaa :)
eilenä mulla oli itkukohtaus. juttelin ohjaajan kanssa. se helpotti oloa.
en ole itkenyt aikoihin. nyt se sitten taas tuli. aina kun itken niin se helpottaa mun oloa. onneksi. en ole onneksi kiukutellut poikaystävälle. meillä menee hyvin. otin sen seksi asun mukaan. testataan sitä viikonloppuna ;) tulee varmasti hauskaa. ensi kuussa ostan sitten taas uuden asun. löysin pari netti sivua missä myydään aika kivoja seksi asuja. eikä ollut pahan hintaisia.
ensi kuussa aijon ostaa seppälästä ne yhdet farkku shortsit. maksaa vaan 20 euroa. sitten ostan samalla muita kivoja kesä vaatteita.
odotan innolla että pääsee taas shoppailemaan.
mun vaate kaappi pitäisi siivota. kaivaa kaikki kesä vaatteet esille ja laittaa talvi vaatteet syrjään. siinä menee jonkin aikaa kun saa sen siivottua. sitten olisi taas siisti vaate kaappi.
siivoan jossain vaiheessa.