IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

huomenna pidemälle lomalle :)Tiistai 29.12.2015 08:16

se olisi tiistai. olen menossa tänään taas klubitalolle aamulla. nyt mulla on taas vaate kriisi että mitä pistän tänään päälle. alan kaivamaan vaate kaappia kun olen kirjoittanut blogin.
en olisi millään jaksanut herätä tänä aamuna. mutta pääsin ylös sängystä tuossa seitsemän aikaan. join äsken aamu kahvit. nyt on pirteä fiilis. tästä tulee hyvä päivä varmasti.
olen huomenna menossa poikasytävän luokse viettämään uutta vuotta.
olen sunnuntaihin asti. päästään viettämään laatu aikaa.
ja se on kiva kun poikaystävällä on nyt myös loma.
me tehdään pizzaa uutena vuotena. näin me sovittiin. tulee varmasti hyvää. aijon juoda uutena vuotena limsaa. se käy ihan hyvin.
koitan pysyä hereillä kun alkaa uusi vuosi. aijon ottaa ilta lääkkeet myöhemmin niin jaksan valvoa. huomenna on vielä työ päivä ennen kun lähden poikaystävän luokse. no se menee äkkiä. ja saa siellä aikaa kulutettua. poikaystävä hakee mut illalla varmaan.
kumminkin työ päivän jälkeen. kaupassa pitää taas käydä ennen kun menevät kiinni. pitää ostaa ruokaa.
sain eilenä pestyä pyykkiä. nyt on taas puhtaat vaatteet. pesen sitten seuraavan kerran kun tulen lomalta. fiilis on hyvä tällä hetkellä. odotan huomista innolla. pitää alkaa jo tänään vähän pakkailemaan. mukavaa taas päästä pidemälle lomalle.
kävin eilenä yksin lenkillä. kaverilla oli muita juttuja niin se ei tullut mun kanssa lenkille eilenä. aijon mennä tänään taas lenkille illalla.
pakko päästä liikkumaan. uutena vuotena tulee taas herkuteltua.
mutta sitten sen jälkeen taas vaan liikkeelle.
kävin eilenä kultasepän liikkeessä ja ostin sieltä yhden hopea kaulakorun itselle. maksoi vaan 42 euroa. mä olen pitkään halunnut jo uusia koruja niin toi löytyi sieltä liikkeestä. aijon laittaa sen kaulaan uutena vuotena. katselin myös korviksia ja sormuksia mutta en oikeen löytänyt. kävin eilenä myös seppälässä mutta sieltä mä en löytänyt mitään. siellä oli alennus myynti niin sen takia kävin siellä. noi toi kaulakoru löytyi ainakin. pitää huomenna käydä kaupan kautta ennen kun menen töihin. ostan mun eväät sieltä. en vaan tiedä että mitä mä söisin. no se selviää huomenna kaupassa. toi s market on auki jo ennen kun menen töihin ja se on matkan varrella. innolla olen menossa huomenna taas töihin. tulee varmasti mukava työ päivä. ja aika kuluu äkkiä taas. saa siellä aikaa kulutettua. aamupala on taas noin tunnin päästä. alkaa olla nälkä.
klubitalolla on ruoka taas kahdeltatoista. saa nähdä mitä on ruokana tänään. siellä on ollut hyvät ruoat.
pitäisi värittää taas mutta mistä mä saisin sen innostuksen taas?
mulla on vielä monta kuvaa mitkä pitäisi värittää.
kyllä mä sitten innostun jossain vaiheessa taas. sitä odotellessa.
en katsonut eilenä tabletilla mitään. tänään ehkä katson taas.
jos kerkiän. tai sitten mä olen vaan koneella taas.
illalla menen kaverin luokse taas katsomaan lemmen viemää, skypetän poikaystävän kanssa ja parhaan kaverin luokse illalla.
näen kaverit vielä tänään ennen kun lähden lomille.
paras kaveri lähtee vasta torstaina lomille. ja toinen kaveri lähtee myös huomenna. aijon muuttaa mun makuuhuoneen järjestystä.
kaipaan jotenkin vaihtelua. ja se on piristävää kun huonekalut makkarissa on erilailla. tiedän miten laitan sen huoneen mutta en ihan vielä. ajattelin tehdä sen sitten kun tulen lomilta.
ai niin tänään voisi jo siivota tämän kämpän ennen kun lähden lomille. niin huomenna ei tarvi sitten siivota.
siivoan vaikka sitten kun tulen klubitalolta.
pitää taas pyytää ohjaajilta bussikortti että pääsen sinne klubitalolle.
onneksi ei tarvi maksaa matkoja itse.
saa sen bussikortin. kohta alan taas tiskaamaan. tiskivuori on taas tullut. tiskaan kohta. kohta on vaihtuu kuu ja ensi kuun alussa tulee taas rahaa kelalta. ja laskuja. no onneksi pystyn aina maksamaan ne. ja jää vähän myös shoppailu rahaa laskujen jälkeen.
onneksi mun raha asiat on tasapainossa. ei ole huolta rahasta. sitä on onneksi. ulkona on jo vähän pakkasta. se on ihan hyvä vaan. ilma on jotenkin raikkaampaa. ja on hyvä hengittää kun käy lenkillä.
kohta voisi alkaa kuuntelemaan musaa. eilenä mä en kuunnellut yhtään. nyt voisi taas kuunnella. loma fiilis lisääntyy kun kuuntelee hyvää musaa. mutta tajusin juuri että mähän voisin jo tässä aamun aikana siivota. taidan tehdä niin. sitten kun tulen klubitalolta niin ei tarvi silloin enää siivota. aijon aloittaa imuroimalla. ja moppaan sen jälkeen. vessan pesen viimeiseksi.
pölyt pitää pyyhkiä, tasot pitää pyyhkiä..sitten on mukavaa tulla lomalta siistiin kämppään. ei ole sotkuista.
ja nyt mulla on innostusta siivota. en ole vielä laittanut noita mun uusia muumilakanoita. ajattelin nekin laittaa vasta kun tulen lomilta.
vitsit ne on tosi hienot lakanat. ja niissä on pinkkiä väriä.
paras joulu lahja. mulla on hirevä suklaa kasa. sain jouluna lahjaksi ihan liikaa suklaata. syön ne sitten pikku hiljaa.
kun kerkiän. aina viikonloppuisin syön niitä.
koitan viikolla olla syömättä niitä.
animea pitäisi katsoa taas. koitan lomalla vähän katsoa. mun piti eilenä katsoa animea mutta se vähän jäi. pitäisi katsoa taas tuota yuru yuri animea. se on tosi hyvä. ja kohta alkaa uudet sarjat ensi vuoden alussa.. niitä innolla odottaessa. katselin vähän netistä mitä sarjoja tulee. ja siellä oli monta kiinnostavaa mitä aijon alkaa katsomaan. viime sarjat mitkä tuli niin en löytänyt niistä mitään kiinnostavaa. mulla on tälläkin hetkellä muutama anime sarja kesken. nekin pitäisi katsoa ennen kun alkaa noi uudet sarjat. jos en kerkiä katsomaan niin katson ne sitten kun pystyn ja kerkiän.
mukavaa kun on taas innostunut katsomaan animea pitkästä aikaan.
olen taas innostunut. se on vaan hyvä.
harrastukseni on taas herännyt. teetä en kerkiä nyt juomaan tässä aamulla. pitää lähteä tuolla varttia vaille kymmenen bussilla klubitalolle. onneksi bussi pysäkki ei ole kaukana. sinne on vaan parin minuutin kävely matka. nyt mua ei ole onneksi ahdistanut bussissa. viime bussi matkat meni hyvin.
ja uskon että tänäänkin menee hyvin. en aijo ottaa tarvittavaa mukaan. selviän kyllä ilmankin. koska uskon että mulle ei tule huonoa oloa. mun tämän hetkinen olo on ihan hyvä.
verikokeet mulla on taas ensi viikon maanantaina. sain eilenä lapun siitä ohjaajilta. onneksi se on päivällä sitten eikä heti aamusta. kerkiän syömään ennen kun lähden sinne.
no ihan hyvä vaan että se on alku viikosta niin saa sen pois alta.
sitten ei tarvi taas kuukauteen mennä sinne.
mun leponex lääkkeet alkaa loppua taas. ne pitää uusia että saa niitä taas. ensi viikon alulle vielä riittää ne mutta ei loppu viikolle.
toivottavasti saan ne haettua loppu viikosta. on niitä sitten taas.
ja e-pillerit pitää myös hakea. niihin menee sitten se 40 euroa.
kolmen kuukauden annos. onneksi pystn ostamaan ne.
masennus lääkkeet mulla riittää vielä pitkäksi aikaa.
niitä ei tarvi hetkeen hakea. eikä rauhottavia. niitäkin on yksi paketti vielä. luulen että lomalla mä en varmaan tarvi rauhottavia.
hyvin menee varmasti poikaystävän luona. mukavaa olla useampi päivä sen luona. aijon samalla levätä ja nukkua. jaksaa sitten taas ensi vuoden puolella. saa nähdä koska on punnitus taas.
onko tullut kiloja joulun ja uuden vuoden jälkeen.
musta tuntuu että mun paino ei ole nyt ainakaan noussut. mutta punnituksessa sen näkee sitten miten on käynyt.
mutta nyt alkoi siivoaminen. ja musiikin kuuntelu.

joulu tuli ja meni.Maanantai 28.12.2015 08:26

tuntuu oudolta olla taas täällä. mutta loma meni tosi hyvin.
pääsin ylös sängystä tänään seitsemältä. keitin aamu kahvit juuri. maistui tosi hyvälle koska en ole juonut kauheasti kahvia lomilla.
tänään aijon lähteä lenkille. aijon käydä tänään kaksi kertaa lenkillä tänään. aijon käydä lounaan jälkeen ja päivällisen jälkeen kaverin kanssa ollaan menossa lenkille. pakko päästä liikkeelle.
kun lomalla en liikkunut yhtään. fiilis on ihan ok tällä hetkellä.
olen varmaan tänään suurimman osan ajasta koneella.
en nyt keksi muutakaan tekemistä. tänään taas jaetaan viikon lääkkeet dosettiin. mulla pitäisi riittää vielä kaikki lääkkeet.
ei tarvi hakea vielä mitään. ensi vuoden puolella pitää taas hakea ainakin leponexia ja e-pillerit pitää myös taas kohta ostaa. niihin menee sitten se 40 euroa. kolmen kuukauden annos.
onneksi e-pillereitä ei tarvi hakea ihan joka kuukausi.
kolmen kuukauden välein vaan. tänään ei ole mitään ryhmiä koska ne on edelleen joulu tauolla. aijon käydä tänään lenkillä ja olla varmaan vaan koneella. ellen katso tabletilla jotain.
eilenä olin parhaan kaverin luona. katsottiin yhtä leffaa. menin jo ennen yhdeksää nukkumaan. alkoi väsyttämään.
nukuin hyvin viime yön. ja jaksoin herätä tänä aamuna.
tiedän jo minkä lenkki reitin heitän tuossa lounaan jälkeen.
se kestää puolituntia. saa raitista ilmaa samalla kun menee lenkille. tekee ihan hyvää. saa noita kaloreita vähän kulutettua mitä tuli jouluna syötyä. sain aika paljon suklaata joululahjaksi. nyt sitä ainakin taas on. ei heti lopu kesken. säilyy monta kuukautta vielä. menevät vasta ennen kesää vanhaksi. tässä on aikaa syödä sitten niitä. pesen taas pyykkiä tänään. pesen tässä aamulla niin saa ne pois alta. pesen ne vaatteet mitä pidin lomalla.
ovat sitten puhtaita taas ja voi ottaa käyttöön.
sitten nekin on saatu pestyä. pitää tiskata taas kohta. tiski vuori on taas kertynyt yhden illan aikana taas. eilenä kun tulin lomilta niin oli pakko saada puuroa. keitin sitä kun tulin suihkusta.
en ollut moneen päivään syönyt puuroa paitsi houluna tuli syötyä sitä riisi puuroa. riisi puuro on yksi mun lempi puuro.
sitten kun laittaa pinnalle kanelia ja sokeria niin se on sitten tosi hyvää. nam. täällä on aina välillä riisi puuroa. aina puuro päivänä saattaa olla. tänään on puuro päivä taas kun on maanantai.
saa nähdä mitä puuroa on tänään sitten.
toivottavasti jotain hyvää. kaupat on tänään taas auki mutta mun ei tarvi vielä ainakaan käydä siellä.
katsoo sitten tuossa huomenna tai keskiviikkona. jos menen taas kauppaan silloin. aijon ottaa vesipullon mukaan lenkille. tulee helposti jano kun kävelee kovaa vauhtia. se on aina hyvä välillä olla mukana. aijon tänään laittaa noi muumilakanat. sitten kun kerkiän.
sitten on taas hienot lakanat sängyssä.
rakastan muumeja. omistan muutaman muumi mukinkin.
ne on tuolla makkarissa hyllyssä järjestyksessä. en aijo juoda niistä koska ne on tosi arvoikkaita. ja hienon näköisiä niin ei niistä voi juoda. ettei mene likaannu tai mitään.
omistan yhdeksän muumi mukia. niitä on vaan tullut ja kertynyt vuosien aikana. saanut aina lahjaksi niitä. keräilisin mieluusti muumi mukeja mutta ne on vaan niin kalliita. ihastelen aina niitä kaupassa. ja haaveilen että olisipa mulla noi kaikki muumimukit.
mun yhdellä kaverilla on ihan kaikki muumimukit.
olen kateellinen sille. sillä on ne kaikki hienosti järjestyksessä sen hyllyssä olo huoneessa. niitä voi vaan ihastella.
desucon lähestyy. ja olen innoissani. pääsee ottamaan paljon kuvia sieltä ja ostamaan anime krääsää.
mun shoppailu budjetti desuconissa on se alle sata euroa ainakin.
riippuu onko siellä sitten semmoista anime krääsää mitä ostaa.
toivon että siellä olisi hellsing anime krääsää. jos siellä on niin ostan heti. olen aina haaveillut alucard figuurista. se olisi niin hieno.
laittaisin sen tuonne olo huoneeseen hyllylle.
pitää myös katsoa onko siellä sitten myös jotain mangaa mitä ostaa.
haluaisin alkaa taas keräilemään sitäkin. en ole nyt viime aikoina ostellut mitään mangaa. ja tabletilla on monta manga sarjaa mitä pitäisi myös lukea. kohta on aamupala taas. ja voisi keittää teetä. alkaa tehdä mieli. lomalla tuli juotua aika paljon teetä.
ja join myös pari kuppia kahviakin.
ulkona on aika pimeää näin aamusta. mutta kyllä se valo sieltä tulee.
lunta saisi edelleen olla. saa nähdä tuleeko lunta ollenkaan.
voi olla ettei tule. ajattelin helmikuussa sitten mennä vähän shoppailemaan. lahteen. haluan kovasti uusia alusvaatteita.
ja katsoa löytyykö muuta kivaa samalla. haaveilen edelleen siitä uudesta Guess laukusta. haluaisin niin kovasti ostaa jo sen.
mutta myöhemmin ensi vuonna. katsoo jos vaikka sen ostaa sitten kesällä tai syksyllä viimeistään. ja se riippuu ihan raha tilaanteesta.
toi edellinen Guess laukku minkä ostin on ihan hyvässä kunnossa vielä. olen käyttänyt sitä jonkin verran. mutta en ihan joka kerta.
se on sitten mun seuraava laukku se uusin Guess. ennen sitä en aijo ostaa uusia laukkuja. mä ainakin yritän olla ostamatta uutta laukkua ennen sitä. mulla on tällä hetkellä aika paljon laukkuja joten kyllä mä niillä pärjään siihen asti kun ostan sen uuden Guess laukun.
käytän noita mun vanhoja laukkuja vuorotellen niin niitä tulee sitten käytettyä. ja mä säästän taas rahaa kun en osta nyt uutta laukkua.
ja poikaystävä on sanonut mulle sata kertaa etten tarvi uusia laukkuja. ja siinä samalla ajattelee että säästää rahaa kun ei osta. ja ei tarvi. äiti leikkasi noita mun hiuksia jouluna. leikeltiin vähän noita latvoja. nyt on taas ihanan kevyt olo kun on taas lyhyemmät hiukset. onneksi äiti osaa leikata. mulla on vähän tavallaan nyt polkka tukka. hartioihin asti ulottuva tukka. ja se on helppo hoitaa kun on lyhyempi. ja saa helposti harjattua kun tulee suihkusta.
ja sen saan vielä ponihännälle. aijon jatkossakin pitää tätä tukka tyyliä. ja tää sopii mulle. tykkään enemmän lyhyemmistä hiuksista kun taas pitkistä. enkä enää koskaan aijo värjätä näitä mun hiuksia.
en ole enää värjännyt moneen vuoteen. ja tulee halvemmaksi kun on se oma väri hiuksissa. mulla on ruskeat hiukset. tykkään siitä väristä. ja ei tarvi muuta noihin hiuksiin kun shampoon ja hoito aineen. ja harjaa niin se riittää mun hiuksille.
käytän Garnierin fructis shampoota ja hoito ainetta.
se on musta paras merkki. ja tosi hyvä. olen kokeillut vaikka mitä mutta toi on mun suosikki. en osta mitään muita shampoo tai hoito aineita. eikä ole kamalan kalliita.
maksaa vaan jotain kolme euroa kappale. ja sitä riittää pitkäksi aikaa. ostin jokin aikaa sitten lisää niin nyt ei tarvi hetkeen taas ostaa. onneksi toi tokmanni on tuossa vieressä niin sieltä saa noi meikit ja shampoot sekä hoito aineet haettua.
mutta. kohta voisi kerätä pyykit kasaan ja mennä katsomaan onko pesukone vapaa. saa ne hoidettua pois alta.
laitan aina noi mun pyykit yhteen isoon muovi kassiin.
sillä on helppo aina viedä ne tuonne pyykkituvalle.
on mulla toi pyykki korikin mutta toi muovikassi on helpompi aina viedä. pyykit mahtuu hyvin siihen.
sain parhaalta kaverilta lahjaksi noi reino kengät. mä olen aina halunnut semmoiset ja nyt sain ne. kiitin eilenä parasta kaveria niistä. ne on juuri sopivan kokoiset. ja ihanan väriset. semmoiset pinkin väriset. ne on aina hyvä laittaa sitten jalkaan kun menee syömään. ja käytän niitä myös silloinkin kun menen kaverille kylään.
ne lämmittää varmasti. villa sukkakin mahtuu niihin kenkiin.
toi oli kyllä yksi parhaista joulu lahjoista mitä sain tänä vuonna. ja noi muumilakanat. ne oli parhaat lahjat.

loma on lopussa.Sunnuntai 27.12.2015 15:30

loma mennyt mukavasti. tänään pitää palata takaisin. poikaystävän luona on ollut mukavaa. on valvottu ja syöty vaikka mitä. huomenna menen sitten hulluna lenkkeilemään kaverin kanssa illalla.
sitten kun on uusi vuosi niin taas herkutellaan.
nukuin taas äsken päikkärit. nukuin noin tunnin. kuuden aikaan poikaystävä vie mut takasin. pitää käydä siuhkussa taas illalla. menen taas parhaan kaverin luokse viettämään iltaa. näen taas sitäkin.
huomenna aijon herätä taas siinä seitsemän aikaan. keitän aamu kahvit ja kirjoitan blogin. odottelen aamu palaa siinä samalla.
uskon että ensi viikko menee ihan mukavasti.
ja menen viettämään poikaystävän luokse uutta vuotta. ajateltiin silloin tehdä pizzaa. ei olla pitkään aikaan tehty pizzaa.
uutena vuotena aijon juoda vaan limsaa. se riittää. en juo enää alkoholia. tulee varmasti ihan mukava uusi vuosi ilman viinaa. eikä tule huonoa oloa. aijon mennä vielä töihin ennen uutta vuotta.
tulee siellä sitten kulutettua aikaa.
huomenna pitää pestä aamulla kasa pyykkiä. pitää pestä noi vaatteet mitä käytin lomalla. saa ne pestyä.
sitten on taas puhtaita vaatteita. saa olo housut pestyä.
pystyy niitä taas käyttämään. olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä.
on saanut ainakin levättyä jos ei muuta. jaksaa ensi viikon.
positiivisella asenteella vaan mennään.
ihanaa nähdä taas kaverit. on ollut ikävä niitä.
pääsee niiden kanssa viettämään aikaa. ennen uutta vuotta.
sain syötyä sipsi pussin. oli hyvää. ja olen syönyt myös liikaa suklaa konvehteja. kiintiö on täynnä. ei enempää. ensi vuonna sitten jouluna taas. eikä enää torttuja. niitäkin olen syönyt liikaa.
yritän ensi viikolla käydä joka päivä lenkillä. varmaan illalla aina.
saa liikuntaa koska en ole kauheasti liikkunut loman aikana mihinkään. nyt on taas mukavaa aloittaa toi lenkkeily loman jälkeen.
saa kaloreita kulutettua ja raitista ilmaa. tekee tosi hyvää.
saa nyt nähdä nouseeko paino taas. kun on vaan nyt syöny jouluna.
no ensi vuonna yritän käydä salilla taas sen pari kertaa viikossa.
onneksi se naisten kuntosali tunti alkaa taas ensi vuoden puolella. päästään kaverin kanssa sinne.
innolla olen kyllä menossa salille taas kun saa sen aloitettua.
tulee tekemistä ja liikuntaa.
uskon että ensi vuosi on varmasti hyvä vuosi taas. ja aikaa menee varmasti taas äkkiä. sitten huomaa taas että hei joulu on taas ja uusi vuosi. mutta uskon myös sen että ensi vuonna voi tulla huonoja kausia. kuten vaikka masennus tai joku. mutta kyllä niistä selviää.
onneksi on toi lääkitys. ai niin mulla on taas toi hoito neuvottelu helmikuussa. siihen keskusteluun tulee lääkäri psykologi ja ohjaaja.
se on aina pari kertaa vuodessa. se on ihan hyvä olla niin tietää missä mennään. ja miten olen voinut ja katsotaan samalla että mitä tulevaisuudessa. se kestää aina sen tunnin se keskustelu. yleensä se menee aika äkkiä. mua vaan aina vähän jännittää se tilanne mutta ihan hyvin olen pystynyt olla siinä keskustelussa.
ja puhunut siellä miltä musta aina tuntuu.
varmaan nyt jatkossa käyn edelleen psykologin luona aina kerran kuussa. en halua lopettaa niitä käyntejä. siellä on ihan hyvä aina käydä. ja puhua siellä millainen tilanne on nyt. ja onneksi on noi ohjaajat niin niidenkin kanssa voi jutella. kohta pitää taas uusia noi lääkkeet. ja hakea niitä. on niitä sitten taas.
nyt joulun yli on hyvin riittänyt noi lääkkeet.
eikä ole onneksi tarvinut ottaa mitään rauhottavia loman aikana.
ihan hyvä vaan. se on merkki siitä että loma on mennyt hyvin eikä ole ahdistanut. mulla oli vaan loman aikana yksi rauhottava mukana. pitää alkaa pikku hiljaa pakkailemaan tavaroita kasaan. ettei mikään unohdu. nää mun kamat on ihan levällään täällä poikaystävän luona. vaatteet pitkin lattioita.
no alan kohta pakkamaan. on sitten kaikki pakattu.
huomenna luulen että olen varmaan suurimman osan ajasta koneella. tai katson tabletilla jotain. katoin eilenä ja tänään tuota ensisilmäyksellä sarjaa. se on hyvä. olen edelleen toisella kaudella.
vielä on monta kautta katsomatta. katsottavaa riittää.
mulla on toi frendit sarkain kesken. sitäkin pitäisi katsoa.
ja animet on kesken, on leffoja mitä pitäisi katsoa..
vaikka mitä. katson ne kaikki kun huvittaa tai kerkiän.
mutta jos ei huvita katsoa niin olen sitten koneella. toinen vaihto ehto. en nyt loman aikana ole ollut kauheasti koneella. ollut jotain muuta tekemistä. sitten kun tulee aina lomilta niin sitten alkaa se koneella oleminen taas. ainakin mulla käy aina niin.
ja mä olen aina koneella silloin kun huvittaa. välillä on kausia että olen vaan aamuisin ja iltaisin koneella. tai jopa iltapäivällä ellei keksi mitään parempaa tekemistä. näin se vaan menee. ainakin mulla. tuleepahan ircissä taas pyörittyä. ja blogin saa kirjoitettua aamulla aina. jaksan kyllä herätä huomenna seitsemältä. ei ongelmaa. keitän aamu kahvit heti kun olen herännyt.
olen sitten pirteä taas kirjoittamaan blogia. päivä lähtee aina silleen hyvin käyntiin. skypetellään taas poikaystävän kanssa iltaisin taas.
ja vietän illat parhaan kaverin luona.
ja ihan mukavaa huomenna nähdä sitten toista kaveria kun ollaan menossa lenkille illalla. heitetään se puolen tunnin lenkki. se on aina sopiva. sen jälkeen katsotaan lemmen viemää. nyt tällä viikolla en ole kaheasti katsonut lemmen viemää kun olen ollut lomalla.
mutta ensi vikolla kerkeää taas näkemään.
siinä on varmaan tapahtunut vaikka mitä.
salkkarit on tauolla vielä. odotan niitäkin kovasti että se alkaa.
en enää muista että mihin kohtaan sekin jäi.
emmerdale sarjaa katson aina kun vaan pystyn. muutamat jaksot jää aina viikolla näkemättä. en näe kaikkia jaksoja. mutta pysyn kyllä siinäkin ihan kärryillä.
ja kaverit aina kertoo mitä siinä on tapahtunut. nekin katsoo emmerdale sarjaa.
kaikkea sitä tulee katseltua telkasta. onpahan jotain katsottavaa.
ja kaverin kanssa on aina mukavaa katsoa yhdessä telkkaa.
kun taas yksin. parhaan kaverin kanssa katsotaan aina yhdessä salkkarit ja uusi päivä. meidän ilta sarjat ennen nukkumaan menoa.
menen aina siinä yhdeksältä nukkumaan.
mutta. nyt alan keräilemään tavaroita kasaan.

loma mennyt erittäin mukavasti :)Lauantai 26.12.2015 16:26

nyt jaksoin tulla taas koneelle ja tänne. ajattelin blogin kirjoittaa taas. en ole kirjoittanut nyt muutamaan päivään. olen nyt poikaystävän luona. olin kotona perjantaihin asti ja tulin sitten sieltä tänne poikaystävän luokse eilenä. joulu meni todella mukavasti. leivon kasan torttuja, syötiin riisi puuroa, käytiin haudoilla, syötiin taas joulu ruokia, oli sauna, ja avattiin lahjoja. mä sain lahjaksi muumi lakanat, pari kahvi kuppia, suklaata, olo housut, yhden dvd:n.. vaikka mitä. olin ihan tyytyväinen noihin lahjoihin. olen nyt vaan nukkunut ja nukkunut,
ja levännyt. nukuin juuri äsken taas parin tunnin päikkärit taas.
nyt sitten taas jaksaa ensi viikolla. pidettiin poikaystävän kanssa eilenä leffa ilta. katsottiin illan aikana aikin kolme leffaa. mentiin sitten nukkumaan tuossa vähän yli yksitoista illalla. käytiin tänään ärrällä. mun teki mieli sipsiä. kaupat oli kiinni niin käytiin siellä ostoksilla. ärrällä on kyllä törkeän kallista. onneksi siellä tulee käytyä harvoin.
sitten kun tultiin takaisin niin alettiin tekemään ruokaa. syötiin kanaa ja riisiä. sen jälkeen menin hetkeksi nukkumaan.
mutta mukavaa on kyllä ollut nyt kun on pitempi loma.
olen kohta viikon ollut lomilla ja mukavaa on ollut.
huomenna palaan sitten illalla takaisin. näen parasta kaveria taas huomenna. ihanaa kyllä nähdä sitä. menen sen luokse viettämään iltaa. tabletilla olen vähän katsonut yuru yuri animea. olen nyt siinä puolessa välissä sarjaa. se on vaan ihana sarja.
en nyt ole tänään tai eilenä katsonut sitä.
eielnä kun menin poikaystävän luokse niin sauna oli sopivasti. oli hyvät löylyt. joulu torttu kiintiö on täynnä. mä olen syönyt lomalla ihan tajuttomasti torttuja. ei kiitos enää. nyt riittää. ensi jouluna sitten taas syön niitä. suklaatakin olen syönyt aika paljon. saa nähdä tuleeko kilo tai pari. huonoa oloa mulla ei ole ollut ollenkaan loman aikana. hyvä fiilis on ollut. on mulla tietysti noita rauhottavia varmuuden vuoksi aina mukana kun olen lomilla.
jos vaikka yllättäen tulee huono olo. ollaan tekstailtu parhaan kaverin kanssa joka päivänä loman aikana. kysellään että mitäs olet puuhaillut. toista kaveria mä näen sitten vasta maanantaina. mennään taas silloin illalla lenkille. lääkkeet on hyvin riittänyt loman ajan. ne sitten jaetaan dosettiin taas maanantaina.
ryhmät ei ala ihan vielä. ne on edelleen joulu tauolla.
tuntuu nyt vaan oudolta kun ei ole ryhmiä. menen taas varmaan töihin tuossa keskiviikkona ja tiistaina taas klubi talolle.
tänään aijon taas valvoa ja nukkua huomenna taas pitkään. olen nyt lomalla nukkunut joka päivä pitkään. en ole laittanut mitään kelloa herättämään. ja jos mua on alkanut vaikka päivällä taas nukuttamaan niin sitten vaan nukun.
tuntuu nyt oudolta olla ircissä taas kun en ole nyt ollut kolmeen päivään täällä. nyt taas olen. ja alan olla taas joka päivä.
herään taas arkena aikaisin, keitän aamu kahvit ja kirjoitan blogin.
rutiini alkaa sitten taas. kaupassa mun ei vielä tarvi käydä alku viikosta koska ostin kaiken tuossa viime tiistaina ennen kun lähdin lomille. voi nyt maanantain ottaa aika rennosti. olen koneella ja katson tabletilta jotain. menen kaverin kanssa lenkille, katsotaan lemmen viemää, skypetän poikaystävän kanssa ja menen illalla parhaan kaverin luokse. siinä se maanantai päivä sitten menee.
nyt aijon nauttia täysillä tästä viikonlopusta.
aijon heti laittaa noi uudet muumilakanat. ne oli aivan ihanat.
en ole itse viittinyt ostaa yhtään niitä lakanoita kun ne on kamalan kalliita. jee. nyt mä omistan muumi lakanat.
tehtiin joulu iltana nuotio tuohon miedän pihaan. seisottiin ja katseltiin sitä puolitoista tuntia. oli mukavaa. eikä ollut kamalan kylmä. mulla oli myös päällä toppa takki ja toppa housut.
tarkeni olla ulkona. ja jaksoin valvoa jouluna yhteentoista asti.
mutta oli tosi mukavaa nähdä sisaruksia. saa nähdä koska mä näen ne seuraavan kerran. vanhempia oli myös mukava nähdä.
oli kyllä mukavaa olla kotona. soitin ohjaajille että olen sunnuntaihin asti lomilla. tää loma on mennyt todella äkkiä.
huomenna pitää palata takaisin. ja sitten taas uutena vuotena poikaystävän luokse taas. mukavaa. taas pääsee sitten lomille.
olen nyt vaan lomalla juonut teetä, ja mehukivennäisvettä.
kahviakin olen juonut hiukan. jouluan piti juoda vähän kahvia että pysyisi hereillä. ja eilenä aamulla join aamu kahvit. nyt kun olen ollut poikaystävän luona niin olen juonut vaan teetä. on mulla vielä myös jaffa limsaa. juon sitä juuri tällä hetkellä kun kirjoitan.
sipisä alan syömään vähän myöhemmin. illemmalla.
katson sitten samalla tuleeko telkasta mitään. luulen että aijon katsoa liv kanavaa varmaan. sieltä tulee aina jotain ohjelmaa.
onneksi poikaystävällä on telkkari. pystyy katsomaan ohjelmia.
joa ei vaikka jaksa tehdä mitään muuta.
en ole nyt tabletilla katsonut mitään pariin päivään.
animea katsoin viimeksi sillä. olen vaan ollut ja ihmetellyt.
huomenna voisi katsoa taas jotain sillä tai ehkä tänään voisi katsoa.
mun tekisi mieli katsoa taas sitä ensisilmäyksellä sarjaa.
olen vielä toisessa kaudessa. hyvä sarja mun mielestä.
sitten kun tulen taas lomilta niin alan varmaan taas lenkkeilemään ihan hulluna. pakko saada vähän noita kaloreita kulutettua. on nyt taas syönyt aika paljon lomalla ja jouluna. en ihmettele kun seuraavan kerran on punnitus niin on tullut se kilo tai pari.
sille ei voi sitten oikeen mitään. ne tulee jos tulee. tällä hetkellä mä painan sen 57 kiloa ainakin. olen siihen ihan tyytyväinen.
on tullut vähän muotoja mistä tykkään. ja peppu näyttää hyvältä. se tärkein. jos se pari kiloa tulee niin saan ne ihan varmasti sitten pois.
liikun hulluna. ja herkuttelen vaan viikonloppuisin. viikolla syön normaalia ruokaa. kyllä tää paino tästä. ja voihan sekin olla että tää mun paino alkaa ehkä sitten taas tippumaan pikku hiljaa.
silleen on käynyt aina välillä. tai sitten se ehkä ei tipu koskaan.
no sen näkee sitten aikanaan. että mitä tälle mun painolle sitten tapahtuu. mutta nyt olen ihan tyytyväinen tähän hetkiseen painooni.
tunnen itseni hyvännäköiseksi vielä.
ja mä sallin sen että herkuttelen vaan viikonloppuisin. se on ihan hyvä että herkuttelee välillä. tekee ihan hyvää.
viikonloppu on sopiva aika herkutteluun. odotan innolla kun pääsen kohta syömään sipsiä. olen odottanut sitä koko päivän.
kiva se sipsi pussi maksoi ärrällä melkein neljä euroa.
no harvoin tulee ostettua niin kallista sipsi pussia. ostin nyt sips sipsi pussin. nekin on ihan hyviä. vähän vaihtelua samalla kun mä syön aina noita ranch sipsejä. eilenä mä söin konvehti suklaata. oli tosi hyvää. söin melkein koko rasian. nyt mun suklaa kiintiö on ainakin täynnä. ei enempää suklaata. syön varmaan suklaata taas uutena vuotena. ja sipsiä.

huomenna on joulu :)Keskiviikko 23.12.2015 10:44

ihanaa olla kotona. heräsin hetki sitten ja keitin puuroa mikrossa. oli tosi hyvää. huomenna on sitten joulu aatto. ihanaa viettää se perheen kanssa. sisarukset tulee tänä iltana kotiin. näen sitten nekin.
odotan innolla huomista. silloin on varmasti jo ihan joulu fiilis.
koristelen varmaan taas kuusen. syödään aamulla riisi puuroa, saunotaan, syödään. käydään haudalla, availlaan lahoja..
ihanaa. mun mielestä joulu on ihan mukava. ja se on hyvä ettei sitä tarvi viettää yksin. se on hyvä että mä saan puhelimen kautta tämän netti yhteyden niin pystyy skypettämään poikaystävän kanssa. eilenä skyepeltiin vähän yli tunti taas. mä nukuin nyt lattialla patjalla. varmaan nukun taas ensi yönkin siinä. mutta ei haittaa. tykkään nukkua lattialla. ja mä pystyn nukkumaan ihan missä vaan. kunhan on tyyny ja peitto niin se riittää. kohta voisi keittää teetä. alkaa tehdä mieli. kirjoitan eka tämän blogin niin keitän sitten.
olo on hyvä tällä hetkellä. kerkesin eilenä käydä kaupassa ennen kun lähdin kotiin. ja olin klubitalolla taas aamulla. oli vähän tylsää kun ei ollut mitään puuhaa siellä. no ehkä ensi kerralla.
ajattelin käydä lenkillä taas tänään. pakko saada raitista ilmaa.
ja saa samalla liikuntaa. ajattelin iltapäivällä käydä.
tuskin alkaa satamaan mitään vettä. pakkasin paljon vaatteita mukaan. ja otin tietysti mun koneen ja tabletin mukaan.
voi sitten niitä käyttää jos tulee tylsää.
ostin eilenä itselle fazerin suklaa levyn. sitä pitää syödä aina jouluna.
luulen että saan taas suklaarasian joulu lahjaksi.
ei haittaa kyllä mulle suklaa kelpaa.
äiti on töissä vielä tänään ennen kun sillä alkaa loma.
ei ole onneksi joulua töissä. poikaystävä lupasi tulla sitten käymään täällä joku päivä. odotan innolla. ihanaa taas nähdä sitä. on ollut ikävä. odotan innolla uutta vuotta kun menen sitten sen luokse.
tulee varmasti mukava uusi vuosi.
isä tekee tänään ruoaksi makkara keittoa. tykkään kovasti makkara keitosta. se on hyvä ruoka mun mielestä.
odotan sitä että pääsee syömään porkkana laatikkoa jouluna. se on yksi mun lempi ruoka jouluna. syön mahan täyteen noita joulu ruokia. silloin saa syödä. ostin sauna juomaksi jaffa appelsiini limsaa. se on mun lempi limsa. tosi hyvää kylmänä ja maistuu hyvältä kun tulee saunasta. aijon saunoa pitkään koska pääsee harvoin saunaan. poikaystävän kanssa aina saunotaan joskus.
sillä on sauna. olen vissiin lauantaihin asti täällä. siskokin lähtee samana päivänä niin porukat vie meidät sitten.
ihan mukavaa olla vähän pitemmällä lomalla. koska aina viikonloppuisin pääsee lomille. nyt kun on joulu ja uusi vuosi tulee niin pystyy pitämään pitempiä lomia. poikaystäväkin on lomalla tällä hetkellä. sillä ei ole nyt töitä. sillä alkaa sitten työt ensi vuoden puolella. nyt kun lepää niin jaksaa ensi vuonna töissä taas.
naisten kuntosali ryhmä alkaa taas tuossa tammikuun puolessa välissä. ollaan menossa sinne taas kaverin kanssa. mukavaa kyllä mennä pitkän tauon jälkeen. tulee taas käytyä salilla ainakin kerran viikossa. en ole nyt viime aikoina jaksanut käydä salilla mutta lnekillä onneksi jaksan aina käydä. sekin on liikuntaa.
ja kyllä siinäkin toi kunto nousee.
kivasti tulee tuolla ulkona. lunta saisi mun mielestä olla. tulisi vielä enemmän toi joulu fiilis. nyt sitten tänne etelään tuli musta joulu.
auringon pitäisi paistaa huomenna. no se on paljon parempi kuin joku vesi sade. päästään käymään haudalla huomenna.
pitää sekin katsoa koska äiti sitten leikkaa noi mun hiukset. kumminkin ennen kun lähden. sitten on mukavaa kun on vähän lyhyemmät hiukset. helpompi hoitaa niitä. eikä mene takkuun.
ja ne saa laitettua vielä poni hännälle.
eikä maksa mitään. ilmaista. sitten on taas uusi hius tyyli.
ja latvoja on aina hyvä välillä leikata. tekee hiuksille hyvää.
pitää katsoa nukunko taas tänään päikkärit. mutta ei se haittaa jos en nuku. tulee uni paremmin sitten illalla. eilenä menin jo nukkumaan kahdeksan jälkeen. väsytti. nukahdin saman tien.
aijon huomenna herätä vähän aikaisemmin koska on joulu aatto.
varmaan voisi herätä siinä kahdeksan jälkeen.
syödä se riisi puuro aamu palaksi. otan sitten noi mun korut käyttöön koska on joulu. laitan korvikset, sormukset ja ranne korut. on sitten nättinä. pitää myös vähän meikata.
hiukset ajattelin laittaa nutturalle. ja otan käyttöön tuon mun uuden pitkän neuletakin. otin noi toppahousut ja toppatakin mukaan niin ei tule kylmä kun mennään haudoilla käymään. tarkenee olla ulkona.
ja onhan se mukavampi kun ei ole kylmä.
hattu, kaulahuivi ja hanskat on myös.
laitetaan muutama kynttilä sitten noille haudoille.
ja se on upea näky kun kaikkialla palaa kynttilöitä haudoilla.
mukava tunnelma. olen nyt varmaan tässä koneella taas jonkun aikaa. en nyt keksi muutakaan tekemistä tällä hetkellä. no saa tämän ajan kulumaan näinkin. ja voinhan mä katsoa tabletillakin taas jotain. varmaan katson sitä ensislimäyksellä sarjaa. mä olen jäänyt siihen ihan koukkuun. animea pitäisi myös katsoa.
katson kun kerkiän. keitin äsken tuon teen. juon nyt sitä tässä samalla. juon nyt tällä hetkellä citrus vihreää teetä. se on yksi mun lempi tee. tosi hyvää. ja sitten mulla on mukana tuota vihreä tee orient. sekin on tosi hyvää. nyt tee ei lopu heti kesken kun mulla on pari pakettia mukana. juon sitä mielummin kun taas kahvia.
aika pirteä olo tällä hetkellä. no ihan hyvä sekin.
olen hereillä.
lähden tänään neljäksi päiväksi kotiin. vietän joulun siellä. äiti tulee hakemaan mut iltapäivällä. pitää alkaa pikku hiljaa pakkailemaan. aijon ottaa kannettavan ja tabletin mukaan. olen ainakin perjantaihin asti. eilenä vaan tuli semmoinen olo illalla että hitto pitäisikö jo lähteä kotiin? nyt kun joulu niin me saadaan olla pitempään lomalla.
saadaan pitää vähän pitempiä lomia. mikä on vaan hyvä. mun kaikki sisarukset tulee myös kotiin viettämään joulua. mukavaa. näen taas niitäkin. ihanaa lähteä pitemmälle lomalle. odotan innolla jo iltapäivää kun saa lähteä. koitan lomalla kirjoittaa joka päivä blogia. ettei se vaan jää. kerron miten kotona on mennyt jne. kerron mitä olen puuhastellut.
olen menossa vielä tänä aamuna klubitalolle käymään. menen taas bussilla ja olen noin pari tuntia siellä. olen sitten takaisin siinä puoli kahdelta. hyvin kerkeän takaisin ennen kun äiti tulee hakemaan.
pitää käydä kaupassa tänään ennen kun ne menee jouluksi kiinni. eilenä mä kävin kaupassa. ostin taas pari pakettia teetä. ai niin mun teet pitää ottaa lomille mukaan niin saa sitä juotua. en koskaan juo lomilla kahvia vaan teetä. tee on parempi.
mun pitää soittaa töihin tänään etten ole huomenna tulossa.
koitan hoitaa sen tänään. ja muutenkin huomenna siellä on aika rento päivä niin ei se haittaa etten mene sinne. pitää vaan ilmoittaa etten tule. soiteltiin poikaystävän kanssa eilenä niin kerroin sille että menen kotiin tänään. se sanoi että lupaa tulla käymään.
näen sitten sitäkin. odotan kovasti uutta vuotta. ihanaa viettää se sitten poikaystävän kanssa. odotan innolla.
ja olen sitten vähän pitempään sen luona.
olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä. hyvä että olen näin hyvässä kunnossa jouluna. mä pelkäsin sitä kauheasti etten olisi jouluna hyvässä kunnossa. mutta nyt olen. ihanaa. täytyy sitten nauttia lomasta täysillä. ja se on mukavaa että näkee taas perhettä pitkästä aikaan. ja viettää joulua niiden kanssa. mulla on vaate kriisi että miten pukeudun jouluna. pitää tässä aamulla katsoa ja pakata vaatteet valmiiksi. katson sen kun olen kirjoittanut blogin ja pakkailen siinä samalla. ai niin tää kämppä pitää laittaa kuntoon ennen kun lähden. pitää tiskata, pedata sänky..on sitten kiva palata lomilta siistiin kämppään. aamupala on taas tuossa tunnin päästä. hyvin kerkiää tehdä asioita ennen kun lähden klubtalolle.
lähden taas sillä bussilla mikä lähtee varttia vaille kymmenen aamulla. matka kestää sen puoli tuntia.
ai niin mun pitää katsoa noi vaatteet sinnekkin. en tiedä mitä pistän päälle tänään. taas vaate kriisi päällä.
eilenä oli ihan mukava päivä. kävin eilenä kaupassa, katselin taas yhden leffan netflixistä, ja ensisilmäyksellä sarjaa katsoin, animeakin jaksoin katsoa pari jaksoa. kohta olen saanut katsottua working!!! animen toisen kauden loppuun. vielä on yksi jakso jäljellä. aijon katsoa sen tässä lähi aikoina kun vaan ehtii. sitten olen senkin katsonut. sitten voi aloittaa uutta anime sarjaa katsomaan. ja niitä on muutama tällä hetkellä. no ainakin on katsottavaa siihen asti kun alkaa noi uudet sarjat. niitä odotellessa.
ai niin kun pääsen kotiin niin tabletin voi vaikka silloin laittaa taas latautumaan. akku on kohta loppu siitä. tuli eilenä katsottua aika paljon sillä. käytiin kaverin kanssa lenkillä eilen illalla ja katsottiin lemmen viemää. juotiin samalla teetä ja juteltiin. annoin kaverille ja parhaalle kaverille eilenä noi joululahjat. sanoin samalla niille että lähden jo tänään joulu lomalle. ne lähtee vasta keskiviikkona.
mä sain kavereilta myös pari lahjaa. avaan ne vasta joulun jälkeen kun tulen lomalta. en viitsi ottaa niitä mukaan lomille.
ai niin pitää soittaa kllubitalolle että olen tulossa syömään. soitan tuossa aamupalan jälkeen. sain eilenä pestyä pyykit. samalla pesin muutaman pyyhkeen siinä samalla. omistan aika monta pyyhettä. varmaan viisi pyyhettä roikkuu tuolla vessassa. niitä on hieman kertynyt. no parempi olla niitä enemmän kun taas yksi kappale. ja niitä on hyvä aina pestä välillä kun pystyy. ettei ne ala haisemaan pahalle. ja onhan se kivempi että on taas puhtaita pyyhkeitä.
lakanoita en ole jaksanut pestä viime aikoina. koitan ne pestä sitten taas kun tulen joulu lomilta. se on yksi mun tavoite.
kohta voisi laittaa musaa soimaan. loma fiilis sitten vaan lisääntyy.
nyt täytyy fiilistellä. on tulossa varmasti mukava joulu. aijon nauttia. pääsee taas saunaan. ihanaa. pitää muistaa ottaa sauna kamat mukaan. ettei vaan unohdu. ja äidltä pitää pyytää että se lyhentäisi vähän taas näitä mun hiuksia. ne on taas kasvanut hirveästi. ottaisi taas muutaman sentin pois. sitten mulla olisi taas vähän polkka tukka. ja sitä on helpompi hoitaa kun on vähän lyhyemmät.
mutta haluan että saan ne vielä silti pomi hännälle.
tykkään enemmän lyhyistä hiuksista kun taas pitkistä. kyllä mulle sopii myös pitkä tukka, mutta mulla menee se sitten paljon nopeammin takkuun. ja mulla on niin paksut hiukset niin sitä on vähän vaikeampi hoitaa. kun on lyhyemmät niin sitten vaan riittää se shampoon ja hoito aineen käyttö. ja harjaa niin sitten ne on hyvät. onneksi olen saanut oman värin kasvatettua takaisin niin ei tarvi enää koskaa värjätä hiuksia. tykkään enemmän luonnollisista hiuksista. että on se oma hius väri. muistan kun olin teini niin silloin tuli värjättyä hiuksia jatkuvasti. mutta ei enää onneksi. se on ohi.
olen kasvanut aikuiseksi. alkaa olla nälkä taas. no kohta pääsee aamupalalle. mä voisin vähän imuroida tätä kämppää.
mun piti eilenä imuroida mutta en jaksanut. tänään täytyy ennen kun lähden lomille. kerkeää ihan hyvin iltapäivällä kun tulen klubitalolta. onneksi saan netin puhelimesta niin pystyy olla netissä kotona. ja pystyy skypettämään poikaystävän kanssa illalla.
pitää muistaa ottaa noi kuulokkeet mukaan. ettei vaan unohdu.
pystyy sitten puhumaan niillä. uskon että klubitalolla menee hyvin tänään. ei tule mitään ahdistusta. positiivisella asenteella menen sinne taas. ei mitään hätää ja nyt olen onneksi tottunut käymään siellä. aluksi jännitti mutta enää ei onneksi jännitä.
eikä noi bussi matkat tunnu onneksi pahalta. ennen mua ahdisti olla bussissa. se liittyy jotenkin tähä mun sairauteen. ja tää on hyvää harjoittelua samalla kun menen klubitalolle.
onneksi noi bussit ei ole kamalan täynnä kun olen ollut.
en jaksa meikata tänään. laitan hiukset vaan kiinni ja siistit vaatteet päälle. se riittää. tunnen taas itseni ihan hyvännäköiseksi ilman meikkiä. eikä sitä aina tarvi meikata. iho saa vähän hengittää samalla. mä yritin yhdessä vaiheessa käyttää ripsiväriä mutta ei se oikeen onnistunut. mulla on tosi lyhyet ripset. eikä niistä tullut koskaan pitkiä. joten totesin että ei onnistu. pärjään ihan hyvin ilman mitään ripsiväriä. sekin tuli testattua.
mä vaan käytän yleensä puuteria ja huulipunaa. ne riittää mulle.
onneksi mulla on hyvä ja tasainen iho niin se puuteri aina riittää mulle. sillä saa tummat silmänaluset peitettyä hyvin.
en osaa käyttää mitään luomiväriä tai rajaus kynää.
ei onneksi tarvi käyttää niitä. pärjää ihan hyvin ilman niitä. mutta kynsilakkaa käytän aina. ai niin mun pitää lakata noi kynnet jouluksi.
otan lakan mukaan lomille niin lakkaan ne sitten ennen joulua.
eli varmaan siinä huomenna. hyvin kerkiää. korut pitää valita jouluksi mitkä pistää. ne kerkiän myös tässä aamulla katsoa.
hirveästi puuhaa ennen kun lähden joulu lomalle.
mutta kerkiän tehdä kaiken. nou hätä.
mutta nyt jatkuu pakkaaminen. ja tiskata täytyy kohta. musaa vaan soimaan taustalle.
uusi viikko alkaa jälleen ja joulu alkaa pikku hiljaa lähestymään.
alkaa olla pikku hiljaa joulu fiilis. viikonloppu meni todella mukavasti. eilisen päivän olin vaan koneella ja katselin tabletilla animea ja yhden leffan sain katsottua. löhöilin sohvalla. kävin myös lenkillä tuossa iltapäivällä. oli pakko päästä tuulettamaan päätä. vähän tihutti vettä mutta ei se ollenkaan haitannut. pää asia oli että sai raitista ilmaa.
lenkin jälkeen menin kuumaan suihkuun ja keitin teetä. sitten jatkoin animen katsomista. olen kohta saanut katsottua loppuun tuon working!! animen toisen kauden. vielä on kolme jaksoa katsomatta ja aijon katsoa ne tänään. aloitin myös eilenä katsomaan uutta sarjaa. sen nimistä kuin: "Gakkou gurashi!" katsoin eka yhden jakson. vaikutti ihan mielenkiintoiselta. jaksoja on 12. nyt on sitten siinäkin katsomista.
eilenä skypetin poikaystävän kanssa illalla. kyseltiin miten viikonloppu on mennyt. tänään taas skypetellään illalla.
oli ihanaa kuulla toisen ääni. on vähän ikävä poikaystävää mutta näemme sitten kyllä ennemmin tai myöhemmin.
tänään ollaan menossa kaverin kanssa lenkille illalla. saa nähdä onko ulkona millainen keli. toivottavasti ei vaan sada kaatamalla vettä.
pitää ottaa sateen varjo mukaan jos sataa.
sitten kun tullaan lenkiltä niin katsotaan taas lemmen viemää.
ja pitää käydä suihkussa lenkin jälkeen. huomenna olen menossa sitten taas klubitalolle aamulla. saa nähdä mitä pääsen tekemään siellä. vai teenkä yhtään mitään. no saahan siellä osan päivästä kulutettua. ei tarvi olla täällä neljän seinän sisällä.
ja tulee edes käytyä jossain. aamupala on taas tuossa tunnin päästä.
ja tänään taas jaetaan aamulla viikon lääkkeet dosettiin. mulla vielä onneksi riittää noi lääkkeet joulun yli. pitää sitten uusia niitä lääkkeitä taas joulun jälkeen. mutta ihan hyvä että riittävät.
tänään täytyy käydä kaupassa. aijon mennä tuossa lounaan jälkeen kauppaan. pitää ostaa muutama juttu. teetä pitää ostaa lisää. alkaa kohta loppumaan. pari pakettia kun ostaa niin sitä on taas.
aijon taas pestä pyykkiä tässä aamulla. ennen joulua pitää vielä pestä niin pesen taas tänään niin sekin on hoidettu.
sitten ensi viikolla pesen seuraavan kerran pyykkiä. mulla riittää puhtaita vaatteita sinne asti. alan kohta tiskaamaan myös.
en ole nyt värittänyt yhtään. se vähän jäi. no väritän sitten taas jossain vaiheessa. mä olen vaan ollut nyt koneella ja käyttänyt tablettia. olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä. tästä tulee hyvä päivä.
tänään meillä on puuroa taas päivällisellä. ihan hyvä vaan niin jaksaa illalla sitten lenkkeillä. eilenä oli tosi lähellä että olisin tilannut uuden seksiasun netistä. eka menin katselemaan tuolta eros.fi sivulta noita asuja. siellä oli yksi ihana asu. mutta sitten kun näin sen koko hinnan mitä se olisi tullut maksamaan niin peruin tilauksen.
sain hillittyä shoppailu himoni. ajattelin sitten että ostan sen asun sitten myöhemmin vaikka. koska mä yritän säästää rahaa sinne desuconiin. sinne uppoaa ensi kuussa aika paljon rahaa. niin ajattelin että ostan sen asun vaikka sitten keväällä. kyllä noi mun vanhat seksiasut toimii vielä. ei huolta.
sitten keväällä tilaan uuden. jos se sama asu vaan on vielä silloin siellä sivulla. mutta jos ei ole niin sitten tilaan jonkun muun.
jonkun sopivan hintaisen ja hyvännäköisen. ei mitään kamalan kallista asua. halvatkin asut toimivat.
pääasia on että näyttää seksikkäältä. se on se tärkein.
koitan olla menemättä seppälään tänään. etten vaan sorru ostamaan mitään. teen vaan niin että vaan sinne ruoka kauppaan. ei minnekkään muualle. rahaa saa mennä vaan ruokaan.
kyllä mä pystyn siihen etten mene seppälään. ajattelin shoppailla sitten seppälässä keväällä taas. kun tulee uusia ihania kevät vaatteita. niitä odotellessa. sitten on mukavaa shoppailla kyllä.
haluaisin kovasti uudet ihanat korko kengät. ajattelin niitä katsella myöhemmin ensi vuonna. menen lahteen metsästämään niitä.
siellä on paljon eri kenkä liikkeitä. varmasti löydän sitten jotkut ihanat. hyvää kannattaa aina odottaa ja mä odotan uusia kenkiä.
uusi Guess laukku olisi myös kiva. aijon sen ostaa myös varmaan ensi vuonna. katsoo vaan mikä raha tilanne on silloin jos sen pystyy sitten vaikka ostamaan. se on nyt ihan hyvä että olen alkanut säästämään. olen sen oppinut. ei sitä tarvi aina jatkuvasti shoppailla.
silloin tällöin se on mukavaa. ja säästää siinäkin kun kaikki rahat ei mene shoppailuun. ja silleen on ihan kiva kun ostaa jotain pientä.
pikku summalla. siinäkin säästää. ja tällä hetkellä mä en tarvi mitään koska mulla on jo. on laukkuja ja kenkiä. ja ihan hyvässä kunnossa vielä niin ei tarvi ostaa uusia. ja niistä saa monta eri tyyliä kun yhdistelee niitä. näyttää hyvältä.
alkaa olla pikku hiljaa nälkä. no kohta pääsee aamupalalle. ja voisi keittää kohta teetä taas. käyn kohta katsomassa onko pesukone vapaa. saa pyykit laitettua sinne.
keskiviikkona on taas työ päivä. päästään kaikki silloin siinä puoli kahdelta. hyvällä fiiliksellä menen taas töihin. tulee ihan varmasti mukava työ päivä. ja siellä kulutettua aikaa ja näkee muita ihmisiä.
nyt kun on taas levännyt viikonlopun niin jaksaa tämän viikon taas.
nyt mulla on ollut hyvä kausi. ja hyvä fiilis on ollut. ei ole ahdistanut tai mitään. mutta kyllä se huono kausi tulee taas jossain vaiheessa. olen varma siitä. nyt vaan pitää nauttia elämästä kun pystyy.
sitä ei koskaan tiedä koska sitten tulee huono päivä.
tai kausi. mutta. ruoka on maistunut. syömisen kanssa ei ole mitään ongelmaa ollut nyt. syön aina mahan täyteen. niin jaksaa sitten.
herkuttelen sitten taas jouluna. varmaan syön ainakin suklaata.
sitä pitää syödä jouluna. odotan että pääsee syömään porkkana laatikkoa. se on paras joulu ruoka mun mielestä.
muistan kun ennen en tykännyt mistään laatikoista. mutta porkkana laatikosta aloin tykkämään pikku hiljaa. kinkkua olen tosi huono syömään. sitä en koskaan syö jouluna. rosolli on toinen ruoka mistä tykkään myös. ja kala. no tulepaahan jouluna sitten taas syötyä. hyviä ruokia. pitää nauttia. sitä ei ihan joka päivä saa joulu ruokaa.
mutta kyllä siihen sitten taas kyllästyy kun syö niitä monta päivää putkeen. uusi vuosi on kohta. juon vaan silloin limsaa. se riittää mulle. ei tee yhtään mieli alkoholia. olen kohta ollut juomatta puoli vuotta. ja hyvä päätös oli että lopetin juomisen.
hyvin olen pärjännyt ilma sitä. ei ole enää koskaan krapulaa tai huonoa oloa. parempi hyvä olo kun huono olo.
saan elämässä paljon nautintoa muista asioista. kun jostain alkoholista. mielummin syön vaikka suklaata.
ja seksi on yksi mun lempi asioista elämässä.
ja se että näyttää hyvältä. tunnen itseni seksikkääksi.
ei ole ulkonäkö ongelmia. vaikka muutama kilo on tullut lisää niin se on vaan hyvä asia. mulla on nyt naiselliset muodot.
mielummin niin kuin joku luu viulu. tykkään mun pepusta tällä hetkellä. se on se tärkein. ja mun rinnat on ihan ok. mielummin luomu kun silikoni. muistan kun teininä en yhtään tykännyt mun rinnoista. mutta nyt tykkään. ainakaan ei ole niin kamalan pienet.
sopivat. ja rintaliivit näyttää ihan hyvältä mun päällä. ja niitä on ihan kiva ostella välillä. tietää sen että hyvältä näyttää.
nyt mä ostin viimeksi noi valkoiset rintaliivit. niitä mä käytän aina arkena. sitten kun haluaa seksiä niin laittaa sitten vähän seksikkäämmät rintaliivit päälle. tai alusvaatteet.
tykkään ostella alusvaatteita. niitä ei ole koskaan liikaa. ja tykkään aika paljon kaiken värisistä. pinkki on se mun lempi väri.
ja toinen on vaalean sininen. violetti väri menee myös ja punainen.
pitää joskus sitten mennä shoppailemaan vaan alusvaatteita.
kun raha tilanne on semmoinen että voi taas hieman shoppailla.
shoppailu on vaan parasta. mutta kunhan ei shoppaile ihan liikaa.
silloin tällöin.

ihanan rento sunnuntai :)Sunnuntai 20.12.2015 09:38

viikonloppu on mennyt mukavasti. eilenä mä katselin melkein koko päivän tabletilla sarjoja ja leffoja. katselin ensislimäyksellä sarjaa ja katsoin myös yhden leffankin. koneella olin jonkun aikaa eilenä. olin illalla ja aamulla. eilen illalla menin sitten parhaan kaverin luokse viettämään iltaa. valvoin yhdeksään asti eilenä. alkoi vaan väsyttämään. join juuri taas aamukahvit. nyt olen hereillä. kohta on aamupala taas. menen syömään. alkaa olla nälkä.
kävin eilenä lenkillä. oli hyvä ilma kävellä. menen tänäänkin lenkille.
iltapäivällä. pakko päästä. kun tulin eilenä lenkiltä niin menin kuumaan siuhkuun ja keitin teetä. tänään teen sen saman. silleen on yksi tapa rentoutua. nyt olen herkutellut tarpeeksi. enempää en herkuttele.
herkuttelen sitten jouluna. silloin saa taas syödä.
sain eilenä pestyä pyykkiä. pesin aamulla. nyt sekin on hoidettu.
pesen vielä ainakin pyykkiä ennen joulua.
alkuviikosta taas. huomenna ja tiistaina täytyy käydä kaupassa ennen kun menevät jouluna kiinni. nyt tuntuu oudolta kun kaikki ryhmät ovat joulu tauolla. huomenna mulla ei ole mitään muuta kun kaupassa käynti. ei ole ompelu ryhmää. voi vaan ottaa rennosti.
sovittiin kaverin kanssa että mennään huomenna illalla taas lenkille.
ihan mukavaa mennä taas kaverin kanssa. sitten lenkin jälkeen katsotaan yhdessä lemmen viemää ja juodaan teetä.
soiteltiin eilenä poikaystävän kanssa. sillä on mukavasti mennyt kaverin louna. tänään illalla päästään taas skypettämään ja juttelemaan enemmän mitä eilenä.
menen taas tänään illalla parhaan kaverin luokse.
nyt ne salkkarit jäi tauolle. tuntuu oudolta kun huomenna ei tule salkkareita. lemmen viemää onneksi tulee ja emmerdale kai.
kohta pitää tiskata taas. ja pestä kahvi pannu.
pitäisi vaan jotenkin pitää tätä kämppää järjestyksessä. onneksi mä saan aina tiskattua edes. aina joka aamu tiskaan. siitä on tullut vaan tapa. ja se on ihan hyvä tiskata. ei jää tiskit lojumaan.
sänky pitää myös pedata. nukuin tosi hyvin viime yön.
ja mä näin jotain untakin. en ole pitkään aikaan nähnyt mitään unia. välillä mä näen niitä välillä taas en. onneksi ne ei ole olleet mitään painajaisia. meillä on taas ruoka tänään kahdelta. menen sitten lenkille kun olen syönyt. tiedän minkä reitin aijon taas kävellä.
se on vähän pitempi lenkki. kestää ainakin sen vähän yli puolituntia.
se on ihan hyvä että olen innostunut käymään lenkillä. se on vaan ihanaa kun saa raitista ilmaa ja ajattelee kun lenkkeilee. mä saan siitä hyvän olon ja ihanaa samalla hengittää raitista ilmaa.
ja se piristää ainakin. ja se on hyvä jos ärsyttää tai vituttaa niin lähtee vaan silloin lenkille. salilla en ole käynyt nyt vähään aikaan. se on taas vähän jäänyt. mutta ensi vuonna koitan taas käydä salilla sen pari kertaa viikossa. se on yksi mun tavoite.
mutta onneksi mä käyn sentään lenkillä. sekin on liikuntaa.
ja mä kävelen aika kovaa kun olen lenkillä. eilenäkin tuli hiki ja syke nousi hieman. kohta voisi keittää taas teetä.
keitän tuossa jonkin ajan päästä. aijon taas tänään tabletilla katsoa jotain netflixistä. ai niin voisi laittaa taas tuon atbletin latautumaan. akku on kohta loppu siitä. annan sen latautua jonkin verran ennen kun katson sillä taas. sain katsottua eilenä ensisilmäyksellä sarjan ekan kauden loppuun. nyt olen toisella kaudella.
tykkään siitä sarjasta. se on hauska.
nyt kun taas levänyt viikonlopun niin jaksaa vielä käydä klubitalolla ja töissä ensi viikolla ennen joulua. uskon että ensi viikosta tulee todella mukava. jaksaa taas. ja muutenkin nyt mulla on tällä hetkellä erittäin hyvä olo ja fiilis. mukavaa sitten illalla skypettää poikaystävän kanssa illalla. on ollut taas vähän ikävä sitä.
nyt kuulee taas illalla sen äänen. pitää lakata taas kynnet. ajattelin lakata ne hopean väriseksi. se on yksi mun lempi kynsilakka väri.
nyt ei ole ollut vähään aikaan sen värisiä kynsiä niin nyt ajattelin jouluksi lakata ne. kohta voisi kuunnella musiikkia taas. kuuntelin eilen illallakin. kuuntelin youtubesta ja mun koneelta musaa.
usein kuuntelen kaiken youtubesta. sieltä löytyy kaikki mahdolliset biisit. ja välillä tulee tallennettua musiikkia sieltä.
jos löytyy hyviä biisejä niin lataan aina ne. koneella ei voi koskaan olla liikaa musaa. mä kuuntelen ihan laidasta laitaan. kaikkea mahdollista mikä vaan kuulostaa hyvältä.
tänään ajattelin värittää pitkästä aikaan ja nyt mulla on innostusta.
nyt tekee taas mieli värittää niin nyt täytyy ottaa kaikki ilo irti siitä. koitan saada väritettyä noita vanhoja kuvia loppuun ennen kun aloitan uutta kuvaa. sitten kun on saanut vanhat kuvat väritettyä niin on kiva aloittaa uutta kuvaa taas. noi tussit mitkä hankin niin on hyvin vielä kestänyt. ei ole vielä tarvinnut hankkia uusia. mutta sitten kun väri alkaa loppumaan niistä niin hommaan uudet tussit. mulla on stabilo tussit, ne on parhaat ja aika kalliit.
niitä myydään ainakin suomalaisessa kirjakaupassa.
sieltä haen sitten seuraavat. ajattelin tänään katsoa animea hieman.
joko tabletilla tai koneella. tabletilla on kiva katsoa animea.
voisi alkaa nyt katsomaan tuota yuru yurin kolmatta kautta.
olen niin odottanut että kaikki jaksot on tullut siitä ja pystyy katsomaan ne maratoonina. yuru yuri anime on yksi mun lemppari.
pitäisi joskus taas katsoa uudestaan eka ja toinen kausi.
kohta alkaa sitten noi uudet sarjat. odotan innolla niitä.
on taas katsottavaa. mangaa pitäisi taas lukea tabletilta.
ja noita manga kirjoja mitä olen viime aikoina ostellut.
pitäisi taas käydä joskus puolenkuun pelit liikkeessä taas katsomassa noita manga kirjoja. en ole pitkään aikaan käynyt siellä.
siellä voisi taas käydä. ja alkaa keräämään taas mangaa.
kokoelma kasvaisi taas. tilaa vielä riittää monelle manga kirjalle vielä. mulla on aika kivasti kaappi tilaa.
pitäisi katsoa taas toi true blood uudestaan alusta. se on yksi mun lempi sarjoista ja mulla on kaikki kaudet dvd:llä.
voisi pitää taas katsomis maratoonin. tosi hyvä sarja. tykkään.
mulla ei ainakaan katsominen lopu kesken koska on noi kaikki animet mitä pitäisi katsoa ja sitten netflixissä kaikki sarjat ja leffat.
ja niitä tulee vaan aina lisää ja lisää. no onpahan sitten katsottavaa. ja tekemistä kun katsoo niitä. saa ajan kulumaan.
ulkona on aika pilvistä tällä hetkellä. eilenä oli ihana ilma kun aurinko paistoi. menen silti lenkille tänään.
mutta. ihan mukava päivä tulossa tänään. voi nyt vaan nauttia ja ottaa rennosti. eikä ole kiire minnekkään.
ja kyllä mä tekemistä keksin. olen koneella, väritän, käyn lenkillä, katson tabletilla jotain, skypetän, menen illalla parhaan kaverin luokse. ja huomenna on taas maanantai. uusi viikko alkaa taas.
ja joulu lähestyy. kohta joulu on taas vietetty.
tuli ja meni taas. sitten odotellaan sen jälkeen uutta vuotta.
ja mun synttärit alkaa lähestymään. apua. olen taas vuoden vanhempi. en näytä yhtään vanhalta. kaikki ovat sanoneet että näytän ihan joltain teiniltä. mä olen vaan aika pieni kokoinen ihminen. no ihan sama. olen tottunut.

viikonloppu alkanut mukavasti :)Lauantai 19.12.2015 08:39

eilenä oli todella mukava päivä :) käytiin naisten ryhmässä lahdessa joulutorilla. pyörittiin siellä ja juotiin glögit. siinä se aamu meni sitten. poikaystävä tuli siinä kahdentoista aikaa ja oli sen pari tuntia ennen kun lähti reissuun. katsottiin leffa, harrastettiin seksiä ja käytiin tokmannilla pyörimässä. ostin itselle limsaa ja mehukivennäisvettä.
ja poikaystävä osti mulle pandan konvehti rasian. syön sen sitten jouluna. säästän sen sinne. eilenä mä juttelin oman ohjaajan kanssa siitä että mun kannattaa edelleen käydä psykologin luona. ainakin kerran kuussa tai harvemmin. se on hyvä silti olla jos tulee huonompi kausi. käy siellä sitten juttelemassa jos tulee jotain. eli jatkan siellä käymistä edelleen. ensi käynti kerta on tuossa tammikuun lopulla 28 päivä. ja samalla juttelin ohjaajan kanssa tästä mun voinnista mikä on nyt. eli ihan hyvä fiilis. päivä kerrallaan.
eilenä kaveri oli taas kylässä. katsottiin lemmen viemää ja emmerdale.
sitten sen jälkeen menin parhaan kaverin luokse viettämään iltaa. jaksoin valvoa puoli kymmeneen asti. katsottiin varasto leffaa. olen nähnyt sen ennenkin. se on aika hauska. salkkarit jäi nyt tauolle.
jatkuu ensi vuonna taas. sitä odotellessa. eilenä söin suklaata ja pähkinöitä. tänään jatkuu suklaan syöminen. aijon tänään katsoa tabletilla jotain. voisi katsoa joku leffa ja ensisilmäyksellä sarjaa.
en ole nyt katsonut tabletilla mitään pariin päivään. tänään voisi taas katsoa kun on aikaa. en mennyt eilen illalla lenkille. siellä satoi illalla vettä ja oli märkää. ei yhtään huvittanut mennä. katson jos tänään menen taas lenkille tuossa iltapäivällä ruoan jälkeen. pakko saada raitista ilmaa. syön hyvin niin jaksan lenkkeillä.
sitten taas lenkin jälkeen kuumaan suihkuun ja keitän teetä.
ihana rento päivä tänään taas tiedossa. voi vaan olla ja tehdä rauhassa asioita. nyt aijon nauttia. illalla menen taas parhaan kaverin luokse viettämään iltaa. saa nähdä mihin asti jaksan valvoa.
join äsken aamu kahvit. nyt olen hereillä ja jaksaa kirjoittaa.
ihana rento aamu kun ei ole kiire minnekkään. voisi kohta kuunnella musiikkia taas. ja tiskata täytyy taas. pyykkiä voisi pestä tänään jos kone on vapaa. katson tässä aamulla onko se vapaa niin saisi pyykit taas pestyä. sitten sekin olisi taas tehty.
en ostanut mitään sieltä joulu torilta. en ottanut lompakkoa mukaan.
katselin vaan. ja se jotenkin tuntui tosi hyvältä kun ei ollut rahaa mukana. säästin taas siinäkin. alle kuukausi desuconiin. jee. odotan innolla mahtavaa päästä sinne taas. tulee erittäin hyvä viikonloppu.
kaverin kanssa mennään sinne. animea voisi katsoa tässä viikonloppuna taas. mulla on jonkin verran katsottavaa. ensi vuonna alkaa sitten taas uudet anime sarjat. niitä odotellessa.
ruoka on maistunut onneksi. syömisen kanssa ei ole nyt ollut mitään ongelmaa. ja se on ihanaa taas herkutella. vaikka mulla on tää syömishäiriö, niin pystyn onneksi silti herkuttelemaan.
sallin aina viikonloppuisin herkutella. ja suklaa maistuu aina tosi hyvältä kun sitä ei ole syönyt viikkoon. hyvin olen siitä pitänyt kiinni että viikolla en herkuttele yhtään. vaan viikonloppuisin. silloin sallin herkutella. suklaasta en koskaan luovu. sen on yksi mun lempi asioista mun elämässä. olen riippuvainen suklaasta. mielummin siitä kun tupakasta tai alkoholista. kuulin että tupakan hinta taas nousee.
huhhuh. ei ole mun ongelma. onneksi. kaikki alkaa taas näköjään kallistumaan. onneksi mulle tulee vielä tässä kuussa kelalta se vähän yli sata euroa niin saan noi vikat laskut maksettua.
sitten olen maksanut kaiken tässä kuussa. ensi vuonna sitten tulee taas uusia laskuja. aamupala on taas tuossa yhdeksältä. ajattein juoda sen jälkeen taas teetä. nyt tänä aamuna kerkeää juomaan sen teen. eilenä ja torstaina en kerennyt aamulla juomaan.
teetä mulla on vielä. ei tarvi vielä ostaa lisää.
kahvia pitää taas hankkia. alkaa sekin kohta loppumaan. nyt mä juon nykyään vaan tuota kulta katriina kahvia. se on mun mielestä paras kahvi tällä hetkellä. juon aina sitä.
olen varmaan tämän aamun tässä koneella. pitäisi värittää sitten taas jossain vaiheessa. pitää kokeilla jos vaikka nyt innostuisin taas.
saisi silleenkin kulutettua aikaa. kyllä mä tekemistä keksin. ei huolta.
onneksi on tabletti ja tietokone. on jotain viihdettä.
sallin nyt olla enemmän koneella kun on viikonloppu.
viikolla koitan tehdä silleen että olen koneella sitten vaan aamuisin ja iltaisin. ettei tule liikaa sitten istuttua vaan koneella. se on ihan hyvä tehdä jotain muutakin. vaate kaappi pitäisi taas siivota.
mun vaatteet on ihan sekaisin siellä kaapissa. se pitäisi tehdä jossain vaiheessa. sitten kun innostuu vaan. nyt aijon olla koko viikonlopun näissä mun olo housuissa. en aijo laittaa mitään farkkuja päälle. ei purista tai mitään. mä voisin olla koko ajan olo housuissa. mutta kun olen klubitalolla tai töissä niin silloin mä pidän kyllä farkkuja. on vähän siistimmät housut.
mutta aina kun olen poikaystävän luona tai täällä niin mulla koko viikonlopun olo housut jalassa. mulla on itse asiassa villasukatkin jalassa tällä hetkellä. aina kun olen kämpillä niin pidän niitä aina jalassa. ne on mukavammat kun tavalliset sukat.
ja ne lämmittää jalkoja. en ole nyt muutamaan päivään katsonut frendit sarjaa. olen vaan nyt innostunut katsomaan sitä ensisilmäyksellä sarjaa. se on hauska jotenkin niin sitä on mukava katsoa. vielä on kahdeksan kautta katsomatta. ei katsominen lopu heti kesken. odotan innolla ensi vuotta kun netflixiin tulee sitten uusia sarjoja. toivottavasti jotain hyviä mitä sitten katsoa.
ja uusia leffoja tulee myös. jee.
nyt mun tabletilla on sopivasti akkua. jotain 80 prosenttia.
ei tarvi hetkeen ladata uudestaan. sillä pystyy katsomaan monta tuntia jotain. saa nähdä onko aamupalalla ehkä jotain muutakin kun leipää. mutta syön taas kyllä ruisleipää. niin kuin joka aamu. ja aina iltapalalla syön ruisleipää. se on parempi kuin joku vaalea leipä. ja terveellisempää. ja siinä on kuitua.
laitan aina juutsoa ja kurkkua leivän päälle. harvoin laitan makkaraa. mutta tulee sitäkin laitettua joskus.
silloin kuin maistuu. syön nyt hyvän aamupalan niin ei heti iske nälkä. meillä on ruoka vasta kahdelta. sinne on vielä monta tuntia.
viikonloppuisin meillä on täällä sitten vaan yksi ruokailu. lauantaina ja sunnuntaina aina kahdelta. silloin on aina jotain hyvää ruokaa. kuten vaikka pihviä ja lohko perunoita. silloin on erilaisemmat ruoat mitä viikolla. sekin on hyvää vaihtelua. ja täällä on aina hyvät ruoat. paljon paremmat kuin sairaalassa. tulee enemmä koti ruoka mieleen. meillä on hyvä kokki täällä joka tekee noi ruoat. paitsi viikonloppuna se ei ole töissä niin silloin ohjaajat tekee noi ruoat.
osaa nekin tehdä ihan hyvää ruokaa.
kohta voisi kerätä pyykit kasaan yhteen kassiin. ja mennä kohta sinne pesutuvalle katsomaan onko pesukone vapaa.
saisi ne pestyä. ja kohta alan tiskaamaan.
ja samalla siivoan keittiön. pyyhin kaikki tasot.
tätä mun ruoka pöytää voisi myös siivota kun tää on täynnä tavaraa taas. mulla on mun kannettava myös tässä samalla pöydällä.
olen aina tässä keittiössä koneella ruoka pöydän ääressä.
tässä on jotenkin enemmän tilaa ja ihan kiva olla.
mutta sitten kun spypetän poikaystävän kanssa niin olen tämän kannettavan kanssa olo huoneessa. mulla on pieni pöytä sohvan edessä mihin saa hyvin laitettua kannettavan.
ja samalla pystyy katsomaan telkkaria kun skypettää.
katsoo sivu silmällä. tykkään tästä mun kämpästä tosi paljon. on sopivasti tilaa ja tavarat mahtuu ja huonekalut.
ei tunnu yhtään ahtaalta. ja täällä viihtyy. se on se tärkein että viihtyy. ja olen sisustanut tämän oman näköiseksi.
nyt haluaisin kovasti uudet verhot ja uuden maton makuuhuoneeseen. ja uuden päivä peiton sänkyyn. voisi kohta pestä sen vanhan päivä peiton taas. se on aina hyvä pestä välillä.
mutta hyvin on kestänyt se päivä peitto monta vuotta jo.
olisi kyllä korkea aika ostaa jo uusi.

tänään lahteen joulutorille :)Perjantai 18.12.2015 08:22

eilenä meni ihan hyvin se psykologin luona. juteltiin mun voinnista, kerroin että olen alkanut käymään töissä ja klubitalolla. puhuttiin myös rauhottava lääkkeiden käytöstä että olenko viime aikoina käyttänyt niin sanoin etten ole. sitten se psykologi sanoi mulle että mulla menee tällä hetkellä niin hyvin, että mun ei enää tarvi käydä sen luona. mulla on vielä pari käyntiä vielä. tammikuun lopulla käyn vielä kerran sen luona ja helmikuussa on sitten taas toi hoito neuvottelu mihin tulee mukaan ohjaaja, lääkäri ja psykologi. puhutaan sitten siinä taas minusta ja tulevaisuudesta. mulla oli eilenä se psykologi kymmenen aikaa. kun tulin takaisin sieltä niin aloin siivoamaan. kävin eilenä seppälässä ja kaupassa ennen toiminta tuntia. seppälässä oli alenuksessa rintaliivejä kympillä niin ostin yhdet semmoiset valkoisen väriset. ne on mun arki rintaliivit. ja sitten siellä oli alusvaatteita alenuksessa niin löysin kolmen euron valkoiset stringit. mulla meni siellä se 13 euroa. aina jos näen että jotain on alenuksessa tai halvalla niin silloin tulee aina ostettua.
alusvaatteita ei ole koskaa likaa. ja mulla ei ole ikinä ollut valkoisia rintaliivejä. ne tuntui hyvältä päällä. yleensä seppälässä rintaliivit voi maksaa sen 20 euroa. nyt oli kympillä. kaikki rintaliivit mitkä oli siellä.
toiminta tunnilla lauleltiin joulu lauluja. mä en laulanut eikä mun paras kaveri. me ei tykätä yhtään laulaa. ja joulu lauluja en todellakaan tykkää laulaa. onneksi ei ollut pakko laulaa.
kävin eilenä taas lenkillä päivällisen jälkeen. oli ihanaa kävellä kun satoi lunta siinä samalla ja ilma oli raikas. ihanaa. menen varmaan tänään illalla taas lenkille. kaupassa mun ei tarvi käydä mutta tokmannilla aijon käydä tänään. pitää ostaa limsaa ja mehukivennäisvettä. mun viikonloppu juomat. mä näen poikaystävää vielä hetken tänään ennen kun se lähtee reissuun.
sillä alkoi nyt parin viikon loma. suunniteltiin että menen sitten uutena vuotena sen luokse. olen sen luona sitten vähän pitempään.
muutaman päivän. tulee varmasti mukava uusi vuosi. ja uutena vuotena mä juon limsaa. ehkä jaffa limsaa voisi juoda.
tällä kertaa ajattelin juoda viikonloppuna sprite limsaa. sekin on tosi hyvää. suklaata on ja paljon. syön sitä taas tänään nyt kun on perjantai ja voi herkutella. kaveri tulee illalla taas mun luokse katsomaan lemmen viemää. illalla menen sitten parhaan kaverin luokse viettämään perjantai iltaa. ihanaa kun voi ottaa nyt ihan rennosti. seuraavat kolme viikkoa. kaikki ryhmät on tauolla nyt. tammikuun puolessa välissä ne alkaa sitten taas.
menen vielä ensi viikolla klubitalolle ja töihin. sitten menen ehkä kotiin viettämään joulua. katsoo miten päivät menee.
ja miten sitten jaksaa. tänään on taas naisten ryhmä aamulla. nyt on viimeinen naisten ryhmä ennen joulua. ollaan menossa lahteen joulu torille. en aijo ottaa yhtään rahaa mukaan. otan mukaan vaan puhelimen ja avaimet. aijon vaan katsella siellä. ei sitä tarvi aina ostaa mitään. poikaystävä tulee sitten siinä kahdentoista aikaan.
on pari tuntia mun luona ennen kun se lähtee reissuun. sanoin sille että ihanaa nähdä sitä ennen kun se lähtee.
sanoin että pitää hauskaa. ja ottaa rennosti. me sitten soitellaan viikonloppuna ja kysellään kuulumiset.
innostuin katsomaan animea eilenä pitkästä aikaan. katsoin yhden jakson working!! animea ja aloin katsomaan one punch man animea.
poikaystävä fanittaa sitä animea ihan täysillä ja sanonut mulle varmaan sata kertaa että mun pitää myös katsoa se. no mä katsoin yhden jakson ja totesin että kyllä tämän animen voisi katsoa.
on sitten siinäkin katsottavaa. 12 jaksoa.
aijon viikonloppuna katsoa animea taas. nyt kun olen taas innostunut katsomaan. aijon katsoa loppuun tuon working!! animen toisen kauden. olen siinä puolessa välissä. 7 jaksoa olen katsonut sitä. siitä on myös kolmas kausi mikä pitää myös katsoa.
ja tottakai aijon katsoa ensisilmäyksellä sarjaa ja frendit sarjaa viikonloppuna. ei katsominen lopu heti kesken. monta kautta vielä katsomatta. leffoja voisi myös katsoa. niitä on mun suosikeissa kivasti kertynyt. katson noi kaikki sarjat ja leffat netflixistä.
mulla on se ja mä maksan sitä joka kuukausi. hankin sen silloin viime kesänä enkä ole katunut hankittuani sen.
aina jos ei vaikka jaksa olla koko aikaa koneella niin katsoo netflixistä jotain. luin että ensi vuonna netflixiin tulee ainakin 31 uutta sarjaa. toivottavasti jotain hyviä sarjoja mitä voi sitten taas katsoa. ja joitakin leffoja tulee myös. kivaa. lisää katsottavaa.
olen kyllä todella tyytyväinen tuohon mun tablettiin. kannatti ottaa se kun sitä tarjottiin. ai niin sen voisi laittaa kohta taas lataukseen.
on sitten akku täynnä niin pystyy katsomaan taas.
mukavaa kun viikonloppu alkaa. ja mulla on hyvä fiilis.
aijon silti viikonloppuna herätä taas seitsemältä. en osaa nukkua pitkään kun olen tällä. keitän taas aamukahvit ja kirjoitan blogin.
aijon värittää taas viikonloppuna kun on aikaa.
mulla on muutama kuva kesken niin ne voisi värittää loppuun ennen kun aloittaa uusia kuvia. mulla on kauhea halu ostaa taas uusi värityskirja. mutta mä en tarvitse koska mulla on vielä monta kuvaa mitä en ole vielä värittänyt. väritän ne ensin kun ostan uuden kirjan.
aamupala on kohta taas. puolen tunnin päästä. alkaa olla taas nälkä. syön ruisleipää taas aamulla. jaksaa sitten liikkua siellä torilla.
ei varmaan olla kamalan kauan siellä. meidän pitää keretä takaisin lounaalle. pitää kohta taas tiskata. ja musiikkia täytyy kohta kuunnella perjantain kunniaksi. tulee vielä parempi fiilis samalla.
ihanaa kun ei ole mitään huolia tällä hetkellä. mun elämä on tasapainossa. olen onnelinen. en olisi uskonut että jossain vaiheessa menisi näin hyvin. ja yksi askel eteen päin on ollut toi työpaikka.
mistä olen tykännyt kovasti. katsoo jos lisää sitten tulevaisuudessa noita työ päiviä lisää. vähän jännittää mennä sinne kahvilaan töihin mutta hyvin se varmasti menee. koitan olla positiivinen.
ja siinä sitten oppii samalla uusia asioita. ja mua neuvottaan jos en osaa jotain asiaa. ei mitään stressiä.
ja aikakin kuluu nopeammin kun on puuhaa. noi työpäivät on mennyt aika äkkiä. mun mielestä aika on kulunut aina nopeasti.
ja ollut aina mukava päivä. ei ole tullut onneksi mitään huonoa oloa tai joutunut syömään noita rauhottavia. eikä semmoista tilannetta että olisi alkanut kauheasti ahdistamaan. onneksi mun kaveri on myös siellä töissä niin on seuraa. ja jotenkin turvallisempi olo kun se on mun kanssa. mulla ei ole mitään tietoa että koska noi salkkarit jää tauolle. pitäisi katsoa netistä. tänään tulee vielä vissiin salkkarit. lemmen viemää jatkuu ihan joulun ajan. se sarja ei ainakaan jää tauolle. ai niin ja toi emmerdale.
tänään aijon katsoa emmerdale sarjan illalla. nyt mä näen sen kunnolla koska me ei skypetetä poikaystävän kanssa.
varmaan valvon tänään taas tuonne yhdeksään asti. otan ilta lääkkeet samaan aikaan kun joka ilta. nukkuu sitten hyvin seuraavan yön. pyykkiä pitää pestä viikonloppuna. jos kone on vapaa. mun paras kaveri pesee ainakin viikonloppuna pyykkiä.
niin voi olla että silloin pesukone on varattu. mutta jos en kerkeä pesemään viikonloppuna pyykkiä tai en pysty niin pesen sitten alku viikosta. silloin pesukone on ainakin vapaa. aamulla. ja aamulla on hyvä pestä aina pyykkiä niin saa sen homman pois alta.
sitten loppu viikosta pitää pestä vaan noi lakanat.
mun kämän ala puolella on toi pesutupa. asun toisessa kerroksessa.
välillä tänne mun kämppään kuuluu toi ääni kun pesukone pyörii. tai kuvuri on päällä. mutta ei se mua häiritse onneksi yhtään. olen tottunut. ja aina helppo pestä noi pyykit kun pesutupa on noin lähellä. onneksi osaan käyttää pesukonetta ja kuivuria.
eikä se maksa onneksi mitään kun pesee. ja se on hyvä juttu että pystyy pesemään pyykkiä. eikä sitä sitten aina tule niin kauheasti.
mulla vaatteet ei heti lopu kesken.