IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Aloin katsomaan Grand hotel sarjaa.Sunnuntai 22.12.2019 08:27

ylihuomenna joulu. Nopeasti on mennyt tää joulukuu. Kohta on joulu on sitten vietetty ja sitten seuraavaksi tulee uusi vuosi.
Kaikkea mukavaa tiedossa. Nähtiin vielä eilen parhaan kaverin kanssa. Annettiin lahjat toisilemme. Näemme seuraavan kerran sitten ensi viikon torstaina. Ikävä tulee kun ei nähdä moneen päivään.
Me näemme aina melkein joka päivä. No viestitellään ja soitellaan.
Kyllä aika menee äkkiä taas niin näemme. Aloin katsomaan uutta sarjaa. Sen niminen kuin: Grand hotel. Vaikutti ihan katsottavalta sarjalta. Katsoin ekan jakson. Katson toisen jakson varmaan tänään.
Jään varmaan siihen sarjaan ihan koukkuun. Ihan kivaa että löytää uusia sarjoja mitä katsoa. Vähän vaihtelua.
Mietin mitä tekisin tänään. Lenkille voisi mennä vaikka. vähän ulkoilua tänään. Ettei ihan jää sohvan pohjalle. Eilen kävin kaupassa. Ostin sitruunavihreää teetä. Se on hyvää. Mun lempi tee mitä juon aina.
Hunajaa voisi ostaa niin laittaa sitä teen sekaan. Se on hyvää. Juon mielummin sitä kun taas kahvia. Kahvia juon aina aamulla. Pärjään yhdellä kupilla kahvia päivässä. Ei tule päänsärkyä kun juo sen yhden kupin. Se riittää. Animea voisi katsoa taas tänään kun on aikaa. Katson nyt noita netflixin animeita. Siellä on paljon niitä.
Paljon katsottavaa. Ei tule tylsää kun katsoo. Pitää alkaa pakkailemaan kamoja. Olen lähdössä huomenna sitten joulun viettoon vanhempien luokse. Pariksi päiväksi. Tekee ihan hyvää päästä välillä pois täältä. Vaihtaa maisemaa. Edes hetkeksi.
Tulee varmasti mukava joulu. Saan varmaan muutaman lahjan.
Avaan tuon parhaan kaverin antaman lahjan myöhemmin.
Sitten joulun jälkeen. Kun olen tullut porukoilta.
Mutta. Nyt nauttimaan joulusta. Sekä vapaa päivistä. Eli lomasta mikä vielä kestää pari viikkoa. Aijon ottaa ihan rennosti ja nauttia elämästä. Ei ole kiire.

Rento lauantai päivä.Lauantai 21.12.2019 08:44

Lauantai. Päivä ettei ole mihinkään kiire. Voi vaan olla. Kaupassa pitää varmaan käydä tänään. Mutta muuten on rento päivä.
Eilen tuli vikat salkkari jaksot. Jäi aika jännään kohtaan. Saa nähdä mitä sitten tapahtuu siinä. Näin eilen mun kaveria ja annoin sille jo joululahjan. Se on lähdössä huomenna reissuun. Näemme sitten taas ensi vuonna. Parasta kaveria näen vielä tänään. Annan sille lahjan nyt koska me ei sitten myöhemmin nähdä. Olen katsonut taas temptation islandia. Sain katsottua viime kauden loppuun. Oli ihan jännä.
Toivon että siitä on taas sitten tulossa uusi kausi. Mä olen jäänyt siihen ihan koukkuun. Paras kaverikin katsoo sitä. Puhutaan aina siitä mitä siinä tapahtuu. Mietin pitäisikö jouluna juoda vähän viiniä?
Päärynäviinipullon voisi ostaa. Mietin sitä vielä ostanko. Tai sitten juon jouluna vaan siideriä. Muutaman siiderin. Lääkkeet mä jaan sitten dosettiin maanantai päivänä. Mun pitää hakea taas ensi viikolla lääkkeitä. Kun tulen joululomalta niin käyn apteekissa. Haen leponexia ja masennuslääkettä. Kävin eilen tokmannilla. Löysin itselle pari lahjaa. Sitten ostin suklaata vielä kavereiden lahjoihin. Itselle löysin legginsit ja olopaidan. Sitä mä pidän aina iltaisin päällä. Oli alennuksessa niin ostin.
Mulla meni vaan 26 euroa. Ei paljoa. Rahaa tuli taas eilen kelalta.
Takuueläke. Laskuja pitää varmaan maksaa tänä viikonloppuna pois.
Mulla on pari laskua. Maksan ne varmaan tänään.
Kun on aikaa. Kohta alan kuunnella vähän musiikkia taas. Joulufiilis päälle. Alkaa olla vähän joulufiilis. Mikä on hyvä juttu.
Pääsee viettämään rakkaiden vanhempien kanssa joulua.
Paras kaverikin lähtee maanantaina joulun viettoon. Olen pari yötä porukoilla. Tulee mukava joulu varmasti.

Joulu lähestyy.Perjantai 20.12.2019 07:28

Perjantai. Viikonloppu alkaa taas. Nopeasti aika menee. Tänään mulla ei ole muuta ohjelmaa paitsi menen ehkä salille tänään illalla. Nyt kun on intoa mennä. Hyvä liikkua paljon ennen joulua koska jouluna tulee syötyä ihan liikaa. Paino saattaa siinä sitten nousta joulun jälkeen.
Sain eilen siivottua kämpän. Sekä pyykit pestyä. Nyt niitä ei tarvitse miettiä viikkoon. Siivosin joka nurkan. Siinä siivotessa meni se parisen tuntia. Ajattelin tänään herätä ajoissa. Heräsin jotain puoli seitsemän.
Aamukahvit join äsken. Nyt olen hereillä. Pirteänä uuteen päivään.
Tästä tulee hyvä perjanta päivä. Vietän kavereiden kanssa tänään aikaa. Vielä kun pystyy koska kaverit lähtee muualle viettämään joulua eikä me silloin nähdä. Toista kaveria en näe kymmeneen päivään. Sillä on pitkä joululoma. Näemme sitten taas ensi vuonna. Sitten on taas kiva nähdä toista kun tulee lomilta kotiin. Itse olen menossa viettämään joulua vanhempien luokse. Olen siellä pari päivää. Sitten tulen tänne takaisin, olen muutaman päivän täällä, sitten lähden viettämään uutta vuotta poikaystävän luokse. Kaikkea kivaa tiedossa.
Pääsee viettämään rakkaiden kanss aikaa jouluna ja uutena vuotena.
Mikäs sen mukavampaa. Aijon nauttia. Tänään on tullut kelalta rahaa.
Ihan hyvä koska olen menossa tänään käymään tokmannilla. Pitää ostaa muutama juttu sieltä. Mitä tarvitsee. Käyn samalla katsomassa onko ne David merkkiset legginsit vielä siellä myynnissä. Ajattelin ostaa. Maksoi vaan 10 euroa. Siinä on yksi joululahja itselle.
Mutta jos niitä ei enää ole niin ei sitten. Mun tekee mieli coca colaa. Pitää ostaa sitä kun käyn kaupassa seuraavan kerran.
Pystyy ostamaan colaa kun rahaa on tullut tänään. Kohta alan popittaa musiikkia. Perjantai fiilis päälle. Tänään tulee vika salkkari jakso. Pakko katsoa. Sitten se jää tauolle. Varmaan jää taas aika jännään kohtaan. Katsomme sen tänään parhaan kaverin kanssa.
Ihanaa kun loma alkoi. Pari viikkoa. Mutta se menee varmasti äkkiä.
Sitten arki taas alkaa. Uusi vuosi. Saa nähdä mitä kaikkea ensi vuonna tapahtuu. Toivon että hyviä asioita.
kaikkea kivaa päästään tekemään sitten kavereiden kanssa. Tehdään reissuja paljon ensi vuonna. Laivareissu on ainakin.
Se ollaan jo sovittu. Varmaan sitten kesällä kun on lämmin.
Aijon vaan nauttia elämästä ensi vuonna. Mulla on kaikki asiat aika hyvin nyt ja tulevaisuudessa.
Ei mitään stressiä. Elää vaan hetken ja päivän kerrallaan.
Niin kaikki menee varmasti hyvin!

Loma alkoi vihdoinkin!Torstai 19.12.2019 07:51

Nyt alkoi viimeinkin loma. Pari viikkoa. Ensi vuonna taas työt jatkuu.
Ajon vaan nauttia lomasta. Ottaa ihan rennosti. Ei ole kiire minnekkään.
Viikko on muutenkin mennyt ihan mukavasti. Olen käynyt salilla. Kävin maanantaina ja eilen. Oli hyvät treenit. Soudin taas soutulaitteella. Parisen kilsaa. Sitten tein sarjoja. Olin eilen noin tunnin salilla.
Hiki tuli. Sekä hyvä olo sen jälkeen. Salkkarit tulee enää tämän viikon sitten jää joulutauolle. Jatkuu taas ensi vuonna. Odotan innolla taas kun salkkarit alkaa. On taas katsottavaa telkasta. Tänään on taas siivouspäivä. Siivosin osan jo eilen kun pääsin töistä kotiin. Ei ole enää niin paljon siivottavaa. Pyykkiä pitää pestä tänään ja sitä on kertynyt taas kivasti. No onneksi mulla on aikaa siivota ja pestä pyykkiä tämä päivä. Saa kämpän taas kuntoon. Nyt ei ole ollut ollenkaan mitään ahdistusta. Tai huonoa oloa. Mikä on vaan hyvä. Nyt on menossa taas hyvä kausi. Aijon nauttia siitä että on hyvä olla. Rauhottavia en ole syönyt pitkään aikaan. Eikä ole ollut mitään harhojakaan.
Lääkkeet mitä syön auttavat mua joka päivä. Lievittävät ahdistusta.
Eikä ole harhojakaan. Mun ei tarvinnutkaan hakea lääkkeitä tällä viikolla koska mulla riitti niitä vielä tälle viikolle. Ensi viikolla mun pitää hakea masennuslääkettä. Alkaa kohta loppumaan.
Kohta voisi kuunnella vähän musiikkia. Loma fiilis vaan päälle.
Aijon lomalla varmaan nukkua paljon päikkäreitä. Kun on aikaa nukkua.
Mutta aijon joka aamu herätä aina ajoissa. Seitsemän jälkeen.
Tai ennen seitsemää. Kerkiää rauhassa juoda aamukahvit ja kirjoittaa blogia. Rahatilanne on todella hyvä tällä hetkellä.
Rahaa on niin siitä ei tarvitse murehtia. Perjantaina tulee taas lisää rahaa. Saa maksettua laskut. Rahaa on myös sen verran että poikaystävälle pystyy tarjoamaan pizzan. Sekä itselle pystyy ostamaan pizzan. Rahaa on myös silloin kun on uusi vuosi niin pystyy ostamaan uuden vuoden juomat. Aijon silloin juoda päärynäviiniä ja siideriä. Odotan innolla uutta vuotta.
Pääsee viettämään sitä poikaystävän kanssa. Toivon että ensi vuosi on hyvä vuosi. Sekä että on paljon ohjelmaa ensi vuonna. Reissuja odotan kaikista eniten. Mennään taas laivalle kavereiden kanssa ensi vuonna. Viimeksi oli niin mahtavaa ja Hauskaa.
Kohta on synttärit. Vietän niitä Desuconissa. Kaverin kanssa.
Tulee hyvä desucon viikonloppu. Aijon vaan silloin nauttia.
Nyt musat soimaan ja alan siivota. Myöhemmin aijon ehkä katsoa animea. Tai jotain muuta. Eka siivoan.
Oli mukava päivä eilen. Pääsi viettämään poikaystävän kanssa aikaa.
Käytiin tosiaan subwayssa hakemassa subit. Mä otin tällä kertaa kana teriyaki leivän. Ostettiin kaupasta vähän leffa mässyä ja katsottiin pari leffaa. Toinen leffoista oli yksi animeleffa. Sen niminen kuin: "Your name" Katsottiin se yle areena sivulta. Mulla on tunnukset siellä.
Pystyy katsomaan sieltä leffoja ja sarjoja. Tykkäsin siitä animeleffasta. Oli hyvä. Olen aina halunnut nähdä sen niin nyt mä näin sen.
Tänään ajattelin katsoa animea pitkästä aikaan taas. Mulla ei ole mitään ihmeellistä ohjelmaa tänään. Lenkillä voisi käydä iltapäivällä.
Ellei sada vettä. Fiilis on nyt todella hyvä. Nyt kun on saanut vähän levättyä niin jaksaa taas. Ensi viikko vielä töitä niin sitten alkaa parin viikon loma. Hyvin jaksan varmasti ensi viikon vielä. Huomenna olen menossa taas salille illalla. Soutamaan soutulaitteella taas parisen kilsaa. Tykkään todella siitä laitteesta. Mun lemppari salilla.
Tekee ihan hyvää mennä salille viikonlopun jälkeen. Nyt kun viikonloppuna on syönyt taas kaikenlaista. Herkkuja ja juonut limua. Mulla on vielä yksi coca cola tölkki minkä aijon juoda tänään pois.
Sitten en taas viikkoon osta limua. Paino pysyy hyvänä kun herkuttelee vaan viikonloppuna. Eikä viikolla. Olen kyllä tyytyväinen mun painoon.
Olen normaalipainonen ja siitä aijon pitää kiinni.
Liikunta auttaa pitämään painon hyvänä. Mulla se ainakin toimii.
Ensi viikolla pitää hakea taas lääkkeitä. Mun pitää hakea taas leponexia. Nyt mä saan niitä taas kun kävin verikokeissa viime perjantaina. Pitää varmaan myös masennuslääkettä hakea myös.
Uskon että ensi viikolle riittää masennuslääkkeet.
Kaikkea pitää taas hakea apteekista. Onneksi apteekki ei ole kaukana. Voisi huomenna tai tiistaina käydä hakemassa ne lääkkeet.
Työpäivän jälkeen. Hyvin kerkiää hakea.
En ole aikoihin syönyt rauhottavia mikä on vaan hyvä juttu.
Kun syö niitä vaan harvemmin niin sen parempi.
Liikunta auttaa jos mua alkaa kauheasti ahdistamaan.
Kuntosalilla käynti on yksi keino tai lenkki. Suosittelen kokeilemaan.
Jos alkaa ahdistaa pahasti. Mua se ainakin auttaa paljon.
Kuntosali auttaa myös jos vituttaa kauheasti. Pääsee salille purkamaan niitä tunteita. Sitten on hyvä olo taas sen jälkeen.
Kun on hikoillut. Voisin katsoa valmiiksi vaatteet mitä pistän huomenna päälle. Kivaa mennä huomenna töihin taas.
Näkee taas kaikki työkaverit. Huomisesta tulee hyvä päivä!
Uskon että koko viikosta tulee hyvä viikko.

Annan lahjan poikaystävälle.Lauantai 14.12.2019 08:34

Viikonloppu on taas. Nopeasti on viikko taas mennyt. On ollut ihan mukava viikko. Paras päivä oli se kun olimme siellä Jumbossa.
Poikaystävä on tulossa tänään käymään. Annan sen lahjan nyt sille minkä ostin jumbosta. Guess kaulakoru. Toivon että tykkää siitä.
Käydään muuten subwayssa tänään. Poikaystävä lupasi tarjota.
En vielä tiedä minkä subileivän aijon ottaa. No se selviää kyllä.
Nyt on hyvä olo tällä hetkellä. Mikään ei nyt ärsytä eikä vituta.
Alan tottumaan näihin pillereihin mikä on hyvä juttu. Alku oli ihan perseestä kun aloin syömään niitä. Rajut mielialan vaihtelut.
Olen nyt ollut parhaan kaverin tukena. Parhaan kaverin yksi sukulainen on kuollut ja tänään on sen hautajaiset. Menen tänään illalla sen luokse tueksi. Koitan piristää vähän parasta kaveria. Olla vaan sen vieressä.
Olin eilenäkin sen tukena kun sillä oli huono olo.
Olen aina parhaan kaverin tukena. Tuli mitä tahansa. Paras kaverikin on mun tukena jos mulla on jotain. Muistan kun mun isoisä kuoli ja oli sen hautajaiset. Se oli todella surullista. Mutta kyllä se siitä sitten alkoi helpottaa pikkuhiljaa. Mun isoisä oli ihan mahtava. Kaipaan sitä joka ikinen päivä. Mä ajattelen sitä joka päivä.
Hyviä muistoja siitä. Aijon tänään testaa noita mun uusia kenkiä.
Niitä mitkä ostin jumbosta. Pääsee vähän testaamaan niitä.
Pysyn kyllä pystyssä niillä. Korko ei ole korkea niissä.
Ihanaa kun huominen päivä on semmoinen ettei ole kiire minnekkään. Voi vaan olla. Aijon nukkua ja käydä varmaan lenkillä.
Animea voisi myös katsoa kun on aikaa.
En ole taas vähään aikaan katsonut animea. Ollut taukoa siitä.
Ai niin mun pitää katsoa tuolta yle areenasta se yksi animeleffa mikä on tullut sinne. Olen aina halunnut katsoa sen.
Voisi katsoa sen tänään poikaystävän kanssa.
Jos poikaystävä haluaa katsoa sen. Siinä olisi ainakin yksi leffa.
Sitten vielä jotain leffoja netflixistä. Mulla alkaa kohta parin viikon joululoma. Olen vielä ensi viikon töissä ja sitten alkaa loma.
Pariin viikkoon ei tarvitse mennä töihin.
Ihan mukavaa kun on loma. Se koskee kaikkia ketkä on töissä siellä. Nyt alan kuunnella vähän musiikkia ja katsoa mitä puen tänään päälle. Pitää katsoa ne housut mitkä sopii niiden mun uusien kenkien kanssa. Mutta mukava päivä tänään tulossa.
Mukavaa päästä viettämään poikaystävän kanssa aikaa. Menen poikaystävän luokse seuraavan kerran uutena vuotena.
Odotan innolla uutta vuotta. Silloin pitää juoda vähän viiniä.
Aijon ostaa taas sen päärynäviini pullon. Sekä muutaman siiderin.
Siinä on mun juomat uutena vuotena.

Kauppakeskus Jumbo.Torstai 12.12.2019 07:57

Kävin eilen shoppailemassa Vantaan jumbossa. Olin kavereiden kanssa siellä. Oli mukava shoppailupäivä. Löysin poikaystävälle synttäri/joululahjan: Miesten Guess kaulakorun. Maksoi vaan 59 euroa.
Myyjä paketoi sen hienoon pieneen pakettiin. Annan sen lahjan sitten jouluna. Itselle löysin ihanat punaiset nahkakengät. Oli puoleen hintaan. Maksoi vaan 30 euroa vaikka oikeas hinta oli 60. Hyvä löytö. Muuta en sitten ostanut. Mulla meni rahaa 90 euroa mutta ei se haittaa. Harvoin pääsee Jumboon shoppailemaan. Käytiin syömässä yhdessä ravintolassa. Otin pekonihampurilaisen ranskalaisten kanssa. Oli hyvää.
Sitten jaksoi taas shoppailla kun olimme syöneet. Olimme neljän aikoihin kotona iltapäivällä. Loppu illan olin parhaan kaverin luona. Katsottiin salkkarit ja ole mitä syöt. Sitten menin nukkumaan ja nyt tänä aamuna mä heräsin sentään ajoissa. Mulla on nyt ollut vaikeaa nousta aamulla ylös. Varmaan vaan johtuu tuosta pimeydestä mikä on ulkona. Ei tiedä onko päivä vai yö. Tänään taas siivoan ja pesen pyykkiä. Torstai on aina hyvä siivouspäivä. Silloin on aikaa aina siivota.
Mun olo on ollut ihan ok. Nyt mä alan pikkuhiljaa tottua näihin e-pillereihin. Ei enää ole ollut niin raivostuttavaa oloa.
Kun aloin syömään niitä niin mua ärsytti ihan kaikki. Sekä oli semmoinen olo että itkettää. Nuo olotilat kesti sen parisen viikkoa.
Mutta nyt on tasaantunut. Huomenna mulla on verikokeet.
Päivällä. Kerkiän onneksi syömään ennen lähtöä. Sitten kun olen käynyt verikokeissa niin käyn lidlissä.
Se on matkan varrella. Käyn ostamassa vähän limua. Sipsiä ja dippiä ostan myös viikonlopuksi. Voi taas herkutella kun on viikonloppu. Nyt alkaa taas pitkät vapaat. Voi vaan olla.
Nukkua päikkäreitä. Eikä ole kiire yhtään mihinkään.
Aijon vaan nauttia. Odotan innolla että pääsee käyttämään noita uusia kenkiä. Pystyn kävelemään niillä.
Kaverit sanoi mulle että osta ne. Olisin jäänyt katumaan jos en olisi ostanut niitä. Ne kestää varmasti muutaman vuoden.
Mutta. Nyt siivoamaan. Musat soimaan taustalle. Kivempi siivota.
Tästä tulee hyvä päivä!

Uudet karpalokapselit.Perjantai 06.12.2019 08:25

Viikko on ollut aika rankka. Mulla on ollut rajut mielialan vaihtelut. Välillä olen iloinen, välillä surullinen.. välillä ärsyttää kaikki, ollut itkupotkuraivarit..kaikki tämä on johtunut noista vanhoista e-pillereistä mitä aloin syömään pari viikkoa sitten. Mutta mä uskon että kohta alkaa helpottaa. Siinä menee vaan hetki että totun noihin pillereihin taas.
Se on ollut hyvä että en ole joutunut onneksi syömään rauhottavia noiden mielialojen takia. Aloin tällä viikolla syömään semmoisia karpalokapseleita missä on samassa maitohappobakteeri. Joudun syömään karpalokapseleita sen takia ettei tule enää mitään tulehduksia.
En enää koskaan halua virtsatieputken tulehdusta.
Olen syönyt nyt noita karpalokapseleita jo useamman kuukauden.
Voin sanoa että kun aloin syömään niitä niin tulehduksia ei ole ollut.
Suosittelen kokeilemaan. Niistä on iso apu. Tämän viikonlopun olen nyt omissa oloissani. Kaverit ovat lähteneet lomille. Poikaystävä tulee varmaan huomenna käymään. No nyt saa taas levättyä. On alkanut pitkät vapaat. Aijon nauttia. Kävin eilen kaupassa ja ostin suklaata sekä coca colaa. Mun viikonloppu herkut. Olo on tällä hetkellä ihan ok.
Ei nyt ärsytä tai masenna mikään. Vielä. Kyllä se siltä sitten tulee taas. varaudun siihen. Ajattelin varmaan mennä ehkä lenkille tänään. Iltapäivällä. Tai sitten käyn vaan lidlissä. Jos se on auki.
Nyt kun on itsenäisyyspäivä. En aijo katsoa linnan juhlia. Ei kiinnosta.
Viime vuonna katsoin parhaan kaverin kanssa niitä. Kohta alan kuunnella vähän musiikkia. Sitten menen ehkä sen jälkeen takaisin nukkumaan. Sain eilen siivottua taas ja pestyä pyykit.
Nyt kämppä on siisti ja tein uuden järjestyksen keittiöön. On vähän enemmän tilaa keittiössä. Mikä on hyvä juttu.
Viihtyy taas. Mutta aijon nauttia tästä päivästä ja siitä ettei ole kiire.
Voi vaan olla. Ihanaa. Tänään aijon katsoa taas sarjoja netflixistä.
Kun on aikaa hyvin katsoa ja makoilla sohvalla.
Mietin pitäisikö hakea sipsiä kaupasta tänään? No tässä on hyvin aikaa miettiä. Jos mun tekee mieli sipsiä niin käyn hakemassa.
Olen syönyt jo kaikki suklaat. Limua en ole vielä juonut.
Tästä on tulossa ihan kiva päivä. Saa nukkua jos nukuttaa.
Levätä.
Joulukuu alkoi. Kohta se joulukin sieltä sitten tulee. pikkuhiljaa. Olen melkein kaikki lahjat ostanut. Poikaystävälle pitää keksiä vielä joululahja. Sitten on kaikille ostettu. Oli mukava viikonloppu poikaystävän luona. Saunottiin, juottiin ja katseltiin leffoja. Nukuin myös aika paljon viikonloppuna. Poikaystävän luona on aina hyvä rentoutua. Sitten aina sen viikonlopun jälkeen on aina kiva aloittaa uusi viikko. Töihin olen menossa taas ja salille illalla. Nyt on energiaa taas. Hyvä fiilis päällä. Parin viikon päästä on tosiaan ne pikkujoulut kavereiden kanssa. Odotan innolla. Tulee kivaa varmasti. Uuden vuoden vietän poikaystävän kanssa. Aijon silloin juoda vähän päärynäviiniä. Pitää valvoa ainakin siihen asti kun vuosi vaihtuu. Toivon että ensi vuosi on taas hyvä vuosi. Tämäkin vuosi on ollut ihan hyvä paitsi mulla on tänä vuotena ollut aika paljon kipuja ja tulehduksia. Ollut monta antibioottikuuria. Toivon että ensi vuonna en olisi enää niin kipeä. Viikon lääkkeet pitää taas tänään jakaa dosettiin.
Mun ei tarvitse varmaan vielä hakea lääkkeitä lisää. Uskon että tälle viikolle riittää vielä. Parin viikon päästä on taas verikokeet.
Tuntuu että hetki sitten olisin ollut verikokeissa. Nopeasti tää aika menee. Painosta sen verran että olen erittäin tyytyväinen mun painoon.
Olin nyt taas laihtunut. Paino ei ole onneksi alkanut nousemaan.
Mikä on vaan hyvä. Olen normaalipainoinen ja siitä aijon pitää kiinni.
Tykkään mun vartalosta semmoisena kun se on.
Tunnen itseni kauniiksi. Rakastan itseäni.
Olen myös siitä onnellinen että poikaystäväkin rakastaa mua semmoisena kun oon. Mun ei tarvitse muuttua.
Ensi vuonna ollaan poikaystävän kanssa oltu kymmenen vuotta yhdessä. Sitä pitää sitten juhlia isosti.
Hyvin meillä menee edelleen. Rakastamme toisiamme.
Viihdymme hyvin yhdessä. Parhaan kaverin kanssa ollaan nyt tunnettu 11 vuotta. Muistan kun olimme molemmat 18 vuotiaita kun tutustuimme. Oltiin silloin ihan kakaroita. Ei tiedetty mitä elämä tuo tullessaan. Mutta nyt meillä menee todella hyvin. Ollaan kavereiden kanssa onnellisia. Ollaan onnellisia että meillä on toisemme.
Teemme ensi keväällä taas laivareissun. Siitä on nyt tullut perinne että käymme nyt joka vuosi kolmestaan laivalla. Viimeksi oli tosi hauskaa paitsi se että mä tulin silloin kipeäksi.
Mutta jaksoin juhlia koko yön. Viiteen asti valvottiin. Oli todella hauskaa. Varmaan paras laivareissu koskaan.
Odotan jo innolla seuraavia laivareissuja mitä teemme ensi vuonna.
Kello on tulossa viisi. Vielä kolmisen tuntia niin pitää lähteä töihin.
Olen ihan hereillä. Ei nukuta yhtään.

Subway kutsuu.Perjantai 29.11.2019 07:57

Perjantai. Vihdoin ja viimein. Viikonloppu alkaa. Pääsee viettämään laatuaikaa poikaystävän kanssa pitkästä aikaan. Tulee mukava viikonloppu varmasti. Tehdään vaikka mitä: Saunotaan. juodaan, valvotaan, tehdään ruokaa, katsellaan leffoja..kaikkea rentoa ja mukavaa. Olen melkein pakannut kaikki mun kamat. Pakkailen kohta loput. Eilen tehtiin taas kavereiden kanssa ruokaa. Kanamunapizzaa tein minä. Oli aika erikoinen ruoka. Mutta hyvää oli. Sitten oli salaatti ja jälkiruoaksi kiisseliä. Hyvät ruoat tehtiin taas. Parin viikon päästä teemme taas sitten ruokaa yhdessä. Salkkarit jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan taas. Pakko katsoa taas tänään. Mitä seuraavaksi tapahtuu.
Kohta alan kuunnella vähän musiikkia. Viikonloppu fiilis nyt vaan päälle.
Käydään poikaystävän kanssa tänään subwayssa. Haetaan subit perjantain kunniaksi. Varmaan juodaan tänään illalla. Mä juon siideriä ja lonkeroa. Hyvät saunajuomat jos saunotaan tänään illalla.
Coca colaa pitää myös ostaa. Se on sitten mun leffa juoma kun katsellaan leffoja viikonloppuna. Katsomme netflixistä. Varmaan huomenna katsellaan leffoja. Pitää sitten ostaa tänään kaupasta leffamässyt. Sipsiä ehdottomasti ja dippiä.
Käydään lidlissä kaupassa. Sieltä saa halvalla sipsiä.
Ulkona on inhottava keli. Vettä vaan sataa ja on märkää.
Ei hirveästi tee mieli olla ulkona. No onneksi viikonloppuna ei tarvitse mennä ulos. Aijon olla sisällä. Saisi nyt tulla vähän pakkasta ja lunta.
Olisi paljon mukavampaa. Saa nähdä millainen keli on sitten ensi viikolla. Varmaan vaan vettä sataa. On tosi jouluinen tunnelma.
Paras kaverikin lähtee sen vanhempien luokse viikonlopuksi.
Näemme sitten taas ensi viikolla. Selvittiin hyvin tästä viikosta.
Alku viikko oli vähän perseestä mutta selvisin. Loppu viikolla tuli paljon parempi fiilis taas. Hyvä että nyt on hyvä olla. Nyt vaan nautitaan elämästä täysillä taas. Ennen kun paskaa tulee taas.
Pitää kohta ottaa aamulääkkeet. Mulla menee masennuslääke aamuisin. 10mg. Se lääke auttaa aika paljon. Kun sen aina ottaa niin ahdistus ei välttämättä iske. Päivä menee aika kivasti. Mutta välillä tulee päiviä että se lääke ei välttämättä auta aina.
Olen siitä tyytyväinen että mulla on aika hyvä lääkitys.
Pystyy jotenkin elää tätä elämää. Kaverella on sama kun mulla. Nekin syö masennus ja psyykelääkkeitä.
Ymmärrämme toinen toisiamme. Ne on mun parhaat kaverit.
Olen niiden tukena jos tarvitsee. Ja ne tukee minua.
Mukavaa päästä viettämään parin viikon päästä pikkujouluja kavereiden kanssa. Vietetään vähän joulua jo.
Juodaan ja syödään. Sekä höpötellään ja nauretaan.
Tulee kiva ilta varmasti. Odotan innolla. Luulen että tää kuukausi menee äkkiä. On paljon ohjelmaa tässä kuussa.