IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Jaksoin nousta ylös heti kun kello soi. Aamukahvit on taas juotu. Uskon että tänään on tulossa hyvä päivä. On jonkin verran tekemistä tänään.
Pitää käydä kaupassa, pestä pyykkiä, kaverin luokse menen kylään, illalla lenkille..ei ole tulossa tänään tylsää päivää. Menen pyörällä taas kauppaan. En ole nyt muutamaan päivään ajanut pyörällä. Kiva taas ajaa tänään sillä. Eilenä lepäsin koko päivän. Jaksoin mennä lenkille vielä myöhemmin iltapäivällä. Oli kiva ilma. Ei ollut onneksi kamalan kuuma. Vähän oli vaan pilviä taivaalla. Ei onneksi alkanut satamaan vettä.
Kohta pitää taas jakaa viikonlääkkeet dosettiin. Kaikkia lääkkeitä riittää vielä tälle viikolle. Ensi viikolla menen varmaan sitten taas hakemaan leponexia. Sekä ostan samalla ne karpalokapselit. Nekin alkaa kohta loppumaan. Olo on ihan ok tällä hetkellä. Uskon että tästä tulee taas mukava viikko. Vielä ei ole onneksi alkanut pahasti ahdistamaan. Onneksi olen oppinut elämään hetken ja päivän kerrallaan. Keskityn tähän päivään enkä aijo vielä miettiä huomista. Pitää tällä viikolla käydä ostamassa lisää aurinkorasvaa. Alkaa kohta taas loppumaan. En halua että mun iho palaa auringossa. Mulla on aika vaalea iho ja haluan suojata sen.
Onneksi aurinkorasva ei ole kamalan kallista. Tuo aurinkorasva mitä käytän niin maksoi vaan 12 euroa. Katselin taas eilenä pari jersey shore jaksoa. Odotan innolla että on tulossa uusia jaksoja siitä ohjelmasta.
Mä olen niin jäänyt siihen ohjelmaan koukkuun. Tänään on pakko katsoa taas salkkarit. Haluan niin nähdä mitä Viola sanoo sille Miralle.
Sekä mitä muuta tänään tapahtuu salkkareissa.
Ajattelin tänään soittaa taas parhaalle kaverille ja kysellä miten sen viikonloppu meni. Ei olla oltu nyt yhteydessä pariin päivään.
Haluan tietää miten sillä menee koska se on mun paras kaveri.
Soitan illalla kun on hyvin aikaa silloin. Tänään taas tulossa lämmin päivä. Hyvä lenkkeily sää. Menen vasta illalla taas lenkille.
Tulee liikuntaa sitten taas tälle päivälle. Mutta. Nyt otan aamulääkkeen.
Sekä jaan lääkkeet nyt dosettiin.

Oli kiva lauantai. :)Sunnuntai 13.06.2021 07:31

Sunnuntai aamu. Eilenä oli kiva päivä. Näin poikaystävän eilenä ja olimme yhdessä juhlatilaisuudessa. Siellä oli kahvia ja kakkua. Hyvä että laitoin sen sinisen mekon päälle niin oli siistit vaatteet. Ennen kun menimme sinne juhliin niin käytiin subwayssa hakemassa subit. Mä otin kanafaijta subin. Pakko sanoa että oli taas todella hyvää. En ollut syönyt taas vähään aikaan subia. Tänään mulla ei ole mitään ihmeellistä. Ajattelin ottaa tämän päivän taas rennosti niin huomenna on taas kiva aloittaa uusi viikko. Suunnitelen tänään ensi viikon ruokia ja huomenna sitten kauppaan. Voi olla jos tänään sataa vettä iltapäivällä niin en ole menossa sinne liikuntapuistoon. Katsoo jos sitten ensi viikolla menee sinne joku päivä kun aurinko paistaa. Mutta koitan mennä lenkille taas tänään.
Satoi tai paistoi. Kohta pitää ottaa aamulääke ja tarkistaa paljon mulla on leponexia jäljellä. Vielä pitäisi riittää ensi viikolle. Käyn sitten ensi viikon lopussa apteekista hakemassa lisää leponexia. On sitten sitä lääkettä taas. Saan taas hakea kun kävin tällä viikolla siellä verikokeissa.
Masennuslääkettä on vielä paljon jäljellä. Riittää koko kesäksi vielä.
Alan kohta tiskaamaan ja siivoan keittiötä. Tiskiä on kertynyt taas.
Pitää myös katsoa koska pesee pyykkiä. Varmaan tuossa huomenna voisi pestä taas. Teen silleen. Tänään en jaksa pestä pyykkiä.
Ihanaa kun ei ole kiire. Parasta aamulla on se, kun saa juoda aamukahvit rauhassa. Aamukahvi on pakko saada joka aamu. Muuten mun päivä ei lähde kunnolla käyntiin. Nyt kahvia ei tarvitse hakea koska sitä on vielä jäljellä. Teetä on myös sen verran ettei sitäkään tarvitse hakea. Laskuja maksan pois sitten taas loppukuusta.
Rahaa tulee taas 22 päivä tätä kuuta, niin niillä rahoilla pystyy maksamaan loput laskut. Siitä jää rahaa vielä jäljelle laskujen jälkeen niin pärjää taas loppukuun. Ajattelin varmaan tänään katsoa jersey shorea. Nyt kun mulla on aikaa. Vielä on monta jaksoa jäljellä.
Katsottavaa riittää. Huomenna taas tulee salkkarit. Viime jakso jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan. Mira ja Viola näkivät toisensa.
Saa nähdä mitä sitten tapahtuu? Kiva kun salkkarit tulee vielä tämän kuun. On katsottavaa illalla.
Tänään on tulossa kiva päivä. Näen poikaystävän tänään. Ei olla nyt kunnolla nähty aikoihin. Olen menossa sen luokse kylään koska ollaan menossa yhteen juhlatilaisuuteen. Se on tuossa iltapäivällä. Käydään hakemassa ennen sitä vähän jotain syötävää. Ajattelin jos kävisi hakemassa subit subwaysta. Tekee mieli nyt subileipää. Laitan sinne juhliin legginsit ja sinisen mekon. Sekä jalkaan yhdet mun kullanväriset sandaalit. Siinä on hyvät vaatteet sinne. Näyttää sitten nätiltä.
Oli semmoinen olo taas tänä aamuna ettei olisi jaksanut nousta ylös.
Mutta pääsin ylös. Nyt olen ihan hereillä koska join ison kupin mustaa kahvia. Onneksi musta kahvi herättää heti. En eilenä illalla mennytkään lenkille koska oli niin kuuma. Katsoo jos tänään illalla jaksaa mennä.
Uusi yritys. Vissiin vettä sataa iltapäivällä. Nyt aamulla on vielä hyvä ilma.
Ensi viikolla tulee helteet. Jippii. Pitää taas juoda vettä paljon ja laittaa aurinkorasvaa. Mun pitää muuten taas käydä ostamassa lisää aurinkorasvaa. Alkaa tuo edellinen kohta loppua. Kävin eilenä tokmannilla pyörimässä. Ihan vaan ajan kuluksi kun en jaksanut olla kotona. Mä näin siellä kivat valkoiset shortsit. Maksoi 16 euroa. Nyt mietin pitäisikö käydä ostamassa ne? Ne näytti aika kivalta. Harkitsen vielä. Fiilis on hyvä tällä hetkellä. Ihanaa kun on hyvä olo. Nautin siitä. Kesä on ihan parasta aikaa. Pitää nyt nauttia ihan täysillä kun pystyy. Koska se syksy sieltä lähestyy.
Mä toivon että syksyllä pääsee vihdoinkin kuntosalille. Tulee sitten taas tekemistä viikolle. Aijon sitten alkaa taas käymään pari kertaa viikossa.
Olen siellä ainakin sen tunnin verran treenaamassa.
Tekee hyvää mielelle ja kropalle. Kaverin kanssa mennään taas salille.
Kiva olla siellä aina kaverin kanssa. Mietin pitäisikö huomenna mennä liikuntapuistoon? Jos on hyvä ilma niin menen. Pääsee samalla ulkoilemaan. Pitää ottaa vesipullo mukaan. Pitää alkaa suunnitella ensi viikon ruokia. Suunnittelen ne huomenna kun on hyvin aikaa.
Sitten tekee taas kauppalapun ja menee kauppaan alkuviikosta. Menen taas pyörällä. Otan repun mihin saa sitten kaikki pakattua.
Mutta nautin tästä päivästä. Tulee mukava päivä. Ihanaa taas nähdä poikaystävä. Ollut ikävä sitä. Näemme sitten taas ensi viikolla myös.
Pääsee viettämään laatuaikaa.

Nautin kesästä. :)Perjantai 11.06.2021 06:59

Nyt on taas siivottu ja ikkunat pesty. Ei siinä ikkunan pesemisessä mennyt kun noin puolisen tuntia. Nyt ei taas vuoteen tarvitse pestä ikkunoita.
Aamu taas lähtenyt käyntiin kahvilla. Heräsin kuuden jälkeen. Tänään mulla ei ole mitään ihmeellistä ohjelmaa. Aijon vaan olla ja nauttia kun ei ole mikään kiire. Aijon lenkkeillä ainakin. Menen varmaan taas iltalenkille.
Olin eilenä pururadalla lenkillä. Kuuma oli mutta jaksoin kävellä. Onneksi on hyvä kunto. Viikko on sujunut yllättävän hyvin. Mikä on vaan hyvä juttu. Olen nauttinut kesästä. Pitää nauttia koska kesä menee taas aika äkkiä ja syksy tulee. Saa nähdä koska sitä sitten uskaltaa mennä uimaan.
Mä yritän tänä kesänä mennä. Viime kesänä mä kävin kerran uimassa.
Se oli aika kivaa. Vesi oli lämmintä. Tuntuu ihan siltä että kesäkuu menee aika nopeasti. Kohta on heinäkuu. Kohta saan sen toisen koronarokotteen.
Heinäkuun alussa 2 päivä. Sitten se on kaikki rokotukset otettu.
varmasti jotenkin suojaa koronalta. Tänään vietän päivää itekseni koska muilla kavereilla on tänään muuta menoa. Näen niitä sitten taas ensi viikolla. No huomenna mä näen poikaystävän. Menen sen luokse viettämään päivää. Haetaan jotain hyvää ruokaa ja nautitaan toistemme seurasta. Tulee kiva lauantai päivä. Ajattelin huomenna laittaa mekon päälle. Tulee sitäkin nyt vihdoinkin käytettyä. Menin jo eilenä nukkumaan puoli kahdeksan. Pikkasen väsytti. En jaksanut katsoa salkkareita. Tänään katson salkkarit jaksot. Eilisen ja tämänpäivän. Illalla on aikaa katsoa taas. Nyt otan aamulääkkeen ja alan kuunnella jotain hyvää musiikkia. Viikonloppu fiilis vaan päälle.
Huomenna vissiin sataa vettä. No se ei haittaa. vesisade ei pilaa mun hyvää fiilistä. Innolla jo odotan huomista päivää. Sekä tästä perjantai päivästä tulee hyvä päivä!

Pesen tänään kaikki ikkunat.Torstai 10.06.2021 06:57

Nyt taas kun siivoan tänään niin ajattelin pestä samalla ikkunat. Mä pesen ne aina kerran vuodessa. Syön vaan eka aamupalan ja sitten alan pesemään. Tänään pitää myös hoitaa pyykit. Mun pitää pestä lakanat, vaatteet, mun peitto..kaikki mahdollinen. Mutta onneksi mulla ei ole mikään kiire niin saa rauhassa tänään tehdä kaikki. Syön pakkasesta lounaan niin mun ei tarvitse aamupäivällä tehdä ruokaa. Teen sitten ruokaa iltapäivällä. Chili con carne on mun päivällinen tänään.
Edelleen aika hyvä fiilis päällä. Näen taas poikaystävää lauantaina. Ihanaa nähdä. On ollut kova ikävä. Ensi viikon viikonloppuna olisi tarkoitus mennä taas poikaystävän luokse. Toivon että silloin on hyvä ilma. Pääsee puusaunaan. Ihanaa. Uskon että ensi viikko menee taas hyvin ja nopeasti.
Olin eilenä illalla lenkillä. Oli kyllä aika kuuma mutta jaksoin lenkkeillä puolentunnin lenkin. Join hyvin vettä ennen lähtöä ja piti laittaa vielä aurinkorasvaa. Siitä tulikin mieleen että aurinkorasvaa pitää ostaa kohta lisää. No onneksi tokmanni on tuossa vieressä niin käyn sieltä ostamassa.
Tein eilenä todella hyvää lohikastiketta. Riisin kanssa. Mun pitää kohta ostaa riisiäkin lisää koska sekin kohta loppuu. Kiva kun salkkarit tulee vielä tämän kuun. Sitten on kuukauden tauko ja jatkuu taas elokuussa.
Seppo lähti eilenä. Harmi. Olisin halunnut että olisi ollut pidempään. Mutta se ihan varmasti ilmestyy taas jossain vaiheessa. Innolla odotan.
Nyt en ole vähään aikaan katsonut jersey shorea. No varmaan tuossa viikonloppuna katson sitä taas kun on aikaa. Vielä on monta jaksoa katsomatta. Mä odotan jo innolla että big brother alkaa syksyllä.
Sitten se tulee taas joka päivä. On katsottavaa. Innolla haluan nähdä millaisia ihmisiä sinne taloon taas menee ja kestä sitten tulee suosikki.
Kuka voittaa sen. Paras kaverikin katsoo big brotheria. Puhutaan siitä aina. Ollaan molemmat bb faneja. Nyt kun on taas tulossa kuuma päivä niin aijon pitää shortseja ja t-paitaa. Pitää juoda taas paljon vettä päivän aikana. Niin ei tule nestehukkaa. Mutta paljon siivottavaa tänään mutta ei se mitään koska ihan hyvä että on tekemistä. Sitten on hyvä fiilis kun on saanut kaiken siivottua ja pestyä. Nyt jotain hyvää musiikkia soimaan. Tästä tulee hyvä päivä.

Aurinko paistaa. :)Keskiviikko 09.06.2021 06:41

Heräsin vähän ennen kuutta. Nyt olen ihan hereillä taas ja pirteä kun join ison kupin mustaa kahvia. Eilenä oli kyllä ihme ilma. Välillä satoi vettä ja taas paistoi aurinko. Saa nähdä millainen sää on sitten tänään. Toivon että hyvä koska olen menossa taas aamulenkille ja sitten vielä illalla lähden heittämään toista lenkkiä. Aijon taas liikkua paljon mikä tekee vaan hyvää. Tein eilenä ruoaksi sen kanakeiton. Siitä tuli hyvää. Tänään teen lohikastiketta riisillä. Lohikastike on yksi mun lempiruoka. Se on niin helppo tehdä. Tekee sen kastikkeen ja keittää riisit. Tänään aijon taas siivota. Keskiviikosta on nyt tavallaan tullut mulle siivouspäivä. Ainakin osan jo siivoan keskiviikkona. Pitää vaihtaa sänkyyn puhtaat lakanat ja pestä sitten huomenna lakanat. Mulla on ollut edelleen hyvä olo. Ei ole masentanut tai ahdistanut yhtään. Mikä on hyvä juttu. Kaikki on hyvin taas ja mä nautin siitä. Kyllä se ahdistus iskee sitten taas jossain vaiheessa. Mutta nyt en mieti sitä. Keskityn tähän hetkeen ja päivään.
Selviän onneksi aina kun alkaa ahdistaa. Se aina tulee ja menee. Silloin jos on oikeen paska olo niin sitten otan vaan sen rauhoittavan.
Mikä sitten helpottaa mun oloa heti. En ole muuten pitkään aikaan syönyt niitä. Hyvä juttu vaan. Ettei niitä joudu syömään jatkuvasti.
Aika harvoin nykyään syön rauhoittavia. Pitää taas jossain vaiheessa käydä tokmannilla. Ostan uuden vesipullon. Ne onneksi maksaa alle 5 euroa. On sitten juomapullo käytössä kun on lämmin päivä.
Voi siitä juoda. Kohta syön aamupalaksi puuroa. Paras aamupala.
Halpaa ja tekee vaan hyvää kun syö kuituja. Keitän aina sen puuron mikrossa. Nopeaa. Ei tarvitse kattilassa keittää. Näyttää siltä että aurinko paistaa tällä hetkellä. Ihan kiva. Nyt pitää nauttia auringosta kun pystyy. Vesisateet tulee taas sitten jossain vaiheessa.
Salkkareissa taas tapahtuu vaikka mitä. Pakko katsoa taas tänään.
Onkohan Elina vielä elossa? Sekin selviää sitten jossain vaiheessa.
Mutta nyt alan siivoilla. Saa osan siivottua. Alan imuroimaan.
Sitten moppaan lattiat. Keittiö pitää sitten taas siivota kun olen tehnyt ruoan. No onneksi mulla ei ole mikään kiire.

Shoppailureissu syksyllä.Tiistai 08.06.2021 07:10

Tiistai aamu. ihanaa kun ei ole kiire. Saa taas rauhassa juoda aamukahvit ja kirjoittaa blogi. Kävin eilenä siellä verikokeissa. Menin pyörällä sinne terveyskeskukseen. Pääsi sillä nopeasti sinne ja takaisin. Vettä alkoi vähän satamaan mutta en kastunut pahasti. Mun pitää mennä tänään uudestaan kauppaan koska mä unohdin kanasuikaleet. Teen tällä viikolla kanakeiton niin mä tarvitsen ne suikaleet. No menen taas pyörällä kauppaan niin pääsee nopeasti sinne. Olo on edelleen ollut todella hyvä. Eilenä illalla oli todella väsynyt olo. Menin ajoissa nukkumaan. Katsoin salkkarit ja sitten nukkumaan. Sain eilenä maksettua pari laskua. Vuokra on nyt maksettu pois. Sitä ei tarvitse enää miettiä. Mulla tulee tässä kuussa vielä muutama lasku niin hyvin pystyy maksamaan ne. Loppukuusta tulee taas rahaa. Mun rahatilanne on aika hyvä tällä hetkellä. Nyt aijon taas vaan säästää. Alan säästämään rahaa ensi vuoden reissuihin. Jos päästäisiin kavereiden kanssa taas laivalle. Se on yksi mun haave ja toinen on että pääsee taas desuconiin. Sitä odotan kovasti.
Nyt kun on ollut korona niin desucon tapahtumaa ei ole nyt järjestetty.
Ehkä ensi vuonna taas? Pyykkiä pitää pestä tänään. Eilenä en jaksanut pestä mutta tänään uusi yritys. Alan pesemään kun pääsen kaupasta kotiin. Mulla on seuraavat verikokeet 5 päivä heinäkuuta. Puoli yhdeltä aika. Nyt kun kävin eilenä verikokeissa niin saa haettua leponexit.
Mun ei tarvitse vielä hakea koska mulla on sitä lääkettä vielä paljon jäljellä. Ajattelin syksyllä tehdä shoppailureissun. Vähän shoppailemaan syysvaatteita. Uusia housuja mä tarvitsen ainakin. Sitten jotain hupparia voisi myös ostaa. Kesävaatteita en enää nyt shoppaile koska niitä mulla riittää. shoppailen kesävaatteita sitten taas ensi vuonna kesällä. Mä niin haluan päästä tuonne cubus liikkeeseen ja new yorkeriin. Kun olin tallinassa muutama vuosi sitten niin silloin viimeksi kävin siellä new yorkerissa. Ostin sieltä muutaman t-paidan. Siellä myydään kivoja vaatteita halvalla. Tykkään! Ajattelin myös jossain vaiheessa shoppailla uusia koruja. Voisi mennä johonkin koruliikkeeseen katselemaan jos vaikka löytää uusia korviksia.
Tai joku kiva kaulakoru. Mutta tämmöisiä suunnitelmia.
Nyt vietän eka rentoa kesää enkä aijo miettiä yhtään vielä syksyä.
Arki alkaa taas pyörimään. Viikonloppu taas vietetty. Oli mukava ja rentouttava viikonloppu. Nyt jaksaa aloittaa uuden viikon hyvällä fiiliksellä. Meinasin nukkua pommiin. Kello soi kuudelta ja mä heräsin jotain varttia vaille seitsemän. No ei se mitään sain aamukahvit keitettyä.
Kävin eilenä lidlissä. Oli hyvä että menin koska siellä oli kulta katriina kahvi tarjouksessa. Kolme kahvipakettia sai 8 eurolla. Nyt on taas kahvia.
Oli kivaa ajaa pyörällä lidliin. Tänään mulla on ohjelmassa varmaan taas aamulenkki, kaupassa käynti, pitää mennä verikokeisiin..näen kaveria illalla. Ei ole tulossa tylsää päivää. Onneksi pyörällä pääsee nopeasti sinne terveyskeskukseen ja takaisin. Pitää maski muistaa ottaa mukaan.
Jee! Kristian voitti selviytyjät. Mä tiesin koko ajan että se varmasti voittaa. Pakko sanoa että oli jännittävä selviytyjät kausi. Innolla odotan taas seuraavaa kautta mikä tulee syksyllä. Odotan myös seuraavaa tempparit kautta. Syksyllä tulee taas paljon katsottavaa. Mikä on vaan hyvä. Ei tule tylsää. Kohta pitää jakaa viikonlääkkeet dosettiin. Mitään lääkettä ei tarvitse hakea. Kaikkia on. Haen sitten leponexia taas seuraavan kerran. Masennuslääkettä mulla on vielä paljon jäljellä.
Alan kohta maksamaan laskuja pois. Rahaa on tullut taas tänään kelalta.
Mä maksan aina mun laskut. Siinä ei ole mitään ongelmaa. Sitten kun ne on aina maksettu niin ei tarvitse sitten miettiä niitä ja tulee hyvä mieli.
Pyykkiä pitää tänään pestä. Sitten kun tulee hyvä hetki. Niin alan pesemään. Mitäköhän salkkareissa tapahtuu tällä viikolla?
Varmasti vaikka mitä. Innolla haluan nähdä mitä siinä tapahtuu.
Mä olen salkkarit fani. Olen nähnyt ihan kaikki salkkarit jaksot.
Alusta asti. Se oli kiva kun seppo taas ilmestyi.
Se on mun suosikki hahmo. Mutta. nyt alan jakamaan lääkkeet dosettiin ja tarkistan vielä kauppalapun minkä tein viikonloppuna.
Olen suunnitellut jo ruokia mitä teen. Se on aina hyvä suunnitella niin sitten tietää mitä hakea kaupasta. Mutta. Aijon kyllä tänään nauttia auringosta.

Oli hauskaa parhaan kaverin luona. :)Sunnuntai 06.06.2021 07:25

Oli todella kiva perjantai ilta parhaan kaverin luona. Juotiin ja otettiin aurinkoa parhaan kaverin takapihalla. Aurinko paistoi aika kivasti. Mentiin sitten kymmeneltä nukkumaan ja herättiin vähän yli kahdeksan lauantai aamuna. Juteltiin aika syvällisiä juttuja. Mikä oli ihan parasta. Etenkin meidän elämästä puhuttiin paljon ja todettiin että mun ja parhaan kaverin asiat ovat aika hyvin tällä hetkellä. Suunniteltiin että loppukesästä menen taas parhaan kaverin luokse yökylään kun tulee sopiva viikonloppu.
Nyt alan viettämään taas enemmän aikaa poikaystävän kanssa. Parin viikon päästä me taas näemme. Menen poikaystävän luokse viettämään viikonloppua. Hyvin nukuin viime yönä ja nukahdin eilenä heti kun menin illalla sänkyyn. Nyt mä heräsin tänään puoli seitsemän. Aamukahvit taas keitetty. Siitä tullikin mieleen että menen lidliin tänään ostamaan muutaman paketin taas kahvia. On sitten kahvia. Menen taas pyörällä niin pääsee nopeasti sinne ja takaisin. Onneksi on kiva ilma. Huomenna mulla on verikokeet päivällä. Pitää mennä piikille taas niin saa haettua leponexit. Mun pitää ensi viikolla käydä apteekista hakemassa nuo karpalokapselit. Alkaa kohta loppua. Ostin viimeksi ison paketin niitä niin ne riittivät koko tämän kevään ajan. Nyt ostan taas pienen paketin.
Pitää alkaa taas miettimään mitä ruokaa sitä tekisi taas ensi viikolla.
Suunnitelen jo tänään ruoat sekä teen kauppalapun.
Huomenna alkaa taas uusi viikko. Hyvällä fiiliksellä aloitan taas uuden viikon. Nautin nyt vaan kesästä. Tänään menen lenkille. Eilenä väsytti ja oli niin kuuma niin en jaksanut lähteä lenkille. Pidin lepopäivän. Aijon tänäänkin ottaa ihan rennosti. Ihanaa kun ei ole kiire.
Pyykkiä pitää pestä taas jossain vaiheessa. Varmaan huomenna. Huomenna maksan laskuja pois koska kelalta tulee rahaa.
Maksan vuokran. Loput laskut tulee sitten myöhemmin tässä kuussa. Maksan ne sitten taas kun ne tulevat. Mutta nyt alan nauttimaan tästä päivästä. Ihanaa kun on kesä! Nyt alan kuunnella jotain hyvää musiikkia ja alan tiskaamaan. Siivoan samalla keittiön.
On sitten taas siistiä.
Perjantai koitti vihdoinkin. Olen koko viikon odottanut tätä päivää. Olen menossa parhaan kaverin luokse viettämään iltaa ja olen siellä yötä. Nautitaan kesästä ja auringosta. Kuunnellaan hyvää musiikkia ja otetaan aurinkoa parhaan kaverin takapihalla. Pitää käydä kaupoilla tänään hakemassa juomat ja sitten sipsit. Ostan pari sipsipussia niin sitten ei ihan heti pääse loppumaan. Sain eilenä viestin että mun uudet henkkarit ovat tulleet R-kioskille. Jee. Haen ne samalla kun menen kaupoille ja saan otettua heti ne käyttöön. Eilenä oli taas aika lämmin päivä ja tänään myös. No nyt pitää vaan nauttia kesästä. Lämmöstä ja auringosta.
Sain eilenä siivottua ja pesin pyykit. Nyt on taas siistiä. Putsasin kahvipannun koska sekin oli aika likainen mutta se on nyt puhdas.
Saa taas hyvät aamukahvit keitettyä. Tänään tulee salkkareiden 4000 jakso. Mä ja paras kaveri katsotaan se illalla. Ismon synttärit on siinä jaksossa. Varmasti jännä jakso. Pakko katsoa! Ai niin ja selviytyjien vikat jaksot tulee tänä viikonloppuna. Kuka voittaa selviytyjät? Pakko sekin katsoa. Ajattelin laittaa mekon päälle tänään kun on näin lämmin päivä.
Pitää muistaa laittaa aurinkorasvaa ettei pala kun menee tuonne ulos. Mun pitää sitäkin kohta ostaa lisää. Ostan varmaan ensi viikolla.
Niin on sitten taas aurinkorasvaa. Ai niin mun pitää tokmannilta ostaa se uusi vesipullo. Käyn senkin ostamassa ensi viikolla. On sitten juomapullo. Pitää juoda nestettä kun on näin kuuma.
Kohta alan pakkailemaan reppua mihin tulee mun kamat. Otan repun koska siihen saa kaikki vaatteet hyvin pakattua. Otan vaan vaihtovaattetta, hammasharjan, lääkkeet..aurinkorasva.
Kaikki mitä tarvitsee kun menen parhaan kaverin luokse.
Sovittiin että tulen kolmelta. Se on hyvä kellon aika. Mutta nyt alan kuunnella hyvää musiikkia ja nauttimaan tästä päivästä.
Ihan parasta nähdä taas paras kaveri!