IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Jee, huomenna juhannus! :)Torstai 24.06.2021 06:27

Ihanaa, huomenna on juhannus! Tänään mä lähden juhannuksen viettoon poikaystävän luokse. Tulen sunnuntaina takaisin kotiin. Olen muutaman päivän poikaystävän luona. Meille tulee varmasti mukava juhannus. Nyt mä aijon vaan nauttia ihan täysillä. Kesästä, lämmöstä, poikaystävän seurasta..kaikesta kivasta mitä nyt tulee. Sain eilenä siivottua. Nyt kämppä on taas siisti. Siivosin jo heti eilenä aamulla kun sain blogin kirjoitettua. Alan kohta pakkailemaan kun saan blogin kirjoitettua. Musta vähän tuntuu että pakkaan taas tottakai ihan liikaa vaatetta mukaan.
No ainakin on sitten vaihtivaatetta jos hikoilee. Mielummin liikaa vaatteita kun taas liian vähän. Aamukahvit on taas juotu. Onneksi kofeiini herättää. Tänään menen sinne apteekkiin vihdoin ja viimein. Saa leponexit haettua ja karpalokapselit.
Olisin eilenä illalla mennyt apteekkiin mutta iski myrsky ja ukkonen.
Nyt näyttää taas siltä että on tulossa lämmin päivä. Huomennakin pitäisi paistaa aurinko. Olo on ollut edelleen hyvä. Nyt olen siitä nauttinut että ei ole ahdistanut yhtään. Mukavaa olla hyvässä kunnossa juhannuksena.
Onneksi ei ole ollut myöskään masennusta tai harhoja. Mutta. Ne sitten iskee taas jossain vaiheessa. En aijo yhtään nyt miettiä niitä.
Pitää kohta tehdä kauppalappu mitä ostaa kaupasta. On paljon ostettavaa. Ruokaa ja juomia. Ostetaan poikaystävän kanssa ruoat taas puoliksi. Se on aina toiminut että puoliksi ostetaan aina kaikki. Niin toisen ei tarvitse maksaa kaikkea. Poikaystävä oli hankkinut pienen uimaaltaan. Voin siellä sitten lillua kuumana päivänä. Aijon ottaa bikinit mukaan varmuuden vuoksi. Otan myös mukaan mun kannettavan ja tabletin. Mun viihdekeskus. Ihanaa pääsee juhannuksena saunaan.
En ole varmaan nyt saunonut yli kuukauteen. Kivaa päästä taas. Saunon sitten kunnolla ja nautin. Juhannuksena pitää ehdottomasti päästä aina saunaan. Se kuuluu juhannukseen. Pitää muistaa ottaa aurinkorasva mukaan. Onneksi mulla sitä on vielä paljon jäljellä.
Hyvin riittää vielä. Otan sen mukaan jos ollaan ulkona. Niin mun iho ei pala. Mutta nyt alan pakkailemaan kamoja. Pitää myös tiskata kohta niin ei jää tiskiä kun lähden. Nyt kunnon juhannus musat soimaan ja nauttimaan!

Juhannus lähestyy.Keskiviikko 23.06.2021 06:43

Keskiviikko. Viikon puoliväli. Kuuma on ollut mutta hyvin olen jaksanut.
Huomenna pääsee juhannuksen viettoon. Olen lähdössä vasta huomenna illalla kun poikaystävä pääsee töistä. Sitten se tulee hakemaan mut. En ole vielä alkanut pakkailemaan. No sen kerkiää ihan hyvin huomenna tehdä. Tänään aijo keskittyä siivoiluun. Siivoan tänään niin huomenna ei sitten tarvitse. Alan siivota kun saan blogin kirjoitettua. Pyykit sain pestyä eilenä. Nyt ei enää tällä viikolla tarvitse pestä mitään. Sain maksettua kaikki laskut. Tilille jäi taas sen verran rahaa että hyvin pärjää tämän kuun loppuun. Huomenna käydään poikaystävän kanssa kaupassa. Ostetaan varmaan jotain grilliruokaa. Grillataan varmaan. Pihviä ja makkaraa. Perunasalaattia pitää myös ostaa. Se on hyvää makkaran kanssa. Sitten jotain juotavaa pitää ostaa. Pääsee kunnolla viettämään juhannusta. Olo on ollut ok. Eilenä pikkasen ahdisti koska oli niin kuuma.
Mutta se meni onneksi ohi. Nyt on taas normaali olo. Aamu on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Jaksoin taas herätä kun kello soi.
Menen huomenna varmaan sinne apteekkiin. Tai tänään. Pitää katsoa fiiliksen mukaan. Pitää hakea ne lääkkeet. Niin on sitten niitä taas.
Leponex alkaa loppua kohta. Ostan nyt samalla niitä karpalokapseleita.
Niin ei tule tulehduksia kun niitä syö. Mä olen syönyt karpalokapseleita jo monta vuotta. Suosittelen. Yhden kapselin päivässä aina illalla.
Iltalääkkeiden kanssa. Kohta salkkarit jää kesätauolle. Mä näin mainoksen vikasta jaksosta. Joku kuolee siinä. Saa nähdä kuka.
Sitten salkkarit onneksi taas jatkuu elokuussa. Kuukauden tauko.
Odotan innolla uusia jaksoja. En ole nyt katsonut paratiisihotelli suomea. Sitä kerkiää kyllä taas katsoa myöhemmin. Kaikki jaksot ovat ruudussa niin sieltä pystyy katsomaan. Katson taas kun tulee semmoinen fiilis. Mutta nyt alan siivota. Saa kaiken tehtyä tässä aamulla. Keittiön mä siivosin jo eilenä. Pitää enää imuroida ja mopata.
Laitan hyvää musiikkia soimaan taustalle kun siivoan. Kivempi siivota.
Viikko on alkanut hyvin vaikka on ollut kamalan kuuma. Tänään taas on hellepäivä. Luvattu ainakin 31 astetta lämmintä taas tälle päivälle.
Huhhuh. Saa nähdä millainen sää on sitten juhannuksena. Varmaan aika lämmin myös. Olo on ollut normaali. Ei ole ahdistanut onneksi.
Mikä on vaan hyvä. Hetki ja päivä kerrallaan taas vaan mennään eteenpäin. Kaikki menee hyvin. Menen huomenna käymään apteekissa. Tänään en jaksa mennä koska on niin kuuma. Huomenna on hyvin aikaa käydä. Niin ja huomenna mä aijon siivota. Koska mä lähden sitten varmaan torstaina juhannuksen viettoon poikaystävän luokse.
Saa kämpän kuntoon ennen lähtöä. Huomenna pitää myös pestä lakanat.
Sekä vaihtaa sänkyyn puhtaat lakanat. Alan kohta maksamaan laskuja.
Saa ne pois alta. Tänään on tullut kelalta rahaa. Menen varmaan tuossa illalla taas lenkille pururadalle. Aijon tänään lenkkeillä koska eilenä en mennyt lenkille illalla. Tulee jotain liikuntaa tälle päivälle taas. Jaksan kyllä mennä sen lenkin. Juon vaan hyvin vettä niin jaksaa kävellä.
Täytyy pitää hyvä kunto yllä. Mä toivon että syksyllä pääsee taas kuntosalille. Sitä mä olen kaivannut kovasti. Menen heti sinne kun pääsee.
Se kuntosali missä mä olen aina käynyt niin on ihan tuossa vieressä. Kävelymatkan päässä. Se on kiva kun on lähellä. Olen jo monta vuotta käynyt siellä. Nyt ei ole päässyt kun on ollut tämä korona.
Aamu on taas lähtenyt hyvin käyntiin. Kiitos aamukahvin. Juon tällä hetkellä kulta katriina kahvia. Ostin sitä kun se oli tarjouksessa lidlissä.
Sai kolme niitä 8 eurolla. Aina jos kahvi on tarjouksessa niin ostan heti.
Kahvi ei koskaan saa olla loppu. Sitä pitää olla aina. Tänään pitää keittää maskit kattilassa niin saa ne sitten käyttöön kun menee apteekkiin ja kauppaan. Mä keitän ne aina. Se on nopeaa. Pöpöt kuolee kun keittää ne. En viitsi pestä niitä pesuokoneessa, koska ne muuten hukkuu sinne. Tai häviää. Mulla on mustia kangasmaskeja.
Muutama kappale. Ne on kestänyt hyvin viime vuoden.
Mutta nyt alan maksamaan laskuja pois. Sekä siivoilen hieman keittiötä. Uskon että tästä on tulossa ihan mukava päivä.
Juhannusta odotellen.

Aloin katsomaan paratiisihotelli suomea.Maanantai 21.06.2021 06:22

Eilenä oli niin kuuma päivä etten sittenkään lähtenyt lenkille. Kävin pyörällä lidlissä kaupassa. Nyt on taas kahvia. Sekä ostin pari kivennäisvesipulloa. Join jo toisen niistä eilenä illalla. Mutta. Tänään menen kyllä aamulenkille. Tuonne pururadalle. Syön kunnon aamupalan niin jaksaa lenkkeillä. Sekä juon vettä niin ei tule nestehukkaa.
Fiilis on ollut ihan hyvä taas. Viikonloppu meni taas levätessä. Nyt jaksaa aloittaa uuden viikon. Mä heräsin taas tänään ennen herätyskelloa. Nousin ylös ja aloin keittämään aamukahvia. Aamukahvi on päivän paras juoma.
Mä juon vaan päivän aikana yhden kupin kahvia. Loppu päivän juon sitten teetä ja vettä. Paras kaveri soitti mulle eilenä. Sen mökkireissu oli mennyt hyvin. Oli mökillä viikonloppuna. Itsekin haluaisin kyllä mökille.
Tänään on jonkin verran puuhaa. Menen aamulenkille, pesen pyykkiä, näen kaveria taas illalla...ei ole tulossa tylsää päivää. Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin. Huomenna menen sinne apteekkiin. Saa taas sitten haettua leponexit. Aloin katsomaan ruudusta paratiisihotelli suomea. Mä olen jäänyt siihen ihan koukkuun. En ole ennen katsonut sitä ohjelmaa. Yhtenä päivänä mä vaan aloin katsomaan sitä sekä tykkäsin heti. Siinä on paljon draamaa. Sekä juonenkäänteitä. Olen katsonut neljä jaksoa sitä. Vielä on monta jaksoa jäljellä. Jatkan ehkä sen katsomista tänään. Salkkarit tulee taas. Sekä Emmerdale. Pakko katsoa ne tänään illalla. Kun menen lenkille niin pitää muistaa laittaa sitä aurinkorasvaa. Onneksi sain ostettua sitä taas lisää. Ei ole loppumassa. Varmaan taas heinäkuussa sitten tulee ostettua lisää sitä.
Mun on pakko käyttää koska mulla on todella herkkä iho ja mä palan helposti. Hyvä että nyt ei masenna tai ahdista. Olen taas oma itseni. Iloinen ja positiivinen. Juhannusta odotellen. Näen silloin poikaystävän.
On ollut ikävä sitä. Pian näemme. Ei enää mene kauaa.
Mutta nyt jaan viikonlääkkeet taas dosettiin ja otan aamulääkkeen. Avasin vähän ikkunoita koska on jo nyt niin kuuma.
Pakko tuulettaa kämppää.

On todella kuuma!Sunnuntai 20.06.2021 06:58

Nyt olo on taas ollut normaali. Ei ole ahdistanut, masentanut, vituttanut..
mikä on vaan hyvä. Nautin siitä että on normaali olo taas. Eilenä oli todella kuuma päivä ja tänään taas sama. Mä kävin eilenä lenkillä iltapäivällä. Pururata lenkin kävin taas kävelemässä. Oli pikkasen lämmin mutta onneksi mä join paljon vettä ennen lähtöä niin jaksoin kävellä sen lenkin. Katsoo jos tänään menen uudestaan taas pururadalle lenkille. Siellä on hyvä kävellä koska siellä on varjoa. Huomenna alkaa uusi viikko.
Viikonloppu on mennyt muuten hyvin paitsi se perjantai päivä oli perseestä. Uskon että ensi viikko menee kivasti taas ja pääsee juhannuksen viettoon. Ai niin mä saan kohta sen toisen koronarokotteen.
2 päivä heinäkuuta. Sitten on saatu kaikki koronarokotteet. Toivon että ei tule pahoja sivuoireita kun saa sen. Kun sain sen ekan rokotteen niin mun kroppa meni ihan sekaisin siitä. Ei ollut kivaa. Tänään on aika rento päivä.
Mietin pitäisikö käydä tänään kaupassa? Voisi käydä ostamassa mehukivennäisvettä. Pitää nyt vaan juoda paljon kun on kuuma. Eilenä join kylmää coca colaa ja oli todella hyvää kylmänä. Juon sitä tänään myös. Ensi viikolla sitten apteekkiin. Voisin mennä vaikka tiistaina apteekkiin. Käyn ne leponexit hakemassa ja karpalokapselit. Tiistaina maksan kaikki loput laskut pois. Silloin tulee taas rahaa. Siitä jää sitten sen verran jäljelle että pärjää taas loppukuun. Kohta pitää ottaa aamulääke ettei unohdu. Huomenna sitten jaan viikonlääkkeet dosettiin. Pyykkiä pitää jossain vaiheessa taas pestä. Pesen varmaan huomenna vasta. Sillä ei ole mikään kiire. Kun olen käynyt taas lenkillä tänään niin menen sen jälkeen kylmään suihkuun. Tekee todella hyvää.
Salkkarit tulee taas huomenna. Saa nähdä mitä kaikkea siinä tapahtuu ensi viikolla. Innolla odotan taas. Niin ja myös odotan innolla mitä Emmerdale sarjassa tapahtuu myös. Viime jakso jäi jännään kohtaan.
Kiva kun illalla tulee katsottavaa ennen kun menee nukkumaan.
Mä menin jo eilenä nukkumaan taas puoli kahdeksan.
Nyt alan tiskaamaan. Sekä siivoilen keittiötä. Jotain hyvää musaa voisi hetken kuunnella. Uskon että on tulossa mukava päivä.

Hellettä tänään.Lauantai 19.06.2021 07:02

Eilenä oli taas itkupotkuraivaripäivä. Iltapäivällä kaikki vaan taas alkoi ärsyttää ja vituttaa. Mutta kun sain taas itkettyä niin se helpotti mun oloa paljon taas. Lähdin vielä iltalenkille purkamaan paineita. Niin sekin myös helpotti oloa. Nyt mulla on taas normaali olo. Eikä enää onneksi ärsytä mikään. Välillä vaan on tämmöisiä päiviä. Että vaan vituttaa.
Aamu on taas lähtenyt käyntiin kahvilla. Onneksi sain nukuttua taas hyvin viime yönä. Menin jo eilenä nukkumaan puoli kahdeksalta.
Kun menin sänkyyn niin nukahdin samantien. Mutta uskon että tästä on tulossa varmaan ihan hyvä päivä. Hellettä on ainakin tänään. Varmaan jotain 30 astetta lämmintä. Huhhuh. Pitää nyt sitten taas vaan juoda paljon. Kävin eilenä pyörällä kaupassa. Ostin limua, sipsiä, suklaata ja hunajaa. Ajattelin kunnolla herkutella. Kävin myös tokmannilla. Sieltä mä ostin taas lisää aurinkorasvaa. Sitä on taas laitettava tänään jos mä lähden lenkille jossain vaiheessa. Tosiaan ensi viikolla menen käymään apteekissa. Käyn hakemassa lisää leponexia ja karpalokapseleita.
Niin sitten niitä on taas. Leponex lääke riitti vielä onneksi tälle viikolle.
Masennuslääkettä ja rauhoittavia mulla on vielä paljon jäljellä. Ne ei ole loppumassa. Haen taas masennuslääkettä kesän lopulla. Pitää juoda tänään kylmää coca colaa. Maistuu varmasti näin kuumana päivänä.
En ole pitkään aikaan juonut coca colaa. Se on yksi mun lempi limu.
Ostin sitä 6 tölkkiä. Ei ole ihan heti loppumassa. Tänään on aika rento päivä. Mulla ei ole mikään kiire mihinkään. Nautin kesästä.
Odotan jo kovasti juhannusta. Viikon päästä se on. Luulen että ensi viikko menee taas nopeasti. Pääsee sitten poikaystävän luokse.
Tänään ajattelin taas jatkaa jersey shoren katsomista.
Pidän katsomismaratoonin. Eli katson monta jaksoa putkeen.
Siinä se loppu ilta taas menee. Nyt olen saanut katsottua kaikki salkkarit jaksot mitä on tullut. Olen kärryillä siinä. Innolla odotan ensi viikon jaksoja. Kohta salkkarit jää tauolle mutta jatkuu taas elokuussa. Kuukauden tauko. Viimeinen jakso on taas varmasti dramaattinen.
Eli jää taas jännään kohtaan. Joku taas varmasti kuolee siinä.
Mutta. Sen näkee sitten.

Oli kiva nähdä paras kaveri. :)Perjantai 18.06.2021 06:49

Eilenä oli mukava päivä. Oli kiva taas nähdä paras kaveri pitkästä aikaan.
Juteltiin niitä näitä ja naurettiin paljon. Juotiin teetä ja syötiin keksejä.
Saa nyt nähdä koska me näemme sitten seuraavan kerran. Ehkä ensi viikolla sitten taas. Olo on ollut ok. Ei ole pahasti ahdistanut. Mikä on vaan hyvä juttu. Harhojakaan ei ole onneksi nyt tullut. Se oli vaan yksi ilta kun ne iski. Onneksi mä otin siinä vaiheessa sen rauhoittavan. Nyt uskon että taas vähään aikaan ei tule noita harhoja. Nyt pitää taas nauttia siitä että on hyvä olo taas. Viikon päästä on juhannus. Silloin on vissiin aika lämmin. Mukavaa mennä viettämään sitä poikaystävän luokse. Pitää katsoa jos grillataan. Voisi ostaa makkaraa, pihviä..sitten laitetaan sauna.
Pääsee sitten kunnolla rentoutumaan. Tänään on jonkin verran ohjelmaa. Teen ruoan, käyn kaupassa, näen kaveria illalla..menen lenkille. Siinä se päivä taas menee. Nyt tosiaan alkaa helteet. Mun pitää käydä varmaan tänään ostamassa sitä aurinkorasvaa lisää. Alkaa olla kohta loppu.
Onneksi aurinkorasva ei ole kamalan kallista. Hyvin pystyy ostamaan sitä.
Tänään mä heräsin taas kuudelta. Nukuin hyvin taas viime yönä. Aamukahvi onneksi taas herätti mut. Siitä tulikin mieleen että kahvia pitää ostaa kohta lisää. Ajattelin mennä pyörällä kauppaan. Otan repun niin saan siihen sitten kaikki mun ostokset. Pyörällä pääsee nopeammin kauppaan ja takaisin. En ole vielä katsonut eilistä salkkarit jaksoa. Katson sen tänään jossain vaiheessa. Eilenä mä katsoin kaikki Emmerdale jaksot mitä oli tullut. Illalla on sitten aikaa katsoa taas salkkareita. Innolla haluan nähdä mitä siinä on tapahtunut.
Viikonloppuna mä varmaan taas jatkan jersey shoren katsomista.
Vielä on monta jaksoa jäljellä sitä. On ainakin katsottavaa viikonloppuna. Ei tule tylsää. Kun menen kauppaan niin on pakko ostaa coca colaa. En ole pitkään aikaa juonut sitä.
Nyt mun tekee mieli sitä limua. Sitä on hyvä juoda kun helteet tulee.
Kylmänä kannattaa juoda. Tänään teen mifukastiketta ja makaronia.
Tykkään mifusta. Sitä on aina hyvä tehdä jos kyllästyy jauhelihaan tai kanaan. Hyvää vaihtelua. Se kastike on nopea tehdä.
Onneksi saa sitten rauhassa tehdä ruoan. Ei ole mikään kiire.
Mutta nyt alan kuunnella jotain hyvää musiikkia ja nauttimaan siitä että nyt on perjantai! Viikon paras päivä!

Olen taas paremmassa kunnossa.Torstai 17.06.2021 05:57

Maha on jo paljon parempi eikä enää onneksi ahdista. Eilinen päivä meni silleen hyvin ettei joutunut ottamaan rauhoittavaa lääkettä. Uskon että nyt kaikki menee taas hyvin. Ettei nyt vähään aikaan tule taas tuota ahdistusta. Sekä harhoja. Aijon taas vaan olla ja levätä viikonlopun niin jaksaa sitten ensi viikolla mennä poikaystävän luokse viettämään juhannusta. Mä heräsin jo viiden jälkeen tänään. En enää saanut unta niin aloin keittämään kahvia. En eilenä jaksanut alkaa vielä siivota joten siivoan nyt tänään. Onneksi mulla ei ole mikään kiire. Saa rauhassa siivota ja pestä pyykkiä. Teen tänään ruoaksi kinkkukiusausta. Se on hyvä ruoka taas.
Sitten kun olen tehnyt ruoan ja syönyt niin menen lenkille. Menen lenkille nyt päivällä koska illalla olen menossa parhaan kaverin luokse kylään.
Soiteltiin tuossa eilenä illalla ja kysyin voinko tulla käymään. Paras kaveri lupasi ostaa pullaa niin juodaan teetä, syödään pullaa ja höpötellään siinä samalla. Ihan parasta. En ole nyt nähnyt parasta kaveria taas pariin viikkoon. On ollut ikävä sitä. Ihanaa nähdä tänään. Kaupassa pitää käydä jossain vaiheessa. Menen varmaan vasta huomenna kauppaan kun on aikaa. Hunajaa pitää ostaa koska se alkaa loppumaan. Laitan sitä aina teen sekaan. Sitten ajattelin varmaan ostaa jotain herkkuja. Jäätelöä mun tekee mieli tai sipsiä. Limua mulla on vielä pari tölkkiä. Limua pitää taas ostaa jossain vaiheessa lisää. Ostan sitten coca colaa seuraavan kerran koska sitä mä en ole juonut taas pitkään aikaan. Olen nyt juonut pepsi max limeä. Se on yksi mun lempi limu. Nyt alkaa taas helteet. Voi olla että jos viikonloppuna on kamalan kuuma, niin en varmaan mene sitten sinne liikuntapuistoon.
Menen sen sijaan lenkille vaikka pururadalle. Siellä on varjoa onneksi niin aurinko ei paahda kun kävelee metsässä. Pitää taas vaan laittaa aurinkorasvaa kun menee ulos. Muuten mun iho palaa.
Mulla on todella herkkä iho. Mutta toivon että tuleva viikko sujuu hyvin taas. Ettei enää tule ahdistusta ja masennusta.
Päivä kerrallaan taas eletään tätä elämää. Ei voi tietää mitä huomenna sitten tapahtuu. Keskityn nyt tähän hetkeen. Nyt alan siivota.
Niin saa kämpän kuntoon taas. Sitten on kivaa kun on siistiä.
Innolla jo odotan että näkee parhaan kaverin illalla.

Maha oli sekaisin ja ahdistus iski illalla.Keskiviikko 16.06.2021 07:22

Eilinen päivä oli aika perseestä. Aamu lähti silleen hyvin käyntiin, mutta sitten päivällä maha oli sekaisin ja kipeä. En yhtään tiedä mitä olen syönyt kun vatsa meni sellaiseen kuntoon. Söin sitten loppupäivän puuroa. Illalla taas sitten iski kauhea itku ja ahdistus. Mulle tuli taas niin huono olo että jouduin ottamaan sen rauhoittavan. Harhat iski siinä vaiheessa taas.
Mutta heti kun otin sen lääkkeen niin olo helpottui heti ja sain onneksi nukuttua. Heräsin juuri äsken ja olo on taas paljon parempi. Toivon että tästä on tulossa hyvä päivä taas. Eilenä kaikki tuli taas ihan puun takaa. Mutta se helpotti taas paljon oloa kun sain itkettyä. Nyt ei ole enää silleen kireää oloa päässä. Sai kaiken purettua ulos. Välillä mun elämä on tämmöistä. Että tulee se ahdistus ja harhat. Ne kuuluu tähän mun sairauteen. Mutta aamu on silleen lähtenyt hyvin käyntiin että nyt ei ahdista onneksi. Otan kohta aamulääkkeen niin sekin auttaa oloon niin ei tule sitä ahdistusta. Masennuslääke on samalla ahdistus lääke.
Tänään teen ruoaksi carbonarakastiketta ja pastaa. Se on hyvä ruoka tälle päivälle. Huomenna teen kinkkukiusausta. Se on ollut hyvä että jaksan käydä kaupassa ja tehdä ruokaa. Siinä ei ole onneksi nyt ollut silleen mitään ongelmaa. Se on ollut hyvä että aina kun teen ruoan niin mulla ei ole onneksi mikään kiire. Saa sen rauhassa tehtyä. Sekä siitä tulee aina hyvää. Tänään aijon taas lenkkeillä. Menen aamulenkille ja sitten vielä iltalenkille. Pakko saada paljon liikuntaa tänään koska se tekee vaan hyvää mulle ja lievittää masennusta ja ahdistusta.
Aijon ainakin kävellä taas yhteensä tunnin. Tänään aloitan siivoukset.
Niin huomenna ei sitten ole niin kauheasti siivottavaa. Huomenna pesen lakanapyykkiä taas. Saa sitten kämpän kuntoon. Hyvä että sain ne ikkunat pestyä viime viikolla. Pesen ne taas vuoden päästä.
Viikonlopun suunnitelmat muuttuivat. Näen poikaystävän vasta sitten juhannuksena. Olen viikonlopun nyt täällä. Nyt kun mä olen viikonlopun täällä niin ajattelin mennä liikuntapuistoon treenaamaan viikonloppuna.
Pitää ottaa vesipullo mukaan. Mutta jos on kamalan kuuma niin sitten en välttämättä mene. Mutta katsotaan. Aijon lenkkeillä viikonloppuna ainakin. Mutta. Nyt otan aamulääkkeen. Uskon että tämä päivä on paljon parempi kun taas eilinen.

Aamulenkille pururadalle.Tiistai 15.06.2021 06:58

Tiistai aamu. Jaksoin taas nousta ajoissa ylös. Pakko sanoa että olen aamuihminen. Tykkään näistä aamuista sen takia koska saa herätä rauhassa, juoda aamukahvit ja kirjoittaa blogi. Näin mun aamut lähtee käyntiin. Kävin eilenä kaupassa. Nyt on taas ruokaa muutamaksi päiväksi.
Tänään teen nakkikeiton. Se on yksi hyvä ruoka mitä tykkään välillä tehdä. Koitan syödä aina jonkun keiton viikolla. Teen myös tällä viikolla ruoaksi kinkkukiusausta, mifukastiketta, carbonarakastiketta..niiden kastikkeiden kanssa pastaa tai makaronia. Hyviä ruokia tällä viikolla.
Kun syö niitä niin jaksaa hyvin. Sain eilenä pestyä pyykit. Pesen pyykkiä sitten taas ylihuomenna. Samalla kun siivoilen. Varmaan jo huomenna aloitan siivoilut. Osan ainakin siivoan. Tänään olen menossa aamulenkille tuonne pururadalle. Sitten kun tulen lenkiltä, niin alan tekemään sitä keittoa. Odotan jo innolla viikonloppua. Olen menossa taas poikaystävän luokse. Poikaystävä tulee varmaan hakemaan mut sitten moottoripyörällä.
Pääsee sen kyytiin taas pitkästä aikaan. Kivaa. Tykkään olla moottoripyörän kyydissä. Mulla on oma kypärä. Poikaystävä silloin osti sen mulle muutama vuosi sitten ja on edelleen hyvässä kunnossa.
Se on sinivalkoisen värinen missä on hieno kuvio. Pitää sitten pakata kaikki kamat reppuun. Koitan olla ottamatta kauheasti vaatteita. Vähän vaihtovaatetta mukaan. Ulkona on taas kiva ilma. Kiva lähteä kohta lenkille. Syön taas aamupuuron niin jaksaa lenkkeillä. Kohta otan aamulääkkeen. Käyn sitten ensi viikolla vasta hakemassa sitä leponexia lisää. Ostan samalla ne karpalokapselit. Rahaa tulee ensi viikolla niin hyvin pystyy ostamaan ne kapselit. Juhannus alkaa lähestyä. Olen menossa poikaystävän luokse sitten juhannuksena. Jos olen vaan silloin hyvässä kunnossa. Pitää taas nyt elää hetki ja päivä kerrallaan. Onneksi tämä viikko on alkanut ihan kivasti. Ei nyt ahdista mikä on hyvä.
Eikä masenna. Kiitos lääkityksen. Nyt alan kuunnella jotain hyvää musiikkia. Tiskaan samalla. Uskon että tästä tulee hyvä päivä.
Nautin kesästä!