IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Olen big brotherissa ihan mukana.Maanantai 19.09.2022 05:05

Eilenä oli todella väsynyt olo ja mä nukuin melkein koko päivän. Menin eilenä aamulla koneelle, kirjoitin blogin sitten vaan totesin että menen takaisin nukkumaan. Heräsin yhdeksältä, söin aamupalan, sitten lähdin lenkille, lenkin jälkeen takaisin nukkumaan niin nukuin johonkin puoli kahteen asti. No ainakin olen saanut nyt hyvin levättyä niin jaksaa aloittaa uuden viikon. Ei onneksi ahdista yhtään uskon että tulee tänään mukava päivä. Kohta taas jaan viikonlääkkeet dosettiin. Mun pitää kohta hakea lisää masennuslääkettä alkaa pikkuhiljaa loppumaan. Onneksi saan sitä sitten kolmeksi kuukaudeksi niin ei ihan heti tarvitse hakea sitä lääkettä.
Eilenä mä sain katsottua kaikki bb jaksot mitä oli tullut ja yllätyin siitä että Jerry lähti talosta. No ihan sama mulle koska se ei ollut mun suosikki asukas. Olen kyllä myös siitä ihmeissäni että Tuula on vielä talossa. Pakko sanoa että mä en tykkää siitä. Saisi sekin kyllä lähteä. Mä olin ihan varma että Tuula olisi ollut ekoja asukkaita ketä lähtee talosta. Saa nähdä mitä kaikkea tällä viikolla tapahtuu big brotherissa innolla aijon katsoa.
Tänään on taas salitreenit illalla. Ihan hyvä koska olen ollut koko viikonlopun sohvalla pääsee taas kunnolla tänään liikkeelle. Tekee lihaksille vaan hyvää ja mielelle kun pääsee salille. Teen semmoiset treenit tänään että hiki tulee. Tänään pitäisi pestä pyykkiä koska sitä on kertynyt.
Pesen kun tulee hyvä hetki. Pitää nyt katsoa kun rahaa tulee tällä viikolla niin saisi ostettua sen uuden kahvinkeittimen. Jos en pysty ostamaan sitä vielä tässä kuussa niin sitten ensi kuussa viimeistään.
Se on nyt mun seuraava ostos. Saa sitten kuumaa kahvia keittettyä taas. Nyt alan kuunnella hyvää musiikkia ja otan aamulääkkeet.
Kerään nyt kaikki vaatteet valmiiksi mitä pitää pestä.
Eilenä oli mukava päivä. Kävin aamulenkillä, nukuin päikkärit, kaupassa kävin..sain vihdoinkin eilenä katsottua molemmat vain elämää jaksot mitä oli tullut. Mikko Alatalon päivä oli hyvä. Paljon hyviä lauluja mistä tykkäsin mitä muut lauloi siinä. Pakko etsiä ne kaikki laulut tuolta Youtubesta. Pete Parkkonen oli niistä paras kuka lauloi siinä jaksossa. Erika Vikman Veti myös hyvin tuon "ihmisen ikävä toisen luo" kappaleen. Tänään jatkan big brotherin katsomista olen pari jaksoa jäljessä. Mä olen nyt vähän pihalla kun en tiedä mitä siinä on nyt tapahtunut enkä ole lukenut uutisiakaan siitä. Olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä. Huomenna alkaa uusi viikko hyvällä fiiliksellä aloitan sen. Nyt olen saanut aika hyvin tässä taas levättyä. Salitreenit on huomenna illalla hyvällä fiiliksellä olen menossa sinne. Tänään aijon lenkkeillä aamulenkki ja toisen lenkin teen iltapäivällä.
Nukun varmaan myös tänään päikkärit. Hyvä kun kävin kaupassa niin satoi kaatamalla vettä. Vähän vaan kastuin. Ajattelin mennä sillä hetkellä kauppaan kun ei satanut ja sitten se alkoi satamaan. Mulla ei ollut sateenvarjoa mukana. Ihanaa kun ei ole mihinkään kiire aijon nauttia tästä päivästä. Otan nyt aamulääkkeet, alan tiskaamaan ja kuuntelemaan musiikkia. Aijon kohta tarkistaa mun rahatilanteen paljon on tilillä enää rahaa. Rahaa tulee ensi viikolla taas lisää niin saan maksettua loput laskut pois. Mun raha asiat on hyvässä tasapainossa ja on säästöjä jos tulee hätätilanne. En todellakaan tuhlaa vaan aijon säästää. Kyllä raha tekee mut ainakin iloiseksi. Siitä tulee hyvä fiilis kun on rahaa. Välillä on kiva shoppailla kunhan ei tuhlaa silloin kaikkia rahoja. Aijon nyt ihan varmasti ostaa sen harmaan David hupparin mikä on tokmannilla. Se oli aivan ihana!
Huomasin tuossa pari päivää sitten että mun on pakko kohta ostaa uusi kahvinkeitin. Se ei enää keitä kunnolla kuumaa kahvia. Nyt tänä aamuna tuli kuumaa kahvia vielä. Tuo mun kahvinkeitin on jo kolme vuotta vanha
ostin sen silloin tokmannilta. Maksoi silloin noin 30 euroa. Aijon nyt tokmannilta ostaa uuden siellä on paljon erilaisia kahvinkeittimiä. Moccamaster olisi paras keitin mutta tajuttoman kallis. En tarvitse niin kallista kahvinkeitintä mulle riittää paljon halvempi. Kävin eilenä tokmannilla taas. Sinne oli tullut taas uusia david urheiluvaatteita. Siellä oli semmoinen harmaa pitkä huppari mihin mä rakastuin hinta vaan oli 40 euroa. Mä nyt mietin että käynkö ostamassa sen sitten ensi kuussa kun tulee taas rahaa se oli vaan niin hieno! Mä tykkään ihan hirveästi pitkistä huppareista. Mä olen huppari fani ostan aina vaan huppareita jos löytyy semmoisia hienoja.
Eilenä oli mukava päivä. Sain nukuttua päikkärit, kun heräsin niin lähdin lenkille, sitten sen jälkeen kävin tokmannilla, Sain eilenä katsottua kaikki bb jaksot mitä on tullut paitsi eilinen jakso on katsomatta. Katson sen tänään en ole vielä katsonut eilistä salkkarit jaksoa koska mä vaan olen katsonut bb:tä. Nyt se Mira alkoi synnyttää salkkareissa jännäksi taas menee. Pakko vaan sanoa että Miralla oli aika nopea tuo raskaus aika
Se tuli vasta raskaaksi. No tuo on salkkarit siinä kaikki menee nopeasti.
Olo on tällä hetkellä ihan ok otan kohta aamulääkkeet. Menen lenkille tänään toivon että ei vaan sada kaatamalla vettä. Ajattelin nyt viikonloppuna alkaa katsomaan tuota uutta ensitreffit alttarilla kautta.
En ole vielä kerennyt katsomaan sitä yhtään niin tänään on hyvin aikaa. Sitä on tullut muutama jakso. Mulla on kesken se britti versio siitä ohjelmasta se on ollut jännittävä. Vielä on noin 4 jaksoa jäljellä sitä kautta. Nyt en ole varmaan pariin viikkoon katsonut love islandia.
Katson sitä sitten taas kun innostun. Olen alkanut tykkäämään siitäkin ohjelmasta. Ai niin nyt taas meni pari uutta asukasta bb taloon pakko sanoa että kiinnostuin niistä heti. Pirkka lähti talosta harmi koska mä aloin tykkäämään siitä asukkaasta. Se oli ihanan positiivinen ja iloinen.

Vihdoinkin viikonloppu!Perjantai 16.09.2022 06:23

Vihdoinkin alkaa viikonloppu niin pääsee vähän lepäilemään. On ollut vauhdikas viikko. Aijon viikonloppuna nukkua, käydä lenkillä jos on hyvä sää, katsoa sarjoja ja ohjelmia, herkutella..Kaikkea rentoa ja mukavaa.
Eilenä mua alkoi yhdessä kohtaa ahdistaa niin paljon että oli pakko lähteä lenkille tuulettamaan vähän päätä niin se onneksi auttoi. Hyvä ettei joutunut ottamaan sitä rauhoittavaa lääkettä. Tänään kun mulla ei ole mikään kiire niin aijon nukkua päikkärit. En eilenä jaksanut mennä kauppaan niin tänään ajattelin mennä. Uusi yritys en mennyt myöskään apteekkiin. Nyt ajattelin ajella vähän polkupyörällä. Olen koko ajan kulkenut tuolla sähköpotkulaudalla kaikkialle. En jaksanut heti nousta ylös kun kello soi pääsin ylös vasta tuossa vähän ennen kuutta. No ei se mitään aloin keittämään aamukahvia ja se onneksi heti herätti mut.
Mulle tosiaan riittää päivän aikana yksi kuppi kahvia ja se on aina aamukahvi. Päivän aikana juon enemmän vihreää teetä tai tavallista teetä. Tykkään enemmän teestä kun kahvista. Mun on silti pakko juoda se yksi kuppi kahvia koska jos en juo niin mulle tulee heti pää kipeäksi.
Keitän myös aika vahvaa kahvia se ei saa olla laihaa. Olen pari bb jaksoa jäljessä. Kerkesin eilenä vähän katsoa sitä eteenpäin. Tänään ja viikonloppuna jatkuu katsominen. Tänään tulee vain elämää ja posse ne pitää katsoa myös. Katson ne myöhemmin tuossa viikonloppuna se on kätevää kun voi katsoa mtv palvelusta ja ruudusta koska vaan.
Olo on tällä hetkellä ihan ok otan kohta aamulääkkeet. Ensi viikolla pitää hakea lisää leponexia ja verikokeet mulla on taas 26 päivä tätä kuuta. Piikille pitää mennä että saa sen jälkeen hakea leponexia.
Kohta mun pitää myös hakea masennuslääkettä sekin alkaa kohta loppumaan. Nyt perjantai musat soimaan ja nauttimaan viikonlopusta.
Perjantai fiilis päälle!
Tänään taas siivotaan ja pitää pestä pyykkiä. Aloitin siivoukset jo eilen imuroimalla kämpän enää pitää mopata lattiat, siivota vessa ja keittiö
sekä pyyhkiä pölyjä pois. Onneksi on koko tämä aamu aikaa hoitaa kaikki niin viikonloppuna voi sitten ottaa ihan rennosti. Olen tosiaan viikonlopun kotosalla en ole nyt lähdössä mihinkään. Aijon katsoa big brotheria eteenpäin, selviytyjät suomea, Possea, Vain elämää..en ole vieläkään katsonut ekaa Posse jaksoa tai vain elämää. Nyt viikonloppua katson ekat jaksot niistä. Olen kolme jaksoa jäljessä big brotherissa. Onneksi mulla on koko viikonloppu aikaa katsoa kaikki jaksot. Olen kyllä lukenut uutisia että mitä big brotherissa on tapahtunut. Jotenkin pysyn nyt mukana siinä.
Eilenä mä sain katsottua selviytyjät suomen toisen jakson. Vielä on kolmas jakso katsomatta. Pakko sanoa että nyt on ollut mun mielestä tähän asti hyvä selviytyjät suomi kausi. Siellä on monta suosikkia kuten Niko, Jasmiina, Helmeri..toivon että joku niistä voittaa tai edes pääsee pitkälle siinä ohjelmassa. Eilenä oli todella hyvät salitreenit. Hiki tuli ja hyvä olo. Lisäsin painoja pikkuhiljaa kaikissa laitteissa. Nyt lihakset ovat alkaneet tottumaan ja se on hyvä. Jos viikonloppuna on hyvä sää niin aijon lenkkeillä mutta se on varmaan kyllä luvannut vissiin vesisadetta.
Olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä ollut mukava viikko. Tänään mä käyn kaupasta ostamassa viikonloppu herkut. Ajattelin herkutella sipsillä ja jäätelöllä. Suklaajäätelöä tekee kauheasti mieli ostan sitä litran ainakin.
Nyt otan aamulääkkeet ja siivoukset jatkuvat. Pyykit vien hetken päästä. Laitan hyvää musaa soimaan taustalle niin on kivempi siivota.
Tästä tulee hyvä päivä varmasti aamu alkanut hyvin kiitos aamukahvin.

Nyt on hyvä fiilis päällä. :)Keskiviikko 14.09.2022 05:12

Heräsin tuossa neljän jälkeen taas ja join aamukahvit äsken. Olo ja fiilis tuntuu hyvältä tällä hetkellä olen huomannut että ei ole ahdistanut yhtään tällä viikolla. Se on vaan hyvä asia pakko nyt nauttia täysillä tästä hyvästä olosta. Tänään illalla taas salitreenit hyvät treenit oli viime maanantaina.
Tänään taas täysillä että tulee hiki ja hyvä olo. Nyt olen alkanut tottumaan noihin salitreeneihin. Lihakset eivät enää tule kipeäksi kun kroppa alkaa pikkuhiljaa tottua. Painan tällä hetkellä noin 69 kiloa eli olen normaalipainoinen. Se on vaan hyvä ja olen tyytyväinen tähän mun kroppaan. Mulla on hyvä kunto ja aika litteä vatsa. Vatsalihaksia pitäisi taas alkaa treenaamaan kunnolla. Se voisi olla yksi tavoite salilla.
Olen pari bb jaksoa jäljessä. Kerkiän sitten katsomaan ne kaikki tänä viikonloppuna. Aijon pitää bb katsomismaratoonin. Olen viikonlopun täällä kotona en ole nyt lähdössä mihinkään. Saan olla itseni kanssa ja se tekee välillä hyvää koska olen aika sosiaalinen ihminen. Saa samalla levättyä viikonloppuna aijon nukkua päikkäreitä. Nukuin eilenäkin päikkärit kun olin tehnyt ruoan. Tänään teen makkarakeittoa hyvä ja terveellinen ruoka tälle päivälle. Eilenä tuli hyvää kanakastiketta pastan kanssa.
Kohta vaihdan puhtaat lakanat sänkyyn ja huomenna on taas siivouspäivä. Pyykkiä pesen taas huomenna eli lakanat. Onneksi mulla on huomenna koko aamu aikaa tehdä nuo kaikki. Sitten on mukavaa kun on siisti kämppä. Mun pitää tällä viikolla käydä apteekissa hakemassa noita karpalokapseleita ne alkaa loppumaan. Ajattelin huomenna käydä apteekissa samalla kun käyn kaupassa. Tästä tulee mukava päivä. Näen tänään yhtä mun kaveria myös nähtiin eilenäkin.
Menen sen luokse kylään tänään.

Sählypelit alkaa.Tiistai 13.09.2022 06:04

Oli eilenä illalla kunnon treenit taas salilla. Annoin ihan kaikkeni siellä ja sen jälkeen tuli todella hyvä kevyempi olo. Onneksi pääsi purkamaan pois tuota kireää oloa mikä tuntui eilenä ja mulla oli pää vähän kipeä.
Nyt olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä ei onneksi ahdista. Hyvin nukuin viime yönä ja heräsin tuossa viiden jälkeen. Kävin eilenä kaupassa niin kyllä huomaa että ruoka on kallistunut. Kanasuikale paketti maksoi melkein 4 euroa. Huhhuh. Samoin kurkku ja tomaatti on kallistunut mitä ostan aina. Tänään teen kanakastiketta ja pastaa. Nyt en jaksa syödä mitään riisiä koska sitä olen syönyt viime aikoina aika paljon. Penne pastaa ja kanakastiketta se on hyvä ruoka tälle päivälle huomenna teen makkarakeittoa. Tänään meillä alkaa vihdoinkin sählypelit. Jalkapalloa me ei pelata enää koska ulkona alkaa jo olla aika viileää. Saa nähdä millaiset pelit tulee tänään luulen että on sekajoukkueet. Big brotherissa tapahtuu koko ajan jotain onneksi tuo Daiyana lähti. Se oli yksi mun inhokki asukas mistä en tykännyt yhtään koska se vaan puhui kovalla äänellä ja halusi riidellä. Nyt taas taloon meni pari uutta asukasta. En enää pysy perässä kun tulee koko ajan uusia asukkaita taloon. Mun suosikit on tällä hetkellä Sofia, Reeo, Nabaz ja Kirsi. Nyt niillä alkoi tällä viikolla hyvä viikkotehtävä alkavat rakentamaan huvimajaa. Innolla haluan nähdä onnistuuko niiden viikkotehtävä. Luulen että jollain menee varmasti hermot siinä sen haluan nähdä. Onneksi mulla on tänä viikonloppuna aikaa katsoa kaikki ohjelmat mitä en ole kerennyt katsomaan kuten selviytyjät suomi, vain elämää, Posse Ai niin ja masked singer suomi. Aijon olla ihan kotona tämän viikonlopun ja ajattelin mennä ensi viikolla vanhempien luokse koska en ole käynyt siellä pitkään aikaan. Nyt otan aamulääkkeet ja menen tuossa myöhemmin aamulenkille pururadalle. Saa raitista ilmaa.
Oli ihan mukava viikonloppu poikaystävän luona otettiin ihan rennosti.
Join vähän viiniä ja siideriä tuossa viikonloppuna mutta sitten huomasin tuossa eilenä sunnuntaina että oli aika ahdistava olo ja pää oli kipeä.
Se oli taas lähellä että olisin ottanut sen rauhoittavan. Tein siinä hengitysharjoituksia mitkä auttoi tuohon huonoon oloon onneksi.
Päätin etten nyt aijo juoda alkoholia taas vähään aikaan voisin pitää taas tipattoman kuukauden. Koska mä tiedän että juominen tuo mulle sen huonon olon aina välillä ja silloin voi myös tulla masennus mikä ei ole mun mielestä kamalan kivaa. Haluan olla iloinen ja pirteä. Pakko sanoa että viini maistui aika hyvältä kun en ole juonut sitä vähään aikaan. Ostin Moshi moshi nimistä päärynäviiniä mikä on mun lemppari Koko pullo meni sitten join pari mansikka lime siideriä. Uusi viikko taas alkaa ja mä heräsin jo tänä aamuna vähän ennen neljää aamukahvit juotu. Alan kohta jakamaan lääkkeitä dosettiin ja mun ei tarvitse vielä hakea tällä viikolla mitään lääkettä. Masennuslääkkeet riittävät pariksi viikoksi ja leponexit vielä tälle viikolle. Haen taas kolmen kuukauden masennuslääkkeet niin riittävät sitten loppuvuodelle. Rauhoittavia on vielä avaamaton paketti.
Todella hyvä että en ole juotunut syömään niitä. Tänään on salitreenit illalla hyvällä fiiliksellä olen menossa. Tekee todella hyvää nyt viikonlopun jälkeen. Aijon nyt keskittyä vaan liikuntaan koska siitä tulee hyvä olo.
Mielummin liikunta kun alkoholi jos pitäisi valita. Tänään pitää käydä kaupassa ja pestä pyykkiä sekä katsoa big brother jaksot. Olen yhden bb jakson jäljessä mutta ihan mukana. Mun pitää katsoa kun kerkiää tuo uusi Posse jakso, selviytyjät suomi, sekä Vain elämää. Innolla haluan katsoa tuon vain elämää niin näkee mitä biisejä ne laulaa siinä.
Nyt otan aamulääkkeet ja tarkistan tuon mun kauppalapun. Ajattelin tällä viikolla tehdä makkarakeittoa sekä syön pakkasesta ruokia pois.

Aijon juoda viikonloppuna.Perjantai 09.09.2022 04:50

Viikonloppu taas alkaa. Onneksi on ollut hyvä viikko tähän asti ei ole ahdistanut tai masentanut yhtään. Pakko sanoa että olen nauttinut tästä hyvästä olosta ihan täysillä. Ihanaa kun olen nyt ollut oma iloinen itseni ja sosiaalinen. Poikaystävän luokse ole menossa taas viettämään viikonloppua ja mä nyt päätin että aijon juoda alkoholia. Vähän viiniä ja siideriä nyt tekee mieli taas juoda tipattoman kuukauden jälkeen. Varmasti maistuu hyvältä kun ei ole nyt juonut vähään aikaan ja nousee aika nopeasti päähän. Nyt kun juon tänä viikonloppuna niin aijon sen jälkeen pitää taas tipattoman kuukauden pystyn siihen ihan varmasti.
Siinä taas samalla säästää aika kivasti rahaa jos et juo alkoholia kuukauteen. Samalla se tekee mielelle todella hyvää ei sitten ala ahdistaa tai masentaa pahasti. Suosittelen kokeilemaan tipatonta kuukautta.
Kävin eilenä tokmannilla huvikseen ja mä löysin 5 eurolla kivan sinisen hupparin. Todella hyvä löytö oikea hinta olisi ollut 24 euroa se oli alennuksessa. Sitten ostin mustan ponnarin ja suihkusaippuaa. Mulla meni vaan noin 8 euroa. Viiniä mitä aijon nyt juoda viikonloppuna on helmeilevä omenaviini se maksaa vähän yli 8 euroa pullo sitten siideriä mitä juon on mansikka lime ja päärynä. Luulen että juomiin menee rahaa noin alle 20 euroa. Käydään poikaystävän kanssa kaupoilla niin siinä menee varmaan saman verran rahaa. Ostetaan ruokaa viikonlopulle.
Mä olen ihan varma että poikaystävä juo myös tänä viikonloppuna.
Se ostaa alkosta aina noita viinoja mitä mä en todellakaan pysty juomaan. Mulle riittää aina hyvin viini, siideri ja lonkero. Aijon nukkua tänään päikkärit hyvin kerkiää koska olen lähdössä vasta illalla.
Nyt jatkan tavaroiden pakkaamista ja perjantai musat soimaan. Aijon nauttia täysillä viikonlopusta. Innolla odotan että näkee poikaystävän on ollut ikävä sitä.

En ole juonut alkoholia kuukauteen.Torstai 08.09.2022 05:50

En ole nyt kuukauteen juonut alkoholia tajusin tämän jo eilenä. Nyt on paha haluanko vielä jatkaa tätä tipatonta vai juonko nyt tänä viikonloppuna? Pakko sanoa että tämä on vaan tehnyt hyvää kun en ole juonut. On enemmän energiaa ja pirteä olo eikä ole myöskään masentanut. Suosittelen tipatonta kuukautta kaikille kannattaa kokeilla!
Siinä myös säästää aika kivasti rahaa kun ei osta alkoholia.
Jos juon tänä viikonloppuna niin ostan viiniä ja siideriä. Tajusin että en ole juonut viiniä varmaan pariin kuukauteen. Eilenä olin salilla ja hyvät treenit oli. Annoin kaikkeni taas siellä ja tuli hyvä olo sen jälkeen. Ensi viikon maanantaina taas treeneihin. Kohta alan siivota eilenä jo imuroin niin tänään pitää mopata lattiat, pestä vessa ja hoitaa pyykit. Niin ja vaihtaa puhtaat lakanat sänkyyn. Onneksi tässä on aamulla aikaa tehdä kaikki niin loppupäivän voi ottaa rennosti. Aijon mennä lenkille tänään niin tulee jotain liikuntaa tälle päivälle. Toivon että aurinko vaikka paistaisi. Olen nyt katsonut big brotheria ja lukenut mitä siinä on viime aikoina tapahtunut. Marko lähti talosta eilenä. Harmi koska mä tykkäsin siitä asukkaasta.
Nyt innolla katson kun sinne taloon menee pari uutta asukasta. Pakko sanoa että mä olen alkanut tykätä Sofiasta se on yksi mun suosikki tällä hetkellä. Se on vaan jotenkin iloinen ja positiivinen ihminen. Muita suosikkeja mulla ei ole tällä hetkellä mutta kyllä niitä tulee kun seuraan big brotheria. Nyt on hyvä bb kausi koska siinä tapahtuu koko ajan jotain. Nyt otan aamulääkkeet, laitan hyvää musiikkia soimaan taustalle ja siivoukset jatkuvat. Viikonloppu odotellen aijon vaihtaa silloin maisemaa mikä tekee hyvää!