IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Huomenna vihdoinkin treenaamaan salille.Sunnuntai 06.11.2022 06:09

Nähtiin eilenä poikaystävän kanssa käytiin yhdessä tokmannilla. Yllätyin siitä että poikaystävä halusi ostaa uusia vaatteita. Mä ostin vaan hujanaa ja uuden lukon tuohon mun polkupyörään. Harvoin mä näen että poikaystävä ostaa vaatteita mutta se on vaan hyvä juttu. Oli kiva nähdä sitä ja se alkaa jo toipumaan koronasta on onneksi paremassa kunnossa.
Onneksi se on nyt vaan levännyt kaikki nämä viime päivät eikä ole mennyt töihin. Huomenna alkaa uusi viikko ja aijon aloittaa vihdoinkin salitreenit olen todella innoissani siitä. Pääsee kunnolla taas liikkeelle ja tekee vaan kropalle hyvää.
Olen huomenna illalla menossa treenaamaan silloin on hyvin aikaa. Pitäisi alkaa suunnitella mitä ruokia teen ensi viikolla. Mun tekee mieli jotain uuniruokaa ja sitten vaikka joku kastike ja pastaa. No suunnitelen tänään ne ruoat ja teen kauppalapun menen alkuviikosta kauppaan. Otan kohta aamulääkkeet ja alkuviikosta mun pitää hakea lisää leponexia. Saan sitä lääkettä taas kun kävin verikokeissa. Sitten on taas kaikkia lääkkeitä mutta kohta mun pitää taas hakea lisää karpalokapseleita. Syön niitä joka ikinen päivä ja voin sanoa että mitään tulehduksia ei ole tullut. Tänään aamulenkille taas niin päivä lähtee sillä hyvin käyntiin. Kävin eilenäkin aamulenkillä ja pakko sanoa että mulla oli kylmä vaikka kävelin. Heti kun pääsi kotiin niin viltin alle sohvalle. Huomaa että ulkona alkaa jo olla aika kylmä. Mä kaivoin eilenä vaatekaapista jo mun yhden talvitakin esiin mitä aijon nyt alkaa käyttämään. Se on luhta myymälästä ostettu ja voin sanoa että on lämmin takki. Äiti osti sen mulle joululahjaksi viime jouluna. Joulu alkaa jo lähestyä ja olen innoissani siitä että pääsee ostamaan joululahjoja kavereille siitä tulee hyvä fiilis kun löytää niille jotain kivaa lahjaksi.

Pikkuhiljaa ostelemaan joululahjoja. :)Lauantai 05.11.2022 05:59

Viikonloppu mennyt tähän asti mukavasti. Eilenä mä kävin lidlissä niin ostin kahvia, hunajapähkinöitä, limua ja sipsiä. Näin siellä llidlissä hienon naisten pitkän neulepaidan minkä olisin niin halunnut ostaa mutta pystyin siihen etten ostanut sitä olisi maksanut vaan 10 euroa. Välillä lidlissä myydään aina kivoja vaatteita ja mä ostan välillä niitä jos ei ole niin kamalan kalliita. Olo tuntuu edelleen hyvältä ja mä nautin siitä että on hyvä olla. Huomaa että ahdistusta ei ole nyt onneksi ollut tai semmoista masennusta mikä on vaan hyvä juttu. Elän taas hetki ja päivä kerrallaan tätä elämää enkä aijo nyt murehtia mistään. Kaikki on aika hyvin tällä hetkellä ja siitä olen todella iloinen ja onnellinen. Olen soitellut poikaystävän kanssa ja sillä on vielä kova yskä kun se sairastui koronaan.
Toivon että se toipuu pikkuhiljaa ja paranee se on ollut nyt hyvä että se on sairaslomalla eikä ole mennyt töihin. Sen täytyy nyt vaan levätä ja kerätä voimia niin kuin minäkin kun sairastuin koronaan ei siihen muu auta kun lepo. Ajattelin mennä huomenna käymään tokmannilla koska en ole pitkään aikaan käynyt siellä. Kun menen sinne niin mun pitää ostaa shampoota lisää ja hoitoainetta. Katson samalla jos löytyy kivoja ponnareita koska niitä mä tarvitsen aina mun hiuksiin. Sinne on varmasti tullut kivoja vaatteita myyntiin niin niitä en osta koska mä en tarvitse uusia. Joulu alkaa lähestyä ja pitäisi alkaa ostelemaan joululahjoja kavereille. Ostan jokaiselle jotain pientä kivaa ja siihen kuuluu suklaa ainakin. Sanoin jo poikaystävälle että ostaa mulle joululahjaksi suklaata koska se riittää hyvin. Ellei se sitten yllätä jollain muulla lahjalla. Nyt otan aamulääkkeet ja menen tässä myöhemmin aamulenkille tästä tulee mukava päivä hyvä fiilis nyt päällä.

Nyt vaan säästämään! :)Perjantai 04.11.2022 05:48

Asumistuki on tullut tänään ja eläke tulee sitten ensi viikolla. Ihan hyvä niin saan maksettua vuokran pois. Mulla on onneksi raha-asiat ok. Hyvin riittävät joka kuukausi ja saan myös säästötilille siirrettyä rahaa. En aijo todellakaan nyt tuhlata vaan säästää. Olen huomannut kun on rahaa niin voi shoppailla välillä vaikka jotain pientä kivaa ettei kaikki rahat mene shoppailuun. Kun olin nuorempi niin mä vaan ostelin Guess laukkuja, kenkiä..kaikkea turhaa mitä en olisi tarvinnut. Säästäminen on paljon mukavampaa kun tuhlaaminen. Mulle tulee siitä todella hyvä fiilis että on rahaa. Sitten kun saa säästöön niin tulee semmoinen onnistunut ja hyvä olo. Aijon ensi viikolla sitten siirtää ainakin 70 euroa säästöön
sitten joulukuussa taas sama summa. Se oli ihan hyvä päätös ettei mennä nyt kaverin kanssa desuconiin koska siihen reissuun menee niin paljon rahaa nyt vaan säästämään laivareissuun. Viikonloppu taas alkaa ja mä aijon ottaa ihan rennosti. En ole lähdössä nyt mihinkään koska poikaystävä on edelleen sairaana annan sen nyt levätä ja kerätä voimia.
Onneksi voi soitella ja on videopuhelut pakko sanoa että on ikävä sitä. No kyllä tää aika menee äkkiä ja pian taas näemme. Olo ja fiilis on edelleen hyvä tällä hetkellä. Eilenä piristi paljon mieltä se kun kävelin tuonne terveyskeskukseen verikokeisiin. Siinä tuli askelia ja tehtyä päivän lenkki.
Kävin sen jälkeen kaupassa ja ostin suklaata. Tänään aijon käydä lidlissä Pitää ostaa kahvia lisää koska alkaa kohta loppumaan ja ehkä ostan sipsiä siihen lisäksi. Temppareita olen katsonut ja innolla odotan koska siinä alkaa tapahtua. Katson myös tänään eilisen bb jakson
näkee mitä siinäkin on tapahtunut. Nyt otan aamulääkkeet ja alan kuunnella musiikkia tulee hyvä päivä tänään olen iloinen ja positiivinen mikä tuo mulle voimaa.

Verikokeisiin tänään.Torstai 03.11.2022 06:19

Mulla on taas tänään verikokeet yhdeltä. Ajattelin mennä kävellen sinne terveyskeskukseen niin siinä tulee tehtyä samalla päivän lenkki. Syön jotain vielä ennen lähtöä niin jaksaa kävellä. Kiva ilma pitäisi olla tänään eikä onneksi sada vettä. Ihan hyvä että mulla on taas verikokeet niin sen jälkeen saan hakea sitä leponex lääkettä. Leponex riitti vielä onneksi tälle viikolle ja ensi viikolla käyn hakemassa sitä lisää. Olo tuntuu hyvältä edelleen nautin tästä taas ihan täysillä. Pakko sanoa että on ollut ihan mukava viikko kun parantui koronasta. Hyvin sain taas levättyä kun olin kipeä. Jaksaa nähdä muita ihmisiä ja olla sosiaalinen. Aloitin jo eilenä siivoukset niin tänään enää pitää pestä pyykkiä, tiskata, ja mopata lattiat. Laitan taas hyvää musiikkia soimaan niin on kivempi siivota. Aijon olla nyt viikonlopun täällä kotona koska poikaystävä on edelleen kipeä. Onneksi voidaan soitella ja kysyä kuulumisia. Olen huolissani poikaystävästä mutta toivon että se paranee pian. Mulla ei ole tulossa tylsää viikonloppua koska aijon katsoa animea ja netflixiä viikonloppuna. Netflixiin on tullut tänään uusi kausi The good doctor sarjasta. Kausia on nyt yhteensä 5 ja olen siinä sarjassa vasta toisella kaudella. Katsottavaa on paljon ja pakko sanoa että tuo on paras sairaala sarja mitä olen koskaan katsonut jäänyt niin koukkuun siihen. Big brother on mennyt myös jännäksi pakko katsoa tänään eilinen jakso. Ai niin ja mun pitää katsoa myös uudet tempparit jaksot mitä on tullut tuonne ruutuun. Saa nähdä mitä siinä on tapahtunut. Kivaa kun on paljon katsottavaa! Nyt otan aamulääkkeet ja siivoukset jatkuvat. Pyykit vien hetken päästä. Onneksi on aikaa siivota ei ole mikään kauhea kiire siinä sitten on kivaa kun kämppä on siisti.

Poikaystävä edelleen sairaana.Keskiviikko 02.11.2022 05:15

Sain tällä viikolla kuulla että poikaystävällä on edelleen paha tauti päällä kun se sairastui koronaan mä olen itse nyt ihan terve. No toivotaan että poikaystävä paranee pian en ole nähnyt sitä noin kipeänä koskaan. Se on nyt sairaslomalla ja ihan hyvä vaan niin se saa nyt itsensä kuntoon.
Mulla tuo toinen korona oli paljon lievempi kun se eka. Kuume kesti onneksi vaan sen pari päivää ja mulla oli kurkku vähän kipeä onneksi makuaisti ja hajuaisti ei mennyt. Nyt mä toivon että olen sitten terveenä kun tulee joulu ja uusi vuosi. Se oli ehkä ihan hyvä juttu että sairastin nyt taas sen koronan. Jaksoin herätä heti kun kello soi ja pakko sanoa että mulla on todella hyvä fiilis tällä hetkellä. Aijon tässä aamusta nyt alkaa siivota, vaihtaa puhtaat lakanat sänkyyn ja pestä pyykkiä mitä on kertynyt taas kiva määrä. Mua harmitti kun sain kuulla että Nabaz luovutti big brotherissa. Kyllä mä sen ymmärsin että sillä oli huono olo siellä talossa. Mäkin olisin lähtenyt jos mulla olisi ollut sama olo. Pakko sanoa että se oli mun yksi lempi asukas ja se oli hienoa että se pääsi pitkälle siellä. Tuntuu nyt oudolta katsoa big brotheria kun se ei ole enää talossa.
Rahaa tulee taas perjantaina ja alkuviikosta. Ihan hyvä niin saan siirrettyä säästötilille yhden summan. Alan tosiaan säästämään siihen laivareissuun mikä tehdään kavereiden kanssa ensi vuonna. Mä ja kaveri päätettiin se ettei olla menossa desuconiin tammikuussa. Luin että kaikki desucon liput meni katsoo vaikka sitten kesällä jos menee taas silloin desuconiin. Aloin katsomaan animea pitkästä aikaan löysin yhden sarjan tuolta netflixistä mikä vaikutti mielenkiintoiselta. Kivaa taas katsoa animea kun innostusta. Ollut pitkä tauko siitä kun ei ole katsonut animea. Nyt otan aamulääkkeet, musat soimaan ja siivoamaan. Aamukahvi onneksi herätti heti kun joi sen.

En aijo luopua aamukahvista!Tiistai 01.11.2022 06:00

Heräsin nyt hetki sitten enkä heti kun kello soi. Aloin keittämään aamukahvia ja se herätti kun join sen. Mulla on kahvina kulta katriinaa se on hyvää mutta kallista. Juon sitä ja sitten yhtä toista kahvia mitä ostan välillä lidlistä sen nimistä kuin "Intenso" Se kahvi maksaa vaan kolme euroa paketti. Mietin tässä yksi päivä että lopetanko kahvin juomisen?
Päätin että en aijo todellakaan lopettaa koska olen riippuvainen siitä aamukahvista. Se on kuitenkin hyvä että mulle riittää päivän aikana se aamukahvi enkä juo enempää. Jos lopettaisin kahvin juomisen niin mulle tulisi pää kipeäksi. Eilenä oli todella mukava päivä olo tuntui jotenkin hyvältä ja iloiselta. Pääasia että ei ahdistanut tai masentanut. Uskon että tästä on tulossa myös hyvä päivä. Aijon tänään taas lenkkeillä eilenä oli taas ihana auringon paiste kun kävin lenkillä piristi paljon mieltä. Suosittelen ulkoilua ja lenkkeilyä ihan kaikille. Mulla se auttaa paljon ahdistukseen ja masennukseen jos alkaa vituttaa tai ahdistaa niin mä lähden ulkoilemaan. Olen big brotherissa ihan mukana hyvä että Tuula lähti talosta se ei ollut mun suosikki. Enää kuukausi big brotheria sitten se loppuu. En osaa kyllä sanoa että kuka sen sitten voittaa se voi olla ihan kuka tahansa. Luulen että Reeo on kansan suosikki ja se pääsee varmasti finaaliin asti. Mä toivon että Sofia pääsee loppuun asti koska se on mun suosikki asukas tällä hetkellä. Pitää alkaa siivota keittiötä ja tiskaamaan koska on aika sotkuista. En ole hirveästi jaksanut siivota täällä. Otan aamulääkkeet tässä samalla ja alan kohta syömään aamupalaa.

Nyt ei yhtään alkoholia.Maanantai 31.10.2022 06:15

Uusi viikko taas alkaa ja toivon että on tulossa mukava viikko. Päätin tosiaan sen etten ole menossa tällä viikolla salille treenaamaan aijon pitää viikon taukoa siitä nyt lenkkeilen vaan tällä viikolla. Aamu alkanut kahvilla mikä onneksi heti herätti kun joi sen. Aamukahvi on mun päivän tärkein juoma ja mulle riittää hyvin yksi kuppi kahvia. Teetä juon mielummin enemmän kun kahvia. Olo ja fiilis tuntuu aika hyvältä tällä hetkellä huomaa kun on levännyt paljon niin jaksaa taas ja on hyvä olo nyt pitää taas vaan nauttia tästä olosta kun vaan pystyy
Koska jossain vaiheessa se ahdistus sitten iskee tai alkaa masentaa.
Tein tosiaan päätöksen että en juo alkoholia nyt yhtään aijon pitää pitkän tauon siitä. Tykkään olla humalassa mutta olen huomannut että seuraavat päivät tuntuu aina jotenkin masentavilta ja ahdistaa. Juon nyt vaan vaikka limua. Jotenkin musta tuntuu että kun menen seuraavan kerran poikaystävän luokse niin aijon juoda sitten taas siitä on tullut mulle tapa. Poikaystäväkin juo alkoholia niin sitten mun tekee myös mieli. Alkoholi on mun ainoa pahe. No hetki ja päivä kerrallaan elän taas tätä mun elämää.
Nyt en mieti yhtään alkoholia aijon vaan keskittyä vaikka liikuntaan koska se tuo mulle paljon iloa elämään. Mielummin liikunta kun alkoholi jos pitäisi valita. Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin ja otan aamulääkkeet.
Alan myös kuunnella jotain hyvää musiikkia niin päivä lähtee sillä kivasti käyntiin. Voisi lähteä vaikka aamulenkille ja tekee toisen lenkin sitten iltapäivällä.

Katsoin yhden leffan netflixistä.Sunnuntai 30.10.2022 05:57

Viikonloppu on mennyt tähän asti mukavasti. Ei ole yhtään onneksi ahdistanut olen vaan ottanut rennosti ja levännyt. Nukuin eilenä todella pitkät päikkärit mikä teki todella hyvää. Kun heräsin niin lähdin sitten lenkille. Vähän satoi vettä mutta en kastunut pahasti. Pääasia että sai vähän raitista ilmaa. Tänään menen taas lenkille iltapäivällä. Tarkistin nuo mun lääkkeet niin hyvin riittävät vielä ensi viikolle. Leponex on taas seuraava lääke mitä pitää hakea masennuslääkkeet riittävät tämän vuoden loppuun. Rauhoittavia lääkkeitä mulla on avaamaton paketti.
Mä en edes enää muista koska viimeksi olen syönyt rauhoittavia? Se on ollut vaan hyvä että olen hyvin pärjännyt ilman niitä. Harhoja ei ole ollut pitkään aikaan. Olen nyt big brotherissa ihan mukana sain katsottua eilenä kaikki jaksot mitä oli tullut. Eilenä katsoin myös netflixistä yhden leffan sen niminen kuin "Blonde" Ihan mielenkiintoinen leffa kesti kolme tuntia. Siinä leffassa oli yksi mun lempi näyttelijä niin sen takia halusin katsoa tuon leffan. Pitää jossain vaiheessa etsiä netflixistä lisää uusia leffoja mitä voi katsoa. Koitin eilenä katsoa ruudusta uusi tempparit jakso mutta se ei ollut tullut vielä. No tarkistan tänään jos sen voisi sitten katsoa. Saa nähdä kuka lähtee tänään big brotherista. Toivon että Tuula lähtee en olen kauheasti tykännyt siitä asukkaasta. Sofia jää varmasti taloon olen siitä varma. Kohta bb loppuu enää muutama viikko. Nopeasti aika on mennyt tuntuu että bb olisi vasta alkanut. Pakko sanoa että on ollut hyvä kausi siinä on vaan tapahtunut koko ajan jotain. Nyt otan aamulääkkeet ja alan tiskaamaan. Siivoan samalla keittiön koska on aika sotkuista. Tästä tulee varmasti mukava päivä.
Viikonloppu alkaa taas ja en ole nyt menossa mihinkään olen täällä kotona. Aijon viikonloppuna ulkoilla, nukkua, katsoa sarjoja ja ohjelmia..kaikkea rentoa ja mukavaa parasta on se että ei ole mihinkään kiire. Ajattelin pitää pienen tauon kuntosalilla käymisestä etten nyt ensi viikolla ole menossa sinne. Keräilen nyt voimia koska olen ollut tällä viikolla kipeä. Sitten kun on voimia ja jaksaa taas niin on kivaa aloittaa salitreenit. Aijon nyt lenkkeillä paljon ja se on hyvää liikuntaa saa raitista ilmaa. Eilenä aamulla tuli hetkeksi paha ahdistus mutta meni onneksi nopeasti ohitse. Oli todella lähellä että olisin ottanut sen rauhoittavan. Selvisin onneksi ilman sitä. Olo on tällä hetkellä ok uskon että tänään ei tule mitään huonoa oloa. Otan kohta aamulääkkeet niin ne lievittää sitä että ei ala ahdistamaan. Tänään kerkiää katsoa uusi tempparit jakso ja jatkan big brotherin katsomista. Ajattelin myös varmaan katsoa animea tänään. Huomasin että mulla on muutama tölkki pepsi max lime limsaa mitä aijon juoda tänään. Se on yksi mun lempi limu mitä juon useasti.
Päätin myös sen että en aijo taas hetkeen juoda alkoholia. Siitä tulee aina jotenkin masentava olo sen jälkeen kun on juonut sekä se lisää ahdistusta. Aijon keskittyä nyt vaan hyviin juttuihin mitä mulla on elämässä eli tärkein ovat ystävät. Paras kaveri soitti mulle eilenä oli kivaa jutella sen kanssa. Odotan jo kovasti että näemme taas on ollut ikävä sitä. Mietin menenkö aamulenkille tässä aamusta ja sitten teen toisen lenkin iltapäivällä. Teen ehkä silleen niin ainakin tulee sitten liikuntaa ja paljon askelia. Nyt alan kuunnella jotain hyvää musiikkia ja tiskaan. Onneksi aamukahvi herätti. Siitä tulikin mieleen että kahvia pitää hommata lisää koska alkaa kohta loppumaan.
Enää tämä päivä niin huomenna loppuu karanteeni sitten taas pääsee elämään normaalia elämää. Olo alkaa jo parantua pikkuhiljaa kurkku on vielä vähän kipeä ja kuumetta ei ole onneksi enää ollut. No onneksi tämä oli vaan flunssa eikä korona. Poikaystävä alkaa myös olla paremassa kunnossa mikä on vaan hyvä. Sain kuulla eilenä että mulla on verikokeet tänään joten pitää laittaa maski päälle kun menee sinne. En ole vielä päättänyt että menenkö kävellen vai sähköpotkulaudalla. Pääsen tavallaan karanteenista jo tänään eikä se haittaa mua yhtään olen siitä todella iloinen ja onnellinen pääsee ihmisten ilmoille. Huomasin jotenkin että tämä viikko on mennyt omasta mielestä nopeasti. Hyvin olen pärjännyt karanteenissa eikä ole yhtään ahdistanut
sekin on auttanut että on elänyt hetken ja päivän kerrallaan. Nyt mulla on semmoinen hyvä fiilis päällä kun tietää että viikonloppu taas alkaa ja mä pääsen kauppaan! Aijon todellakin ostaa paljon suklaata ja ehkä sen kanssa sipsiä se piristää varmasti mieltä. Jaksoin eilenä siivota ja pyykkiä aijon pestä viikonloppuna vihdoinkin. Kiva pyykkivuori on tällä hetkellä.
En ole vielä kerennyt katsomaan eilistä tempparit jaksoa. Katson sen varmaan tänään ja big brotherissa olen pari jaksoa jäljessä. Salkkarit olen katsonut joka päivä saa nähdä mitä tapahtuu tämän päivän jaksossa.
Varmasti jakso jää taas jännään kohtaan. Otan nyt aamulääkkeet ja alan tiskaamaan. Laitan myös nyt sähköpotkulaudan lataukseen niin siinä on akku sitten täynnä. Hyvä fiilis päällä koska on perjantai!