IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

vihdoinkin <3Perjantai 27.02.2015 08:28

se olisi perjantai :) näen vihdoinkin poikaystävää <3 on ollut ikävä.
kiva mennä sen luokse viikonlopuksi. se hakee mut illalla kun pääsee töistä. on varmasti tulossa kiva viikonloppu. fiilis on hyvä tällä hetkellä.
pitää alkaa varmaan vähän jo pakkailemaan. tiedän suunnilleen mitän laitan tänään päälle. ja minkä laukun otan käyttöön.
aijon ottaa kannettavan mukaan. pystyy olemaan netissä.
ja blogia pystyy kirjoittaa viikonloppuna. tänään olisi ohjelmassa naisten ryhmä aamulla. en tiedä että mitä me tehdään. sen näkee sitten. sen jälkeen mulla ei ole mitään muuta ohjelmassa.
varmaan kulutan tämän päivän koneella. animea voisi katsoa ajan kuluksi. mietin että pitäisikö vielä käydä tänään suihkussa. ehkäpä.
eilinen päivä meni ihan mukavasti. toiminta tunti oli vähän tylsä. katsottiin telkasta hiihtoja. mä vaan juttelin parhaan kaverin kanssa.
saatiin silleen aika kulumaan. eilenä olin katsomassa lemmen viemää kaverin luona. tänään näen lemmen viemästä puolet. poikaystävä on aina siinä puoli kuuden aikaan täällä orimattilassa. pitää varmaan ensi maanantaina katsoa uusinta. ihanaa. tänään voi syödä vähän suklaata.
mulla on hasselpähkinä suklaa levy syömättä. syön sitten samalla kun katson salkkareita. sain eilenä pestyä pyykkiä. kone oli vapaa. nyt on puhtaat vaatteet viikonloppua varten. viikonloppu juomaksi otan limsaa ja kivennäisvettä. niillä kyllä pärjään viikonlopun. juon sitten vasta viikon päästä niissä bileissä alkoholia.
poikaystävä sanoi että käydään lidlissä tänään. saa nähdä mitä ostetaan. varmaan ruokaa. ja s-marketissa käydään myös. mun pitää ostaa sieltäkin ruokaa viikonlopuksi. rahaa ei varmaan mene paljoa kun en osta mitään siideriä tai lonkeroa. mä säästän rahaa. jippii. jotain positiivista. ai niin pitää ottaa nyt käyttöön ne uudet rintaliivit. päätin että nyt alan kunnolla käyttämään niitä. olen sitten vähän naisellisempi. ja poikaystävä varmasti tykkää. ihanaa. pääsee harrastamaan taas seksiä. olen kaivannut sitä kovasti.
voisi laittaa stringit. pitää kaivaa vaan kaapista ne. mä haluaisin kovasti uusia alusvaatteita. stringejä ehdottomasti. seksikästä.
no sitten kun menee shoppailemaan kavereiden kanssa niin pitää ostaa. parit,muutamat..rintaliivejä en aijo ostaa yhtään. käytän nyt niitä mitkä osti jokin aikaa sitten. kesällä voisi sitten ostaa vaikka uusia. pärjään nyt noilla kesään asti. ihanaa kun kesä taas tulee. pääsee käyttämään mini hameita. ja bikineitä. uudet bikinit pitää ostaa kesällä. olen päättänyt että tänä kesänä menen uimaan. viime kesänä en uinut ollenkaan. en tiedä miksi. varmaan sen takia koska luulin että se vesi on vaan niin kylmää. kun tulee helteet niin sitten järveen. on varmasti tulossa aika kiva kesä :) odotan innolla.
varmasti on paljon tekemistä.

huomenna... :) <3Torstai 26.02.2015 08:24

viikonloppu lähestyy :) ihanaa nähdä poikaystävää kahden viikon jälkeen. on ollut ikävä <3 olen menossa sen luokse viikonlopuksi.
käytiin eilenä leffassa katsomassa se luokka kokous leffa. se oli ihan älyttömän hauska. nauroin koko leffan ajan. pitää ostaa se kun tulee dvd:lle. kesti puolitoista tuntia. kävin eilen illalla vielä kuntosalilla.
olin jotain 45 minuuttia. oli hyvä treeni. hyvä olo tuli sen jälkeen.
muutenkin eilenä oli hyvä päivä. mikään ei ahdistanut ja olin iloinen.
tänään olisi ohjelmassa iltapäivällä toiminta tunti. en tiedä että mitä me tehdään. sen näkee sitten. pitää alkaa kohta siivoamaan koska on siivous päivä. alan siivoamaan kun olen kirjoittanut tämän blogin.
lemmen viemää uusinta pitää katsoa taas aamulla. illalla näen lemmen viemää taas. menen kaverin luokse katsomaan.
päätin etten aijo juoda tänä viikonloppuna. juon vasta sitten viikon päästä kun on ne bileet. kysyin poikaystävältä että haluaako sekin lähteä sinne. sanoi että kai se on tulossa. aijon jäädä yöksi sinne sitten.
tulee varmasti hauskaa. kiva viettää kavereiden kanssa aikaa.
ja juoda samalla. poikaystävä hakee mut taas huomen illalla kun pääsee töistä. käydään kaupassa. pitää syödä taas suklaata.
ja ehkä ostan taas sipsiä. limua ja kivennäisvettä aijon vaan juoda viikonlopun ajan. ai niin ja tietysti teetä. mulla on taas vaate kriisi. en tiedä että mitä pistän huomenna päälle. no mulla on koko päivä aikaa miettiä. aijon ainakin laittaa ne uudet kengät mitkä ostin viimeksi. en ole käyttänyt niitä pitkään aikaan. taidan tietää anakin minkä laukun otan käyttöön. ensi viikolla aijon käydä seppälässä vähän shoppailemassa. odotan innolla. mulla on verikokeet taas ensi viikolla. keskiviikkona muistaakseni. lähden ruoan jälkeen kävelemään sinne terveys keskukseen. tiistaina mulla on psykologi aamulla klo 10. tulee heitettyä samalla aamu lenkki kun kävelee keskustaan. ja kerkeän tulla vielä syömään sen jälkeen.
pääsee taas juttelemaan. ensi kuussa mulla on se hoito neuvottelu.
menee varmati ihan hyvin. ruoka on maistunut viime päivinä. ei ole ollut syömisessä mitään ongelmaa. tavoite on aina syödä vatsa täyteen niin jaksaa. ja mun paino ei ole varmaan tippunut. kohta on varmaan taas punnitus. sitä odotellessa. hyvin se menee. samalla mitataan myös veren paineet. viikon pääsä alkaa taas noi naisten vaivat. saa nähdä millainen olo tila mulla on silloin. toivon että noi e-pillerit on hyvät. eikä tule mitään ahdistusta silloin. mutta. sen näkee sitten. toivottavasti kaikki menee hyvin. tänään pitää pestä pyykkiä. en jaksanut pestä tiistaina kun oli huono olo.
pesen ennen toiminta tuntia. eilinen salkkari jakso oli aika jännä. nyt se marianna sitten kuoli. oli aika surullinen jakso. mutta mielenkiintoinen. tänään pitää katsoa taas salkkarit. ja mummo mafia pitää myös katsoa. olen nähnyt kaikki jaksot. ihan huvittava ohjelma. ainakin telkasta tulee jotain. mitä katsoa. viikonloppuna pitää katsoa animea. en ole katsonut animea ainakaan viikkoon. tänäänkin voisi katsoa. ja huomenna ajan kuluksi.
mutta. nyt alan siivoamaan.

leffaan :)Keskiviikko 25.02.2015 08:25

olo alkaa olla aika tasainen. eilenä tuli taas itkettyä mutta se helpotti oloa. nyt mielikuvitus ei laukkaa onneksi enää. eikä ole kireää oloa.
toi huono olo kesti sen kolme päivää. mulla oli nyt vaan itku kausi päällä. tänään on tulossa hyvä päivä. ollaan menossa leffaan päivällä katsomaan luokka kokous leffaa. on varmaan aika hauska. illalla ruoan jälkeen olen menossa kuntosalille noin tunniksi. saa vähän liikuntaa tänään. nukuin viime yön hyvin. join äsken ison kupin mustaa kahvia. nyt on pirteämpi olo. pitää alkaa kohta vähän siivoamaan tätä kämppää. keittiö on aika sotkuinen. en jaksanut eilenä pestä pyykkiä. totesin vaan etten jaksa. pesen varmaan huomenna ne pyykit. jos kone on vapaa. ruoka on maistunut onneksi. en ole ollut nälässä.
vaikka on ollut huono olo. silti ruoka on onneksi maistunut.
eilenä me voitettiin sählyssä miehet. eka näytti siltä että hävitään mutta me voitettiin. :) mä olin puolustaja. mun paras kaveri teki puolet maaleista. oli hyvä peli. me saatiin 14 maalia. jätkät sai jotain 7 maalia. ensi kerralla koitetaan voittaa ne uudestaan.
teki hyvää kyllä juosta sen pallon perässä. ja tuli hyvä olo sen pelin jälkeen. salkkarit jäi eilenä jännään kohtaan. pitää tänään katsoa.
lemmen viemää en näe tänään. katson uusinnan huomenna aamulla.
mun kaveri oli eilenä kylässä ja katsottiin lemmen viemää.
viikonloppuun tuli muutos. sovittiin että olen menossa poikaystävän luokse viikonlopuksi. poikaystävä kysyi että haluanko mielummin sen luokse. pitää katsoa miten mun mielialat menee. päätin että en aijo juoda tänä viikonloppuna. sen takia koska mulla on ollut nyt tää huono olo. ja juomisen jälkeen voi tulla vielä huonompi olo. aijon sitten juoda seuraavan viikon viikonloppuna kun on ne kaverin bileet. ja mä säästän taas rahaa kun en juo tänä viikonloppuna. juon limua ja kivennäisvettä. pitää varmaan ostaa sipsiä taas. en ole syönyt sitä pitkään aikaan. nyt voisi taas syödä.
ja suklaata voisi syödä myös. aijon ottaa rauhottavia mukaan kun menen poikaystävän luokse jos tulee taas huono olo.
ihan varmuuden vuoksi. uskon että viikonloppu menee ihan hyvin.
otetaan rennosti. varmaan tehdään taas jotain ruokaa.
olen päättänyt että aijon pitää nyt toistaiseksi tätä polkka tukkaa. se on helpompi hoitaa eikä mene takkuun. sitten kun tulee kesä niin leikkautan sen uudestaan saman pituiseksi. mulle sopii lyhyet hiukset. ja nää saa vielä ponihännälle. äiti osasi hyvin leikata nämä. äiti saa sitten taas leikata seuraavalla kerralla. ei maksa mitään.
säästää taas rahaa. ensi viikolla tulee taas rahaa onneksi.
pääsee taas makselemaan laskuja. mutta. on sitten taas rahaa siideriin ja lonkeroon. pystyy ostamaan. pitää käydä siellä seppälässä katsomassa jotain kivaa vaattetta sinne bileisiin. enköhän mä jotain löydä. aijon käydä ensi viikolla katsomassa.
kun on aikaa. aijon laittaa jotkut kivat korvikset sinne bileisiin. ja pitää vähän meikata. on sitten nättinä siellä. juomaksi aijon ostaa karpalo lonkeroa, up ciderii ehkä..golden capia. pitää vieä vähän suunnitella. aijon juoda varmaan sen viisi juomaa. se on maksimi.
ei tule sitten huonoa oloa. mutta känniin siitä tulee :D
tulee varmasti kivat bileet ;)

sähly iltapäivällä.Tiistai 24.02.2015 08:31

mulla on jotenkin outo olo. ja mä taas kuvittelen kaikenlaista. eilenä tuli taas itkettyä illalla. tunteet oli pinnassa. en tarvinut onneksi rauhottavaa. juttelin ohjaajan kanssa. ilta lääkkeet pisti väsyttämään niin nukuin viime yön hyvin. ehkä tänään on parempi päivä. toivon ainakin. musta vähän tuntuu että nää olo tilat voi johtua noista uusista pillereistä. en tiedä. jos itken tänään taas niin itken. ainakin se helpottaa mun olo tilaa. ainakaan ei ole kireää oloa.
olin eilenä kuntosalilla. olin siellä jotain 45 minuuttia. oli hyvä treeni.
hiki tuli ainakin. huomenna taas jälleen salille illalla. huomenna ollaan menossa sinne leffaan päivällä. on varmaan hauska leffa.
sen niminen kuin luokka kokous. poikaystävä ilmoitti mulle eilenä että se on tulossa mun luokse viikonloppuna ja on yötä. olin yllättynyt.
tää on kolmas kerta kun se on mun luona yötä. se ottaa sen uuden kannettavan mukaan niin se pelaa sillä. ihan kiva että on yötä. vähän vaihtelua. ilmoitin jo ohjaajille siitä että on tulossa yöksi.
tänään on ohjelmassa sähly iltapäivällä. miehet vastaan naiset. toivottavasti voitetaan. viimeksi voitettiin. paras kaverikin on tulossa myös pelaamaan. pitää katsoa tänään aamulla taas lemmen viemää uusinta. eilenä en nähnyt. pyykkiä pitää myös pestä tänään. sitten ei tarvi viikkoon pestä. pesen tuossa päivällä kun kone on vapaa. aamulla on aina ruuhkaa. pitäisi käydä seppäässä katsomassa että löytyisikö sieltä joku kiva paita tonne kaverin bileisiin. mulla on varaa ostaa semmoinen. pitää varmaan ensi viikolla käydä katsomassa. jos vaikka löytysi. ensi viikolla tuleekin taas rahaa. loppu viikosta. pystyy ostamaan siideri ja lonkero juomat.
pitää kysyä poikaystävältä että haluaako sekin tulla niihin bileisiin.
se on aina välillä ollut. eilenä mun ala hammas tuntui oudolta mutta nyt se ei enää onneksi tunnu. pelästyin vähän. luulin että juodun menemään hammaslääkäriin sen takia. ruoka on maistunut edelleen. mikä on hyvä juttu. saa nähdä mitä meillä on tänään ruoakana. kaveri tulee taas mun luo illalla katsomaan lemmen viemää. juodaan teetä samalla. onneksi tänään on se sähly niin pääsee purkamaan paineita. syke nousee ja tulee hyvä olo sen jälkeen. koitan ajatella taas positiivisesti. tsätä on varmaan tulossa ihan hyvä päivä. toivon vaan ettei illalla tule sitä huonoa oloa taas.
mutta jos tulee niin tulee. varaudun siihen. en ole onneksi joutunut syömään rauhottavia. iltalääkkeet on hyvät kun ne pistää väsyttämään illalla. ja tulee rento olo. meinasin nukahtaa taas kaverin sohvalle eilenä. menin nukkumaan yhdeksän aikaan. kun pääsin sänkyyn niin nukahdin saman tien. onneksi mulla ei ole nukkumisessa onglemia. nukun aina hyvin joka yö. jaksaa sitten seuraavan päivän. kohta pitää ottaa aamulääkkeet. en joudu vielä hakemaan lisää lääkkeitä tällä viikolla. mutta varmaan ensi viikolla joudun hakemaan. psykologi on alku viikosta niin sille pitää taas sanoa että uusii noi lääke reseptit. saa sitten taas lääkkeitä.

maanantai.Maanantai 23.02.2015 08:26

maanantai. uusi viikko alkaa. tänään on jonkin verran ohjelmaa.
on ompelu ryhmä ja kuntosalille menen illalla.
lemmen viemää uusinta pitää katsoa tänään.
eilinen ilta oli vähän huono. mielikuvitus laukkasi taas jälleen kerran.
pää oli kipeä ja itketti. juttelin ohjaajan kanssa ja sovittiin etten nyt tarvi rauhottavaa. ilta lääkkeet pisti onneksi väsyttämään ja nukuin hyvin viime yön. nyt on vähän parempi olo. sai eilenä vähän purettua oloa itkemällä. olin vissiin vähän yli väsynyt niin tuli toi olo. jännitys purkautui. eka mietin että ei kai vaan tää olo johdu noista uusista e-pillereistä? juttelin siitä ohjaajan kanssa ja ohjaaja sanoi mulle että ei se johdu niistä. luotin siihen mitä se sanoi.
toivon että tää viikko menee kivasti eikä tule noita huonoja oloja.
liikunta onneksi auttaa juuri tuohon kireään oloon. ja saa purettua paineita. ajattelin mennä varmaan tänään lenkille.
ja katson ehkä animea. en näe illalla lemmen viemää koska menen salille. menen sinne puoli viideksi ja olen noin tunnin siellä.
kerkeää kuudeksi skypettämään poikaystävän kanssa.
huomenna pitää taas jälleen kerran pestä pyykkiä. lakanat aijon pestä taas tällä kertaa. ja vaatteita. huomenna on taas sähly. miehet vastaan naiset. saa nähdä voitetaanko. sain maksettua eilenä pari laskua. tilille jäi aika kivasti rahaa. aijon nyt säästää koska ensi kuussa ollaan kavereiden kanssa menossa lahteen shoppailemaan. viikonloppua ei olla vielä päätetty.
varmaan tulee taas ostettua uusi laukku tai kengät.
tai molemmat :D saa nähdä. odotan kyllä innolla sitä shoppailu reissua. eilenä oli vähän tylsä päivä. istuin koko päivän melkein koneella. kun pääsin takaisin tänne karissimoon. joskus yhen aikaan jo tulin tänne. onneksi tällä viikolla on ihan kivasti ohjelmaa.
menee taas viikko äkkiä. ja pian on taas viikonloppu. olen menossa varmaan taas poikaystävän luokse. parin viikon päästä on noi kaverin pippalot. kiva mennä sinnekkin. pääsee viettämään laatu aikaa kavereiden kanssa. ollaan yötä siellä. pitää miettiä että mitä joisi silloin. ehdottomasti ainakin karpalo lonkeroa. pari tölkkiä sitä. ehkä up cideriä. no on vielä aikaa suunnitella. mun juomiin menee rahaa vähän yli kymmenen euroa. jos ostan vaan neljä tai viisi juomaa. en juo sen enempää ettei tule huonoa oloa.
boolia voisi vähän maistaa. sitä on ollut aina kaverin pippaloissa.
pitää miettiä että mitä laitan sinne päälle. vaate kriisi taas iskee. no enköhän mä löydä jotain kaapista. tai sitten voisi käydä seppälässä katsomassa joku kiva paita minkä ostaisi sinne. tässä on vielä pari viikkoa aikaa suunnitella. onneksi rahaa tulee lisää ensi viikolla.
saa siiderit ja lonkerot ostettua ja pitää nostaa taas bussi rahat.
kohta pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin. pitää samalla katsoa tarviiko käydä apteekissa. mulla pitäisi olla vielä leponexia jäljellä. no sen näkee kun jakaa lääkkeet. psykologi on taas ensi viikon alussa. mulla oli muistaakseen tiistaina kymmeneltä aika.
pääsee taas juttelemaan. ja verikokeet on myös ensi viikolla.
en vaan vielä tiedä että milloin. ohjaajat ilmoittaa aina sen ajan.
sen näkee sitten.

karissimossa.Sunnuntai 22.02.2015 12:52

palasin juuri karissimoon. oli mukava viikonoppu kotona. eilenä saunottiin ja syötiin pizzaa. nukuin eilenä päivällä kolmen tunnin kauneus unet. ja nukahdin eilen illalla kahdeksan aikaa sohvalle. nukuin sohvalla koko yön. syötiin spagettia ja jauheliha katiketta vähän aikaa sitten. oli ihan hyvää. äiti leikkasi eilenä mun hiuksia. mulla on nyt polkka tukka. kevyt olo kun on lyhyemmät hiukset :) ja niitä on helpompi hoitaa. saan ne vielä poni hännälle.
oma väri kasvaa nopeammin takaisin. käytiin äsken kaupassa.
ostin lisää teetä pari pakettia. nyt sitäkin riittää joksikin ajaksi. kohta voisi juoda. illalla pääsee skypettämään poikaystävän kanssa :) <3 eilenä skypetettiin pika puhelu. puhuttiin vaan jotain 5 minuuttia.
tänään pystyy puhumaan yli tunnin. on ollut ikävä sitä. mutta. näemme seuraavan kerran ensi viikon viikonloppuna <3
huomenna olen menossa salille illalla. naisten kuntosali tunti on nyt tauolla koska on hiihto loma viikko ensi viikolla. aijon mennä silti huomenna. menen taas yksin. kaveri ei ole tällä kertaa tulossa.
menen sinne ruoan jälkeen. olen siellä noin tunnin. kerkeää illalla skypettää poikaystävän kanssa. pitää käydä pankin sivuilla katsomassa paljon mulla on rahaa tällä hetkellä. ensi kuun alussa tulee onneksi taas lisää rahaa. pitää maksaa tänään loput laskut.
animea aijon katsoa tänään. varmaan taas the idolmasteria.
ja juon samalla teetä. hyvä fiilis tällä hetkellä. nyt en aijo herkutella taas viikkoon. tuli syötyä aika paljon suklaata. huomenna ajattelin mennä päivällä lenkille. saa raitista ilmaa. huomenna aamulla pitää katsoa lemmen viemää uusinta. en katsonut sitä perjantaina.
kerkeää hyvin huomenna katsomaan. syöminen meni viikonloppuna hyvin. en ollut nälässä. söin aina kun tuli nälkä.
saa nähdä millainen on ensi viikko. toivottavasti hyvä.
elän päivän kerrallaan. jos tulee huono olo niin tulee. onneksi mulla on noita rauhottavia varmuuden vuoksi. aijon liikkua paljon ensi viikolla. sen jälkeen on aina tullut hyvä olo.
eni viikolla mennään keskiviikkona leffaan :) katsomaan se luokka kokous. on varmaan aika hauska. se on hyvä että me mennään päivällä katsomaan se niin kerkeää kuntosalille sitten illalla.
ensi viikolla on kivasti taas ohjelmaa. ei tule tylsää.

kiva olla kotona :)Lauantai 21.02.2015 11:11

kiva olla kotona :) eilinen päivä meni mukavasti. valvoin puoli kymmeneen asti katsottiin voice of finlandia. ja söin hieman suklaata.
herätys kello ei herättänyt tänään niin heräsin vasta puoli yhdeltä toista.
eilenä käytiin naisten ryhmässä luhta myymälässä. ei vitsit siellä oli alennus myynnit ja mä näin siellä yhden ihanan talvi takin ja talvi kengät. en ostanut mitään. päätin vaan katsella. säästyi nekin rahat. oltiin kaverin kanssa eilenä pajalla kuluttamassa aikaa. oltiin tunti siellä.
veli ja isä haki mut ennen neljää eilenä. käytiin kaupassa. ostin limua,kivennäis vettä,suklaata, äidille laku pussin, ja puuroa.
ihanaa. tänään pääsee illalla saunaan. äiti lupasi leikata mun hiuksia.
leikkaan jonkin verran. on sitten kevyempi olo.
hyvä kun otin kannettavan mukaan niin pytsyy olla netissä.
animea pystyy myös katsomaan. soiteltiin hetki eilenä poikaystävän kanssa. se oli päässyt perille. tänään soitellaan taas illalla. skypetellään.
eilenä meni rahaa kauppaan 16 euroa.
fiilis on hyvä tällä hetkellä. aijon ottaa rennosti.
meillä on ruoka varmaan puolentoista tunnin päästä. syödään lihaa ja perunoita. illalla varmaan syödään pizzaa.
eilenä syöminen meni joten kuten. en kauheasti syönyt koska oli ruokana maksa kastiketta. hyi hitto. eilen illalla söin kana hampurilaisen. oli kyllä hyvää. ostin sauna juomaksi jaffaa. saunotaan illalla vasta. tänään voisi katsoa animea. jossain vaiheessa.

kotiin :)Perjantai 20.02.2015 08:19

se olisi perjantai :) tänään kotia kohti. mut haetaan ilta päivällä. velikin tulee kotiin viikonlopuksi. kiva nähdä sitäkin. on tulossa varmasti mukava viikonloppu :) hyvä fiilis tällä hetkellä.
tänään naiten ryhmässä aamulla ollaan menossa lahteen luhta myymälään. en aijo ostaa mitään sieltä. aijon vaan katsella.
sitten olen menossa pajalle kaverin kanssa kuluttamaan aikaa.
pitää käydä kaupassa ostamassa puuroa. alkaa loppumaan.
eilenä oli ihan hyvä päivä. katsoin animea ja toiminta tunnilla pelattiin lauta pelejä. pelasin kavereiden kanssa kimbleä. ja mä voitin siinä.
eilinen lemmen viemää jakso oli aika hauska. olin kaverin luona katsomassa sitä ja ei vitsit me naurettiin ihan kippurassa.
tänään pitää todellakin katsoa seuraava jakso.
ruoka maistuu edelleen. aijon taas herkutella viikonloppuna. syön suklaata. pitää ostaa myös limsaa. teetä pitää myös ostaa.
voi sitten juoda kotona sitä koska mä en juo kauheasti mitään kahvia.
no äsken join aamu kahvit. mustana.
olen melkein pakannut kaikki. kun tulen pajalta niin pakkaan loppuun. otan mukaan vähän manga kirjoja luettavaksi.
me aijotaan ulkoilla viikonloppuna. pitää ottaa hyvät talvi kengät ja toppa housut. ja joku takki. pitää taas laittaa kämppä kuntoon ennen kun lähtee lomille. on sitten kiva tulla takaisin kun on siistiä. pitää taas tiskata. ja siivota keittiö. eilenä pesin taas pyykkiä. piti pestää jotkut vaatteet viikonlopuksi. pesen taas sitten pyykkiä ensi viikolla. me ollaan ensi viikon keskiviikkona menossa paja tunnilla lahteen leffaan. päivä näytökseen. mennään katsomaan suomalainen leffa. sen niminen kuin luokkakokous. on varmasti hauska. ihan hyvä että mennään päivällä niin kerkeää keskiviikko iltana mennä vielä tunniksi salille. ruoan jälkeen. ja ensi viikon maanantaina olen menossa salille. sitten seuraavan viikon viikonloppuna olen menossa varmaan taas poikaystävän luo.
näemme viikon päästä :) <3 kiva taas mennä.
ja sitten parin viikon päästä viikonloppuna on ne mun kaverin bileet lahdessa. niitäkin odotellessa. tulee hauskaa. ainakaan ei tule tylsiä viikonloppuja :) on ohjelmaa. kesä vaan lähenee. kohta ollaan jo maaliskuussa. parin viikon päästä mulla on taas psykologi. ja verikokeet. onneksi niihin on vielä aikaa. ja hoito neuvottelu on ensi kuussa myös. aika menee varmasti äkkiä. vauhdikas kevät :)

viikonlopuksi kotiin :)Torstai 19.02.2015 08:12

huomenna alkaa taas viikonloppu :) olen menossa kotiin myrksylään.
velikin on tulossa kai myös kotiin silloin. kiva nähdä sitäkin :)
eilinen päivä oli ihan mukava. oli hyvät ruoat kokki ryhmässä, lakskettiin pulkka mäkeä paja tunnilla. oli ihan hauskaa. ja illalla olin kaverin kanssa kuntosalilla. ensi viikolla ei ole naisten kuntosalia koska on hiihtoloma viikko. aijon kumminkin käydä itse siellä maanantaina ainakin. fiilis on hyvä tällä hetkellä. pääsee huomenna lomille :)
pitää alkaa kohta siivoamaan. on siivous päivä. ja aamulla pitää katsoa lemmen viemää uusinta. eilenä en nähnyt koska olin salilla.
poikaystävä lähtee huomenna reissuun. pystytään vielä hyvin juttelemaan tänään skypessä ennen huomista. viikonloppuna varmaan soitetaan pika puhelut ja jutellaan miten on mennyt.
näen meijän osku koiraakin :) se on aivan ihana.
tänään pitää käydä kylillä kaupassa. tulee samalla lenkki heitettyä.
toiminta tunti on taas ilta päivällä. meillä on tieto visa. näin ainakin kuulin. huomenna on ohjelmassa naisten ryhmä aamulla ja menen kaverin kanssa pajalle kuluttamaan aikaa päivällä ennen kun lähden lomille. päätin etten aijo tänä viikonloppuna juoda. juon sitten taas kun menen poikaystävän luokse. ostan nyt juotavaksi kivennäisvettä ja limsaa. ihanaa. pääsee puu saunaan ^^ odotan innolla. aijon ottaa kannettavan mukaan niin pystyy olla netissä.
jos tulee tylsää niin katson animea. suklaata pitää syödä viikonloppuna. voisi alkaa pikku hiljaa jo pakkailemaan.
syöminen on edelleen mennyt hyvin. en ole ollut nälässä. olen siitä iloinen että nyt mulla on hyvä kausi päällä :) nautin elämästä. ja tosi onnellinen olo. toivon että tää jatkuu vielä pitkään.
animea voisi katsoa tänään. mulla on jonkin verran aikaa niin kerkeää katsoa. aijon ottaa lomille vähän manga kirjoja jos vaikka luen niitä. aijon ulkoilla myös viikonloppuna. pitää ottaa toppa housut mukaan. jos käydään vaikka äidin kanssa lenkillä.
aijon päivittää blogia myös viikonloppuna. kun mulla on netti niin pystyy. mun puhelimella saan netin koneeseen. ihan hyvä netti yhteys. kysyn äidiltä jos se vähän leikkaisi mun hiuksia. haluaisin vähän lyhyemmät hiukset. eikä maksa mitään. ei tarvi mennä mihinkään parturiin. mun oma hiusväri on alkanut tulla esiin. en aijo koskaan värjätä mun hiuksia. en ole värjännyt hiuskia kolmeen vuoteen. haluan mun oman värin takaisin. ei tarvi koko ajan värjäillä. pystyy käyttämään normaalia shampoota ja hoito ainetta hiuksiin. pitää muuten käydä pankin sivuilla katsomassa paljon mulla on rahaa. varmaan ihan kivasti. teetä pitää muistaa ostaa kaupasta. alkaa kohta loppumaan. mutta. nyt alan siivoamaan.

pulkka mäkeen :DKeskiviikko 18.02.2015 08:18

viikon puoli väli. kohta se viikonloppukin tulee :) eilenä oli ihan hyvä päivä paitsi illalla oli vähän kiukkuinen ja kireä olo. tänään pääsee pulkka mäkeen pajalla ja salille illalla purkamaan paineita.
kiva mennä pulkka mäkeen :D me käydään aina joka vuosi pajalla siellä. se mäki on tosi jyrkkä ja siitä on kiva laskea.
saa siinäkin liikuntaa kun menee kävellen mäkeä ylös.
eilenä sählyssä naisten joukkue voitti! :) saatiin 15 maalia ja jätkät vaan 7 maalia. kyllä tuuletettiin. oli hyvä peli.
eilenä katsoin taas idolmaster animea muutaman jakson. pitää katsoa jos tänäänkin kerkeisi katsomaan animea. ennen kun menee salille.
mulla alkaa kuntosali tunti puoli kuudelta ja kestää tunnin. kun tulen salilta niin kerkeää vielä hetken skypettää poikaystävän kanssa.
sain eilenä pestyä pyykkiäkin. ja olen edelleen syönyt hyvin.
eilenä oli ihan hyvät ruoat. hernekeittoa, pastaa ja kinkku kastiketta. nam. kävin eilenä tokmannilla. se on ihan tuossa karissimon vieressä. löysin nappi kuulokkeet puhelimeen. maksoi vaan 13 euroa. nyt pystyy taas kuuntelemaan musaa. menin koko tokmannin läpi. en ostanut mitään muuta. puuroa pitää ostaa huomenna lisää. aijon mennä kauppaan huomenna. tulee samalla lenki heitettyä. menen ehkä huomenna iltapäivällä tunniksi salille.
kerkeää käydä ennen ruokaa. menen toiminta tunnin jälkeen.
ensi viikolla on hiihto loma viikko niin ei ole naisten kuntosalia. mutta aijon silti käydä maanantaina ja keskiviikkona. olen siellä sitten molempina kertoina sen tunnin. tänään on aamulla kokki ryhmä. tehdään taas aika hyvät ruoat. mä teen nyt tällä kertaa jälki ruoan. se oli muistaakseni kinuski puolukka rahka. no. saa nähdä tuleeko siitä hyvää. pitää syödä taas hyvin että jaksaa sitten pulkka mäessä. kämppää pitää siivota. aijon tänään vähän aloitella. niin huomenna aamulla ei ole sitten kauheasti siivottavaa.
tästä on tulossa varmaan ihan mukava päivä. on ainakin tekemistä. ja saa samalla liikuntaa :) onneksi mun kaveri on kaikissa tämän päivän ryhmissä. on seuraa. mulle iski taas vaate kriisi. en tiedä että mitä pistän päälle. pitää kaivaa vaate kaappia. ajattelin varmaan laittaa jonkun villa paidan ja farkut.
mun teksisin niin mieli ostaa uusia vaatteita. katsoo jos ostaa ensi kuussa. kun mennään lahteen kavereiden kanssa.
mulla alkaa jo olla taas ikävä poikaystävää. näemme silloin seuraavan viikon viikonloppuna. menen sen luokse taas. kyllä tää aika menee äkkiä. sitten on taas kiva nähdä <3
kohta pitää ottaa aamulääkkeet. ja mennä aamupalalle. join äsken ison kupin kahvia. nyt olen hereillä. jaksaa tämän aamun.
onneksi kerkeää levätä hetken pulkka mäen jälkeen ennen kun menee salille. no. ainakin on tekemistä tänään :)