IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

siivoamista.Torstai 21.08.2014 15:18

huomenna on perjantai. olen menossa ehkä poikaystävän luokse viikonlopuksi. eilenä tuli lepäiltyä. kattelin animea. poikaystäväkin kävi eilenä kylässä. tuli töiden jälkeen. annoin sille ne tuliaiset laivalta.
tänään on ollut taas siivous päivä. ohjaaja ei kauheasti valittanut.
mikä oli ihan hyvä. eilenä en mennyt lenkille koska oli ukkosta ja satoi vettä. tänään aijon mennä lenkille. käyn samalla kaupassa.
tänään olisi ohjelmassa toiminta tunti iltapäivällä. illalla vietän taas kavereitten kanssa aikaa. ja skypetän. animea voisi katsoa tänään taas. oon kohta saanut katsottua clannad animen. vielä olisi sen jälkeen toinen kausi mikä pitää katsoa.
huomaa taas että menkat on tulossa. olen neuroottinen, ajatukset menee vuoristo rataa...mielikuvitus laukkaa. argh. ärsyttävää.
jos tulee oikeen huono olo niin aijon ottaa sen rauhottavan.
onneksi mulla on niitä. ja kun käyn illalla lenkillä niin sekin vähän helpottaa oloa. saa raitista ilmaa.
katsoin aamulla pari jaksoa true bloodia. puolet on vielä jäljellä kuudesta kaudesta. eilenä näki lemmen viemää pitkästä aikaan. nyt tiedän missä siinä mennään. tänään pitää katsoa.
ruoka on onneksi maistunut. meillä oli äsken ruokana liha mureketta, sienikastiketta ja perunoita. illalla on kanaa ruoaksi.
eilenä nukahdin saman tien kun menin omaan sänkyyn. olin parhaan kaverin luona yhdeksään asti illalla.
syyskuussa on taas yhden kaverin pippalot. olen varmaan menossa sinne. ja aijon ehkä silloin juoda. mun kaveritkin lähtee sinne. ollaan taas yötä siellä. tulee varmasti hauskaa :)
viimeksi oli myös kivaa. paitsi silloin tuli juotua ehkä liikaa.
tällä kertaa juon silleen ettei tule huono olo. väkeviin juomiin en aijo koskea. aijon vaan juoda siiderii ja lonkeroo.
kohta voisi juoda teetä. kun käyn kaupassa tänään niin ostan lisää teetä. alkaa loppua kohta. jee. rahaa tulee taas tällä viikolla. mutta se raha menee yhteen tyhmään laskuun.

hyvin meni reissu ^_^Keskiviikko 20.08.2014 15:08


suomessa taas ollaan :) reissu meni erinomaisesti. saavuttiin vasta eilen illalla kahdeksan jälkeen orimattilaan.
tuli käytyä ostarilla, vanhassa kaupungissa käveltiin, shoppailtiin. kuten ylä kuvassa näkyy,(kuva ylös alaisin^^´) löysin ihanan hello kitty laukun hello kitty liikkeestä, ja angry birds laukun yhdestä kojusta. hello kitty laukku oli alennuksessa ja maksoi vaan 33 euroa. angry birds laukku maksoi vaan 13 euroa. tuli käytyä guess liikkeessä. mutta harmitti kun ei voinut ostaa mitään guess laukkua. jos olisin tiennyt että siellä tallinnassa on guess liike, olisin ottanut 200 euroa mukaan ja ostanut uuden laukun sieltä. harmittaa pirusti. mutta no. ainakin sain 50 eurolla pari hienoa laukkua. olen tyytyväinen. nyt on shoppailtu. enkä vähään aikaan aijo ostaa uutta laukkua. käytiin ravintolassa syömässä ja hesessä. oli hyvät ruoat. ja hotelli huone oli ihan ok. olin samassa huoneessa kavereitten kanssa. söin siellä aamupalaksi puuroa. ja leipää. heti aamu palan jälkeen mentiin taas kiertelemään kaupoissa.
mun kaveritkin löysi jotain. ja totta kai ostettiin tuliaisia laivalta. itselle ostin suklaata ja poikaystävällekkin ostin suklaata.
tänään on lepo päivä. ei ole mitään ohjelmassa. ohjaajat sanoi että tänään ei ole erikseen mitään ohjelmaa. nyt voi vaan levätä reissun jälkeen. illalla aijon käydä vielä lenkillä ja kaveri tulee taas mun luokse katsomaan lemmen viemää. skypetän poikaystävän kanssa vielä illalla ja olen menossa taas parhaan kaverin luokse katsomaan telkkua. tänään ajattelin katsoa animea. varmaan pidän maratooni putken. löhöillä sohvalla ja katsoa. ai niin true bloodiakin voisi katsoa. oon katsonut 3 jaksoa vaan kuudennelta kaudelta.
pyykin pesua olisi myös tänään ohjelmassa. voisi kohta käydä katsomassa on kone vapaa. pitäisi tänään myös siivota. jee. tällä viikolla alkaa big brother! ja maanantaina alkaa salkkarit ja uusi päivä. yay. ajatella että nyt on syksy. mihin tämä kesä oikeen meni..
mutta. ainakin mulla on ohjelmaa syksyllä :) alkaa kuntosali. maanantaina ja keskiviikkona. iltaisin. ja syys kuun alussa mulla on se hoito neuvottelu. menee varmasti hyvin :) kohta olisi viikonloppu. en vielä tiedä että mitä tekisin silloin. no. sen näkee sitten :)
kuulin eilenä että mun poikaystävä sai töitä. olen tosi iloinen sen puolesta. ja mulla on se yllätys sille ;)

tallinnan reissu huomenna :)Sunnuntai 17.08.2014 13:26

huomenna reissuun. talinnaan. pitää alkaa pakkaamaan. katsoin säätä niin se näytti että huomenna sataisi vettä. pitää ottaa sateen varjo mukaan. ja vaihto vaatteita jos kastuu.
shampoot ja hoito aineet otan mukaan..hammas harja, hius harja..
kaikkea tarpeellista. nostin eilenä 60 euroa. enempää en viitsi tuhlata. saa sillä rahalla ostaa ainakin tuliaisia.
ja ehkä jotain kivoja vaatteita mitä voi löytyä. siellä on varmaan halpaa. blogia pääsen vasta päivittämään keskiviikkona.
tullaan tiistai iltana takaisin. ja heti varmaan nukkumaan kun pääsee takaisin tänne. tänään voisi pestä pyykkiä. jos kone on vapaa. nyt kun on aikaa. poikaystävä kävi eilenä mun luona. katsottiin leffaa ja syötiin irtokarkkeja. harrastettiin myös liikuntaa ;)
tänään illalla skypetän vielä poikaystävän kanssa ennen kun lähden reissuun. en pysty soittamaan tai lähettää teksti viestiä koska se tulee kalliiksi. pistän puhelimen lentokone tilaan. en pysty selailemaan edes nettiä. tulee kalliiksi muuten. soitan sitten tiistai iltana poikaystävälle.
sanoin sille eilenä että tulee kova ikävä sitä. kun ei kuule sen ääntä.
fiilis on tällä hetkellä jännittynyt. reissu menee varmasti hyvin :)
syön siellä sen verran kun jaksan. puhuttiin eilenä ohjaajan kanssa että en ota kauheaa stressiä noista syömisistä siellä.
syön ainakin sen verran että vatsa tulee täyteen. ja me liikutaan siellä paljon onneksi. me käydään siellä reissussa syömässä jopa hesessä. vesi pullo pitää ottaa mukaan jos tulee jano. ja voi ostaa vaikka kivennäisvettä siellä.
olen tänään menossa kaverin kanssa lenkille taas. tuossa iltapäivällä. puhutaan varmaan lenkillä siitä reissusta. ja kaikesta muusta. menen vielä tänä iltana parhaan kaverin luokse. katsomaan telkkua. eilenä jaksoin valvoa johonkin yhdeksään asti.
huomenna aamulla pitää herätä ajoissa. ja jakaa kahdeksi päiväksi lääkkeet. mutta. nyt alan pakkailemaan.
yli huomenna tallinnaan :) tulee varmasti kiva reissu. olen melkein pakannut. pitää hiukan vielä miettiä että mitä otan mukaan.
nukuin äsken. heräsin juuri. ja aloin keittämään teetä.
poikaystävä on tulossa tänään käymään :) ihanaa nähdä sitä. ei olla nähty viikkoon. katsotaan varmaan leffaa ja harrastetaan seksiä ;)
pääsen taas moottoripyörän kyytiin. pitää tänään muistaa nostaa ne matka rahat. otan sen 60 euroa. sillä saa sitten ostettua jotain tuliaisia.
huomenna varmaan pesen pyykkiä. tänään en jaksa.
olen menossa huomenna taas lenkille kaverin kanssa. käytiin eilenäkin lenkillä. nyt on hyvä fiilis päällä. viikon päästä alkaa taas menkat.
mutta. nyt en mieti niitä. ne on ensi viikon murhe.
eilenä maistui jotenkin ruoka. tänään koitan syödä paremmin.
suklaata ainakin aijon syödä tänään. kun käydään poikaystävän kanssa kaupassa.
tänään sitten taas näkee paljon mulle jää tilille rahaa kun nostan sen 60 euroa. onneksi tässä kuussa tulee vielä yli sata euroa niin saa maksettua sen yhden laskun. ajattelin nyt viikonloppuna pitää anime katselu maratoonin. aijon katsoa clannad animea. true bloodiakin varmaan katson. on jotain tekemistä. me ollaan lähdössä maanantaina jotain aamu päivästä sinne tallinnaan. saadaan vielä aamulla tietoa siitä reissusta.
se on kiva juttu että pääsen mun kavereitten kanssa samaan hotelli huoneeseen. nukutaan kolmestaan. saa nähdä millaiset sängyt siellä on. varmaan ihan hyvät. toivotaan ettei siellä reissussa ala vaan satamaan vettä :D kuulin eilenä että poikaystävä on kutsuttu työ haastatteluun maanantaina. toivottavasti se saa sen paikan :)
pidän peukkuja. jos se saa sen paikan niin mulla on pikku yllätys sille ;) en vielä kerro että mikä.

viikonloppu :DPerjantai 15.08.2014 15:13

se olisi perjantai. olen viikonlopun karissimossa. tallinan reissuun lähetään maanantaina. ja tullaan tiistaina takaisin.
äsken oli naisten ryhmä. oltiin ulkona istuskelemassa.
pitää käydä pankki automaatilla hakemassa matka rahaa.
otan varmaan jotain 60 euroa. kohta on paja tunti. yhdeltä. ollaan taas ulkona ja pelataan jotain pelejä. kahdelta loppuu.
eilenä taas näännytin itseäni. eli olin nälässä. yritin syödä vähän enemmän tuossa päivällisenä. varmaan kun jännittää sitä retkeä niin ruoka ei kauheasti maistu. huomasin eilenä. en ole pitkään aikaan tehnyt tuota. tänään kyllä äsken maistui jotenkin ruoka.
jännittää reissussa eniten nuo ruoat mitä siellä on. ja että paljon tulee syötyä. pelkään että syön liikaa ja tulee huono olo. syön sen verran kun pystyn. onneksi mun kaverit on tukena siellä reissussa.
sanoinkin niille että se jännittää eniten. luvattiin pitää huolta toisistamme reissun ajan. ja jos me eksytään sinne tai tulee jotain niin voi soittaa ohjaajille. uskoisin että kaikki menee varmasti hyvin :)
yritän ajatella positiivisesti. tänään taas illalla kaverin kanssa lenkille.
käytiin eilenäkin lenkillä. nähtiin lemmen viemästä puolet. ja varmaan tänäänkin nähdään taas puolet.
fiilis on hyvä tällä hetkellä :) poikaystäväkin lupasi tulla käymään viikonloppuna. ihana nähdä sitä ei olla nähty kohta viikkoon. mutta onneksi on skype niin voi jutella joka päivä sen kanssa :)
sitten kun lähdetään sinne reissuun niin varmasti iskee kauhea ikävä. sanoin siitä poikaystävälle.
mun netti temppuili eilenä. oli vähän hidas. mutta nyt se on toiminut taas hyvin. tänään varmaan katson true bloodia.
tänään taas valvotaan parhaan kaverin kanssa. saa nähdä mihin asti jaksan valvoa. huomenna nukun pitkään.

apteekkiin.Torstai 14.08.2014 14:17

eilenä tuli käytyä lahdessa perheen kanssa :) löysin urheilu liikkeestä kunnon kävely kengät. maksoi vaan 50 euroa. ja kävin anttilassa. sieltä ostin true bloodin kuudennen tuotanto kauden. katsoin sitä tänään aamulla. kolmas jakso menossa.
nyt kämppäkin on siisti. tänään oli siivouspäivä.
ruoan jälkeen pitää lähteä kylille asioille. pitää käydä apteekissa ja kaupassa. pitää hakea leponixia. tänään on ilta päivällä toiminta tunti ja illalla olen menossa taas lenkille. ellei sada vettä. viime yönä oli ukkonen. heräsin siihen mutta nukahdin onneksi uudestaan.
eilenä mulla oli vähän huono olo. juttelin ohjaajien kanssa. itkin myös. mutta se helpotti oloa. en tarvinut rauhottavaa.
menin parhaan kaverin luokse katsomaan vielä telkkua.
nukahdin saman tien kun pääsin omaan sänkyyn.
eilenä oli vauhdikas päivä. väsytti sen verran.
toivottavasti ei sada vettä kun menen kylille. ajattelin mennä ehkä kävellen. tai pyörällä. meillä on kohta ruokana lihaa ja perunamuussia.
illalla on pinaatti lettuja. katson ehkä animea taas tänään. tai jatkan true bloodin katsomista. se on mennyt jännäksi.
parempi kuin viides kausi. se kuudes kausi maksoi vaan 40 euroa. aika kallis mutta halusin silti ostaa sen.
huomenna on naisten ryhmä aamulla. saa nähdä että mitä tehdään.
viikonlopun olen karissimossa. mun kaveritkin on myös täällä viikonlopun. poikaystäväkin tulee varmasti käymään.
otan rennosti viikonlopun. lepäilen ennen sitä reissua.
me lähdetään jo maanantai aamuna. rahaa otan mukaan varmaan jotain 50 euroa. tai 40 euroa. en voi kauheasti ottaa rahaa mukaan.
onneksi saan vielä tässä kuussa sen yli sata euroa. saa maksettua sen yhden laskun. mikä on melkein sata euroa. tässä kuussa menee myös rahaa siihen kun menen taas poikaystävän luokse tässä kuussa vielä. päätin nyt että en juo vähään aikaan. pidän taukoa.
säästän siinäkin rahaa. pärjään nyt ihan hyvin kivennäis vedellä ja limsalla. katsoo vaikka sitten myöhemmin syksyllä että joisi taas sitten. nyt ei ole niin kamalan kireä olo kun sai eilenä vähän itkettyä.
pinna oli tosi kireällä. tänään kun käyn lenkillä niin sekin helpottaa oloa. voisi pyytää taas vaikka kaveria mukaan lenkille. jos se haluaa lähteä. eilenä käytiin yhdessä lenkillä. ei olisi millään jaksanut mutta saatiin se lenkki tehtyä :)

shoppailemaan :)Keskiviikko 13.08.2014 13:04

tänään lahteen shoppailemaan äidin kanssa. pitää ostaa ne uudet kävely kengät. ja pitää ostaa myös hiuksille hoito ainetta. yritän olla tuhlaamatta kauheasti. mutta ihan kiva kyllä lähteä kaupunkiin ihmettelemään :) sovittiin ohjaajien kanssa etten ole tulossa pajalle tänään. tänään olen menossa taas kaverin kanssa lenkille illalla.
eilenä kun oli liikunta tunti niin ei tarvinu eilenä mennä enää erikseen lenkille. sain eilenä pestyä pyykkiä. aijon tehdä silleen että pesen aina pyykkiä tiistaisin. ei tarvi sitten loppu viikosta pestä.
tänään meillä on ruokana lihakastiketta ja perunoita. päivällisenä on risottoa. hyvät ruoat.
olo tila on aika hyvä tällä hetkellä. mutta. ensi viikolla alkaa taas menkat ja sitten on taas hauskaa. onneksi niihin on vielä aikaa.
käyn varmaan huomenna siellä apteekissa hakemassa leponexia.
alkaa kohta loppua. mä näin ihme unta viime yönä. näin sellaista unta että mun paino oli tippunut rajusti. onneksi se oli unta. mutta se tuntui aika todelliselta. en ole pitkään aikaan nähnyt mitään unia.
tänään pitää siivota tätä kämppää. huomenna on siivous päivä mutta aijon siivota osan jo tänään. niin huomiselle ei tule kauheasti siivottavaa. eilenä katselin animea. clannadia noita uusia sarjoja.
tänään en varmaan kerkeä katsomaan animea joten aijon katsoa huomenna kun on enemmän aikaa.
olen tämän viikonlopun karissimossa koska ensi viikon alussa lähdetään sinne tallinnaan. tullaan tiistaina takaisin.
ollaan yksi yö siellä. pitää ostaa poikaystävälle vähän tuliaisia.
saa nähdä että mitä löydän. mutta. tästä tulee hyvä päivä :)

rento tiistai :)Tiistai 12.08.2014 13:43

tiistai aamu lähtenyt hyvin käyntiin. aloin pesemään pyykkiä ja join äsken kahvia. true bloodiakin katsoin hieman tuossa aamulla.
nyt kun pesee pyykkiä niin ei tarvi vähään aikaan pestä.
tänään olisi ohjelmassa liikunta tunti iltapäivällä. ei tarvi mennä sitten sen jälkeen erikseen lenkille. kaveri tulee taas katsomaan mun luo lemmen viemää. skypetän taas poikaystävän kanssa ja olen menossa taas illalla parhaan kaverin luokse. jee! salkkarit alkaa tässä kuussa! :) 25 päivä. sinä päivänä alkaa myös uusi päivä uudet jaksot. 24 päivä alkaa big brother. odotan innolla.
huomenna olen menossa äidin kanssa lahteen shoppailemaan. pitää ostaa kunnon kävely kengät. niihin menee uskoakseni noin 60 euroa tai vähemmän. äiti lupasi ostaa ne mulle. maksan äidille sitten myöhemmin takaisin. eilenä tuli maksettua monta laskua. ja mä laskin että mulla menee vielä tässä kuussa rahaa ainakin yli 150 euroa.
syyskuussa on sitten vähän enemmän rahaa. ei ole kauheasti menoja.
eilenä ostin uuden anime lehden. se oli iloinen yllätys kun kävin kaupassa. eilenä katselin taas clannadia. tänään ajattelin katsoa noita uusia sarjoja. eilenä käytiin kaverin kanssa lenkillä. teki hyvää.
syyskuussa olen sitten menossa kuntosalille. maanantaisin ja keskiviikkoisin. kuulin että sinne on tullut uusia laitteita.
saa nähdä millaisia ne on. tällä viikolla pitää varmaan käydä apteekissa. leponexit alkaa loppua. mua vähän jännittää syyskuussa se hoito neuvottelu. mutta hyvin se menee. yritän ajatella positiivisesti. ja se keskustelu kestää yleensä sen tunnin.
onneksi ohjaaja lähtee mukaan sinne.
kohta on ruoka. meillä on kalaa lounaalla. ihan hyvää ruokaa. ja illalla oli jotain keittoa. koita syödä parhaani mukaan. mulle on nyt onneksi maistunut ruoka. ja olen siitä iloinen että mun paino on pysynyt samana eikä ole tippunut. varmaan puhutaan siellä hoitoneuvottelussa eniten tästä mun syömishäiriöstä.
en yhtään ihmettele. siitä on puhuttu aina joka keskustelussa.
tuttu juttu.

uusi viikko.Maanantai 11.08.2014 13:15

uusi viikko alkaa taas. ja tasan viikon päästä on se tallinan reissu.
en halunnut nyt nukkua aamu päivää joten päätin keittää kahvia ja tulla päivittämään blogia. tänään on mun parhaan kaverin nimpparit :)
pitää onnitella. aijon käydä kaupassa tuossa ruoan jälkeen.
siinä tulee heitettyä kävely lenkki ja vielä toisen lenkin teen illalla.
aijon pyytää mun kaveria mukaan jos se haluaa lähteä.
mä tykkään mun hiuksista tällä hetkellä :) ihanan kevyempi olo.
ja nyt niitä on helpompi hoitaa.
kun olen kirjoittanut blogin niin alan maksamaan laskuja mitä mulle on tullut. saa nekin pois alta. sitten näkee paljon jää rahaa.
päätin että otan sinne reissuun varmaan vaan jotain 50 euroa. 100 euroa en viitsi ottaa. kyllä toi 50 euroa riittää. ruokia mun ei tarvi maksaa koska karissimo maksaa nuo ruoat reissulla.
tällä viikolla pitää taas hakea leponexia. alkaa loppua. muistin sanoa viimeksi psykologille että uusii sen reseptin.
olin eilenä niin väsynyt että nukahdin saman tien kun menin omaan sänkyyn. en nukahtanut onneksi parhaan kaverin sohvalle.
kävin vielä eilen illalla sen luona.
nyt on hyvä olo tällä hetkellä :) ihanan rento. ruokakin varmasti maistuu. meillä on lounaalla nakkikastike ja muussia. ihan hyvää ruokaa. ainakin mun mielestä. tänään katson animea. katson noita uusia jaksoja mitä on tullut. ai niin kun käyn kaupassa niin pitää ostaa pari pakettia vihreää teetä. alkaa kohta loppua.
käyn ehkä seppälässä pyörimässä kun menen kylille.
koitan olla ostamatta mitään.
mun pitää myös ostaa lisää hoitoainetta hiuksille. sekin alkaa loppua.
kauppaan menee taas kivasti rahaa tänään. mutta. ei se haittaa. :)

miksi viikonloppu on lyhyt?Sunnuntai 10.08.2014 15:27

se olisi sunnuntai. tänään pitää palata takaisin karissimoon. erittäin mukava viikonloppu ollut. :) eilenä tuli valvottua johonkin kahteentoista asti. käytiin eilenä vanhempien luona. juotiin kahvit ja juteltiin. äiti leikkasi mun hiuksia hieman. otti 10 sentti metriä pois. leikkasi kuivat latvat. oli ihan kivaa olla moottoripyörän kyydissä.
eilenä join illalla. kuuntelin samalla musaa. kun olin kännissä niin halusin tietysti seksiä. harrastettiin sitä sitten. kun join yhdessä vaiheessa niin meinasi iskeä närästys. meni onneksi ohi.
eilenä ei katsottu mitään leffaa mutta illalla katsotiin liv kanavaa :D
sieltä tuli joku laihdutus ohjelma.
fiilis on ihan hyvä mutta väsyttää. uni tulee varmasti tänä iltana nopeasti. menen vielä tänä iltana parhaan kaverin luokse.
huomenna alkaa arki. on ompelu ryhmää ja pitää käydä lenkillä.
katson taas kaverin kanssa lemmen viemää.
menkatkin alkaa onneksi vasta parin viikon päästä.
ei tarvi niitä miettiä. huomenna maksan osan laskuista mitä on tullut. saa nekin pois alta. sovittiin ohjaajien kanssa että tästä lähtien pesen pyykkiä vain tiistaisin tai viikonloppuisin.
ensi viikolla olen menossa kenkä ostoksille. pitää ostaa kunnon kävely kengät. mun edelliset kengät on kulunu aika kivasti.
niihin menee varmaan ainakin jotain 50 euroa tai enemmän. no sen näkee sitten. ihan hyvä kun nyt tuli rahaa niin pystyy ostamaan ne kengät. parin viikon päästä mun kaverilla on taas pippalot. aijon mennä sinne ja olen varmaan yötä siellä. mun kaikki rakkaat kaverit tulee myös sinne. ajattelin silloinkin juoda. en vielä tiedä että mitä joisin. varmaankin taas karpalo lonkeroa ainakin.
ehkä rekorderligiä. mansikka limen makuista.
yritän juoda kohtuullisesti ettei tule huonoa oloa. väkeviä en kyllä juo. varmaan ihan kivat bileet tulossa :)