IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

pizzaa.Keskiviikko 04.03.2015 08:32

eilinen päivä oli aamulla aika vauhdikas. kävin psykologilla aamulla.
juteltiin mun voinnista, animesta puhuttiin, tulevaisuudesta, desucon tapahtumasta..kaikenlaisesta. olin siellä jotain puoli tuntia.
kun pääsin takaisin karissimoon niin söin äkkiä ja lähdin kävelemään terveys keskukseen. kävelin sinne puolessa tunnissa.
mun kaverillakin oli verikokeet niin käveltiin yhtä matkaa takaisin.
käytiin kaupassa. tänään on jonkin verran ohjelmaa. kokki ryhmä on aamulla, paja päivällä. sekä kuntosali illalla. on ainakin tekemistä tänään. me tehdään kokki ryhmässä tänään pizzaa.
tulee varmasti hyvää. sählyä ei ollut eilenä. ohjaajat oli jossain muualla.
eilenä näin taas lemmen viemää. kaveri oli kylässä mun luona katsomassa. oli iahn hyvä jakso. eilenä valvoin yhdeksään asti. olin parhaan kaverin luona katsomassa telkkaa. niin kuin joka ilta.
nyt toi mun kahvin keitin keitti kerrankin kuumaa kahvia.
ei varmaan vielä tarvi ostaa uutta kahvin keitintä.
rahaa tulee tänään. jippii. sekä perjantaina. huomenna pitää käydä apteekissa. hakemassa lisää lääkkeitä. leponexia pitää hakea.
huomenna on taas toiminta tunti. saa nähdä mitä tehdään. eilenä katoin animea. the idol masteria ja school rumblea. koitan saada katsottua kaikki school rumble jaksot ennen kesää. kesällä alkaa sitten taas uudet anime sarjat. niitä odotellessa. uusi anime lehti tulee ensi viikolla. yay ^^ odotan kovasti. olo on ollut hieman kireä mutta kyllä se siitä. olen syönyt ihan hyvin. en ole ollut nälässä.
tää päivä menee varmaan äkkiä. kun on ohjelmaa. huomenna on sitten vähän rennompi päivä. animea voisi katsoa taas huomenna.
onneksi on kuntosali tänään. pääsee hikoilemaan. ja purkamaan paineita. onneksi mun kaveri on mukana. on juttu seuraa.
sain eilenä pestyä pyykkiä. nyt ei tarvi vähään aikaan pestä.
kohta pitää mennä aamu palalle. ja ottaa aamu lääkkeet.
parin tunnin päästä alkaa kokki ryhmä. salkkarit on menny jännään suuntaan. aaro on elossa ja marianna on elossa. pitää katsoa taas tänään. ja uusi päivä pitää myös katsoa.
bileet lähestyy. odotan innolla. pääsee viettämään kavereiden kanssa aikaa :) ja juodaan samalla. saa nähdä mihin asti valvotaan.
kivaa tulee varmati. mä yritän löytää mun vaate kaapista vaatteet sinne bileisiin. en löytänyt mitään oikeen seppälässä.
kaikki oli aika kallista. no ainakin säästän rahaa. kun en ostanut mitään. bussi rahat pitää nostaa automaatista. että pääsee bussilla sinne ja takaisin. bussi matkoihin menee noin 20 euroa. otan rahaa mukaan 40 euroa. pankki korttia en ota mukaan ettei se katoa. kyllä tuolla rahalla saa ne juomat. juomiin menee vähän yli 10 euroa. ostan joko neljä tai viisi juomaa. sen näkee sitten. karpalo lonkeroa pitää ehdottomasti ostaa. se on paras lonkero juoma.
ja up ciderii. päärynän makuista ja metsä marja light.
ehkä yksi golden cap. limen makuista. se on hyvää.

700 grammaa.Tiistai 03.03.2015 08:23

tiistai. mulla on kiva aamu taas. kymmeneltä mulla on psykologi, tulen sen jälkeen takaisin karissimoon, syön äkkiä ja sitten taas reissu verikokeisiin. saapahan liikuntaa samalla. sählyä ei ole tänään. se on peruttu. ei ole ohjaajia tarpeeksi niin sen takia.
eilenä mulla oli kiukkuinen olo. mutta onneksi oli eilenä kuntosali niin tuli hyvä olo sen jälkeen. sai purettua paineita.
eilenä katsoin school rumble animea muutaman jakson.
katon varmaan myös tänään. mä olen miettinyt että pitäisikö ostaa uusi kahvin keitin. tokmanni on tuossa ihan vieressä niin voisi vähän käydä katsomassa. minkä hintaisia on. toi vanha kahvin keitin on elämänsä jo nähnyt. eikä se keitä enää kuumaa kahvia.
fiilis on ihan jees tällä hetkellä. selviän kyllä tuosta aamu päivästä. sitten kun olen käynyt psykologilla ja verikokeissa niin ei tarvi taas kuukauteen mennä. mutta ai niin mulla on se hoito neuvottelu vielä tässä kuussa. se menee varmasi ihan hyvin. mutta. nyt en mieti sitä.
eilenä oli punnitus. mä olin laihtunut. 700 grammaa. olin että jee.
yleensä se on aina näyttänyt saman painon. olen tyytyväinen. painan nyt 52,5 kg. kun käyn salilla koko kevään ajan niin mulla on hyvä bikini vartalo kesällä. musta tuntuu että nyt kun en ole juonut muutamaan viikkoon niin paino tippunut en takia. tai sitten olen hikoillut salilla. huomenna on vauhdikas päivä. on kokki ryhmä aamulla. paja päivällä ja kuntosali illalla. onneksi mun kaveri on mukana noissa ryhmissä. ei tule tylsää. on juttu kaveri.
en näe lemmen viemää uusintaa tänään. mutta tänään illalla näen onneksi. kaveri on tulossa mun luokse taas katsomaan.
olen syönyt hyvin. ruoka on maistunut. pitää taas syödä hyvin kun pitää lähteä niihin verikokeisiin. jaksaa kävellä sen yhen mäen ylös.
ainakin tulee liikuntaa. koitan ajatella positiivisesti.
siellä on kiva loska keli. onneksi mulla on hyvät talvi kengät. millä kävellä. rahaa tulee taas huomenna. ja perjantaina :) jee.
kävin eilenä seppälässä mutta en mä löytänyt mitään sieltä. oli siellä yhet kivat rintaliivit mutta päätin etten nyt osta. pitää kaivaa kaapista jotain niihin bileisiin. enköhän mä löydä jonkun paidan.
vaaleat farkut laitan jalkaan sinne. pitää vähän meikata ja laittaa korvikset. oon sitten nätti niissä bileissä.
pitäisi pestä pyykkiä taas tänään. pesen sitten kun tulen verikokeista. hyvin on koko ilta päivä aikaa. pesen samalla lakanat. sitten niitä ei tarvi pestä viikkoon. saa nähdä mitä meillä on ruoakana tänään. toivottavasti jotain hyvää. jaksaa sitten syödä.
lähden jo puoli kymmeneltä kävelemään sinne psykologille.
sinne on noin 10 minuutin kävely matka. ei onneksi pitkä.
saa raitista ilmaa tänään ainakin.

saa nähdä millainen viikko.Maanantai 02.03.2015 08:27

uusi viikko alkaa taas. tääkin viikko menee varmaan aika äkkiä. kohta on ne bileet ;) lauantaina. niitä odotellessa.
eilenä mulla oli vähän kiukkuinen olo. melkein meinasi tulla itkupotku raivarit. poikaystävä naureskeli mulle kun olin niin kiukkuinen. sanoin poikaystävälle että tää johtuu siitä että naisten vaivat tulee ensi viikolla. ja voi johtua myös noista uusista e-pillereistä. saa nähdä millainen viikko tästä tulee. onneksi on kuntosali tänään illalla niin pääsee purkamaan näitä paineia ja ärsytystä.
onneksi kaveri lähtee mun mukaan. on sitten juttu seuraa. käyn tänään kaupassa. tulee samalla heitettyä lenkki. menen ruoan jälkeen.
kuuntelen musiikkia samalla. pitää vaan ladata kännykän akku.
tällä viikolla pitää käydä apteekissa hakemassa lisää leponexia.
huomenna mulla on psykologi aamulla. klo 10. pitää taas sanoa sille että uusii taas noi mun lääke reseptit. saa sitten taas lääkkeitä.
mulla on myös veri kokeet huomenna. mulla on vauhdikas aamu päivä huomenna. eka pitää mennä sinne psykologille. kun tulen takaisin niin pitää syödä äkkiä että kerkeää sitten verikokeisiin. mulle on varattu aika. klo 11:45. ainakin tulee huomenna liikuntaa. ja mulla on sähly taas huomenna iltapäivällä.
tänään pitää katsoa lemmen viemää uusinta. näin viime perjantaina puolet siitä. aijon tänään katsoa school rumble animea. olen katsonut 5 jaksoa. vielä on paljon jäljellä. tänään on aikaa katsoa ennen kun menee kuntosalille. jee. salkkarit tulee taas ja uusi päivä.
pitää katsoa. toivon että tää viikko menee hyvin ettei tulisi kauheasti noita huonoja oloja. ja että mielikuvitus ei laukkaisi kauheasti. mutta. varaudun siihen jos niin käy. onneksi voi mennä ohjaajille juttelemaan jos tulee tarvetta. ja jos tulee vielä huonompi olo niin saa sitten noita rauhottavia. aijon liikkua paljon tällä viikolla.
ja senkin näkee miten ruoka maistuu. koitan syödä edes vatsan täyteen. se on mun tavoite. huomenna pitää taas pestä pyykkiä.
pesen taas päivällä kun on aikaa. kun tulen sieltä verikokeista.
tänään on se ompelu ryhmäkin iltapäivällä. ihmettelen sitten siellä kun muut kutoo ja virkkaa. en itse tee mitään koska en tykkää yhtään käsitöistä. olen huono siinä. eikä mua kiinnosta.
kaikesta ei voi tykätä. tänään pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin. oli ihan hyvä etten juonut viikonloppuna. mulla olisi ollut vielä paskempi olo eilenä. sitten kun juon tänä viikonloppuna niin näkee onko millainen olo sitten taas. toivon ettei ihan kamala.
mutta. oli muuten mukava viikonloppu poikaystävän luona. paitsi että kiukuttelin eilenä. mutta rauhotuin lopulta. onneksi.

sunnuntai :)Sunnuntai 01.03.2015 12:16

se olisi sunnunai. tänään takaisin karissmoon illalla. mä heräsin juuri ja söin kana hampurilaisen. oli kyllä hyvää. eilenä menin jo kymmenen aikaa nukkumaan. nukuin aika hyvin viime yön.
katoin eilenä kingin. martin olisi pitänyt voittaa. se oli paras.
katoin eilenä animea. the idol masteria ja school rumblea.
suklaa kiintiö on täynnä. ostin laku pussin myös mutta en ole kerennyt syömään sitä vielä. syön sen sitten vasta ensi viikon viikonloppuna.
join eilen illalla limsaa. olisi niin tehnyt mieli siiderii ja lokeroa. mutta. vasta viikon päästä ;) jaksan odottaa.
huomenna taas kuntosalille kaverin kanssa. alkaa taas naisten kuntosali tunti. viime viikolla ei ollut koska oli hiihtoloma viikko.
musta jotenkin tuntuu että ensi viikolla on taas punnitus. varmaan painan saman verran. luulisin. sen näkee sitten.
jee. huomenna tulee taas salkkarit. ja uusi päivä. pitää katsoa.
animea voisi myös katsoa huomenna. kun on aikaa ennen kuntosalia.
huomenna on ompelu ryhmä. jossa mä en tee yhtään mitään koska en halua. mä olen tosi huono siinä.
mä en muista mutta musta jotenkin tuntuu että psykologi ja veri kokeet on samana päivänä? piää tarkistaa kun menee takasin karissimoon. siitä tulee sitten vauhdikas päivä jos on samana päivänä. mutta kyllä mä selviän. sählykin on taas tiistaina. toivottavasti voitetaan. miehet vastaan naiset taas.
ensi viikolla tulee taas rahaa :) jee. sitten pääsee taas maksamaan laskuja. seppälään pitää mennä ensi viikolla.
menen vielä tänään illalla parhaan kaverin luokse. tänään alkaa telkasta se tähdet tähdet ohjlema. sen voisi katsoa. viime kausi oli hyvä. onneksi jari sillanpää voitti. se oli paras.
eilenä katsottiin poikaystävän kanssa muutama jakso pokemonia :D
ihan alusta katsottiin. ei vitsit se oli paras. joissakin kohdissa piti nauraa. katsottiin sitä englanniksi. en ole vuosiin enää edes katsonut pokemona. kun olin pieni niin se oli paras lasten ohjelma.
fanitin raketti ryhmää. james oli paras hahmo.

:) <3Lauantai 28.02.2015 12:23

kiva olla poikaystävän luona :) harratettiin äsken liikuntaa. seksi tuntui hyvältä parin viikon jälkeen. nyt olen jopa iloisempi.
päätin tosiaan etten aijo juoda nyt viikonloppuna. ostin juomaksi kivennäsvettä, fantaa ja spritea. ostin lakuja ja suklaata. syön niitä taas sitten tänään. mä heräsin alle tunti sitten. valvoin johonkin kymmeneen eilenä. varmaan valvon tänäänkin johonkin kymmeneen.
eilinen päivä meni ihan mukavasti. aika vaan kului hitaasti kun odotin että poikaystävä on tulossa hakemaan.
ajattelin tänään varmaan katsoa animea. idol masteria varmaan.
eilenä mulla meni kauppaan vaan 13 euroa. ei kauheasti.
odotan innolla kun viikon päästä on ne bileet. on varmasti hauskaa.
ensi viikolla mulla on psykologi ja verikokeet. niitä odotellessa. onneksi ne on alku viikosta niin saa nekin pois alta. pitää varmaan taas hakea lääkkeitä ensi viikolla myös. leponex alkaa loppumaan.
ensi viikko menee varmaan nopeasti. on paljon ohjelmaa. pitää mennä maanantaina ja keskiviikkona kuntosalille.
saa nähdä millainen olo mulla on sitten ensi viikolla. toivon että nää pillerit on hyvät etten ole ihan hermo raunio ensi viikolla. alkaa ne naisten vaivat. sen näkee sitten. uskon että ensi viikko menee varmasti hyvin. mutta. nyt keskityn tähän hetkeen ja viikonloppuun.
onneksi ensi viikolla tulee taas rahaa. siideri ja lonkero rahat. tiedän mitä aijon silloin juoda. karpalo lonkeroa,up ciderii, golden capia ehkä..sen näkee paremmin sitten kaupassa että mitä ottaa.
juon kuitenkin silleen ettei tule huono olo.
pitää ensi viikolla käydä siellä seppälässä katsomassa niitä vaatteita.
jos löydän jotain kivaa niihin bileisiin. jee. pääsee shoppailemaan :) odottan innolla. me siirrettiin kavereiden kanssa se shoppailu reissu huhtikuulle. mennään vasta sitten. sitäkin odotellessa :) aijon varmaan ostaa taas uudet kengät ja laukun. ja ehkä housut voisi ostaa myös. saa nähdä mitä sitten löytyy.
varmasti jotain :)

vihdoinkin <3Perjantai 27.02.2015 08:28

se olisi perjantai :) näen vihdoinkin poikaystävää <3 on ollut ikävä.
kiva mennä sen luokse viikonlopuksi. se hakee mut illalla kun pääsee töistä. on varmasti tulossa kiva viikonloppu. fiilis on hyvä tällä hetkellä.
pitää alkaa varmaan vähän jo pakkailemaan. tiedän suunnilleen mitän laitan tänään päälle. ja minkä laukun otan käyttöön.
aijon ottaa kannettavan mukaan. pystyy olemaan netissä.
ja blogia pystyy kirjoittaa viikonloppuna. tänään olisi ohjelmassa naisten ryhmä aamulla. en tiedä että mitä me tehdään. sen näkee sitten. sen jälkeen mulla ei ole mitään muuta ohjelmassa.
varmaan kulutan tämän päivän koneella. animea voisi katsoa ajan kuluksi. mietin että pitäisikö vielä käydä tänään suihkussa. ehkäpä.
eilinen päivä meni ihan mukavasti. toiminta tunti oli vähän tylsä. katsottiin telkasta hiihtoja. mä vaan juttelin parhaan kaverin kanssa.
saatiin silleen aika kulumaan. eilenä olin katsomassa lemmen viemää kaverin luona. tänään näen lemmen viemästä puolet. poikaystävä on aina siinä puoli kuuden aikaan täällä orimattilassa. pitää varmaan ensi maanantaina katsoa uusinta. ihanaa. tänään voi syödä vähän suklaata.
mulla on hasselpähkinä suklaa levy syömättä. syön sitten samalla kun katson salkkareita. sain eilenä pestyä pyykkiä. kone oli vapaa. nyt on puhtaat vaatteet viikonloppua varten. viikonloppu juomaksi otan limsaa ja kivennäisvettä. niillä kyllä pärjään viikonlopun. juon sitten vasta viikon päästä niissä bileissä alkoholia.
poikaystävä sanoi että käydään lidlissä tänään. saa nähdä mitä ostetaan. varmaan ruokaa. ja s-marketissa käydään myös. mun pitää ostaa sieltäkin ruokaa viikonlopuksi. rahaa ei varmaan mene paljoa kun en osta mitään siideriä tai lonkeroa. mä säästän rahaa. jippii. jotain positiivista. ai niin pitää ottaa nyt käyttöön ne uudet rintaliivit. päätin että nyt alan kunnolla käyttämään niitä. olen sitten vähän naisellisempi. ja poikaystävä varmasti tykkää. ihanaa. pääsee harrastamaan taas seksiä. olen kaivannut sitä kovasti.
voisi laittaa stringit. pitää kaivaa vaan kaapista ne. mä haluaisin kovasti uusia alusvaatteita. stringejä ehdottomasti. seksikästä.
no sitten kun menee shoppailemaan kavereiden kanssa niin pitää ostaa. parit,muutamat..rintaliivejä en aijo ostaa yhtään. käytän nyt niitä mitkä osti jokin aikaa sitten. kesällä voisi sitten ostaa vaikka uusia. pärjään nyt noilla kesään asti. ihanaa kun kesä taas tulee. pääsee käyttämään mini hameita. ja bikineitä. uudet bikinit pitää ostaa kesällä. olen päättänyt että tänä kesänä menen uimaan. viime kesänä en uinut ollenkaan. en tiedä miksi. varmaan sen takia koska luulin että se vesi on vaan niin kylmää. kun tulee helteet niin sitten järveen. on varmasti tulossa aika kiva kesä :) odotan innolla.
varmasti on paljon tekemistä.

huomenna... :) <3Torstai 26.02.2015 08:24

viikonloppu lähestyy :) ihanaa nähdä poikaystävää kahden viikon jälkeen. on ollut ikävä <3 olen menossa sen luokse viikonlopuksi.
käytiin eilenä leffassa katsomassa se luokka kokous leffa. se oli ihan älyttömän hauska. nauroin koko leffan ajan. pitää ostaa se kun tulee dvd:lle. kesti puolitoista tuntia. kävin eilen illalla vielä kuntosalilla.
olin jotain 45 minuuttia. oli hyvä treeni. hyvä olo tuli sen jälkeen.
muutenkin eilenä oli hyvä päivä. mikään ei ahdistanut ja olin iloinen.
tänään olisi ohjelmassa iltapäivällä toiminta tunti. en tiedä että mitä me tehdään. sen näkee sitten. pitää alkaa kohta siivoamaan koska on siivous päivä. alan siivoamaan kun olen kirjoittanut tämän blogin.
lemmen viemää uusinta pitää katsoa taas aamulla. illalla näen lemmen viemää taas. menen kaverin luokse katsomaan.
päätin etten aijo juoda tänä viikonloppuna. juon vasta sitten viikon päästä kun on ne bileet. kysyin poikaystävältä että haluaako sekin lähteä sinne. sanoi että kai se on tulossa. aijon jäädä yöksi sinne sitten.
tulee varmasti hauskaa. kiva viettää kavereiden kanssa aikaa.
ja juoda samalla. poikaystävä hakee mut taas huomen illalla kun pääsee töistä. käydään kaupassa. pitää syödä taas suklaata.
ja ehkä ostan taas sipsiä. limua ja kivennäisvettä aijon vaan juoda viikonlopun ajan. ai niin ja tietysti teetä. mulla on taas vaate kriisi. en tiedä että mitä pistän huomenna päälle. no mulla on koko päivä aikaa miettiä. aijon ainakin laittaa ne uudet kengät mitkä ostin viimeksi. en ole käyttänyt niitä pitkään aikaan. taidan tietää anakin minkä laukun otan käyttöön. ensi viikolla aijon käydä seppälässä vähän shoppailemassa. odotan innolla. mulla on verikokeet taas ensi viikolla. keskiviikkona muistaakseni. lähden ruoan jälkeen kävelemään sinne terveys keskukseen. tiistaina mulla on psykologi aamulla klo 10. tulee heitettyä samalla aamu lenkki kun kävelee keskustaan. ja kerkeän tulla vielä syömään sen jälkeen.
pääsee taas juttelemaan. ensi kuussa mulla on se hoito neuvottelu.
menee varmati ihan hyvin. ruoka on maistunut viime päivinä. ei ole ollut syömisessä mitään ongelmaa. tavoite on aina syödä vatsa täyteen niin jaksaa. ja mun paino ei ole varmaan tippunut. kohta on varmaan taas punnitus. sitä odotellessa. hyvin se menee. samalla mitataan myös veren paineet. viikon pääsä alkaa taas noi naisten vaivat. saa nähdä millainen olo tila mulla on silloin. toivon että noi e-pillerit on hyvät. eikä tule mitään ahdistusta silloin. mutta. sen näkee sitten. toivottavasti kaikki menee hyvin. tänään pitää pestä pyykkiä. en jaksanut pestä tiistaina kun oli huono olo.
pesen ennen toiminta tuntia. eilinen salkkari jakso oli aika jännä. nyt se marianna sitten kuoli. oli aika surullinen jakso. mutta mielenkiintoinen. tänään pitää katsoa taas salkkarit. ja mummo mafia pitää myös katsoa. olen nähnyt kaikki jaksot. ihan huvittava ohjelma. ainakin telkasta tulee jotain. mitä katsoa. viikonloppuna pitää katsoa animea. en ole katsonut animea ainakaan viikkoon. tänäänkin voisi katsoa. ja huomenna ajan kuluksi.
mutta. nyt alan siivoamaan.

leffaan :)Keskiviikko 25.02.2015 08:25

olo alkaa olla aika tasainen. eilenä tuli taas itkettyä mutta se helpotti oloa. nyt mielikuvitus ei laukkaa onneksi enää. eikä ole kireää oloa.
toi huono olo kesti sen kolme päivää. mulla oli nyt vaan itku kausi päällä. tänään on tulossa hyvä päivä. ollaan menossa leffaan päivällä katsomaan luokka kokous leffaa. on varmaan aika hauska. illalla ruoan jälkeen olen menossa kuntosalille noin tunniksi. saa vähän liikuntaa tänään. nukuin viime yön hyvin. join äsken ison kupin mustaa kahvia. nyt on pirteämpi olo. pitää alkaa kohta vähän siivoamaan tätä kämppää. keittiö on aika sotkuinen. en jaksanut eilenä pestä pyykkiä. totesin vaan etten jaksa. pesen varmaan huomenna ne pyykit. jos kone on vapaa. ruoka on maistunut onneksi. en ole ollut nälässä.
vaikka on ollut huono olo. silti ruoka on onneksi maistunut.
eilenä me voitettiin sählyssä miehet. eka näytti siltä että hävitään mutta me voitettiin. :) mä olin puolustaja. mun paras kaveri teki puolet maaleista. oli hyvä peli. me saatiin 14 maalia. jätkät sai jotain 7 maalia. ensi kerralla koitetaan voittaa ne uudestaan.
teki hyvää kyllä juosta sen pallon perässä. ja tuli hyvä olo sen pelin jälkeen. salkkarit jäi eilenä jännään kohtaan. pitää tänään katsoa.
lemmen viemää en näe tänään. katson uusinnan huomenna aamulla.
mun kaveri oli eilenä kylässä ja katsottiin lemmen viemää.
viikonloppuun tuli muutos. sovittiin että olen menossa poikaystävän luokse viikonlopuksi. poikaystävä kysyi että haluanko mielummin sen luokse. pitää katsoa miten mun mielialat menee. päätin että en aijo juoda tänä viikonloppuna. sen takia koska mulla on ollut nyt tää huono olo. ja juomisen jälkeen voi tulla vielä huonompi olo. aijon sitten juoda seuraavan viikon viikonloppuna kun on ne kaverin bileet. ja mä säästän taas rahaa kun en juo tänä viikonloppuna. juon limua ja kivennäisvettä. pitää varmaan ostaa sipsiä taas. en ole syönyt sitä pitkään aikaan. nyt voisi taas syödä.
ja suklaata voisi syödä myös. aijon ottaa rauhottavia mukaan kun menen poikaystävän luokse jos tulee taas huono olo.
ihan varmuuden vuoksi. uskon että viikonloppu menee ihan hyvin.
otetaan rennosti. varmaan tehdään taas jotain ruokaa.
olen päättänyt että aijon pitää nyt toistaiseksi tätä polkka tukkaa. se on helpompi hoitaa eikä mene takkuun. sitten kun tulee kesä niin leikkautan sen uudestaan saman pituiseksi. mulle sopii lyhyet hiukset. ja nää saa vielä ponihännälle. äiti osasi hyvin leikata nämä. äiti saa sitten taas leikata seuraavalla kerralla. ei maksa mitään.
säästää taas rahaa. ensi viikolla tulee taas rahaa onneksi.
pääsee taas makselemaan laskuja. mutta. on sitten taas rahaa siideriin ja lonkeroon. pystyy ostamaan. pitää käydä siellä seppälässä katsomassa jotain kivaa vaattetta sinne bileisiin. enköhän mä jotain löydä. aijon käydä ensi viikolla katsomassa.
kun on aikaa. aijon laittaa jotkut kivat korvikset sinne bileisiin. ja pitää vähän meikata. on sitten nättinä siellä. juomaksi aijon ostaa karpalo lonkeroa, up ciderii ehkä..golden capia. pitää vieä vähän suunnitella. aijon juoda varmaan sen viisi juomaa. se on maksimi.
ei tule sitten huonoa oloa. mutta känniin siitä tulee :D
tulee varmasti kivat bileet ;)

sähly iltapäivällä.Tiistai 24.02.2015 08:31

mulla on jotenkin outo olo. ja mä taas kuvittelen kaikenlaista. eilenä tuli taas itkettyä illalla. tunteet oli pinnassa. en tarvinut onneksi rauhottavaa. juttelin ohjaajan kanssa. ilta lääkkeet pisti väsyttämään niin nukuin viime yön hyvin. ehkä tänään on parempi päivä. toivon ainakin. musta vähän tuntuu että nää olo tilat voi johtua noista uusista pillereistä. en tiedä. jos itken tänään taas niin itken. ainakin se helpottaa mun olo tilaa. ainakaan ei ole kireää oloa.
olin eilenä kuntosalilla. olin siellä jotain 45 minuuttia. oli hyvä treeni.
hiki tuli ainakin. huomenna taas jälleen salille illalla. huomenna ollaan menossa sinne leffaan päivällä. on varmaan hauska leffa.
sen niminen kuin luokka kokous. poikaystävä ilmoitti mulle eilenä että se on tulossa mun luokse viikonloppuna ja on yötä. olin yllättynyt.
tää on kolmas kerta kun se on mun luona yötä. se ottaa sen uuden kannettavan mukaan niin se pelaa sillä. ihan kiva että on yötä. vähän vaihtelua. ilmoitin jo ohjaajille siitä että on tulossa yöksi.
tänään on ohjelmassa sähly iltapäivällä. miehet vastaan naiset. toivottavasti voitetaan. viimeksi voitettiin. paras kaverikin on tulossa myös pelaamaan. pitää katsoa tänään aamulla taas lemmen viemää uusinta. eilenä en nähnyt. pyykkiä pitää myös pestä tänään. sitten ei tarvi viikkoon pestä. pesen tuossa päivällä kun kone on vapaa. aamulla on aina ruuhkaa. pitäisi käydä seppäässä katsomassa että löytyisikö sieltä joku kiva paita tonne kaverin bileisiin. mulla on varaa ostaa semmoinen. pitää varmaan ensi viikolla käydä katsomassa. jos vaikka löytysi. ensi viikolla tuleekin taas rahaa. loppu viikosta. pystyy ostamaan siideri ja lonkero juomat.
pitää kysyä poikaystävältä että haluaako sekin tulla niihin bileisiin.
se on aina välillä ollut. eilenä mun ala hammas tuntui oudolta mutta nyt se ei enää onneksi tunnu. pelästyin vähän. luulin että juodun menemään hammaslääkäriin sen takia. ruoka on maistunut edelleen. mikä on hyvä juttu. saa nähdä mitä meillä on tänään ruoakana. kaveri tulee taas mun luo illalla katsomaan lemmen viemää. juodaan teetä samalla. onneksi tänään on se sähly niin pääsee purkamaan paineita. syke nousee ja tulee hyvä olo sen jälkeen. koitan ajatella taas positiivisesti. tsätä on varmaan tulossa ihan hyvä päivä. toivon vaan ettei illalla tule sitä huonoa oloa taas.
mutta jos tulee niin tulee. varaudun siihen. en ole onneksi joutunut syömään rauhottavia. iltalääkkeet on hyvät kun ne pistää väsyttämään illalla. ja tulee rento olo. meinasin nukahtaa taas kaverin sohvalle eilenä. menin nukkumaan yhdeksän aikaan. kun pääsin sänkyyn niin nukahdin saman tien. onneksi mulla ei ole nukkumisessa onglemia. nukun aina hyvin joka yö. jaksaa sitten seuraavan päivän. kohta pitää ottaa aamulääkkeet. en joudu vielä hakemaan lisää lääkkeitä tällä viikolla. mutta varmaan ensi viikolla joudun hakemaan. psykologi on alku viikosta niin sille pitää taas sanoa että uusii noi lääke reseptit. saa sitten taas lääkkeitä.

maanantai.Maanantai 23.02.2015 08:26

maanantai. uusi viikko alkaa. tänään on jonkin verran ohjelmaa.
on ompelu ryhmä ja kuntosalille menen illalla.
lemmen viemää uusinta pitää katsoa tänään.
eilinen ilta oli vähän huono. mielikuvitus laukkasi taas jälleen kerran.
pää oli kipeä ja itketti. juttelin ohjaajan kanssa ja sovittiin etten nyt tarvi rauhottavaa. ilta lääkkeet pisti onneksi väsyttämään ja nukuin hyvin viime yön. nyt on vähän parempi olo. sai eilenä vähän purettua oloa itkemällä. olin vissiin vähän yli väsynyt niin tuli toi olo. jännitys purkautui. eka mietin että ei kai vaan tää olo johdu noista uusista e-pillereistä? juttelin siitä ohjaajan kanssa ja ohjaaja sanoi mulle että ei se johdu niistä. luotin siihen mitä se sanoi.
toivon että tää viikko menee kivasti eikä tule noita huonoja oloja.
liikunta onneksi auttaa juuri tuohon kireään oloon. ja saa purettua paineita. ajattelin mennä varmaan tänään lenkille.
ja katson ehkä animea. en näe illalla lemmen viemää koska menen salille. menen sinne puoli viideksi ja olen noin tunnin siellä.
kerkeää kuudeksi skypettämään poikaystävän kanssa.
huomenna pitää taas jälleen kerran pestä pyykkiä. lakanat aijon pestä taas tällä kertaa. ja vaatteita. huomenna on taas sähly. miehet vastaan naiset. saa nähdä voitetaanko. sain maksettua eilenä pari laskua. tilille jäi aika kivasti rahaa. aijon nyt säästää koska ensi kuussa ollaan kavereiden kanssa menossa lahteen shoppailemaan. viikonloppua ei olla vielä päätetty.
varmaan tulee taas ostettua uusi laukku tai kengät.
tai molemmat :D saa nähdä. odotan kyllä innolla sitä shoppailu reissua. eilenä oli vähän tylsä päivä. istuin koko päivän melkein koneella. kun pääsin takaisin tänne karissimoon. joskus yhen aikaan jo tulin tänne. onneksi tällä viikolla on ihan kivasti ohjelmaa.
menee taas viikko äkkiä. ja pian on taas viikonloppu. olen menossa varmaan taas poikaystävän luokse. parin viikon päästä on noi kaverin pippalot. kiva mennä sinnekkin. pääsee viettämään laatu aikaa kavereiden kanssa. ollaan yötä siellä. pitää miettiä että mitä joisi silloin. ehdottomasti ainakin karpalo lonkeroa. pari tölkkiä sitä. ehkä up cideriä. no on vielä aikaa suunnitella. mun juomiin menee rahaa vähän yli kymmenen euroa. jos ostan vaan neljä tai viisi juomaa. en juo sen enempää ettei tule huonoa oloa.
boolia voisi vähän maistaa. sitä on ollut aina kaverin pippaloissa.
pitää miettiä että mitä laitan sinne päälle. vaate kriisi taas iskee. no enköhän mä löydä jotain kaapista. tai sitten voisi käydä seppälässä katsomassa joku kiva paita minkä ostaisi sinne. tässä on vielä pari viikkoa aikaa suunnitella. onneksi rahaa tulee lisää ensi viikolla.
saa siiderit ja lonkerot ostettua ja pitää nostaa taas bussi rahat.
kohta pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin. pitää samalla katsoa tarviiko käydä apteekissa. mulla pitäisi olla vielä leponexia jäljellä. no sen näkee kun jakaa lääkkeet. psykologi on taas ensi viikon alussa. mulla oli muistaakseen tiistaina kymmeneltä aika.
pääsee taas juttelemaan. ja verikokeet on myös ensi viikolla.
en vaan vielä tiedä että milloin. ohjaajat ilmoittaa aina sen ajan.
sen näkee sitten.