IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Arki alkaa jälleen. Ja kaikki ryhmät mitkä oli joulu tauolla alkavat. Tänään olisi ohjelmassa kokki ryhmä aamulla. Mun paras kaveri on myös siinä ryhmässä. Päästään tekemään hyvää ruokaa taas. Saa nähdä mitä ruokaa tehdään. Meillä on nyt tää kokki ryhmä aina parin viikon välein maanantaisin. Aamulla. Ohjaajat vähän muutti tätä kokki ryhmä juttua erilaiseksi. No ei mua haittaa yhtään. Mukavaa päästä tekemään hyvää ruokaa. Salkkarit alkaa tänään! Ollaan niin odotettu sitä parhaan kaverin kanssa. Tänään se taas alkaa. Ollaan aivan innoissamme. paras kaveri kertoi että se uusi päivä sarja alkaa vasta helmikuun lopulla. No jos se tulee silloin niin se tulee.
Mä heräsin puoli tuntia tänään aikaisemmin kuin yleensä.
Heräsin ja keitin äsken kahvit. Tosi vahvat kahvit. Lomalla en juonut yhtään kahvia. Teetä join vaan. Kahvi alkaa taas muuten loppumaan. pitää siis hankkia sitä lisää niin saa aamu kahvit taas.
Oli tosi mukava viikonloppu poikaystävän kanssa. Nyt me ei nähdä ainakaan pariin viikkoon koska ensi viikon viikonloppuna on se desucon tapahtuma. Olen menossa sinne. Mutta. Onneksi tulee aina viikonloppu. Ja pääsee taas jossain vaiheessa poikaystävän luokse taas. Toista on aina ihana nähdä jos ei ole nähnyt vähään aikaan.
Nyt varmaan tää viikko tuntuu vähän oudolta kun ryhmät alkaa taas ja työt. vaatii taas vähän tottuleua koska kolmeen viikkoon ei ole ollut nyt mitään. Mutta positiivisella asenteella aloitan tämän viikon taas. Tästä tulee varmasti hyvä viikko. Uskon ainakin.
Tänään pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin. Nyt mun ei tarvi hakea mitään lääkkeitä vähään aikaan taas. Mulla on kaikkea.
Ei tarvi hetkeen apteekissa käydä. Kaupassa täytyy käydä taas tänään. Ajattelin kokki ryhmän jälkeen käydä. Hyvin on aikaa käydä ennen ompelu ryhmää. Sekin ryhmä alkaa taas tänään iltapäivällä.
Teen edelleen sitä kaula huivia. Ei ole vieläkään valmis.
Yllättävän hyvä fiilis tällä hetkellä vaikka mulla alkaa taas noi naisten vaivat. Mutta se on vaan hyvä asia jos on hyvä fiilis tällä hetkellä. Olen varmaan siitä innoissani kun ryhmät alkaa taas ja työt. Näkee taas ihmisiä ja tulee tekemistä taas.
Kohta tiskaan taas. Tiski vuori on taas syntynyt. Tiskaan tässä ennen kokki ryhmää. hyvin kerkeää. Ei siinä mene kuin jotain viisi minuuttia. sänkykin pitää pedata. Mulla on taas yllätys yllätys vaate kriisi päällä tänä aamuna. Tiedän mitkä housut laitan tänään. Mutta en tiedä että minkä paidan laitan. jonkin lämpöisen. No jos en keksi niin vaikka laitan villa paidan. Se lämmittää.
En jaksa nyt meikata. laitan hiukset vaan taas poni hännälle.
ja siistit vaatteet niin ne riittää. Tänään en neä toista kaveria koska sillä on illalla muuta menoa. Katson tänään lemmen viemää sarjaa yksin. Mutta huomenna mä näen taas kaveria. Se tulee varmaan mun luokse taas katsomaan lemmen viemää.
Aijon mennä lenkille taas illalla päivällisen jälkeen.
Pakko saada vähän liikuntaa taas ja raitista ilmaa samalla.
Onneksi tuolla ulkona ei ole kamalan kylmä. Sopiva ilma.
Eilenä mä katsoin taas pari jaksoa gossip girl sarjaa. Olen jäänyt siihen sarjaan jotenkin koukkuun. Muistan kun se tuli vuosia sitten telkasta niin en ollut kiinnostunut siitä sarjasta yhtään. Mutta nyt kiinnostaa. No mä aijon katsoa sen. Olen nyt katsonut neljä jaksoa vasta ekasta kaudesta. Ja vielä on paljon katsottavaa. Katsoin eilenä myös tuota ensisilmäyksellä sarjaa. Animea ajattelin katsoa tänään jos vaan kerkiän. Mutta jos en kerkiä niin en kerkiä.
Katson sitten kun pystyn. En kerkiä juomaan teetä tänä aamuna. Mä juon sitten teetä vasta kokki ryhmän ja kauppa reissun jälkeen.
Silloin kerkiää. Poikaystävällä alkaa työt taas tänään.
sillä oli muutama viikko lomaa. illalla taas skypetellään.
Tulee nyt vähän ikävä sitä taas kun ei nyt nähdä pariin viikkoon. Onneksi on puhelin ja skype. aina voi soittaa jos tuntuu siltä.
Se on hyvä että kuulee edes toisen äänen.
Kyllä tää pari viikkoa menee varmasti taas äkkiä. hyvää kannattaa aina odottaa. Kyllä se sieltä tulee. Käytiin eilenä lidlissä poikasytävän kanssa. Ostin kivennäisvettä. Maksoi vaan vähän yli euron pullo. Halpaa kivennäisvettä. Jos toi lidli olisi vähän lähempänä niin kävisin siellä joka päivä varmaan.
Keskustaan on täältä kymmenen minuutin matka.
En kerkiä pestä pyykkiä ollenkaan tämän viikon alussa.
Mulla on nyt toi kokki ryhmä ja huomenna aamulla mun pitää mennä taas klubitalolle aamulla. Koitan pestä sitä pyykkiä tuossa loppu viikosta tai ennen desuconia. No katsotaan sitä sitten myöhemmin. Kyllä mä jossain vaiheessa varmaan pystyn pesemään pyykkiä. Pitää katsoa vaikka tuossa torstaina tai perjantaina.
Nyt kun käyn kaupassa tänään niin ei tarvi sitten muutamaan päivään käydä. Kohta voisi kuunnella musiikkia. Lähtee maanantai aamu hyvin käyntiin. Tästä tulee hyvä päivä. Uskon ainakin.
Pääsee taas viettämään aikaa parhaan kaverin kanssa tänään.
Nyt aamulla ja illalla. Aamupala on taas tuossa vähän yli tunnin päästä. No mä kulutan koneella aikaa. Olen nyt koneella siihen asti kun kokki ryhmä alkaa. Sitten varmaan tulen koneelle seuraavan ehkä päivällä taas mutta viimeistään illalla kun skypetän poikaystävän kanssa. Ihan mukavaa mennä taas huomenna sinne klubitalolle. Toivottavasti pääseen taas sinne keittiöön tekemään jotain aamulla. Viimeksi tein se makkara kastikkeen. Siitä tuli tosi hyvää. No sen näkee huomenna mitä pääsen tekemään. Toivottavasti jotain mukavaa. Millä saa ajan kulumaan.
Keskiviikkona on sitten pitkästä aikaan taas työpäivä.
En ole nyt ollut moneen viikkoon töissä. Nyt on taas mukavaa mennä sinne pitkästä aikaan. Aijon tästä lähiten ottaa omaat eväät sinne töihin. Toi S-market on tuossa matkan varrella niin saan sieltä haettua sitten noi eväät. Hyvin kerkiän käymään siellä ennen kun menen töihin. Laskin että se tulee halvemmaksi kun ostan omat eväät sinne. Mun pitää sitten sanoa siellä niille ohjaajille että otan nyt tästä lähtien omaat eväät töihin. Kyllä se käy niille varmasti. Ja ne sanoi mulle että voi ottaa omaat eväät.
Voisi jonkun mikro ruoan vaikka ostaa. Tai salaatti.
Kyllä mä jotain syötävää löydän sieltä kaupasta.
Kivennäisvettä voisi ostaa juomaksi sinne töihin. Pikku pullon.
On sitten juotavaa. Mun työ päivä kestää taas yhdeksästä kahteen asti. Viisi tuntia. Yleensä se aika kuluu nopeasti siellä työpaikassa.
Ja se on kivaa kun mun toinen kaveri on myös töissä siellä.
On seuraa. Ja keskiviikko iltana mennään taas naisten kuntosali tunnille yhdessä. Keskiviikko päivä on se päivä missä on enemmän ohjelmaa. Joskus keskiviikko päivä saattaa tuntua rankalta. Mutta onneksi aina illalla voi rentoutua. Jaksaa sitten seuraavan päivän.
Nukkuu hyvin yön niin jaksaa taas seuraavana päivänä.
Onneksi illalla ei tarvi tehdä mitään. Paitsi silloin keskiviikko iltana on se kuntosali. Se täytyy jaksaa. Mutta muuten kaikki illat voi ottaa aina rennosti. Katsoa telkkaa parhaan kaverin kanssa.
Ja mennä sen jälkeen yhdeksältä nukkumaan. Olen aina yhdeksään asti parhaan kaverin luona kylässä. Se on mukavaa että voidaan viettää kaikki illat yhdessä viikolla. Mun paras kaveri asuu muutaman metrin päässä. Ei ole pitkä matka. Ollaan naapureita.
Samassa kerroksessa asutaan. Mutta nyt voisin alkaa tiskaamaan.
Ja musaa soimaan taustalle. Voisin samalla järjestellä vähän tätä mun kämppää. Pyyhkiä vaikka tasot samalla. Ei ole sitten kahvin puruja ihan kaikkialla.

Mukava viikonloppu :)Sunnuntai 10.01.2016 11:54

Mukavasti on mennyt viikonloppu poikaystävän luona. Tänään illalla pitää palata takaisin. Käytiin kärkkäisellä perjantaina. poikaystävä osti tietokone näytön. Eilenä mä nukuin taas ja saunottiin eilenä. Oli hyvät löylyt. seksiäkin ollaan harrastettu. Ja katsottiin eilenä illalla yksi kauhu leffa. Se oli aika hyvä. Arki alkaa taas huomenna ja kaikki noi ryhmtä mitkä oli joulu tauolla. Töihin taas ensi viikon keskiviikkoa. Toivottavasti ei tule mitään esteitä. Sählykin alkaa taas tiistaina Mukavaa päästä pelaamaan. Ja mennä salille taas keskiviikkona. Kaverin kanssa. Nyt aikakin kuluu nopeammin kun on tekemistä taas viikolla. Mulla alkaa tänään noi naisten vaivat ja mua ärsyttää tällä hetkellä kaikki. Hermot on meinannut mennä tänään poikaystävän takia ja poikaystävällä on ollut hauskaa. Rakastan sitä silti. Ja se tietää millainen mä olen kun noi naisten vaivat iskee.
Mutta suklaata saa nyt syödä kun on noi vaivat. Ainakin mä syön aina silloin suklaata. En mieti silloin mitään kaloreita. Syon vaan.
Olo alkaa sitten helpottaa tuossa muutaman päivän päästä. Olen silloin oma itseni. Ja kaikki on taas hyvin. Ensi viikon alku päivistä pitää vaan selvitä. Desucon tapahtumaan on alle viikko. Odotan innolla. Nyt kun odottaa sitä tapahtumaa niin aika kuluu hitaasti kun odottaa. Tulee mukava viikonloppu.
Eilenä juttelin äidin kanssa puhelimessa. vaihdeltiin kuulumiset.
Heräsin tänään jotain kymmenen jälkeen. Olen taas nukkunut aika paljon viikonloppuna. Eilenäkin nukuin taas päikkärit.
Ja nukun ehkä tänään taas. No olenpahan saanut levättyä. Jaksaa ensi viikon taas. Uudet anime sarjat ovat alkaneet. En ole ihan kaikkea katsonut vielä. Pitää katsoa ne tuossa ensi viikolla kun kerkiää. on varmasti tullut jotain hyviä taas mitä voi katsoa. Salkkarit alkaa huomenna taas. Onneksi. Tulee taas jotain telkasta illalla. Katsotaan taas parhaan kaverin kanssa.
Pitää nostaa tililtä noi Desucon reissu rahat. pankki korttia en aijo ottaa mukaan ettei se vaan häviä. Nostan ainakin sen vähän yli sata euroa ainakin ellen enemmän. No pitää katsoa.
Oon taas viikonlopun aikana syönyt taas suklaata ja pähkinöitä. Pullaakin olen syönyt. Nyt on taas herkuteltu.
Olen viikonloppuna katsonut tuota ensisilmäyksellä sarjaa netflixistä. Olen nyt kolmannella kaudella. Hyvä sarja mun mielestä.
Mulla on pää vähän kipeä. En tiedä mistä johtuu. Jostakin.
Muuten ollut ihan hyvä fiilis viikonloppuna. paitsi että tänään kaikki vähän ärsyttää. poikaystävä katsoo tällä hetkellä animea. Noita uusia jaksoja. Gintama animea pitäisi katsoa taas. mulla on vielä satoja jaksoja katsomatta. Hyvä anime. Ainakin siinä sarjassa on katsomista. Alkaa taas väsyttämään. Ajattelin olla nyt hetken koneella. Illalla olen koneella ainakin. Ennen iltapalaa.
Muistin tänään ottaa aamu lääkkeet. Eilenä en muistanut ottaa.
Ei se ole onneksi vaarallista jos ei muista ottaa yhtenä aamuna lääkkeitä. Ilta lääkkeet olen muistanut ottaa.
Mulla oli sauna juomana jaffa limsaa ja kivennäisettä. Oli hyvää kylmänä. Alkoholia mun ei ole tehnyt mieli yhtään. En edes enää ajattele alkoholia. limu ja kivennäisvesi kelpaa. Ei tule huono oloa kun juo niitä. ja ehkä vähemmän kaloreitakin.
En ole juonut nyt seitsemään kuukauteen. Ja hyvin menee edelleen.
En ole sortunut sen aikana kertaakaan juomaan.
Ja nyt on tottunut jo siihen ettei enää juo.
poikaystävä juo joskus mutta se ei häiritse minua. se saa juoda jos haluaa. Ja mun paras kaveri juo myös alkoholia.
juokoon jos tahtovat. Kunhan mun ei tarvi juoda.
Siinä säästää aika paljon rahaakin kun ei juo. Mä olen säästänyt todella paljon kun lopetin. Shoppailu rahaa. Ensi kuussa pitää päästä taas shoppailemaan kaikkea kivaa. Uusia alusvaatteita voisi ostaa, se uusi seksiasu olisi kiva..No katsoo ensi kuussa sitten mitä haluaa shoppailla. Kyllä se ensi kuu sieltä tulee taas.
Ja Hoito neuvottelu on siinä kuussa. Hyvin se menee. Sitten kun sen hoitaa pois alta niin sitä ei ole sitten vähään aikaan taas. Se on aina kerran vuodessa mulla. Mulle iksi kauhea jano. Pitää mennä kohta juomaan vettä. Mulla on ollut tämän viikonlopun aikana ollut koko ajan jano. En tiedä että mistä johtuu. Mutta se on han hyvä juoda.
Ei tule neste hukkaa. Sitten kun käyn kaupassa taas niin pitää ostaa lisää kivennäisvettä. Ai niin noi sali kamat pitää kaivaa taas esiin.
Kun niille tulee taas käyttöä. Mä yritän alkaa taas käymään salilla myös maanantaisin. Maanantaisin ja keskiviikkoisin.
Se olisi yksi tavoite taas tälle vuodelle. Aijon myös jatkaa lenkkeilyä. Sitä en aijo lopettaa. Se on nyt hyvä vaan kun pääsee taas kunnolla liikkeelle. tekee tosi hyvää keholle ja mielelle.
ja siitä saa hyvää nautintoa kun liikkuu.
sitten kun on taas liikkunut viikolla niin voi taas herkutella viikonloppuna taas suklaata. Pystyn onneksi vaan herkuttelemaan viikonloppuisin. Viikolla en aijo herkutella. Syon silloin vaan ihan normaalia ruokaa. Ja viikonloppua on aina ihanaa taas odottaa kun voi herkutella. Nyt olen ollut tyytyväinen tähän mun painoon. Se on näköjään nyt pysähtynyt. mikä on vaan hyvä asia.
en tunne itseäni lihavaksi. Vaan kauniiksi. Olen tosi tyytyväinen tähän mun vartaloon. En ole liian laihakaan. Vähän pyöristynyt.
kauniilla tavalla. Tykkään ostella nyt alusvaatteita taas koska tiedän että ne näyttää hyvältä päällä. Olen seksikäs.
Mielummin käytän rahat alusvaatteisiin kun taas alkoholiin tai tupakkaan. Tai shoppailuun muutenkin.
Odotan innolla taas sitäkin että pääsee ostelemaan korko kenkiä taas. Haluaisin kovasti uudet taas. ai niin mun pitää hankkia se uusi peili kun se edellinen meni rikki. En nyt oikeen pysty ottamaan uusia kuvia itsestäni kun se on rikki se peili. Pitää hankkia uusi. Jostakin. Sen peilin pitää olla iso. Ja että se mahtuu mun kämppään.
värillä ei ole väliä kunhan näkee siitä itsensä.
Peilien ei pitäisi olla kamalan kalliita. Toi mun edellinen peili maksoi 40 euroa. Ostin sen ikeasta. Vuosia sitten. Nyt se kaatui ja meni rikki. hieman vitutti. No onneksi pystyy ostamaan uuden tilalle.
Sitten pystyy peilin kautta ottamaan uusia kuvia. Ja laittaa uusia tänne irciin. Pitää nyt vaan käyttää noita vanhoja kuvia. Nekin on ihan hyviä. Ei haittaa.

vihdoin perjantai! :)Perjantai 08.01.2016 08:02

ihanaa nyt se viikonloppu taas alkoi. Olen nyt ollut täällä pari viikkoa niin ihan mielellänin lähden poikaystävän luokse viettämään viikonloppua. Maha on paljon parempi. Ei ióle enää kipuja. Se meni onneksi ohitse. Ne varmaan liittyi noihin naisten vaivoihin. Olen siitä varma. Noi kivut kesti sen vähän yli viikon. Oli kyllä inhottavat maha kivut taas. Nyt toivon ettei vähään aikaan taas tule noita kipuja.
Mulle tulee niitä aina välillä. Poikaystävä hakee mut tuossa iltapäivällä. Käydään samalla kaupassa. Pitää ostaa ruokaa. Juomaksi ajattelin ostaa kivennäisvettä ja limsaa. Jos saunotaan niin on limsaa sauna juomana. Pääsen taas nukkumaan poikaystävän luokse. Saa levättyä siinä samalla kunnolla niin jaksaa sitten taas ensi viikon. Onneksi noi ryhmät alkaa jo ensi viikolla niin tulee tekemistä.
Odotan innolla taas kuntosalia ja sählyä. Mukavaa mennä taas niihin.
Mutta erittäin hyvä fiilis tällä hetkellä. Tulee varmasti mukava viikonloppu. päästään viettämään taas laatu aikaa poikaystävän kanssa. Mun molemmat kaverit jää tänne viikonlopuksi.
luvattiin taas tekstailla parhaan kaverin kanssa illalla.
Eilenä oli ihan mukava päivä. Sain siivottua ja pestyä taas noi lakanat. Kävin lidlissä ostamassa taas niitä hunajan makuisia pähkinöitä. Ja kävin apteekissa hakemassa lisää leponex lääkettä ja s- marketissa kävin. Sain vähän aikaa kulutettua niissä paikoissa.
Kohta voisi jatkaa pakkaamista. Olen melkein pakannut kaiken viikonloppua varten. Jatkan pakkailua kun olen kirjoittanut blogin. Musaa voisi taas kohta kuunnella. Tulee enemmän sitten perjantai fiilis. Tää päivä varmaan kuluu älyttömän hitaasti kun odottaa että poikaystävä tulee hakemaan. No mä kulutan vaikka koneella aikaa.
Aloin katsomaan netflixissä Gossip girl sarjaa. Olen katsonut pari ekaa jaksoa. Ajattelin että senkin sarjan voisi ihan huvikseen katsoa.
Netflixiin oli tullut taas pari uutta sarjaa niin laitoin ne mun suosikki listalle. Katson nekin sitten kun kerkiän. Katson eka noi edelliset sarjat loppuun ennen kun katson sitten taas ne. Mä olen jäänyt tuohon netflixiin ihan koukkuun. Mun on aina pakko katsoa joka päivä sieltä aina jotain. joko sarjaa tai leffaa.
Aina jos en vaikka jaksa olla koko aikaa koneella niin sitten välähtää että hei voisi katsoa taas netflixistä jotain.
Mä otan aina tuon tabletin vaan syliin, otan hyvän asennon sohvalla ja alan vaan katsomaan. siinä katsomisessa voi vierähtää jopa se pari kolme tuntia. Sitten katsoo kelloa ja huomaa että onkin jo näin kauan katsonut jotain. Aijon ottaa tabletin ja kannettavan mukaan poikaystävän luokse. Pystyy kirjoittamaan blogia, jos jaksan viikonloppuna vaan kirjoittaa. Mutta jos en jaksa kirjoittaa niin en jaksa. viimeistään päivitän taas tämän sunnuntaina tai viimeistään maanantaina. Animea koitan katsoa taas viikonlopun aikana.
ja varmaan Gossip girl sarjaa ja O.C sarjaa varmaan aijon katsoa.
ja ensisilmäyksellä sarjaa. Sain eilenä maksettua netti laskun ja vuokran. Tilille jäi kivasti vielä rahaa. Mulla on onneksi desuconiin ne rahat mitä sitten kulutan siellä kun shoppailen.
Budjetti on se vähän yli sata euroa. sillä saa vaikka mitä anime krääsää ostettua. Ja pystyy maksamaan ruoat ja bussi matkat lahteen. Onneksi olen säästänyt nyt viime aikoina. Mä pystyin siihen. Olen ylepä itsestäni. Sitten tuon desucon reissun jälkeen pystyy taas shoppailemaan vaikka vaatteita.
Tai jotain muuta kivaa. vaikka se uusi seksiasu. Sen voisi vaikka ostaa ensi kuussa. Eilenä vietin taas kavereiden kanssa aikaa.
Olin taas eilenä parhaan kaverin luona viettämässä iltaa.
katsottiin kolmoselta klikkaa mua sarjaa. Se alkoi taas telkasta. Mulla on sen sarjan molemmat kaudet dvd:llä. Se on hauska sarja. Siitä saisi tulla lisää uusia kausia. Ihanaa salkkarit alkaa ensi viikolla taas. Ollaan niin odotettu niitä parhaan kaverin kanssa.
Vihdoin tulee taas katsottavaa telkasta. Mä en edes muista mihin noi salkkarit jäi viimeksi. No se selviää ensi viikolla.
Odotan innolla. Ja uusi päivä sarkain alkaa taas. Se oli myös joulu tauolla. En nähnyt viime jaksoa siitä niin olen siinäkin vähän pihalla.
Eilenä oli tullut uusia anime sarjoja anime ultimaan. Pitää katsoa ne jossain vaiheessa onko hyviä sarjoja mitä voisi sitten alkaa seuraamaan. Aamupala on taas noin tunnin päästä. Alkaa olla taas nälkä. No kohta pääsee syömään. Kohta pitää tiskata taas.
Ja laittaa kämppä taas kuntoon ennen kun lähden lomille.
Ostin eilenä kaupasta lisää nalle puuroa ja intense mint vihreää teetä. Nyt on taas teetä. Muutama paketti eri makuja. Voisi kohta juoda teetä tässä aamulla. Aamu kahvit join taas kun heräsin.
Nyt olen hereillä. Aamuisin toi vahva aamu kahvi aina onneksi herättää mut. Olen siitä tyytyväinen että herään aina joka aamu aikaisin. Siitä on vaan tullut mulle tapa. Ja että saa blogin kirjoitettua aamulla. Mun päivä ei lähde käyntiin ellen ole kirjoittanut blogia. Mä olen nyt pitänyt tätä mun blogia muutaman vuoden.
Enkä ole katunut yhtään että aloin kirjoittaa tänne irciin.
Siitä se vaan sitten lähti. Tykkään kirjoittaa blogia.
Saa vähän ajatuksia kirjoitettua tänne. sekä hyviä että huonoja asioita. Nyt mulla on taas riittävästi kaikkia lääkkeitä.
Ei heti lopu kesken. Nyt on taas myös noi mun e-pillerit kolmeksi kuukaudeksi. Ei tarvi niitäkään taas ostaa vähään aikaan.
Masennus lääkkeitäkin on pariksi kuukaudeksi.
Ja leponexia kolmeksi viikoksi. Lääke asiat ovat kunnossa. Ei huolta.
Saa nähdä paljon menee kauppaan tänään rahaa kun käydään poikaystävän kanssa. Uskon että varmaan alle 20 euroa. Ellei vähemmän. No sen näkee sitten. Mutta hyvä että on sitä rahaa niin pystyy ostamaan ruokaa. Tänään pitää katsoa telkasta emmerdale sarjan uusinnat. En nähnyt eilenä illalla. Hyvä kun ne tulee uusintana aina seuraavana aamuna. Mä seuraan ja katson sitä sarjaa aina kun pystyn. ihan kaikkia jaksoja en näe viikolla. Mutta osan ainakin. Ja pysyn jotenki perässä siinä. Mun kaveri aina kertoo mitä siinä on tapahtunut jos en pysy ihan kärryillä.
Sekin seuraa sitä sarjaa. Hyvin kerkiää nähdä toi emmerdale ennen ruokaa. Saa nähdä näenkö lemmen viemää illalla. Mutta jos en näe niin ei haittaa. Näen sitä sarjaa taas ensi viikolla.
Emmerdalea aijon katsoa taas illalla. Poikaystävän telkasta.
otan hyvän asennon sängyllä ja alan katsomaan.
koitan valvoa tänään vähän pitempään. Ja aijon nukkua huomenna mahdollisimman pitkään. Ja nukun varmaan taas päikkärit huomenna myös. En yhtään ihmettele.
Poikaystävä antaa aina mun nukkua. Se tietää että tykkään aina nukkua. Niin se ei häiritse minua kun nukun.
Mutta. Nyt jatkuu pakkaaminen. ja musaa soimaan. Tulee hyvä fiilis.
kivempi tiskata kun musa soi.

Desucon alkaa lähestymään.. :)Torstai 07.01.2016 08:04

ihanaa huomenna on taas perjantai. Tää viikko on mennyt taas hurjaa vauhtia. Eilenä oli mukava äivä. oli ruokalu kahdelta ja hengailin kavereiden kanssa. siinä se iltapäivä ainakin meni.
illalla taas katsottiin kaverin kanssa lemmen viemää illalla ja juotiin teetä. skyoetin poikaystävän kanssa ja menin parhaan kaverin luokse viettämään iltaa. ilta lääkkeet saatiin vasta tuossa kahdeksan aikaan.
Mutta uni tuli hyvin kun menin yhdekäsltä eilenä nukkumaan. ja tänään heräsin taas seitsemältä. Keitin kahvit taas äsken.
Nyt on pirteä fiilis ja tästä tulee hyvä päivä. Tänään meillä on taas siivous päivä niin pitää alkaa siivoilemaan kun olen kirjoittanut blogin.
Hyvin kerkiää sen jälkeen. Tänään mun täytyy mennä kylille asioille.
Pitää käydä apteekissa hakemassa lisää leponex lääkettä. Toivottavasti ne on uusinu sen lääkkeen niin saisin sitä sitten. Mutta se selviää kun menen apteekkiin. Kaupassa ajattelin myös käydä. ja ehkä seppälässä voisi myös pyörähtää. Koitan olla ostamatta mitään sieltä. Aijon vaan katsella. Siellä saa sitten hyvin kulutettua vähän aikaa.
Olen menossa taas varmaan poikaystävän luokse viikonlopuksi.
Näen sitä vielä tänä viikonloppuna koska ensi viikon viikonloppuna on desucon. Sillion me ei nähdä. Mutta tänä viikonloppuna nähdään vielä. Olen nyt paremmassa kunnossa kun uutena vuotena.
Maha alkaa olla taas kunnossa. Ei ole enää niin kipeä olo.
Mä yritän nyt tänä viikonloppuna olla syömättä kauheasti herkkuja.
Ettei taas maha tule kipeäksi. Ruokaa aijon syödä silti.
ja juoda teetä taas. Ehkä juon viikonloppuna limsaa. varmaan taas jaffaa. Nyt poikaystävä voi tulla hakemaan mut huomenna tuossa aamupäivällä. ruoan jälkeen perjantaina saadaan silloin vasta lähteä lomille. Poikaystävällä on lomaa vielä tämä viikko ennen kun se menee töihin. ihanaa päästä vähän aikaisemmin lomille huomenna.
Tulee varmasti mukava viikonloppu. Aijon taas nukkua. Tulee varmaan viikonloppuna nukuttua päikkärit. Niin kuin aina kun olen poikaystävän luona. No saapahan levättyä niin jaksaa ensi viikon taas. Ensi viikolla alkaa taas noi kaikki ryhmät. Ja naisten kuntosali tunti alkaa taas ensi viikon keskiviikkona. Mukavaa kyllä mennä salille pitkästä aikaa ja mun tavoite on alkaa taas käymään salilla.
Pari kertaa viikossa ainakin. Mä olen nyt vaan aina käynyt lenkillä.
Tänään tulee hyvin lenkkeiltyä kun menen kylille asioille. En aijo mennä enää sen reissun jälkeen minnekkään. Ulkona on ihan tajuttoman kylmä. Mutta kuulin että ensi viikolla pitäisi taas ilma lämmetä. Ja kuulin että alkaisi satamaan vettä. Kiva jos tulee loska keli. Mä en tykkää yhtään loskasta. No onneksi mulla on hyvät talvi kengät mitkä pitää vettä. Pystyy niillä kävelemään ulkona.
Tänään on tullut taas lisää rahaa. ja pääsee maksamaan taas laskuja. Maksan ne tässä aamun aikana niin saa ne pois alta.
Sitten nekin on saatu maksettua. Eka lasku minkä maksan on toi vuokra. Se oli nyt tässä kuussa alle 500 euroa. Joskus se saattaa olla välillä vähän yli 500 euroa. Mutta hyvä että se oli nyt vähemmän. säästää taas vähän rahaa.
Sain eilenä pestyä pyykit aamulla. Tänään ajattelin pestä noi lakanat mitä käytin viimeksi. Eilenä laitoin noi mun uudet muumi lakanat sänkyyn. Ne on aivan ihanat lakanat. Käytän nyt niitä.
Eilenä kun mä imuroin niin mun pölyimuri kuoli. Se ei enää lähtenyt käyntiin. No pitää hankkia uusi. ei voi oikeen muutakaan.
Fiilis on tosi hyvä tällä hetkellä. Odotan innolla viikonloppua kun pääsee taas poikaystävän luokse. On ollut kova ikävä taas sitä.
Pitää taas käydä lidlissä hakemassa niitä hunajan makuisia pähkinöitä. Pitää sanoa poikaystävälle että käydään huomenna lidlin kautta. Pakko saada niitä pähkinöitä. Tekee kauheasti mieli taas.
aijon sitten viikonloppuna syödä ihan vähän taas suklaata.
Koitan olla syömättä liikaa. Tänään kun käyn kaupassa niin pitää ostaa tuota intense mint vihreää teetä. Se on loppu.
pitää ostaa sitä taas yksi paketti. Niin voi juoda sitä teetä vielä tänään. Tämän aamun aikana ajattelin juoda sitä citrus vihreää teetä. Sekin on tosi hyvää. Aina jos vihreä tee alkaa loppumaan niin ostan aina lisää sitä. Olen vihreä tee holisti. Mä juon päivän aikana ainakin kolme kupillista vihreää teetä. Tai pari kupillista. Se välillä vaihtelee. Harvoin saatan juoda vaan yhden kupillisen.
riippuu miten kerkiää juomaan. Toivon että ensi viikon keskiviikkona pääsisin töihin taas pitkästä aikaa. Keskiviikko päivä on sitten aika vauhdikas kun on työ päivä ja kuntosali vielä illalla.
No on ainakin tekemistä. Ei tule tylsää. Onneksi mun kaveri on samassa työpaikassa myös niin on seuraa.
Hengaillaan aina siellä. Ja mennään samalle kuntosali tunnille.
Sitten kun menen kuntosalille niin aijon aloittaa kevyesti ettei paikat tule kamalan kipeäksi. Nyt kun en ole aikoihin käynyt kuntosalilla.
Varmaan alkuun tuntuu aika raskaalta. Mutta kyllä siihen tottuu siihen taas. Otan nyt alkuun kevyillä painoilla ja lisään niitä pikku hiljaa. Siellä on myös muita liikkeitä. Kuten vaikka jotain kyykkyyn ylös liikkeitä siellä on muutama. Kahvakuula liikkeitä siellä on myös.
Aika paljon kaikenlaisa liikkeitä mitä me käydään tunnin aikana läpi.
Tunti menee siellä aika äkkiä ja tulee kyllä hyvä fiilis aina tunnin jälkeen. Ainakin mulle tulee tosi hyvä olo.
Ja se on mukavaa päästä sen tunnin jälkeen aina kuumaan siuhkuun niin rentoutuu siinä samalla. Sitten aina loppu illan ottaa ihan rennosti. Mä tykkään liikunnasta tosi paljon. Tykkään aina käydä lenkillä ja mukava taas aloittaa toi kuntosali pitkästä aikaan.
Sähly ryhmä alkaa taas ensi viikon tiistaina. Pääsee taas pelaamaan.
Parhaan kaverin kanssa. Ollaan kaivattu parhaan kaverin kanssa tuota sählyä kun se on ollut nyt joulu tauolla.
Varmaan alkuun tuntuu sekin raskaalta kun juoksee sen pallon perässä. No hyvin se sähly menee kun se taas alkaa.
Varmaan pelataan taas miehet vastaan naiset. Nyt koitetaan voittaa ensi kerralla noi miehet. Yritetään ainakin. Mutta jos ei voiteta niin sitten ei voiteta. Ainakin saa liikuntaa sentään siinä.
Tänään ajattelin katsoa taas animea tabletilla. Löysin taas eilenä muutaman sarjan taas mitkä pitää katsoa. Mulla on ainakin varmaan 5 anime sarjaa kesken ellei enemmän. No onpahan katsottavaa. Kohta alkaa uudet sarjat. Tässä kuussa osan pitäisi alkaa.
Desuconiin on enää vähän yli viikko. Kohta päästään kaverin kanssa sinne. Ollaan aivan innoissamme. Nyt aika kuluu tosi hitaasti kun odottaa Desuconia. ei olla kaverin kanssa vielä päätetty että minne me mennään syömään. Ennen kun mennään Desuconiin.
No kyllä se ruoka paikka kyllä selviää. Varmaan mennään heseen ellei keksitä muuta ruokailu paikkaa. Hese on ihan hyvä.
Pää asia on että syö mahan täyteen niin jaksaa sitten.
liikkua siellä. Oon jo ihan fiiliksessä siitä Desucon tapahtumasta.
Pitää sitten ottaa paljon kuvia sieltä muistoksi.
Viimeksi kun oltiin niin sain otettua aika paljon kuvia.
Ne kaikki kuvat on mun koneella. Pitää sitten ottaa kuvia kaikista mun lempi anime hahmoista mitä sitten näen siellä.
Sitten on kiva katsella noita cosplay harrastajia millaisia asuja niillä on. Ne on aika hienoja.

Rento keskiviikko päivä :)Keskiviikko 06.01.2016 08:11

Eilenä oli ihan mukava päivä. Olin aamulla klubitalolla. pääsin keittiö hommiin. Tein makkara kastikkeen. pilkoin makkarat ja paistoin ne.
Meidän ruoka oli makkara kastike ja perunat. Oli hyvää ruokaa.
söin mahan täyteen. Tuolla ulkona on pikkaisen kylmä. Mulle tuli kylmä vaikka mulla oli toppa varustus päällä. Tänään pitäisi olla vielä kylmempää kun taas eilenä. Katselin taas animea eilenä. Katsoin yuru yuri animea ja Gintamaa. Desucon lähestyy ja olen aivan innoissani. alle kaksi viikkoa. Mahtavaa päästä sinne. Mennään kaverin kanssa käymään siellä lauantaina ja sunnuntaina. Perjantaina me ei mennä.
Pitää suunnitella minne me mennään sitten syömään. joko varmaan heseen tai amarilloon. No kyllä se ruoka paikka selviää. Päästään edes johonkin syömään niin jaksetaan sitten pyöriä siellä Desuconissa.
Pitää pikku hiljaa nostaa rahaa tililtä. Bussi rahat pitää nostaa että pääsee lahteen. lahden keskustasta me kävellään sitten sinne sibeliustalolle. Ei ole pitkä matka. Tänään on taas pyhä päivä.
meillä on ruokailu taas siinä kahdelta. Molemmat kaverit tulee myös syömään sinne. Mukavaa kun on seuraa. Aamupala meillä on muistaakseen tänään vasta yhdeksältä. Tänään aijon pestä sitä pyykkiä. hyvin on tämä aamu aikaa kun ei ole kiire minnekkään.
kerkiää ihan hyvin pesemään. Aijon aamupalan jälkeen katsoa onko pesukone vapaana. En mennyt eilen illalla lenkille koska oli niin kylmä. voi olla etten ehkä tänäänkään mene lenkille. saa nähdä.
maha on vähän parempi. Ehkä se nyt alkaa pikku hiljaa paranemaan. Pystyy taas olla. Heräsin taas seitsemältä tänään. keitin vahvat aamukahvit. Nyt on pirteä fiilis. ja muutenkin hyvä fiilis. Tästä tulee hyvä päivä. kohta voisi pistää musaa vaan soimaan.
Ei onneksi ahdista tai mitään. se on vaan hyvä asia.
pää asia on että on hyvä olo. se on se tärkein. eilenä menin kaverin luokse katsomaan lemmen viemää taas. skypetin poikaystävän kanssa taas. ja menin parhaan kaverin luokse viettämään iltaa.
nukkumaan menin tuossa ennen yhdeksää. Nukahdin saman tien kun pääsin sänkyyn. Nukuin hyvin viime yön. Nyt jaksaa taas tämän päivän. Tänään ei oikeastaan ole mitään ihmeelistä. Se ruokailu ja hengailen kavereiden kanssa. kävin pankin sivuilla eilenä niin mulle oli tullut toi asumistuki. melkein pari sataa euroa. Huomenna tulee myös taas lisää rahaa. Saa maksettua noi laskut pois alta. Aijon maksaa vuokran tuossa huomenna aamulla kun mulla on aikaa.
Sitten kun se on maksettu niin sitä ei tarvi enää miettiä.
Onneksi olen oppinut sen että laskut pitää aina maksaa kun pystyy.
ja sen jälkeen aina näkee paljon jää sitä rahaa.
Onneksi mun raha asiat on tasapainossa. Ei huolia siitä. Enkä ole velkaa kenellekkään. Enkä onneksi joudu lainaamaan keneltäkään rahaa. Saan onneksi kelalta sopivasti sitä rahaa.
Onneksi ne taas myönsi mulle sitä seuraavat pari vuotta ainakin.
Mikä on hyvä asia. Se on hyvä että me jotka sairastavat esim skitsofreniaa kuten minä, niin lääkäri kirjoittaa aina sen lausunnon sinne kelaan ja siinä lukee mun tilanteesta. Se on hyvä että me hullut saadaan rahaa. Pystytään jotenkin elämään tätä elämää. ja siitä olen todella tyytyväinen etten enää juo tai polta tupakkaa.
siinäkin säästää tosi paljon rahaa. ja on paljon terveempi.
Seksi ja on yksi mun lempi asioista elämässä. Olen huomannut sen.
Haluan näyttää seksikkäältä. ja saan siitä todella paljon iloa elämässä. Mun mielestä seksi on parempi asia kun taas alkoholi tai tupakka. Olen huoamnnut sen. tykkään katsoa pornoa välillä.
aina kun siltä tuntuu. En ole nyt pitkään aikaa ostellut mitään seksiasuja. Ajattelin jos vaikka ensi kuussa ostaisi taas.
Tässä kuussa ei oikeen voi koska on se Desucon niin sinne menee aika paljon rahaa. Mutta katsotaan ensi kuussa. Haluan varmaan taas ostaa kaikki mahdolliset asut mitkä näen. Mutta yhden aijon vaan ostaa nyt. Siitä sitten riittää iloa joksikin aikaa.
Poikaystäväkin on varmasti sitten taas erittäin tyytyväinen. siitä olen varma. seksistäkin tulee kivaa kun pääsee käyttämään uutta asua. Haluaisin jonkun muun värisen seksiasun kun taas mustan värisen. Suurin osa mun seksiasuista on mustan värisiä.
Nyt joku muu väri olisi kiva. Vaikka pinkki tai punainen.
Eikun netistä vaan katsomaan mitä löytyy. kamalan kallis se ei saa olla. Halvallakin saa ihan hyviä asuja. ja nekin kestää pitkään.
Kohta voisi keittää taas teetä. Alkaa tehdä mieli taas. Keitän tuossa aamupalan jälkeen. Nyt kerkiää tänä aamuna juomaan. Eilenä en kerennyt kun piti mennä klubitalolle. lidlissä pitäisi taas käydä ostamassa noita pähkinöitä. Sen makuisia missä on hunajaa ja suolaa. Ne on todella hyviä mutta kalliita.
Maksaa melkein kolme euroa pussi.
Mutta. täytyy ostaa niitä tänään. Mun tekee niitä kauheasti mieli.
Voisi tänään alkaa pikku hiljaa siivoilemaan koska huomenna on taas siivous päivä. Ei sitten tule kauheasti siivottavaa.
Taidan tehdä silleen. Hyvin kerkiän siivoamaan osan ennen ruokailua. En ole nyt vähään aikaan käynyt taas seppälässä. Siellä voisi taas käydä jossain vaiheessa. Sinne on varmaan tullut uusia vaatteita. Odotan että sinne ilmestyisi uusia alusvaatteita myyntiin.
Mitä voisi sitten ostaa taas. Alusvaatteita ei ole koskaan liikaa. ja tykkään ostaa niitä jos löytyy vaikka halvalla.
pitäisi taas käydä cubus liikkeessä katsomassa. Siellä on aivan ihania alusvaatteita. ja eri värisiä. Mun lempi värit on pinkki, violetti ja vaalean sininen. Valkoinen väri on mun mielestä vähän tylsä.
tai musta väri. Tykkään pirteän värisistä alusvaatteista.
ja se tärkein että näyttää hyvältä ne päällä.
Tuntee itsensä seksikkääksi. Mä aina tunnen itseni seksikkääksi.
Shoppailu on aina mukavaa jos löytää aina jotain kivaa. Ajattelin ensi kuussa mennä trioon shoppailemaan. samalla kun menen klubitalolla käymään. koitan vaikka katsoa jos löytyy noita alusvaatteita ja uudet housut olisi myös kivat. Kenkiä ja laukkuja en aijo nyt ostella vähään aikaan. Aijon ostaa vähän hyödyllisempää.
Ostan sitten uudet kengät vaikka kun tuntuu siltä. Tällä hetkellä ei tunnu siltä. Odotan innolla että seppälään tulee sitten noita uusia kevät vaatteita. Niitä pitää sitten ostaa kun niitä tulee.
Olen seppälä vaate fani. Tykkään kovasti seppälän vaatteista. ne on hyvän laatuisia eikä kamalan kalliita. Pystyy ostamaan niitä.
Alkaa olla pikku hiljaa nälkä. No kohta pääsee aamupalalle. syön hyvän ruisleivän niin ei tule heti nälkä.
Ajattelin varmaan katsoa tänään O.C sarjaa tabletilta.
Tai animea taas. No pitää katsoa mitä katsoo.

klubitalolle tänään taas.Tiistai 05.01.2016 08:16

Eilenä olin tosiaan päivystyksessä verikokeiden jälkeen. jouduin odottamaan puolitoista tuntia ennen kun pääsin sairaan hoitajan luokse.
kerroin näistä ala vatsa kivuista. ja että nyt ne on aina alkanut ennen naisten vaivoja. Mulla mitattiin lämpö ja katsottiin tulehdus arvot.
Oli ihan normaalit. Sitten se terveyden hoitaja sanoi mulle että jos olo huononee tai kivut jatkuu niin sitten vaan uudestaan lääkäriin.
Olen syönyt särkylääkkeitä mutta ne ei oikeen auta tuohon kipuun.
Täytyy nyt vaan odotella että jos olo alkaisi helpottaa pikku hiljaa.
Kävin atpeekissa eilenä hakemassa lisää e-pillereitä. siinä meni taas 40 euroa kolmen kuukauden annos. Nyt ei tarvi taas vähään aikaan hakea niitä. Leponex lääkettä haen sitten tuossa loppu viikosta jos se on uusittu. Toivottavasti saan niitä silloin. Tälle viikolle riitti ihan hyvin noi leponexit. ja masennus lääkkeitä on vielä myös. ja rauhottavia.
Kävin kaupassakin eilenä. ostin taas kaikenlaista. Ostin viinerin kun veren sokerit oli alhaalla niin oli pakko saada jotain makeaa.
Olen tänään menossa aamulla tuonne klubitalolle. menen bussilla taas sinne. Pääsee kuluttamaan aikaa siellä taas. Olen takaisin tuossa puoli kahden aikaan. En jaksanut eilenä illalla mennä enää lenkille.
tuli käveltyä ihan tarpeeksi tuossa kun menin terveys keskukseen. ja takaisin. siinä tuli yhteensä 6 kilsaa käveltyä.
Eilenä on tullut rahaa taas. ja sain eilenä vuokra laskun. Aijon maksaa sen tässä lähi päivinä. viimeistään seitsemäs päivä kun silloin tulee vähän enemmän rahaa taas.
eilenä mua taas itketti illalla. mä vaan itkin ja itkin. mutta helpotti onneksi oloa. illalla menin parhaan kaverin luokse vielä. ilta meni mukavasti ja menin siinä yhdeksältä nukkumaan.
nukuin hyvin viime yön.
Mulla on vaate kriisi taas päällä. En tiedä mitä pistän päälle tänään. no mä katson sen kohta. Menen kaivamaan vaate kaappia. farkut aijon laittaa päälle kyllä. join taas äsken aamu kahvit. Nyt olen hereillä. Aamu pala on taas noin tunnin päästä. syön hyvin niin ei tule äkkiä nälkä taas. syön klubitalolla ruoan taas. ai niin mun pitää soittaa sinne että olen tulossa syömään. Soitan sen kohta.
Eilenä kaveri oli taas kylässä. katsottiin lemmen viemää taas. Mä olen siinä taas ihan pihalla. En ole nyt kauheasti seurannut sitä. Mutta nyt aijon taas katsoa sitä kyllä. Menen kaverin luokse katsomaan tänään sitä. Lenkille ajattelin mennä vielä illalla ruoan jälkeen. ja sen jälkeen menen suihkuun ja kaverin luokse.
Eilenä meillä oli punnitus. Mun paino oli pysynyt samana. Olin yllättynyt. Mä painan tällä hetkellä sen vähän yli 57 kiloa. Musta tuntuu että toi mun painon nousu on nyt pysähtynyt.
ettei se nouse enää. vaikka tuli herkuteltua jouluna ja uutena vuotena niin paino on pysynyt samana. mutta hyvä juttu.
Olen tyytyväinen. veren paineetkin oli ihan ok. nekin mitattiin siinä samalla. Katselin eilenä taas Gintama animea pari jaksoa. Mä olen jäänyt siihen sarjaan ihan koukkuun. Aijon tänään taas katsoa varmaan sitä ja jotain muutakin animea.
O.C sarjaa en katsonut eilenä. katson sitä sitten taas kun huvittaa.
tabletin akku on taas täynnä. pystyy katsomaan taas monta tuntia jotain taas. Fiilis on hyvä tällä hetkellä. uskon että tästä tulee hyvä päivä taas. Huomenna mulla ei ole töitä koska on loppiainen.
pyhä päivä. Meillä on ruoka taas siinä kahden aikaan.
Mun molemmat kaverit tulee myös syömään silloin. On ruoka seuraa. olen nyt siitä iloinen että arki on alkanut taas ja näkee kavereita. se rytmi palautuu taas. Ryhmät alkaa taas ensi viikolla.
naisten kuntosalikin varmaan alkaa ensi viikolla. kivaa mennä sinne sitten taas. sählyä odotan innolla että pääsee sitä pelaamaan.
Ollaan taas puolustajia parhaan kaverin kanssa.
salkkarit alkaa ensi viikolla ja uusi päivä. Mä en nähnyt uusi päivä sarjan viimeistä jaksoa. Mutta salkkareita odotan taas innolla. Katsotaan taas parhaan kaverin kanssa niitä.
Ulkona on kiva pakkanen. Tosi kylmä. pitää laittaa tänään taas toppa varustus päälle että tarkenee. Toppahousut, toppa takki, hattu, kaulahuivi, ja hanskat. ja talvi kengät.
ei ainakaan eilenä tullut kylmä kun mulla oli toi varustus päällä.
noi toppahousut ja takki lämmittää mukavasti.
Aijon nyt tämän talven pitää vielä tuota toppa takkia mikä mulla on, niin ostan sitten uuden seuraavana talvena.
Nyt on mukavaa kun tuolla ulkona on edes vähän lunta. ja ilma on ihanan raikas. mukavaa mennä lenkille tuossa illalla taas.
saa vähän tuuletettua ajatuksia kun kävelen ja tulee hyvä olo.
En ole jaksanut pestä yhtään pyykkiä. katson jos huomenna aamulla vaikka pesen. Tänä aamuna mä en kerkeä pesemään koska menen klubitalolle. Mutta huomenna aamulla on aikaa. Ennen ruokaa. Tiskata pitää taas kohta. Eilenä sain roskat vietyä.
Ajattelin imuroida vähän tänään taas. Kämppä on täynnä jotain murusia. jostain niitäkin taas tullut.
pitää kohta käydä pankin sivuilla katsomassa toi mun raha tilanne. paljon siellä tällä hetkellä on. se on aina hyvä tarkistaa.
Enkä ole nyt ollut vähään aikaan käynyt pankin sivuilla.
katson sen tässä kohta. kohta voisi kuunnella musaa taas.
En ole vähään aikaan kuunnellut taas mitään. Mutta nyt voisi kuunnella. on semmoinen fiilis. En nyt tänään jaksa meikata tai mitään. laitan hiukset vaan poni hännälle ja siistit vaatteet. ne riittää tänään ihan hyvin. Tunnen itseni ihan kauniiksi tällä hetkellä.
En ole jaksanut lakata kynsiä vielä. lakkaan ne taas kun jaksan.
Huomiseksi voisi lakata noi kynnet. En ole vielä ottanut käyttöön sitä kaulakorua minkä ostin kulta sepän liikkeestä viimeksi.
Sen voisi laittaa kaulaan. Se kaula koru on hopeaa.
Tosi nätti koru. Ranne korut pitää ottaa käyttöön taas tänään.
ja sormukset taas sormiin. Tykkään tosi paljon koruista. Haluaisin uusia korviksia taas hankkia. pitää sitten joskus käydä siellä Glitter koru liikkeessä. siellä on ihania koruja aina myynnissä. Sieltä aina ostan noi korvikset. ja siellä on välillä alennuksessa noita koruja. Saa halvalla. Viimeksi ostin ranne korun sieltä niin se maksoi 17 euroa. Olen käyttänyt sitä jonkin verran.
Pitää sitten taas ostaa niitä koruja jos löytyy jotain hienoja.
Kohta pitää ottaa aamu lääkkeet taas. Eilenä jaettiin taas viikon lääkkeet dosettiin. Leponex lääke on ainoa mikä kohta loppuu.
Mulla menee aamuisin vaan toi masennus lääke.
Menen taas psykologille tämän kuun lopussa taas. Aijon jatkaa siellä edelleen käymistä. siellä on ihan hyvä aina käydä.
Hoito neuvottelu on taas helmikuussa.
Tuntuu ihan siltä että se olisi ollut taas hetki sitten. Mulla on aina toi Hoito neuvottelu joka vuosi. siellä puhutaan taas mun voinnista ja tilanteesta mikä on sillä hetkellä. ja mitä sitten tulevaisuudessa.
ihan hyvin on mennyt aina toi hoito neuvottelu.
ohjaaja on aina mukana noissa keskusteluissa. ja se selittää siinä samalla mun tämän hetkisestä tilanteesta.
itsekin kerron miten mulla on mennyt. ja mun pitää käydä noissa hoito neuvotteluissa että saan sitten kelalta sitä rahaa aina jatkossa.
lääkäri kirjoittaa sen lausunnon mun tilanteesta mikä se on.
tänään kun mulla on noi verikokeet päivällä niin menen sen jälkeen päivystykseen. tämän mun mahan takia koska se on edelleen kipeä.
pitää päästä lääkäriin selvittämään että mikä mun mahassa oikeen on. se voi olla että se liittyy noihin naisten vaivoihin. toi ala vatsa kipu. kuumetta mulla ei ole eikä okseta tai mitään.
toivottavasti siellä ei ole kauheaa ruuhkaa kun menen sinne. mutta ei se mitään mä voin istua siellä vaikka koko päivän ja odottaa koska mulla on koko päivä aikaa. aamulla en viitsi mennä odottamaan koska silloin on varmasti kauhea ruuhka. päivällä siellä voi olla vähemmän ihmisiä. no katsotaan miten käy. kerkiän onneksi syömään ennen kun menen sinne terveys keskukseen. ei tule ihan heti nälkä ainakaan.
eilinen päivä meni aika nopeasti. en jaksanut lähteä lenkille iltapäivällä. totesin vaan etten jaksa. no tänään tulee taas lenkkeiltyä kun kävelen sinne terveys keskukseen ja katson menenkö vielä illalla lenkille kaverin kanssa. ehkä. arki alkaa taas. ryhmät on vielä tämän viikon tauolla. voi ottaa tämän viikon vielä rennosti.
nyt tuntuu oudolta kun arki on taas alkanut. noi syömiset on taas silleen että on toi lounas ja päivällinen. meillä on puuro päivä tänään taas. meillä on aina maanantaisin puuro päivä.
oli ihanaa eilenä nähdä parasta kaveria. olin illan sen louna. katsottiin hauskoja kotivideoita neloselta. menin nukkumaan taas siinä ennen yhdeksää. nukahdin heti kun menin omaan sänkyyn.
mutta muuten mun mieli ala on tällä hetkellä ihan hyvä. toistaiseksi. se muuttuu vielä varmasti tämän viikon aikana. koska mun mieli alat aina heittelee ennen naisten vaivojen aikaan tai kun mulla on ne vaivat. koitan olla kauheasti kiukuttelematta. voi tulla taas itku potku raivaritkin. en yhtään ihmettele. mutta sitten alkaa helpottaa kun ne vaivat on taas ohi. on taas oma itsensä. ja onneksi on noi rauhottavat jos alkaa kauheasti ahdistamaan.
mutta onneksi itkeminen helpottaa mun oloa paljon. ja mä aina itken jos itkettää. en häpeä sitä yhtään.
mä olen joskus tosi herkkä. nyt on taas herkut syöty viikonloppuna.
nyt en aijo syödä mitään hyvää ennen kun on taas viikonloppu.
koitan liikkua tällä viikolla taas paljon. aijon käydä joka päivä lenkillä ainakin. musta jotenkin tuntuu että meillä on ehkä tänä aamuna toi punnitus. kun menen aamu palalle niin se voi olla. no kyllä mä kestän sen. jos on tullut kiloja niin niitä on sitten tullut. syytän siitä joulua ja uutta vuotta. koska silloin tuli syötyä aika paljon. mutta uskon että kun alan taas vähän enemmän liikkumaan niin paino laskee ihan varmasti. olisi kiva saada pari kiloa pois vaikka. uskon että varmaan painan ainakin sen vähän yli 57 kiloa.
mutta katsotaan. eilenä mä himoitsin jätskiä mutta en onneksi alkanut syömään. sain hillittyä himoni.
vielä on noita joulu suklaita jäljellä. syön niitä sitten piku hiljaa aina viikonloppuisin. saa ne syötyä. pitää sanoa poikaystävälle että auttaa niiden syömisessä. sanoin tälle yksi päivä siitä niin se sanoi että ei syö koska mun pitää syödä ne. vähän vitsailtiin siitä asiasta. no mä syön ne yksin sitten. koska mullehan ne suklaat on tarkoitettu. aamu pala on taas kohta. alkaa olla nälkä taas. syön ruisleipää taas. keitän kohta teetä tässä aamulla. kerkiän juomaan ihan hyvin ennen kun menen sinne terveys keskukseen.
ja sitten kun tulen sieltä niin juon taas teetä. kaupassa pitää käydä kun tulen sieltä. pitää ostaa muutama juttu.
kohta taas tiskaamaan. mulla on taas kertynyt likaisia mukeja ja puuro lautasia. roskat aijon viedä samalla kun menen aamu palalle.
aloin katsomaan netflixistä O.C sarjaa. se oli tullut netflixiin niin piti alkaa heti katsomaan sitä. mä seurasin sitä silloin kun se tuli telkasta. kaikkia kausia ja jaksoja en ole nähnyt. mutta nyt näen ne kaikki netflixistä. katsoin eilenä kolme ekaa jaksoa.
se on kyllä yksi mun lempi sarjoista. ehkä katson tänään taas sitä.
tabletin voisi taas laittaa latautumaan. on sitten akku täynnä niin pystyy katsomaan animea ja sarjoja. olen nyt Gintama anime fani.
täytyy tänään sitäkin taas katsoa. poikaystävä on nähnyt kaikki Gintama anime jaksot ja sillä on ne kaikki sen koneella. olen kateellinen. mietin että pitäisikö alkaa taas pitkästä aikaan ladata taas animea koneelle. en ole moneen vuoteen ladannut koska olen katsonut kaikki tuolta anime ultimasta.
sieltä on ollut aina hyvä katsoa. desucon alkaa pikku hiljaa lähestymään ja olen innoissani. nyt kun odottaa sitä niin aika kuluu hitaammin. mahtavaa päästä fiilistelemään sinne. muiden kanssa jotka harrastavat animea ja mangaa.
tykkään eniten siitä ilma piiristä mikä on siellä. kaikki ovat iloisia siellä. ja fanittavat animea. ja sitä odotan että pääsee ostamaan kaikkea anime krääsää. katson jos sieltä löytyy noita anime figuureja. niitä voisi ostaa muistoksi. tai seinä julisteita.
niitä voisi katsoa jos löytyy. ja muita anime juttuja mitä haluaa ostaa sieltä. tiedän mitä aijon pistää päälle sinne. aijon laittaa samat vaatteet mitä viime vuonna. ne on ihan hyvät.
ja otan käyttöön sen mun anime laukun minkä ostin syksyllä torilta.
ajatella että olen harrastanut animea ja mangaa kolmetoista vuotiaasta asti. ja harrastan edelleen.
paras harrastus mitä olen ikinä harrastanut.
mangaa voisi alkaa taas keräilemään. tilaa on vaikka kuinka paljon manga kirjoille. kaappi tilaa löytyy. ja se on hyvä myös että tabletilla pystyy lukemaan myös mangaa.
en ole nyt aikoihin lukenut sillä mangaa. mulla on aika monta sarjaa kesken. no luen sitten kun huvittaa taas lukea. mutta nyt aijon keskittyä animen katsomiseen. kun olen taas innostunut katsomaan.
en taida alkaa katsomaan sitä bleach sarjaa. siitä tulee mieleen naruto. ja mä en tykkää naruto sarjasta. se ei oikeen ole napannut.
kaikista anime sarjoista ei voi tykätä.
sen olen huomannut kun olen harrastanut.
jotkut sarjat iskee jotkut taas ei. mäkin katson semmoisia anime sarjoja mistä poikaystävä ei ole kiinnostunut. tai mitä poikaystävä ei ole nähnyt. ja poikaystävä taas katsoo niitä sarjoja mistä mä en ole kiinnostunut. mutta kyllä niitä sarjojakin löytyy mistä me molemmat tykätään. ja puhutaan aina niistä. ja välillä kysellään toinen toisiltamme mitä ollaan nyt katsottu.
se on mukavaa kun poikasytäväkin katsoo animea ja lukee mangaa joskus. animea se katsoo enemmän kun taas lukee mangaa.
ja sillä on ihan tajuttomasti animea sen koneella.
sitten kun menen desuconiin niin voisi ostaa poikaystävälle tuliaisia sieltä. viimeksi ostin poikaystävälle tuliaiseksi sieltä avaimen perän. missä oli anime hahmo. katsoo jos tällä kertaa ostaa jotain muuta.
jostain semmoisesta mistä poikaystävä tykkää.
pitää sitten katsoa siellä desuconissa paljon mä törsään rahaa siellä.
aijon varata itselle ainakin sen sata euroa. sen pitäisi riittää shoppailuun siellä. ja nyt kun olen taas säästänyt niin pystyy kuluttamaan ihan hyvin sen satasen siellä.
ensi kuussa ajattelin mennä taas vähän shoppailemaan.
jos löytyisi jotain kivaa. joko vaatteita voisi katsoa tai uudet ihanat korko kengät olisi kivat. laukkuja en aijo ostaa.
koska mulla on vielä hyvässä kunnossa se edellinen Guess laukku minkä ostin viimeksi. säästää siinäkin rahaa kun ei osta nyt kalliita laukkuja. mutta uusi Guess laukku tulee varmaan ostettua tämän vuoden puolella. se on mun seuraava laukku taas sitten.

aloin katsomaan Gintama animea ^^Sunnuntai 03.01.2016 08:26

eilenä oli mukava päivä kun poikaystävä tuli käymään. käytiin kaupassa hakemassa vähän leffa mässyä ja haettiin subit subwaysta. oli kyllä hyvä subi. katseltiin pari leffaa. ja oli mukavaa.
illalla menin jo sitten ennen yhdeksää nukkumaan ja mä heräsin juuri äsken. keitin aamu kahvit. nyt on pirteä fiilis. tästä tulee varmasti mukava päivä. tänään näen taas parasta kaveria illalla. ja skypetän poikaystävän kanssa. ruoka meillä on taas siinä kahdelta.
menen lenkille varmaan tänään taas. eilenä en jaksanut mennä. mutta tänään voisi. aloin katsomaan gintama animea. eilenä ennen kun menin nukkumaan niin katsoin sitä pari jaksoa. aloin ihan alusta katsomaan sitä. tykkään siitä animesta ja katsomista on paljon. ei heti ainakaan katsominen lopu kesken kun niitä jaksoja on satoja.
eka mietin että pitäisikö taas alkaa katsomaan bleach animea alusta. mä katselin sitä kun olin nuorempi. se sitten vähän jäi.
no mä mietin vielä alanko katsomaan. sen näkee sitten.
tabletti pitää taas laittaa kohta latautumaan. akku alkaa olla taas loppu.
laitan sen myöhemmin tänään lataukseen.
aamupala on taas noin tunnin päästä. kerkiän hyvin kirjoittamaan blogin. huomenna tosiaan taas verikokeisiin. päivällä. jaksaa kävellä sinne kun on syönyt ennen kun lähtee. sitten kun on käynyt siellä niin ei tarvi kuukauteen taas mennä. huomenna alkaa taas uusi viikko. toivottavasti on paljon parempi kun taas tämä viikko.
päivä kerrallaan aijon taas elää. ei mitään stressiä mistään asiasta.
onneksi näen taas mun kaverit. ne oli lomilla molemmat. mukavaa taa nähdä ne ja viettää taas niiden kanssa aikaa.
mulla on jo nyt kauhea nälkä niin syön tässä samalla suklaata. olen kohta saanut syötyä tuon fazerin hassel pähkinä levyn minkä sain parhaalta kaverilta joulu lahjaksi. iski nyt suklaan himo. voi vielä syödä suklaata koska viikonloppua on vielä jäljellä. sitten kun arki alkaa taas niin pitää jättää taas kaikki herkut pois. ja herkutella vasta sitten viikonloppuna taas. poikaystävällä alkaa taas työt ensi viikolla. mä en ole varma onko mulla keskiviikkona työ päivä. koska silloin on loppiainen. kaupatkin on varmaan kiinni silloin.
no se selviää kyllä. klubitalolle menen taas varmaan tiistaina.
pääsee sinne kuluttamaan aikaa. huomenna tulee taas rahaa.
onneksi kela on myöntänyt sen että saan rahaa joka kuukausi.
pystyy elämään. eikä ole raha huolia kun saan sitä rahaa aika paljon joka kuukausi. ja kun en juo tai polta tupakkaa niin siinäkin säästää todella paljon. pitäisi viedä roskat taas. vien ne kohta niin ei ala haisemaan. ja tiskata täytyy taas. pyykin pesusta ei ole tullut yhtään mitään. pesen huomenna. en jaksa tänään. ei huvita. huomenna kerkiää ihan hyvin pesemään ennen kun lähden verikokeisiin. naisten vaivat alkaa lähestyä taas. niitä taas odotellessa. koitan olla kiukutelematta poikasytävälle ja olla pitämättä mykkä koulua. saatan silloin suuttua todella helposti. mun mieli alat aina heittelee silloin aika rajusti ja voi tulla semmoinen tilanne että joutuu ottamaan rauhottavan.
silloin mielikuvitus ei laukkaa enää sen jälkeen eikä ahdista. hyvä että olemassa on noi rauhottavat. ne kuuluu mun elämään koska mulla on tää skitsofrenia. ei ole mukava sairaus mutta pystyy elämään kun on vaan hyvä lääkitys.
varmaan syön lääkkeitä loppu elämäni. ei haittaa. olen hyväksynyt tämän mun elämän millainen se on. me kaikki ollaan erilaisia. ja kaikilla on eri sairaudet. mun molemmat kaverit sairastaa myös skitsofreniaa. sen takia me ymmärretään toinen toisiamme.
ja ollaan tukena toisillemme jos on vaikeaa. välillä heitetään vitsiä siitä että ollaan hulluja. ja nauretaan paljon. nauru on yksi tärkeimmistä asioista. ainakin mulle se on tärkeä asia että on hauskaa. huumoria. sitä täytyy olla. elämä tuntuu silloin paljon paremmalta. ja elämän pienet ilot. niistä saa myös nautintoa elämään. nyt mulla on aika hyvä fiilis. tää loppu viikko on mennyt ihan muakavsti vaikka vatsa on ollut kipeä. kuume ei ole noussut tai ollut huonoa oloa. nää maha kivut saattaa liittyä naisten vaivoihin. en ihmettele yhtään. pää asia on että ei ole kuumetta.
kyllä nää kivut ohi menee mutta siinä menee muutama päivä.
mukavaa olla nainen kun on kaikki vaivat. olen poikaystävälle sanonut monta kertaa että sillä on paljon helpompaa.
poikaystävä on vaan naureskellut silloin. ja pussannut mua.
mun kämppä on tällä hetkellä aika sotkuinen. pitäisi siivota mutta ei huvita yhtään. siivoan taas kun alkaa huvittamaan.
kaikki saa olla nyt ihan levällään. en välitä.
tosiaan voisi ilta päivällä lähteä lenkille. ruoan jälkeen. tiedän minkä lenkki reitin aijon heittää. se kestää taas sen puoli tuntia.
nyt on taas citrus teetä. ostin sitä eilenä kun käytiin kaupassa. huomenna ajattelin myös läydä kaupassa samalla kun tulen tuolta verikokeista. se on matkan varrella se kauppa. pitää ostaa muutama asia sieltä. onneksi on vähän pakkasta ulkona. ilma on ihanan raikas. eikä ole mitään ikävää loska keliä.
mukavampi nyt liikkua ulkona. lunta saisi edelleen olla vähän enemmän. toivon että pääsisin ensi viikon viikonloppuna lomille taas. toivottavasti tää mun maha on parantunut siihen mennessä.
pääsisi poikaystävän luokse taas. suunnitelmat muuttu tällä viikolla kun toi maha kipu alkoi. nyt on kahviakin taas. ostin sitäkin eilenä yhden paketin. kulta katriina kahvia. mun lempi kahvi. mä näin unta viime yönä että mä ostin jotain halpaa kahvia mikä maksoi euron.
omituinen uni taas. mä näen välillä noita unia. ne voi olla aika outoja. on niitä hyviäkin unia. välillä mä näen myös painajaisia. ne ei ole kivoja. mä näen aina painajaisia jos mulla on ollut huono olo.
ja mielikuvitus laukkaa liikaa. tai jos on stressiä niin silloinkin mä näen painajaisia. se on jännä että ihminen näkee unia.
mä näen joskus. ei haittaa jos ne vaan on hyviä unia eikä painajaisia. mutta hyvin nukun joka yön. ilta lääkkeet laittaa aina väsyttämään illalla. se on vaan hyvä niin saa nukuttua. toi leponex lääke on tosi vahva. mutta hyvä lääke. sitä pitää taas hakea ensi viikolla lisää. alkaa loppumaan taas. ja ne e-pillerit pitää myös hankkia samalla. nekin on kohta lopussa.
sitten kun ne on hankittu niin ei tarvi taas hetkeen käydä apteekissa.
onneksi toi apteekki on tuolla keskustassa. ei ole kaukana.
10 minuutin kävely matka sinne. se on kauppojen vieressä.
aijon varmaan taas tänään katsoa Gintama animea.
nyt kun olen innostunut katsomaan. ja muita sarjoja pitäisi myös katsoa. kohta alkaa uudet animet.
tässä kuussa niiden pitäisi jo alkaa. osan ainakin.
on sitten taas katsottavaa ja odottaa aina seuraavaa jaksoa joka viikko. on jotain mitä odottaa. nykyään katson animea tuolla tabletilla. sillä on musta mukavampi katsoa kun taas koneella. kyllä mä koneellakin katson joskus animea.
toi tabletti on vaan jotenkin helpompi kun ottaa vaan sen syliin ja alkaa katsomaan. ottaa hyvän asennon sohvalla tai sängyllä.

tuntuu ihan että olisi sunnuntai.Lauantai 02.01.2016 08:06

saan vähän seuraa tänään koska poikaystävä on tulossa käymään.
ihanaa taas nähdä sitä. eilenä skypeteltiin tuossa illalla.
menin jo nukkumaan eilenä tuossa vähän ennen yhdeksää. mua vaan väsytti. mutta nyt on hyvä ja pirteä filis. tästä tulee varmasti mukava päivä. eilenä mä kävin lenkillä ja ajattelin varmaan tänään myös mennä. ulkona on ihanan raikas ilma. hyvä että on edes vähän pakkasta. lunta saisi vielä olla. eilinen päivä meni koneella ollessa ja katselin tabletilla taas animea. yuru yuri animea katsoin.
maha alkaa olla taas terve. ei ole enää niin kipeä.
eilenä mulla oli vähän alakuloinen fiilis. ja vähän masensi. mutta nyt mua ei enää masenna. nyt on hyvä fiilis taas. tää päivä tuntuu ihan jotenkin sunnuntailta. todella pitkä viikonloppu ollut. ja sekin tuntuu sen takia pitkältä koska olen ollut täällä. huomenna mä näen taas parasta kaveria. menen illalla taas sen luokse. ihanaa taas nähdä sitä. päästään juttelemaan niitä näitä. toista kaveria mä näen sitten maanantaina. mennään varmaan silloin illalla taas lenkille. ja katsotaan lemmen viemää. salkkarit saisi jo alkaa. vielä vähän yli viikko niin alkaa taas. ja uusi päivä sarjaa alkaa varmaan samaan aikaan. tulee taas telkasta katsottavaa. onneksi lemmen viemää on tullut edelleen. se ei ole koskaan ollut millään joulu tauolla.
mennään varmaan tänään poikaystävän kanssa siwa kauppaan. se on ainakin auki tänään. s market ei ole vissiin vielä auki tänään. mutta se selviää kun mennään katsomaan. ostetaan vähän leffa mässyä. katsellaan leffoja tänään. yli huomenna tulee taas rahaa. ja 7 päivä tulee lisää. saa maksettua taas laskut ja jää vähän käyttö rahaa. maanantaina mulla on taas noi verikokeet. aamu päivällä. muistaakseen kahdeltatoista. hyvin kerkiän syömään ennen kun menen sinne. mukava ilma sitten kävellä sinne terveys keskukseen.
saa samalla liikuntaa kun kävelee sinne. sinne on kolmen kilsan matka. ja viimeinen kilsa on ylä mäkeä vaan. se mäki on inhottava kävellä. mutta olen jaksanut nyt kävellä sen kun mun kunto on noussut. pitää taas ensi viikolla hakea lisää leponex lääkettä. alkaa kohta taas loppumaan. hyvin riitti joulun yli noi lääkkeet. mun pitää e-pillerit taas hommata tässä kuussa myös. nekin alkaa olla lopussa.
apteekissa pääsee taas ravamaan. no pää asia on että saa hommattua noi lääkkeet. se on se tärkein.
aijon juoda teetä taas tässä vähän myöhemmin. aamupalan jälkeen ajattelin juoda. seuraavan kerran kun menen kauppaan niin pitää ostaa sitä citrus teetä. se on loppunut mulla. pakko saada sitä teetä taas. se on tosi hyvää. orient teetä mulla on vielä paljon. sitä ei tarvi hakea. vielä on yksi paketti sitäkin.
ai niin kahvia pitää ostaa tänään lisää. sekin alkaa olla taas lopussa.
kaikki on taas lopussa. no onneksi noi kaupat ei ole kaukana. täältä kävelee kauppaan kymmenessä minuutissa.
aamupala on taas kohta. alkaakin olla taas nälkä. mutustan tällä hetkellä suklaata. on hyvää. nyt saa taas herkutella koska on viikonloppu. syön nyt näitä suklaita mitä sain joulu lahjaksi. pitää saada syötyä nää pois. tällä hetkellä syön fazerin hasselpähkinä suklaata. sain sen parhaalta kaverilta lahjaksi.
vielä olisi jäljellä pari suklaa rasiaa. pandan ja fazerin.
no onneksi ne säilyy vielä monta kuukautta. ei ole mikään kiire syödä niitä. huomenna tai tänään voisi lakata nää mun kynnet taas.
aijon lakata violetin väriseksi. mavalan kynsilakalla. ihan kiva väri.
en ole onneksi nyt viime aikoina ostellut mitään uusia kynsilakkoja kun mulla on vielä noi edelliset. niistä riittää vielä moneksi kerraksi.
taidan mennä illalla tuossa lenkille taas. ennen iltapalaa. kerkiää hyvin heittämään sen lenkin ennen sitä. saa samalla kaloreita kulutettua. mitä on nyt tullut syötyä. jouluna ja uutena vuotena.
luulen että mulle on ainakin tullut kilo taas. en yhtään ihmettele jos on tullut. kohta on taas toi punnitus. joulun jälkeen.
no kun pääsee taas kuntosalille taas niin se tekee keholle hyvää.
on sitten innostusta mennä salille taas. aijon olla siellä ainakin sen tunnin ajan siellä. se riittää. pääsee siinä ajassa tekemään monta liikettä siellä ja siellä on noi laitteet. osaan käyttää niitä.
olen nyt vaan käynyt lenkillä. melkein joka päivä.
käyn aina silloin kun on aikaa. ja nyt sitä aikaa on taas ollut. nyt olen tykännyt aina illalla mennä sinne lenkille. onneksi mua ei pelota liikkua pimeässä. olen tottunut. ja tiedän noi lenkki reitit niin ne on olleet ihan turvallisia reittejä. kohta voisi laittaa vaikka musaa soimaan. tulee parempi fiilis. pitää tiskata kohta taas.
pyykkiä ajattelin pestä tuossa huomenna. niin alku viikosta ei tarvi sitten pestä. pesukone on varmasti vapaa huomenna.
aloitan heti aamulla sitten pesemään.
animea katson sitten taas kun kerkiän. eilenä katselin taas ensisilmäyksellä sarjaa. olen kohta kollmannella kaudella. hyvä sarja mun mielestä ollut. frendit sarjaa en ole katsonut pitkään aikaan. sitä pitäisi myös katsoa. hyvä sarja sekin.
onneksi netflixiin tulee tänä vuonna taas uusia sarjoja. ja leffoja pitäisi myös tulla. on sitten taas katsottavaa.
netflixissä saisi olla paljon enemmän noita leffoja ja sarjoja.
mutta en ole katunut yhtään kun hankin tuon netflixin. ollut mun mielestä tosi hyvä. mulla on ollut se jo kohta puoli vuotta.
hommasin sen tuossa viime kesänä.
eikä ole kamalan kallis mitä se maksaa kuussa.
katson netflixistä aina tabletilla. koneellakin voisi katsoa mutta katson mielummin tabletilla aina. se on vaan helppoa että ottaa mukavan asennon sohvalla ja ottaa tabletin syliin ja alkaa katsomaan. rentoutuu siinä samalla kun katsoo.
toi tabletti on ollut myös mulla jo puoli vuotta. hyvin on toiminut.
en kadu yhtään että otin sen kun mulle tarjottiin sitä.
ei tarvi istua koko aikaa aina koneella kun voi vaikka tabletilla katsoa vaan jotain. mutta. nyt alan tiskaamaan. ja siivoamaan vähän tätä keittiötä siinä samalla. kohta pääseekin aamupalalle.
syön taas ruisleipää varmaan. niin kuin aina. poikaystävä tulee tuossa päivällä. odottelen samalla sitä kun se tulee.

uusi vuosi tuli ja meni.Perjantai 01.01.2016 08:34

uusi vuosi tuli ja meni. en jaksanut valvoa kahteentoista asti menin jo puoli kymmeneltä jo nukkumaan. nukuin hyvin viime yön. keitin äsken aamu kahvit. nyt olen hereillä.
jaksoin katsoa animeakin tuossa pari tuntia. ja vielä eilen illalla katsoin.
ennen kun menin nukkumaan. ajatteli varmaan tänään taas katsoa animea. nyt kun olen innostunut katsomaan.
maha on vielä vähän kipeä. mutta ei enää niin kipeä mitä se oli eilenä. ehkä se alkaa pikku hiljaa paranemaan. poikaystävä lupasi tulla käymään viikonloppuna. en ole lähdössä lomille.
uuden vuoden suunnitelmat vähän muuttui. mutta katsotaan sitten ensi viikon viikonloppuna jos pääsisin silloin taas lomille. mensin silloin poikaystävän luokse taas. muuten fiilis on ihan ok tällä hetkellä.
ei ahdista tai mitään. menen lenkille taas illalla tai iltapäivällä. kumminkin johonkin aikaan menen. onnistuin eilenä rikkomaan mun koko vartalo peilin. järjestelin makuuhuoneen järjestystä, niin mä jotankin osuin siihen peiliin ja se kaatui. nyt en pysty hetkeen ottamaan peilin kautta kuvia. pitää sanoa ohjaajille että tarvitsen uuden peilin. mennään varmaan sitten peili ostoksille jossain vaiheessa. no toi peili mikä meni rikki maksoi vaan 40e. ostin sen silloin ikeasta. onneksi ei ollut kamalan kallis peili.
aamupala on taas tunnin päästä. kerkiän hyvin kirjoittamaan blogin. aamupalan jälkeen tulen taas varmaan koneelle. en nyt oikeen keksi muutakaan tekemistä. katson sitten tabletilla jotain jossain vaiheessa. jos en jaksa olla koko aikaa koneella.
sain eilenä siivottua kämpän. nyt on taas hetken siistiä.
ennen kun sotken uudestaan. täytyy taas tiskata jossain vaiheessa. kun kerkiän. punnitus ei ole ollut vielä. musta vähän tuntuu että se on ensi viikon alussa. saa nähdä sitten paljon painan.
olenko lihonut. no se selviää sitten. eilenä oli vähän parempi päivä mitä tuossa keskiviikkona. ei ole nyt ahdistanut tai mitään. en ole joutunut ottamaan mitään rauhottavia. se on vaan hyvä juttu.
ja muutenkin olo tuntuu ihan hyvältä. paitsi tää mun maha.
nyt on taas kiva makuuhuone kun järjestin sen uudestaan. ihan eri näköinen. kaipasin vähän vaihtelua. laitoin sinne myös pari mattoa lattialle. näyttää kivalta. en jaksanut pestä mitään lakanoita eilenä. ei huvittanut. no koitan pestä vaikka tässä viikonloppuna tai ensi viikolla. sitten kun taas huvittaa. kohta tulee taas rahaa kelalta. alku kuusta tulee aina rahaa. se on vaan hyvä. pääsee maksamaan laskut taas, mulle on tullut taas yksi lasku. erä päivä oli onneksi vasta 15 päivä tätä kuuta. hyvin kerkiää maksaa sen.
desucon lähestyy. odotan innolla sitä. se on juuri ennen mun synttäreitä. pitää ostaa sieltä vähän muistoja.
kiva mennä sinne kaverin kanssa pyörimään.
tulee varmasti mukava viikonloppu. pitää ottaa sitten jonkin verran rahaa mukaan. voi ostella kaikenlaista. anime krääsää.
katson jos jaksan katsoa sitä animea taas tänään. olen katsonut tabletilla. tykkään sillä katsoa aina noi animet. musta sillä on mukavampi katsoa kun koneella. voi vaan ottaa tabletin syliin, ottaa mukavan asennon sohvalla ja alkaa katsomaan.
katson anime ultimasta noi anime jaksot. en ole nyt jaksanut ladata koneelle mitään. sieltä sivulta on helpompi katsoa aina.
poikaystävällä on kauheasti animea sen koneella. ja jos haluan katsoa jotain sarjaa niin siirretään animet poikaystävän koneelta mun koneelle. siten pystyn myös katsomaan.
poikaystävä katsoo myös animea. puhutaan aina siitä.
että mitä on katsonut jne. alkaisi noi uudet sarjat jo. odotan innolla.
tulee sitten uutta katsottavaa. ja aina odottaa joka viikko kun tulee se uusi jakso aina. aloitin eilenä katsomaan working!! animen kolmatta kautta. tykkään siitä sarjasta. tosi hyvä.
olen katsonut sitä pari jaksoa. ja katsoin eilenä myös yuru yuri animea. ja one punch man animea katsoin muutaman jakson.
ei ole huvittanut yhtään värittää. ei vaan ole jotenkin pystynyt keskittymään siihen. mutta kyllä mä alan värittämään sitten jossain vaiheessa. olen varma siitä. mutta se on hyvä asia että olen innostunut katsomaan taas animea. se on paljon tärkeämpi asia kun värittäminen. teetä pitää juoda taas tänään jossain vaiheessa. varmaan aamulla juon sen yhden kupillisen. ainakin. juon sitten myöhemmin lisää. varmaan tulee taas se kolme kupillista juotua.
se on sopiva määrä. ai niin kun menen seuraavan kerran kauppaan, niin pitää ostaa lisää tuota citrus teetä. se on tosi hyvää.
mulla on ihan loppu se. kaupat on varmaan auki sitten taas tuossa sunnuntaina. maanantaina ainakin viimeistään.
käyn sitten kun kerkiän. ajattelin tänään kävellä pitkän lenkin taas.
saa samalla raitista ilmaa. ja tekee tosi hyvää.
otan vesipullon mukaan taas. mulle tulee heposti jano jos kävelen hurjaa vauhtia. kohta alkaa sitten se naisten kuntosali tunti.
tämän kuun puolessa välissä alkaa taas. päästään kaverin kanssa sinne. ja mä yritän sitten aina maanantaisin mennä myös salille. tuossa iltapäivällä. toi kuntosalilla käyminen on taas vähän jäänyt. en ole käynyt pitkään aikaan. jos nyt ottaisi tavoitteeksi käydä siellä taas ainakin pari kertaa viikossa. jos mua ei huvita mennä salille maanantaina niin menen sitten vaikka lenkille. toinen vaihto ehto. sekään ei ole huono idea. siinäkin saa liikuntaa samalla.
pää asia on että liikkuu. ja että tulee hyvä olo sen jälkeen.
eilenä oli hyvät uuden vuoden ruoat. söin mahan täyteen.
tänään meillä on taas ruokailu tuossa kahdelta iltapäivällä.
ja koko viikonlopun ajan meillä on ruoka aina kahdelta.
parasta kaveria mä näen sitten taas sunnuntaina. kun se tulee lomalta. pitää laittaa tänään viestiä sille miten uusi vuosi meni.
eilenä tekstailtiin myös. musaa voisi taa kuunnella. ja hyvin kerkiän taas tiskaamaan tässä ennen aamu palaa.
sänky pitää myös pedata. on sitten vähän siistimpää.
mutta. tästä tulee ihan mukava päivä. voi ottaa ihan rennosti.
söin eilenä noita pähkinöitä mitä ostin lidlistä. olen kohta syönyt koko pussin. ne on vaan niin hyviä. niissä on hunajaa ja suolaa.
maistuu aika makealle. jännän makuisia.
mutta aika kalliita pähkinöitä. maksaa melkein kolme eurao pussi.
niitä kyllä pystyy ostamaan aina välillä. kun tekee niitä mieli.