IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Animen katsomista ja pyykinpesua.Sunnuntai 23.09.2018 07:48

Todella mukavasti tää viikonloppu on mennyt. Eilen poikaystävä tuli käymään. Haettiin vähän pizzaa ja leffa mässyä. Katsottiin pari leffaa tuolta netflixistä. Molemmat oli kauhu leffoja. Ihan katsottavia olivat.
Kävin eilen taas lenkillä illalla. Menin lenkille kun poikaystävä oli lähtenyt. Oli ihana ilma taas ulkona. Aurinko paistoi. Loppu lauantai illan olin taas parhaan kaverin luona. Menin jo eilen yhdeksältä nukkumaan. Nukahdin heti kun menin sänkyyn. Nyt tänään mä heräsin jo seitsemältä. Nyt on aika pirteä olo näin aamusta. Kahvit join äsken.
Tänään olisi pyykin pesua. Pakko pestä taas kun sitä pyykkiä on kertynyt taas kiva määrä. Mä pesen nyt tämän aamupäivän pyykkiä jos pesukone on vaan vapaa. Huomenna olisi tarkoitus mennä taas töihin. Olen parantunut kokonaan flunssasta ja kovasta kurkku kivusta. Pari viikkoa se kurkku kipu kesti. Mukavaa nähdä työkaverit huomenna.
Huomenna menen salille taas. Mikä on illalla. Kaverin kanssa taas mennään sinne. Ihan mukavaa päästä taas salille pitkästä aikaan. Tekee vaan hyvää koko kropalle. Tänään ajattelin katsoa animea. Nyt on tullut yhdestä sarjasta kaikki jaksot niin ajattelin pitää katsomis maratoonin. Katsoa aamupäivän animea. Alan katsomaan animea kun olen syönyt aamupalan ja saanut pyykit koneeseen.
Mulla on vielä 3 coca cola tölkkiä jäljellä. Puolet olen jo juonut.
Coca cola on paras limu. Toinen mun lempi limu on jaffa.
Mielummin juon limua kun taas alkoholia. Mun ei ole tehnyt yhtään mieli alkoholia näiden kuukausien aikana.
Se on vaan hyvä juttu. Kaverit ja poikaystävä juovat alkoholia mutta se ei haittaa mua yhtään. Kun join alkoholia niin mä join aina päärynäviiniä ja siideriä. Yksi päärynäviini pullo ja pari siideriä siihen päälle. Sen verran mä join aina.
Siihen asti tuli juotua kunnes tuli huono olo.
Kun olin nuorempi niin silloin tuli juotua paljon useammin.
Eikä mun kannata juoda kun mulla on nää lääkkeet mitä joutuu syömään joka päivä. Mutta. se voi olla että ehkä joskus mä alan taas juomaan. Mutta nyt mua ei huvita yhtään juoda.
Mikä on vaan hyvä. Huomenna taas jaetaan dosettiin viikon lääkkeet. Mulla on onneksi leponexia ja masennuslääkettä. Ei tarvitse hakea apteekista lisää.
Ai niin kun menen huomenna taas töihin niin pitää muistaa ottaa taas rauhottava mukaan. Mutta mä luulen että huominen päivä menee varmasti hyvin ilman rauhottavaa. Mutta katsotaan.
Se on hyvä silti olla mukana. Mietin tässä pitäiskö mun käydä tänään kaupassa vai vasta huomenna?
Huomenna kerkiää kyllä käydä työpäivän jälkeen. No mä mietin vielä. Voi olla että menen tänään. Lenkille aijon tänään taas mennä.
Mä olen nyt käynyt joka päivä lenkillä.
Tekee todella hyvää. Se puolen tunnin lenkki päivässä on sopiva. Tai tunnin lenkki. Nyt mä olen mennyt noita puolen tunnin lenkkejä.
Lenkkeilen aina sellaista ripeää tahtia. Että syke vähän nousee siinä samalla. Meillä alkaa se meidän sählyryhmä ensi kuussa.
Jee. Mä olen niin odottanut että se sähly taas alkaa. Se on meillä aina kerran viikossa tiistaisin. Pelataan aina se 40 minuuttia.
Päästään parhaan kaverin kanssa pelamaan.
Paras kaverikin tykkää todella paljon sählystä. Se on meidän molempien juttu. Ollaan pelattu jo monta vuotta.
Ihanaa kun on sunnuntai eikä ole mikään kiire.
Vielä kerkiää levätä tämän päivän. Innolla aloitan sitten ensi viikon.
Toivon että ensi viikko on hyvä viikko.
Positiivinen asenne vaan päälle. Niin sillä selviää ensi viikon.

Pizzaa ja leffoja :)Lauantai 22.09.2018 08:22

Viikonloppu olisi taas. Nopeasti menee taas aika koska tuntuu ihan siltä että viikonloppu olisi ollut hetki sitten. Tänään on tulossa erittäin mukava päivä. Poikaystävä on tulossa tänään käymään. Me ei olla nähty kolmeen viikkoon. Tässä on nyt ollut vaikka mitä mutta tänään me vihdoinkin näemme. Lupasin tarjota pizzat. Mun tekee mieli kauheasti pizzaa. En ole syönyt aikoihin pizzaa niin nyt on hyvä hetki.
Kävin eilen kylillä. Apteekissa ja kaupassa. Apteekissa kävin hakemassa sitä sepamed saippuaa. Oli kiva jono siellä apteekissa kun odotin että pääsee kassalle. Meni varmaan 10 minuuttia ennen kun pääsin kassalle. Paljon oli porukkaa apteekissa. Kaupassa kävin ostamassa lisää teetä ja coca colaa. Katsottiin eilen kaverin kanssa salkkarit ja posse. Oli kyllä taas hyvä posse jakso.
Kävin eilen illalla myös lenkillä. Oli todella ihana sää kävellä. Kiva mä varmaan joudun ehkä taas menemään lääkäriin maanantaina. Huomasin eilen että mulla on molemmat korvat kipeinä.
Nyt ne tuntuu taas. Kiva jos mä saan nyt jonkun korvatulehduksen.
En yhtään ihmettele jos se nyt tulee tuon flunssan jälkeen. Tosi kiva.
Pitää nyt sinnitellä maanantaihin asti näiden korvien kanssa. Mä sanoin eilen ohjaajalle näistä mun korvista, niin se lupasi katsoa mun korviin tänään yhdellä semmoisella laitteella.
Niin tiedetään mikä siellä mun korvassa sitten on. Jos mulla on korvatulehdus niin sitten saan siihen varmaan jonkun antibioottikuurin. Onneksi sinne terveyskeskukseen ei ole kamalan pitkä matka täältä. Menen sinne sitten kävellen heti maanantai aamuna. Pitää vaan soittaa töihin etten ole tulossa koska menen taas lääkäriin. Kiva kun nyt kaikki taudit on tulleet päälle. Silmätulehdus, flunssa, kuume..Tänään laitetaan vikat tipat tuohon mun silmään. Sitten se on ohi. Hyvin on tää silmä parantunut.
Ollut hyvä lääke siihen silmään. No onneksi mulla on sitten rahaa antibiootteihin jos niitä joutuu ostamaan maanantaina.
Apteekki on onneksi lähellä. Tunnin päästä on aamupala.
Syön puuroa jos sitä on aamupalalla. Aijon olla nyt koneella. Kuuntelen kohta vähän jotain musiikkia. Katsellaan leffoja tänään netflxistä poikaystävän kanssa, niin meidän on pakko ostaa sipsiä ja dippiä. Käydään kaupassa samalla niin niitä voisi ostaa.
Nam. Sipsi ja dippi on ihan parhaita. Onneksi mun ruokahalu on tullut takaisin flunssan jälkeen. Kun olin sairaana niin ruoka ei kauheasti maistunut ja oli vaikeaa niellä kun kurkku oli niin kipeä.
Mutta nyt mun kurkku on paljon parempi. Ei ole enää kipeä.
Pystyy nielemään. Jaa-a. Mulla on taas pitkästä aikaan vaatekriisi.
Mitä pukea tänään päälle? No katson kohta vaatteet.
Guess laukun otan tänään taas käyttöön. En ole taas hetkeen käyttänyt sitä laukkua. Nyt on hyvä ottaa se taas käyttöön.
Mutta todella kiva päivä tulossa tänään. Sovittiin poikaystävän kanssa että olen tulossa sen luokse viikon päästä kun pääsen lomille taas. Päästään viettämään laatuaikaa toistemme kanssa. Ihanaa.
Viikko varmaan kuluu hitaasti kun odottaa sitten viikonloppua. No onneksi mulla on töitä ja salia niin aika menee nopeasti.
Näin eilen toista kaveria taas pitkästä aikaan. Katsottiin eilen yhdessä lemmen viemää.
Oli taas kiva katsoa sitä kaverin kanssa. Ensi viikolla sitten taas katsomme yhdessä sitä sarjaa. Ensi viikolla alkaa uusi kausi lemmen viemää. Tiistaina. Mä voisin vähän siivota tätä mun keittötä.
Täällä on aikamoinen sotku vaikka mä siivosin torstaina.
Nyt vaan tasoja pyyhkimään ja tiskaan samalla.
Sitten sen jälkeen katson nuo vaatteet mitä puen päälle.
Hiukset ajattelin pitää auki tänään. Tai jo sekin voi muuttua vielä monta kertaa. Onko hiukset kiinni vai auki.
Tänään täytyy näyttää hyvältä.
Mutta. Nyt musiikki soimaan ja fiilistelemään.

Jippii. Tänään tulee Posse!Perjantai 21.09.2018 08:04

Viikonloppu. Taas yksi viikko mennyt taas. Nopeasti kyllä menee tää aika. Äsken oli maanantai ja nyt taas perjantai. Olen viikonlopun täällä. Parantelen mun kurkkua mikä alkaa olla jo vähän parempi. Ei ole enää niin kipeä ja mä pystyn jopa nukkumaan. Ei enää yskitä yöllä.
Pesin eilen pari koneellista pyykkiä. Vaatteet ja lakanat. Nyt ei varmaan viikkoon tarvitse pestä taas pyykkiä. Meillä on naistenryhmä taas tänään niin me ulkoillaan. Kuulin eilen siitä ohjaajalta. Ihan kiva. Saa raitista ilmaa. Eilen toimintatunnilla pelattiin mölkkyä. Miehet vastaan naiset. Miehet voitti. Kävin eilen illalla lenkillä. Oli muuten hyvä sää mutta tuuli aika paljon. Kävelin sen puolen tunnin lenkin.
Katsoo menenkö tänäänkin lenkille illalla. Voi olla että menen.
Muuten on ollut nyt tosi hyvä fiilis. Ei ahdista nyt mikään taas.
Eikä ole joutunut syömään noita rauhottavia. Mikä on vaan hyvä juttu.
Sen näkee sitten millainen on ensi viikko. Varaudun jo siihen että se huono olo iskee. Se voi tulla taas ihan puun takaa. No mä otan sen rauhottavan heti kun tuntuu siltä. Pitää muistaa ottaa töihin se mukaan.
Nyt kun olen ollut töissä viime aikoina niin ei ole tullut yhtään huonoa oloa siellä. Paitsi tällä viikolla en ole ollut töissä. Sitä ennen.
Ensi viikolla pääsen varmasti salille taas. Ihan kiva. Olen kaivannut salia. Luulen että olen jo ensi viikolla terve jo.
Tänään pitää käydä kylillä asioilla. Apteekissa pitää käydä ostamassa yhtä sebamed suihkusaippuaa. Mikä maksaa sen kivat 7 tai 8 euroa. Mä en pysty käyttämään mitään muita suihkusaippuoita koska mulle saattaa tulla ihottumaa niistä niin joudun käyttämään tuota sebamed saippuaa. No kelalta on tullut tänään rahaa taas niin hyvin pystyn ostamaan sen. Vein eilen tyhjiä pulloja lidliin niin sain niistä vähän yli 11 euroa. Jippii. Rahaa.
Kannatti viedä. Kivasti oli niitä tyhjiä pulloja ja tölkkejä kertynyt.
No nyt ne on viety. Syön kunnon aamupalan niin jaksaa ulkoilla aamupäivän naistenryhmässä.
Nyt meillä on ollut puuroa aamupalalla. Mä rakastan puuroa.
Se on vaan niin hyvää mehukeiton kanssa.
Ja tekee hyvää vatsalle. Aina kun syön puuroa niin se pitää hyvin nälän poissa sen parisen tuntia.
Tänään menen illalla parhaan kaverin luokse. Katsotaan salkkarit ja posse. Pitää ostaa illaksi vähän limua mitä voi sitten juoda samalla kun katsoo possea. Kunnon naurut taas saadaan kun katsotaan se.
Tulee kiva perjantai ilta parhaan kaverin kanssa.
Nyt voisi laittaa vähän jotain kunnon musiikkia soimaan koska on perjantai. Tulee viikonloppu fiilis. Jes. Tästä tää viikonloppu alkaa.
Nyt aijon vaan nauttia. Aijon ostaa coca colaa tänään. Paras limu.
Hyvä viikonloppu juoma. Ostan muutaman coca cola tölkin lidlistä.
Nyt kun on viikonloppu taas niin voihan sitä nyt vähän limua juoda.
Vitut kaloreista. En välitä. Nautin vaan sen colan mausta.
Välillä pitää nauttia. Elämästä ja limusta.
Näin se mulla menee.

Silmä parantunut.Torstai 20.09.2018 07:43

Kurkku on edelleen aika kipeä. Mun piti eilen käydä apteekissa hakemassa noita strepsils imeskelytabletteja. Otin taas äsken yhden niistä. Kivan hintaisia. Maksoi melkein 9 euroa paketti. Kallista.
No mä toivon että auttavat tuohon kurkkuun. Viikonloppu lähestyy. Olen täällä viikonlopun. Keräilen voimia. Poikaystävä tulee ehkä käymään.
No paras kaveri on maisemissa viikonloppuna niin sen kanssa pääsee viettämään aikaa. Ostin suklaata eilen kun kävin kaupassa. Teki mieli niin ostin. En ole vielä syönyt kaikkea loppuun. Syön tänään ne suklaat pois. Perinteinen siivouspäivä on taas tänään. Mä alan kohta siivoamaan kun saan eka blogin kirjoitettua. Tää kämppä on taas aika sotkuinen.
Eli ihan hyvä siivota nyt. Nukun jotenkin viime yön. Mua vaan yskitti taas aamuyöllä niin olin hereillä. Mutta nukahdin uudestaan.
Heräsin tänään seitsemältä. Tänään ajattelin katsoa animea. Löysin pari sarjaa mitkä pitää katsoa. Katsottavaa on yhteensä 24 jaksoa.
Yhdessä sarjassa on 12 anime jaksoa. Ajattelin tässä aamupäivän katsoa. Kun saan eka siivottua. Olen nyt juonut paljon hunajateetä. Se on tosi hyvää. Mä juon mielummin sitä kun taas kahvia. Paljon parempaa kuin kahvi. Mun mielestä ainakin.
Olen tee ihmisiä enemmän kun taas kahvi ihminen.
Teetä pitää muuten ostaa lisää. Alkaa olla loppu. No mä ostan sitä lisää kun käyn kaupassa seuraavan kerran. Eli varmaan tänään tai huomenna. Mietin pitäiskö tänään käydä lidlissä pyörimässä?
Mä en ole vähään aikaan käynyt lidlissä. Joo teen silleen että menen lidliin tänään. Tulee vähän käytyä ulkona. Illalla ajattelin mennä lenkille pitkästä aikaan. Kävelen rauhallisesti.
Tiedän minkä lenkkireitin aijon tehdä tänään. Kestää sen puolisen tuntia. Ihanaa päästäs ulkoilemaan. Toivon että vettä ei ala satamaan. Ulkona on varmaan ihan hyvä ilma.
Meillä on toimintatunti varmaan tänään taas. Se on meillä joka torstai. Varmaan meillä on ulkoilua. No ihan kiva sekin.
Pääsee kunnolla liikkeelle tänään. Kyllä toi raitis ilma tekee tosi hyvää kun on ollut nyt melkein kaikki päivät sisällä kun on ollut kipeä. Alkaa olla jo vomia taas. Mikä on vaan hyvä ja ruoka maistuu myös. Mun silmä ei ole enää tulehtunut. Sekin on parantunut. Kiitos silmätippojen. Vielä tää päivä laitetaan silmätippoja niin se oli sitten siinä. Voin sanoa että nää pari viikkoa on ollut tosi rankka.
Ollut kipeä melkein pari viikkoa. Tottakai se vie voimia. Mutta mä selvisin. Toivon nyt että tää mun kurkku alkaisi jo parantumaan.
Mutta. Nyt alan imuroimaan. Saa siivoukset tehtyä.
Ihan ok päivä tulossa tänään. Huomenna alkaa onneksi viikonloppu.
Saa silloin levättyä taas. Pääsee töihin maanantaina kun on levännyt kunnolla. Huomenna tulee taas Posse mikä me katsotaan parhaan kaverin kanssa. Tulee kunnon naurut.
Se on vaan niin paras. Katsoin taas katsomosta duudosnit tuli taloon.
Sekin oli aika hyvä jakso. Vielä sitä tulee 6 jaksoa.

Kurkussa on virus eikä bakteeri.Keskiviikko 19.09.2018 07:53

Hyviä uutisia. Sain eilen nielunäytteen tulokset niin testi oli negatiivinen. Eli mulla ei ollut kurkussa bakteeria vaan virus. Mulle sanottiin että nyt pitää vaan sitten levätä ja odottaa että kurkku paranee. Mä aijon käydä apteekissa tänään kysymässä jotain lääkettä tähän kurkku kipuun. Mulle myös sanottiin että jos kipu jatkuu vielä pitkään niin uudestaan lääkäriin. Mutta hyvä ettei tarvinnut aloittaa lääkekuuria.
Mä lepään tämän viikon. En ole menossa lomille. Lomille kerkiää vielä monta kertaa. Kyllä tää pari viikkoa menee taas äkkiä.
Mä nyt yritän saada itseni kuntoon niin pääsee taas ensi viikolla töihin. Mulla on nyt tää viikko sairaslomaa. En mene töihin tänään. Ilmoitin niille eilen siitä. Nyt kun mulla on vaan aikaa niin käytän sen ajan nyt siivoamiseen. Siivoan osan tänään niin huomenna ei ole niin kauheasti siivottavaa. Pyykkiä pesen huomenna. Mä olen nyt juonut vaan hunajateetä. Se auttaa hyvin tuohon kurkku kipuun. Ostin hunajaa kun kävin kaupassa viimeksi. Sopii hyvin teen kanssa. Mielummin juon sitä kun taas kahvia. Mä olen enemmän tee ihmisiä mutta aamukahvi on se mikä pitää saada joka aamu. Se kahvi määrä riittää mulle koko päivän ajan. Ulkona on taas synkkä ilma. Toivon että vettä ei sada kun menen käymään apteekissa. Otan sateenvarjon mukaan varmuuden vuoksi. Onneksi apteekki ei ole kaukana. Voisin samalla käydä kaupassa kun käyn apteekissa. Voi olla että ei nähdä poikaystävän kanssa viikonloppuna koska se kasailee sen moottoripyörää kuntoon.
No onneksi voi soitella. Ja kyllä me näemme jossain vaiheessa taas.
Paras kaveri on viikonlopun onneksi täällä niin vietän sen kanssa aikaa. Katsotaan telkkaa ja höpötellään. Posse katsotaan perjantaina ja salkkarit. Pitää muuten katsomosta katsoa se duudsonit tuli taloon. Unohdin sen eilen kokonaan. No onneksi sen voi katsoa katsomosta. Menin eilen jo puoli yhdeksältä nukkumaan.
Salkkarit jäi taas niin jännään kohtaan lopussa. Pakko katsoa taas tänään. Onko muka Sergei elossa? Noussut kuolleista.
No tänään se selviää. Laskuja pitää maksaa tällä viikolla pois. Niitä on tullut taas pari. Maksan ne viimeistään viikonloppuna.
Rahaa tulee taas perjantaina. Jippii. Shoppailu rahaa.
Teen varmaan sen shoppailu reissun vielä tässä kuussa. Tämän kuun lopussa. Menen Cubukselle shoppailemaan. Ihanaa.
En ole aikoihin käynyt siellä vaateliikkeessä. Se on yksi mun lempi vaateliike. Siellä on vaikka mitä kivaa.
Katsoo mitä ostaa. Budjetti on 50 euroa. Sen enempää en tuhlaa.
Kyllä sillä 50 eurolla saa ostettua vaikka mitä kivaa.
Meillä on nyt täällä kasvisruokaviikko. Ei syödä tällä viikolla ollenkaan lihaa. Syödään kaikenlaisia kasvisruokia.
Onneksi syön ihan kaikkea niin tuo kasvisruokaviikko ei tunnu niin pahalta. Tykkään kaikista kasvisruoista.
Se tekee hyvää kun syö nyt vaan kasviksia.
Kerkiää sitä lihaakin syödä myöhemmin. sain verikoe ajan taas ohjaajalta. Ensi kuun alussa. Tuntuu että hetki sitten olisi ollut taas verikokeissa. Nyt pitää taas mennä. Aika menee nopeasti taas.
Mutta. Tänään lepo päivä. En ole menossa salille tänään tämän kurkun takia. Katsoo sitten ensi viikolla jos silloin pääsee taas salille.
Kyllä tämä tästä.

Kurkussa paha tulehdus.Tiistai 18.09.2018 07:43

En eilen pystynyt menemään töihin tämän kurkku kivun takia. Jouduin menemään lääkäriin. Hyvä että menin sillä mun kurkussa on tosi paha tulehdus. Ottivat nielunäytteen mun kurkusta ja tänään tulee tulokset mikä siellä mun kurkussa on ja saan siihen sitten lääkkeet. Tää kurkku kipu on kestänyt jo yli viikon. Nieleminen sattuu kun syön ruokaa.
En ole ollut koskaan näin kipeä. Mä varaudun siihen että joutuu nyt levätä tämän viikon. Mä soitan tänään töihin etten ole tulossa tänään enkä huomenna. Mulla on nyt tavallaan sairasloma. Voi olla etten mene lomillekkaan tämän kurkun takia. Nyt sitä sitten sairastetaan. En saanut viime yönä nukuttua kunnolla kun mua yskitti ihan kauheasti ja tuli kuolaa. Menen heti apteekissa käymään kun saan ne lääkkeet.
Mun silmä alkaa olla jo terve. Ei ole enää turvonnut. Tipat ovat auttaneet. Hyvä niin. Yksi huoli vähemmän. Tänään mä makoilen sohvalla ja katselen netflixiä ja katsomosta ohjelmia ja sarjoja. Ei tässä nyt muutakaan voi tehdä kun on kipeä.
Sain eilen leponexit kun kävin apteekissa. Nyt on taas kaikkia lääkkeitä.
Ei tarvitse hetkeen hakea mitään.
Kävin eilen kaupassa kun tulin lääkäristä niin ostin hunajaa. Se on teen kanssa tosi hyvää. Laittaa sitä sekaan. Ostin halvinta hunajaa mitä oli.
Niin ja kahvia ostin myös yhden paketin. Nyt on taas kahvia. Saa aamukahvit keitettyä. Nyt kun olen kipeä, niin mulla on hyvin aikaa pestä pyykkiä tänään. Pesen nyt vaikka tässä aamulla. On taas kertynyt. En ole nyt lähdössä mihinkään niin hyvin voin pestä.
Aijon olla hereillä nyt aamupäivän etten nuku. Olen koneella vaikka.
Tunnin päästä on aamupala. Leivän syönti ei houkuta koska on vaikeaa niellä. Meillä on puuroakin aamupalalla niin mä syön vaikka sitä. Mehukeiton kanssa. Se menee paremmin kurkusta alas.
Syön siis sitä. Sitten myöhemmin keitän taas teetä.
Mukava aamu kun ei ole kiire. Heräsin tuossa vähän ennen seitsemää. En saanut enää unta. kahvit keitin äsken.
Animea ajattelin taas katsoa pitkästä aikaan taas. Nyt on taas muutama sarja mitkä pitää katsoa. Ja on innostusta katsoa.
Pääsee niissäkin eteenpäin. Kohta alkaa taas uudet anime sarjat pyörimään tässä syksyllä. Toivon että tulee hyviä sarjoja.
Mitä voi sitten katsoa. Eilen katselin taas muutaman jakson ensitreffit alttarilla USA. Mä olen jäänyt siihen koukkuun.
Musta se on mielenkiintoinen ohjelma. Tänään varmaan katson taas sitä. Ai niin tänään tulee taas duudosnit tuli taloon. Pakko katsoa illalla salkkareiden jälkeen. Katoin viime jakson niin siinä sai taas nauraa. Duudsonit on niin ihania.
Posse pitää sitten katsoa taas perjantaina. Odotan sitäkin innolla.
Jos joudun olemaan tämän viikonlopun täällä kun olen kipeä, niin vietän parhaan kaverin kanssa aikaa iltaisin.
Paras kaveri on viikonlopun täällä. Mutta voi olla että lähden lomille. Katsoo vaan miten paranen tästä.
Soitan kohta sinne töihin. Ajattelin kahdeksan jälkeen soittaa tai vähän ennen yhdeksää. No varmaan ensi viikolla pääsee taas töihin.
Luulen että olen jo silloin terve.
Mutta. Nyt pitää levätä. En ole menossa salille huomenna.
En saa nyt kauheasti liikkua tämän kurkun takia.
Mulla on myös mennyt ääni kun kurkku on niin kipeä.
Pystyn jotenkin puhumaan.

Yritän mennä töihin.Maanantai 17.09.2018 07:39

Tänään koitan mennä töihin. Vielä on hiukan räkäinen olo. Enkä viime yönä taaskaan nukkunut hyvin koska mua yskitti kauheasti. En aijo mennä salille tänään tämän mun kurkun takia. Muuten fiilis on hyvä ja ihan kiva aloittaa taas uusi viikko. Ihan kiva mennä töihin.
Tänään taas jaetaan viikon lääkkeet dosettiin. Mä käyn huomenna hakemassa sitä leponexia. Niin on sitten lääkkeitä taas.
Tänään tulee taas kaikki ohjelmat telkasta. Salkkarit ja uusi päivä. Nyt en ole katsonut viime aikoina sitä uusi päivä sarjaa. Mutta tänään taas näkee. Mun silmä alkaa olla jo vähn parempi. Ei ole enää niin turvonnut.
Sekä punainen. Hyvä se lääke mikä auttaa tuohon silmään.
Vielä sitä lääkettä pitää laittaa parisen päivää.
Pitäisi maksaa taas laskuja. No vielä ei ole kiire niiden kanssa. Vuokra, puhelin ja netti pitää maksaa.
Ne on mun kaikki laskut mitä tulee joka kuukausi. Hyvin pystyy maksamaan kaikki laskut joka kuukausi.
Mietin pitäisikö apteekissa käydä hakemassa lääkettä tähän mun kurkku kipuun. Nyt mun kurkku on tosi kipeä taas. Se on ollut nyt viikon kipeä. Eikä ole helpottanut. No mä käyn apteekissa töiden jälkeen. Kohta voisin katsoa vaatteet mitä pukea tänään päälle.
Laitan housut ja hupparin varmaan. Ihan hyvät vaatteet. Ne laitan.
Mulla on nuudelikanaa eväänä töihin. Nam. Varmasti hyvää.
Ohjaaja antoi sen mulle jo eilen. Luulen että mulla ei ole kuumetta mutta taidan silti mitata sen. Ihan varmuuden vuoksi.
Kerkiää hetken kuunnella vähän musiikkia ennen kun menee töihin.
Aijon kuunnella jotain iloista musiikkia. Luulen että tästä tulee mukava päivä. Kiva nähdä kaikki työkaverit.
Lepään loppu päivän kun pääsen töistä kotiin. Katsoo jos sitten tämän viikon keskiviikkona pääsisi salille sitten taas jos mun kurkku ei ole enää niin kipeä.
Mä jo odotan sitä että pääsisi lenkille pitkästä aikaa taas. Olen kaivannut lenkkeilyä. Aina kun olen viikonlopun täällä niin lenkkeilen.
Mutta nyt se ei onnistunut koska olen ollut kipeä.
No ehkä tällä viikolla sitten pääsee ulkoilemaan kunnolla.
Mutta. Olen paranemaan päin. Ellei sitten tauti taas iske päälle. Mutta katsotaan. Mitä tässä tapahtuu. Toivon että kuumetta ei enää tule.
Ruoka ei ole kauheasti maistunut kun on ollut kipeä.
Mutta uskon että tänään pystyy syömään taas normaalisti.
Yritän ainakin. Niin jaksaa sitten taas.
Mutta. Katsotaan mitä päivä tuo tullessaan.

Silmätipat auttavat.Sunnuntai 16.09.2018 08:42

Tää koko viikonloppu on mennyt aika hitaasti. Kun en ole nähnyt kavereita ja ollut omissa oloissani. No tänään näkee taas parhaan kaverin. Menen taas tänään illalla sen luokse. Katsotaan telkkaa ja höpötellään. Kiva kyllä taas nähdä ihmisiä. Eilinen päivä meni sohvalla makoillen ja katsoin Possen ja duudsonit tuli taloon katsomosta
Netflixiä katsoin myös. Sai kyllä taas nauraa kun katsoi ne ohjelmat.
Katsotaan olenko huomenna semmoisessa kunnossa että menen töihin. Kuumetta mulla ei ole enää mutta räkää vaan tulee. Ja kurkku tuntuu vielä vähän kipeältä. En nukkunut kovin hyvin viime yönä koska mua yskitti niin paljon. Sain jotenkin nukuttua. No tänään voi vaikka nukkua sitten päikkärit jos nukuttaa. Lepään todellakin tämän päivän vielä.
Aamupala on taas tunnin päästä. Mä heräsin tänään vähän ennen kahdeksaa. Katsoo sitten jos huomenna herää vaikka puoli seitsemän tai kuudelta. Kerkiää töihin. Nuo silmätipat ovat auttaneet tuohon mun silmään. Mulla ei koskaan ole ollut mitään silmätulehdusta.
Onneksi se ei satu kun laittaa ne tipat silmään. Kolme kertaa päivässä on nyt laitettu niitä. Ihanaa kun ei tarvitse tänään lähteä mihinkään. Mutta kun olen taas terve niin menen lenkille. Mä olen kavannut kovasti liikuntaa kun olen ollut sairaana. Ei kauheasti ole pystynyt liikkumaan.
Aina kun olen viikonlopun täällä niin lenkkeilen. Nyt vaan en ole päässyt tämän flunssan takia. Mutta se tekee taas hyvää kun pääsee ulos.
Saa raitista ilmaa. Mä toivon että pääsen huomenna töihin.
Tulee taas tekemistä päivään. Katsoo sitten huomenna menenkö salille illalla. Jos olen täynnä räkää niin en varmaan mene salille.
Mutta katsotaan. Odotan jo ensi viikon viikonloppua. Että pääsee lomille taas. Poikaystävän kanssa viettämään aikaa.
Ei nyt nähty tänä viikonloppuna koska olen kipeä enkä halua tartuttaa poikaystävää tai ketään. Tää flunssa on kestänyt tasan viikon. En toivo tätä tautia kenellekkään. Vie aika paljon voimia.
No toivon että tämän flunssan jälkeen en tule enää niin kipeäksi vähään aikaan. Nyt kun on syksy niin on vaikka mitä tauteja.
Kohta pitää tiskata. Mulla on kiva tiskivuori taas tullut. En ole jaksanut tiskata kun olen ollut kipeä. Voisi vähön kuunnella jotain hyvää musiikkia. Muuten on hyvä fiilis.
Kaikki asiat ovat tällä hetkellä niin hyvin niin ei tarvitse stressata mistään. Elää vaan tätä elämää päivän kerrallaan.
Tulee vielä paljon hyviä hetkiä. Sekä muistoja.
Nautin elämästä nyt ihan täysillä. Onneksi mun kavereilla menee myös nyt aika hyvin. Ei tarvitse olla huolissaan.
Mitäköhän sitä huomenna pistää töihin päälle? Voisin jo tänään katsoa vaatteet valmiiksi. Nyt kun pesin hetki sitten pyykkiä niin on taas puhtaita vaatteita. Pesen pyykkiä seuraavan kerran varmaan torstaina. Kynnet pitää taas lakata. Väri on kulunut niistä.
Laitan uuden lakka kerroksen päälle. Mulla on nyt violetin väriset kynnet. Tykkään siitä väristä paljon.
Pitää jossain vaiheessa ostaa lisää niitä kynsilakkoja tokmannilta.
Siellä oli vaikka mitä ihania värejä.
Tykkään käyttää kynsilakkaa ja sitä on aina mun kynsissä.
Meikkiä mä en käytä ollenkaan. Koska mulla on tosi hyvä iho.
Ja tunnen itseni ihan hyvännäköiseksi ilman meikkiä.
Siinäkin säästää rahaa kun ei meikkaa. Kun olin nuorempi niin silloin meikkasin jonkin verran. Mutta nyt en enää.
Kynsilakkaa vaan käytän. Kun en meikkaa niin ostan kivoja vaatteita. Tai koruja. Niihin menee rahaa.
Nyt kun mä en polta tai juo alkoholia enää niin siinäkin säästää aika paljon rahaa. Mä en ole juonut nyt kohta kolmeen kuukauteen.
Hyvä minä. Eikä edes tee mieli yhtään mikä on vaan hyvä juttu.
Kaverit ja poikaystävä juovat mutta se ei haittaa yhtään.
Ollaan kaikki erilaisia. Poikaystävä tykkää lonkerosta ja paras kaveri juo kaljaa. Jos mä joisin vielä niin joisin siideriä ja viiniä.

Silmätulehdus.Lauantai 15.09.2018 08:16

Jouduin eilen menemään lääkäriin mun silmän takia. Se oli punainen ja turvonnut niin lääkäri totesi että se on silmätulehdus. Sain nyt silmätipat siihen silmään. Joudun laittamaan sitä kolme kertaa päivässä silmään. Se lääke maksoi jotain 15 euroa. Sain sen lääkkeen heti kun kävin apteekissa lääkäri käynnin jälkeen. Samalla olisin hakenut leponexia mutta sitä reseptiä ei ollut vielä uusittu. Käyn hakemassa sitä sitten ensi viikolla. Mulla alkaa tää flunssa helpottaa. Mutta nyt tulee vaan räkää.
Kurkku ei ole enää niin kipeä. Luulen että pääsen töihin taas maanantaina. Me ei nyt nähdä poikaystävän kanssa koska olen vielä kipeä enkä halua tartuttaa poikaystävää. Näemme sitten ensi viikon viikonloppuna kun lähden lomille. Sovittiin jo poikaystävän kanssa että menen sen luokse. Odotan jo kovasti sitä. No vielä viikko.
En osallistunut naistenryhmään eilen kun mun piti mennä lääkäriin. Sain onneksi autokyydin ohjaajalta. En muistanut katsoa vain elämää eilen. Mä menin jo salkkareiden jälkeen nukkumaan. No se vain elämää tulee vielä montaa kertaa uusintana. Kyllä mä näen ne kaikki jaksot jossain vaiheessa. Join kahvia äsken enkä ole vieläkään oikeen hereillä. Menen ehkä takaisin nukkumaan aamupalan jälkeen. Olen nyt katsonut katsomosta ensitreffit alttarilla USA. Ajattelin tänään jatkaa sen katsomista. Musta se on hyvä ohjelma. Mä seuraan nyt sitä suomi versiota siitä. Aika jännä että vasta nyt olen alkanut katsomaan sitä ohjelmaa.
No ei se mitään. Lemmen viemää on mennyt taas jännäksi. Siinäkin taas tapahtuu jotain. Samoin salkkareissa.
Posse pitää katsoa tuolta katsomosta. En katsonut sitäkään eilen.
Katson sen Posse jakson tänään jossain vaiheessa. Se on niin paras.
Siinä saa nauraa kun katsoo sitä. Duudsonit on vaan parhaita.
Tuntuu nyt oudolta kun en näe kavereita tänä viikonloppuna. Paras kaverikin lähti lomille. Näemme sen kanssa sitten sunnuntaina.
Nyt mulla on ollut silleen hyvä olo ettei ole ahdistanut yhtään.
Eikä nyt ole mennyt rauhottavia. Hyvä vaan.
Nyt menee vähän parempi kausi. Saa sitten nähdä mitä ensi viikko tuo tullessaan. Odotan jo että se meidän sählyryhmä alkaa taas.
Se alkaa lokakuun alussa aina tiistai iltapäivisin.
Mä niin rakastan pelata sählyä ja mä olen aika hyvä puolustaja siinä.
Mä en yhtään pelkää kun pelaan. Mä vedän aina täysillä ja kannustan muita samalla. Me pelataan aina se 40 minuuttia.
Se on hyvä aika. Siinä syke vaan nousee ja pelin jälkeen hyvä fiilis ja olo. Tulee jotenkin onnistunut olo.
Aamupala on tänään taas yhdesksältä. Varmaan on puuroa aamupalaksi. Syön sitä sitten aamupalalla. Mä rakastan puuroa. Tekee vaan hyvää vatsalle. Koitan tänään juoda paljon teetä.
Nyt kun olen ollut kipeä niin tee ei ole oikeen maistunut.
Eikä oikeen kahvikaan ole maistunut.
En olisi uskonut että tulen näin kipeäksi. En ole moneen vuoteen ollut näin kipeä. No mä toivon että tämän flunssa jälkeen seuraavaa flunssaa ei tule vähään aikaan.
Täytyy varmaan mitata lämpö samalla kun menen aamupalalle. Saan sen kuumemittarin ohjaajalta.
Katsotaan onko vielä lämpöä. Luulen että on vielä.
Mutta. Nyt vaan lepäilen. Ei tarvitse lähteä mihinkään.

Kipeä edelleen.Torstai 13.09.2018 07:58

En ole vielä oikeen parantunut. Mua vaan yskittää ja mulla ei ole tällä hetkellä makuaistia. Huomasin tämän kun join äsken kupin kahvia.
Tää kurkku kipu on kestänyt monta päivää. Eikä vielä oikeen helpota.
Olen saanut kunnon taudin. Olin töissä ja salilla eilen. Tein kevyillä painoilla kun olin salilla. Ja sanoin sille ohjaajalle joka piti sen tunnin että en pysty oikeen täysillä tekemään.
Se onneksi ymmärsi. Heräsin tänään seitsemän jälkeen. Nyt on kiva aamu kun ei ole mihinkään kiire. Alan heti siivoamaan kun saan blogin kirjoitettua. Pyykkiä pitää myös alkaa pesemään. No mulla on hyvin aamupäivä aikaa. Kokkiryhmä on iltapäivällä. Vähän harmittaa kun en nyt maista mitään. No koitan jotenkin syödä. Menen kaupassa käymään kokkiryhmän jälkeen. Lääkkeitä pitäisi taas hakea. Leponex alkaa olla loppu. Käyn tänään apteekissa vaikka. Eilinen päivä meni tosi hyvin. Ei ahdistanut yhtään koko päivänä. Mä selvisin.
Hyvin meni töissä. Mä olen alkanut katsomaan ensitreffit alttarilla suomi ohjelmaa. Musta sen on todella mielenkiintoinen.
Katsomoon tulee ne jaksot niin olen sieltä katsonut. Odotan innolla seuraavaa jaksoa. Salkkarit on ollut nyt myös jännä. Katsottiin se eilen parhaan kaverin kanssa ja Idols katsottiin salkkareiden jälkeen.
Tänään pitäisi tulla taas Idols illalla. Katsomme sen taas.
Mietin jo seuraavaa shoppailu reissua. Jonka aijon tehdä ensi kuussa.
Menen bussilla. Saan ohjaajalta bussikortin niin ei tarvitse maksaa bussimatkoja yksin. Mä nyt harjoittelen taas bussilla kulkemista. Se on välillä mulle todella vaikeaa. Mutta viime aikoina kun olen ollut bussissa niin hyvin olen selvinnyt. Viimeksi olin bussissa kavereiden kanssa. Nyt seuraavan kerran menen yksin taas. Ajattelin mennä cubukselle sitten shoppailemaan. Katson sieltä uusia alusvaatteita ja samalla uusia rintaliivejä. Mä tarvitsen oikeasti uusia rintaliivejä.
Katson jotain kivan värisiä. Uusia housuja pitää myös mennä jossain vaiheessa shoppailemaan. Mä saan aina loppu kuusta kelalta 146 euroa, niin ajattelin ainakin siitä summasta käyttää vaikka 50 euroa shoppailuun. Joka kuukausi. Ellei enemmän.
Mutta kiva sitten shoppailla kun on rahaa. Mielummin shoppailen jotain kivaa kun taas käyttää ne rahat alkoholiin. Tai tupakkaan.
Onneksi en juo ja polta enää. Elämä on paljon helpompaa ilman niitä. Ei tule huonoa oloa. Ja siinä säästää kivasti rahaa.
Kohta alkaa imurointi. Pitää katsoa ne pyykit valmiiksi niin vien ne pyykkituvalle. Sitten on ihan kiva kun kämppä on taas siisti. Mä voin sanoa että täällä on aikamoinen sotku. Ihan hyvä siis siivota.
Olen viikonlopun täällä. Mä vaan lepään. Poikaystävä tulee käymään.
Haetaan hyvää ruokaa ja katsotaan taas leffoja. Menen lomille sitten taas ensi viikon viikonloppuna. Odotan innolla.
Mutta. Taidan nyt mitata lämmön. En ole ihan varma onko mulla kuumetta. Mulla on oma kuumemittari mikä on aika tarkka.
Jos mulla on kuumetta niin mä lepään tämän päivän.
Sanon siitä ohjaajalle. Ne ymmärtää kyllä jos mulla on kuumetta. Jos mulla on kuumetta niin en voi osallistua kokkiryhmään.
Mikä ei mua haittaa onneksi.
Kokkiryhmiä tulee vielä vaikka kuinka paljon. Tämän syksyn aikana.
Ja keväällä. Meillä on naistenryhmä taas huomenna. Saa nähdä mitä tehdään. Varmasti jotain kivaa. Viimeksi oltiin siellä stadium liikkeessä. Mistä mä löysin pari t-paitaa.
Shoppailureissut on aina kivoja. Löytää jotain kivaa.
Ja on rahaa shoppailla. Mulla mun rahasiat on aika hyvin.
On rahaa. Mitä aijon säästää. Desuconiin pitää alkaa jo pikkuhiljaa alkaa säästämään. Tässä on monta kuukautta aikaa säästää.
Mun shoppailu budjetti on desuconissa noin 100 euroa ellei enemmän. Riippuu ihan siitä paljon tulee säästettyä.
Odotan innolla desuconia. Ensi vuonna sinne taas.