IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

En ole aikoihin syönyt rauhottavia.Keskiviikko 24.06.2020 07:46

Salkkarit jäi kyllä aika jännään kohtaan! Uusia jaksoja odotan jo kovasti. Saa nyt sitten nähdä kuka kuolee ja kuka selviää. En olisi uskonut että se helikopteri tippuisi alas. Syksyllä sitten jatkuu taas salkkarit. Vitsit että on kuuma jo tähän aikaa aamusta. Oli pakko avata ikkuna. Tänään on taas melkein 30 astetta lämmintä. En jaksanut eilen lähteä apteekkiin. Oli niin kuuma. No leponex lääkkeet riittävät vielä tälle viikolle. Ei ole vielä mikään kiire hakea niitä. Sain eilen maksettua loput laskut ja tilille jäi vielä aika kivasti rahaa. Mitkä aijon säästää.
En tuhlaa niitä rahoja mihinkään. Fiilis on hyvä tällä hetkellä. Uskon että tänään on hyvä päivä. Pitää nyt juoda paljon vettä kun on näin kuuma.
Eilen mä join kylmää limua. Mitä olin ostanut lidlistä. Vielä on 5 tölkkiä jäljellä. Appelsiini limsaa. Tänään näen taas parasta kaveria. Eilen me ei nähty. Kiva taas nähdä. Menen sen luokse viettämään tänään iltaa. Katsomme taas telkkaa ja höpötellään. Nyt on onneksi paljon aurinkorasvaa. Ostin lisää hetki sitten tokmannilta. Maksoi vaan 12 euroa. Nyt on ollut hyvä että harhoja ei ole ollut aikoihin. En ole syönyt rauhottavia varmaan pariin kuukauteen. Hyvin olen pystynyt elämään tämän sairauden kanssa. Nyt on taas hyvä kausi menossa ja mä nautin siitä kun vaan pystyy. Tiedän että jossain vaiheessa tulee taas niin huono olo että harhat iskee. Sitten joutuu syömään taas rauhottavia.
Mutta nyt en mieti tuota asiaa yhtään vaan elän päivän ja hetken kerrallaan. Ai niin aamulääke pitää kohta ottaa ettei unohdu. Syön aina aamulla masennuslääkkeen. Sekin lääke auttaa mua aika paljon. Se lievittää ahdistusta. Sekä myös masennusta.
On hyvä lääke. Mutta nyt taas nauttimaan kesäisestä päivästä.
Menen taas aamulenkille kaverin kanssa kohta.
Otan vesipullon taas mukaan. Niin ei tule nestehukka.

Onneksi on Netflix :)Tiistai 23.06.2020 07:50

Viikko on alkanut tosi hyvin. Kävin eilenä aamulla lenkillä sekä käytiin kaverin kanssa päivällä liikuntapuistossa. Kauaa ei oltu koska oli niin lämmin. Mutta tulipahan käytyä. Mun piti jo herätä kuudelta mutta heräsinkin seitsemän jälkeen. Nousin äkkiä ylös ja aloin keittämään kahvia. Menen taas aamulla lenkille vielä kun on viileää. Päivällä on todella kuuma. Silloin ei oikein huvita lenkkeillä. Otan vesipullon taas mukaan. Mietin jaksanko mennä käymään tänään siellä apteekissa?
Pitäisi hakea sitä leponexia. Katson tuossa päivällä jos menen.
Voisi samalla käydä kaupassa. Fiilis on hyvä tällä hetkellä. Ei ole enää niin väsynyt olo. Alan toipumaan juhannuksesta. Kun tuli silloin vähän juotua. Päätin etten vähään aikaan aijo juoda nyt viiniä koska siitä tuli mulle kiva päänsärky kun join sen. Aijon maksaa laskut tänään. Sitten kaikki tämän kuun laskut on maksettu. Tänään tulee vika salkkari jakso. Saa nähdä mitä kaikkea jännää siinä sitten vielä tapahtuu ennen kun se sarja jää tauolle. Pakko katsoa. Sitten se jatkuu taas jossain vaiheessa syksyllä. Mutta onneksi pihlajasatu alkaa sen jälkeen niin tulee jotain salkkareita telkasta. Olen taas katsonut sillä silmällä ohjlemaa netflixistä. Ajattelin tänään katsoa lisää. Löysin myös yhden animesarjan mitä alan katsomaan myös. Nyt on taas katsottavaa netflixissä. Sinne kyllä tulee välillä jotain katsottavaa. Onneksi hankin netflixin. Hyvin pystyn maksamaan sen joka kuukausi. Sinne tulee välillä ihan hyviä leffoja. Nyt sinne muuten tuli yksi animeleffa mikä pitää katsoa. Aijon katsoa sen sitten poikaystävän kanssa. Sanoin poikaystävälle siitä leffasta.
Se sanoi että katsotaan vaan. Mietin pitäisikö ostaa jäätelöä jos menen kauppaan tänään? Voisi ostaa. Tekee nyt mieli.
Kahvia varmaan ostan taas lisää. Pari pakettia. Toivon että apteekissa ei ole ruuhkaa kun menen hakemaan leponexia.
Mutta sen näkee sitten.

Juhannus vietetty. :)Maanantai 22.06.2020 07:09

Oli todella mukava juhannus. Vietin sitä poikaystävän kanssa. Lähdin jo torstaina ja tulin eilen takaisin. Olin muutaman päivän sen luona.
Ostettiin kaikkea grilliruokaa: makkaraa, pihviä, perunasalaattia..grillattiin tuossa perjantaina ja saunottiin jo torstaina.
Oli hyvät löylyt. Mä sitten ryyppäsin pari päivää. Torstaina join ja perjantaina. Oli todella hyvä olo sitten lauantai aamuna kun heräsi.
Päätin taas etten nyt juo taas vähään aikaan. Päärynäviini oli hyvää kylmänä. Koko pullo meni mutta ei se haittaa. Kun käytiin poikaystävän kanssa alkossa niin ostin sillekkin viinapullon. Mä join vaan viiniä ja siideriä. Valvottiin myöhään ja nukuin pitkään. Oli mukavaa nukkua taas poikaystävän isossa sängyssä. Sekä oli ihanaa viettää aikaa.
Lauantaina tehtiin spagettia ja jauhelihakastiketta ruoaksi. Oli todella hyvää. Laitettiin tomaattimurskaa kastikkeeseen. Missä oli paljon mausteita. Yksi mun lempi ruoka. Jipii. Tänään on tullut kelalta taas rahaa. Hyvä niin saa loput laksut maksettua. Maksan ne lähipäivinä.
Sitten koitan taas saada säästöön 40 euroa. Uusi viikko taas alkaa ja nyt on luvattu hellettä ja hellettä! Ainakin 30 astetta menee tällä viikolla rikki. Siitä tulikin mieleen että pitää taas ostaa lisää aurinkorasvaa.
Alkaa taas olla loppu. No käyn tokmannilla katsomassa. Jos sieltä saisi sitä. Onneksi tokmanni on ihan tuossa vieressä. Ei ole kaukana.
Käytiin poikaystävän kanssa eilen lidlissä. Ostin vähän limua ja kivennäisvettä. Nyt on juotavaa. Hyvää kylmänä.
Menen varmaan taas tänään aamulenkille kaverin kanssa.
Sitten illalla ajattelin mennä tuon pururata lenkin.
Nyt koitan taas liikkua. Juhannuksen jälkeen. Saa taas kaloreita kulutettua. Pakko ottaa vesipullo mukaan lenkille.
Kohta jaan lääkkeet dosettiin. Leponexia pitää hakea taas.
Käyn varmaan hakemassa sitä huomenna. Sillä ei ole vielä mikään kiire. Kaikkia muita lääkkeitä on. Tänään ja huomenna tulee vikat salkkari jaksot. Pakko katsoa! Saa nähdä mitä vikassa jaksossa tapahtuu. Menee taas niin jännäksi.
Katsomme ne jaksot parhaan kaverin kanssa. Jännittämme yhdessä.
Sitten kun salkkarit jää tauolle niin alkaa se pihlajasatu. Se pitää todellakin katsoa. Nyt alan kuunnella vähän musiikkia ja tiskata. Ai niin ja pyykkiä pitää pestä myös. No mulla hyvin tää päivä aikaa pestä. Vien pyykit kohta.

Ostan juhannus juomat huomenna.Keskiviikko 17.06.2020 07:13

Huomenna juhannuksen viettoon. Poikaystävä tulee hakemaan mut päivällä. Olen melkein pakannut kaikki. Pakkaan tänään loput tavarat tänään tai viimeistään huomenna. Siivoan jo kämpän tänään niin huomenna ei tarvitse siivota. Pesen pyykit myös. On kyllä todella lämmin jo heti aamusta. Pakko oli avata ikkunat. Mulla oli makuuhuoneessa ikkuna auki koko yön. Vähän viilensi huonetta.
Tänään olen menossa varmaan taas illalla lenkille. En mennyt eilen kun oli niin kuuma. Kun menen nyt lenkille niin otan vesipullon mukaan. Koitan tänään juoda paljon vettä. Nyt kun on kuuma niin ruoka ei oikeen maistu. Koitan silti syödä vähän jotain. Katson taas netflixiä ajan kuluksi. Aika kuluu nopeammin kun on tekemistä. Huomenna ostan juhannus juomat. Viiniä ja siideriä. Alan jo huomenna juomaan.
En ole juonut pitkään aikaan. Nyt on taas kiva juoda. Hyvässä seurassa. Poikaystävän kanssa. Salkkarit jäi eilen aika hauskaan kohtaan. Janne ilmestyi. Se on yksi mun lempi salkkari hahmo. Kiva kun se tuli takaisin. Sen tukka oli aika kivasti kasvanut ja oli blondi.
Pakko katsoa taas tänään salkkarit. Saa nähdä mitä tapahtuu seuraavaksi. Kohta se jää kesätauolle. Sitten alkaa se pihlajasatu mikä on pakko katsoa. Varmasti mielenkiintoinen. Mutta nyt alan siivota niin saa sen nopeasti pois alta. Laitan hyvää musiikkia soimaan taustalle.
Mukavampi siivota. Sitten on kiva kun kämppä on siisti.

Juhannuksen viettoon ylihuomenna! :)Tiistai 16.06.2020 07:06

Ylihuomenna juhannus. Nopeasti nää päivät menee. Se on vaan hyvä juttu. Ei tunnu että aika menisi hitaasti. Eilen oli todella lämmin päivä. Join varmaan pari litraa vettä. Pitääkin juoda kun on näin kuuma.
Mun ei tarvitse hakea nyt mitään lääkkeitä. Kaikkia on vielä. Varmaan sitten ensi viikolla pitää hakea. Ainakin leponexia. Sitä joutuu hakemaan joka kuukausi. Masennuslääkkeet riittävät mulla aina kolmeksi kuukaudeksi. Saan niitä aina ison paketin. Syön kolmea lääkettä. Leponexit, masennuslääkkeet ja rauhottavat.
Aika hyvin pystyn elämään normaalia elämää. Mikä on hyvä juttu.
Vaikka on tämä sairaus. Skitsofrenia ei ole mikään kiva sairaus. Siihen liittyy välillä ahdistusta, harhoja, masennusta, saatan olla todella neuroottinen. Mielialat saattavat vaihdella rajusti. Kaikkea sellaista ei niin mukavaa. Mutta tällä hetkellä mulla on ihan ok olo ja hyvä olla.
Nautin taas siitä kun vaan pystyy. Ennen kun alkaa taas paskempi kausi. Mikä voi tulla ihan koska vaan. Sitä ei voi aina tietää että koska se iskee sitten. Silloin saattaa mennä niin että joutuu sitten syömään rauhottavia. Parikin pilleriä päivässä. Sitten kun on ottanut rauhottavat niin sen jälkeen olo helpottuu hetkeksi. Mikä on hyvä.
Ahdistus häviää. Sekä harhat. Tämmöistä tämä skitsofreenikon elämä on. Ei aina niin helppoa. Mutta nyt alan fiilistelemään tulevaa juhannusta. Näen vihdoin ja viimein poikaystävän. Ylihuomenna.
Tuntuu oudolta kun ei olla nähty aikoihin. Mutta ihanaa nähdä se.
Päästään viettämään aikaa yhdessä. Grillataan, saunotaan, valvotaan, juodaan..kaikkea kivaa tehdään.
Ehkä menemme uimaan. Katsotaan. Olisi kyllä kiva mennä uimaan.
Pääsee laittamaan bikinit päälle. Mulla on semmoiset punaiset bikinit. Ostin ne viime vuonna tokmannilta.
Aika kivat. En ole kauheasti kerennyt käyttämään niitä. Tänä kesänä kerkiää käyttää.
Taas lämmin päivä tulossa tänään. Nyt pitää vaan juoda paljon vettä. Ettei tule nestehukkaa. Avasin keittiön ikkunan että tulee vähän raitista ilmaa tänne kämppään. Ikkunat vaan auki. Pyykkiä pitää pestä taas tänään kun on hyvin aikaa. Alan tuossa sitten pesemään kun olen eka käynyt aamulenkillä kaverin kanssa. Joutuu taas laittamaan aurinkorasvaa ennen kun menen tuonne ulos. Fiilis on aika hyvä nyt.
Nautin nyt vaan kesästä. Nyt pitää ihan oikeasti nauttia koska kesä menee äkkiä ja kohta on taas syksy. Syksyllä viimeistään menen taas kuntosalille. Alan käymään pari kertaa viikossa. Olen aina sen noin tunnin. Varmaan tuo sählyryhmä alkaa myös syksyllä ja aijon mennä siihenkin. Tulee paljon liikuntaa sitten taas syksyllä. Nautin liikunnasta.
Siitä tulee aina hyvä olo kun on vähän liikkunut ja hikoillut.
Suosittelen liikkumaan. Mulle se ainakin tekee hyvää. Se lievittää masennusta ja ahdistusta. Nyt mua ei ole yhtään mikään masentanut.
Ei ole moneen kuukauteen masentanut. Hyvä fiilis ollut koko ajan päällä. Pidän siitä. Onneksi kaverit ovat olemassa. Niistä mä saan aina voimaa joka päivä. Mulla on kyllä ihanat kaverit. Se on kiva kun näen niitä joka päivä. Vietämme paljon aikaa yhdessä. Salkkarit tulee taas tänään. Mitäköhän niissä nyt tällä viikolla tapahtuu? Kaikkea yllättävää taas. Vika salkkarit jakso pitää katsoa. Sitä en halua missata. Salkkarit on vaan niin paras sarja!
Aamu taas lähtenyt hyvin käyntiin. Kahvin voimalla. Join äsken ison kupin mustaa kahvia. Mä juon kahvin aina mustana. En lisää siihen mitään. Lämmin päivä taas tänään tulossa. Olin eilen taas lenkillä pari kertaa. Aamulla ja iltapäivällä. Tuli taas heitettyä tunnin lenkki yhteensä. Hyvä määrä. Menen tänäänkin taas varmaan lenkille.
Huomenna alkaa taas uusi viikko ja juhannus lähestyy. Mulla on pieni vaatekriisi että mitä mä puen juhannuksena päälle? Sen mä ainakin tiedän että se on mekko. Mutta mikä mekko? Sitten laitan jalkaan mun uudet bling bling sandaalit. Mitkä ostin tokmannilta hetki sitten.
Maksoi vaan 15 euroa. Tänään pitää taas laittaa paljon aurinkorasvaa ennen kun menen tuonne ulos. En halua että mun iho palaa.
Mulla on todella vaalea iho ja se on todella herkkä.
Luulen ettei mun vielä tarvitse hakea lääkkeitä ensi viikolla. Kaikkia lääkkeitä on. Masennuslääkkeet ja leponexit. Huomenna pitää taas jakaa dosettiin viikonlääkkeet. Saan taas haettua seuraavan kerran leponexia kun kävin siellä verikokeissa perjantaina.
Nyt on ollut todella hyvä etten ole syönyt rauhottavia. En ole syönyt niitä moneen viikkoon. Olen selvinnyt aika hyvin ilman niitä.
Niitä menee aina silloin kun pää meinaa hajota eikä mikään muu auta.
Sitten mä otan sen pillerin. Se on todella vahva lääke.
rauhoittaa heti viidessä minuutissa. Nopeasti mikä on vaan hyvä.
Tänään ajattelin katsoa netflixiä. Mulla on siellä aika paljon katsottavaa. Mikä on hyvä niin saa ajan kulumaan.
Nyt alan kuunnella vähän musiikkia. Hyvää kesämusaa.
Mistä tulee hyvä fiilis päälle! Tästä tulee hyvä päivä.
Nautin täysillä kesästä.
Lauantai aamu. Ihanaa kun ei ole kiire minnekkään. Voi rauhassa taas kirjoittaa blogia. Ajattelin nyt olla aamun koneella. Aamulenkki on tänään. Olin eilenäkin aamulla lenkillä kaverin kanssa. Juteltiin niitä näitä. Käveltiin se puolisen tuntia. Olin eilenä siellä verikokeissa. Ei ollut onneksi kauheaa ruuhkaa ja mä pääsin etuajassa sinne. Mikä oli positiivinen ylläri. Sen jälkeen mä kävin kaupassa. Ostin kahvia pari pakettia. Sekä mehukivennäisvettä. Sitruunan makuista. Join sen jo heti eilenä. Oli hyvää kylmänä. Mutta tästä on tulossa taas ihan kiva päivä. Näen taas parasta kaveria illalla. Olin eilenäkin sen luona illalla. Katsottiin salkkarit. Saa nähdä mitä salkkareissa tapahtuu ensi viikolla.
Tänään aijon taas katsoa muutaman jakson sillä silmällä. Mä olen jäänyt siihen ohjelmaan ihan koukkuun! Niin paras. Se ohjelma on vaan niin ihanan positiivinen. Sen takia mä tykkään siitä niin paljon. Olen itsekin positiivinen ihminen. Olen myös aika iloinen. En koskaan ajattele kauheasti ikäviä asioita. Ajattelen vaan hyviä juttuja mistä tulee hyvä mieli. Ihanaa. Kohta mä näen poikaystävän. On ollut niin ikävä! Tuntuu varmasti aika jännittävältä pussailla sen kanssa. Sekä pitää sen kädestä kiinni. Koskea sitä. Siis ihan nähdä se livenä lähellä.
Ihanaa tämä jännitys! Tuntuu ihan vatsan pohjalla. Iloista jännitystä.
Enää muutama päivä pitää nyt jaksaa. Niin pääsee juhannuksen viettoon. Nautin ihan täysillä. Ihanaa kun on jotain mitä odottaa.
Tänään verikokeisiiin. Päivällä on aika. Kiva ilma kävellä sinne terveyskeskukseen. Niin kuuma! Laitan kevyet vaatteet päälle niin ei tule niin lämmin. Sitten kun pääsen sieltä niin ostan jäätelön.
Käyn samalla kaupassa. Ostan taas lisää kahvia. Muutaman paketin.
Niin on kahvia sitten taas. Ei ihan heti lopu. Perjantai ja viikonloppu taas alkaa. Enää alle viikko juhannukseen. Odotan innolla.
Pääsee poikaystävän kanssa viettämään sitten aikaa taas.
En eilen muistanut katsoa salkkareita. No katson sen eilisen jakson tänään. Kun on aikaa. Menin jo kahdeksan jälkeen nukkumaan. Pikkasen väsytti. Nukahdin heti kun pääsin sänkyyn. Hyvin nukuin koko yön. Tänään taas olen menossa parhaan kaverin luokse illalla. Katsomme salkkarit ainakin. Saa nähdä mitä tämän päivän jaksossa tapahtuu. Olen katsonut koko ajan netflixistä sitä sillä silmällä ohjelmaa. Niin paras. Ne homot on ihania siinä ohjelmassa.
Kohta olen katsonut toisen kauden. Vielä on kolme kautta katsomatta.
Toivon että siitä ohjelmasta tulee lisää uusia kausia. Niin hyvä.
Varmaan katson tänään sitä taas. Kun on aikaa. Muutaman jakson.
Kohta alan kuunnella vähän musiikkia. Perjantai fiilis vaan päälle. Nauttimaan viikonlopusta. Tulee lämmin viikonloppu. Nautin auringosta.
Nyt ollaan paljon ulkona. Pitää vaan laittaa aurinkorasvaa ennen kun menee tuonne ulos. Mun on pakko laittaa ettei mun iho pala. Mulla on herkkä iho.
Torstai. Tänään taas siivotaan. Olen melkein siivonnut kaikki. Osan siivosin jo eilen. Tänään taas jatkuu. Sitten on mukavaa kun kämppä on taas siisti. Fiilis on ollut hyvä nyt. Nautin taas siitä. Että on hyvä olla.
Juhannusta odotan jo innolla. Enää viikko pitää jaksaa enää. Sitten pääsee vaihtamaan maisemaa. Tekee varmasti hyvää. Huomenna on verikokeet. Päivällä. Pitää sinne sitten mennä. No onneksi ei ole silleen kiire. Kävelen vaan sinne. Hyvin kerkiän. Nyt on todella kuuma. Eilen oli todella lämmin päivä ja varmaan on taas tänään. Nyt helteet vissiin alkaa taas. Kiva. Pitää siis laittaa koko ajan aurinkorasvaa ennen kun menee tuonne ulos. Eilen laitoin pari kertaa. Mulla on ikkunat auki niin kämppä vähän tuulettuu. Join asken aamukahvit. Nyt olen hereillä.
Heräsin jo kuuden jälkeen. Olen nyt alkanut herätä siihen aikaan.
Olen aamuvirkku. Tykkään herätä aikaisin. Menen aina nukkumaan jotain yhdeksän aikaa illalla. Nukahdan heti kun menen sänkyyn.
Sitten herään virkeänä. Nukun hyvin joka yö. Ei mitään ongelmaa.
En edes herää yöllä mihinkään. Se on hyvä että nukkuu hyvin, niin jaksaa sitten seuraavan päivän. Näin se menee mulla. Nuo iltalääkkeet pistää aina nukuttamaan.
Hyvä lääke. Tosi vahva kyllä. Mulla menee leponexia 200mg illalla.
2 pilleriä. Lääkettä ei ole onneksi nostettu enempää. Olen tuolla määrällä pärjännyt jo monta vuotta. Hyvä lääke mikä onneksi sopii mulle. Mulla on ollut vaikka mitä psyykelääkkeitä. Ennen leponexia. Mikään niistä ei auttanut. Mutta onneksi tuo leponex auttoi.
Kaverit syö samaa lääkettä myös. Sopii niillekkin se lääke.
Mikä on hyvä juttu. Pystytään elää tätä elämää. Olen syönyt leponexia jo 13 vuotta. 17 vuotiaana aloin syömään sitä.
Kun olin osastolla hoidossa. Olin osastolla noin puolisen vuotta.
Se oli aika hullua aikaa. Olin ihan sekaisin silloin. Tein kaikkea tyhmää siellä. Mutta kun sain lääkkeet niin elämä muuttui paljon paremmaksi. Oppi hyväksymään itsensä semmoisena kuin on.
Mä en häpeä tätä mun sairautta. Pystyn puhumaan siitä.
Sekä sanomaan suoraan että olen skitsofreenikko. Elän hullun elämää. Välillä on harhoja. Mutta ei onneksi joka päivä. Aina välillä.
Sitten kun se pahin ahdistus iskee niin sitten syön rauhottavia.
Tai jos harhat ei häviä niin syön niitä sitten silloinkin.
Mutta. Olen onnellinen tällä hetkellä ja se on tärkeintä. Mulla on hyvä elämä nyt.