IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Verikokeisiin.Maanantai 15.03.2021 06:53

Uusi viikko taas alkaa. Viikonloppu meni mukavasti. Nyt on taas pirteä ja hyvä olo kun on levännyt. Katsoin eilenä sen selviytyjät jakson. Harmi kun Aki lähti koska sekin oli mun suosikki. Saa nähdä kuka lähtee sitten seuraavaksi. Jännäksi vaan menee tuo selviytyjät. Sieltä voi lähteä ihan kuka vaan. Katselin taas muutaman tunnin jersey shorea. Mä olen niin jäänyt siihen koukkuun ja mä olen sen ohjelman fani. En olisi uskonut että löydän vielä semmoisen ohjelman mihin jää koukkuun ja että alkaisin jopa fanittaa. Mutta pakko sanoa että on hyvää viihdettä. Paljon ihmissuhteita ja draamaa. Mistä mä kovasti tykkään. Niin kuin tempparit. Saa nähdä mitä tällä viikolla tapahtuu temppareissa. Varmasti paljon kaikkea. Tänään alkaa subilla rantabaari sarjan kolmas kausi. Mä seuraan sitä sarjaa. On hyvä. Olen katsonut kaikki jaksot. Se jäi aika jännään kohtaan viimeksi. Tänään näkee mitä sitten tapahtuu. Mulla on tänään verikokeet. Pitää mennä että saa sitten taas haeuttua leponexia. Haen sitä lääkettä sitten loppuviikosta.
Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin. Masennuslääkettä mulla on vielä vaikka kuinka paljon. Ei ole ihan heti loppumassa. Ulkona on taas näköjään satanut kivasti lunta viime yönä. Saa nyt nähdä koska nuo lumet alkaa sulamaan ja aurinko tulee esiin. Kevät saisi jo tulla kunnolla. Alan sitten lenkkeilemään enemmän kun alkaa lämmetä ja aurinko paistaa. Tulee kunnon lenkkeily sää. Kaipaan kuntosalia. No sinne sitten taas pääsee joskus. Heti menen kun vaan pääsee.
Sitten alkaa treenit. Alan varmaan käymään pari kertaa viikossa.
Tulee sitten koko kropalle liikettä. Tekee vaan hyvää kropalle kun kuntoilee. Nyt alan jakamaan lääkkeet dosettiin. Sekä kuunnella vähän musiikkia. Uskon että tulee ihan mukava maanantai päivä.
Näen sitten taas kaveria illalla. Mennään varmaan lenkille.

Oli taas hyvä putous jakso.Sunnuntai 14.03.2021 07:12

Sunnuntai. Viikonloppu on mennyt todella hyvin. On ollut rentoa ja mukavaa. Eilinen putous jakso oli taas hauska. Harmi kun se loppuu kohta. Tulee enää yksi jakso. Mutta ihan varmasti tulee sitten uusi kausi jossain vaiheessa. Sitä odotellen innolla. Eilenä tuli selviytyjät. En ole vielä katsonut sitä jaksoa. Katson sen tänään. Kun on hyvin aikaa. Saa nähdä kuka lähti tällä kertaa siinä. Toivon että Niko ja Kristian ovat vielä mukana. Ne on mun suosikit tällä hetkellä. Katsoin sen viimeisen tempparit jakson. Kyllä siinä taas tapahtui vaikka mitä ja olen varma että seuraavassa jaksossa taas tapahtuu. Peitto näkyi heiluvan kun ne näytti vähän pätkiä seuraavasta jaksosta. Jännäksi menee.
Saa nähdä mitä parisuhteille käy siinä ohjelmassa. Voi mennä huonoon suntaan. Sekä voi olla että joillekkin pareille tulee ero, tai sitten ei.
Sen näkee sitten temppareiden lopussa. Pakko sanoa että tää on aika mielenkiintoinen tempparit kausi. Mielenkiintoisia pariskuntia on siinä.
Huomenna alkaa uusi viikko. Mun pitää mennä verikokeisiin huomenna.
Pakko mennä että saa taas lääkkeitä haettua eli leponexia. Haen sitä lääkettä sitten loppuviikosta. Niin on taas sitä lääkettä. En näe nyt poikaystävää pariin viikkoon koska sillä saattaa olla korona. Ikävä on sitä. Tänään on taas paljon ulkoilua. Eli lenkkeilyä. Eilenä iltapäivällä kävin kävelemässä pitkän lenkin. Tänään teen saman. Tekee vaan hyvää. Lievittää hyvin masennusta ja ahdistusta. Kun lenkkeilee. Suosittelen. Mulla se toimii todella hyvin. Mielummin lenkille kun ottaa rauhoittavan. En ole pitkään aikaan syönyt rauhoittavia mikä on vaan hyvä. Nyt on ollut taas hyvä kausi. Nyt pidän tauon suklaan syömisestä. Sitä tuli nyt syötyä ihan liikaa. Mutta hyvää oli. Nyt taas en herkuttele viikkoon.
Nyt paljon liikuntaa ensi viikolle. Niin paino pysyy hyvänä.
Sekä että kunto vaan nousee. Haluan että mun kroppa on kunnossa.
Niin on sitten hyvä olla.

Kohta putous loppuu.Lauantai 13.03.2021 07:20

Tänään tulee putouksen toiseksi viimeinen jakso. Mulle on oikeastaan ihan sama kuka niistä sketsihahmoista voittaa. Kaikki ovat hyviä mun mielestä. Kaverin kanssa katsomme taas tänään putouksen. Kivempi katsoa sitä kaverin kanssa kun yksin. Tulee mukava lauantai ilta.
Ollaan soiteltu poikaystävän kanssa. Pakko sanoa että on ikävä sitä mutta näemme varmasti taas pian. Kyllä tää aika menee nopeasti.
Kävin eilenä lidlissä. Nyt on taas kahvia. Kävin myös tokmannilla. Sieltä mä ostin lisää Vihreää teetä ja hunajaa. Ostin myös ranch pähkinöitä. En ostanut sipsiä tällä kertaa. Päätin että nyt taukoa sen syömisestä.
Olen huomannut että olen joka viikonloppu putkeen syönyt sipsiä.
Hyvä pitää tauko sen syömisestä. Ostin suklaata. Valkosuklaata ja suklaamunia. Nyt kun pääsiäinen lähestyy niin silloin pitää ehdottomasti syödä kaikenlaisia suklaamunia. Näin mä aijon tehdä. Pitää muuten miettiä että mitä sitten tekee pääsiäisenä. Jos on mahdollista niin menen varmaan poikaystävän luokse. Mutta katsotaan. En ole vieläkään kerennyt katsoa viime torstain tempparit jaksoa. Katson sen nyt tänään. Olo on ollut edelleen hyvä. Ei ole ahdistanut yhtään. Tai ollut masennusta. Eilenä vähän vitutti. Lähdin iltalenkille eilenä niin se helpotti vähän tuota vitutusta. Kävelin aika kovaa sen lenkin. Tänään menen aamulenkille taas ja vielä iltapäivällä. Aijon ulkoilla koska se tekee vaan hyvää mun mielelle ja kropalle. Saa raitista ilmaa.
Saa nyt sitten nähdä koska pääsee taas salille. Mitä mä oikeasti kaipaan. Mutta heti kun pääsee sinne taas niin menen.
Pääsee treenaamaan. Aijon mennä taas liikuntapuistoon kun lumet alkaa sulaa ja tulee enemmän lämmin. Siellä voi myös kuntoilla.
Se on kävelymatkan päässä. Nyt olen ihan hereillä ja uskon että tulee mukava lauantai päivä. Odotan jo innolla putousta.
Varmasti on taas hauska jakso!

Ostan tänään suklaata. :)Perjantai 12.03.2021 06:44

Viikonloppu taas alkaa. Mun viikonlopun suunnitelmat muuttuivat. Olisin mennyt tänä viikonloppuna poikaystävän luokse, mutta sillä on flunssa.
En halua saada tartuntaa. No onneksi mun yksi kaveri on maisemissa niin vietän sen kanssa aikaa. Pitää laittaa tänään viestiä että nähdäänkö. Katsomme sitten varmaan huomenna taas putousta yhdessä. Tajusin että mä säästän taas rahaa kun en ole menossa nyt mihinkään. Jotain positiivista. No aijon viikonloppuna katsella taas jersey shorea, lenkkeillä, nukkua..viettää aikaa kaverin kanssa. Siinä se viikonloppu sitten taas menee. On jotain tekemistä. Ei tule tylsää.
Tänään olen menossa lidliin. Pitää käydä ostamassa lisää kahvia.
Ostan sitä tumma paahto kahvia mikä oli todella hyvää. Maksaa vaan alle 3 euroa paketti. Ostan niitä muutaman niin on sitten taas kahvia. Kahvi ei koskaan saa olla loppu. Aamukahvi on pakko saada joka aamu. Muuten mun aamu ei lähde käyntiin. Ajattelin ostaa pitkästä aikaan suklaata. Mun tekee nyt kovasti mieli sitä. Ostan sitä ja ehkä myös sipsiä. Herkuttelen taas kun nyt alkaa viikonloppu. En ole viikolla yhtään herkutellut. Tiukka linja. Mulla toimii hyvin se etten syö mitään hyvää arki päivinä. Syön vaan ihan normaalia ruokaa. Viikonloppuisin mä sallin sitten sen herkuttelun. Mikä on hyvä koska mun paino on pysynyt hyvänä. Tänään taas katson eilisen tempparit jakson. Nyt siinä alkaa tapahtua. Paljon draamaa tiedossa. Pakko nähdä mitä iltanuotiolla tapahtuu. Siellä ihan varmasti itketään. Ei tule yllärinä. Pakko sanoa että tempparit on hyvää viihdettä. Se on vaan niin mielenkiintoinen. Mun on pakko myöntää että olen tempparit fani. Muutama vuosi sitten mä aloin seuraamaan temppareita. Ajattelin että tää on varmaan hyvä ohjelma. Tänään tulee viikon viimeinen salkkarit jakso. Varmaan taas jännään kohtaan. Niin kuin aina. Mutta nyt viikonloppu fiilis päälle. Alan kuunnella jotain hyvää musiikkia. Harmi kun ei nyt nähdä poikaystävän kanssa mutta me soitellaan. Onneksi voi aina soittaa toiselle. Toivon että poikaystävä paranee pian.
Torstai. Tänään taas siivotaan. Sain eilenä osan siivottua. Niin tälle päivälle ei tule sitten niin kauheasti siivottavaa. Mä heräsin vasta puoli seitsemän. Mutta nyt olen ihan hereillä. Aamukahvi herätti mut.
Olo on edelleen todella hyvä. Viikko on mennyt loistavasti. Ollut hyvä fiilis koko viikon ja mä olen nauttinut siitä. Ei ole yhtään ahdistanut.
Eilinen jauhelihakeitto onnistui. Tuli todella hyvää. Alan taas suunnitelemaan seuraavia ruokia mitä teen sitten taas. Koitan löytää uusia ruokia mitä en ole koskaan tehnyt. Netistä ne löytää sitten.
Haluan kokeilla jotain uutta. Tänään aijon katsoa eilisen tempparit jakson. Sitten kun olen saanut siivottua. Pakko nähdä mitä siinä on taas tapahtunut. Tänään tulee taas uusi jakso. Se menee nyt kyllä jännäksi. Alkaa tapahtua.
Alku oli siinä aika tylsä. Salkkareissa on nyt alkanut tapahtua. Eilinen jakso jäi aika jännään kohtaan. Nyt Jutta on vankina Aaron kanssa.
Haluan kovasti nähdä miten ne sitten selviää. Kuka löytää ne.
Olen taas katsonut jersey shorea. Ihan paras. Vielä on sitä monta kautta niin katsominen ei ihan heti lopu kesken. Varmaan katson sitä taas tänään kun on aikaa. Olin eilenä illalla lenkillä. Aivan mahtava ilma. Aurinko paistoi. Kiva lenkkely sää. Tänään aijon taas ulkoilla.
Kun on hyvin aikaa. Uskon että tästä tulee mukava päivä. On jonkin verran tekemistä. Ei tule tylsää. Ensi viikon maanantaina mulla on verikokeet. Pitää mennä että saa taas leponex lääkettä. Käyn sitten apteekissa ensi viikolla. Hakemassa ne. Kaikkia muita lääkkeitä on.
Masennuslääkettä mulla on vielä pariksi kuukaudeksi.
Mutta varmaan sitten vähän ennen kesää haen sitä lisää. Olen tyytyväinen tähän mun lääkityseen. Pystyy jotenkin elää tätä elämää. Kiitos lääkkeiden.
Olen onnellinen ja se on tärkeintä. Sekä että pystyy elämään tämän sairauden kanssa. Nyt on alkanut helpottaa se.
Välillä on vaikeaa mutta siitä sitten vaan jotenkin selviää.
Jos on paska päivä niin ajattelee että huomenna on parempi päivä.
Näin mä aina ajattelen. Pakko sanoa että se toimii.
Koitan vaan ajatella positiivisesti. Olen aika positiivinen ihminen. Musta kasvoi sellainen. Mikä on vaan hyvä.

Alan jo tänään siivota.Keskiviikko 10.03.2021 06:50

Eilinen hoitoneuvottelu meni hyvin. Jatkan tätä arjen hallintaa, ruoan laittoa..niin kuin tähänkin asti. Ei tullut silleen mitään kauheita muutoksia. Mennään taas päivä ja viikko kerrallaan. Seuraava hoitoneuvottelu on sitten syyskuussa. Sinne on vielä pitkä aika. Juteltiin vähän yli tunti. Oli paljon juteltavaa. Jännitin taas ihan turhaan.
Eilinen makkarakastike onnistui. Tänään teen jauhelihakeiton. Keittopäivä. Menen taas aamulenkille niin sen jälkeen alan tekemään sitä keittoa. Olo on edelleen hyvä. Ei onneksi ahdista tai masenna. Viikko on sujunut todella hyvin tähän asti. Ollut koko ajan hyvä fiilis päällä.
Tänää ajattelin jo alkaa siivoilemaan niin huomenna ei sitten olisi kauheasti siivottavaa. Sitten on taas mukavaa kun on siistiä.
Mä heräsin jo ennen herätyskelloa. Nyt olen ihan pirteä ja valmiina uuteen päivään. Tästä tulee hyvä päivä. Menen taas iltalenkille. Saa nähdä millainen ilma on sitten illalla. Eilenä satoi aika kivasti lunta.
Talvi tuli takaisin. Mutta kohta lumet sulavat varmasti pois. Sekä että ilmat alkaa lämmetä. Odotan jo kovasti kesää ja lämpöä. Kyllä se kesä sieltä tulee. Salkkareissa on nyt alkanut taas tapahtua. Aaro on vankina. Innolla odotan jo seuraavia jaksoja mitä sitten tapahtuu.
Tempparit tulee taas tänään. Katson sen jakson sitten taas ruudusta kun kerkiän. Siinäkin alkaa nyt varmasti tapahtua. Miten pareilla menee siellä. Katselin eilenä taas jersey shorea. Olen nyt neljännellä kaudella siinä. Olen niin jäänyt koukkuun siihen ohjelmaan. Pakko myöntää että olen nyt tuon ohjelman fani. Mutta nyt alan siivoilla.
Aloitan imuroimalla. Sekä pyyhin kaikki pölyt. Moppaan lattiat vasta huomenna. Sekä pesen vessan. Huomenna pitää sitten pestä lakanat. Pyykkipäivä on taas huomenna. Pesen pyykkiä aina pari kertaa viikossa. Siitä on tullut mulle tapa. Tykkään pestä pyykkiä koska meillä on todella hyvä pesukone. Pesee nopeasti.
Eikä pyykkituvalle ole pitkä matka. Menee vaan rappuset alas.
Näyttää siltä että aurinko paistaa tänään. Ihanaa. Kiva lähteä lenkille.

Tuli hyvää pekonipastaa. :)Tiistai 09.03.2021 07:03

Tiistai. Viikko on alkanut ihan hyvin. On ollut pirteä ja hyvä olo. Jaksoin herätä kun kello soi kuuden aikaan. Tänään mulla on hoitoneuvottelu.
Tuossa puoli kymmenen aikaa. Mun tukihenkilö on tulossa mukaan siihen ja jutellaan mun tilanteesta mikä on tällä hetkellä. Mulla on tuo hoitoneuvottelu aina pari kertaa vuodessa. Mua aina kauheasti jännittää kun se on. Mutta hyvin se menee varmasti. Se on aina mennyt hyvin.
Yleensä me jutellaan se tunti tai puolitoistatuntia. Se vähän riippuu. Paljon meillä on juteltavaa. Mutta aijon olla ihan oma itseni siinä keskustelussa. Kertoa rehellisesti miten mulla menee. Kävin eilenä kaupassa ja mä tein sitä pekonipastaa. Pakko sanoa että siitä tuli todella hyvää! Loput laitoin pakkaseen. Nyt se on yksi mun lempi ruoka.
Se oli todella helppo tehdä. Aijon tehdä sitä joskus toiste. Tuli ainakin testattua. Tänään mä teen makkarakastiketta ja perunoita. Makkarakastike on yksi mun lempi ruoka ja mä en ole tehnyt sitä taas pitkään aikaan. Teen sen ruoan sitten hoitoneuvottelun jälkeen. Tänään on taas ulkoilua. Aijon iltapäivällä mennä lenkille. Toivon että aurinko paistaa. Eilenä oli kiva ilma. Piti ottaa aurinkolasit eilenä käyttöön kun aurinko paistoi kirkkaasti. Alan kohta maksamaan laskuja. Mun vuokra nousee 13 euroa. Toukokuusta lähtien. Ei onneksi sen enempää. Hyvin pystyn maksamaan sen vuokran sitten. Sekin voi olla että asumistuki nousee taas jonkin verran. Mikä olisi vaan hyvä. No katsotaan.
Miten käy. Mutta uskon että tämä päivä menee mukavasti. Ei onneksi masenna tai ahdista. Kaikki on hyvin. Pientä jännitystä on mutta sekin sitten häviää. Alan kohta kuunnella jotain hyvää musiikkia.
Aamu on onneksi lähtenyt hyvin käyntiin.

Nyt on hyvä fiilis! :)Maanantai 08.03.2021 07:00

Arki alkaa taas. Sekä uusi viikko. Viikonloppu oli todella mukava. Sain rentoutua ja levätä. Nyt on hyvä fiilis taas päällä. Jaksaa tehdä vaikka mitä. Uskon että on tulossa mukava viikko. Mua ei onneksi ahdista yhtään. Aamukin on lähtenyt hyvin käyntiin. Kahvin voimalla.
Olen suunnitellut ruokia mitä teen tällä viikolla. Aijon tehdä ainakin: Jauhelihakeiton, makkarakastikkeen ja pekonipastaa. Menen kauppaan tänään ostamaan ainekset. Päivällä mulla on aikaa käydä kaupassa.
Kohta pitää jakaa taas viikonlääkkeet dosettiin. Nyt ei tarvitse mennä apteekkiin. Kaikkia lääkkeitä on taas. Menen kyllä sitten jossain vaiheessa tätä kuuta apteekkiin hakemaan leponex lääkettä. Pitää ensin käydä verikokeissa että sitä lääkettä saa. Ovat tosi tarkkoja siitä.
Masennuslääkettä on vielä pariksi kuukaudeksi. Sekä rauhoittavia on vielä vaikka kuinka paljon jäljellä. Mä olen todella hyvin pärännyt ilman rauhoittavia. En ole moneen viikkoon syönyt niitä. Se on sen merkki että pystyn elämään tämän ahdistuksen kanssa mikä välillä tulee. Se kuuluu tähän mun sairauteen. Että välillä ahdistaa. Onneksi masennuslääke aamulla lievittää sitä ahdistusta. Niin aamuisin ei ole huono olo. Yleensä jos mua alkaa ahdistaa niin se tulee päivällä tai illalla. Mutta nyt on onneksi hyvä olo. Aijon tänään maksaa laskuja pois. Pitää tänään maksaa se hammaslääkärilasku ja vuokra. Sitten siinä taas näkee paljon jää tilille rahaa. Pesen pyykkiä tänään. Eka käyn taas aamulenkillä. Sitten sen jälkeen alan pesemään. Ihanaa kun ei ole mikään kiire. Saa asiat tehdä taas rauhassa. Sain eilen katsottua sen selviytyjät jakson. Oli jännittävä. Mä ajattelin että nyt varmaan Niko lähtee mutta ei onneksi lähtenyt! Vielä on onneksi mukana. Salkkarit tulee taas tällä viikolla ja odotan innolla mitä siinä tapahtuu. En muista enää mihin kohtaan se jäi viimeksi mutta tänään se selviää. Nyt alan kuunnella jotain hyvää musiikkia. Ulkona on kiva lenkkeily sää. Mukavaa mennä aamulenkille.

Eilenä oli kiva päivä.Sunnuntai 07.03.2021 06:51

Nähtiin eilenä poikaystävän kanssa. Vietettiin kiva lauantai päivä. Käytiin kaupassa hakemassa vähän leffamässyä ja katsottiin netflixistä pari kauhuleffaa. Subit käytiin myös hakemassa ja mä tarjosin ne.
Olin sitten loppu illan kaverin luona katsomassa putousta. Oli kyllä taas hauska. Nauroin varmaan viiden minuutin välein kun katsoin sitä.
Enää tulee pari jaksoa putousta ja sitten se loppuu. Toivon että putous tulee sitten uudestaan jossain vaiheessa. Uusi kausi. Tänään katson eilisen selviytyjät jakson. Innolla odotan että mitä siinä jaksossa on tapahtunut sekä että kuka tippui tällä kertaa. Kristian ja Niko on mun suosikit. Toivon että jompi kumpi niistä ei ole tippunut.
Innolla odotan ensi viikkoa että mitä salkkareissa alkaa nyt tapahtua.
Varmasti vaikka mitä. Tänään varmaan katson taas jersey shorea. Olen siinä neljännellä kaudella. Ihan mun lempi ohjelma. Siinä on paljon draamaa ja tapahtuu vaikka mitä. Mun suosikki ohjelmat ovat tällä hetkellä: salkkarit, Lemmen viemää, Emmerdale, tempparit, selviytyjät, Rantabaari, Jersehy shore...paljon kaikkea mitä katson tällä hetkellä. Ei tule tylsää kun katsoo noita ohjelmia. Huomenna alkaa uusi viikko. Toivon että ensi viikko menee hyvin taas. Olo on tällä hetkellä aika hyvä. Pitää alkaa suunnitella taas mitä ruokaa teen taas ensi viikolla.
Suunnittelen tänään ne ruoat. Niin menen kauppaan sitten huomenna jossain vaiheessa. Tänään on taas lenkkeilyä. Aamulenkit ja iltapäivällä taas lenkille. Nyt on vaan lenkkeilyä kun ei pääse salille.
No on se lenkkeily parempi kuin ei mitään. On jotain liikuntaa päivällä. Mun kunto on vaan noussut kun olen lenkkeillyt.
Mikä on positiivinen asia. Sekä paino pysynyt hyvänä. Nyt en aijo herkutella taas viikkoon. Eilenä mä söin melkein litran suklaajäätelöä. Mun teki mieli sitä niin ostin. Oli hyvää. Nyt en taas vähään aikaan aijo syödä jäätelöä. Tänään pitää keittää maskit kattilassa että saa ne taas käyttöön. Se on kätevää kun keittää vaan kattilassa. Nopeaa. Sitten laittaa ne kuivumaan. Ensi viikolla mun ei tarvitse hakea mitään lääkettä. Kaikkia riittää vielä ensi viikolle.
Verikokeet mulla on sitten taas 15 päivä tätä kuuta. Soitin eilenä parhaalle kaverille ja kyselin miten sillä menee. Juteltiin puolisen tuntia puhelimessa. Hyvin sillä menee mikä on hyvä niin ei tarvitse olla huolissaan siitä. Ei olla nähty nyt tämän koronan takia. Ikävä on mutta onneksi voi soitella. Kyllä me pian taas sitten näemme.
Tähän koronatilanteeseen on jo tottunut.

Putous tulee tänään. :)Lauantai 06.03.2021 07:19

Tänään ajattelin soittaa poikaystävälle ja kysyä haluaako tulla mun luokse kylään. Mulla ei ole mitään ihmeellistä tälle päivälle paitsi että menen sitten illalla kaverin luokse katsomaan putousta. Keritään hyvin nähdä poikaystävän kanssa. Voidaan taas katsella leffoja netfixistä. Ostetaan samalla jotain leffamässyä. Limua ei tarvitse ostaa koska sitä mulla on. Kun kävin viimeksi kaupassa niin ostin coca colaa. Mulla on sitä vielä 5 tölkkiä jäljellä. Aijon ostaa suklaajäätelöä. Sitä mun tekee nyt kovasti mieli. Ostan sitä kun menen kauppaan. Litran jäätelö maksaa vaan 3 euroa. Ostan sitä halvinta suklaajäätelöä. Hyvin nukuin viime yönä. Heräsin tänään jotain puoli seitsemän aikaa. Nyt taas jaksaa kun on nukkunut hyvin. Eilinen perjantai ilta meni mukavasti. Katsoin salkkarit.
Sain eilenä katsottua molemmat tempparit jaksot. Nyt siinä alkaa jo pikkuhiljaa tapahtua. Vihdoinkin. Odotan jo ensi viikon jaksoja.
Nyt varmaan mennään jo sängyn puolelle siinä. Mielenkiinnolla haluan nähdä selviääkö parit temppareissa. Mitä sen kauden lopussa sitten tapahtuu. Ovatko yhdessä vai eroaako. Tänään tulee selviytyjät. Katson sen jakson sitten vasta huomenna kun on aikaa. Onneksi tuolta ruudusta pystyy aina myöhemmin katsomaan noita ohjelmia ja sarjoja.
Eikä maksa mitään. Katson sieltä aika paljon kaikkea. Sinne aina tulee jotain katsottavaa. Olen ajatellut alkaa katsomaan animea pitkästä aikaan. Nyt kun innostusta on. Mulla on monta sarjaa mitkä pitää katsoa. Katsominen ei lopu ihan heti kesken. Netflixiin on tullut muutama anime. Kyllä jotenkin huomaa sen että nyt on paljon energiaa. Varmaan johtuu siitä että nyt on kevät. Nyt on hyvä fiilis päällä ja mä nautin tästä olosta. Olen menossa aamulenkille tuossa myöhemmin vielä. Käyn kävelemässä puolen tunnin lenkin.
Mutta tästä on tulossa hyvä päivä. Nautin auringosta.
Huomenna aijon taas ulkoilla paljon Kun mulla on hyvin aikaa.
Rento päivä on huomenna. Ihanaa kun ei ole kiire!