IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Oli semmoinen tunne etten olisi jaksanut nousta ylös. Mutta pääsin tuossa kuuden aikoihin. Huomaa jo että aamuisin on jo aika pimeää sekä illalla.
No siihen tottuu nopeasti. Se on syksy nyt. Ilmat ovat myös alkaneet viiletä. Kävin eilenä apteekissa. Sain leponexit haettua ja karpalokapselit mutta masennuslääkettä en vielä saanut. Mulle sanottiin että pystyn hakemaan sitä tämän viikon lopulla. Resepti piti uusia siitä. Menen sitten apteekissa käymään viimeistään perjantaina. Mulla riittävät vielä masennuslääkkeet tälle viikolle. Ensi viikon maanantaina sitten verikokeisiin. Pitää mennä piikille että saa taas haettua leponexia.
Olo tuntuu hyvältä tällä hetkellä. Ei onneksi ahdista mikä on hyvä.
Nyt pitää taas vaan nauttia tästä olosta kun vaan pystyy. Toivon että selviän taas ilman rauhoittavia. Mutta jos tulee niin huono olo niin sitten joudun ottamaan sen rauhoittavan. Koitan nyt vaan ajatella mukavia asioita niin ei tule sitten sitä huonoa oloa. Mulla ei ole mitään hätää kaikki on hyvin. Salkkareissa taas tapahtuu. Jännäksi sekin sarja menee. Pakko katsoa mitä tänään siinä tapahtuu. Kiva kun nuo ekat jaksot kestää sen tunnin. Ensi viikolla sitten alkaa ne normi pituiset jaksot.
Tänään mulla on taas ohjelmassa lenkki aamulla ellei sada vettä, ruoan laittoa, näen kaveria tänään..voisi alkaa siivota jo tänään niin huomenna ei sitten ole niin kauheasti siivottavaa. Pyykkiä pesen taas huomenna. Pitää pestä taas lakanat, pyyhkeet ja vaatteet. Viikonloppuna aijon ottaa ihan rennosti. En ole menossa silloin mihinkään. Ensi viikon viikonloppuna olen menossa yökylään parhaan kaverin luokse. Vietetään iltaa. Juodaan ja herkutellaan. Höpötellään niitä näitä ja valvotaan myöhään. Tulee varmasti mukava ilta.
Huomenna mä olenkin menossa käymään parhaan kaverin luona.
Menen juomaan sinne nyt teetä ja jutellaan niitä näitä.
Ei olla nähty taas pitkään aikaan. Kiva taas nähdä.

Ensi viikolla salille.Tiistai 24.08.2021 06:48

Maanantai päivästä selvitty. Arki jatkuu. Mä heräsin vasta tänään tuossa kuuden jälkeen. En jaksanut nousta ylös puoli kuusi. No ei se mitään nyt olen hereillä. Kävin eilenä kaupassa. Nyt on taas ruokaa. Tänään mä teen ruoaksi jauhelihakeiton. Eilenä tein makkarakastiketta ja perunoita. Tuli hyvää. Tänään mä käyn siellä apteekissa. Haen nyt kaikkia lääkkeitä eli: leponexia, masennuslääkettä ja karpalokapseleita. Sitten ei taas vähään aikaan tarvitse mennä apteekkiin kun ne on haettu. Mulla menee niihin rahaa noin 20 euroa. Mulla on onneksi rahaa maksaa ne. Olo tuntuu väsyneeltä mutta kyllä tämä tästä. Piristyn jossain vaiheessa. En ole nyt tänä viikonloppuna lähdössä mihinkään. Aijon taas levätä ja kerätä voimia. Kohta pitää ottaa aamulääkkeet. Haen apteekista kolmen kuukauden annoksen masennuslääkettä. Sitä ei sitten ihan heti tarvitse hakea. Leponex lääke riittää kahdeksi tai kolmeksi viikoksi.
Onneksi ei ahdista yhtään mikä on vaan hyvä. Hetki ja päivä kerrallaan taas elän tätä mun elämää. Sitä ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu.
Nyt on kiva kun salkkarit alkoi. Voin katsoa aina uuden jakson koska vaan mtv palvelusta. Nyt on kiva kun ekan viikon tulee extra pitkiä jaksoja.
Alle pari viikkoa niin alkaa big brother. Sitä odotan myös innolla että alkaa. Saa nähdä millaisia asukkaita astuu taloon. Pesin eilenä pyykit.
Pesukone oli vapaa. Pesen taas pyykkiä sitten torstaina. Samalla kun siivoilen. Ensi viikolla alan käymään salilla. Pari kertaa viikossa.
Mun pitää käydä tokmannilla ostamassa vesipullo salille.
On sitten juomapullo. Treenivaatteet mulla on niin ei tarvitse ihan heti ostaa uusia. Sekä sisäkengät. Innolla aijon aloittaa salin. Tulee sitten hyvää liikuntaa viikolle. Eilenä mä kävin iltalenkillä. Tänään menen aamulenkille. Ulkona alkaa olla viileää mutta puen hyvin päälle niin ei tule kylmä.
Kesä on vietetty ja syksy alkaa. Hyvällä fiiliksellä aijon aloittaa syksyn.
Mulla on paljon ohjelmaa viikolla. Koska aloitan tosiaan sählyryhmän ja alan käymään salilla. Niin on iltapäivällä ja illalla tekemistä. Joka päivä jotain liikuntaa. Tänään taas aijon lenkkeillä. Menen aamulenkille ja illalla vielä toisen kerran lenkille ellei sada vettä. Pakko päästä taas kunnolla liikkeelle viime viikon jälkeen koska olin reissussa ja poikaystävän luona viikonlopun. Mukavasti meni viikonloppu. Tehtiin ruokaa ja ajeltiin sähköpotkulaudalla muutama kilsa, niin ja saunottiin.
Nukuin jonkin verran viikonloppuna koska mä oli vähän väsynyt mökkireissun jälkeen. Mutta nyt kun olen saanut levättyä niin jaksan aloittaa taas tämän viikon. Aamu lähtenyt kahvilla käyntiin. Mä päätin tänään herätä jo puoli kuusi. Tulee taas se rytmi että menen ajoissa nukkumaan ja herään aikaisin joka aamu. Olen aamuvirkku. Tänään pitää jakaa taas viikonlääkkeet dosettiin ja mun pitää tällä viikolla hakea kaikkia lääkkeitä. Leponexit, masennuslääkkeet, karpalokapselit..katsoo jos mä tänään käyn apteekissa tai huomenna. En ole onneksi joutunut syömään rauhoittavia Koska mua ei ole onneksi ahdistanut pahasti. Mikä on vaan hyvä. Tänään alkaa vihdoinkin salkkarit. Saa nähdä mitä kaikkea siinä tapahtuu nyt syksyllä. Innolla haluan nähdä. Hyvää viihdettä iltaisin.
Tänään pitää pestä taas pyykkiä ja pitää käydä kaupassa. Onneksi mulla on hyvin aamulla aikaa pestä pyykkiä. Kohta alan tekemään kauppalappua. Menen taas pyörällä kauppaan. Pääsee sinne nopeasti ja takaisin. Ihan kiva päästä taas pyöräilemään koska en olen ajanut sillä viikkoon. Nyt alan tekemään kauppalappua. Suunnittelen tämän viikon ruoat.

Shoppailin eilenä. :)Perjantai 20.08.2021 04:39

Mun unirytmi on ihan sekaisin. Heräsin nyt tuossa kolmen jälkeen enkä saanut enää unta. Totesin vaan että nousen nyt ylös ja keittämään aamukahvia. Olen nyt hereillä. No ei se mitään mä voin nukkua vaikka päikkärit tänään myöhemmin jos väsyttää. Eilenä mä tapasin yhden vaatemyyjän. Shoppailin vaikka mitä siltä kun halvalla sai. Löysin farkut, farkkulegginsit ja kivan neulepaidan. Mulla meni vaan 32 euroa. Nyt on shoppailtu syysvaatteita ja olen siitä iloinen että mä löysin nuo farkut.
Ne maksoi vaan 15 euroa. Aijon laittaa ne tänään päälle. Ne sopii hyvin mun uusien kenkien kanssa. Olen lähdössä taas viikonlopuksi poikaystävän luokse. Poikaystävä hakee mut tuossa päivällä. Käydään kaupoilla taas hakemassa syötävää ja juotavaa. Rahaa on tullut taas niin hyvin saa ruoat ostettua. Laskuja pitää tänään maksella pois. Olo on todella hyvä tällä hetkellä. Ei onneksi ahdista. Nyt on hyvä fiilis päällä koska on perjantai. Sekä odotan jo innolla että salkkarit alkaa.
Soiteltiin eilenä parhaan kaverin kanssa. Sillä menee onneksi hyvin niin ei tarvitse olla huolissaan siitä. Luvattiin taas soitella tuossa viikonloppuna.
Katsoo jos vaikka nähtäisiin ensi viikolla. On ikävä sitä. Mutta pian taas näemme. Huomasin että leponex lääke alkaa kohta loppua. Pitää mennä siis apteekkiin ensi viikolla hakemassa lisää. Samoin masennuslääkettä.
Verikokeet on taas tämän kuun lopulla 30 päivä. Pitää sitten alkaa taas suunnitella ruokia mitä tekee ensi viikolla. Hyvin kerkiää suunnitella ne maanantai aamuna. Menen sitten kauppaan maanantai aamusta.
Mulla on pakkasessa myös ruokaa mitä voi syödä ensi viikolla.
Mutta kohta alan pakkailemaan kamoja mitä otan mukaan poikaystävän luokse. Sain eilenä pestyä pyykit niin nyt on taas puhtaita vaatteita.
Aijon ottaa mukaan sähköpotkulaudan jos vaikka ajellaan sillä taas viikonloppuna. Poikaystävä pääsee myös ajelemaan sillä.
Meidän uusi yhteinen harrastus. Nyt pitää vaan ladata akku taas täyteen siitä.

Onnistunut mökkireissu. :)Torstai 19.08.2021 06:21

Oli todella mukava mökkireissu. Pääsi kunnolla rentoutumaan ja vaihtamaan maisemaa. Saunottiin molempina reissupäivinä. Siellä oli sähkösauna ja puusauna. Tuli testattua molemmat mutta kyllä se puusauna oli parempi. Käytiin luontopolulla mikä oli 3 kilsaa. Oli onneksi hyvä sää kävellä. Se piristi paljon mun mieltä se luontopolku. Ihanan rauhallista. Grillattiin tiistai iltana. Oli makkaraa ja perunasalaattia.
Nukuin aika hyvin siellä mökillä. Heti kun menin sänkyyn niin nukahdin.
Nopeasti meni se reissu. Olisi voinut olla vielä pitempään siellä. Kaverin kanssa naurettiin paljon reissun aikana. Meillä oli todella hauskaa.
Hyviä muistoja tuli taas siitä reissusta. Sekä hyvä mieli. Olin eilenä reissun jälkeen niin väsynyt että nukuin heti päikkärit kun pääsi kotiin.
Sekä menin jo ennen kahdeksaa nukkumaan. Nyt mä päätin herätä jo ennen kuutta. Tänään pitää siivota ja pestä pyykkiä. Mulla on kiva pyykkivuori reissun jälkeen. Pitää pestä lakanat ja vaatteet mitkä oli reissussa. No hyvin on tänään aikaa pestä. Olen menossa poikaystävän luokse tänä viikonloppuna. Jaksan lähteä reissun jälkeen taas. Pääsee viettämään aikaa poikaystävän kanssa. Hyvin on mennyt tämä viikko tähän asti, paitsi silloin mulle tuli se huono olo silloin sunnuntai iltana,
mutta koko mökkireissun aikana en ottanut rauhoittavaa. Mä selvisin hyvin ilman sitä. Mulla oli koko reissun ajan positiivinen ja iloinen mieli.
Nyt se on syksy. Pakko sanoa että kesä meni mun mielestä todella nopeasti. Mutta ei se mitään. Mulla on alkaa paljon ohjelmaa nyt kun syksy tulee. Alkaa se sählyryhmä kerran viikossa, alan käymään salilla..
Sitten sekin on hyvä että telkasta alkaa tulla paljon ohjelmia tänä syksynä. Eniten odotan tällä hetkellä salkkareita ja big brotheria.
Tulee sitten niitä joka päivä. Ai niin ja odotan myös että alkaa se selviytyjät suomi. Se on pakko katsoa myös. Viime kausi oli hyvä.
Mutta nyt alan siivoilla. Sekä kuunnella jotain hyvää musiikkia.
Innolla odotan huomista niin näkee poikaystävän. Vietetään kiva viikonloppu.

Tänään mökille.Maanantai 16.08.2021 06:54

Tänään reissuun. Vähän jännittää mutta varmasti on tulossa kiva mökkireissu. Olen melkein pakannut kaikki mitä tarvitsee. Pakkaan loput kamat kun saan blogin kirjoitettua. Eilenä mua ahdisti sen verran illalla että jouduin ottamaan sen rauhoittavan. Onneksi mä otin sen koska olo helpottui heti kun sen otti. Sitten vielä iltalääkkeet siihen päälle niin sain onneksi hyvin nukuttua viime yönä. Nyt kun mä heräsin aamulla niin olo on jo paljon parempi. Aijon ottaa sinne mökkireissuun rauhoittavia mukaan jos siellä iskee ahdistus tai huono olo. Hyvä olla ne mukana.
Kävin eilenä tokmannilla. Ostin limua. Sekä löysin kivat kengät mitkä maksoi vaan 12 euroa. Nilkkurit. Käärmeennahka kuvioiset. Hyvät kengät syksyksi. Niiden oikea hinta olisi ollut 30 euroa. Hyvä löytö kun oli halvat.
Harvoin tekee tuommoisia löytöjä. Tällä viikolla pitää maksaa laskuja. Maksan kaikki laskut kun tulen reissusta. Perjantaina tulee rahaa niin maksan ne laskut silloin. Kämppä pitää laittaa kuntoon ennen lähtöä. Eli mun pitää vaan tiskata ja siivota keittiö. Pyykit sain pestyä eilenä.
En eilenä päässyt lenkille koska satoi vettä ja oli ukkonen koko iltapäivän.
No ei se mitään. Ihan kiva kun satoi taas vähän vettä. Ilma tuntuu taas raikkaalta. Aijon ulkoilla paljon mökkireissun aikana. Ellei sada kaatamalla vettä. Sadetta se vähän lupasi siihen suuntaan minne me mennään.
Mutta nyt jatkuu pakkaaminen. Alan kuunnella nyt hyvää musaa niin tulee hyvä fiilis päälle. Aijon vaan nauttia koko reissun ajan. Sekin on kiva kun mun yksi parhaista kavereista lähtee myös reissuun. Meille tulee varmasti hauskaa!

Huomenna mökille. :)Sunnuntai 15.08.2021 06:03

Huomenna reissuun. Hämeenlinnaan mökkeilemään pariksi päiväksi yhden porukan kanssa. Onneksi yksi mun parhaista kavereista lähtee mukaan sinne reissuun. Ei tule varmasti yhtään tylsää kun ollaan siellä mökillä.
Päästään kaverin kanssa samaan huoneeseen nukkumaan. Se mökki on aika iso minne mennään ja siellä on pari saunaa. Mökin sisällä on yksi sauna ja sitten rantasauna. Saunotaan varmaan koko ajan mutta ei haittaa. Mä rakastan saunomista. Pitää muistaa pakata saunakamat mukaan. Pakkailen tänään kaikki kamat valmiiksi. Niin sitten huomenna siivoaa kämpän ennen lähtöä. Pyykkiä pitää pestä vielä tänään. Vähän jännittää se reissu mutta se menee varmasti ihan hyvin. Positiivinen asenne ja iloinen mieli vaan päälle. Se on varmaan sitten tämän vuoden viimeinen mökkireissu. Tästä tää syksy alkaa pikkuhiljaa. Mä heräsin tuossa yöllä kun oli ukkosta, mutta nukahdin onneksi uudestaan. Heräsin jo tänään ennen puoli kuutta. En saanut enää unta joten aloin keittämään kahvia. Tänään käyn tokmannilla. Ostan pari limupulloa mukaan reissuun niin on sitten jotain juotavaa. Olen ehkä menossa poikaystävän luokse ensi viikon viikonloppuna mökkireissun jälkeen. Pitää katsoa olenko mä sen reissun jälkeen kamalan väsynyt. No sen näkee sitten. Pitää muistaa ottaa dosetti mukaan reissuun missä on kaikki mun lääkkeet. Otan rauhoittavia mukaan varmuuden vuoksi jos alkaa pahasti ahdistaa Ne on hyvä olla mukana. Siitä tulikin mieleen että ensi viikolla mun pitää hakea lisää leponexia. Alkaa kohta taas loppumaan. Masennuslääkettä pitää myös hakea tämän kuun lopulla.
Sitten on taas kaikkia lääkkeitä. Enää viikko niin alkaa salkkarit. Jee.
Koko kesän olen odottanut. Saa nähdä mitä tapahtuu seuraavaksi.
Paljon draamaa. Tänään aijon ruudusta katsella ohjelmia ajan kuluksi.
Menen lenkille tänään jos on vaan hyvä sää. Mutta nyt otan aamulääkkeet ja alan pakata kamoja kasaan. Me lähetään huomenna päivällä. Vähän ennen yhtä on lähtö. Mennään bussilla.
mahdumme kaikki siihen sitten. Mä aijo istua mun kaverin vieressä koko matkan. Voidaan sitten jutella niin ei tule tylsää.
Sateinen päivä. Tänään vissiin myös vähän ukkostaa. Ei ole taas vähään aikaan ollut ukkosta. Mutta se on kiva kun vettä sataa niin ilma taas tuntuu raikkaalta. Mitä mä kuulin että syyskuussa tulisivat taas helteet. Saa nähdä. Eilenä oli mukava päivä. Kävin siellä lidlissä hakemassa ne kahvit mitkä oli tarjouksessa. Nyt on taas kolme pakettia kulta katriinaa.
Nukuin eilenä pienet päikkärit. Sekä kävin ajelemassa sähköpotkulaudalla pienen lenkin. Pitää kohta laittaa se lauta lataukseen koska akku on kohta siitä loppu. Olo on hyvä tällä hetkellä. Ei onneksi ahdista. Alku viikosta vähän ahdisti mutta mä selvisin siitä. Koitan vaan ajatella että kaikki on hyvin eikä ole mitään hätää. Kun ajattelee noin niin se auttaa mua aika paljon. Harhoja ei ole ollut pitkään aikaan onneksi. Mutta nekin kyllä sitten taas tulevat jossain vaiheessa. Siinä vaiheessa kun olen todella väsynyt ja ahdistunut. Sitten jos on todella pahat harhat, niin joudun sitten ottamaan sen rauhoittavan. Onneksi mindfulness auttaa jos alkaa ahdistaa. Teen silloin mindfulness harjoituksia. Mä kävin semmoisen kurssin muutama vuosi sitten ja siitä oli iso apu. Odotan jo innolla että salkkarit taas alkaa. Yli viikon päästä. Kivaa kun nyt tulee pitkiä jaksoja alkuun. Yksi jakso kestää puolitoista tuntia. Kohta alkaa myös big brother.
Saa nähdä millaisia asukkaita astuu sinne taloon taas ja kestä asukkaista tulee suosikkeja. Haluan myös nähdä millaisia viikkotehtäviä niille sitten tulee. Aloitan salilla käymisen nyt tämän kuun lopulla. Kaveri tulee myös salille. Mennään molemmat. Se on kiva treenata kaverin kanssa. On juttukaveri salilla. Mun pitää hommata se vesipullo. Käyn tokmannilla katsomassa jos sieltä löytyy. Mulla on david urheiluvaatteita niin ne on mun vaatteet salilla. Se on kiva asua lähellä tokmannia.
Sieltä saa aina kaikki mitä tarvitsee. Ajattelin ehkä ostaa uuden vedenkeittimen jossain vaiheessa. Sekin on kätevää jos kahvinkeitin hajoaa niin tokmannilta voi hommata uuden. Mutta tällä hetkellä mulla on hyvä kahvinkeitin. Aamu lähtenyt hyvin käyntiin. Heräsin tuossa kuuden jälkeen. Uskon että on tulossa mukava päivä. Ei ole kiire.

Jee, perjantai. :)Perjantai 13.08.2021 06:35

Se on taas viikonloppu. Nopeasti tää viikko on mennyt. En ole nyt lähdössä viikonloppuna mihinkään. Olen täällä. Ensi viikon viikonloppuna olen menossa taas poikaystävän luokse. Ajattelin ottaa sähköpotkulaudan silloin mukaan niin voidaan ajella taas sillä. Menen tänään ajamaan sillä kun mulla on aikaa. Tiedän jo minkä reitin aijon tänään tehdä.
Kävin eilenä tokmannilla. Piti ostaa kaikenlaista mitä tarvitsee. Ostin: sukkia, hoitoainetta, ponnareita, sähköhammasharjan päitä, sitten mä löysin kivan pinkin pitkähihaisenpaidan mikä maksoi vaan 12 euroa. Mä rakastuin siihen heti kun näin sen. Pinkki on mun lempi väri. Laitan sen paidan päälle tänään. Oli kiva vähän shoppailla. Nyt en taas shoppaile hetkeen mitään. Mutta nyt on hyvä kun on sukkia. 7 paria.
Heräsin kuuden jälkeen. Aamukahvit on juotu. Kuulin että lidlissä on kulta katriina kahvia tarjouksessa. 3 pakettia 8 eurolla. Menen tänään ostamaan ne jos niitä on vaan jäljellä. Jos ei ole niin sitten ostan toista kahvia mitä myydään siellä. Olen lähdössä mökkireissuun ensi viikon maanantaina. Yhden porukan kanssa mennään pariksi päiväksi. Mun yksi kavereista lähtee myös mukaan. Se mökki on Hämeenlinnassa. En ole koskaan mökkeillyt siellä suunnalla. Ihan kiva nähdä millainen paikka se on. Tulee varmasti mukava ja kiva reissu. Pääsee vähän vaihtamaan maisemaa pariksi päiväksi. Pakkailen vasta kamoja tuossa sunnuntaina ja maanantai aamuna. Olo on tällä hetkellä ok. Eilenä meinasi ahdistus jo iskeä. Mutta enää ei ole mitään hätää. Kohta otan aamulääkkeet niin ne lievittää ahdistusta. Mutta on silleen helpottunut olo että viikonloppu taas alkaa. Mulla ei ole mihinkään kiire.
Voi vaan olla. Aijon katsoa taas ruudusta ohjelmia, käydä lenkillä, kuunnella musiikkia, nukkua, käydä ajelemassa sähköpotkulaudalla...
Tänään menen taas illalla lenkille. Eilenä en jaksanut mennä.
Mutta kiva kun aurinko näköjään paistaa tänään. Eilenä satoi vettä.
Mietin pitäisikö viikonloppuna mennä liikuntapuistoon pitkästä aikaan.
Jos on vaan hyvä sää. En ole käynyt siellä kun oli kovat helteet.
Mutta nyt ilmat ovat vähän viilenneet. Mutta nyt nauttimaan perjantaista. Sekä viikonlopusta. Alan kuunnella jotain hyvää musiikkia.

Irc galleria toimii taas.Torstai 12.08.2021 07:59

Näköjään irc galleria toimii taas. En ole nyt moneen päivään päässyt kirjoittamaan blogia. Mutta nyt on taas kiva kirjoitella tänne. Viime viikonloppu meni hyvin poikaystävän luona. Pääsin kunnolla rentoutumaan. Saunottiin ja ajeltiin sähköpotkulaudalla minkä poikaystävä oli hankkinut. Nyt poikaystävä haluaa myydä sen minulle 60 eurolla. Olin että ok! Ostan. Sillä pääsee kaikkialle nopeasti. Olen oppinut nyt ajamaan sillä. Viikonloppuna ajeltiin sillä 4 kilsaa. Hyvin kantoi mut kaikki ylämäet. Kaasu vaan pohjaan. Uusi harrastukseni. Sähköpotkulauta. Viikko on sujunut ihan hyvin. Päivä ja hetki kerrallaan. Tänään siivoilen taas. Olen jo aloittanut siivoukset. Pyykit pitää viedä hetken päästä niin saa ne pestyä. Tänään teen ruoaksi jauhelihakastiketta ja spagettia. Hyvä ruoka tälle päivälle. Huomenna sitten syön pakkasesta ruokaa. Ei tarvitse huomenna tehdä. Pitää käydä tänään lidlissä ja tokmannilla. Pitää ostella kaikenlaista mitä tarvitsee. Eli ostan lisää kahvia ja sukkia. Mulla on kaikki sukat rikki niin on vähän pakko mennä ostamaan uusia tokmannilta. Onneksi on rahaa ostaa. Niin ja pitää ostaa sähköhammasharjan päitä. Pari semmoista maksaa tokmannilla 11 euroa.
Eli niitä myös. Mä heräsin jo ennen kuutta. Onneksi kahvi herätti mut.
Viikko on sujunut yllättävän hyvin. Ei ole ahdistanut pahasti tai ollut mitään masennusta. Onneksi on oppinut elämään hetken ja päivän kerrallaan. Eli mä keskityn taas tähän hetkeen. En mieti vielä huomista.
Olen tehnyt paljon mindfulness harjoituksia viikon aikana. Mikä on tehnyt vaan hyvää. Se lievittää myös aika paljon ahdistusta.
Ei ole joutunut syömään rauhottavia onneksi. Mä en enää edes muista koska mä olen syönyt viimeksi rauhoittavia. On siitä varmaan yli kuukausi. Mutta se on hyvä että olen pärjännyt hyvin ilman niitä.
Siitä tulikin mieleen että masennuslääkettä pitää kohta hakea lisää. Tämän kuun lopulla käyn hakemassa ne. Leponexia pitää myös kohta hakea. Verikokeet mulla on taas 30 päivä elokuuta. Sain sen ajan hetki sitten. Mutta nyt jotain hyvää musaa soimaan taustalle ja siivoukset jatkuvat. Nyt alan siivota keittiötä.