IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Olen vaan nukkunut.Keskiviikko 12.01.2022 06:21

Olo alkaa jo olla paljon parempi. Onneksi se ahdistus ja huono olo kestivät vaan sen pari päivää. Nyt alan olla taas oma itseni. Uskon että nyt alkaa taas parempi kausi. Olen vaan nukkunut viimeiset pari päivää mikä teki vaan hyvää. Saanut levättyä. En vielä eilenä jaksanut mennä apteekkiin mutta tänään menen sinne. Saa haettua leponexia. Paras kaveri soitti mulle eilenä. Näemme huomenna. Olen menossa sen luokse kylään. Kivaa taas nähdä koska ei olla taas nähty vähään aikaan. Tänään aijon taas lenkkeillä. Aamulenkille ja illalla toinen lenkki. Nyt ulkona ei ole kamalan kylmä onneksi. Eilenä oli kova pakkanen. Kävin eilenä päivällä lenkillä. Aamulla en mennyt kun oli niin kylmä. Alan kohta siivoilemaan. Saa kämpän kuntoon. Pyykkiä pesen huomenna taas lakanat ja vaatteet.
En eilenä katsonut salkkareita niin katson tänään sen eilisen jakson. Menin jo ajoissa nukkumaan. No onneksi salkkarit voi katsoa koska vaan tuolta mtv palvelusta. Kaikki jaksot ovat siellä. En eilenä katsonut kotikatua tai syke sarjaa. No mulla on sitten viikonloppuna aikaa katsoa niitä sarjoja taas. Olen viikonlopun täällä ja ensi viikolla olen menossa taas poikaystävän luokse. Aijon ottaa taas tämän viikonlopun ihan rennosti niin jaksaa sitten taas. Hetki ja päivä kerrallaan. Nyt otan aamulääkkeet ja alan siivota. Uskon että tästä on tulossa hyvä päivä.
Nyt on ihan parasta ettei enää ahdista tai masenna mikään. Kaikki menee hyvin taas.

Ahdistus iski taas.Tiistai 11.01.2022 06:15

Eilenä oli todella huono päivä. Mulle iski niin paha ahdistus etten päässyt edes sinne apteekkiin eilenä. Jouduin ottamaan sen rauhoittavan mikä onneksi helpotti heti mun oloa. Lepäsin loppupäivän. Tänään yritän mennä sinne apteekkiin niin saa haettua sitä leponexia. Toivon että tästä olisi tulossa vähän parempi päivä mitä eilenä. Varaudun siihen että ahdistus saattaa taas iskeä. Ei voi tietää vielä miten tämä päivä menee. Hetki kerrallaan. Onneksi olen oppinut elämään tämän ahdistuksen kanssa. Se aina tulee ja menee. Katsoin eilenä taas kotikatu sarjaa. Olen jäänyt siihen sarjaan ihan koukkuun. Hyviä hahmoja siinä sarjassa. Syke on myös toinen sarja mistä olen alkanut tykätä. Katson noita sarjoja varmaan taas tänään. Vielä on monta jaksoa ja kautta mitä katsoa. Tuntikausia katsottavaa. Aamulenkille olen taas menossa ja katsoo jos teen toisen lenkin illalla. Kävin eilenä illalla lenkillä. Oli ihan kiva ilma ulkona eikä tullut kylmä kun käveli. Kohta pitää ottaa aamulääkkeet.
Sekä alan tiskaamaan. Aamu alkanut ihan hyvin. Heräsin tuossa puoli kuudelta. Onneksi aamukahvi herätti. Saa nähdä mitä salkkareissa tänään tapahtuu. Pakko katsoa. Se on kivaa kun salkkarit taas tulee joka päivä.
On illalla katsottavaa ennen kun menee nukkumaan. Mutta toivon että tänään pääsen sinne apteekkiin. Menen tuossa päivällä. Mulla menee tänään ja huomenna viimeiset leponex lääkkeet. Pakko saada ne lääkkeet niin on sitten niitä taas.

Tänään hakemaan leponexia.Maanantai 10.01.2022 05:48

Eilenä oli vähän huono ilta. Mua vaan itketti ja sitten harhat iski. Selvisin siitä enkä joutunut onneksi ottamaan rauhoittavaa. Se huono olo kesti vaan sen puolisen tuntia ja sitten alkoi helpottaa. Sitten kun otti vielä iltalääkkeet niin sekin rauhoitti. Sitten menin vaan nukkumaan ja nukahdin onneksi heti. Nyt kun heräsin tänä aamuna niin olo tuntuu jo paljon paremmalta. Heräsin tuossa viiden jälkeen ja join aamukahvit.
Uusi viikko alkaa taas. Hyvällä mielellä aijon taas aloittaa uuden viikon.
Salille ei pääse treenaamaan niin aijon vaan lenkkeillä. Tänään aamulenkki ja illalla toinen lenkki. Katsoin eilenä pari jaksoa syke sarjaa. Olen jäänyt siihen ihan koukkuun. Hyvä sarja. Hassua etten aiemmin ole alkanut katsomaan sitä. Olen katsonut sitä 6 jaksoa ekalta kaudelta. Vielä on monta kautta jäljellä. Tänään tulee taas salkkarit. Ulla lähti mikä oli harmi. Mun yksi suosikki hahmo. No ehkä se palaa jossain vaiheessa takaisin. Kohta jaan viikonlääkkeet taas dosettiin ja mun pitää hakea leponexia tällä viikolla. Ajattelin varmaan tänään käydä apteekissa kun on hyvin aikaa. Pyykkiä pitää pestä taas tänään ja sitä on kertynyt kivasti.
Pesen ne tässä heti aamusta. Onneksi on tässä talossa hyvä pesukone ja kuivuri. Saa pyykit nopeasti pestyä. Soitin eilenä parhaalle kaverille. Kyselin miten sen viikonloppu meni ja suunniteltiin että näkisimme tällä viikolla. Nähtiin viimeksi vähän ennen joulua. Tänään mä näen mun yhtä toista kaveria tässä illalla. Menen sen luokse kylään. Mukavaa taas nähdä kavereita. Piristää paljon mun mieltä. Pakko sanoa että mulla on aivan ihania ystäviä. Ne antaa mulle aina voimaa. Nyt otan aamulääkkeet ja alan jakamaan lääkkeitä dosettiin.

Tänään lenkille ja lidliin.Sunnuntai 09.01.2022 06:28

Huomenna alkaa uusi viikko. Viikonloppu mennyt mukavasti. Eilenä sain katsottua tämän viikon tempparit jaksot. Katsoin myös syke sarjaa ja kotikatua. Nukuin päikkärit aamulenkin jälkeen mikä teki ihan hyvää. Kävin vielä toisen lenkin tuossa iltapäivällä. Olo on hyvä tällä hetkellä. Mistä mä nyt nautin ihan täysillä. Toivon että ensi viikosta tulee mukava viikko. Näkee taas kavereita ja muita ihmisiä. Aijon olla sosiaalinen ensi viikolla. Pyykkiä aijon pestä vasta huomenna. Otan tämän päivän vielä rennosti. Tänään on aamulenkki ja aijon käydä lidlissä iltapäivällä. Nyt kun on hyvin aikaa. Siinä tulee hyvä lenkki kun kävelee tuonne lidliin.
Tulee paljon askelia. Leponex lääkettä pitää hakea taas ensi viikolla niin sitten on taas kaikkia lääkkeitä. Käyn varmaan jo alkuviikosta apteekissa.
Huomasin että hunajaa pitää ostaa taas lisää. Laitan sitä aina teen sekaan. terveellinen juoma mitä juon useamman kupin päivässä. Juon aika paljon teetä kun taas kahvia. Mulle riittää päivässä yksi kuppi kahvia ja se on aina aamulla. Juon sen mustana. En tykkää laittaa mitään maitoa sinne sekaan. Tänään aijon jatkaa syke ja kotikatu sarjojen katsomista.
Huomenna alkaa taas salkkarit. Ulla näköjään taas lähti siitä sarjasta.
Kun se oli jättänyt kirjeen. Siihen se viime jakso loppui kun se Gunnar luki sitä kirjettä. Harmi kun se lähti. Nyt alan kuunnella hyvää musiikkia ja nauttimaan tästä sunnuntai päivästä. Toivon että aurinko taas paistaa koska se piristää niin paljon mun mieltä. Sieltä se kevät alkaa tulla ja kesä.
Lauantai. Eilinen päivä tuntui ihan maanantailta koska torstai oli pyhäpäivä. Tänään en tee muuta kuin lenkkeilen, nukun ja katson sarjoja ja ohjelmia. Kaikkea rentoa tekemistä. Tänään koitan saada katsottua tämän viikon tempparit jaksot. Siellä itketään ihan varmasti. Mä kerkesin lukemaan uutisista että siellä yksi meni jo sänkyyn toisen kanssa.
Innolla aijon katsoa jaksot. Aloin eilenä katsomaan sitä kotikatu sarjaa ja olen jäänyt siihen ihan koukkuun. Kerkesin eilenä katsomaan kolme ekaa jaksoa. Tänään varmaan jatkuu taas sen katsominen. Saa ajan hyvin kulumaan. Olo on edelleen hyvä ja nautin siitä. Aamu alkanut hyvin. Kohta pitää ottaa aamulääkkeet. Nyt olen taas hyvin pärjännyt tämän mun sairauden kanssa. Ei ole ollut mitään pahaa ahdistusta tai harhoja. Mä en enää edes muista koska viimeksi olen syönyt rauhoittavia. Se on vaan hyvä että syön niitä todella harvoin eikä jatkuvasti. Aina kun tulee taas paskaa niskaan niin kyllä siitä sitten aina jotenkin vaan selviää.
Onneksi elän hetken ja päivän kerrallaan. En edes vielä mieti huomista päivää koska voi tapahtua ihan mitä tahansa. Mulle ei tullut onneksi mitään sivuoireita siitä koronarokotteesta. Käsi tuli vaan kipeäksi. Varmaan sitten ennen kesää tai kesällä saadaan ihan varmasti neljännet rokotteet. Mikä on vaan hyvä ja aijon ottaa sen. Tuntuu oudolta kun ei pääse salille treenaamaan tämän koronan takia. Nyt pitää vaan lenkkeillä.
Olin eilenä illalla lenkillä taas. Oli kiva ilma ulkona. Nyt alan siivota vähän tätä mun keittiötä. Pyykkiä pesen sitten kun ensi viikko alkaa.
Eli maanantaina. Ihanaa kun ei ole kiire.

Tänään taas lenkkeilyä.Perjantai 07.01.2022 06:17

Viikonloppu. Nopeasti meni tämä viikko taas. En ole tänä viikonloppuna lähdössä mihinkään. Olen täällä. Katselin että tuolla yle areena sivuilta löytyi taas pari sarjaa mitä alan katsomaan. Siellä oli kotikatu mitä olen aina halunnut katsoa. Eilenä katsoin vaan yhden jakson sykettä. Viikonloppuna jatkuu kyllä taas sen katsominen. Tulee mukava ja rento viikonloppu taas. Aijon nukkua, lenkkeillä, syödä ja katsella sarjoja ja ohjelmia. En eilenä jaksanut mennä tokmannille niin menen sinne nyt tänään. Jaksoin herätä tänään ajoissa. Aamukahvit on taas juotu. Maksan vuokran kohta pois. Rahaa on tullut kelalta tänään. Olo tällä hetkellä tuntuu aika hyvältä. Nyt mua ei ole yhtään ahdistanut tässä aamuisin.
Se on vaan hyvä. Kohta otan aamulääkkeet taas. Olen siitä tyytyväinen että syön tuota masennuslääkettä koska se auttaa mua todella paljon tässä elämässä. Hyvä lääke. Samoin leponex. Leponexia haen sitten ensi viikolla taas ja seuraavat verikokeet on 18 päivä tätä kuuta.
Pitää katsoa jossain vaiheessa tämän viikon tempparit jaksot. Ehkä tänään tai huomenna. Nyt siellä tapahtui että peitto heilui. Luin uutisista eilenä. Aijai. Innolla kyllä haluan sitten nähdä iltanuotion. Varmasti dramaattinen. Siellä itketään. Soitin eilenä parhaalle kaverille. Sillä menee ihan hyvin. Katsoo jos vaikka ensi viikolla taas nähtäisiin ei olla taas nähty vähään aikaan. Tänään taas aamulenkki niin kuin joka aamu. Saa raitista ilmaa mikä piristää. Päivä lähtee myös sillä hyvin käyntiin. Illalla teen toisen lenkin taas eli liikun paljon tänään.

Hyvä olo vaan jatkuu.Torstai 06.01.2022 07:11

Sain eilenä siivottua niin tämän päivän voi ottaa ihan rennosti. Sain pyykit myös pestyä. Tänään ajattelin mennä käymään varmaan tokmannilla. Pitää ostaa sieltä ainakin vessapaperia sekä shampoota. Ne alkaa olla loppu. Samalla katson mitä muuta siellä on. En ole vähään aikaan nyt käynyt tokmannilla. Olo on vähän väsynyt tällä hetkellä mutta muuten ok.
Ei ahdista yhtään mikä on hyvä. Onneksi kun syö lääkkeitä niin nekin auttaa aika paljon tähän mun oloon. Ei tule niin pahasti ahdistusta ja masennusta. Nyt mä aijon nauttia ihan täysillä tästä hyvästä olosta.
Ulkona on aika kiva ilma kun ei ole niin kylmä. Kiva nyt käydä lenkillä.
Salille ei nyt pääse treenaamaan tämän koronan takia. Se on suljettu toistaiseksi. Varmaan koko tämän kuun vielä. No onneksi voi lenkkeillä. Täällä missä mä asun on paljon erilaisia lenkkireittejä. Katson varmaan tänään taas syke sarjaa. Tykkään siitä sarjasta vaikka olen katsonut vasta pari jaksoa. Olen salkkareissa ihan mukana. Katsonut kaikki tämän viikon jaksot. Pitää nuo tempparit taas katsoa ruudusta kun tulee hyvä hetki.
Innolla haluan nähdä mitä siinä on sitten tapahtunut. Paljon draamaa varmasti. Huomenna aijon maksaa vuokran pois. Kelalta tulee huomenna taas rahaa niin saa sen maksettua. Sitten sitä ei tarvitse miettiä.
Nyt otan aamulääkkeet ja alan kuunnella jotain hyvää musiikkia. Tästä on tulossa varmasti mukava päivä. Huomenna on taas perjantai ja viikonloppu alkaa. Ihan parasta.

Aloin katsomaan syke sarjaa.Keskiviikko 05.01.2022 07:00

Heräsin tänään vasta kuudelta. En viideltä heti jaksanut nousta ylös. Aamukahvit on juotu mikä onneksi herätti. Tänään aijon siivota ja pestä lakanapyykkiä. Onneksi mulla on koko aamu aikaa siivota. Saa rauhassa tehdä kaikki. Kävin eilenä pari kertaa lenkillä. Aamulla ja illalla. Oli kiva ilma eilenä illalla kun lenkkeilin. Piristi mieltä. Olen huomannut kun liikkuu paljon päivän aikana niin hyvin nukuttaa sitten illalla. Sitten kun ottaa vielä iltalääkkeet siihen päälle niin kyllä uni tulee. Leponex lääke rauhoittaa illalla ja on samalla hyvä unilääke. Aloin vihdoin ja viimein alkaa katsomaan syke sarjaa. Olen kerennyt katsomaan pari jaksoa ekalta kaudelta. Kaikki ovat sanoneet että on hyvä sarja. Paras kaveri kehui sitä myös. Yle areenasta pystyy katsomaan kaudet 1-4 ja ruudusta löytyy loput kaudet. Nyt on tunti tolkulla katsottavaa. Saa ajan hyvin kulumaan kun katsoo sitä sarjaa. Nyt tiedän mitä teen viikonloppuna. Pidän katsomismaratoonin eli katson vaan syke sarjaa. En ole tänä viikonloppuna lähdössä mihinkään. Ajattelin taas levätä ja olla. Olen iloinen siitä että pääsi viettämään joulua ja uutta vuotta poikaystävän kanssa. Näemme taas ensi viikolla. Olo on hyvä tällä hetkellä. Mulla ei ole ollut ahdistusta vähään aikaan mikä on vaan hyvä. Eikä masennusta.
Aamulääkkeet auttavat paljon tähän mun oloon mikä on aamulla. Lievittävät ahdistusta kun ottaa sen lääkkeen. Mikä on vaan hyvä niin päivä sujuu paljon paremmin. Ei ole niin huono olo. Nyt alan imuroimaan. Sekä vaihdan puhtaat lakanat sänkyyn. Innolla alan siivota. Sitten on mukavaa kun on taas siistiä.

Kohta alkaa putous. :)Tiistai 04.01.2022 06:44

Viikko on alkanut hyvin. Eilenä mä kävin pari kertaa lenkillä ja sain pestyä pyykit. Olo on edelleen hyvä tällä hetkellä. Ei onneksi ahdista tai masenna yhtään. Nyt pitää taas nauttia tästä hyvästä olosta kun vaan pystyy. Koska mä tiedän että se paskempi kausi sitten tulee taas jossain vaiheessa. Silloin kun ahdistaa tai masentaa kaikki. Onneksi olen oppinut elämään hetken ja päivän kerrallaan niin ei tunnu niin pahalta.
Heräsin tänään vasta kuudelta. No ei se mitään aamukahvit on keitetty.
Enkä nukkunut pommiin. Aijon tällä viikolla käydä tokmannilla. En ole käynyt tokmannilla taas vähään aikaan. Siellä on varmaan alennusmyynnit. Tekisi mieli ostaa jotain kivaa itselle sieltä mutta katsotaan. En kyllä tarvitse mitään. Voin mennä vaikka katselemaan sinne. Se on kiva kun salkkarit taas alkoi. Saa nähdä mitä siinä tänään tapahtuu. Hyvä että Ulla on palannut siihen takaisin. Siinä alkaa taas tapahtumaan. Saa nähdä mitä temppareissa tapahtuu tällä viikolla.
Innolla odotan uusia jaksoja. Kohta alkaa muuten Putous. Muistin sen juuri että se alkaa. Ihan parasta! Pakko katsoa koska mä olen putous fani. Siinä saa niin nauraa kun katsoo sitä ohjelmaa. Varmaan yhden mun kaverin kanssa katsotaan se sitten yhdessä. Sekin tykkää putouksesta.
Kivempi katsoa sitä kaverin kanssa kun taas yksin. Kohta otan aamulääkkeet. Masennuslääkettä on vielä pariksi kuukaudeksi. Leponexia menen hakemaan vasta ensi viikolla. Sitten on taas kaikkia lääkkeitä. Verikokeet on 18 päivä tätä kuuta heti aamusta. Siinä samalla multa otetaan sydänfilmi. Tänään aamulenkille. Sekä teen myöhemmin toisen lenkin. Salille ei nyt pääse tämän koronan takia.
Se on nyt suljettu. Heti kun pääsee taas salille niin menen. Onneksi voi lenkkeillä niin siinä saa ihan hyvää liikuntaa päivään.
Lenkkeilen päivän aikana yhteensä noin tunnin. Mun lenkki kestää sen puolisen tuntia jos käyn pari kertaa. Aijon nauttia tästä päivästä. Mulla ei ole mitään muuta kun vaan aikaa. Kohta alan tiskaamaan.

Hyvin meni uusi vuosi. :)Maanantai 03.01.2022 05:21

Vuosi on taas vaihtunut. Oli mukavaa viettää uutta vuotta poikaystävän kanssa. Toivon kovasti että tästä vuodesta tulee hyvä ja saa tapahtua kaikkea kivaa. Odotan kovasti että pääsee tänä vuonna johonkin reissuun.
Vaikka laivalle. Sekä odotan että tänä vuonna että pääsee shoppailemaan kunnolla jotain kivaa. Ostan ehkä uuden laukun. En ole aikoihin ostanut uutta laukkua. Sitten haluaisin uudet farkut. Yhden kaverin kanssa suunniteltiin että tänä vuonna tehdään kunnon shoppailureissu. shoppailaan ja käydään jossakin syömässä. Käydään kaikki vaateliikkeet läpi. Heräsin taas tuossa neljän jälkeen. No ei haittaa yhtään koska viikonloppuna mä nukuin pitkään poikaystävän luona. Nyt alkaa taas arki ja aikaiset herätykset. Olen aamuvirkku ja tykkään siitä. Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin ja mun ei vielä tällä viikolla tarvitse hakea leponexia. Haen sitä vasta ensi viikolla. Kaikkia muita lääkkeitä on vielä.
Olo on muutenkin hyvä tällä hetkellä ja nautin siitä. Uskon että tästä on tulossa hyvä viikko. Ai niin salkkarit alkaa tänään! Meinasin unohtaa ne.
En enää muista mihin kohtaan se jäi. No se selviää tänään. Kivaa kun salkkarit taas alkaa niin on illalla katsottavaa. Tänään pitää pestä pyykkiä. Pesen ne vaatteet mitkä mulla oli viikonloppuna poikaystävän luona. Saa ne hoidettua tässä aamulla ja aijon mennä lenkille. Nyt alan taas liikkumaan joulun ja uuden vuoden jälkeen. Mun paino ei onneksi noussut joulun jälkeen vaan oli tippunut. Jotain positiivista.
Nyt mun paino on tällä hetkellä todella hyvä. On pysynyt koko ajan normaalina. Se on hyvä että kroppa on kunnossa. Nyt alan tiskaamaan ja kuuntelemaan hyvää musiikkia. Tästä tulee hyvä päivä. Ei ole kiire.