IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Olin eilenä lahdessa.Perjantai 10.06.2022 05:25

Eilenä tuli käytyä lahdessa suurmarkkinoilla. Kaverin kanssa olin siellä. Onneksi oli hyvä sää eikä satanut vettä. Paljon oli ihmisiä ja siellä myytiin vaikka mitä. Mä vaan katselin enkä ostanut mitään sieltä. Näin siellä kyllä hienon hello kitty lippiksen minkä olisin niin halunnut ostaa. Olen hello kitty fani. Kaveri osti vaan metrilakua.
Desucon tapahtumaan on enää viikko! Kaverin kanssa mennään vasta lauantaina sinne sekä sunnuntaina. Kaikki rahat on nyt kasassa.
Hyvä että säästin koko tämän kevään. Enkä onneksi joutunut ottamaan mun säästötililtä rahaa tuohon desuconiin. Olo on ollut hyvä viime päivinä
ei ole yhtään ahdistanut. Olen nauttinut täysillä tästä hyvästä olosta.
Viikonloppu alkaa nopeasti tää viikko on mennyt. Mun pitää käydä tänään apteekissa hakemassa nuo masennuslääkkeet ja käyn samalla kaupassa.
Menen mun sähköpotkulaudalla sillä pääsee nopeasti. Olin eilenä parhaan kaverin luona kylässä illalla. Juotiin teetä, syötiin pullaa ja höpöteltiin.
Suunniteltiin mitä sitten juodaan kun menen joskus parhaan kaverin luokse yökylään. Juhannuksena olen menossa poikaystävän luokse. Olen nyt viettänyt kaikki viime juhannukset sen kanssa. Tästä tulee taas varmasti mukava juhannus. Sanoin poikaystävälle että ostetaan kunnon pihviä ja sen kanssa perunasalaattia. Juhannus juomaksi ostan viiniä ja siideriä. Rahaa tulee taas sopivasti ennen juhannusta niin pystyy ostamaan ruoat ja juomat. Tänään aijon lenkkeillä kun on hyvä sää. Kun menen kauppaan tänään niin ajattelin ostaa suklaata. Tekee sitä mieli ja nyt saa herkutella kun viikonloppu alkaa. Nyt otan aamulääkkeet ja alan kuunnella hyvää musiikkia. Perjantai fiilis päälle.
Onneksi viikonloppuna ei ole mihinkään kiire voi vaan olla!

Huomenna näen parhaan kaverin.Keskiviikko 08.06.2022 05:54

Oli hyvät jalkapallo pelit eilenä. Pelattiin yhteensä noin puolituntia. Sain tehtyä neljä maalia. Olin eka hyökkääjä ja loppuajan puolustaja. Siinä ajassa sai kyllä juosta mikä teki ihan hyvää. Olo on edelleen tuntunut hyvältä. Viikko mennyt tähän asti hyvin. Ei ole ahdistanut tai ollut mitään masentavaa oloa. Onneksi syön lääkkeitä joka päivä niin ne auttaa noihin olotiloihin. Huomenna olen menossa parhaan kaverin luokse kylään. Ei olla nähty varmaan pariin kuukauteen. Ihanaa nähdä taas ja pääsee kunnolla juttelemaan ja näkemään. Tuli hyvää kinkkukeittoa eilenä ja tänään teen ruoaksi lohikastiketta ja riisiä. Se on yksi mun lempi ruoka mitä teen usein. Onneksi pystyn syömään kalaa. Heräsin tänään vasta viideltä. Aamukahvit join äsken ja nyt olen ihan hereillä. Tänään aamulenkille tuonne pururadalle taas. Kävin eilenäkin lenkillä siellä.
Ajattelin jo tänään alkaa siivoilemaan mun kämppää niin huomenna ei sitten olisi niin kauheasti siivottavaa. Pitää nuo ikkunat pestä jossain vaiheessa. Pesen ne kun tulee hyvä hetki ja on aikaa. Käyn apteekissa perjantaina hakemassa ne masennuslääkkeet. Sitten on kaikkia lääkkeitä.
Onneksi mä saan sitä masennuslääkettä kolmeksi kuukaudeksi. Ei ihan heti tarvitse sitten hakea sitä lääkettä uudestaan. Leponexit riittävät aina pariksi kolmeksi viikoksi. Rauhoittavia lääkkeitä en ole syönyt pitkään aikaan ja se on vaan hyvä. Hyvin olen pärjännyt ilman niitä. Vaihdan kohta puhtaat lakanat sänkyyn ja pesen huomenna sitten lakanapyykkiä ja muut vaatteet. Tästä tulee varmasti hyvä päivä.
Näen yhtä mun kaveria illalla. Menen sen luokse kylään.

Tänään pelaamaan jalkapalloa.Tiistai 07.06.2022 05:44

Aurinkoinen aamu. Tänään on varmasti tulossa lämmin päivä. Meillä on jalkapallo pelit iltapäivällä. Kivaa mennä pelaamaan. Pääsee juoksemaan täysiä pallon perässä ja koitan taas tehdä maaleja. Pitää ottaa mukaan juomapullo koska pelatessa tulee jano. Kävin eilenä verikokeissa. Menin kävellen terveyskeskukseen niin siinä tuli tehtyä lenkki samalla. Yhteensä tuli käveltyä 6 kilsaa. Pääsin etuajassa sinne eikä haitannut yhtään.
Seuraavat verikokeet on sitten heinäkuun alussa. Kävin eilenä kaupassa ja aijon tehdä tänään ruoaksi kinkkukeittoa. Huomenna teen lohikastiketta ja riisiä. Hyvät ruoat parille päivälle. Olo tällä hetkellä tuntuu ihan hyvältä.
En usko että tulee tänään mitään huonoa oloa. Nautin nyt vaan kesästä.
Otan kohta aamulääkkeet. Haen sitä masennuslääkettä loppuviikosta.
Sitten on taas kaikkia lääkkeitä. En eilenä jaksanut pestä pyykkiä mutta tänään pesen. Vien ne hetken päästä pesukone on varmasti vapaa.
Aijon mennä aamulenkille tuonne pururadalle. Hyvä aamulenkki niin herää. Tänään saa hyvin liikuntaa kun on lenkki ja pelit. Tekee vaan hyvää. Sain eilenä katsottua viime viikon rantabaari jaksot. Hyvin oli aikaa katsoa kun tulin verikokeista. Menee vaan jännäksi sekin sarja. Salkkareissa mä olen ihan mukana. Ai niin eilenä alkoi Roba sarjan viides kausi. Pakko katsoa sitä koska se on mun yksi lempi sarja.
Katsoin eilenä myös kotikatua. Olen kohta kuudennella kaudella. Tykkään siitä sarjasta paljon. Katson sitä aina kun tulee hyvä hetki.
Nyt alan tiskaamaan ja siivoilen tätä mun keittiötä. Alan kuunnella myös musiikkia. Onneksi aamukahvi herätti. Join sitä mustana ison kuppillisen.

Verikokeet tänään.Maanantai 06.06.2022 05:32

Oli todella mukava viikonloppu poikaystävän luona. Pääsi kunnolla rentoutumaan ja hetkeksi unohtuivat huolet ja murheet. Valvottiin, nukuttiin, juotiin, saunottiin, tehtiin ruokaa..kaikkea mukavaa. Olen seuraavan kerran menossa poikaystävän luokse juhannuksena. Näin suunniteltiin. Uusi viikko alkaa ja mä heräsin jo tänään puoli viideltä. . Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin ja mun pitää hakea seuraavaksi masennuslääkettä. Kävin apteekissa viime perjantaina hakemassa leponexit. Tänään mulla on verikokeet päivällä pitää mennä että saa haettua leponex lääkettä sen jälkeen. Sain jo uuden verikoe ajan heinäkuun 4 päivä. Toivon että on tulossa mukava viikko mutta varaudun siihen jos alkaa ahdistaa tai harhat iskee. Nyt mulla ei ole ollut harhoja pitkään aikaan ja se on vaan hyvä. Eikä ole oikeastaan kauheasti ahdistanut viime päivinä. On ollut aika hyvä olo ja olen nauttinut siitä.
Pitää pestä pyykkiä tänään sitä on kertynyt kiva määrä viikonlopun jälkeen. Pesen kun tulee hyvä hetki. Kaupassa pitää käydä ostamassa ruokaa. Aijon mennä sähköpotkulaudalla niin sillä pääsee nopeasti.
Kauppalapun olen tehnyt valmiiksi niin tiedän mitä ostan. Ihanaa kun aurinko taas paistaa. Viikonloppuna satoi aika kivasti vettä. Kävin tuossa lauantaina lenkillä päivällä kun ei satanut. Saa nähdä mitä salkkareissa tapahtuu tällä viikolla. Innolla haluan nähdä. En ole vielä katsonut viime perjantain rantabaari jaksoja. Katson ne sitten kun tulee hyvä hetki. Odotan jo innolla desuconia. Enää alle pari viikkoa niin pääsee sinne! Toivon että silloin paistaa vaan aurinko ja on lämmin.
Sekin voi olla että sataa vettä ei voi vielä tietää. Nyt alan kuunnella hyvää musiikkia ja siivoilen keittiötä. Uskon että tästä tulee mukava päivä.

Desucon parin viikon päästä! :)Perjantai 03.06.2022 04:53

Heräsin tänään vähän yli neljä. En saanut enää unta niin aloin keittämään aamukahvia. Jee, perjantai ja viikonloppu alkaa! Olen menossa poikaystävän luokse taas viettämään viikonloppua. Lähden taas vasta illalla koska poikaystävällä on tänään työpäivä. Käydään kaupoilla ostamassa ruokaa ja juotavaa. Rahaa on tullut tänään niin hyvin pystyy ostamaan kaikki. Aijon viikonloppuna juoda siideriä ja lonkeroa. Pakko saada vähän alkoholia niin rentoutuu. Ai niin aijon varmaan tänä viikonloppuna ottaa takaisin tuon netflixin. Innolla haluan nähdä mitä kaikkea katsottavaa sinne on tullut varmasti paljon animea. Desucon on parin viikon päästä ja olen aivan innoissani! Pääsee ihailemaan hienoja cosplay asuja, shoppailua, fiilistelyä..olen saanut säästettyä rahat siihen reissuun. Mä säästin koko tämän kevään. Se kannatti niin ei tarvinnut ottaa säästötililtä rahaa. Olo tuntuu hyvältä tällä hetkellä ja se on vaan hyvä. Käyn tänään siellä apteekissa. Menen sähköpotkulaudalla niin sillä pääsee nopeasti. Käyn hakemassa ne leponexit ja karpalokapselit.
Toivottavasti ei sada kaatamalla vettä kun menen. Eilenäkin satoi koko päivän. En eilenä päässyt lenkille. Pidin eilenä kotikatu sarjan katsomismaratoonin koko iltapäivän. Sai silleen päivän hyvin kulumaan.
Sain eilenä siivottua ja pestyä pyykit. Ensi viikolla aijon pestä kaikki mun ikkunat. Pesen ne aina kerran vuodessa. Siinä menee hetki koska mulla on aika monta ikkunaa tässä mun kämpässä. Alan nyt tiskaamaan ja kuuntelemaan hyvää musiikkia. Aijon nauttia ihan täysillä tästä viikonlopusta. Voisin kohta jatkaa pakkaamista.

Innostuin eilenä siivoamaan.Torstai 02.06.2022 05:50

Mulla oli eilenä todella paljon energiaa niin aloin jo siivota mun kämppää eilenä. Sain tampattua mun matot, imuroin, moppasin..siivoan keittiön tänään, vessan, sitten aijon puhdistaa mun kahvinkeittimen. Vessan lattiakaivo pitää myös putsata. Hyvä että sain hoidettua matot jo eilenä koska tänään näköjään sataa taas vettä. Pyykkiä pitää pestä tänään. Vien ne hetken päästä. Tosi nopeasti tää viikko on mennyt huomenna on perjantai. Olen menossa poikaystävän luokse viikonloppuna. Ihanaa taas nähdä. Nähtiin viime viikolla kun käytiin siellä lidlissä. Huomenna tulee onneksi rahaa niin pystyy ostamaan viikonlopulle ruoat ja juomat. Ajattelin viikonloppuna vaan juoda siideriä ja lonkeroa. Nyt mun ei tee mieli viiniä. Juon sitä varmaan sitten juhannuksena. Vietän sitten juhannusta poikaystävän kanssa. Toivottavasti aurinko paistaa silloin niin voi ottaa ulkona aurinkoa. Mun pitää kohta muuten ostaa se aurinkorasva. Ostan sen ennen juhannusta. Tokmannilla se aurinkorasva maksoi sen 13 euroa. Olo tällä hetkellä tuntuu todella hyvältä. Viikko on mennyt hyvin ja se on ollut hyvä että ei ole ollut yhtään ahdistusta tai harhoja. Sain eilenä uuden ajan tuonne suuhygienistille. Heinäkuun 21 päivä kello 10.
No sinne on vielä aikaa niin ei tarvitse sitä nyt miettiä. Huomenna menen sinne apteekkiin. Saa haeuttia leponexia. Verikokeet mulla on taas ensi viikon maanantaina. Haen varmaan masennuslääkettä lisää ensi viikolla
Se alkaa loppua. Otan aina sen kolmen kuukauden paketin niin sitä ei tarvitse hakea jatkuvasti. Nyt otan aamulääkkeet ja jatkan siivoilua.
Olen ihan hereillä koska join vahvat aamukahvit. Aamupalaa syön myöhemmin.

Pelasimme sählyä. Oli hyvät pelit!Keskiviikko 01.06.2022 05:40

Pelattiin eilenä sählyä jalkapallon sijasta koska satoi vettä. Oli hyvät pelit ja tein jopa pari maalia. Pelasimme yli puolituntia siinä ajassa sai kyllä juosta. Tuli hiki mutta hyvä olo pelien jälkeen. Katsoo jos ensi viikolla pääsee pelaamaan jalkapalloa. Tuli eilenä hyvää nakkikeittoa. Tänään teen ruoaksi lasagnetta. Se on yksi mun lempi ruoka mitä teen usein. Olen jo suunnitellut mitä ruokia sitten teen ensi viikolla. Ajattelin ainakin tehdä lohikastiketta ja sen kanssa riisiä. Olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä.
Viikko mennyt yllättävän hyvin eikä ole ollut mitään pahaa ahdistusta.
No onneksi elän hetken ja päivän kerrallaan. Ylihuomenna olen menossa poikaystävän luokse viettämään viikonloppua. Nopeasti nämä viikot menee. Käyn perjantaina siellä apteekissa hakemassa leponexit. Ai niin ja mun pitää ostaa samalla noita karpalokapseleita ne on kohta loppu. Perjantaina tulee rahaa taas ja maksan vuokran sitten ensi viikolla. Olen siitä tyytyväinen että maksan kaikki mun laskut joka kuukausi on rahaa niihin. Mulla jää onneksi rahaa laskujen jälkeen. Laitan aina osan säästöön mun säästötilille.
Ajattelin huomenna tehdä suursiivouksen mun kämppään. Vien matot pihalle, pesen uunin, kahvinkeittimen, pitää pyykkiä pestä myös mulla on koko huominen aamu aikaa tehdä nuo kaikki. Ikkunat aijon pestä sitten myöhemmin. Tänään näyttää siltä että sataa taas vettä. Odotan jo että aurinko tulisi esiin. Ai niin mun pitää kohta ostaa sitä aurinkorasvaa. Mun on pakko laittaa aina sitä kun menen aurinkoon
Mulla on aika vaalea iho en koskaan rusketu. No onneksi tokmannilla myydään aurinkorasvaa niin ostan sen sieltä. Nyt otan aamulääkkeet ja vaihdan puhtaat lakanat sänkyyn. Onneksi aamukahvi herätti.
Menen varmaan aamulenkille ellei sada vettä.
Heräsin taas ennen herätyskelloa. No ei se mitään ainakin olen nyt hereillä. Aina kun herään joka aamu niin alan keittämään aamukahvia ja
sitten alan kirjoittaa blogia. Olo on ollut aika hyvä ei ole onneksi yhtään ahdistanut ainakaan vielä. Uskon että tästä tulee hyvä päivä taas.
Saa nähdä onko meillä jalkapalloa iltapäivällä koska vissiin on luvattu vesisadetta. No sen näkee sitten millainen sää on iltapäivällä. Toivon että pääsisi pelaamaan. Viime viikolla oli hyvät pelit. Olin eilenä pari kertaa lenkillä. Kävin aamulenkillä ja tein toisen lenkin päivällä. Teki vaan mieli eilenä liikkua kun oli jotenkin niin paljon energiaa. Lenkkeily tekee mulle aina hyvää. Jos vaikka vituttaa tai ärsyttää jokin asia, niin sitten aina lähden lenkille. Siinä saa purettua sitä vitutusta aika hyvin. Mun paino on pystynyt nyt normaalina ja se on hyvä juttu. Ei ole tullut ylipainoa yhtään.
Mä syön terveellisesti joka päivä ja liikun sekä jätän kaikki herkut viikolla pois. Herkuttelen aina viikonloppuna. Sain pestyä eilenä pyykit. Pesukone oli onneksi vapaa. Pesen lakanapyykkiä sitten ylihuomenna. Nekin pitää pestä ja vaihdan puhtaat lakanat sänkyyn. Kävin kaupassa eilenä vasta illalla niin nyt teen tänään ruoaksi sen nakkikeiton. Hyvä ruoka tälle päivälle. Aijon syödä aamupalaksi puuroa. Mä syön sitä aina jos vaan pystyy. Jaksaa sitten tehdä aamulenkin kun on syönyt hyvän aamupalan.
Ajattelin mennä aamulenkille tuonne pururadalle. Se on mun lempi lenkkeilypaikka ja on ihan tuossa vieressä. Nyt otan aamulääkkeet ja siivoilen vähän tätä mun keittiötä. Niin ja tarkistan millainen sää on iltapäivällä.

Näin ihanan mekon tokmannilla.Maanantai 30.05.2022 05:49

Maanantai ja uusi viikko alkaa. Heräsin jo puoli viideltä ja join äsken aamukahvit. Onneksi kofeiini herättää aamulla nyt olen ihan hereillä.
Tänään on jonkin verran ohjelmaa. Pitää käydä kaupassa, teen ruoaksi nakkikeittoa, pestä pyykkiä, menen yhden mun kaverin luokse kylään illalla, lenkille..vauhdikas päivä. Olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä.
Otan kohta aamulääkkeet ja jaan viikonlääkkeet dosettiin. Mun pitää hakea leponexia tällä viikolla. Sitten on taas kaikkia lääkkeitä. Toivon että tästä tulee hyvä viikko ja viikonloppuna olisi tarkoitus mennä poikaystävän luokse. Odotan innolla että näemme taas. On ollut ikävä sitä. Kävin eilenä tokmannilla. Ostin hunajaa ja tuc suolakeksejä. Hunajaa ostin sen takia koska laitan sitä aina teen sekaan ja mun teki mieli suolakeksejä. Näin tokmannilla ihanan pinkin pitkän mekon minkä olisin niin halunnut ostaa. Hyvä minä etten ostanut. Päätin että desucon tapahtuman jälkeen shoppailen vasta uusia kesävaatteita. Desucon reissuun mulla menee aika paljon rahaa ja olen saanut koko kevään säästettyä rahat. Pitää kohta laittaa sähköpotkulauta lataukseen menen sillä kauppaan. Salkkarit tulee taas ja ihan pakko seurata mitä tapahtuu siinä tällä viikolla. Viime jakso jäi jännään kohtaan. Katsoin eilenä loppuillan syke sarjaa. Niin hyvä ja olen jäänyt siihen ihan koukkuun.
Jatkan varmaan senkin katsomista taas tänään illalla. Suomi voitti maailmanmestaruuden jääkiekossa. Jee, hyvä me! En ole koskaan seurannut jääkiekkoa mutta halunnut aina kuulla miten siinä aina käy.
Mutta nyt vien kohta pyykit ja alan siivota keittiötä. Kuuntelen samalla hyvää musiikkia. Ulkona näköjään paistaa aurinko.

Sumuinen aamu.Sunnuntai 29.05.2022 06:08

Eilenä oli mukava päivä. Kävin aamulenkillä pururadalla, näin poikaystävän myös eilenä käytiin lidlissä, sitten kävin vielä tekemässä toisen lenkin iltapäivällä..sain katsottua eilenä kaikki 8 jaksoa rantabaaria. Vitsit se sarja menee vaan koko ajan jännäksi! Innolla odotan jo ensi viikon jaksoja. Huomenna arki taas sitten alkaa. Nyt jaksaa aloittaa uuden viikon koska olen saanut tänä viikonloppuna aika hyvin levättyä. Toivon että tulee hyvä viikko mutta varaudun kyllä siihen että jos alkaa ahdistaa.
Se ahdistus voi tulla ihan yllättäen. No hetki ja päivä kerrallaan menen ensi viikkoa. Huomenna olen menossa kauppaan aamulla. Ajattelin tehdä ruoaksi nakkikeittoa ja lasagnettea ensi viikolla. Mun pitää ensi viikolla käydä myös apteekissa hakemassa lisää leponexia. Masennuslääkettä en hae ihan vielä sekin kyllä alkaa kohta loppumaan. Ulkona on näköjään sumua. Ajattelin mennä aamulenkille tänään sekä teen toisen lenkin iltapäivällä. Nyt en aijo herkutella taas viikkoon. Koitan vaan liikkua paljon ja syödä terveellisesti. Tuli ehkä herkuteltua liikaa tuossa viikonloppuna.
Kun olen menossa poikaystävän luokse ensi viikon viikonloppuna niin ajattelin juoda taas siideriä ja lonkeroa. Päätin että viiniä en nyt aijo juoda. Rahaa tulee ensi viikon perjantaina niin pystyy ostamaan ruoat ja juomat. Eilenä ennen kun menin nukkumaan niin mua alkoi itkettää. Mä itkin sen puolituntia mutta onneksi sitten nukahdin. Tunteet oli vähän pinnassa nyt on kevyempi olo. Itkeminen helpottaa aina mun oloa. Tästä tulee mukava rento päivä ihanaa kun ei ole kiire. Nautin tästä päivästä vielä ja hyvällä fiiliksellä aloitan sitten ensi viikon.
Otan nyt aamulääkkeet ja tiskaan. Pitää muuten tarkistaa myös onko mulla kauheasti pyykkiä niin sitäkin voisi vaikka pestä.