IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

ihanaa nukkua pitkään :)Lauantai 13.06.2015 12:53

ihanaa kun voi nukkua pitkään. heräsin vasta. poikaystävä yritti herätellä mua mutta en herännyt.
käytiin eilenä kaupassa. ostin ruokaa ja vähän siiderä mitä juon tänään illalla. ostin päärynä siideriä ja rekorderligiä. nams. mun maha ei ole enää onneksi kipeä. paljon parempi.
eilenä olin melekin koko päivän koneella. poikaystävä haki mut autolla. laitoin päälle sen punaisen mekon minkä ostin heasta. rakastan sitä mekkoa. eilenä kastoin vähän animea. muutamaa sarjaa katsoin.
muuten olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä.
mukavaa olla poikaystävän luona. tänään ajattelin taas valvoa.
ja nukkua varmaan taas huomenna pitkään.
ei olla vielä harrastettu poikaystävän kanssa seksiä. mutta tänään varmaan. pääsee näkemään sen mun asun minkä ostin. olen itsekin innoissani. tulee hauskaa. eilenä sain taas laskuja. alkoi vituttaa koska niitä tulee taas koko ajan. mutta. ne pitää vaan maksaa.
otin mun säästöistä pari sataa euroa. pärjää tämän kuun loppuun asti.
tässä kuussa menee vielä jonkin verran rahaa. ensi kuussa menee ehkä vähemmän tai enemmän. mutta. sen näkee sitten.
en nyt mieti näitä raha asoita vaan nautin kesästä.
jos menee rahaa niin menee. näin se on.
olen taas syönyt paljon lakuja ja suklaata. nyt on vähän ähky olo kun on syönyt. pitää syödä ruokaa jossain vaiheessa. kaverin pippalot on parin viikon päästä. kiva mennä sinne. aijon silloin todellakin juoda. vedän kännit kavereiden kanssa. ajattelin ostaa vaan neljä juomaa. viimeksi join viisi ja yksi oli liikaa.
valvotaan koko yö. ja aamulla herätään krapulassa. paitsi mulla ei ole ikinä ollut krapulaa. on vaan väsyttänyt.
mutta hauskaa tulee varmasti. kiva taas nähdä sitä kaveria pitkästä aikaan. alle viikon päästä on juhannus. en vielä tiedä juonko silloin. sen näkee sitten tai en juo ollenkaan. teen varmaan niin että juon nyt vähän tänään, pidän pari viikkoa taukoa ja juon sitten siellä kaverin pippaloissa. taidan tehdä niin. etten nyt ihan joka viikonloppu juo. on välillä hyvä pitää taukoja. jos silloin on hyvä ilma niin ajattelin laittaa päälle tämän punaisen mekon. ja sen kanssa vaikka nahkatakki. ja mustat sukkahousut. pitää myös meikata ja laittaa korvikset. laukkua en vielä tiedä minkä otan. mutta kyllä sekin selviää. onhan tässä vielä pari viikkoa aikaa miettiä. ostin kaupasta kana hampurilaisen. en tiedä syönkö sen tänään vai vasta huomenna. sitten mulla on mikro ateria.
syön jomman kumman tänään. alkaa olla taas nälkä.
animea voisi katsoa tänään kun on aikaa. huomasin että mulla on juomatta toi päärynä limu minkä ostin eilenä. sen voisi kohta juoda.
on lämmin niin kaipaa juotavaa. eilenä kävin tokmannilla. ostin sieltä mun suklaat ja lakut. kaikki on melkein syöty. poikaystävä on syönyt melkein puolet niistä. no ainakaan ei mene hukkaan.
nyt voi herkutella kun on viikonloppu :) en mieti mitään kaloreita. ensi viikolla sitten lenkkeilen ja käyn salilla.
saa nää kaikki viikonlopun kalorit kulutettua pois.
ensi viikon maanantaina menen lenkille ja illalla vielä salille.
saa nähdä millainen ensi viikko on. kuulin että sataisi vaan vettä. mutta sen näkee sitten. toivottavasti ei.
aurinko saisi paistaa.

lomille :)Perjantai 12.06.2015 08:55

se olisi perjantai :) olen menossa poikaystävän luokse.
maha on vähän parempi. kiva lähteä lomille. poikaystävä tulee hakemaan mut varmaan moottoripyörällä.
aijon ehkä juoda viikonloppuna. pitää vähän vielä miettiä.
eilenä oli siivouspäivä. sain tehtyä vähän juhannus siivouksia. sulatin pakastimen, pesin jääkaapin, imuroin hellan ja jääkaapin takaa..enää olisi ikkunoiden pesu ja matot pitää viedä ulos.
teen ne ensi viikolla. ennen juhannusta. eilenä meillä oli toimintatunti. pelattiin mölkkyä. paras kaveri voitti. kävin eilenä myös kaupassa.
ja kirjastossa. ja katsonut vähän sinkku elämää.
muuten olo on ollut ihan hyvä. ei ole enään niin kireä olo.
animea en ole nyt katsonut. voisi vaikka viikonloppuna katsoa vaikka.
kun on aikaa. pitää käydä tänään suihkussa. en käynyt eilenä.
pitää myös pakata. pitää ottaa se seksiasu mukaan. poikaystävä saa yllättyä ;) varmasti tykkää. käydään varmaan taas kaupassa.
pitää ostaa ruokaa. ja mä haluan kivennäisvettä. ja syön sitten ruokaa kun on nälkä. nyt on vähän semmoinen olo että ruoka ei oikeen maistu.
syön vähän. mutta en kamalasti. ei jotenkin nyt pysty.
voi olla että haluan olla taas nälässä. välillä on näin.
nyt ei ole naisten ryhmää. se on kesä tauolla. jatkuu sitten taas syksyllä. ajattelin tänään käydä tokmannilla. ruoan jälkeen. kun on aikaa. poikaystävä hakee mut sitten illalla kun pääsee töistä. poikaystävällä alkaa nyt parin viikon loma. menee sitten taas heinäkuun alussa töihin. nyt me nähdään varmaan vähän enemmän kun sillä on loma. suunniteltiin että käydään moottoripyörällä jossakin. tehtäisiin reissu. saa nähdä minne mennään.
pitää laittaa kämppä kuntoon ennen kun lähtee. pitää tiskata taas.
mulla on kiva kahvi kuppi vuori taas.
saa nähdä paljon menee rahaa nyt viikonloppuna. varmaan jonkin verran kun käydään kaupassa. kyllä mä varmaan juon. pari siideriä.
päärynä siideriä on pakko saada. juon sitten huomenna illalla.
pitää muistaa ettei ota iltalääkkeitä. tai aamu lääkkeitä kun juo.
saa sitten nähdä millainen olo on sitten sunnuntaina. ei varmaan hyvä mutta ei voi mitään. mun oma vika sitten jos tulee huono olo.
en varmaan nyt syö suklaata. ei oikeen maistu.
ehkä syön sitä sitten myöhemmin. jos maistuu.
en varmaan pysty syömään aamupalaa. sanon ohjaajille että nyt ei oikeen maistu. kyllä ne varmaan ymmärtää.
koitan sitten syödä vähän ruokaa kun on ruoka aika.
kiva taas tää syömishäiriö. mutta. ei voi mitään. nyt on vaikeaa mutta kyllä tää syöminen alkaa sitten jossain vaiheessa sujumaan.
jos haluan olla taas nälässä niin olen nälässä. mulla ei ole nyt ollut vähään aikaan tätä että haluan olla nälässä.
koitan juoda vähän teetä vaikka tässä aamulla. ostin eilenä kaupasta vihreää mandariini teetä. se on tosi hyvää. ajattelin juoda sitä. nyt on taas teetä eikä lopu heti kesken.
ulkona on aika sateinen ilma. saa nähdä sataako illalla. jos sataa niin poikaystävä hakee mut varmaan sitten autolla. mutta. sen näkee illalla. mulla on taas vaate kriisi. en tiedä mitä pistän päälle. ajattelin mennä ehkä tänään pajalle taas kuluttamaan aikaa. ja sen jälkeen käyn tokmannilla. ai niin. uusin ore monogatari jakso pitää katsoa tänään. en muistanut katsoa sitä eilenä.
eilenä tuli se jakso. salkkarit jäi taas tosi jännään kohtaan. yllätyin että lari oli sen iljan isä. ja että akilla on tytär. nyt sitten odotellaan syksyä että salkkarit jatkuu. näyttääköhän ne sitten kesän aikana noita vanhoja jaksoja? voisi niitä vaikka taas katsoa.
onneksi lemmen viemää ei ole millään kesä tauolla. tulee joka päivä.
ai niin pitää katsoa viikonloppuna telkasta american idolia. en muistanut viimeksi katsoa. unohdin. onneksi poikaystävällä on tv niin pystyy katsomaan noita ohjelmia. makaan aina sen sängyllä ja katson telkkaa. poikaystävällä on iso sänky. isompi kun mulla.
mutta no. olen ihan tyytyväinen tohon mun sänkyyn. se on 120 cm leveä. hyvin mahtuu nukkumaan. se mun sänky maksoi jotain 500 euroo kun silloin ostin sen. kallis mutta hyvä sänky.
kestää monta vuotta.

pitää taas siivota. :PTorstai 11.06.2015 08:10

se olisi torstai. tänään pitää siivota. aloitan siivoamaan kun olen kirjoittanut tämän blogin. mulla on taas vatsa kipeä :( en tiedä vielä menenkö lomille. no se selviää sitten huomenna.
ehkä mun vatsa on silloin parempi. eilenä meillä oli kokki ryhmä aamulla. tuli hyvää pizzaa. se oli viimeinen kokki ryhmä. jatkuu sitten syksyllä toi ryhmä. paja tunnilla meillä oli levy raati siellä soi vaan yksi hyvä biisi. jari sillanpään sinä ansaitset kultaa. se on ihana biisi. se biisi voitti. sai eniten pisteitä. kävin eilenä pitkällä lenkillä. piti vähän tuulettaa päätä kun oli niin kireä olo. sen lenkin jälkeen menin suihkuun. kaveri tuli taas mun luo kylään ja katsottiin lemmen viemää.
tänään pitää katsoa salkkarit. viimeinen jakso ennen kun jää tauolle. se jää varmasti taas jännään kohtaan.
aijon mennä taas illalla lenkille. ruoan jälkeen. jos liikunta auttaisi vähän näihin vatsa kipuihin. aion syödä vähän puuroa tuossa illalla.
tänään on toiminta tunti iltapäivällä. en tiedä että mitä tehdään.
se selviää sitten. tänään voisi siivota samalla roskis kaapin. viedä roskat ja siivota se kaappi. jos olen täällä viikonlopun niin aijon viedä matot ulos. meidän pitää tehdä täällä nää juhannus siivoukset. ennen juhannusta. aijon tehdä osan tänään kun on aikaa.
poikaystävällä alkaa huomenna parin viikon loma. nähdään nyt varmaan vähän enemmän. eikä aina vaan viikonloppuisin.
tänään ajattelin pestä pyykkiä. en kerennyt tiistaina pesemään.
pesen tuossa aamu päivästä. musta vähän tuntuu että toi pesukone on varattu nyt aamulla. ohjaajat pesee varmaan noita asukkaiden lakanoita. jos menen lomille huomenna niin päätin etten varmaan aijo juoda tällä kertaa. mulla on vähän vielä kireä olo ja jos juon niin tulee sen jälkeen vielä huonompi olo. katsoo jos tuossa juhannuksena silloin joisi. varmaan mun mieli on silloin vähän parempi eikä ole tukalaa oloa. nyt vähän tuntuu siltä. mutta no. menen lenkille taas niin olo vähän paranee. liikunta onneksi vähän auttaa. tänään voisi käydä kaupassa ruoan jälkeen. samalla vien dvd:t kirjastoon. mitkä olen lainannut.
paras kaverikin lähtee lomille. nähdään sitten taas sunnuntaina.
se lähtee mökille porukoiden kanssa. mun toinen kaveri jää tänne. jos mäkin olen täällä niin en ole onneksi yksin.
menen tänään illalla taas kaverin luokse katsomaan lemmen viemää.
ruoka on maistunut ja syöminen on mennyt hyvin. ei mitään ongelmaa. herkuttelen taas viikonloppuna jos mun vatsa on silloin vähän parempi. suklaata aijon syödä taas. ja viikonloppu juoma on vaan limu. tai kivennäisvesi. laitan musaa soimaan kun alan siivoamaan. on kivempi siivota kun musa soi.
ajattelin katsoa tänään taas sinkku elämää. eilenä en katsonut.
voisi vaikka tässä aamulla vähän katsoa ennen kun menen syömään. ja juoda teetä samalla. ai niin kun menen kauppaan tänään niin pitää ostaa yksi paketti teetä lisää.
onneksi siellä paistaa ainakin nyt aurinko niin on kiva kävellä tuolla ulkona. eilenä ei onneksi satanut vettä kun olin lenkillä.
ja tuskin tänään sataa illalla. pitää käydä taas pankin sivuilla katsomassa paljon mulla on tilillä rahaa. pärjään varmaan tämän kuun loppuun asti. rahaa pitäisi tulla vielä tässä kuussa. vähän yli sata euroa. saa maksettua sen yhden ikävän laskun. odotan taas innolla hammaslääkäri laskua. kun kävin viimeksi viikko sitten.
kiva jos se on sitten melkein taas sata euroa. tai alle.
mulla on onneksi noita säästöjä niin sieltä voi ottaa sitten rahaa jos tulee tukala tilanne. saa maksettua noi ikävät hammaslääkäri laskut.
elokuun lopulla sitten taas hammaslääkäriin. ja taas tulee lasku sieltä. mutta. nyt en mieti noita hammaslääkäri juttuja. ne on sitten vasta syksyllä. nyt aijon vaan keskittyä kesään. ja nauttia.
kesä on vasta alussa. kohta pitää mennä aamupalalle ja ottaa aamulääkkeet. onneksi nyt tänä aamuna ei ole kamalan kiire siivota. hyvin kerkeää siivota ennen ruokaa.
ja juomaan teetä. ihan ok päivä tänään tiedossa. on vähän ohjelmaa. tää päivä menee varmaan äkkiä. huomenna on sitten taas perjantai. ja mä toivon että mun vatsa on silloin parempi niin voi mennä lomille. mutta jos ei ole parempi niin sitten olen täällä. ja katsoo sitten juhannuksena jos voisi silloin mennä lomille. uskon että mun maha on silloin jo parempi.

keskiviikko.Keskiviikko 10.06.2015 08:01

viikon puoli väli. eilenä mulla oli vauhdikas päivä. mulla oli aamulla ruoka ohjaus ohjaajan kanssa. tein kana kastiketta ja riisiä. tuli tosi hyvää. sitten mulla oli eilenä yhdeltä psykologi. juteltiin taas alkoholin käytöstä, kesästä, mun voinnista, siitä että näytän tosi nuorelta..
kaikenlaisesta. mutta oli ihan mukava jutella. liikunta tunti oli eilenä kolmelta. menin lenkille parhaan kaverin kanssa. sen kanssa on aina mukava jutella. oli hyvä lenkki. kesti sen puolituntia.
illalla mun toinen kaveri tuli kylään katsomaan taas lemmen viemää. ja juotiin teetä. tänään on taas ohjelmaa. kokki ryhmä tässä aamulla, ja päivällä on paja tunti. ei mitään tietoa että mitä tehdään.
mutta varmasti on tulossa ihan mukava päivä :) mun piti eilenä katsoa animea mutta en kerennyt. tänään ajattelin mennä illalla vaan lenkille. en jaksa mennä nyt salille. ulkona on hyvä ilma niin on kiva kävellä.
menen lenkille päivällisen jälkeen. sitten kun olen tullut lenkiltä niin pitää laittaa kaverille viestiä että tulee taas mun luo kylään.
mitähän sitä tänään laittaisi päälle? taas iski vaate kriisi. no katson mitä pistän päälle kun olen kirjoittanut blogin. enköhän mä jotain löydä.
kiva taas pukeutua nätiksi. pitää vähän meikata taas.
mun keittiö on taas ihan räjähtänyt. pitää sekin kohta siivota. teen sen hetken päästä. fiilis on hyvä tällä hetkellä :) odotan innolla viikonloppua. näkee sitten poikaystävää. on ollut kauhea ikävä. ei olla kohta nähty pariin viikkoon. kun menen lomille niin pääsen juomaan päärynä siideriä <3 kylmää päärynä siideriä. aijon ostaa myös rekorderligiä. mansikka lime. se on yksi mun lempi siidereistä. aijon juoda vaan pari siideriä. en enempää. sitten kun on kaverin pippalot niin silloin varmaan juon vähän enemmän.
niitä odotellessa :) ihanaa päästä silloin viettämään ihanien ystävien kanssa iltaa. juodaan ja valvotaan. saa nähdä mihin asti valvotaan.
mutta hyvin mahdutaan nukkumaan kaverin kämpässä. meillä on aina nukkuma paikat siellä. siellä on ihan hyvä nukkua.
teen silleen että juhannuksena en aijo juoda. koska kaverin pippalot on viikko juhannuksen jälkeen. en viitsi ihan joka viikonloppu juoda.
pitää olla välillä muutama viikko taukoa.
huomenna on aika rento päivä. on vaan siivous ja toiminta tunti.
ehtii varmaan huomenna katsoa animea. tänään en kerkeä.
menen seuraavan kerran psykologille taas heinäkuussa. 9 päivä torstai kello yksi. sinne on vielä kuukausi aikaa. käyn aina kuukauden välein siellä. se riittää ihan hyvin.
mun pitää huomenna pestä pyykkiä. en kerennyt eilenä kun oli kaikenlaista. kohta pitää mennä aamupalalle. ja ottaa aamulääkkeet.
nyt on taas lääkkeitä joksikin ajaksi. ei tarvi heti hakea mitään.
huomenna aijon käydä taas kaupassa. ja kirjastossa pitää käydä palautan noi dvd:t mitkä lainasin.
huomenna salkkarit jää tauolle. saa nähdä mihin jännään kohtaan se jää. eilenä katsoin taas sinkku elämää muutaman jakson.
katson ehkä tänään taas. kun tulen paja tunnilta.
pitää muistaa ostaa lisää vihreää teetä huomenna. alkaa kohta loppumaan taas. olen tee holisti. juon sitä enemmän kun taas jotain kahvia. olen koukussa vihreään teehen. se on minusta hyvää. juon sen aina raakana. en laita maitoa tai sokeria sekaan.
kun juo sen raakana niin siinä ei ole onneksi kauheasti kaloreita.
varmaan ollenkaan. viikonloppuisin juon sitten limsaa tai siideriä. en juo limsaa viikolla. vain viikonloppuisin. tietenkin täällä missä asun juon vaan limsaa koska täällä hoito paikassa alkoholin käyttö on kielletty. lomilla sitten juon vaan siideriä tai lonkeroa.
pitää sitten perjantaina syödä taas suklaata. nams. en vielä tiedä mitä suklaata ostan. se selviää sitten. mutta ihanaa taas syödä sitä.
syön ehkä viikonloppuna myös sipsiä. mun tekee mieli ranch sipsejä. niitä voisi ostaa. ne on mun lempi sipsejä.
poikaystävä varmaan syö siitä puolet sitten :D en ihmettele. saa syödä jos haluaa. kyllä siitä pussista riittää molemmille.
sitten viikonlopun jälkeen hulluna lenkkeilemään ja käymään salilla.
saa kaloreita kulumaan pois. olen tosi tyytyväinen mun painoon tällä hetkellä. juuri sopiva. ei liian laiha tai liian läski.
en onneksi lihoa helposti. ja se on hyvä etten herkuttele viikolla. ei onneksi tule semmoista oloa keskellä viikkoa että pitää saada vaikka suklaata. selviän aina viikonloppuun asti ja sitten vasta ostan.
osaan aika hyvin hallita tätä mun painoa. ettei se nouse enempää. mutta jos vaikka nousisi vaan kilon niin se ei haittaisi.
välillä se voi vaikka tippua vaan kilon. mutta ei sen enempää onneksi. syön aika hyvin päivän aikana vaikka mulla on tää syömishäiriö. olen onneksi oppinut elämään tämän sairauden kanssa. joskus saatan olla neuroottinen ruokaa kohtaan. mutta sen olen aina tehnyt että syön aina vatsan täyteen niin jaksan.
syön aina aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan.
mulle onneksi maistuu aina ruoka. ei tule onneksi semmoista oloa että en syö. pitää syödä myös sen takia ettei tää mun paino tippuisi.
nyt menee tosi hyvin painon ja ruoan kanssa.

vähän pirteämpi olo :)Tiistai 09.06.2015 08:09

pikkaisen väsytti eilenä. mutta nyt on vähän pirteämpi olo. nukuin eilenä jopa päikkärit. ja menin ajoissa eilenä nukkumaan. yhdeksältä.
keitin äsken aamu kahvit. olen varmasti tänään paljon pirteämpi.
tänään on vaan liikunta tunti iltapäivällä. mennään kaverin kanssa lenkille. tänään näen varmaan toista kaveria illalla. katsotaan taas lemmen viemää. oli kiva jutella pitkään poikaystävän kanssa skypessä :) oli ihana kuulla sen ääntä. näemme sitten viikonloppuna.
sain eilenä haettua sen seksiasun ja sopi hyvin mun päälle. ei ollut onneksi liian iso. poikaystävä näkee sen viikonloppuna.
se on läpinäkyvä. ja sen mukana tuli mini stringit. mitkä menee nekin onneksi päälle. maskoin eilenä hammaslääkäri laskun.
nyt sekin on maksettu. eikä tule onneksi vähään aikaan noita hammaslääkäri laskuja. elokuussa on sitten seuraava aika.
kävin eilenä apteekissa hakemassa lisää rauhottavia. nyt niitäkin sitten on jos tarvii niitä taas jossain vaiheessa. muuten mulla on hyvä olo tällä hetkellä. tästä on tulossa ihan mukava päivä :)
voisi katsoa animea tänään. ennen kun alkaa se liikunta tunti. pyykkiä pitäisi myös pestä. katson onko kone vapaa nyt aamulla niin pääsee pesemään. eilenä kun menin parhaan kaverin luokse niin annoin sen tuliaisen minkä ostin. semmoisen pienen pöllö pehmo lelun. ostin sen sealifesta. maksoi vaan 8 euroa. paras kaveri tykkäsi siitä kovasti. ei ollut turha ostos.
poikasytävälle ostin myös semmoisen pienen pehmolelun. oli pakko :D ne näytti niin söpöiltä ne pehmolelut siellä kaupassa.
mulla on ala selkä vähän kipeä. pitäisi jotenkin venytellä. pitää katsoa jos menen salille huomenna. eilenä väsytti niin paljon etten jaksanut mennä salille tai lenkille. totesin että ei. lepäilin eilisen illan.
mutta huomenna sitten taas. ja tänään pääsee onneksi lenkille.
en enää muista koska mulla on se psykologi seuraavan kerran. mun pitää kysyä ohjaajilta kun menen aamupalalle.
sen muistan että se oli tiistaina mutta en muista mones päivä. no kyllä se selviää sitten. huomenna on kokki ryhmä taas aamulla. meillä on pizzaa ja jälki ruoaksi uuni omena paistosta. mä teen jälkkärin. hyvät ruoat tiedossa. ei valittamista. kiva syödä taas pizzaa :) huomenna on myös paja tunti. en tiedä vielä mitä me tehdään silloin. mutta kyllä sekin sitten selviää.
salkkarit jää yli huomenna kesä tauolle. onneksi lemmen viemää sarja ole millään kesä tauolla. se tulee arkisin joka päivä ympäri vuoden. mikä on vaan hyvä. tulee kesällä telkasta edes jotain.
animea mitä ajattelin katsoa on "photo kano" olen katsonut vasta yhden jakson. vaikutti ihan hyvältä. alan sitä katsomaan.
nichijouta pitää myös katsoa tänään. vielä on muutama jakso jäljellä sitä sarjaa. se on jotenkin pirteä ja hauska sarja.
kiva katsoa. katson taas sinkku elämää tänään ajattelin katsoa muutaman jakson tässä aamulla. ennen kun menen syömään. sen jälkeen katson animea. ja juon teetä samalla.
mun kämppä on ihan räjähtänyt. voisi kohta vähän siivota. laittaa vaatteet kaappiin ja tiskata. sitten olisi hetken taas siistiä.
siivous päivä on taas torstaina. voisi silloin vaikka viedä matot ulos.
viimeksi vein matot ulos jouluna. kahvin keitin pitäisi taas pestä..
paljon kaikenlaista. kerkeän tehdä kaiken ennen kun juhannus tulee.
mulla on tää ja ensi viikko aikaa. kerkeää ihan hyvin tehdä noiden ryhmien välillä. pitää käydä taas kohta pankin sivuilla katsomassa paljon mulla on nyt tilillä rahaa. vielä menee tässä kuussa jonkin verran rahaa taas. nyt en shoppaile mitään ylimääräistä. rahaa saa mennä nyt vaan tässä kuussa ruokiin ja juomiin.
katsoo sitten taas heinäkuussa jos shoppailisi taas.
mutta. nyt alan laittamaan tätä kämppää järjestykseen. kuuntelen samalla musiikkia.
eilenä mun sisko soitti aamulla että haluanko mennä sen kanssa hesaan viettämään päivää ja olisin sen luona yötä.
sanoin että kyllä se käy :D tuli kauhea äkki lähtö. pakkasin vaan mukaan lompakon, lääkkeet ja puhelimen. kysyin ohjaajilta että voinko mennä niin se kävi. hesassa käytiin yhdessä kasvi museossa, sealifessa, manhattanilla syömässä, kahvilla..syötiin ihanat suklaa muffinsit. ja sitten käutiin forumissa shoppailemassa. rahaa meni jotain sata euroa mutta ei se mitään. piti shoppailla vähän kun oltiin helsingissä. käytiin jopa muumi kaupassa ja sieltä ostin muumi kangas laukun. sitten ostin yhdestä liikkeestä uudet aurinkolasit, parit korvikset glitteristä, puoleen hintaan, ja sitten yhdestä pikku liikkeestä löysin punaisen mekon kympillä ja mininahka hameen.
ostin myös tuliaisia parhaalle kaverille ja poikaystävälle. ostin sea lifestä pienet pehmolelut niille. palasin hetki sitten taas tänne. tulin bussilla takaisin. piti lähteä aikaisin koska siskolla on tänään työ päivä.
mutta. oli mukavaa :) hieman väsyttää mutta hyvä mieli.
kohta pitää mennä jakamaan lääkkeet dosettiin. söin jo aamupalaa siskon luona. kohta aijon juoda vähän teetä. tekee kauheasti mieli.
kun olen syönyt ruoan, niin sen jälkeen pitää mennä kylille asioille. pitää käydä kaupassa, postissa ja apteekissa. ompelu ryhmä on taas tänään iltapäivällä. illalla menen lenkille. en jaksa nyt kuntosalia. heitän sen puolen tunnin lenkin. mutta. hyvä fiilis tällä hetkellä. ja oli kiva shoppailla :) ja oli kiva viettää siskon kanssa aikaa. sitä näkee niin harvoin. sisko sanoi että mennään taas joskus uudestaan hesaan. sanoin että joo :) nukuin siskon sohvalla viime yön. en ensin meinannut saada unta mutta nukahdin onneksi.
näin ekaa kertaa siskon uuden kämpän. se oli kivan näköinen.
bussi pysäkille ei ollut pitkä matka. mun jalat on ihan kipeät kun pyörittiin hesassa. ja ala selkä on vähän kipeä. mutta. no. kyllä ne paranee. :) pitää vähän venytellä. ja lenkki tekee varmasti hyvää.
tänään tulee taas salkkarit ne jää kesä tauolle kohta. torstaina tulee vika jakso. jää taas varmasti jännään kohtaan.
lemmen viemää näkee myös tänään. tuntuu oudolta että nyt on maanantai. eilinen päivä tuntui ihan lauantailta.
tänään varmaan uni tulee nopeasti kun ottaa noi iltalääkkeet.
mun pitää hakea apteekista rauhottavia lisää.
ja postista haen sen seksiasun. toivottavasti se asu menee mun päälle. toivon ettei se ole kamalan iso. otin kyllä koon s/m.
kyllä se on varmaan sopiva. ja rahaa menee taas tänään 41 euroo :D ja mun pitää myös maksaa toi hammaslääkäri lasku mitä en ole vielä maksanut. taas menee rahaa kaikkeen. mutta no. nyt on kesä niin tulee enemmän menoja. rahaa tulee sitten taas ensi kuussa. pärjään kyllä tämän kuun vaikka mun ei pitänyt shoppailla. mutta kun oltiin hesassa niin täytyi shoppailla. nyt on taas kaikkea kivaa.
se punainen mekko minkä ostin, niin ajattelin sen laittaa niihin kaverin pippaloihin. sen kanssa sopii hyvin joku nahkatakki.
se mekko maksoi vaan 10 euroa. ja se mininahka hame maksoi 16 euroa. se peittää juuri ja juuri mun perseen. mutta on hyvännäköinen. poikaystävä varmasti tykkää.
aijon kohta maksaa ton hammalääkäri laskun. kivat 61 euroo.
maksan sen niin saa sen pois alta. eilenä oli erä päivä.
onneksi ulkona on kiva ilma. eikä sada vettä. kiva mennä lenkille illalla. ai niin mun piti keittää sitä teetä. ruokana meillä on tänään pastaa ja puuroa. ihan hyvät ruoat. maistuu varmasti. syöminen meni hyvin siellä reissussa. vaikka vähän jännitti. tein niin kun syötiin manhattanilla niin söin vatsan vaan täyteen. en jaksanut syödä koko annosta. syötiin siskon kanssa possun lihaa ja ranskalaisia. oli kyllä hyvää. sitten taas jaksettiin sen jälkeen liikkua.
eilenä tuli juotua neljä kuppia teetä. käytiin välillä jossain kahvilassa.
onneksi oli eilenä hyvä ilma kävellä :)
vähän oli kova tuuli. se muumi kauppa oli kyllä hauska. se kangas kassi oli hieno minkä ostin. se on kiva kesä laukku. :)

tulin jo eilenä lomilta.Sunnuntai 07.06.2015 07:40

tulin jo eilenä lomilta illalla. äiti oli lenkillä niin sen jalka murtui. joutuivat isän kanssa menemään päivystykseen. ja toivat mut samalla tänne. soitin parhaalle kaverille että tulen jo lomilta. menin sitten eilenä parhaan kaverin luokse viettämään iltaa. ja menin yhdeksältä nukkumaan. mutta oli ihan mukavaa olla kotona. käytiin eilenä porvoossa ja käytiin syömässä abc asemalla. oli ihan mukavaa. en taaskaan päässyt eilen illalla saunaan. ja siiderit jäi juomatta. ostin pari sidukkaa. no juon sitten kun menen uudestaan lomille. ensi kerralla poikaystävän luokse ensi viikon viikonloppuna. poikaystävää on ollut ikävä. eilenä soiteltiin illalla. kyselin miten sillä on mennyt siellä reissulla. sillä oli krapula. sanoin sille ettei juo enempää.
poikasytävä kuulosti aika väsyneeltä. ne oli valvonut kavereiden kanssa. mutta tänään taas illalla skypetellään. ihanaa kuulla sen ääntä taas. pystytään tänään juttelemaan yli tunnin ajan. aina kun me skypetellään joka päivä niin me jutellaan se yli tunti.
tänään ajattelin mennä lenkille ruoan jälkeen. ja katsoa animea vaikka. mun piti eilenä katsoa animea mutta se vähän jäi. katson tänään. en ollut eilenä koneella ollenkaan. tänään olen varmaan suurimman osan koneella. mutta. ei se haittaa. sitten olen. selvisin perjantai aamulla hammaslääkärissä. siellä meni puoli tuntia.
mutta selvisin. sain uuden ajan hammaslääkäriin. elokuun lopulla vasta. sinne on onneksi vielä aikaa. ei tarvi sitä miettiä.
ja eikä tule ainakaan heti laskua sieltä. perjantaina sain maksettua vuokran. se oli melkein 500 euroa. tilille jäi vielä kivasti rahaa.
kaverin pippalot lähestyy. ajattelin silloin juoda. juon ainakin rekorderlig siideriä. ja päärynä siideriä. odotan innolla niitä pippaloita. näkee samalla muita kavereita. olen yötä siellä. mun kaverit jää myös yöksi sinne. tullaan bussilla takaisin. pitää nostaa sitten tililtä bussi rahat. juomiin menee varmaan vähän yli 10 euroa.
aijon juoda vaan neljä juomaa. viimeksi join viisi. eli yhden liikaa.
neljä riittää. en viitsi juhannuksena juoda koska bileet on vasta sen juhannuksen jälkeen. en viitsi ihan joka viikonloppu juoda.
aijon aina pitää pari,muutaman viikon tauon. mutta varmasti tulee hauska ilta kavereiden kanssa :) huomenna alkaa uusi viikko. pitää käydä kaupassa, mulla on ompelu ryhmä, ja ajattelin mennä taas illalla kuntosalille. ihan mukava päivä tiedossa. tänään aijon ottaa rennosti. käyn vaan siellä lenkillä. aijon juoda tänään kivennäisvettä. mulla on yksi pullo juomatta. ostin sen silloin perjantaina mutta en ole vielä juonut sitä. juon sen tänään. onneksi siinä ei ole kauheasti kaloreita. viikonloppuna tuli taas syötyä suklaata. nyt en aijo syödä viikkoon. vasta sitten perjantaina kun viikonloppu alkaa. ensi viikolla pestään ohjaajan kanssa nää mun ikkunat. ne pitää aina pestä joka vuosi. ja sitten noi juhannus siivoukset pitää tehdä. ajattelin ensi viikolla tehdä kaikki. mulla on vaan aikaa. meillä on ruoka jo tänään yhdeltä. tuntia aikaisemmin. ohjaajat ja jotkut asukkaat lähtee jonnekkin tänään. multa kysyttiin eilenä että haluanko mukaan mutta sanoin etten halua. se ei ollut onneksi pakollista. vapaaehtoinen. mun pitää ensi viikolla käydä taas apteekissa. pitää hakea lisää rauhottavia. ne alkaa loppumaan.
käyn huomenna. ai niin. se uusi seksiasu on tullut jo postiin. käyn hakemassa sen huomenna. pääsee sitä sitten käyttämään kun näen poikaystävän seuraavan kerran. poikaystävä saa yllättyä.
se on semmoinen mustan värinen mini mekko. missä on pitsiä. ja se oli vissiin muistaakseen aika läpinäkyvä. mutta varmasti näyttää hyvältä mun päällä. ensi kuussa sitten uusi asu. mulla on kohta kauhee kokoelma noita seksiasuja. onneksi ne ei ole kamalan kalliita. ja niitä on kiva ostaa :) tässä kuussa en viitsi shoppailla kauheasti. koska rahaa menee taas noihin juomiin ja ruokaan kun menen poikaystävän luokse. ja niihin pippaloihin mihin olen menossa. aijon sitten shoppailla ensi kuussa. en vielä tiedä mitä laitan päälle niihin pippaloihin. pitää taas kaivaa vaate kaappia. pitää ensin katsoa millainen ilma on sinä päivänä. niin sen mukaan sitten. jos on hyvä aurinkoinen ilma niin me ollaan ulkona.
jos sataa niin sisällä. hauskaa tulee olemaan silti :)
meillä on aamupala tänään yhdeksältä. ajattelin syödä vaan ruisleipää. tänään voisi katsoa myös sinkku elämää. olen viidennessä kaudessa. ja muistan ne jaksot ulkoa. mutta pitää katsoa silti. mulla on hyvä fiilis tällä hetkellä :) toivottavasti ensi viikko on mukava. ja että aurinko saisi paistaa joka päivä.

viikonlopuksi kotiin.Perjantai 05.06.2015 07:29

viikonloppu suunnitelmiin tuli muutos. olen menossa viikonlopuksi kotiin.
poikaystävä lähtee reissuun. viettämään jätkien kanssa aikaa. sanoin sille että menee vaan. tuleehan noita viikonloppuja. haluan että poikaystävällä on hauskaa ja se harvoin näkee muita kavereita.
niin ajattelin että menen vaikka sitten kotiin. en halua viettää viikonloppua täällä koska olen jo ollut täällä kaksi viikkoa.
haluan päästä ohjaajista eroon hetkeksi. ihan kiva nähdä vanhempia.
aijon ottaa rennosti viikonlopun. mä pääsen pitkästä aikaan saunaan.ihanaa. pitää ostaa joku sauna juoma. en vielä tiedä juonko siideriä vai limua. no kun menen kauppaan tänään niin se selviää.
suklaata pitää ehdottomasti ostaa. syön sitä kun katson samalla lemmen viemää. minkä näen tänään kokonaan. isä hakee mut iltapäivällä. pitää alkaa kohta pakkailemaan. aijon ottaa kannettavan mukaan niin pystyy olla netissä ja katsoa vaikka animea. aijon viikonloppuna pitää anime katsomis maratoonin. lauantaina aijon vaan nukkua. pitkään. ja sunnuntaina nukun pitkään. aijon varmaan myös lenkkeillä. pitää katsoa. kaverit jää tänne viikonlopuksi.
tekstailen parhaan kaverin kanssa kun olen lomilla. näen sitä sitten taas sunnuntaina ja toista kaveria näen ensi viikolla.
jee. tänään on tullut lisää rahaa. pitää maksaa toi vuokra. voisin maksaa sen kohta. saa sen pois alta. eilenä tilasin eros.fi sivuilta uuden seksi asun. se on yllätys poikaystävälle. asu maksoi 31 euroa plus toimitus kulut ja posti ennakko, yhteensä 41 euroa. saa nähdä koska se tulee postiin niin käyn hakemassa.
ostin sen nyt koska rahat on taas tullut. enempää en osta seksi asuja tässä kuussa. ostan sitten uuden taas ensi kuussa.
mulla on tänään taas aamulla hammaslääkäri. yhdeksän aikaan. menen suuhygienistille. onneksi ne ei tällä kertaa poraa tai poista hampaita. menen vaan tarkastukseen. onneksi hammaslääkäriin ei ole pitkä matka. se on ihan tuossa lähellä. kävelee viidessä minuutissa. muuten olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä. kiva mennä lomille taas. vaikka en nyt näe poikaystävää, niin näemme sitten taas viikon päästä. menen sitten ensi viikon viikonloppuna sen luokse. se on hyvä että aina tulee se viikonloppu. ne ei koskaan lopu. tänään kun on perjantai niin pitää puketua nätiksi. pitää mennä taas kaivamaan vaatekaappia. vaate kriisi iski jälleen. en edes tiedä minkä laukun otan nyt käyttöön. varmaan guess laukun. sen uuden minkä ostin. otan sen. pitää ostaa kaupasta kana hampurilainen. mun tekee niin mieli taas sitä.
en vielä tiedä että mitä suklaata ostan. sen selviää sitten kaupassa.
kerkeän syömään aamupalan ennen kun menen sinne hammaslääkäriin. syön myös lounaan vielä ennen kun menen lomille. tänään pitää illalla katsoa salkkarit. ja emmerdale.
poikaystävä soittaa vielä mulle ennen kun lähtee sinne reissuun.
illalla ei pystytä juttelemaan koska se on silloin ajamassa. soitellaa sitten taas huomenna iltapäivällä tai illalla. ikävä tulee sitä. mutta onneksi on puhelin. ja skype. kuulee edes toisen äänen.
pitää laittaa kämppä taas kuntoon ennen kun menee lomille. eli pitää vähän siivota. tiskata ja pedata sänky. pyykkiä pesen taas ensi viikolla. sitäkin on kertynyt taas. mutta kohta maksan tuon laskun kun olen kirjoittanut tämän. aika varmaan kuluu hitaasti kun odottaa että isä tulee hakemaan. no kulutan aikaa vaikka koneella tai katson taas sinkku elämää. eilenä katsoin taas sinkku elämää.
olen kohta viidennessä kaudessa.
mutta. nyt alan maksamaan laskuja, siivoamaan, ja pakkaamaan.

lomille huomenna :)Torstai 04.06.2015 07:55

se olisi torstai. huomenna perjantai :) lähden lomille poikaystävän luokse. kiva lähteä taas lomille. kaverit jää tänne viikonlopuksi.
eilenä oli ihan mukava päivä. katsoin eilenä vähän animea. aloitin katsomaan taas uutta sarjaa. sen niminen kuin "photo kano" olen katsonut sitä yhden jakson. tänään voisi katsoa lisää.
eilenä meillä oli toiminta tunti. pelattiin bingoa. ja juotiin kahvia.
sen jälkeen kävin apteekissa hakemassa lisää leponexia ja kaupassa.
olin eilenä noin puolituntia kuntosalilla. syke nousi ja tuli hyvä olo. kannatti mennä salille. mun selkä ei ole enää onneksi kipeä.
se on parantunut. tänään meillä on paja tunti. mennään lahteen. sinne ihmettelemään. ajattelin tänään mennä illalla lenkille jos on hyvä ilma.
ruoan jälkeen. menen sen jälkeen kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. eilenä kaveri oli mun luona katsomassa lemmen viemää.
fiilis on hyvä tällä hetkellä. ajattelin vähän juoda viikonloppuna.
päärynä siideriä ja karpalo lonkeroa. aijon vaan juoda kaksi juomaa. en sen enempää. ettei tule sitten kamala olo seuraavana päivänä.
poikaystävä hakee mut varmaan taas moottoripyörällä. huomenna on aurinkoinen ilma. ja tänään on aika hyvä ilma. rahaa on tullut tänään ja huomennakin tulee lisää rahaa :) aijon maksaa laskuja tänään ainakin. vuokra, nettilasku ja hammaslääkäri laskut pitää maksaa. sitten kun ne on maksettu niin näkee paljon jää tilille taas rahaa. varmasti aika kivasti. tänään pitää siivota. alan siivoamaan kun olen kirjoittanut tämän blogin. aamupala on taas tunnin päästä.
ihan mukava päivä tänään tiedossa. menee varmasti nopeasti. kohta on jo huominen. odotan innolla :) olen niin onnellinen siitä että mulla ja poikaystävällä menee hyvin. rakastan sitä niin paljon.
tulee varmasti mukava viikonloppu :) pitää sitten taas tekstailla parhaan kaverin kanssa miten viikonloppu sujuu.
mulla on taas vaate kriisi päällä. en tiedä mitä pistän päälle. pitää mennä taas kaivamaan vaate kaappia. enköhän mä jotain löydä.
pitää alkaa miettimään minkä seksi asun aijon ostaa seuraavaksi. pitää kysellä poikaystävältä että mistä se pitäisi. se saa valita mulle seuraavan asun. mulle käy kaikki. näytän joka tapauksessa hyvältä.
aijon ottaa mukaan lomille sen seksi asun minkä ostin viimeksi. tulee sille taas käyttöä viikonloppuna.
huomenna pitää syödä taas suklaata. ostan huomenna. katsoo jos vaikka ostaisi myös sipsiä. mun tekee mieli ranch sipsejä.
sopii hyvin siiderin kanssa. juon sitten vasta lauantaina.
illalla. perjantaina en viitsi juoda koska joudun ottamaan aamulla aamulääkkeet. lauantaina en ota ollenkaan lääkkeitä kun juon.
saa nähdä millainen olo on sitten sunnuntaina. jos on huono olo niin en pura sitä poikaystävään. olen mielummin vaikka hiljaa. sitten kuulen kun poikasytävä sanoo mulle että kannatiko juoda.
sanon että joo :D ei kahdesta juomasta tule onneksi krapulaa.
ehkä vähän väsynyt olo. syön sitten sunnuntaina ruoaksi kana hampurilaisen. syön sen aina sunnuntaisin kun olen poikaystävän luona. tehdään varmaan taas ruokaa viikonloppuna.
näen huomenna vaan puolet lemmen viemästä. poikaystävä on siinä puoli kuuden aikaan täällä. tulee töistä suoraan hakemaan mua.
pitää alkaa miettimään mitä pakkaan mukaan. aijon ottaa kannettavan mukaan lomille. pystyy olemaan netissä ja voi katsoa animea. ajattelin pitää viikonloppuna anime katsomis maratoonin. ajattelin katsoa sitä photo kano animea.
nyt olen taas innostunut katsomaan animea pitkästä aikaan.
mulla on muutama sarja kesken. on ainakin katsottavaa.
viikonloppuna on ihanat ilmat. aurinko paistaa. :) ihanaa kun on kesä. ja vasta alussa. tästä kesästä tulee ihan paras. kohta on ne kaverin bileet. juhannuksen jälkeen. niitä odotellessa :)
juon siellä ehkä sitten jotain. pitää katsoa. onhan tässä aikaa miettiä. että mitä juo. pää asia on että pääsee viettämään ystävien kanssa aikaa :)
eilenä oli ihan mukava päivä. katsoin taas sinkku elämää, kävin tokmannilla pyörimässä, oli ulko liikunta tunti iltapäivällä. menin lenkille parhaan kaverin kanssa. oli mukava lenkki. juteltiin niitä näitä.
sitten mun toinen kaveri tuli mun luokse kylään. katsottiin lemmen viemää ja juotiin teetä. naurettiin aika paljon koska se lemmen viemää jakso oli aika hauska. oli ihanaa nauraa pitkästä aikaan.
nyt olen taas oma itseni. selvisin naisten vaivoista. olen jälleen iloinen ja positiivinen. :) tänään on ohjelmassa toiminta tunti taas iltapäivällä. sen jälkeen käyn apteekissa hakemassa lisää leponexia ja kaupassa.
mun selkä on paljon parempi. menen salille jos sataa. jos ei sada illalla niin menen lenkille. jompi kumpi.
huomenna tulee rahaa ja ylihuomenna. pitää maksaa taas laskuja.
maksan perjantaina. eilenä jaksoin pestä mun lakanat. nyt on taas puhtaat sängyssä. kivempi nukkua. eilenä jaksoin katsoa huiman yhden jakson animea. ei huvittanut oikeen katsoa enempää. katson sitten taas kun on innostusta. eilenä aloitin katsomaan yhtä leffaa mikä on kesken. sen niminen leffa kuin bad teacher. siinä on cameron diaz pää osissa. olen nähnyt sen leffan ennenkin. ajattelin katsoa taas uudestaan. se on aika hauska. en ole vielä katsonut noita leffoja mitkä lainasin kirjastosta. nekin pitäisi katsoa.
mä olen rakastunut näihin uusiin housuihin mitkä ostin maanantaina. mulla on nytkin ne jalassa. niin kevyet ja mukavat. mutta tänään pitää laittaa farkut koska tuolla ulkona on pikkuisen viileää. luulin että tänään olisi ollut helle päivä. käytän sitten taas näitä housuja kun tulee enemmän lämmin. kyllä se aurinko jossain vaiheessa paistaa. katselin taas noita kahvin keittimiä kun olin tokmannilla. siellä olisi yksi minkä haluaisin. taidan jättää ostamatta sen mocca masterin koska mä juon vaan yhden kupin kahvia päivässä. aina aamulla. kyllä halvemallakin keittimellä saa ihan hyvää kahvia. ja se on kuumaa. pitää varmaan ottaa rahaa noista säästöistä mitä mulla on niin saisi sen hankittua. pääsisi tuoata vanhasta keittimestä eroon. se on kahdeksan vuotta vanha keitin.
eilenä juteltiin kaverin kanssa siitä shoppailu reissusta. aijotaan tehdä se tänä kesänä. tehdään silleen jos minä ja mun kaverit ollaan samana viikonloppuna täällä, niin mentäisiin kolmestaan shoppailemaan. odotan sitä innolla. aijon tuhlata ainakin sillä reissulla varmaan vähä yli sata euroa. katsoo mitä kaikkea löytää.
sitten me mennään syömään heseen, käydään kahvilla..semmoinen tyttöjen päivä. tulee varmasti kivaa. meillä on koko päivä aikaa shoppailla. eikä ole kiire minnekkään. käydään kaikki liikkeet läpi.
pitää katsoa jos vaikka löytäisin silloin ne bikinit.
kohta on taas aamupala. alkaa jo olla nälkä. teetä voisi myös kohta taas keittää. ai niin kun käyn kaupassa niin pitää ostaa lisää teetä. alkaa loppumaan. aijon mysö ostaa kivennäisvettä. tekee taas mieli. juon sitä sitten taas tuossa illalla. samalla kun skypetän poikaystävän kanssa. mutta. tästä on tulossa ihan mukava päivä.
on vähän ohjelmaa. eikä tarvi olla koko aikaa neljän seinän sisällä.
onneksi mun paras kaveri tulee myös sinne toiminta tunnille.
en ole yksin. syksyllä alkaa taas uusi kausi vain elämää. sitä pitää alkaa katsomaan. siellä on maija vilkkumaa. tykkään kovasti sen musiikista. ja anssi kela on myös siellä. salkkarit jää kohta kesä tauolle. ensi viikolla. jää varmasti taas jännään kohtaan.
sitten odottaa kovasti syksyä että se alkaisi taas.
lemmen viemää sarja ei ole koskaan ollut tauolla. se tulee joka päivä ympäri vuoden. paitsi viikonloppuna sitä ei tule. aina arkisin.
tyhmää kun tänä vuonna ei tule big brotheria. no ensi vuonna sitten.
kyllä se sieltä vielä tulee. ainakin jotain mitä odottaa kovasti. viime big brother kausi oli hyvä. oikea tyyppi voitti.
olen alkanut katsoa taas emmerdale sarjaa. pysyn nyt siinäkin kärryillä. kohta sekin jää kesä tauolle. mutta jatkuu taas syksyllä.
no ainakin mä katson jonkun verran telkkaria. olen sohva peruna.
liv kanavaa katson myös joskus. sieltäkin tulee joskus ihan hyviä ohjelmia. mulla on matka tv niin pystyy tallentamaan ohjelmia. tallennan aina mun puhelimella. ja katson koneelta ne ohjelmat. aloitin silloin katsomaan fitness päiväkirjat ohjelmaa, mutta se sitten jotenkin jäi katsomatta. en aina muistanut tallentaa sitä.
leffoja tallennan joskus. viimeksi kun poikaystävä oli kylässä niin katsottiin mun koneelta yksi kauhuleffa. mikä oli tallennettu.
toi matka tv on kyllä aika hyvä. muistaisi vain enemmän tallentaa noita ohjelmia ja katsoa. välillä se unohtuu.
viime vuonna oli hyvä kun sai aina bb:n tallennettua ja pystyi katsomaan seuraavana päivänä. se oli niin luksusta.
ja parasta.