IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Putous loppuu.Lauantai 20.03.2021 06:56

Tänään tulee putouksen viimeinen jakso. Pakko sanoa että tämä putous kausi on ollut hyvä. Olen katsonut tämän kauden kaikki jaksot. On saanut nauraa paljon. Luulen että tämä viimeinen jakso on hyvä. Se on varmaa että Folke voittaa. Mutta onhan sekin hienoa että pönttö pääsi näinkin pitkälle. Menen kaverin luokse sitten katsomaan putousta. Kivempi katsoa viimeinen jakso yhdessä. Ollaan molemmat putous faneja. Me aina puhutaan putouksesta. Melkein joka päivä.
Eilenä mä katselin taas jersey shorea ja nukuin parin tunnin päikkärit.
Olo ihanaa nukkua päikkäreitä pitkästä aikaan. Nyt kun oli aikaa nukkua. Aamukahvit on juotu taas ja on hyvä fiilis päällä. Menen taas aamulenkille. Olin eilenäkin lenkillä. Tuli yhteensä käveltyä tunnin lenkki. Mikä on aika hyvä. Mulla on todella hyvä kunto kun lenkkeilen ja aijon pitää siitä kiinni. Kävelen aina reipasta tahtia. Sitten siinä on hyvä että syke vähän nousee kun lenkkeilee. Kaipaan kovasti kuntosalia mutta sinne kyllä sitten pääsee jossain vaiheessa. Innolla alan taas käymään säännöllisesti salilla. Mutta onneksi voi lenkkeillä. Sekin on hyvää liikuntaa. Menen varmaan tänään kauppaan. Tuossa iltapäivällä.
Hyvin on aikaa käydä. Ostan taas vähän kahvia. Niin on sitä sitten taas.
Kahvi ei koskaan saa olla loppu. Sitä pitää olla aina. Nyt tempparit on menossa jännäksi. Saa nähdä mitä kaikkea siinä sitten taas tapahtuu ensi viikolla. Odotan innolla. Salkkarit jäi eilenä todella jännään kohtaan. Ampuiko Sabrina itsensä? Se selviää sitten ensi viikolla. Voihan sekin olla ettei ampunut. Salkkareissa voi tapahtua ihan mitä vaan. Kumpa aurinko alkaisi taas paistamaan. Odotan jo että lumet alkaa sulamaan ja tulee lämmin. Kesä alkaa lähestyä.
Mikä on ihan parasta. Aijon kavereiden kanssa viettää mukavan kesän. Tehdään kaikkea kivaa. Aijon sitten kesällä shoppailla. Kaikkea kivaa vaatetta. Mutta kyllä se kesä sieltä tulee. Pikkuhiljaa.
Eka nautitaan nyt keväästä.

Perjantai!! :)Perjantai 19.03.2021 06:45

Odotan jo kovasti että saa koronarokotteen. Uskon että mä saan sen jo ennen kesää. Kuulun riskiryhmään niin saan sen varmasti pian. Paras kaverikin aikoo ottaa sen ja mun toinen kaveri. Sitten on hyvä kun me kaikki ollaan otettu se. Elämä helpottuu ihan varmasti. Sekin on ollut nyt hyvä etten ole sairastunut vielä koronaan. Silloin kun korona tuli niin olin niin neuroottinen siitä. Pelkäsin että tulen heti kipeäksi. Nyt on mennyt vuosi enkä ole vieläkään saanut sitä. Mikä on vaan hyvä.
Olen hyvin pysynyt terveenä. Uskon että kesällä korona alkaa jo varmasti helpottaa. Päästään jotenkin elämään tätä elämää.
Nyt mulla on ollut vähän kireä olo mutta se menee kyllä nopeasti ohi. Pääasia ettei ole masentanut tai ahdistanut. Hyvin nämä viime päivät ovat menneet. Nyt on kiva kun alkaa taas viikonloppu. Huomenna tulee putouksen vika jakso ja se pitää katsoa. Katsomme taas kaverin kanssa. Folke voittaa putouksen. Se on ihan varmaa. Mutta se oli hyvä että pönttö pääsi myös finaaliin. Se oli myös mun lempi hahmo.
Toivon että pian taas tulee putouksen uusi kausi. Hyvää viihdettä.
Kävin eilenä kaupassa ja ostin suklaata ja sipsiä. Nyt on herkut viikonlopuksi. Tänään mä katson ne tempparit jaksot mitä en ole vielä kerennyt katsoa. Innolla haluan nähdä mitä siinä on nyt tapahtunut.
Viikonloppuna en tee mitään ihmeellistä. Aijon nukkua, lenkkeillä, katsoa jersey shorea, viettää kaverin kanssa aikaa...siinä se viikonloppu sitten menee. Kaikkea rentoa tekemistä. Aijon pitää jersey shore katsomismaratoonin. Eli katsoa monta jaksoa putkeen.
Mä olen niin jäänyt koukkuun siihen ohjelmaan. Mulla on verikokeet taas ensi kuun 12 päivä. Ensi viikolla käyn hakemassa lisää leponexia. Tällä viikolla ei tarvitse vielä hakea koska sitä lääkettä on vielä paljon jäljellä. Mutta nyt nauttimaan siitä että viikonloppu alkaa.
Nyt alan kuunnella hyvää musaa mistä tulee perjantai fiilis.
Sain eilenä siivottua niin tänään pitää vaan sitten hoitaa pyykit. Pesen lakanat, vaatteet ja pyyhkeet. Mulla on hyvin aikaa pestä tänään pyykkiä. Olo ja fiilis on ihan hyvä tällä hetkellä. Heräsin taas ennen kuutta. Hyvin nukuin viime yönä. Pakko taas vaan nauttia tästä hyvästä olosta kun vaan pystyy. Kohta on taas viikonloppu ja en ole menossa nyt mihinkään. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä taas poikaystävän luokse. Toivon että ensi viikko menee hyvin ja nopeasti. Mulla on kova ikävä poikaystävää. Ollaan soiteltu päivittäin mikä onneksi vähän lievittää tätä ikävää. Pian taas näemme. Odotan innolla. Ajattelin mennä kauppaan tänään. Käyn ostamassa vähän herkkuja. Suklaata ostan ainakin ja ehkä sen kanssa sipsiä. Nyt saa taas vähän herkutella kun on viikonloppu tulossa. Ai niin teetä pitää ostaa myös. Uskon että tästä on tulossa mukava päivä. Aijon varmaan taas katsoa jersey shorea. Eilenä katsoin sitä taas muutaman jakson kun oli aikaa. Vielä on monta kautta jäljellä. Katsottavaa riittää. Ai niin eilenä tuli tempparit. Katson sen jakson tänään ruudusta taas. Siinä on nyt ihan oikeasti on alkanut tapahtua. Peitto heiluu siinä. Henkka ja Joanna menivät sänkyyn.
Luin tämän iltalehden sivuilta. Olin että ok. Nyt tulee paljon draamaa taas. Innolla odotan sitten taas iltanuotiota kun ne katsoo niitä videoita.
Siellä ihan varmasti itketään. En eilenä katsonut vielä rantabaari jaksoa. Katson sen tänään sitten. Salkkarit mä kerkesin katsoa. Nyt se menee myös aika jännäksi. Jakso jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan. Tänään taas olen menossa illalla lenkille. Tekee vaan hyvää. En ole vielä ihan päättänyt minkä lenkkireitin aijon tehdä. On monta vaihtoehtoa. Kumminkin se on vähintään puolen tunnin lenkki.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan ja kuuntelemaan vähän musiikkia. Tiskiä kertyy aina. Onneksi on aamulla aikaa saada tiskit hoidettua.

Tänä vuonna tulee paljon Big brotheria.Keskiviikko 17.03.2021 06:52

Keskiviikko. Jaksoin jo nousta vähän ennen kuutta. Nyt on aamukahvit taas juotu. Pakko sanoa että kahvi maistuu aina hyvältä aamulla.
Juon sen aina mustana. Tykkään mustasta kahvista. Ajattelin jo alkaa tänään siivoilla niin huomenna ei olisi sitten niin kauheasti siivottavaa.
Mulla on uusi imuri. Valkoisen värinen. Kestää varmasti pitkään. Tänään mun ei tarvitse tehdä ruokaa mä syön mitä mulla on pakkasessa.
Syön tänään sieltä kinkkukiusauksen ja pekonipastan. Saa sitten taas tilaa tuonne pakkaseen. Niin sitten sinne voi taas laittaa uusia ruokia.
Luin uutisista että toukokuussa tulee Julkkis big brother. Pakko alkaa sitä sitten seuraamaan koska mä olen bb fani. Sitten syksyllä tulee seuraava big brother. Jee. Paljon bb:tä tänä vuonna. Innolla jo haluan tietää ketä sinne taloon sitten menee toukokuussa. Saa sitten nähdä kuka julkkis voittaa sen. Nyt on kiva kun rantabaari sarja taas alkoi. Olen katsonut sen kaikki jaksot. Siinä sarjassa on monta hyvää hahmoa. Sekä siinä tapahtuu paljon. Olen nyt päättänyt että kehitän itseäni ruoanlaitossa. Kokeilla erilaisia ruokia. Mulla on nyt vaan aikaa.
Sekä harjoittelen arjen hallintaa. Onneksi mulla on kavereita niin voin myös niiden kanssa nyt viettää aikaa. Kaverit tuo iloa mun elämään.
Ilman niitä mä en pärjäisi. Tänään taas näen yhtä mun kaveria illalla.
Meillä on aina hauskat jutut kun näemme. Voi vaan nauraa. Huumoria pitää olla paljon elämässä. Ilman sitä ei pärjäisi. Sain eilenä pestyä pyykit. Huomenna pitää taas pestä pyykkiä. Lakanat.
Tarkistin eilenä mun lääkkeitä niin ei ihan heti tarvitse nyt hakea sitä leponexia. Haen sitä sitten vasta loppukuusta. Sitä on vielä paljon jäljellä.

Lenkkeily on parasta.Tiistai 16.03.2021 06:56

Nyt on taas käyty verikokeissa niin ei taas tarvitse kuukauteen mennä.
Pakko sanoa että oli ihan paska kävellä tuolla ulkona. Oli niin paljon loskaa ja lätäköitä. Mun kengät kastuivat kun kävelin. Totesin sitten vaan etten mennyt enää illalla lenkille. Odotan jo kovasti että tuo loska alkaa sulaa ja lumi. Kevät ja kesä saisivat tulla kunnolla jo. Olen niin kyllästynyt tähän talveen. Mä kuulin että ilmat alkaa vissiin kunnolla taas lämmetä parin viikon päästä. Ihanaa. Lämpö on tulossa ja aurinko!
Eilinen rantabaari jakso oli hyvä. Pakko taas tänään katsoa seuraava jakso. Hyvä sarja. Mun kaverit katsoo sitä myös ja aina puhutaan siitä mitä siinä tapahtuu. Tänään mulla on ohjelmassa aamulenkki, pyykin pesua ja näen taas mun kaveria. Eli aika rento päivä tänään. Ihanaa kun ei ole kiire ja aamu on taas lähtenyt hyvin käyntiin. Kiitos aamukahvin. Toivon että nämä pari viikkoa menevät äkkiä niin näkee taas poikaystävän. Olen menossa sitten sen luokse taas viettämään viikonloppua. Innolla jo odotan että näemme. On nyt jotain mitä odottaa. Olen taas huomannut että pystyn elämään tämän mun sairauden kanssa. Nyt on ollut todella hyvä kausi ettei ole ollut ahdistusta tai harhoja. Olen nauttinut tästä hyvästä olosta ihan täysillä.
Vielä kun vaan pystyy. Ennen kun paskaa tulee taas niskaan. Eli se huonompi kausi. Mihin sitten liittyy se ahdistus ja harhat.
Mutta nyt en mieti yhtään niitä. Keskityn hyviin asioihin mitä mulla on elämässä. Sekä nauttia niistä. Aijon nyt tänä aamuna käydä kävelemässä pitkän lenkin. Nyt kun mulla on vaan aikaa eikä ole kiire. Syön vaan aamupuuron niin jaksan sitten kävellä.
Kunto on vaan noussut kun olen kävellyt ja se on vaikuttanut mun painoon aika paljon. Eli paino pysynyt hyvänä. Ei ole noussut.
Suosittelen lenkkeilyä kaikille. Hyvä liikuntamuoto. Ei maksa mitään.

Verikokeisiin.Maanantai 15.03.2021 06:53

Uusi viikko taas alkaa. Viikonloppu meni mukavasti. Nyt on taas pirteä ja hyvä olo kun on levännyt. Katsoin eilenä sen selviytyjät jakson. Harmi kun Aki lähti koska sekin oli mun suosikki. Saa nähdä kuka lähtee sitten seuraavaksi. Jännäksi vaan menee tuo selviytyjät. Sieltä voi lähteä ihan kuka vaan. Katselin taas muutaman tunnin jersey shorea. Mä olen niin jäänyt siihen koukkuun ja mä olen sen ohjelman fani. En olisi uskonut että löydän vielä semmoisen ohjelman mihin jää koukkuun ja että alkaisin jopa fanittaa. Mutta pakko sanoa että on hyvää viihdettä. Paljon ihmissuhteita ja draamaa. Mistä mä kovasti tykkään. Niin kuin tempparit. Saa nähdä mitä tällä viikolla tapahtuu temppareissa. Varmasti paljon kaikkea. Tänään alkaa subilla rantabaari sarjan kolmas kausi. Mä seuraan sitä sarjaa. On hyvä. Olen katsonut kaikki jaksot. Se jäi aika jännään kohtaan viimeksi. Tänään näkee mitä sitten tapahtuu. Mulla on tänään verikokeet. Pitää mennä että saa sitten taas haeuttua leponexia. Haen sitä lääkettä sitten loppuviikosta.
Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin. Masennuslääkettä mulla on vielä vaikka kuinka paljon. Ei ole ihan heti loppumassa. Ulkona on taas näköjään satanut kivasti lunta viime yönä. Saa nyt nähdä koska nuo lumet alkaa sulamaan ja aurinko tulee esiin. Kevät saisi jo tulla kunnolla. Alan sitten lenkkeilemään enemmän kun alkaa lämmetä ja aurinko paistaa. Tulee kunnon lenkkeily sää. Kaipaan kuntosalia. No sinne sitten taas pääsee joskus. Heti menen kun vaan pääsee.
Sitten alkaa treenit. Alan varmaan käymään pari kertaa viikossa.
Tulee sitten koko kropalle liikettä. Tekee vaan hyvää kropalle kun kuntoilee. Nyt alan jakamaan lääkkeet dosettiin. Sekä kuunnella vähän musiikkia. Uskon että tulee ihan mukava maanantai päivä.
Näen sitten taas kaveria illalla. Mennään varmaan lenkille.

Oli taas hyvä putous jakso.Sunnuntai 14.03.2021 07:12

Sunnuntai. Viikonloppu on mennyt todella hyvin. On ollut rentoa ja mukavaa. Eilinen putous jakso oli taas hauska. Harmi kun se loppuu kohta. Tulee enää yksi jakso. Mutta ihan varmasti tulee sitten uusi kausi jossain vaiheessa. Sitä odotellen innolla. Eilenä tuli selviytyjät. En ole vielä katsonut sitä jaksoa. Katson sen tänään. Kun on hyvin aikaa. Saa nähdä kuka lähti tällä kertaa siinä. Toivon että Niko ja Kristian ovat vielä mukana. Ne on mun suosikit tällä hetkellä. Katsoin sen viimeisen tempparit jakson. Kyllä siinä taas tapahtui vaikka mitä ja olen varma että seuraavassa jaksossa taas tapahtuu. Peitto näkyi heiluvan kun ne näytti vähän pätkiä seuraavasta jaksosta. Jännäksi menee.
Saa nähdä mitä parisuhteille käy siinä ohjelmassa. Voi mennä huonoon suntaan. Sekä voi olla että joillekkin pareille tulee ero, tai sitten ei.
Sen näkee sitten temppareiden lopussa. Pakko sanoa että tää on aika mielenkiintoinen tempparit kausi. Mielenkiintoisia pariskuntia on siinä.
Huomenna alkaa uusi viikko. Mun pitää mennä verikokeisiin huomenna.
Pakko mennä että saa taas lääkkeitä haettua eli leponexia. Haen sitä lääkettä sitten loppuviikosta. Niin on taas sitä lääkettä. En näe nyt poikaystävää pariin viikkoon koska sillä saattaa olla korona. Ikävä on sitä. Tänään on taas paljon ulkoilua. Eli lenkkeilyä. Eilenä iltapäivällä kävin kävelemässä pitkän lenkin. Tänään teen saman. Tekee vaan hyvää. Lievittää hyvin masennusta ja ahdistusta. Kun lenkkeilee. Suosittelen. Mulla se toimii todella hyvin. Mielummin lenkille kun ottaa rauhoittavan. En ole pitkään aikaan syönyt rauhoittavia mikä on vaan hyvä. Nyt on ollut taas hyvä kausi. Nyt pidän tauon suklaan syömisestä. Sitä tuli nyt syötyä ihan liikaa. Mutta hyvää oli. Nyt taas en herkuttele viikkoon.
Nyt paljon liikuntaa ensi viikolle. Niin paino pysyy hyvänä.
Sekä että kunto vaan nousee. Haluan että mun kroppa on kunnossa.
Niin on sitten hyvä olla.

Kohta putous loppuu.Lauantai 13.03.2021 07:20

Tänään tulee putouksen toiseksi viimeinen jakso. Mulle on oikeastaan ihan sama kuka niistä sketsihahmoista voittaa. Kaikki ovat hyviä mun mielestä. Kaverin kanssa katsomme taas tänään putouksen. Kivempi katsoa sitä kaverin kanssa kun yksin. Tulee mukava lauantai ilta.
Ollaan soiteltu poikaystävän kanssa. Pakko sanoa että on ikävä sitä mutta näemme varmasti taas pian. Kyllä tää aika menee nopeasti.
Kävin eilenä lidlissä. Nyt on taas kahvia. Kävin myös tokmannilla. Sieltä mä ostin lisää Vihreää teetä ja hunajaa. Ostin myös ranch pähkinöitä. En ostanut sipsiä tällä kertaa. Päätin että nyt taukoa sen syömisestä.
Olen huomannut että olen joka viikonloppu putkeen syönyt sipsiä.
Hyvä pitää tauko sen syömisestä. Ostin suklaata. Valkosuklaata ja suklaamunia. Nyt kun pääsiäinen lähestyy niin silloin pitää ehdottomasti syödä kaikenlaisia suklaamunia. Näin mä aijon tehdä. Pitää muuten miettiä että mitä sitten tekee pääsiäisenä. Jos on mahdollista niin menen varmaan poikaystävän luokse. Mutta katsotaan. En ole vieläkään kerennyt katsoa viime torstain tempparit jaksoa. Katson sen nyt tänään. Olo on ollut edelleen hyvä. Ei ole ahdistanut yhtään. Tai ollut masennusta. Eilenä vähän vitutti. Lähdin iltalenkille eilenä niin se helpotti vähän tuota vitutusta. Kävelin aika kovaa sen lenkin. Tänään menen aamulenkille taas ja vielä iltapäivällä. Aijon ulkoilla koska se tekee vaan hyvää mun mielelle ja kropalle. Saa raitista ilmaa.
Saa nyt sitten nähdä koska pääsee taas salille. Mitä mä oikeasti kaipaan. Mutta heti kun pääsee sinne taas niin menen.
Pääsee treenaamaan. Aijon mennä taas liikuntapuistoon kun lumet alkaa sulaa ja tulee enemmän lämmin. Siellä voi myös kuntoilla.
Se on kävelymatkan päässä. Nyt olen ihan hereillä ja uskon että tulee mukava lauantai päivä. Odotan jo innolla putousta.
Varmasti on taas hauska jakso!

Ostan tänään suklaata. :)Perjantai 12.03.2021 06:44

Viikonloppu taas alkaa. Mun viikonlopun suunnitelmat muuttuivat. Olisin mennyt tänä viikonloppuna poikaystävän luokse, mutta sillä on flunssa.
En halua saada tartuntaa. No onneksi mun yksi kaveri on maisemissa niin vietän sen kanssa aikaa. Pitää laittaa tänään viestiä että nähdäänkö. Katsomme sitten varmaan huomenna taas putousta yhdessä. Tajusin että mä säästän taas rahaa kun en ole menossa nyt mihinkään. Jotain positiivista. No aijon viikonloppuna katsella taas jersey shorea, lenkkeillä, nukkua..viettää aikaa kaverin kanssa. Siinä se viikonloppu sitten taas menee. On jotain tekemistä. Ei tule tylsää.
Tänään olen menossa lidliin. Pitää käydä ostamassa lisää kahvia.
Ostan sitä tumma paahto kahvia mikä oli todella hyvää. Maksaa vaan alle 3 euroa paketti. Ostan niitä muutaman niin on sitten taas kahvia. Kahvi ei koskaan saa olla loppu. Aamukahvi on pakko saada joka aamu. Muuten mun aamu ei lähde käyntiin. Ajattelin ostaa pitkästä aikaan suklaata. Mun tekee nyt kovasti mieli sitä. Ostan sitä ja ehkä myös sipsiä. Herkuttelen taas kun nyt alkaa viikonloppu. En ole viikolla yhtään herkutellut. Tiukka linja. Mulla toimii hyvin se etten syö mitään hyvää arki päivinä. Syön vaan ihan normaalia ruokaa. Viikonloppuisin mä sallin sitten sen herkuttelun. Mikä on hyvä koska mun paino on pysynyt hyvänä. Tänään taas katson eilisen tempparit jakson. Nyt siinä alkaa tapahtua. Paljon draamaa tiedossa. Pakko nähdä mitä iltanuotiolla tapahtuu. Siellä ihan varmasti itketään. Ei tule yllärinä. Pakko sanoa että tempparit on hyvää viihdettä. Se on vaan niin mielenkiintoinen. Mun on pakko myöntää että olen tempparit fani. Muutama vuosi sitten mä aloin seuraamaan temppareita. Ajattelin että tää on varmaan hyvä ohjelma. Tänään tulee viikon viimeinen salkkarit jakso. Varmaan taas jännään kohtaan. Niin kuin aina. Mutta nyt viikonloppu fiilis päälle. Alan kuunnella jotain hyvää musiikkia. Harmi kun ei nyt nähdä poikaystävän kanssa mutta me soitellaan. Onneksi voi aina soittaa toiselle. Toivon että poikaystävä paranee pian.
Torstai. Tänään taas siivotaan. Sain eilenä osan siivottua. Niin tälle päivälle ei tule sitten niin kauheasti siivottavaa. Mä heräsin vasta puoli seitsemän. Mutta nyt olen ihan hereillä. Aamukahvi herätti mut.
Olo on edelleen todella hyvä. Viikko on mennyt loistavasti. Ollut hyvä fiilis koko viikon ja mä olen nauttinut siitä. Ei ole yhtään ahdistanut.
Eilinen jauhelihakeitto onnistui. Tuli todella hyvää. Alan taas suunnitelemaan seuraavia ruokia mitä teen sitten taas. Koitan löytää uusia ruokia mitä en ole koskaan tehnyt. Netistä ne löytää sitten.
Haluan kokeilla jotain uutta. Tänään aijon katsoa eilisen tempparit jakson. Sitten kun olen saanut siivottua. Pakko nähdä mitä siinä on taas tapahtunut. Tänään tulee taas uusi jakso. Se menee nyt kyllä jännäksi. Alkaa tapahtua.
Alku oli siinä aika tylsä. Salkkareissa on nyt alkanut tapahtua. Eilinen jakso jäi aika jännään kohtaan. Nyt Jutta on vankina Aaron kanssa.
Haluan kovasti nähdä miten ne sitten selviää. Kuka löytää ne.
Olen taas katsonut jersey shorea. Ihan paras. Vielä on sitä monta kautta niin katsominen ei ihan heti lopu kesken. Varmaan katson sitä taas tänään kun on aikaa. Olin eilenä illalla lenkillä. Aivan mahtava ilma. Aurinko paistoi. Kiva lenkkely sää. Tänään aijon taas ulkoilla.
Kun on hyvin aikaa. Uskon että tästä tulee mukava päivä. On jonkin verran tekemistä. Ei tule tylsää. Ensi viikon maanantaina mulla on verikokeet. Pitää mennä että saa taas leponex lääkettä. Käyn sitten apteekissa ensi viikolla. Hakemassa ne. Kaikkia muita lääkkeitä on.
Masennuslääkettä mulla on vielä pariksi kuukaudeksi.
Mutta varmaan sitten vähän ennen kesää haen sitä lisää. Olen tyytyväinen tähän mun lääkityseen. Pystyy jotenkin elää tätä elämää. Kiitos lääkkeiden.
Olen onnellinen ja se on tärkeintä. Sekä että pystyy elämään tämän sairauden kanssa. Nyt on alkanut helpottaa se.
Välillä on vaikeaa mutta siitä sitten vaan jotenkin selviää.
Jos on paska päivä niin ajattelee että huomenna on parempi päivä.
Näin mä aina ajattelen. Pakko sanoa että se toimii.
Koitan vaan ajatella positiivisesti. Olen aika positiivinen ihminen. Musta kasvoi sellainen. Mikä on vaan hyvä.