IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Olen tänään lähdössä poikaystävän luokse juhannuksen viettoon. Olen melkein pakannut kaikki kamat. Illalla olen vasta lähdössä koska poikaystävällä on vielä työpäivä tänään ja sitten sillä alkaa pitkät vapaat.
Ihanaa taas nähdä koska mulla on ollut ikävä sitä. Ollaan jo suuniteltu että mitä tehdään juhannuksena. Valvotaan, saunotaan, juodaan, syödään hyvää grilliruokaa, katsellaan netflixistä sarjoja ja leffoja..siinä se juhannus menee mukavasti eli otetaan ihan rennosti. Helteet on tulossa viikonloppuna niin pitää vaan juoda paljon nestettä ja kun haluaa olla ulkona niin pitää laittaa sitä aurinkorasvaa minkä mä käyn nyt ostamassa tänään. Alan kohta maksamaan laskuja pois. Sitten näkee paljon tilille jää vielä rahaa. Varmasti ihan kivasti niin pystyy ostamaan ruoat ja juomat.
Mä heräsin jo neljän jälkeen ennen herätyskelloa. En saanut enää unta niin päätin nousta ylös ja aloin keittämään aamukahvia. Nyt olen ihan hereillä ja innoissani. Ei ahdista yhtään mulla on vaan ollut kireä olo ja pää kipeä tällä viikolla. Mulla on vaatekriisi mitä puen päälle tänään. Ajattelin ehkä laittaa sen uuden t-paidan minkä ostin desuconista ja aijon ottaa käyttöön tuon mun uuden laukun. Sitten niiden kanssa jotkut legginsit. Sain eilenä siivottua ja pestyä pyykit. Tänään mulla ei ole mitään ihmeellistä odotan että poikaystävä tulee hakemaan illalla. Pitää jotenkin aika saada tänään kulumaan eli katson varmaan netfixiä. Salkkareiden vikassa jaksossa taas tapahtui. Camilla heräsi koomasta, Noel vissiin kuoli..Innolla odotan uusia jaksoja mitkä alkaa elokuussa.
Nyt otan aamulääkkeet ja alan maksamaan laskuja pois. Voisi kuunnella kohta hyvää musiikkia. Juhannus fiilis päälle. Aijon vaan nauttia koko viikonlopun.

Pakko katsoa vika salkkarit jakso.Keskiviikko 22.06.2022 05:46

Tänään siivoan kämpän ja pesen pyykkiä. Huomenna olen sitten lähdössä juhannuksen viettoon poikaystävän luokse. Olen melkein pakannut kaikki. Otan nyt paljon vaihtovaatetta mukaan koska viikonlopulle on luvattu hellettä. Pakkaan myös mukaan mun kannettavan ja tabletin. Voi katsoa sitten niiden kautta sarjoja ja animea. Pitää tehdä kauppalappu mitä ostaa kaupasta sitten huomenna ruokaa ja jotain juotavaa. Sanoin poikaystävälle että voitaisiin ostaa pihviä, makkaraa, perunasalaattia..kunnon grilliruokaa. Alkossa pitää käydä ostamassa viinipullo ja sitten siideriä ja lonkeroa. Kunnon juhannus juomat. Aijon tänään käydä lidlissä ostamassa sen aurinkorasvan mikä maksoi 12 euroa.
pakko ostaa koska mä muuten palan jos olen auringossa. Oli hyvät jalkapallopelit eilenä. Mä tein kolme maalia ja vahingossa oman maalin.
Olin hyökkääjä alkuun ja loppuajan puolustaja. Kentällä oli aika kuuma kun pelattiin. Onneksi vesipullo oli mukana. Mulla oli eilenäkin pää vähän kipeä. Nyt olo tuntuu ihan hyvältä. Ei ole onneksi ahdistanut ja se on hyvä. Viikko sujunut tähän asti ihan hyvin. Tänään tulee viimeinen salkkarit jakso. Eilinen jakso jäi jännään kohtaan. Nyt tämän päivän jaksossa ammutaan joku Jää dramaattiseen kohtaan taas. Nyt otan aamulääkkeet ja alan imuroimaan. Kun siivoan niin aijon kuunnella samalla hyvää musiikkia. Teen aina niin. Aamu alkanut hyvin kiitos aamukahvin. Näköjään tänään paistaa aurinko. Jee! piristää mieltä.
Nyt nautitaan täysillä kesästä!
Se on tiistai ja tänään on jalkapalloa iltapäivällä. Nyt on hyvä sää pelata.
Tykkään pelata jalkapalloa mun mielestä se on hauskaa. Olen aina iloinen kentällä. Aijon alkuun olla taas puolustaja ja loppuajan hyökkääjä.
Meitä on hyvä porukka aina pelaamassa niin voi jutella kaikkien kanssa.
Tulen kaikkien kanssa toimeen. Muut pelaajat tykkää musta koska olen iloinen ja positiivinen sekä hyvä pelaamaan. Olen aina itsevarma kentällä jos pelaan jalkapalloa tai sählyä. Se on vaan mun juttu. Mulla on aika hyvä kunto myös niin jaksaa juosta. Mä lenkkeilen paljon niin sen takia mun kunto on noussut. Olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä. Uskon että tästä on tulossa hyvä päivä eikä ala ahdistamaan. Onneksi pääsee juoksemaan pallon perässä niin saa purettua tuota kireää oloa mikä mulla on ollut nyt pari päivää. Eilenä mulla oli kiva päänsärky koko päivän.
Nyt pää ei tunnu kipeältä ja se on hyvä. Aamu alkanut mustalla kahvilla onneksi se herätti. Nukuin hyvin viime yönä. Heti kun menin eilenä illalla nukkumaan niin nukahdin heti. Heräsin jo puoli viideltä tänään.
Kohta alan tiskaamaan ja siivoan keittiötä koska on vähän sotkuista.
Otan aamulääkkeet hetken päästä ja mun ei tarvitse tällä viikolla hakea mitään muita lääkkeitä paitsi nuo karpalokapselit. Ensi viikolla mä haen seuraavan kerran leponexia. Sitä saa taas hakea koska olen käynyt verikokeissa. Seuraava verikoe aika on 4 päivä heinäkuuta puoli yhdeltä.
Huomenna tulee rahaa. Ihan hyvä koska mun pitää ostaa se aurinkorasva koska viikonlopulle on luvattu hellettä ajattelin olla ulkona silloin. Ottaa aurinkoa ja juoda vähän siideriä samalla kuunnellen hyvää musiikkia. Olen menossa poikaystävän luokse juhannuksena.
Ylihuomenna näemme! Ihanaa. On ollut sitä kova ikävä. Kivaa jo lähteä torstaina juhannuksen viettoon tulee pitempi viikonloppu.

Pyykinpesua ja kauppaan.Maanantai 20.06.2022 05:28

Uusi viikko alkaa. Saa nähdä millainen viikko on tulossa. Juhannusta mä odotan innolla niin pääsee poikaystävän luokse. Lähden jo varmaan siinä torstaina niin on sitten vähän pidempi viikonloppu. Olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä.
Varaudun kyllä siihen jos alkaa ahdistaa ihan yllättäen. Se voi tulla myöhemmin se ahdistus. No onneksi mulla on lääkkeet mitkä lievittää sitä. Kun ottaa masennuslääkkeen aamulla niin se onneksi tekee sen että ei ala pahasti ahdistamaan. Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin ja pitää tarkistaa mitä lääkkeitä on ja mitä pitää hakea. Mun pitää tällä viikolla ostaa lisää noita karpalokapseleita alkaa kohta loppua. Mä syön niitä joka päivä. Otan aina illalla sen iltalääkkeiden kanssa. Tänään pitää pestä pyykkiä ja käydä kaupassa. Menen taas mun sähköpotkulaudalla niin sillä pääsee nopeasti. Laitan sen kohta lataukseen niin on sitten akku täynnä.
Tällä viikolla tulee vikat salkkarit jaksot. Innolla katson mitä siinä tapahtuu. Vika jakso on varmasti jännittävä. Tänään katson taas netflixiä kun on hyvin aikaa ja mä löysin sieltä hyvän sarjan mihin olen jäänyt koukkuun. Sen niminen kuin "Good doctor" Olen katsonut vasta ekan jakson. Sitä on tullut kolme kautta. Näköjään aurinko paistaa tänään Ihan hyvä niin pääsee lenkille. Kävin eilenäkin lenkillä. Nyt alan siivota keittiötä ja vien pyykit hetken päästä. Alan tässä heti aamusta pesemään. Pesukone on varmasti vapaa. Uskon että tästä on tulossa mukava päivä. Onneksi myös aamukahvi herätti.
Oli todella mukava päivä eilenä desuconissa. Paljon oli porukkaa siellä enkä yhtään ihmettele koska se tapahtuma oli loppuunmyyty. Käytiin burger kingissä syömässä ja mä otin whopper aterian. Oli todella hyvää ja sen kanssa iso limu. Kun käveltiin sibeliustalolle niin ei onneksi sillä hetkellä satanut kaatamalla vettä. Sitten kun lähdimme pois niin sitten satoi kaatamalla vettä ja me kastuttiin aika kivasti. Mun hiukset ja housut oli ihan märät. Heti kun pääsi kotiin niin kuumaan suihkuun. Tuli aika paljon shoppailtua siellä. Rahat riittivät juuri ja juuri. Mä löysin yhden animefiguurin, pokemon pehmolelun, ihanan laukun ja t-paidan.
Poikaystävälle mä löysin tuliaiseksi dark souls kahvikupin ja sen kanssa noita japanilaisia karkkeja. Otin paljon kuvia siellä noista cosplay asuista mitä muilla oli päällä siellä. Kysyin aina että saanko ottaa kuvan? Sekä tuli juteltua muiden harrastajien kanssa siellä. Mun kaveri osti paljon "Miku" tavaraa mitä siellä oli myynnissä. Kaveri on Miku fani se on yksi pelihahmo. Sitten mun kaveri löysin todella hienon repun sieltä desuconista. Siinä mun uudessa laukussa on pinkkiä ja nahkaa. Siihen mahtuu paljon tavaraa ei ole mikään pieni laukku. Maksoi 35 euroa se oli alennuksessa. Oikea hinta olisi ollut 44 euroa. Jos se olisi maksanut sen 44 euroa niin sitten en olisi ostanut sitä. Suunniteltiin kaverin kanssa kun on seuraava desucon tapahtuma, niin me aijotaan yöpyä sitten hotellissa. Ei tarvitse bussilla kulkea edes takaisin. Nyt alan säästämään rahaa taas seuraavaan desuconiin. Mulla on onneksi koko syksy sitten aikaa säästää. Innolla jo odotan seuraavaa desuconia.
Ensi viikolla on juhannus. Olen menossa poikaystävän luokse viettämään sitä pääsee antamaan desucon tuliaisen samalla. Innolla jo odotan että näemme. On ollut vähän ikävä.

Desucon! :)Lauantai 18.06.2022 05:49

Tänään on se päivä kun pääsee yli kahden vuoden jälkeen taas desuconiin! Lähetään kaverin kanssa tuossa aamupäivällä bussilla lahteen. Matka kestää noin puolisentuntia. Kun pääsemme lahteen niin ekana me mennään burger kingiin syömään. Saa nähdä minkä aterian aijon ottaa ja syödä. Aijon maksaa kortilla nuo mun ruoat. Käteisellä maksan nuo shoppailut desuconissa. Odotan innolla mitä kaikkea siellä desuconissa on myynnissä. 120 euroa mulla on shoppailuun. Aijon poikaystävälle ostaa tuliaisia sieltä. Katsoo mitä löydän. Aina kun olen ollut desuconissa niin olen ostanut tuliaisia sieltä poikaystävälle. Olo on tällä hetkellä aika iloinen ja jännittynyt. Se on hyvää jännitystä onneksi ei ahdista. Pitää laittaa puhelin lataukseen niin sillä aijon ottaa paljon kuvia sieltä desuconista. Sekä ehdottomasti noista cosplay asuista mitä muilla on siellä päällä. Kysyn aina niiltä aina ensin että saako ottaa kuvan?
Vettä näköjään sataa lahdessa niin mun on pakko ottaa takki ja sateenvarjo mukaan niin ne kastu sitten pahasti. Mun pitää nyt vielä hetki miettiä tuota mun vaatetusta. Semmoiset vaatteet ettei tule kamalan kylmä. Sitten kun päästään desuconiin niin olen varmaan siellä t-paidassa koska siellä sisällä saattaa olla aika lämmin kun on paljon porukkaa.
Nyt otan aamulääkkeet ja alan fiilistellä tätä päivää. Pitää laittaa laukku valmiiksi niin kaikki on sitten mukana. Otan käyttöön tuon mun yhden animelaukun minkä joskus olen ostanut desuconista. Tästä tulee todella kiva päivä! Vesisade ei masenna minua.

Desucon vihdoinkin! :)Perjantai 17.06.2022 05:34

Se on perjantai ja desucon viikonloppu. Huomenna ollaan vasta menossa kaverin kanssa desuconiin. Tänään käyn pankkiautomaatilla nostamassa ne bussimatka rahat. Shoppailuun olen varannut 120 euroa. Sillä saa ostettua paljon kaikkea animekrääsää.
Ihanaa päästä shoppailemaan! Sitä olen kaivannut viime aikoina. Mennään huomenna tosiaan burger kingiin syömään. Kun ollaan syöty niin jaksetaan olla desuconissa. Se on vissiin luvannut vesisadetta viikonlopuksi niin otan mun takin käyttöön niin en kastu pahasti. Onneksi on silti 20 astetta lämmintä vaikka sataa. Sain sulatettua mun jääkaapin ja uunin pestyä. Nyt on kaikki siivoukset tehty mun kämpässä.
Olo ja fiilis on todella hyvä tällä hetkellä ja mä nautin siitä. Hyvin on tämä viikko sujunut ilman ahdistusta. Olen aika yllättynyt että on ollut hyvä olo
Mikä on vaan hyvä juttu! Mä heräsin jo tänään puoli viideltä. Nyt mä olen ihan hereillä ja pirteä aamukahvit join äsken. Paras kaveri soitti mulle eilenä. Juteltiin niitä näitä ja oli kiva kun se soitti. Odotan jo innolla että pääsee sitten jossain vaiheessa parhaan kaverin luokse yökylään. Juodaan ja höpötellään. Juhannuksena olen menossa poikaystävän luokse. Jee, ensi viikolla! Rahaa tulee taas sopivasti keskiviikkona niin pystyy sitten ostamaan juhannus juomat ja ruoat. Aijon sitten nauttia ihan täysillä juhannuksesta. Toivottavasti on hyvä sää niin voisi istua ulkona ja ottaa aurinkoa siideri kädessä Kuunnellen samalla hyvää musiikkia. Tänään mulla ei ole mitään ihmeelistä näen vaan mun kaveria tänään rento perjantai. Nyt otan aamulääkkeet ja musat soimaan. Innolla odotan jo huomista! Desucon fiilis päälle.

Desucon lähestyy :)Torstai 16.06.2022 06:13

Jaksoin nousta vasta ylös viiden jälkeen. No ei se haittaa sain aamukahvit keitettyä ja juotua. Mä siivosin jo eilenä mun kämpän niin enää tänään pitää pestä pyykit, sulattaa jääkaappi ja pestä uuni. Onneksi tää viikko on mennyt todella hyvin olen huomannut että mua ei ole yhtään ahdistanut, masentanut tai ollut harhoja. Onneksi mä syön lääkkeitä niin mulle ei tule noita olotiloja koko ajan. Salkkarit jää kohta kesätauolle ensi viikon keskiviikkona tulee vika jakso ja mä luin vähän juonipaljastuksia mitä vikassa jaksossa tapahtuu. Yllätyin mitä luin. En aijo täällä kertoa sitä.
Suosittelen katsomaan vikan jakson. Katsoin eilenä netflixiä ja löysin hyvän sarjan mihin olen jäänyt nyt ihan koukkuun. Sen niminen kuin "Chicago fire" Sitä on tullut neljä kautta netflixiin. Aijon tänään jatkaa sen sarjan katsomista kun mulla on hyvin aikaa. Ihan hyvä että otin taas netflixin takaisin niin siellä on paljon katsottavaa. Jos tulee tylsää niin katsoo netflixiä. Hyvin saa silleen ajan kulumaan. Tänään aijon lenkkeillä koska on hyvä sää. Kun syksy alkaa niin alan taas käymään kuntosalilla
niin tulee tekemistä. Kaverin kanssa mennään salille. Pari kertaa viikossa aijon sitten käydä. Ajattelin shoppailla syksyllä uusia David urheiluvaatteita tokmannilta niin on uudet treenivaatteet. Aijon tottakai käyttää myös mun vanhoja david urheiluvaatteita. Onneksi mä asun todella lähellä tokmannia sieltä saa vaikka mitä. Vaikka uuden kahvinkeittimen jos vanha hajoaa. Desucon alkaa lähestyä ja me lähetään sinne kaverin kanssa ylihuomenna. Ei mennä nyt vielä huomenna kun se tapahtuma alkaa. Tiedän jo mitä puen päälle sinne aika rennot vaatteet. Otan käyttöön yhden mun repun minkä ostin joskus desuconista vuosia sitten. Se on hopean värinen missä on rusetti hyvä käyttää kesällä. Nyt otan aamulääkkeet ja vien kohta pyykit pesuun. Tästä tulee hyvä päivä. Ei ole mikään kiire.

Oli aika lämmin jalkapallokentällä.Keskiviikko 15.06.2022 05:38

Nyt on ikkunat pesty eikä siinä mennyt kun noin tunti. Nyt ei tarvitse vuoteen taas pestä niitä. Oli hyvät jalkapallopelit eilenä. Sekajoukkueet ja molemmat saivat yhtä paljon maaleja. Olin hyökkääjä alkuun ja loppuajan taas puolustaja. Oli todella lämmin tuolla kentällä onneksi vesipullo oli mukana. Pelattiin noin puolituntia. Aamu alkanut hyvin kiitos aamukahvin.
Hyvin nukuin viime yön ja eilenä illalla kun menin nukkumaan niin nukahdin heti. Aina kun otan illalla tuon leponex lääkkeen niin se rauhoittaa illalla ja on samalla hyvä unilääke. Onneksi nukun hyvin joka yö. Nukkuminen on tärkeää että jaksaa. Olo tällä hetkellä tuntuu ihan hyvältä ei ahdista. Uskon että tästä on tulossa hyvä päivä. Otan kohta aamulääkkeet ja ajattelin jo alkaa siivota tätä mun kämppää. Huomenna aijon sulattaa mun jääkaapin ja pesen uunin. Huomasin että mun uuni on aika likainen niin se on hyvä nyt pestä. Pyykkiä pesen huomenna.
Tuli hyvää makaronilaatikkoa eilenä. Tykkäsin siitä tummasta makaronista ja aijon jatkossa syödä sitä. Halpaa ja terveellistä. Siinä on onneksi paljon kuitua. Mun pitää kohta käydä pankkiautomaatilla nostamassa bussimatka rahat desucon reissuun. Jee, desucon on kohta ja hyvällä fiiliksellä olen menossa sinne kaverin kanssa. Käydään ekana päivänä burger kingissä syömässä. Mä en ole tämän koronan takia käynyt pitkään aikaan missään syömässä ulkona. Mä rakastan hampurilaisia ja sen kanssa ranskalaisia.
Sitten niiden kanssa iso limu. Sen annoksen kun syö niin jaksaa desuconissa. Mulla on edelleen iso vaatekriisi mitä pukea päälle desuconiin?? Riippuu niin paljon millainen sää on viikonloppuna lahdessa. Toivon että ei sada kaatamalla vettä.

Pesen ikkunat.Tiistai 14.06.2022 05:46

Nyt kun aurinko paistaa tänään niin ajattelin vihdoinkin pestä nuo mun kämpän ikkunat. Pesen ne aina kerran vuodessa kesällä. Alan heti tässä aamusta pesemään niitä. Saa ne hoidettua ennen jalkapallopelejä mitkä on iltapäivällä. Tulossa todella lämmin päivä ja nyt pitää olla vesipullo käytössä. Jalkapallokentällä on varmasti lämmin. Luulen että me pelataan se noin puolisentuntia. Kävin eilenä kaupassa ja tänään teen ruoaksi makaronilaatikon mihin ei tule munamaitoa. Laitan siihen kolmen sipulin kerman. Hyvä ruoka tälle päivälle. Nyt ostin tummaa makaronia mitä en ole varmaan koskaan käyttänyt. Halusin kokeilla nyt sitä koska olen kyllästynyt tavalliseen makarooniin. Uskon että on hyvää ja siinä on paljon kuitua. Eilenä tein ruoaksi kinkkukastiketta ja pastaa. Loput laitoin siitä pakkaseen. Olo tällä hetkellä on ihan ok. Ei ole vielä ahdistus iskenyt ja se on hyvä. Onneksi olen oppinut elämään hetken ja päivän kerrallaan.
En aijo edes miettiä vielä huomista keskityn nyt tähän päivään.
Aloin eilenä katsomaan mtv palvelusta ensitreffit alttarilla australiaa. Olen katsonut kaikki sen kaudet. Tuolla kaudella on 36 jaksoa. Mä tykkään siitä ohjelmasta paljon. Mua kiinnostaa paljon ne pariskunnat ja kun ne menee naimisiin. Sitten näkee ovatko ne yhdessä vai eroaa. Löysin taas netflixistä uuden sarjan mitä alan katsomaan. Nyt on paljon katsottavaa. On kaikki sarjat, ohjelmat, animet...Voi vaan valita mitä huvittaa katsoa.
En ihan heti jaksanut herätä kun kello soi. Nousin vasta viiden jälkeen.
Aamukahvit on juotu ja nyt olen ihan hereillä. Otan nyt aamulääkkeet ja alan tiskaamaan. Sekä kuuntelen samalla hyvää musiikkia mistä tulee hyvä fiilis. Uskon että tulee mukava päivä.