IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

huomenna lomille :)Torstai 10.09.2015 08:03

ihanaa. huomenna on jo perjantai :) menen taas poikaystävän luokse viettämään viikonloppua. tämä viikko on mennyt hurjaa vauhtia. ja on ollut hyvä fiilis koko ajan. edelleen on hyvä fiilis.
eilenä oli jonkin verran ohjelmaa. oli kokki ryhmä aamulla. olin pää kokki ja mä tein ruoaksi seitiä uunissa ja keitin perunat. siihen seiti ruokaan tuli myös kastike. mikä oli aika helppo tehdä. hyvin se ruoan teko meni. jälki ruoaksi oli marja rahkaa. mikä oli myös aika hyvää ja salaatti. paja tunnilla meillä oli levy raati. pajan jälkeen menin apteekkiin hakemaan lisää leponex lääkettä. nyt sitä on taas pari pakettia. illalla mentiin sitten kaverin kanssa kuntosalille. yksi ohjaaja veti sen tunnin. oli mukava sali tunti. aloitin ensin kevyeillä painoilla koska en ole moneen kuukauteen käynyt salilla.
ajattelin että menen maanantaisin iltapäivällä yksin salille. ennen kun on päivällinen. hyvin kerkeää olla sen 45 minuttia vaikka. kolmesta varttia vaille neljään. kyllä siihen sitten onneksi tottuu kun tekee pikku hiljaa noita liikkeitä ja lisää painoja. nyt olen aika innoissani tuosta kuntosalista. koitan käydä siellä ainakin pari kertaa viikossa. tekee hyvää. tänään menen illalla taas lenkkeilemään. päivällisen jälkeen. kävelen taas sen puolituntia.
tänään pitää siivota taas kun on siivous päivä. alan siivoamaan kun olen kirjoittanut ensin tämän blogin. ja tänään on myös taas toi toiminta tunti. ei mitään tietoa että mitä tehdään. paras kaverikin lähtee viikonlopuksi lomille. se menee mökkeilemään. näemme sitten taas sunnuntai iltana. eilenä katsottiin taas salkkarit yhdessä.
tänään taas katsotaan. ja tänään näkee taas lemmen viemää kun eilenä en nähnyt. menen taas kaverin luokse katsomaan.
tää päivä menee varmasti äkkiä. ajattelin taas värittää tänään. hyvin on tänään aikaa kun eilenä ei oikeen kerennyt. aijon aloittaa värittämään uutta kuvaa taas. en vielä tiedä että mitä kuvaa.
katson noista uusista värityskirjoista jonkun kuvan.
vaikka semmoisen mitä värittää aika monta tuntia.
animea pitää katsoa tänään taas. uudet jaksot pvat taas tulleet. katson ne kaikki tänään. hyvin on aikaa. ja nyt on semmoinen fiilis että voisi katsoa taas animea. uusi ore monogatari jakso on tullut taas ja sen aijon katsoa ihan ensin. se loppuu kohta se sarja.
ja uusi monster musume jakso on myös tullut. pitää sekin katsoa. ja ehkä aijon katsoa myös lisää tuota working animen toista kautta. olen katsonut sitä vaan jotain pari jaksoa.
tänää aijon maksaa noita laskuja taas. joko tässä aamulla tai päivällä. saa nekin pois alta ja näkee paljon jää rahaa vieöä jäljelle. ärsyttää tosi paljon se hammaslääkäri jakso mikä oli melkein sata euroa. no otan säästöistä rahaa niin saan sen maksettua. ja onneksi ei tarvi mennä hammaslääkäriin vähään aikaan. ensi vuonna vasta. onneksi. pitää viikonlopuksi ostaa taas suklaata. ja ehkä myös sipsiä. juomaksi ostan päärynä mehukivennäsivettä ja limua. varmaan appelsiini jaffa limsaa taas. se on vaan niin raikasta ja hyvää. eikä se nyt haittaa että juo limsaa koska tulee tosi harvoin juotua. alkoholiin en aijo koskea. eikä edes tee mieli. hyvä juttu.
juon myös viikonloppuna vihreää teetä. osaan nyt käyttää poikaystävän veden keitintä. ennen en osannut käyttää sitä. hieman monimutkainen. mutta nyt osaan.
aloitan kohta imuroimaan. aina kun alan siivoamaan niin imuroin ensin. viimeiseksi pesen tuon vessan. pitää taas tiskatakin.
kertynyt taas tiskiä. ja kahvi pannu pitää myös pestä. sitten kun on siivonnut niin kämppä on taas kunnossa. edes hetken aikaa.
sotekn sitten varmaan taas. mutta laitan kämpän siihen kuntoon että on kivempi palata lomilta sitten.
ihanaa päästä taas viettämään poikaystävän kanssa aikaa. viime viikonlopun olin täällä kun en oikeen ollut kunnossa. mutta nyt jaksan taas. ja aijon nauttia elämästä. vaate kriisi taas iskee mitä laitan huomenna päälle. ajattelin laittaa sen uuden nahkatakin taas.
ja ehdottomasti Guess laukku pitää ottaa käyttöön.
saa nähdä paljon menee rahaa ruokaan viikonloppuna.
varmaan aika vähän koska olen jättänyt alkoholin pois.
ajattelin nyt syödä fazerin sinistä suklaata. sitä mun tekee mieli. ja jos ostan sipisä niin sen pitää olla ranch sipsejä. en ole syönyt taas niitä vähään aikaan. kohta laitan musaa taas soimaan kun alan siivoamaan. hyvä fiilis tulee siivotessa. ja on kivempi siivota kun musa soi taustalla. voisi alkaa pakkailemaan pikku hiljaa. nyt mulla on taas puhtaita vaatteita kun pesin hetki sitten pyykkiä. aijon ottaa tabletin mukaan ja kannettavan lomille. pystyy viikonloppunakin kirjoittaa blogia. ja olla koneella ja katsoa vaikka animea.
tai lukea mangaa tabletilla. ensi viikon maanantaina mulla on se psykologi. iltapäivällä. onneksi se on vasta päivällä eikä heti aamulla. kerkeää vähän levätä viikonlopun jälkeen.
saa sitten nähdä että mistä jutellaan. varmaan enemmän mun voinnista. voin vaan sanoa sille että hyvin on mennyt viime aikoina.
hyvä olo ja fiilis on ollut.
join taas äsken ison kupin kahvia. kulta katriina kahvia. nyt olen aika pirteä. juon taas myöhemmin teetä ja tänään kerkeää juoda sen useamman kupin kun taas eilenä. eilenä kerkesin juoda vaan sen yhden kupillisen. aamu lääkkeet pitää ottaa kohta. aamupala on taas puolen tunnin päästä. aijon syödä ruisleipää.
laittaa juustoa ja kurkkua päälle. ruisleipä on tosi hyvää eikä siinä ole kauheasti kaloreita. syön sitä joka päivä sen pari palaa. aamulla ja illalla. se on parempaa kun joku vaalea leipä. ja terveellisempää.
onneksi täällä on hyvät ruoat. terveellistä ruokaa. joka päivä.
ja se on hyvä että herkuttelen vaan viikonloppuisin. olen siihen tottunut. mun ei edes viikolla tee kauheasti mieli mitään suklaata tai karkkia. hyvin selviän tavallisella ruoalla. ja sitten on aina mukavaa viikonloppuna herkutella. enkä silloin mietä näitä kaloreita yhtään. herkuttelen vaan. liikun sitten kunnolla viikolla viikonlopun jälkeen. ensi viikolla alkaa taas sähly. sitä ollaan odotettu parhaan kaverin kanssa. se on aina tiistaina iltapäivällä neljän aikaan. pelataan se puolituntia. ja sitten sen jälkeen meillä on vasta ruoka.
ohjaajat sanoi että syödään välipala ennen sitä peliä. niin jaksetaan pelata. kuulostaa hyvältä. mutta. siitä olen tyytyväinen että mulla on jonkun verran tuota liikuntaa viikolla. tulee aina hyvä fiilis kun on hikoillut. tekee tosi hyvää. ja aina kuumaan suihkuun lenkin tai sali tunnin jälkeen. sen jälkeen aina rentoutuu. ja tuolla liikunnalla saa purettua noita paineita aika hyvin. jos on kireä olo.
liikunta on yksi mun lempi asioita elämässä. saan siitä paljon nautintoa. muistan kun olin huonommassa kunnossa, niin en tykännyt yhtään kuntosalista. mutta nyt rakastan sitä yli kaiken.
aika jännä juttu. mutta hyvä vaan.
onneksi tänään on aika hyvä ilma niin pääsee lenkille. en vielä tiedä että minkä reitti lenkin teen. mutta kyllä se selviää.
hyvä päivä on tulossa taas tänään ja huomenna alkaa viikonloppu.
huominen päivä kuluu varmaan aika hitaasti kun odottaa että poikaystävä tulee hakemaan. se tulee taas hakemaan mut kun pääsee töistä. ihanaa. näemme huomenna.
mutta nyt aloitan siivoamaan niin saa sen pois alta.

kokki ryhmä alkaa taas.Keskiviikko 09.09.2015 08:08

se olisi keskiviikko. tänään on vauhdikas päivä. on kokki ryhmä aamulla. saa nähdä mitä ruokaa tehdään. mukavaa kun paras kaveri on myös siinä ryhmässä. paja on taas päivällä. ei mitään tietoa että mitä me tehdään. mutta kyllä se selviää. ja tänään mennään kaverin kanssa kuntosalille illalla. mukavaa mennä taas salille pitkästä aikaa. mun pitää etsiä noi mun sali kamat. kyllä ne löytyy.
mukava päivä on varmasti tulossa tänään. ja menee varmaan äkkiä. illalla varmasti uni maistuu. eilenä mä sain väritettyä yhden kuvan tuosta mun uudesta värityskirjasta. siinä meni vähän yli tunti. katsoo jos vaikka tänäänkin kerkeää värittää. paja tunnin jälkeen varmaan kerkeää. kuntosali tunti alkaa vasta puoli kuudelta. lähdetään kaverin kanssa varttia yli viisi kävelemään sinne. sinne on alle 5 minuutin kävely matka. se kuntosali on ihan tuossa vieressä.
mutta tästä tulee varmasti mukava päivä. hyvä fiilis on edelleen päällä.
kaikki on toistaiseksi hyvin. ei ahdista tai mitään.
eilenä mun kaveri oli taas kylässä ja katsottiin lemmen viemää ja juotiin teetä. juteltiin samalla. sitten skypetin taas poikaystävän kanssa illalla vielä. ja menin parhaan kaverin luokse taas viettämään iltaa.
eilinen salkkari jakso oli aika hauska. ulla on kyllä yksi mun lempi hahmoista siinä. naurettiin kaverin kanssa. tänään pitää taas katsoa salkkarit. ai niin ja laitoin eilenä tallenukseen ensi treffit alttarilla. se pitää katsa tabletilla kun ehtii. nyt ne kolme paria on menossa naimisiin. pakko katsoa miten ne reagoi toisiinsa. ja miten sitten niille myöhemmin käy. huomenna varmaan aijon katsoa sen jakson vasta. toi dna matka tv on kätevä kun pystyy tallentamaan ohjelmia.
hyvä hankita. eikä maksa kauheasti kuussa. tuosta tulikin mieleen että sain eilenä hammaslääkäri laskun. se oli 82 euroa.tosi kiva. mun pitää ottaa mun säästöistä rahaa että pystyn maksamaan tuon laskun. onneksi mulla on säästöjä. jos tulee hätä tilanne niin otan sieltä aina välillä rahaa. olen nyt miettinyt ja päättänyt että. ensi kuussa en aijo shoppailla mitään. koitan nyt ensi kuun taas säästää. aijon ostaa parhaalle kaverille vaan siinä kuussa sen lahjan. aijon ostaa parhaalle kaverille värityskirjan ja stabilo tussit lahjaksi.
hyvä lahja sille. sekin tykkää värittää. ja mä en tarvi nyt oikeasti mitään vaatteita tai kenkiä koska mulla on niitä paljon.
pärjää hyvin vaikka pari kuukautta niillä. ja mulla on kaappi täynnä vaatteita. ja laukkuja. rahaa saa mennä vaan ruokaan ja laskuihin.
pystyn varmasti olla shoppailematta ensi kuussa. katsoo sitten marraskuussa jos silloin voisi taas shoppailla.
mutta. sen näkee sitten. nyt keskityn tähän kuukauteen. ja myöhemmin seuraavaan kuukauteen. ja nyt kun olen lopettanut taas juomisen niin säästän siinäkin rahaa. kerroin poikaystävälle eilenä tästä mun päätöksestä. ja se reagoi siihen ihan hyvin. ei sanonut onneksi tai painostanut että mun pitäisi juoda. olen keksinyt alkoholille korvikkeen. päärynä kivennäismehu. maistuu ihan siiderille. sitä aijon jatkossa vaan juoda. sitten ajattelin että voisi kokeilla noita alkoholittomia siidereitä. eikä maha tule kipeäksi.
kun siinä ei ole alkoholia. ja limsaa tietysti juon alkoholin sijasta.
mun ei edes tee yhtään mieli mitään alkoholia. hyvä juttu.
tästä se lähtee. onneksi elämässä on paljon hyviä asioita. eikä vaan se alkoholi. saan nautintoa muista asioista kun siitä.
ihan hyvin pystyn olemaan juomatta. haluan olla terve.
mulla on vaate kriisi taas päällä. en tiedä mitä pistän tänään päälle. pitää kohta mennä kaivamaan vaate kaappia. farkut ajon laittaa.
ja ottaa nahkatakin taas tänään käyttöön. sen uuden nahkatakin.
pitää meikata ja laittaa taas korvikset. on sitten taas nätti.
hiukset laita poni hännälle taas. en tiedä että minkä laukun otaisin tänään käyttöön. jonkun mitä en ole kauheasti käyttänyt.
mun mieli on tosi positiivinen tällä hetkellä. hyvillä mielin.
hyvä päivä tulossa varmasti tänään. en näe lemmen viemää tänään kun on se kuntosali. katson huomenna aamulla uusinnan. jos se vaan tulee silloin. pitää kohta vähän siivota keittiötä. tiskiä on taas kertynyt ja kahvin puruja on kaikkialla. siivoan kohta kun olen kirjoittanut tämän. voisi samalla kuunnella taas musaa.
hyvä että kerkeän kirjoittamaan tämän blogin. aamu pala on taas kohta yli puolen tunnin päästä. varmaan kymmenen aikaa alkaa se kokki ryhmä. siinä aika menee nopeasti kun tekee ruokaa.
tehdään myös jälki ruokakin ruoan lisäksi. ja salaatti tehdään.
laskin juuri että mulla on tällä hetkellä ainakin viisi aikuisten värityskirjaa. nyt en aijo vähään aikaan ostaa uusia. aijon nuo värittää ihan ensin ennen kun ostan lisää niitä. stabilo tusseja ostan sitten vaan kun ne alkaa loppumaan. noista kirjoista riittää moneksi kuukaudeksi väritettävää. eipähän tule tylsää.
tällä viikolla pitää käydä apteekissa hakemassa sitä leponex lääkkettä. ne on nyt uusinut sen onneksi. pystyy hakemaan. ajattelin hakea sitä huomenna. hyvin on koko päivä aikaa.
sitten on taas lääkkeitä hetkeksi. e-pillereitä ei myös tarvi hakea vieläkään. niitä riittää myös vähän yli kuukaudeksi. sitten menee se 40 euroa taas kun hakee niitä lisää. teetä en kerkeä juoda tässä aamulla. juon sitten varmaan seuraavan kerran teetä ennen pajaa tai pajan jälkeen. katsoo miten kerkeää.
ainakin pystyn juomaan edes yhden kupillisen tänään teetä.
onneksi mulla on vielä teetä jonkin verran ennen kun pitää hakea lisää. kolme pakettia on tällä hetkellä eri makuisia vihreitä teetä.
kävin eilenä kahvilassa juomassa teetä kun olin kylillä asioilla.
musta on mukavaa välillä vaan istua kahvilassa juomassa jotain ja katsella samalla ihmisiä. se on jotenikin musta mukavaa ja se ettei ole kiire minnekkään. pyörähdin myös eilenä seppälässä vaan katselemassa ajan kuluksi. ostin eilenä taas kulta katriina kahvia.
maksoi vaan alle kolme euroa. ei ole pahan hintainen ja on hyvää kahvia. se on mun lempi kahvi tällä hetellä.
aamu kagvi on aina paras kahvi. jos lopettaisin kahvin juomisen aamuisin niin mulle tulisi kamala pään särky. aamu kahvi on pakko saada joka aamu. aamu ei lähde käyntiin ilman sitä.
teetä mä juon enemmän kun taas kahvia. vihreä tee ei onneksi ärsytä vatsaa. ja on terveellisempää. ja sitä voi juoda vaikka kuinka paljon. juon aina joka päivä ainakin sen kolme kupillista päivässä. mutta tänään menee vähemmän. kun ei oikeen kerkeä juomaan.
eilenä sain pestyä vähän pyykkiäkin. aamulla pesin kun kone oli vapaa. en ole vielä maksanut noita laskuja. pitää huomenna vaikka maksaa pari. saa nekin pois alta. onneksi tässä kuussa tulee vielä vähän yli sata euroa kelalta. aijon tosiaan ottaa sitten niistä mun säästöistä rahaa niin pärjää tämän kuukauden. ja ensi kuussa jätän shoppailut vähemmälle. täytyy välillä vaan säästää ettei ihan kaikki rahat mene. pitää välillä vähän miettiä näitä raha asioita että pärjää.

uudet värityskirjat :)Tiistai 08.09.2015 08:14

eilenä oli kyllä mukava päivä. kävin tosiaan lahdessa aamulla.
olin siellä vaan pari tuntia. kävin sokoksessa pyörimässä ka kävin juomassa teetä kahvilassa ja söin mokkapalan. oli kallis mokka pala. 3,50 euroa. mutta hyvää oli. kävin suomalaisessa kirjakaupassa ja mukaan tuli pari aikuisten värityskirjaa. ostin samalla uudet stabilo tussit millä sitten värittää. ajattelin tänään taas aloittaa värittämisen. kirjat maksoivat 12 euroa ja toinen 8 euroa. rahaa meni koko reissun aikana vähän yli 40 euroa. en onneksi tuhlannut kauheasti.
nyt olen tehnyt tämän kuun shoppailut. noista värityskirjoista tuli eilenä mieleen että mun parhaalla kaverilla on ensi kuussa synttärit, niin ajattelin sille ostaa lahjaksi uuden värityskirjan. sekin värittää. ja sen kirjan lisäksi ostan myös suklaata. aika hyvä lahja. menen sitten taas ensi kuussa lahteen ja katsomaan parhaalle kaverille sitä värityskirjaa.
käyn sen ostamassa tuolta suomalaisesta kirjakaupasta.
paras kaveri varmasti tykkää lahjasta. eilenä oli taas toi ompelu ryhmä. sain taas tehtyä kaulahuivia hieman. muutaman rivin taas.
kävin eilenä myös lenkillä illalla. ruoan jälkeen. oli hyvä lenkki. ei ollut kauhean kylmä. tänään on liikunta tunti taas iltapäivällä. siinä tulee sitten tämän päivän lenkki heitettyä. ajon käydä tänään taas kaupassa päivällä. pitää ostaa pari juttua. nyt on muutenkin tosi hyvä olo ja fiilis. tästäkin päivästä tulee aika mukava. on jonkin verran tekemistä eikä tule tylsää. odotan innolla sitä kun alan taas värittämään. ajattelin värittää varmaan tässä aamun aikana jo.
haluan ensin olla koneella jonkin aikaa.
eilenä jouduin katsomaan lemmen viemää yksin. mun kaveri oli yhdessä ryhmässä siihen aikaan. mutta tänään varmaan taas näemme. tulee taas mun luokse katsomaan lemmen viemää. pitää samalla näyttää noi uudet värityskirjat samalla.
join äsken taas ison kupin kahvia. hereillä ollaan taas. aamupala on tunnin päästä. aijon syödä ruileipää. eilenä oli tosi hyvää puuroa ruokana. uuni puuroa ja kiisseliä. kun olis syönyt sen niin jaksoi hyvin mennä lenkille. huomenna on todella vauhdikas päivä. on kokki ryhmä aamulla, paja päivällä ja kuntosali illalla. kiva mennä taas monen kuukauden jälkeen kuntosalille. kaverikin taas tulee.
se kestää sen tunnin ja meillä on yksi vetäjä. saa nähdä millaisia liikkeitä sitten tehdään niiden laitteiden lisäksi.
pitää tänään kaivaa sali kamat esiin. verkkarit, hiki paita, sisä kengät..vesipullo pitää ottaa mukaan. tulee se juotua tunnin aikana.
saa nähdä kuinka paljon siellä on sitten porukkaa.
toi naisten kuntosali tunti on aika suosittu. mutta pääsin vielä onneksi edes tuohon keskiviikon ryhmään. maanantain ryhmään en päässyt. mutta mun toinen kaveri pääsi.
tulee varmasti mukava tunti. on sitten illalla tekemistä. sanoin poikaystävälle etten kerkeä skypettämään koska mulla on toi kntosali. soitan sitten sille sen jälkeen. pystytään juttelemaan hetki ennen kun menen sitten iltapalalle. huominen päivä menee varmasti äkkiä. ja illalla varmasti väsyttää sen verran että meinaa nukahtaa heti. koitan tänään pestä pyykkiä tässä aamulla. sitä on taas kertynyt ja pari laskua pitäisi maksaa. eilenä oli tullut noi rahat.
seuraavan kerran tulee rahaa 23 päivä tätä kuuta. se vähän yli sata euroa tulee silloin. pystyy maksamaan sillä sitten yhden laskun. mikä on aika iso. kun olin sokoksessa niin siellä oli ihana laukku. pinkki nahkainen mikä maksoi tasan 100 euroa. olisin niin halunnut sen. mutta se laukku ei todellakaan voita tuota mun uutta Guess laukkua mikä maksoi melkein 200 euroa. paras laukku minkä omistan. otan sen käyttöön taas kun menen lomille. se uusi Guess lompakko sopii hyvin sen laukun kanssa. aijon varmaan ensi vuonna sitten taas ostaa uuden Guess laukun. siitä on tullut tapa että ostan uuden joka vuosi. Guess laukku on paras laukku. omistan tällä hetkellä neljä Guess laukkua. ja pari Guess lompakkoa.
kalliita mutta ihania. rakastan ostaa välillä kaikkea kallista. sitten taas huomaa että nyt on taas shoppailtu.
olen tämmöinen prinsessa. kallis on parasta.
mutta. ensi kuussa mun shoppailu budjetti on taas se sata euroa. se saa nyt vaan mennä sitten taas ensi kuussa. ettei nyt ihan kaikki rahat mene shoppailuun. omista aika paljon vaatteita,laukkuja, kenkiä..ei ainakaan heti lopu. aijon taas käyttää syksyllä noita mun yksiä mokka saappaita. hyvännäköiset. sopii hyvin farkkujen kanssa. ne on mustan väriset. tuli joskus ostettua mega myynti arenalta. ne maksoi muistaakseen 60 euroa.
ehdotin ohjaajille että voitaisiin vaikka perjantain naisten ryhmässä mennä sinne mega myynti arenalle. se olisi mukavaa. joskus ollaan oltu siellä. mutta jos me mennään tässä kuussa sinne. niin en aijo ostaa mitään. aijon vaan katsella. jos ensi kuussa vaikka mennään niin sitten ostaisin jotain jos löytyy jotain.
marraskuussa on sitten mun toisen kaverin synttärit. en oikeen tiedä mitä ostaisi sille lahjaksi. suklaata ainakin aijon ostaa siihen lahjaan. käyn katsomassa jos tokmannilta löytyy jotain vaikka. siihen on vielä pari kuukautta. hyvin on aikaa miettiä sitä lahjaa.
kohta alan taas kuuntelemaan musiikkia. kuuntelen aina aamuisin.
kun olen koneella. hyviä biisejä mistä tulee hyvä fiilis.
koitan taas tänään syödä hyvin niin jaksan. varmaan on tänään hyvää ruokaa taas. se on hyvä että mä aina syön. ruoka maistuu.
ei ole onneksi kamalan paha tää mun syömishäiriö. tuohon mun syömishäiriöön liittyy vaan se että saatan olla neuroottinen ruokaa kohtaan etten vaikka uskalla syödä jotain leivosta. ei vaan jotenkin aina pysty. tai sitten se että pelkään syödä vaikka jotain vanhaa ruokaa. pelkään että saan jonkun ruoka myrkytyksen.
nää on näitä mun kuvitelmia mitkä liittyy myös tuohon skitsofreniaan. mutta. pää asia on se että ruoka maistuu. ja se että mun paino ei tippuisi. nyt mulla on hyvä paino. pysynyt onneksi samana. ja se on hyvä että herkuttelen silloin vaan viikonloppuisin. etten syö ihan joka päivä jotain suklaata. pystyn tekemään niin että vaan viikonloppuisin herkuttelen. siihen on onneksi tottunut jo.
ja juon viikolla vaan mustaa kahvia, raakaa vihreää teetä ja vettä. niissä ei ole onneksi melkein ollenkaan kaloreita.
se on hyvä että olen nyt taas lopettanut juomisen. siideri on myös kauhea kalori pommi. ja siitä tulee seuraavana päivänä huono olo.
mielummin juon vaikka jaffa limua. siitä ei tule huonoa oloa ja eikä vatsa kipeäksi. haluan olla terve. ja saan paljon nautintoa mun elämään muista asioista kun alkoholista. olen sen huomannut. ja tajunnut onneksi. ei tarvi välttämättä juoda.
mielummin syön vaikka suklaata. suklaa on yksi mun lempi asioista elämässä. se on vaan niin parasta ja hyvää. fazerin hasselpähkinä suklaa on paras suklaa. tai tavallinen fazerin sininen.
voisi vaikka taas tänä viikonloppuna syödä sitä.
viimeksi en syönyt. söin silloin irtokarkkeja. ja sipsiä.
voisi taas sipsiäkin syödä viikonloppuna. ranch sipsejä. ne on mun lempi sipsejä. se on jännä että kun alkaa syömään sipesjä niin siitä ei meinaa tulla loppua kun syö niitä. jää koukkuun syödessä.
ja sitten vaa syö niitä. hyviä ovat.
täytyy aina välillä viikonloppuisin syödä sipsiä. mutta. nyt alan tiskaamaan. ennen kun menen aamupalalle.

tänään lahteen shoppailemaan :)Maanantai 07.09.2015 08:10

tänään olen aamulla menossa lahteen bussilla. menen ostamaan suomalaisesta kirjakaupasta värityskirjan ja stabilo tussit.
rahaa on tullut taas tänään niin pystyy ostamaan. aijon ne vaan ostaa. aijon käydä jossain kahvilassa teellä ja syödä jonkun ihanan leivoksen samalla. katselen samalla ihmisiä. eikä ole niin kamalan kiirekkään. lupasin tulla takaisin ennen ompelu ryhmää mikä alkaa puoli kahdelta. hyvin kerkeän siihen. olen varmaan vaan lahdessa sen pari tuntia vaan.
eilenä olin melkein koko päivän koneella. pyörin vaan täällä ircissä. en oikeen keksinyt muutakaan. sain eilenä taas vähän väritettyä. tänään aijon taas värittää kun tulen lahdesta. pääsee kokeilemaan uusia tusseja. on varmasti hyvät. ostan ne stabilo tussit missä on 25 eri väriä.
ne maksaa sen 20 euroa ainakin. varmaan kun olen siellä suomalaisessa kirjakaupassa niin on varmasti vaikeaa sitten päättää minkä värityskirjan ostaa. mutta. sen näkee sitten mikä on mieluinen.
ja ne voi olla myös alennuksessa. eilenä kävin kylillä. kävin pankki automaatilla nostamassa bussi rahat. ja kaupassa. samalla tuli lenkki heitettyä. menen tänään taas illalla lenkille. päivällise jälkeen. meillä on puuroa ruokana tänään. syön taas hyvin niin jaksaa lenkkeillä. muuten mulla on aika hyvä olo tällä hetkellä. tää aamu on lähtenyt hyvin käyntiin. join äsken kahvia taas. herää vähän niin jaksaa kirjoittaa tämän blogin. tänään taas jaetaan viikon lääkkeet dosettiin. saa nähdä tarviiko hakea mitään lääkkeitä jos tarvii niin tarvii. käyn sitten tällä viikolla hakemassa. syöminen on mennyt edelleen hyvin. ruoka on maistunut. olen aina syönyt mahan täyteen. vaikka mulla on syömishäiriö niin ruoka aina onneksi maistuu. se on vaan hyvä. enkä enää syö mitään pieniä annoksia mitä ennen söin. silloin kun söin pieniä annoksia niin mun paino tippui aika rajusti. mutta. selvisin siitä ja myöhemmin mun paino alkoi sitten nousemaan. nyt olen todella tyytyväinen tähän mun painoon. juuri sopiva. aijon pitää sen samana. en ole onneksi mikään lauta. mulla on aika sopiva vartalo. tykkään. tunnen itseni kauniiksi. silloin kun oli ylä asteella niin mä inhosin mun vartaloa ja tissejä. ja pukeuduin mustaan. ja olin silloin tosi masentunut. aloin sitten syömään masennus lääkkeitä jo 14 vuotiaana. söin niitä aina siihen asti kun sairastuin 17 vuotiaana tähän skitsofreniaan.
sen jälkeen en syönyt masennus lääkkeitä. oli muutama vuosi taukoa ja sitten jouduin taas syömään masennus lääkkeitä 21 vuotiaana. aina tähän päivään asti. syön edelleen. eikä se haittaa. se lääke auttaa onneksi tuohon masennukseen. ja varmaan se masennus iskisi aika äkkiä jos lopettaisin masennus lääkkeiden syönnin. parempi vaan että syön niitä. nyt niitäkin on taas pari pakettia niin niitä ei heti tarvi hakea. leponex lääke loppuu kohta. mulla on tasan viikon päästä se psykologi. kahdelta. pitää mennä sinne taas juttelemaan. ei haitaa yhtään. kyllä siihen sitten tottuu pikku hiljaa. silloin kun olin ekan kerran sen luona niin hiukan jännitti. mutta se keskustelu meni ihan hyvin. varmaan seuraavalla kerralla menee myös ihan hyvin. mulla ei ole mitää psykologeja vastaan. käyn ihan mielelläni juttelemassa. muistan kun kävin silloin teininä juttelemassa psykologilla niin en tykännyt yhtään.
mutta nyt kun on käynyt monta vuotta psykologilla niin on jo tottunut. käyn nyt vaan kerran kuussa juttelemassa. onneksi on noi ohjaajat joiden kanssa jutella jos tulee joku tilanne.
juttelu auttaa aina tuohon ahdistukseen mikä välillä on.
mutta nyt kun on levännyt viikonlopun niin jaksaa taas. menen varmaan jopa lomille taas viikonloppuna. huomenna on taas liikuntaa iltapäivällä. liikunta tunti. mennään parhaan kaverin kanssa lenkille. toinen kaveri ei ole nyt noissa ryhmissä kun sillä alkoi työ harjoittelu. mutta mä näen sen aina iltaisin kun katsotaan lemmen viemää. tulee mun luokse kylään ja menen sen luokse kylään.
jee. salkkarit ja lemmen viemää tulee taas tänään. ismo tappoi vissiin sen heikin salkkareissa. ei tullut mitenkään yllätyksenä. arvasin että se oli se. tänään täytyy katsoa salkkarit.
skypetän taas poikaystävän kanssa illalla. eilenäkin skypeteltiin.
skypetellään joka päivä. se on ihanaa että kuulee edes toisen äänen joka päivä. ja viikonloput vietetään aikaa yhdessä.
olen nyt tosiaan päättänyt että en aijo juoda. hyvin on mennyt nämä viikonloput ilman alkoholia. aijon olla raitis niin pitkään kun pystyn. jos pitäisi valita siideri tai suklaa, niin valitsisin ehdottomasti suklaan.
ja sen olen tajunnut että ei ole mitään järkeä juoda koska mulla on seuraavana päivänä huono olo ja maha kipeä. mulla on herkkä vatsa. jos juon niin mulle voi tulla noi viikon vatsa kivut. ne ei ole kivoja. enkä todellakaan enää halua niitä. mä saan ihan hyvin nautintoa muista asioista kun alkoholista.
haluan elää terveellistä elämää. pääsin silloin tupakastakin eroon muutama vuosi sitten. ja se oli hyvä päätös. alkoholissa on aika paljon kaloreita. ja sen olen myös huomannut jos juon vaikka kolme siideriä niin mun maha paisuu palloksi. sekään ei ole kivaa.
sitten kun on ne kavereiden synttäri juhlat, niin aijon pysyä ihan limu linjalla. kyllä mä pystyn siihen. ei ole sitten huonoa oloa seuraavana päivänä kun herää. ollaan taas sitten yötä kaverin luona kun on ne juhlat. tulee varmasti ihan hauskaa. ne jhlat on marraskuussa. pitää alkaa miettimään mitä pistäisi sinne sitten päälle. voisi vaikka ostaa sitten seppälästä jotkut juhla vaatteet. jos löytyy. käyn sitten marraskuussa katsomassa seppäläss. ellen löydä jotain mun kaapista. kun menen lahteen tänään niin laitan päälle farkut, neuleen, ja sen uuden nahkatakin. hiukset laitan ponihännälle ja meikkaan vähän. sekä korvikset aijon laittaa.
onneksi nyt tuolla ei sada vettä. toistaiseksi. aamupala on puolen tunnin päästä. syön kunnon ruisleivän niin ei tule heti nälkä.
laitan sen päälle juustoa ja leikkelettä. teetä juon sitten kun olen lahdessa. menen varmaan myös sokokseenkin pyörimään. katselemaan vähän noita koruja mitä siellä on. haluaisin uudet kivat korvikset. pitää katsoa jos vaikka löytyy. niiden pitää olla hopean väriset. ja eikä kamalan kalliit. meikkejä mun ei tarvi ostaa yhtään. niitä mulla on. mutta. ainakin on vähän erilaisempi aamu mitä yleensä. ihan kiva mennä lahteen. tosin yksin mutta ei se haittaa. onha se ihan kiva yksinkin shoppailla. ja olen nyt vihdoin ja viimein menossa tuonne lahteen. teen taas seuraavan lahti reissun ensi kuussa. menen silloinkin taas shoppailemaan kun on tullut rahaa.
käyn kohta pankin sivuilla katsomassa raha tilanteen paljon on tänään tullut. pitää noi pari laskuakin maksaa jossain vaiheessa.
maksan ne viimeistään huomenna.
mutta. tästä on tulossa aika mukava päivä. aijo nyt vaan nauttia tästä elämästä. ja hyvästä fiiliksestä mikä on tällä hetkellä.
lakkasin eilenä mun kynnet taas. ne on nyt turkoosin väriset. kokeilin sitä kynsi lakkaa minkä ostin viimeksi kun oltiin silloin mökki reissulla. ihan hyvä lakka. kuivui tosi nopeasti. ja kestää varmasti aika pitkään. kiva väri kyllä. mulla ei ole ikinä ollut turkoosia kynsilakkaa. mutta nyt on. mulla on aika monta kynsiilakkaa tällä hetkellä niin ei tarvi vähään aikaan ostaa uusia.
niillä pärjää ihan hyvin. kohta alan kuuntelemaan musaa taas. lady gagaa vaan soimaan. hyvä fiilis tulee. pitää taas tiskata. teen sen samalla kun kuuntelen musaa.

sunnuntai :)Sunnuntai 06.09.2015 08:55

viikonloppu kohta ohitse. arki alkaa taas huomenna. eilenä oli todella mukava päivä poikaystävän kanssa. käytiin hakemassa koti pizzasta pizzat. otin alla pollo pizzan. siinä oli kanaa ja ananasta. mun lempi pizza. mä tarjosin pizzat. käytiin sitten kaupassa hakemassa vähän leffa mässyy. ostettiin vaan sipsiä ja dippiä. nam. oli hyvää. katsottiin pari kauhu leffaa. ja harrastettiin tietysti seksiä. seksiasuja ei tällä kertaa tarvittu. se tilanne oli nopea mutta ihana.
en jaksanut mennä eilen illalla lenkille. aijon tänään taas mennä. heitän sen puolen tunnin lenkin. menen lenkille ruoan jälkeen taas. nyt ei pitäisi sataa yhtään vettä tänään. aijon ottaa taas vesipullon mukaan.
tänään ajattelin taas värittää. en eilenä oikeen ehtinyt. nyt on tänään koko päivä aikaa taas värittää. olen aloittanut yhtä lintu kuvaa. siinä on paljon tekemistä. ja tosi paljon erilaisia peiniä kohtia mitä on kiva värittää. sen kuvan värittämisessä menee se muutama tunti ainakin.
tosiaan. olen yluhuomenna varmaan menossa sinne lahteen aamulla. huomenna kun käyn kylillä niin aijon nostaa noi bussi rahat automaatilta.
käyn samalla huomenna taas kaupassa. otin eilenä käyttöön sen mun nahkatakin. aivan ihana. aijon käyttää sitä taas ensi viikollakin. ja kun olen menossa lahteen. sateenvarjo pitää ottaa mukaan jos sataa vettä tiistaina. toivottavasti ei sada. mutta sen näkee sitten.
muistin juuri että mulla on psykologi taas vähän yli viikon päästä. 14 päivä klo 14. sinne pitää taas mennä juttelemaan. saa nähdä mistä tällä kertaa jutellaan. varmaan miten olen nyt viime aikoina voinut. äiti soitti mulle eilenä ja kyseli kuulumiset. kerroin että nyt menee vähän paremmin. ja että on hyvä olo. soitellaan sitten taas ensi viikolla. nyt olen saanut taas vähän levättyä. jaksaa ensi viikon. keskiviikkona on vauhdikas päivä. on kokki ryhmä aamulla,paja tunti päivällä, ja kuntosali illalla. onpahan sitten tekemistä.
ei tule tylsää. ja päivä menee varmasti äkkiä.
join taas äsken ison kupin kahvia. olen taas hereillä. myöhemmin juon teetä taas. aamupala on taas yhdeksän aikaan. alkaa ollakkin taas nälkä. eilenä jaksoin katsoa vähän animea. katsoin uusimman monster musume jakson ja himouto umaru-chan jakson.
kohta ne sarja loppuu. vielä tulee niistä ainakin kolme jaksoa.
pitäisi jaksaa katsoa tuota working animea. olen toisessa kaudessa ja kastonut vaan pari jaksoa. katson sitten taas animea kun jaksan. nyt tänään aamulla en varmaan aijo katsoa.
nyt on taas herkuteltu ja alan taas liikkumaan ja syömään normaalia ruokaa. seuraavan kerran herkuttelen seuraavana viikonloppuna. silloin ajattelin syödä taas suklaata. nyt söin irtokarkkeja. katsoo sitten jso vaikka menee taas lomille ensi viikolla. pitää vaan katsoa onko millainen olo ja fiilis. päivä kerrallaan mennään. en aijo nyt murehtia mistään. aijon vaan nauttia tästä fiiliksestä mikä mulla on tällä hetkellä. aika hyvä fiilis nyt. olin eilen illan taas parhaan kaverin luona. katsottiin poliisit sarjaa ja tuubia. juteltiin siinä samalla niitä näitä. menin sitten taas nukkumaan tuossa yhdeksän aikaa. nukahdin melkein heti.
menen taas tänään yhdeksältä nukkumaan niin jaksaa taas huomenna. ja huomenna tulee taas lemmen viemää ja salkkarit. huomenna näen toista kaveria taas. se oli nyt tämän viikonlopun lomilla. tulee taas mun luokse illalla katsomaan lemmen viemää.
huomenna on taas ompelu ryhmä ja mä teen sitä kaulahuivia. ei ole vielä hetkeen valmis. mutta kyllä se pikku hiljaa sitten valmistuu.
en ole nyt tabletilla katsonut mitään. ei ole huvittanut. mutta aijon varmaan taas käyttää sitä ensi viikolla. olen nyt ollut enemmän koneella. olen taas tämän aamun koneella. en nyt jaksa tehdä mitään muuta. rahaa tulee taas huomenna ja pääsee maksamaan laskuja. vuokra pitää maksaa huomenna. se oli nyt vähän yli 500 euroa. 50 euroa enemmän kuin viimeksi.
ja tässä kuussa tulee se hammaslääkäri laskukin. saa nähdä paljon sekin sitten on. toivottavasti ei kamalan suuri. mutta se on hyvä että ensi vuonna vasta pitää mennä seuraavan kerran hammaslääkäriin.
ellei mun jotain hammasta ala särkeä tai jotain. pitäisi alkaa käyttämään jotain hammaslankaa. se hammaslääkäri sanoi siitä. no mä yritän käyttää sitä. pitää vaan ostaa. huomenna aijon ostaa vaikka kun käyn kaupassa. kokeilen sitä.
pysyy hampaat sitten jotenkin kunnossa edes hetken. se on inhottavaa että tää lääkitys voi aiheuttaa enemmän noita reikiä. sille ei voi oikeen mitään. mä onneksi pesen hampaat joka päivä.
purkkaa olen todella huono syömään. olen koeillut sitä mutta se on aina vaan jäänyt. mietin että pitäisikö jo tänään pestä vaikka pyykkiä. kone on varmasti vapaa. tiistaina en varmaan kerkeä jos olen menossa sinne lahteen. tai huomennakin voisi pestä. taidan pestä vasta huomenna. tämän päivän otan vielä rennosti.
alan kohta taas tiskaamaan ja kuuntelen musaa samalla. eilenä kuuntelin myös vähän musaa. pitää putsata myös toi kahvi pannu ettei lika tartu siihen. pidän todella hyvää huolta tuosta mun kahvin keittimestä että se sitten kestää pitkään. se on mustan harmaan värinen. ostin sen silloin muutama kuukausi sitten tokmannilta. ei ollut kauhean kallis onneksi. saa aina hyvät aamukahvit joka aamu.
ja siinä on onneksi toi tippa lukko. toi mun veden keitin on myös aika hyvä. sain senkin pari vuotta sitten joulu lahjaksi.
ja vielä on kestänyt. se on semmoinen pieni harmaan värinen. söpö keitin. keittää hyvin tuon veden. ja on hyvin kestänyt.
ensi viikko on varmasti mukava kun alkaa taas noi loput ryhmät.
on sitten tekemistä. ja päivä kerrallaan mennään.
koitan olla positiivinen joka päivä. en mieti mitään ikäviä asoita.
hyvällä fiiliksellä mennään. jos tulee huono päivä niin sitten tulee huono päivä. siitä kyllä aina selviää onneksi.
tänään pitää pestä taas noi hiukset. en eilenä jaksanut pestä. menen suihkuun taas kun olen käynyt lenkillä. on sitten taas puhdas.
menen huomennakin illalla taas lenkille. jos sataa vettä niin menen silti. otan sateenvarjon mukaan. ei pieni sade haittaa. onneksi on sateenvarjo. ja mä kävelen vaan sen puolituntia. farkut aijon laitaa koska ne vähän lämmittää. jos laitan verkkarit niin mun jaloille tulee helposti kylmä. nyt on syksy. puen lämpimästi päälle kun menen lenkille. laitan sen yhden paksun nahkatakin päälle ja sen alle joku lämpöinen neule paita. tarkenee sitten. ja siinä tulee onneksi lämmin kun kävelee kovaa. huomenna on taas puuroa ruokana. meillä on aina maanantaisin puuro päivä. rakastan puuroa.
yhdestä puurosta en tykkää ja se on vispi puuro.
kaikki muu puurot kyllä menee mutta ei se. riisipuuro on yksi mun lemppari. sitäkin on aina välillä. manna puurokin menee jos sen kanssa on jotain kiisseliä. jaksaa hyvin lenkkeillä kun on syönyt puuroa. huomisesta on tulossa ihan mukava päivä. huomenna taas jaetaan viikon lääkkeet dosettiin. näkee taas sitten tarviiko hakea mitään lääkkeitä lisää apteekista. ai niin kun menen sinne psykologille niin pitää sanoa että uusii tuon leponex lääkkeen. saa sitä taas sitten haettua. e-pillereitä mulla on vielä kivasti jäljellä. ei vielä tarvi ainakaan hakea. sitten kun taas hakee niin menee se 40 euroa. kolmen kuukauden annos. onneksi ei tarvi hakea niitä ihan joka kuukausi. mutta hyvät pillerit on ollut. parhaat tähän mennessä mitä olen syönyt.

tänään pizzaa :)Lauantai 05.09.2015 08:22

lauantai aamu. aamu lähtenyt hyvin käyntiin kahvin juonnilla. nyt olen hereillä ja jaksaa taas. eilenä oli ihan mukava päivä. oli naisten ryhmä aamulla. käytiin kirpputorilla. itse en löytänyt sieltä mitään.
kaverit löysi jotain. sitten kävin seppälässä niin sieltä mä ostin aivan ihanan nahkatakin. maksoi vaan 60 euroa. tosi hyvännäköinen takki.
olin himoinnut sitä takkia ja jo monta kuukautta niin nyt ostin sen.
eilenä oli tullut melkein pari sataa euroa tilille. niin ajattelin että voisi vähän shoppailla. nyt on taas ihana takki. otan sen tänään käyttöön.
poikaystävä on tulossa tänään kylään. käydään taas hakemassa pizzat ja kaupassa hakemassa vähän leffa mässyy. katsotaan taas netflixistä joku leffa. varmaan taas joku kauhu leffa. en vielä tiedä että minkä pizzan söisi. pitää miettiä. mutta on kyllä ihanaa taas syödä pizzaa. voi vaan herkutella kun on viikonloppu. ihanaa. eilenä ostin melkein kilon irtokarkkeja. ja mulla on niitäkin vielä kivasti. pitää syödä tänään ja tarjota poikaystävälle jos sekin haluaa syödä niitä.
tästä on tulossa mukava päivä. ihanaa taas nähdä poikaystävää.
illalla olen menossa taas parhaan kaverin luokse viettämään iltaa. olin eilenä illalla sen luona. katsottiin salkkarit ja hauskat kotivideot ohjelma. menin sitten jo yhdeksältä nukkumaan. nukuin aika hyvin viime yön. eilenä jaksoin hiukan värittää. koitan taas tänäänkin värittää. tuossa illalla vaikka ennen kun menen parhaan kaverin luokse. pitäisi mennä lenkillekin tänään. riippuu jaksaako. fiiliksen mukaan. jos en jaksa niin en jaksa. katsoo sitten huomenna jaksaako mennä lenkille. nyt mulla ei ole ollut onneksi huonoa oloa. eilenä oli aika hyvä olo. ei ollut onneksi hermostunutta oloa.
kyllä tää tästä. kun saa nyt levättyä niin jaksaa taas.
ensi viikolla lahteen. menen joko maanantaina tai tiistaina. lähden heti tuossa aamulla. pääsee ostamaan värityskirjoja. päätin että nyt en osta mitään vaatteita,takkeja,kenkiä,laukkuja..tässä kuussa. rahaa saa mennä vielä noihin värityskirjoihin ja tusseihin.
katsoo sitten ensi kuussa jos shoppailee sitten vaikka noita vaatteita.
ja aijon nyt käyttää tämän kuukauden tuota uutta takkia.
ja voi olla että pidän sitä myös talvella. en nyt tarvi enempää mitään vaatteita toistaiseksi kun mulla on nyt toi takki.
ainakaan ei enää tarvi mennä lahteen metsästämään uutta nahkatakkia. se löytyi jo. todella läheltä. rakastan tosi paljon seppälän vaatteita. niitä on niin monenlaisia ja kivannäköisiä.
ja näyttää hyvältä päällä. eikä ole kamalan hintaisiakaan.
mun useat vaatteet mitkä olen nyt viime aikoina hankkinut on seppälästä. sekin on mukavaa kun jotkut vaatteet on sitten alennuksessa. tekee löytöjä. halvalla. kun menen lahteen niin käyn sokoksessa juomassa vähän teetä kahvilassa ja syön jotain. samalla voi katsella ihmisiä. onneksi ei ole sitten kamalan kiire kun olen siellä. hyvin kerkeää takaisin iltapäivällä ja kerkeää noihin ryhmiin. sitten kun on uudet värityskirjat ja kynät niin eikun taas värittämään. pitää näyttää sitten kaverille millaiset värityskirjat ostin. ajattelin ehkä ostaa yhden tai pari värityskirjaa sieltä suomalaisesta kirjakaupasta. riippuu minkä hintaisia siellä on. voi olla että jotkut kirjat on alennuksessa. saa sitten halvalla.
aamupala on tunnin päästä taas. pitää sanoa ohjaajille etten tule syömään päivällistä. sanon että käydään poikaystävän kanssa hakemassa ne pizzat. vaate kriisi on taas. en tiedä mitä laitan päälle tänään. pääsee taas käyttämään seksiasua tänään. koska me taas harrastetaan seksiä poikaystävän kanssa. pitää vähän suunnitella minkä asun laittaisi. nyt tiedän. aijon laittaa sen yhden mustan läpinäkyvän asun. en ole käyttänyt sitä vähään aikaan. pitäisi muutenkin taas ostaa lisää noita uusia seksiasuja. en ole nyt aikoihin ostanut niitä. pitää taas mennä metsästämään niitä netin ihmeellisestä maailmasta. eros.fi sivuilta voisi vaikka taas löytyä jotain. pitää käydä katsomassa. siellä voi olla jopa joitakin asuja alennuksessa. voisi vaikka ensi kuussa ostaa vaikka sitten.
tässä kuussa en aijo nyt ostaa. rahaa meni tarpeeksi tuohon nahkatakkiin. kohta voisi juoda taas teetä. alkaa tehdä mieli.
juon tässä aamun aikana. olen varmaan nyt tämän koko aamun koneella. en nyt keksi muutakaan tekemistä. poikaystävä tulee tuossa päivällä. pitää taas meikata vähän. ajattelin laittaa hiukset ponihännälle. ja laittaa taas kivat korvikset. ja farkut aijon laittaa.
on sitten taas nättinä. pitää katsoa jos vaikka mä tarjoaisin ne pizzat. ellei poikaystävä halua tarjota. pitää kysyä.
eilenä iltapalalla oli sitä mun tekemää kana piirakkaa. oli tosi hyvää.
hyvin oli onnistunut leivonta ryhmässä. pitää taas kohta tiskata.
teen sen kohta. ja laitan musaa soimaan. kuuntelen samalla kun tiskaan. pitää taas vähän siivota tätä mun keittiön pöytää. tavaraa on taas kertynyt. sänky pitää myös pedata.
en ole nyt jaksanut katsoa ollenkaan animea. koitan tuossa huomenna katsoa taas. kun on koko päivä aikaa.
ne uusimmat jaksot pitää taas katsoa. niitä on kertynyt jonkin verran. koitan huomenna pitä pienen katsomis maratoonin. ja juon teetä siinä samalla. kuulostaa suunnitelmalta.
aijon katsoa huomenna ensin tuon monster musume jakson. se on hauska anime sarja. siinä saa välillä nauraa.
kohta sekin vaan loppuu. toivon että siitä sarjasta tulee sitten joskus toinen kausi. ja toi ore monogatari sarjakin loppuu kohta. se on niin ihana animesarja. toivottavasti siitäkin tulee joskus jatkoa.
odotan innolla. mutta jos ei tule niin ei tule. ai niin. ensi viikolla ilmestyy uusin animelehti. se täytyy todellakin ostaa ja lukea.
pitäisi selata noita vanhoja animelehtiä koska niistä saattaa löytyä joitakin mielenkiintoisia manga sarjoja. pitää ne selata sitten jossain vaiheessa kun jaksaa. ja tabletilla aijon taas etsiä uusia mangasarjoja. mitä voi sitten lukea. en ole mangaa lukenut taas aikoihin. sitäkin pitäisi vaan lukea. aijon lukea jossain vaiheessa uudestaan tuon "Full moon wo sagashite" mangan. mulla on ne kaikki osat. suomeksi. tuli silloin nuorempana ostettua ne.
ja nyt löysin ne mun kaapista. luen sitten kun innostun.
ai niin pitää se monster musume sarja lukea mangana. se on mulla tabletilla. luen senkin sitten kun jaksan.
paljon kaikenlaista mitä pitäisi tehdä. no mulla on onneksi vaan aikaa. hyvin kerkeää tehdä kaukenlaista. ja on innostusta. ei tule tylsää. mulla on aika paljon noita harrastuksia. anime ja manga on se tärkein harrastus mulle. aloitin harrastamaan sitä 13 vuotiaana. silloin ostin ensimmäisen mangan mikä oli ranma.
siitä se sitten lähti. ja edelleen nautin tästä harrastuksesta.
aloitan taas varmaan jossain vaiheessa kerämään taas mangaa.
en ole nyt aikoihin kerännyt mitään sarjaa. ja nyt olen viime aikoina lukenut mangaa vaan tabletilla. tabletilla on musta kiva lukea.
voi vaan pyyhkäistä sivua. ja välillä poikaystäväkin lukee tuolla mun tabletilla mangaa. annan sen vapaasti käyttää mun tablettia. ei haittaa mua yhtään. kyllä sitä saa käyttää. se on aina mulla mukana kun olen lomilla. jos ei jaksa olla vaikka koneella niin voi leikkiä tuolla tabletilla. katsoa jotain sarjaa tai lukea jotain.
kannatti hankkia tuo tabletti. ja sitä on kiva käyttää. ja sen on hyvä että pystyy käyttämään netflixiä siinä. tabletilla on välillä kiva katsoa jotain leffaa tai sarjaa. tajusin juuri että mä voisin vaikka tässä aamulla katsoa noi animet. hyvin on koko aamu aikaa. aloitan katsomisen heti kun olen käynyt ensin aamupalalla.
sitten keitän teetä ja eikun vaan katsomaan.
se olisi taas viikonloppu. olen nyt tämän viikonlopun täällä. aijon nyt levätä ja ottaa rennosti. eilen aamulla mulla oli tosi huono olo. mua itketti ja ahdisti. mutta selvisin. menin juttelemaan ohjaajan kanssa mikä helpotti mun oloa. ja selvisin ilman rauhottavaa.
loppu päivä meni sitten ihan mukavasti. olin eilenä leivonta ryhmässä.
se ryhmä on aina joskus. tein kana piirakkaa. sitä syödään varmaan tänään iltapalalla. täytyy tosiaan maistaa sitä. varmaan tosi hyvää.
jaksoin eilenä taas värittää muutaman tunnin. sain yhden kuvan väritettyä loppuun ja aloitin uuden. aijon taas tänään värittää. jatkaa sitä kuvaa. kävin myös lenkillä eilenä vesi sateessa. oli pakko päästä lenkille vielä illalla. kävelin aika kovaa. mutta se lenkki teki tosi hyvää mulle. kävin sen jälkeen suihkussa ja menin kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. tänään joudun katsomaan lemmen viemää yksin koska kaveri lähtee lomille tänään. tänään alkaa taas naisten ryhmä. kello kymmenen. ollaan menossa ohjaajan kanssa kirppu torille. saa nähdä löytyykö sieltä mitään. ihan mukava mennä sinne.
tänään on taas tullut rahaa ja mä haluaisin niin päästä jo seppälään shoppailemaan. voisi käydä siellä tänään samalla kun käyn kaupassa. pitää ostaa taas herkkuja kun on viikonloppu. ostan suklaata varmaan ja lakuja. irtokarkkeja tekee myös mieli. jätskiä ei tarvi ostaa koska sitä mulla on. juomaksi ostan taas mehu kivennäisvettä. päärynä omenan makuista. tosi hyvää. ja maksaa alle kaksi euroa pullo. tänään pitää katsoa taas animea. uusin monster musume anime jakso on vielä katsomatta. ja moni muu jakso mitä on tullut tällä viikolla. tabletilla katsoin eilenä uusimman ore monogatari jakson. oli hyvä jakso. ja tabletilla katsoin myös tuon ensi treffit alttarilla ekan jakson minkä tallensin. pitää taas ensi viikolla muistaa tallentaa seuraava jakso ja katsoa. vaikutti ihan hyvältä ohjelmalta. ekaa kautta en katsonut yhtään.
tänään tulee taas salkkarit. menen taas parhaan kaverin luokse viettämään perjantai iltaa ja katsotaan se. ja muita ohjelmia illalla. varmaan valvon siihen yhdeksään asti. tai vähän pitempään. pitää katsoa miten jaksaa. poikaystävä tulee varmaan huomenna taas käymään mun luona. voisi taas hakea pizzat koti pizzasta, ostaa mässyä kaupasta jos katsotaan joku leffa. ja harrastetaan tottakai seksiä. mukava lauantai päivä tiedossa. katsoo sitten jos vaikka menee taas poikaystävän luokse taas ensi viikon viikonloppuna.
muuten mulla on aika hyvä fiilis tällä hetkellä. ihanaa kun on perjantai. eikä mua ahdista yhtään. tästä on tulossa ihan mukava päivä vaikka ulkona sataakin vettä. pitää ottaa käyttöön toi rikkinäinen sateen varjo minkä omistan. uusi pitäisi edelleen ostaa. sitten kun jaksan. aijon tänään käydä myös tokmannilla. katsoo jos löytyy jotain ostettavaa. ruokakin maistuu varmasti tänään. syön hyvin niin jaksan sitten. varmaan ihan hyviä ruokia tänään taas.
tänään on taas vapaa ehtoinen paja tunti. en vielä tiedä että menenkö sinne. voi olla etten mene. käyn vaan kaupassa ja tokmannilla tänään. se riittää. pitää katsoa jaksaako sitten illalla mennä vielä lenkille. mutta jos sataa kaatamalla niin sitten en mene.
eilenä vähän satoi enkä onneksi kastunut pahasti.
aamupala on taas kohta puolen tunnin päästä. syön ruisleipää taas. teetä en aijo vielä juoda koska on se naisten ryhmä tuossa aamulla. juon varmaan teetä taas sitten kun olen käynyt kaupassa.
sitten kun olen käynyt kaupassa niin alan sitten taas varmaan värittämään. on koko iltapäivä aikaa. siinähän sekin aika sitten menee. tulee varmaan väritettyä tänään ainakin pari tuntia ellei enemmän. katsoo miten innostuu. olen ehkä ensi viikolla menossa sinne lahteen. en ole vielä kysynyt ohjaajilta että käykä se. voisi vaikka tänään kysyä. ajattelin mennä sinne lahteen tuossa tiistaina.
aamupalan jälkeen varmaan. kerkeää bussiin.
sanon ohjaajille että haluaisin käydä siellä suomalaisessa kirjakaupassa ja sokoksessa. en ole varma menenkö käymään sitten triossa. katsoo miten jaksaa. ja huvittaa. fiiliksen mukaan mennään. aijon katsoa taas sokoksessa noita koruja. haluaisin ostaa uusia ihania korviksia. siellä on paljon erilaisia eikä ole pahan hintaisia. aijon ostaa hopean värisiä. tykkään enemmän hopeasta kun kullasta. haluaisin myös uutta haju vettä. katsoo jos vaikka löytyy joku kiva tuoksu. haluan tuoksua hyvältä. mutta en aijo maksaa mitään 50 euroa haju vedestä haluan jonkun halvemman tuoksun. katsoo jos vaikka löytyy.
tulee varmasti ihan mukava lahti päivä. pääsee vähän shoppailemaan. odotan innolla.
ensi viikon keskiviikkona aloitan tosiaan tuon kuntosalin. mennään kaverin kanssa sinne. ollaan tunti siellä. puoli kuudesta puoli seitsemään. sen verran kestää se tunti. yksi ohjaaja vetää sen ja siellä on myös muitakin naisia. tulee sitten keskiviikko iltana vähän ohjelmaa. mutta odotan innolla sitä tuntia. aijon ensin aloitaa pienillä painoilla ja lisään niitä pikku hiljaa. saa nähdä onko paikat sitten seuraavana päivänä kipeänä. koitan venytellä hyvin tunnin jälkeen.
ensi viikolla alkaa myös toi kokkiryhmä. keskiviikkona. se on aamulla. se on musta ihan mukava ryhmä ja ihan kiva tehdä ruokaa.
samalla oppii koko ajan jotain uutta. hyviä ruokia ollaan aina tehty.
se ryhmä on aina parin viikon välein.
sählystä ei ole vielä tietoa että koska se sitten alkaa. odotetaan parhaan kaverin kanssa sitäkin innolla. musta on hauska pelata sählyä. siinä voi tapahtua ihan mitä tahansa. ja musta on kiva puolustaa. mun paras kaverikin on puolustaja. ja siinä tulee kyllä hiki kun juoksee sen puolituntia kentällä.
siinä on hyvä samalla purkaa vaikka paineita. jos on kireä olo.
mutta. toivottavasti se sähly alkaa pian.
on ainakin paljon tekemistä nyt tämä syksy kun noi ryhmät alkaa. mukavaa. tykkään kovasti kun on tekemistä. aijon olla positiivinen.
viikot menee varmaan tosi äkkiä. toivon sitä että tää mun olo tila ei menisi huonoksi. se voi olla mahdollista että iskee toi syys väsymys.
on masentunut ja surullinen. mutta. jos se tulee niin kyllä mä selviän siitä. onneksi mulla on hyviä asoita elämässä niin jaksan.
välillä on vaikeaa. mutta siitä kyllä aina selviää. elää vaan päivän kerrallaan. ei kannata ajatella huonoja asioita. hyviä asioita kannattaa vaan ajatella. pitää taas kaivaa kohta vaate kaappia ja katsoa mitä pukisi tänään päälle. farkut aijon laittaa ja sitten sen yhden neule paidan mitä en ole vielä käyttänyt. ostin sen joskus seppälästä. oli alennuksessa. se on ruskean värinen.
maksoi vaan jotain 15 euroa. mutta. jos löydän seppälästä tänään jotain kivaa. niin aijon ostaa. perjantain kunniaksi.
pitää käydä kohta pankin sivuilla katsomassa paljon olen saanut tänään sitä rahaa. ensi maanantaina tulee lisää onneksi. pääsee maksamaan vuokran. ja netti laskun.
nyt voisi kohta kuunnella vähän musiikkia. lady gagaa voisi vaikka kuunnella. ja jotain muutakin. päivä lähtee hyvin käyntiin musiikin kuuntelulla. tulee hyvä fiilis ;)

pelattiin eilenä mini golfia :)Torstai 03.09.2015 08:21

se on taas torstai. tääkin viikko on mennyt taas vauhdilla.
tänään pitää siivota ja iltapäivällä on toiminta tunti. on jotain ohjelmaa tänään. ja illalla taas lenkille. eilenä paja tunnilla mentiin lahteen pelaamaan mini golfia. oli kiva pelata. mä ja mun molemmat kaverit oltiin yksi ryhmä. se oli aika hauskaa pelata sitä. pelattiin melkein pari tuntia sitä. en sitten enää jaksanut eilen illalla mennä enää lenkille.
tuli ihan tarpeeksi liikuntaa pelatessa.
alan siivoamaan kun olen kirjoittanut blogin.
eilenä mulla oli tosi herkostunut olo melkein koko päivän ja väsytti.
voi olla että olen viikonlopun täällä. pitää vielä katsoa. mun paras kaveri on viikonlopun täällä. ainakaan en olisi yksin jos jäisin tänne viikonlopuksi. eilenä jaksoin taas värittää. aijon tänäänkin värittää.
nyt kun on taas innostusta. ja aika kuluu nopeammin kun värittää. aijon varmaan värittää kun olen saanut siivottua. hyvin kerkeää ennen kun menee syömään. join taas äsken kahvia. nyt oon taas vähän pirteämpi. eilen illalla mua väsytti tosi paljon. ja nukahdin saman tien kun pääsin sänkyyn. nukuin ihan hyvin viime yön.
enkä nähnyt onneksi mitään painajaisia.
mutta nyt olo on ihan ok tällä hetkellä. elän päivän kerrallaan. mä toivon ettei mulle nyt iske mikään syys väsymys. mutta en yhtään ihmettele jos se vaikka tulee. silloin voi olla että olen myös masentunut. ja ei vaan jaksa. ei sitä aina jaksa. mutta onneksi on noi harrastukset ja kaverit. ne piristää mun mieltä joka päivä.
sain eilenä taas laskun. vuokran. vähän yli 500 euroa. pitää maksaa se ensi viikolla kun maanantaina tulee lisää rahaa.
ja huomenna tulee lisää rahaa. nyt en ole jaksanut katsoa animea. ei ole huvittanut. koitan tuossa viikonloppuna katsoa.
silloin on hyvin aikaa. ja jos vaikka silloin innostuisi katsoa.
pitää varmaan käydä taas kaupassa toiminta tunnin jälkeen.
hyvin on aikaa käydä. ennen päivällistä.
en ole nyt tabletilla katsonut mitään sarjaa. en eilenä jaksanut katsoa. no viikonloppuna taas kun on aikaa. voisi katsoa vaikka jonkun leffankin. pitää vaan taas ladata se tabletin akku täyteen niin sitä voi taas käyttää. laitan sen kohta latautumaan.
ei yhtään huvita siivota mutta täytyy. no sitten on taas siisti kämppä.
ja voi taas sotkea. koitan olla sotkematta liikaa.
tänään aijon syödä taas hyvin niin jaksaa. saa nädä mitä on ruokana tänään. toivottavasti jotain hyvää ruokaa.
syön aika paljon kaikenlaisia ruokia. en ole nirso tai mitään. kaikki käy. täällä on kyllä paremmat ruoat kun jossain sairaalassa.
myöhemmin pitää juoda taas teetä. tässä aamun aikana. vaikka sitten kun olen siivonnut. tekee taas mieli juoda jotain kuumaa.
vaikka teetä. nyt kun on syksy niin on kiva juoda aina jotain kuumaa juomaa. esim vaikka teetä. eilenä mua paleli illalla. onneksi omistan monta vilttiä niin voi hautautua niiden alle. omistan ainakin kolme vilttiä. ne kaikki on tuossa mun sohvalla. haluaisin ostaa uusia vilttejä taas. pitää katsoa jos vaikka joskus ostaisi.
jotain kivan värisiä. viltti onneksi lämmittää. aina kun menen parhaan kaverin luokse illalla niin otan viltin aina mukaan.
siitä on tullut mulle tapa. tänään pitää katsoa taas salkkarit. on mennyt nyt jännään suuntaan. tulee tänään vielä ja huomenna.
ja lemmen viemää pitää katsoa. sekin on mennyt jännäksi.
ai niin pitää katsoa tabletilla dna matka tv ohjelmalla toi ensi treffit alttarilla minkä tallensin. voisi katsoa vaikka tänään.
kun on aikaa. toiminta tunti alkaa vasta kahden aikaan.
ja se kestää sen tunnin. huomenna alkaa taas toi naisten ryhmä. aamulla. ei mitään tietoa että mitä me tehdään. mutta kyllä se sitten selviää. toivottavasti jotain mukavaa.
kohta taas saa syödä suklaata kun on viikonloppu. mun tekee mieli noita lakuja. voisi niitäkin ostaa vaikka. tokmannilla on noita yksiä lakuja mitä ei myydä missään muualla. käyn siltä hakemassa ne ja samalla suklaat. en vielä tiedä että mitä suklaata söisin.
se on aina vaikeaa päättää. koska tykkään ihan kaikesta suklaasta. kaikki käy. jopa tumma suklaa. sitä en ole syönyt moneen vuoteen.
voisi joskus vaikka syödä. aamu pala on taas kohta. puolen tunnin päästä. sitten pitää ottaa taas aamulääkkeet. eli masennus lääke.
se on ihan hyvä että se menee vaan aamuisin eikä onneksi leponex. jos mulla menisi aamulla leponex lääke niin olisin pikkaisen väsynyt. se lääke pitsää väsyttämään. sen takia se on hyvä ottaa aina tuossa illalla. se on vähän niin kuin joku uni lääke. ja se rauhoittaa.
ja jos vaikka ahdistaa illalla, niin ei tarvi välttämättä ottaa rauhottavaa koska se leponex lääke rauhoittaa.
hyvä ja vahva lääke. onneksi se auttaa tosi paljon tähän mun sairauteen. skitsofrenia ei ole mikään kiva sairaus. mutta olen oppinut onneksi elämään sen kanssa. ja jos mielikuvitus laukkaa liikaa niin koitan vaan ajatella että se johtuu tästä mun sairaudesta.
ja jos ahdistaa liikaa niin menen aina juttelemaan ohjaajien kanssa. juttelukin auttaa myös. onneksi mulla on noi tuki joukot. ja että en ole yksin. onneksi on noi kaverit. ja ohjaajat tukena.
ja psykologi jonka kanssa myös voi jutella. pitää nyt vaan ensin tutustua siihen näin alkuun koska se on uusi. ja kyllä siihen sitten taas tottuu. ensi viikolla pitää varmaan taas hakea lääkkeitä. leponex riittää vielä tälle viikolle. nyt voi taas hakea kun on käynyt verikokeissa. kuukauden päästä taas verokokeisiin. pitää mennä joka kuukausi verokokeisiin koska mulla on tää lääkitys. ja ne katsoo ja seuraa verikokeissa että onko kaikki hyvin.
mulla on aina ollut kaikki hyvin. se lääke onneksi sopii mulle.
ja kaverit syö myös leponexia. tuttu lääke myös niille.
välillä me puhutaan tuosta meidän lääkityksestä ja jopa vitsaillaan siitä välillä. pitää olla elämässä huumoria. ja me nauretaan tosi paljon. se on ihanaa kun voi aina nauraa välillä. ja tulee hyvä fiilis.
ihanaa huomenna on taas viikonloppu. voi ottaa taas rennosti. pitää katsoa meneekö lomille. vai onko täällä. mulla on jotenkin semmoinen fiilis että olen täällä. varmaan ihan hyvä niin voi levätä niin jaksaa lomailla sitten ensi viikon viikonloppuna.
koitan nyt olla ajattelematta ikäviä ja turhia asioita. elän päivän kerrallaan. ja hetken kerrallaan. ja nauttia elämän pienistä asioista.
jos olen täällä niin poikaystävä tulee varmaan sitten taas käymään.
illat vietän parhaan kaverin kanssa. katsotaan telkkaa ja valvotaan.
ja jutellaan samalla. ihan rento viikonloppu tiedossa.
ja täytyy myös herkutella. syödä suklaata. ja jätskiä voisi syödä.
aijon lenkkeillä taas viikonloppuna niin tulee käytyä ulkona.
saa raitista ilmaa. ja saa noi suklaa kalorit kulutettua. ja sitten syön taas lisää suklaata. näin se vaan menee.
ostan ehkä limua viikonlopuksi. varmaan fantaa tai jaffaa.
kumminkin appelsiini limua. se on paras limsa.
ja sitten voisi juoda vaikka mehu kivennäisvettä. se on tosi hyvää. siinä ei ole onneksi paljon kaloreita. ja on tosi hyvää kylmänä. join eilenä taas sitä. ja sitä voisi ostaa taas lisää.
join päärynä omenan makuista mehu kivennäisvettä. maksaa alle pari euroa pullo. ei ole kauhean kallista. ja mä juon sitä aina siiderin sijasta. tai alkoholin sijasta. olen nyt taas lopettanut juomisen toistaiseksi. eikä onneksi tee edes mieli. mikä on vaan hyvä.
limulla ja kivennäisvedellä pärjään ihan hyvin.
ja mä säästän rahaakin. on sitten vähän enemmän shoppailu rahaa.
pitää katsoa jos vaikka ensi viikolla menisi sinne lahteen. pitää vaan kysyä ohjaajilta että voinko mennä. onnistuu varmasti. pitää vaan nostaa noi bussi rahat automaatilta. niin pääsee bussilla lahteen.
tulee varmasti mukava shoppailu reissu. pääsee ostamaan uudet tussit ja uuden värityskirjan. suomalaisesta kirjakaupasta.
on sitten varmaan vaikeaa päättää minkä värityskirjan ostaa. koska niitä on monenlaisia.

paja tunti ja lenkkeilyä.Keskiviikko 02.09.2015 08:07

eilenä oli ihan mukava päivä. kävin taas seppälässä katselemassa. siellä oli aivan ihana takki mikä olisi maksanut 120 euroa. mä jopa sovitin sitä. aivan ihana. mutta sain hillittyä shoppailu himoni.
rahaa tulee taas tämän viikon perjantaina. ja ensi viikon maanantaina tulee lisää rahaa. eilenä jaksoin jopa vähän värittää. väritin yhden kuvan ja aloitin taas uuden. katsoin myös animea taas eilenä.
uusimmat jaksot mitä oli tullut. katsoin ne tabletilla.
eilenä oli taas liikunta tunti. mentiin lenkille kaveriden kanssa.
käveltiin se puolituntia. en mennyt sitten enää illalla lenkille.
mutta tänään menen taas lenkille illalla. ruoan jälkeen. täytyy päästä.
tänään on taas paja tunti. kuulin huhuja että oltaisiin menossa lahteen.
mutta ei tietoa että mitä tehdään siellä. toivottavasti jotain kivaa.
ihan mukava päivä tänään taas tiedossa. on jonkin verran tekemistä ja tää päivä menee taas äkkiä. hyvä fiilis on tällä hetkellä. nyt pitää vaan nauttia tästä fiiliksestä mikä on päällä. koska myöhemmin voi olla että on taas niin huono olo että joutuu ottamaan rauhottavia. ja varmaan itken taas. mutta itkeminen helpottaa mun oloa. eli itken niin itken.
en vielä tiedä että mitä tekisin viikonloppuna. no sen näkee sitten.
huomenna se varmaan selviää. voi olla että lähden lomille.
varmaan taas poikaystävän luokse. mulla on taas vaate kriisi päällä. en tiedä että mitä puen tänään päälle. riippuu mihin me mennään pajalla. ajattelin ehkä laittaa nahkatakin ja farkut. hiukset aijon varmaan laittaa taas nutturalle. eilenä mulla oli hiukset myös nutturalla. tykkään kovasti nuttura kampauksesta. musta sen on hyvä. ei hiukset ole tiellä. harvoin pidän mun hiuksia auki.
ne on aina nutturalla tai poni hännällä. se on hyvä ettei mun tarvi ollenkaan värjätä näitä kun mulla on tää oma väri kasvanut takaisin.
siinä meni muutama vuosi ennen kun sain tämän oman värin takaisin. musitan kun värjäösin hiukset pari kertaa musta punaiseksi.
en tiedä mikä mulla oli silloin kun värjäsin ne hiukset niin. olen päättänyt etten aijo värjätä hiuksia enää koskaa. viimeksi tuli hiukset värjättyä 2011 vuonna. siitä on jo muutama vuosi.
värjäsin ne silloin punaiseksi. ja mun hiuksiin ei mene muuta kuin tavallinen shampoo ja hoito aine. ja mä harjaan niitä. sitten mun hiukset näyttää hyvältä. en käytä ollenkaan mitään hiuslakkaa. ei mun tarvi. halvalla saan nää mun hiukset hoidettua. ei mene paljoa rahaa. ja jos haluan leikauttaa hiuksia niin äiti aina leikkaa ne. eli sekään ei maksa mitään. ei tarvi mennä mihinkään parturiin.
siinäkin säästää rahaa. ja mä tykkään mun hiuksista tällä hetkellä.
hyvä että mulla on ruskean väriset hiukset. ei ole tylsä väri. se on itse asiassa aika hyvä väri. onneksi en ole mikään blondi.
mulle ei edes sopisi vaaleat hiukset. näyttäisin omituiselta.
sai eilenä pestyä pyykkiä. nyt ei tarvi taas viikkoon pestä.
sain lakanat myös pestyä. ja kohta pitää taas myös tiskata.
mulla on kiva tiski vuori. on puuro lauatsia ja mukeja pitkin keitiötä. tiskaan kun olen kirjoittanut tämän. samalla siivoan vähän keittiötä ja muutenkin pitää siivota tätä kämppää koska huomenna on taas siivous päivä. ei sitten huomiselle tule kauheasti siivottavaa.
aamupala on taas tunnin päästä. syön ruisleipää taas. mä syön aina ruisleipää. musta se on parempaa kun joku vaalea leipä.
ja se on terveellistä. eikä siinä ole ollenkaan kaloreita.
eilenä tuli juotua aika paljon teetä taas. ainakin kolme mukillista tuli juotua. aijon juoda taas tässä myöhemmin aamulla.
ennen paja tuntia pitää juoda ainakin yksi mukillinen teetä. ja juoda sitten taas lisää kun paja tunti on ohi. nyt mulla on muutama paketti teetä niin ei heti ihan lopu. ja kahvia mulla on myös taas. saa aamukahvit taas juotua. yksi tärkeimmistä asioista aamulla. on kahvi. ja puuro. sitä syön myös joka aamu. terveellistä. lämmitän sen aina mikrossa. en jaksa kattilassa keittää sitä. mikro on nopeampi. ja parempi. mä sain tuon mikron muutama vuosi sitten joulu lahjaksi. ja hyvin on kestänyt. onneksi se mahtuu tänne mun keittiöön. ja toi kahvinkeitin ja vedenkeitin.
onneksi tää mun keittiö ei ole kamalan pieni. mahtuu myös tää pöytä ja neljä tuolia. ja ikkunasta on kiva katsella ulos.
olisin halunnut että olisi ollut myös parveke. mutta. ei se mitään. pää asia on että tää mun kämppä on sopivan kokoinen ja olen sisustanut tämän mun näköiseksi. viihdyn tosi hyvin täällä.
tää mun kämppä on kaksio. on paljon tilaa. eikä tunnu mitenkään ahtaalta. mulla on alkanut kerääntyä noita kenkiä ja laukkuja nurkkiin. kaapit on aika täynnä tavaraa. pitäisi myös siivota taas noi kaapit. heittää jotain pois. mutta. teen sen sitten jossain vaiheessa.
nyt en jaksa. roskat pitää viedä kohta. vien ne sitten kun menen aamupalalle. roskis katso ei ole onneksi kamalan kaukana.
muutaman metrin päässä. tänään ehkä aijon värittää taas. jos jaksan. pitää katsoa. odotan innolla että pääsee ostamaan uusia tusseja ja värityskirjoja. ne aijon ostaa tässä kuussa ainakin. ja sitten jotain vaatteita. pitää katsoa jos vaikka se takki minkä näin seppälässä eilenä, niin halpenisi sitten jossain vaiheessa. niin sen voisi vaikka sitten ostaa. pitää seurata tilannetta. se oli aivan ihana takki. moni laukku olisi sopinut sen kanssa. en ole vaan ikinä nähnyt seppälässä noin kallista vaatetta. olin yllättynyt.
mutta. tässä kuussa aijon ostaa seppälästä jotain kivaa. siellä oli vaikka mitä kun kävin eilenä siellä. siellä oli ihania neuleita. yksi oli pinkin värinen. ja tosi pehmeä. sitä voisi sitten vaikka ensi kerralla sovittaa ja ehkä jopa ostaa. odotan innolla. se olisi tosi lämpöinen ja varmasti mahtuu hyvin nahkatakin alle.
tykkään tosi paljon pinkistä väristä. se on mun lempi väri. yllätys yllätys. mun toinen kaverikin tykkää tosi paljon pinkistä väristä.
pinkit vaatteet on vaan niin ihania. toinen väri mistä tykkään myös kovasti on toi violetti. sen väriset vaatteet on myös kivoja.
ja musta väri on myös mun suosikki. harvoin tulee ostettu esim jotain ruskeaa. tykkään eniten pirteistä väreistä.
ne herättää huomiota. haluaisin nyt eri värisen nahkatakin. mulla on pari mustaa nahkatakkia. haluaisin nyt jonkun muun värisen. punainen olisi kiva. tai ehkä harmaa. pitää katsella kun menen lahteen sitten pyörimään ja shoppailemaan. aijon hankkia sen uuden nahkatakin tämän vuoden puolella. mä teidän etten tarvi uutta nahkatakkia, mutta haluan silti ostaa. kerään nahkatakkia. mulla on jopa semmoinen pinkin värinen teko nahkatakki.
mitä olen varmaan käyttänyt vaan kerran.
sen takin budjetti on noin sata euroa. yli tai alle. pitää katsoa mitä sitten löytää. sopivan hintainen ja mikä kestää monta vuotta se takki. kyllä mä löydän sen. lahdessa on pakko olla joku hyvä ihana nahkatakki. kerroin poikaystävällekkin että että aijon taas hankkia uuden takin niin se sanoi etten tarvi. aijon silti ostaa sen.
tykkään niin hirveästi shoppailla. ja mä rakastan vaatteita tosi paljon. sitten on kiva yhdistellä kaikkea. keksii monta asu kokonaisuutta. kun on paljon vaatteita. ja tietää että näyttää hyvältä.
oli missä vaatteessa tahansa. pitää nyt alkaa käyttämään noita korko kenkiä mitä mulla on. en ole aikoihin käyttänyt.
olen vaan käyttänyt noita lenkkareita. mulla on semmoiset violetin väriset. tosi hyvät jalassa. maksoi jotain 50 euroa. ostin ne yhdestä urheilu liikkeestä.
eilenä oli ihan mukava päivä. eilenä oli aamulla punnitus ja verenpaine mittaus. painan tällä hetkellä 53,7 kg. paino hieman noussut.
300 grammaa on tullut. mutta aika samana paino on kyllä pysynyt mikä on vaan hyvä. eilen aamulla mulla oli tosi alhaiset verenpaineet.
mulla on aina ollut alhaiset veren paineet. en ole onneksi vieöä pyörtynyt tai mitään. kävin eilenä verikokeissa. pääsin kymmenen minuuttia etu ajassa. ihan kiva. poikaystäväkin soitti mulle kun sillä oli ruokkis. verikokeiden jälkeen kävin kaupassa. ostin teetä, mehu kivennäisvettä ja hiuksiin hoito ainetta. pitää tänään taas käydä kaupassa koska unohdin ostaa yhden jutun.
eilenä alkoi taas salkkarit. oli aika mielenkiintoinen jakso.
tänään täytyy taas katsoa. kävin eilen illalla ruoan jälkeen puolen tunnin lenkillä. teki tosi hyvää. sen jälkeen kävin suihkussa ja laitoin kaverille viestiä että voi tulla katsomaan mun luo lemmen viemää. tänään taas kaveri tulee mun luokse katsomaan. huomenna menen sen luokse katsomaan lemmen viemää. tänään on taas liikunta tunti iltapäivällä. mennään kaveriden kanssa lenkille taas. kävellään se puoli tuntia. siinä tulee sitten heitettyä päivän lenkki niin illalla ei enää tarvi sitten mennä. mulla on hyvä fiilis ja olo tällä hetkellä. ruokakin on maistunut. koitan taas tänään syödä hyvin.
niin jaksaa sitten. eilenä pidin pienen anime katsomis maratoonin. katsoin working!!! animea. sain katsottua ekan kauden loppuun ja nyt olen toisessa kaudessa. katson sitä varmaan taas tänään.
hyvä anime mun mielestä. eilenä katselin taas vähän kolme miestä ja tyttö sarjaa. kaveri kertoi mulle että siitä on nyt tullut neljäs kausi. olen vasta toisessa kaudessa. vielä on paljon katsomista.
huomenna tulee taas rahaa. sain eilenä taas laskun mikä pitää maksaa. mun netti lasku. se on aina sen 35 euroa kuussa. ja mulla on aika hyvä netti yhteys. olen tyytyväinen.
ai niin tänään alkaa se ensi treffit alttarilla. pitää laittaa tallennukseen ja katsoa se myöhemmin. pääsee taas käyttämään dna matka tv:tä. millä pystyy tallentamaan ohjelmia. se on tosi kätevä. kuulin parhaalta kaverilta eilenä että big brotheria ei enää koskaan tule. toivon että se ei ole totta. se on niin hyvä ohjelma.
saisi mun mielestä jatkua. no sen näkee sitten ensi vuoden syksynä että tuleeko se. toivottavasti. tänään aijon pestä pyykkiä. heti kun olen syönyt aamupalan. pitää pestä lakanat ja vaatteet. kaikki mahtuu ihan hyvin siihen pesukoneeseen. saa sitten kaikki kerralla pestyä. nyt ei tarvi hakea mitään lääkkeitäkään. huomasin sen kun jaoin taas lääkkeet dosettiin eilenä. masennus lääkkeitä mulla niin paljon että riittää moneksi viikoksi. mutta toi leponex lääke pitää sitten taas uusia kun menee psykologin luokse. pitää sanoa sille että uusii sen reseptin niin saa sitten taas niitä. mulla on taas tässä kuussa psykologi. syyskuun puolessa välissä. sinne on vielä pari viikkoa. käyn nyt siellä kerran kuussa.
saa nähdä mistä jutellaan seuraavalla kerralla.
myöhemmin pitää juoda taas teetä. kahvi alkaa loppumaan. pitää sitäkin hankkia lisää. sen pitää olla kulta katriina kahvia. se on mun lempi kahvi tällä hetellä. join taas kahvia hetki sitten. olen nyt pirteä.
ajattelin tänään käydä taas seppälässä. ihan vaan katselemassa. en voi vielä oikeen ostaa mitään kun rahat ei ole vielä tullut. mutta mä voin nyt suunnitella mitä ostan sieltä tässä kuussa. menen vähän jo katselemaan. siellä on aika ihania syys vaatteita tällä hetkellä.
tokmannilla pitäisi myös käydä. pitää ostaa kohta uudet tussit millä sitten taas pystyy värittämään. en ole nyt jaksanut värittää. ei ole nyt ollut intoa. mutta sitten innostuu taas kun on uudet tussit ja uusi värityskirja. täytyy tässä kuussa käydä siellä suomalaisessa kirjakaupassa. rahaa menee niihin jonkin verran mutta ei haittaa. se on harrastus ja siihen kuulukin mennä rahaa. kyllä mä innostun sitten taas värittämään. nyt olen innostunut katsomaan taas animea.
tällä viikolla tulee taas uudet jaksot. mitkä pitää katsoa.
etenkin ore monogatari anime ja monster musume animet on mun lempparit tällä hetkellä. odotan innolla uusia jaksoja.
ore monogatari anime loppuu kohta. siitä tulee enää neljä jaksoa. sitten se on loppu. olisi ihanaa jos siitä tulisi vaikka toinen kausi jossain vaiheessa. ei vitsit mä dotan innolla desuconia mikä on tammikuussa. kaveri hankkii liput ja mä maksan sille takasin.
kiva mennä sitten sinne kaverin kanssa. viimeksi meillä oli tosi hauskaa. nyt aijotaan mennä sinne kahtena päivänä.
ollaan vähän pitempään siellä. mä en tiedä vielä että mitä mä puen sinne päälle. pitää vähän suunnitella. mutta sieltä pitää ottaa taas paljon kuvia ja video kuvaa muistoksi.
ainakin on jotain mitä odottaa. tulee taas ikimuistoinen kokemus.
pitää sitten shoppailla kaikkea anime krääsää sieltä.
rahaa menee varmaan aika paljon mutta ei se mitään. silloin kuuluu mennä. annan mennä sen sata euroa ainakin siellä.
kaverin kanssa pitää viellä suunnitella että missä käydään taas syömässä kun ollaan siellä. viimeksi oltiin amarillossa syömässä ja siellä oli tosi hyvät ruoat. pitää kysyä kaverilta haluaisiko se mennä taas sinne syömään. tai sitten voisi käydä vaikka hesessä syömässä.
bussilla mennään sinne lahteen. ja kävellään kesustasta sinne desuconiin. saa nähdä kuinka kylmä on silloin. pitää pukea lämpöisesti päälle. aijon varmaan laittaa sen yhden ihanan kalliin pitkän takin minkä ostin silloin muutama vuosi sitten kun oltiin kaverin kanssa shoppailemassa. se herättää paljon huomioita koska siinä on paljon eri värejä ja kuvoita. sen on semmmoinen syksyn värinen takki. aivan ihana. oli tosi kallis. se maksoi vähän yli 200 euroa. se on hyvä takki koska se kestää tosi minta vuotta. ja on tosi lämpöinen. ei tule helposti kylmä. pääsee taas käyttämään sitä kun on nyt syksy. lämmittää mukavasti.
pian alkaa taas satamaan ja mun pitäisi edelleen hankkia uusi sateen varjo. ostan sen tässä kuussa. mulla on edelleen käytössä toi vanha rikkinäinen sateen varjo mikä ei avaudu oikeen kunnolla.
pitää hankkia uusi. on sitten taas ehjä sateenvarjo. eikä ne ole onneksi kamalan kalliita. pitää käydä katsomassa tokmannilta.
olen aina välillä lainannut kaverin sateenvarjoa. pitäisi nyt hankkia oma. ensi viikolla olen menossa kuntosalille kaverin kanssa. keskiviikkona. ollaan naisten kuntosali ryhmässä. sen vetää yksi ohjaaja. se kestää sen tunnin ajan. ihan mukavaa mennä sinne ja aloittaa taas kuntosali. saa nähdä onko siellä sitten kuinka paljon porukkaa. se tunti on vasta illalla. kerkeää hyvin syömään ennen sitä. ruoka ehtii sulamaan ja jaksaa sitten tehdä noita liikkeitä. vesipullo pitää olla mukana. sali vaatteet mulla on mitkä laitan sitten sinne päälle. ja sali kengät. nyt mulla on sitten viikolla aika kivasti liikuntaa. käyn joka päivä lenkillä ja on toi kuntosali. sekä liikunta tunnit. ja sähly alkaa sitten jossain vaiheessa. mun kroppa pysyy sitten aika hyvässä kunnossa. mutta syön hyvin niin jaksan. ja herkuttelen vaan viikonloppuisin. en pääse sitten lihoamaan helposti.
haluan painaa aina alle 54 kiloa. koitan tuon painon pysymään aika samana. onnistuu varmasti.